Hylkäämisen tunne kyllä saattaa aiheuttaa sen. Itselläni on sama, isäni hylkäsi minut ja mun veljen jo lapsena, mutta kävimme miellyttämässä isää, eihän lapsi tajua näitä asioita. Kun tulimme vanhemmiksi kummallakin on mennyt isän kanssa välit poikki. Emme halunneet enään miellyttää häntä. Vähän samanlaisia ongelmia on muta isäni kanssa, sen takia kans omat ihmissuhteet ovat nyt ihan sekaisin. Mäkin olin parisuhteessa mustasukkainen ja erittäin epämiellyttävä, koko ajan, siitä tuli että käytin häntä hyväkseni rahallisesti. Joka on tosi epämiellyttävää ja säälittävää. Nyt yritän käydä sitä itsekseni läpi, onneksi minulla on terapeutti, joka on aivan ihana semmoinen, osui heti nappiin kun hain sitä. Suosittelen sinua käymään terapiassa läpi sitä, jos vain saat terapiaa terapiaan on niin vaikea nykypäivänä päästä.

Kun ihmissuhteet menevät solmuun syytämme usein itseämme tai ainakin kipuilemme omien tuntemustemme kanssa. Kuten omppu1mietit, oletko läheisriippuvainen, narsisti vai marttyyri. Kuten olet pohtinutkin, ymmärrät syiden olevan syvemmällä varhaisemmissa kokemuksissa. Perusturvallisuuden puute  ja hylkäämisen kokemukset ovat asioita, jotka voivat hyvinkin vaikuttaa myös myöhempiin ihmissuhteisiin.

Kateellisuus, mustasukkaisuus ja muut vaikeat tunteet ihmissuhteissa kertovat ja muistuttavat meitä jo kauan ennemminkin koetusta pelosta: hylätäänkö minut taas! kuten ask mainitsit terapia voi hyvinkin auttaa asioiden selvittelyssä.

On hyvä muistaa, että meillä itsellämme on mahdollisuus valita, miten puhumme itsellemme - ankarasti vai lempeästi. Emme voi muuttaa menneisyyttämme mutta voimme ottaa vastuun omista tunteistamme ja tarpeistamme. Voimme käydä läpi vaikeita muistoja mutta samalla ajatella, että jossain sisimmässämme asuu vastuullinen aikuinen. Tämä aikuinen voi olla lempeä ja ymmärtävä mutta toisaalta myös jämäkkä ja rohkeasti meitä puolusta aikuinen. Kenties tällaisen ajattelumallin avulla satuttavat muistot eivät saa niin suurta valtaa.

Hei, minusta tuntuu että minulla on aika lailla samanlaisia ongelmia. Tunteesta on vaikea siirtyä eteenpäin, tulee mustasukkaiseksi helposti ja itselläni on aina ollut ahdistusta kun lähtee uusia ihmissuhteita, varsinkin romanttisia, alkuun. Minulla on myös hylkäyskokemus lapsuudessa ja viimeisen vuoden aikana selvinnyt, että kiintymistapani muihin ihmisiin on takertuva ja pelokas. Kiintymyssuhdeteoriaksi kutsutaan. Takertuvien tyyppien piirteitä ovat mustasukkaisuus ja pelko, että toinen jättää. Pelokkaat näkevät itsensä ja muut negatiivisena. Ajattelen itse että järjen tasolla tiedän nää asiat mutta tunnetasoa kun ei voi ohjailla järjellä. Tilanteisiin pystyy vaikuttamaan. En tiedä itsekään miten lähtisin nyt kohti seurustelua kun se tuo niin paljon epävarmuutta mutta jossain vaiheessa olen valmis työstämään ammattilaisen kanssa näitä asioita.

Siis minulla on samanlaisia tuntemuksia.

Olen parisuhteessa, ja olen sen myötä huomannut itsestäni täysin uusia puolia. Huomaan olevani mustasukkainen ja ahdistunut, kun kumppani lähtee esim. ulos kavereidensa kanssa. Alan heti pohtimaan sitä, mitä jos hän flirttailee jollekin naiselle tai hän päätyy fyysiseen kontaktiin jonkun kanssa. Pettäminen on siis heti mielessä, vaikka kumppanini ei koskaan ole omalla toiminnallaan antanut ymmärtää että esim. pettäisi.

Olen hyvin ahdistunut, stressaantunut ja itkuinen näissä tilanteissa kun kumppani on jossain enkä tarkkaan tiedä mitä hän siellä tekee.

Minua ärsyttää tämä mitä tunnen. Tiedostan sen ettei kumppanini pettäisi minua. Hän ei koskaan ole tehnyt mitään sellaista joka saisi minua epäilemään meidän suhdetta/luottamusta.

Olen vain niin epävarma ja ahdistunut, etten tiedä mitä tekisin..

Olen puhunut asiasta kumppanini kanssa, ja hän on vakuuttanut minua siitä ettei tarvitsisi olla huolissaan uskollisuudesta tai luottamuksesta. Ja uskon häntä. Mutta silti aina kun hän lähtee ulos, juomaan tai tekemään jotain porukalla jossa on naisia.. ahdistus puskee minusta läpi..

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä tai kenen kanssa jutella. Tai mistä nämä ajatukset johtuvat... tiedostan että tämä ei ole normaalia.

Toistaiseksi tämä ei ole haitannut parisuhdetta, mutta se voi vaikuttaa jos en saa tehtyä muutosta.

Minulla on täysin samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla katapuu. Kuvailisin tunteitani juuri niin kuin sinä kirjoitit.

Kaipaisin neuvoja miten luottaa paremmin kumppaniin ja itseensä. Miten näissä tilanteissa tulisi ajatella/toimia kun kumppani on poissa kotoa? Miten pääsisi yli ajatuksista, kun toisinaan tuntuu että täytyisi tietää joka ikinen kumppanin pienikin liike?

Epävarmuus omasta itsestä vaikuttaa paljon siihen, miten luottavaisia olemme parisuhteen kestävyyteen. Olenko tarpeeksi hyvä, kaunis ja fiksu? Löytääkö hän ehkä helpostikin jonkun paremman? Miten minun käy, jos niin tapahtuu?

Kun luotamme itseemme emme tarvitse toista oman arvomme määrittelemiseksi. Silloin ei myöskään ole tarvetta miettiä jokaista kumppanin tekemistä suhteen kestävyyden kannalta. Kun luotat itseesi tunnet, että olet riittävän hyvä ja pärjäät myös ihan itsenäsi.

Vaikka itsetunto rakentuu varhaisesta lapsuudesta lähtien sitä voi hyvinkin kehittää edelleen aikuisenakin. Voimme oppia tunnistamaan missä olemme hyviä. Millainen olisit parhaana itsenäsi? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mitä kohti suunnata? Mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin? Mitä voit itse tehdä asian hyväksi? Tavoitteenahan on elämä, joka sopii juuri sinulle.