Hei Hepsukka,

Tarinasi toi mieleen oman nuoruuteni. Olin 18-vuotiaana työkkärin kautta harjoittelussa eräällä hevostallilla. Olisin kovasti halunnut olla siellä myös omalla vapaa-ajallani, mutta omistajien tytär, joka oli melkein saman ikäinen kanssani, ei pitänyt minusta. Oli kateellinen osaamisestani ja vihainen vanhemmilleen, että minut oli otettu sinne. Purki vihaansa ja kateuttaan minuun. Teki selväksi, ettei minulla ole mitään asiaa siellä työajan ulkopuolella. Se oli ikävää, sillä työ oli samalla rakas harrastus. Ihan kuin sinulla. Muistan kuinka kesäleiriläiset, jotka kovasti tykkäsivät minusta, ihmettelivät miksi lähdin pois "kesken kaiken kivan" ja monesti pyysivät miksen voi jäädä. Tämä tytär vaan sanoi ylimielisesti että määrää täällä mitä minä teen.

Onneksi sain opiskelupaikan, joten työharjoittelu jäi kesken, vaikka omistajat olisivat halunneet minun jatkavan. Itse olin helpottunut, että pääsin pois. Loppuaika tuntui lähinnä kiusaamiselta tyttären taholta. Oli tosi inhottava ihminen. Juuri sellainen, joka on aina saanut kaikki mitä on halunnut eikä ole koskaan oppinut ottamaan muita huomioon millään lailla. ☹️

Sinulle haluaisin sanoa, että älä mieti sitä mitä muut sinusta tallilla ajattelevat. Todennäköisesti kukaan ei edes mieti sitä miksi olet siellä päivisin töissä ja iltaisin muuten vaan. Hevosharrastus on elämäntapa ja siitä elantonsakin saavat ovat omistautuneet asialleen 24/7. 🙂 Kaikki lajin parissa olevat tietävät tämän ja jokainen heppahullu viettäisi varmaan kaiken aikansa tallilla jos pystyisi. 🙂

Ehkä tämän harjoittelun myötä sinulle tulee myös mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin jos vain itse olet avoin sille. Tiedän, että on vaikeaa ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, mutta hevonen on hyvä väline sillekin. Niistä löytyy yhteistä juttua ja aina voi aloittaa pienin askelin.

Olet mielessäsi määritellyt itsellesi normaalin elämän ja pelkäät ettet täytä itse itsellesi asettamiasi normeja opiskelusta, työstä ja vapaa-ajasta. Heitä sellaiset ajatukset romukoppaan. Sinun elämäsi on ainutkertainen ja vain sinua varten. Kukaan toinen ei voi sanoa, että sinun tulisi elää tietyllä tavalla, jotta elämäsi olisi "normaalia" ja sitä kautta hyväksyttävää. Tee vain niitä asioita, joista saat iloa ja energiaa.

Olen itse sairastunut masennukseen. Diagnoosi tuli pari kuukautta sitten isäni kuoleman, puolison pettämisen ja parisuhteen päättymisen jälkeen romahdettuani täysin. Luultavasti olen ollut masentunut jo vuosia tätä ennenkin osaamatta hakea siihen apua tai en vain pystynyt tunnistamaan omaa tilaani. Ehkä olen ollut epävakaa persoona koko aikuisikäni. Ainakin nyt tunnistan sellaista käyttäytymistä kun mietin elämääni 20 vuotta taaksepäin. Kai tämän kanssa on vain oppinut elämään kun olen näin pitkälle jo elämässäni päässyt...

Rohkeutta ja voimia uskaltaa. Kirjoittelethan kuulumisia.🌻🙂🌻

hei. minulle kolahti tuo lause, että "mitä muut ajattelevat". Olen ehkä nyt vasta "vanhana" tajuamassa kuinka paljon olen elänyt juuri tuon pelon vallassa, että mitä ne muut sanoo. Hirveän epävarma olen ollut aina, oman mielipiteen sanominen oli täysin mahdotonta, olin kait toisten vietävissä aika usein. masennus puhkesi minullakin jossain vaiheessa aikuisiässä ja muitakin persoonallisuushäiriötä oli. Eipä niitä edes kukaan ymmärtänyt, kun en itsekään tiennyt mitä halusin ja mitä olin.
On hirmuisen vaikeaa päättää haluta itse jotain ja myös tehdä niin että saa sen mitä haluaa ja mikä on itselle oikein. Siis jos se haluaminen ei loukkaa muita tai aiheuta lisähankaluuksia elämässä.
Mielestäni olet jo löytänyt oman elämäsi, eikö siitä voisi kehittää ammattia? Onko joku sanonut ettei se ole oikein? Moittiiko joku sinua siitä mitä teet? Arvostelee? Jos, niin kannattaako sellaisten ihmisten lähellä olla jotka vain yrittävät sinua lannistaa ja pakottaa olemaan niinkuin he itse ovat.
meitä ihmisiä on erilaisia ja kaikille kuuluu sama ihmisarvo.
Tsemppiä ja nauti tallilla olosta!

Kiitos tähän asti vastaajille.

Mielessä on kyllä käynyt oppisopimuksella opiskelu hevostenhoitajaksi. Eihän se palkallisesti ole mikään paras, mutta tämän hetkisessä tilanteessa varmaan ihan hyvä vaihtoehto.

Vanhempiin en enää ole missään yhteyksissä, mutta silloin kun vielä niiden kanssa asuin, tuli tosi usein kommenttia miten käyn tallilla niin usein ym.
Silloin vanhempien luona asuessani olin vaikeasti masentunut ja elämässäni oli yksi erityinen hevonen, jonka ansiosta nousin aamulla sängystä ylös.

Vanhemmat ei varmasti vielä tänäkään päivänä ymmärrä, että hevosista saan voimaa jaksaa ja jatkaa eteenpäin.
---
Toinen asia, mitä en aloitukseen kirjoittanut ja mikä ahdistaa ja mietityttää lähes päivittäin, on että välittääkö kukaan minusta.
Kavereita minulla ei ole, mutta hevosten kautta olen tutustunut yhteen ihmiseen, jolle voin puhua mistävaan. Tämä ihminen tuntee minut tosi hyvin ja tämä ihminen on se, kuka minut aikoinaan sai hoitoon vaikken itse edes halunnut.

Olen huomannut, että tämä ihminen näyttää sen muille miten tärkeä joku muu ihminen on, mutta ei vaan minulle. Joo, siis sanoihan hän silloin kun olin tosi pahassa jamassa tappamassa itseni, että olen tärkeä ja hän myös itki.
Mutta minulle on pinttynyt päähän ajatus, että hän sanoi sen vaan siksi että en tappaisi itseäni.

Minä olen monta kertaa sanonut tälle ihmiselle että hän on rakas ja välitän hänestä paljon. Nykyään tämä ihminen ei näytä tai ilmaise mitenkään olenko tärkeä ja rakas hänelle.

☹️ Onko ihan älytöntä kysyä suoraan olenko tälle ihmiselle tärkeä?

Ei todellakaan olla samanikäisiä tämän ihmisen kanssa, vaan hän on minulle melkein kuin toinen äiti ja hänen tyttö on minulle kuin pikkusisko. Olen heidän luonaan useasti, voisi sanoa että niiden koti on minulle kuin toinen koti. Ollaan tunnettu pian 4vuotta.

Olisi vaan jotenkin rauhoittavaa ja mukavaakin tietää olenko edes tälle ihmiselle rakas & tärkeä.

Haluaisin niin kovasti vastauksia lisää ☹️