Ylikierroksista elämää
Ehkä minäkin kirjoittelen ajatuksiani ja tuntemuksiani tällä lailla muidenkin nähtäväksi. Tuntuu hyvältä lukea teidän muiden juttuja, ja hyvältä tuntuu myös ajatus kirjoittamisesta. Kirjoitin parikymppiseksi asti päiväkirjaa ja se oli varmaan aika tärkeää mielenterveyteni kannalta.
Jos tämä olisi päiväkirja, niin kirjoittaisin siihen nyt ehkä näin: Tähään ahdistaa tosi paljon ja hävettää, että join itseni eilen illalla humalaan kotona. Se on todella tyhmä tapa paeta arkea. Jos on liikaa tekemistä ja ahdistaa, niin voisi vaikka soittaa kaverille, käydä kävelyllä, katsoa miehen kanssa telkkaria tai muuta vastaavaa. Miten tällainen muka-järkevä ihminen voi oikeasti sortua juomaan alkoholia yksin? Yäk.
Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että alkoholin väärinkäyttö on se varsinainen ongelma, josta seuraa ahdistusta sun muuta. Että mitään muuta ei kannata oman hyvinvointinsa eteen tehdä ennen kuin lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Minusta tuntuu, että ongelma on muualla ja oire siitä alkoholin käyttö, mutta ehkä tämä on väärinkäyttäjän itsepetosta.
Tässä välissä pitää ehkä huomauttaa, että en minä siis juo mitenkään hirveästi, eikä työelämä, vanhemmuus tms. kärsi juomisesta. Mies kärsii, koska hänen isänsä oli jonkinasteinen alkoholisti eikä mies pidä edes viinilasin näkemisestä. Olen stressaava ja ahdistuva tyyppi, ja tunnen tosi usein itseni vähän liian kuormittuneeksi ja ylikierroksilla käyväksi. Se viinilasi rentouttaa… Olisi minulla Opamoxejakin, mutta niiden käyttöä yritän välttää. Eikä Opamox vie mieltä sillä lailla pois arjesta.
Sekin on tosi tyhmää, että nykyinen ahdistus johtuu osittain siitä, etten osaa käsitellä vanhemmuuttani. Olen halunnut lapsia ja saanut niitä kaksi kappaletta, ja ensimmäisen syntymästä lähtien olen ollut ihan hukassa vanhemmuuden musertavan vastuun ja sitovuuden kanssa. Työelämässä olen kouluttanut itsestäni tosi hyvin pärjäävän osaajan, mutta henkilökohtaisessa elämässä en tunnu ollenkaan samalta ihmiseltä.
Miten tähän aikuisen elämään velvoitteineen ja sitoumuksineen voisi sopeutua? Miten kouluttaa itsestään hyvä äiti, joka vieläpä nauttisi perinteisestä perhe-elämästä, eikä haluaisi koko ajan paeta siitä? 😯🗯️
Ainakin alan meditoida vähän joka päivä, jos vaikka sillä saisi päässä pyöriviä kierroksia hidastettua. Ja ehkä listata hyviä asioita lapsiperheestä ja ruuhkavuosista, jos tätä päätä voisi vaikka kouluttaa suhtautumaan omaan elämään vähän myönteisemmin. 🙂
Vähänkö tänne kirjoittaminen kannatti! Ja muiden tekstien lukeminen! Joku oli maininnut Kotkansydän-sivuston, joka piti tietysti uteliaana googlata heti kirjoitettuani oman viestini. Se kolahti ihan täysillä! Ihan kuin joku olisi kirjoittanut minusta! "Sisälläni elin jäykissä rakenteissa itseäni halveksien." "Levoton mieleni piiskaa minua." Olisin itse voinut kirjoittaa nuo.
Luin pari lukua Kotkansydämen 'Pois tuskasta'-nettikirjaa ja tunsin löytäneeni jotain, josta voi tosissaan olla minulle hyötyä. Löysin myös Headspace-nettisivuston, jossa on ilmaisia meditaatioharjoituksia kymmeneksi päiväksi. Olen nyt kolmospäivässä, kun on jäänyt muutama päivä väliin. Aloin lukea kirjaa 'Mielekkäästi irti masennuksesta', joka minulla on ollut hyllyssä jo yli vuoden. Tähän mennessä en ole jaksanut edes aloittaa sen lukemista, mutta nyt ahmin sitä aina kun on vapaahetkiä. Ja etsin itselleni mindfulnessiin tai HOT-terapiaan perehtynyttä psykoterapeuttia.
