Adoptiovanhempani ovat aina olleet tukenani, kun olen halunnut keskustella juurieni selvittämisestä. He eivät ole koskaan suhtautuneet asiaan kielteisesti vaan kannustaneet minua ja toivoneet, että saisin tietoa biologisista juuristani. Olen saanut apua myös paikkakuntani adoptiotoimistolta, jossa sattumoisin oli sama työntekijä töissä, joka on hoivannut minua lastenkodissa elämäni ensimmäiset pari kuukautta. Sain siis tavata hänet aikuisiällä muutamia kertoja. Adoptiotoimistolla kävimme läpi viralliset adoptiopaperit, jossa oli kattavasti tietoa biologisten vanhempieni suhteesta ja erosta ennen syntymääni. Eron jälkeen biologinen äitini jäi loppuraskauden ajaksi yksin päätöksineen. Hän pohti viimeiseen asti pitääkö minut vai antaako pois. Kätilö oli ollut tietämätön siitä, että biologinen äitini oli päättänyt antaa minut pois ja laski rutiininomaisesti vastasyntyneen äidin rintakehälle. Vielä siinä hetkessä biologinen äitini oli miettinyt, jos sittenkin pitäisi minut. Asuin elämäni ensimmäiset pari kuukautta biologisen äitini kanssa lastenkodissa. Adoptioperheeni haki minut sieltä eräänä lauantai iltapäivänä. Olen aina ollut tietoinen siitä, että olen adoptoitu. Kuitenkin vasta teini-iässä se asia alkoi pyörimään mielessäni enemmän. Siinä vaiheessa elämääni koin todella rajun vaiheen, jossa kapinoin adoptiovanhempiani varsinkin äitiäni vastaan huutaen ja raivoten sitä, etten kuulu tänne, sä et oo mun oikea äiti, tää ei oo mun koti, yms. Juuret alkoi kiinnostamaan todella vasta lähemmäs, kun olin lähestymässä 18v ikää. Kerran oltiin adoptioäidin kanssa riidelty jostain ja tapansa mukaan hän tuli pyytämään anteeksi, jonka jälkeen kysyi olenko valmis näkemään adoptiopaperit. Uteliaisuus vei pidemmän korren, mutten tosiaan ollut valmis vielä silloin. Äiti ojensi kirjekuorta minulle ja sanoi, että tämä tulee olemaan sulle iso järkytys. Tiedät, kuka biologinen äitisi on. Katsoin hieman hämmentyneenä äitiä ennen kuin luin papereista biologisen äitini nimen. Maailmani romahti sillä sekunnilla. Paperissa luki lapsuudenystäväni isosiskon nimi! Äiti ajatteli, että minun on parasta antaa olla nyt yksin ja poistui huoneesta. Jalat pettivät altani ja valuin seinää vasten lattialle itkemään. Siitä hetkestä on aikaa nyt reilu kymmenen vuotta ja välillä en vieläkään pysty ymmärtämään, miten pieni maailma voikaan olla. Kun olin sulatellut tätä tietoa jonkin aikaa selvitin adoptiotoimistossa, miten saisin yhteyden biologiseen äitiini. Työntekijä oli ensin yhteydessä häneen, jonka jälkeen sain yhteystiedot. Ensimmäinen yhteydenotto oli tekstiviesti hänelle. Se johti puheluun. Olen ollut niin suurten tunteiden vallassa silloin, etten muista mistä kaikesta puhuimme. Päällimmäisenä mieleen jäi se, kun tuntui aivan kuin olisin puhunut itseni kanssa vanhempana. Äänemme kuulostivat lähes identtisiltä! Yhteydenpitomme jatkui tekstiviestein lähinnä kuulumisia kysyen. Soveimme jopa tapaamisen ja tottakai olin haljeta onnesta odottaessa sitä. Kuitenkin viime hetkellä biologinen äiti perui tapaamisemme. Syyksi hän kertoi, ettei pysty tapaamaan minua siksi, koska ei ole kertonut nykyiselle aviomiehelleen ja velipuolilleni olemassaolostani mitään, ikinä. Hän sanoi ottavansa yhteyttä minuun, jos elämäntilanne muuttuu. Siitä on jo yhdeksän vuotta aikaa. Velipuolenikin ovat molemmat jo täysi ikäisiä. Mielenkiintoni tavata ja tutustua biologiseen äitiini ja velipuoliini ei ole sammunut näiden vuosien aikana. Päinvastoin. Olen ajatellut ottaa yhteyttä häneen uudestaan. Biologiseen isääni otin yhteyttä myös adoptiotoimistolta saatujen yhteystietojen kautta. Tekstiviestin kirjoittaminen oli hieman jännittävää, mutta se johti kirjeiden vaihtoon ja tapaamiseen. Meistä tuli todella läheiset ja minusta tuli osa hänen perhettään ja sukuaan. Minulla on kolme pikkusiskoa biologisen isän kautta. Meillä oli todella hauskoja hetkiä yhdessä ja hienoja muistoja niiltä ajoilta on paljon. Biologisesta isästäni kuitenkin alkoi ilmetä ikäviä piirteitä. Hän oli erikoisen läheisyydenhaluinen, esimerkiksi halusi antaa minulle jalkahierontaa. Kieltäydyin. Eräänä iltana hän tuli toivottamaan tapansa mukaan hyvää yötä. Makasin jo sängyssä ja täysin yllättäen hän tuli viereeni makaamaan kyljelleen, aivan kiinni minuun. Tuntiessani hänen erektionsa reittäni vasten käskin häntä poistumaan huoneesta. Jos yöllä olisi ollut parempi sää olisin lähtenyt saman tien ajamaan kotiin. Hän ei myöskään ymmärtänyt yhdessä sovittuja asioita: mm. soitellaan kerran viikossa. En kokenut tarpeelliseksi vaihtaa kuulumisia sen useammin. Minulla oli myös vaihe, jolloin tein töitä tavallista enemmän enkä yhdessä vaiheessa pystynyt viettämään aikaa puolisoni kanssa pariin viikkoon sen takia. Ensimmäinen ja ainoa vapaapäivä työputken jälkeen: tottakai haluan viettää sen puolisoni kanssa. Biologinen isäni oli asiasta eri mieltä. Minun olisi kuulemma pitänyt mennä heille, koska hänelläkin oli ikävä. Hänellä oli kova tarve kontrolloida elämääni vaikka olin jo aikuinen. Otimme pahasti yhteen ja kävimme pitkän, piinaavan tekstiviesti riidan. Pahimmissa viesteissään hän kiristi ja uhkaili minua aikoen etsiä minut käsiinsä jostakin, jotta saisimme puhuttua asiamme selväksi. Jouduin turvautumaan työpaikallani esimieheeni ja vartijoihin. Biologisen isäni uhkaukset tekivät minut todella ahdistuneeksi ja vainoharhaiseksi. Se vaikutti minuun suuresti niin vapaa-ajalla kuin töissäkin. Välimme tulehtuivat riidasta niin pahaksi, että välimme menivät kokonaan poikki ja jouduin estämään hänen numeronsa. Se oli ainoa keino, jotta hän jättäisi minut rauhaan. Tai ainakin luulin niin. Pian sainkin prepaid-liittymästä stalkkaukseen viittaavia viestejä. Tutusta kirjoitustyylistä ja kielioppivirheistä oli aivan selvä juttu, että biologinen isäni oli viestien takana. Tämän jälkeen vaihdoin liittymäni kokonaan uuteen ja uuden numeroni salaiseksi, vaihdoin myös sähköpostini ja kaikki muut, mitkä olivat biologisen isäni tiedossa. En oikein osannut käsitellä tätä asiaa juuri tapahtuneiden jälkeen ja sen takia en ottanut poliisiin yhteyttä. Jälkeenpäin toivon, että olisin tehnyt rikosilmoituksen ja lähestymiskiellon jo silloin. Minun ja biologisen isäni välirikko vaikutti moneen muuhunkin. En voinut enää olla tekemisissä biologisten pikkusiskojeni kanssa. Muutama vuosi tämän jälkeen sain maailman ihanimman tekstiviestin heidän äidiltään. Viestistä sain tietää heidän avioerostaan ja siitä, että pikkusiskoni haluaisivat tavata minut pitkästä aikaa ja saada minut takaisin osaksi elämäänsä. Jälleennäkemisen jälkeen olemme vielä tänäkin päivänä yhteyksissä erittäin aktiivisesti. Jouduin hiljattain tekemään lähestymiskiellon biologisesta isästäni, kun selvisi, että hän on yrittänyt pikkusiskojeni kautta saada tietoja minusta, minun menemisistä ja elämästä muutenkin. Lähestymiskielto oli ainoa vaihtoehto.

Vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta mulla on asiat tällä hetkellä tosi hyvin. Oon puhunut kaikesta avoimesti mun puolison, perheen ja läheisten kanssa ja oon myös käynyt psykologilla. Oon onnellisempi kuin koskaan aiemmin ja henkisesti kasvanut valtavasti parin viime vuoden aikana. Oon kirjoittamassa mun elämäntarinasta ja adoptiokokemuksista kirjaa ja työstän erään duo-kaksikon kanssa biisiä aiheesta.  Tänään osallistuin ekaa kertaa adonuoret zoom-miittiin ja oli tosi hienoa päästä kuulemaan muiden adoptoitujen kuulumisia ja kokemuksia. Toivon, että tästä aukeaa mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja saada vertaistukea. Hyvää kesän alkua kaikille! 🙂

Hei! 🙂

Minut adoptoitiin kun olin vauva. Minulla on neljä puolisisarusta, joista olen tavannut kolme. He ovat isäni aikaisemmasta avioliitosta. Minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, miksi minut annettiin pois, mutta olen kiitollinen että niin tapahtui, koska uudessa perheessäni olen ollut onnellinen. Olen ainut lapsi nyt. Olen 40-vuotias ja sisarukseni ovat kaikki vahempia kuin minä, nuorin on 10 vuotta vanhempi minua. Olen iloinen että mulla on kaksi sukua 🙂 Haluan selvittää juuriani, varsinkin äitini puolelta, koska hän on elossa, mutta en tiedä mitään siitä puolesta.. En halua tavata häntä koskaan. Sisarukseni ovat myös samaa mieltä. He löysivät minut 2014, isäni kuoli 2006... 🙁 En ehtinyt tapaamaan isääni.

Siinä kai oli kaikki 🙂