On ihan sellainen tunne, että nyt ollaan suuren muutoksen kynnyksellä. Minun sisäisen elämäni kirjassa on lehti kääntymässä. Totta kai takapakkeja tulee, mutta pitkästä aikaa olen selvästi löytänyt 'oman juttuni', mindfulnessin. Kotkansydän-sivusto ei ehkä enää tunnu niin relevantilta kuin nuo mindfulness-harjoitukset, mutta luen varmaan sen Pois tuskasta -kirjan kuitenkin loppuun. Ihan kunnioituksesta sitä kohtaan, että siitä tämä kaikki lähti, radikaalista itsensä hyväksymisestä. ☺️❤️
Ja kun nyt on ollut itsensä kanssa tässä hetkessä ja ihan neutraalisti tunnustellut, millainen elämä minulla on, niin aika ihanahan se on. Muun muassa ne lapset ovat aivan käsittämättömän ihania. Lapsiin liittyvä stressi ei siis johdu lapsistani. Enemmänkin se johtuu mieleni suorittamiskeskeisyydestä ja siitä tiedosta, että omasta lapsuudenkodistani saamani mallit eivät riitä terveen kodin luomiseen omille lapsilleni. Mutta kun aina välillä pysähtyy pohtimaan, että millainen koti ja elämää meidän lapsilla on, niin aika onnelliselta ja tervehenkiseltä se vaikuttaa.
Onpa jännää! 😀
Minulla myös tuo Mindfullnes kirja samoin cd levy. En ole vielä saanut
aikaiseksi sitä lukea ja tehdä harjoituksia. Onko sinulle ollut siitä apua?
Olen vain niin saamaton . Innostun uusista asioista mutta kiinnostus
loppu yleensä lyhyeen.
Löytyykö noita meditaatio ohjeita netistä. Yrittänyt etsiä tuloksetta.
Onko kenelläkään tietoa?
On meditaatioharjoituksia netissä. Itse teen mindfulness-meditaatioharjoituksia tämän linkin avulla: http://www.getsomeheadspace.com/
Harjoituksia löytyy muutenkin, kun googlaa esim. mindfulness harjoitukset.
Onpa ihanaa ja kannustavaa lukea kuinka ihminen löytää ulospääsyä ja uusia juttuja itsensä parantamiseen, eikä aina tarvitse turvautua lääkkeisiinkään.
Lisää tällaisia kannustavia kirjoituksia tänne niin toiset saavat uskoa siihen että voi päästä eteenpäin.
mitä alkoholistiseen juomisen tulee, niin olen oppinut kokemuksesta että juominen on oire, pakotie, selviytymiskeino yms. kun ei osaa muuta. Kun on raittiina niin voi hakea muitakin selviytymiskeinoja ja korjata niitä omia "vaivoja", "vikoja" minkä takia joi.
Puhuminen ja kirjoittaminen ovat loistavia keinoja selvittää ongelmia. Kun puhuu rehellisesti siitä mistä kenkä puristaa, eikä siitä että ahdistaapa kovasti, pitäisi päästä siihen että mikä on sen ahdistuksen takana.
Joo salainen55, juuri siltä minustakin tuntuu - että pitää uskaltaa oikeasti sanoa, _mikä_ ahdistaa, eikä vain että voi kun ahdistaa. Joskus se on tietysti vaikeaa, kun ei oikein saa kiinni ahdistuksen syystä, mutta kyllä silti kannattaa ainakin yrittää. Minulla on risainen lapsuus ja lukiessani sitä Kotkansydän-sivuston Irti tuskasta -kirjaa eilen tuli yht'äkkiä hirveä itkukohtaus, kun jotkin lapsuuden tapahtumat muistuivat mieleen. Minusta tuntuu, että sekin on parantavaa, että välillä muistelee, suree ja itkee. Ainakin nyt on taas jotenkin sellainen olo, että on päässyt askeleen eteenpäin. Vaikka ei tämä elämä aina helppoa ole.
Tsemppiä kaikille muillekin tähänkin päivään! 🌻🙂🌻