Hei, Minäitse89! Ensimmäinen ajatukseni oli, että on söpöä, jos mies on herkkä. Sillä tavalla herkkä, että puhuu ja pussaa. Kertoo olostaan ja ajatuksistaan ja näyttää ne myös.

Mitä itse ajattelet?

JP

Moi!

Voihan se olla niinkin. Kiitos kommentista.🙂

Eihän se herkkyys nyt pelkästään painolasti ole, mutta tämä kulttuuri ja tämä maailma ei vaan aina ole hirveän myötämielinen herkille ihmisille.

Tietenkin herkillä ihmisillä on omat vahvuutensa. Pitää vain jotenkin saada balanssiin itsensä ja kohtalaisen hyvin siinä olen viime aikoina onnistunut kaikesta huolimatta...

Tuntuu aivan hirveältä tämä herkkyys. Outoja ajatuksia nousee päähän, että olisi jotenkin ihanaa kuolla tänä keväänä. Kun kukkaset herää ja tuuli kevyesti liplattaa laineita. Tulee tuollaisia irrationaalisia ajatuksia, että viimeinen kesä. Kun maa herää eloon niin minä kuolen. Olen varmaan liian taiteelliinen ihminen tai jotain. Liikun liian äärimmäisyyksissä. Miettii ajatusta: olisi ihanaa kuolla? Mikä siinä kuolemassa nyt niin sitten ihanaa olisi? Varmaan se sitten ettei tarvitsisi enää välittää mistään.

Ihmiselämä todellakin on outo asia, me elämme kahdessa maailmassa samaan aikaan tässä ja haudantakaisessa. En vaan voi hyväksyä sitä että kuolema olisi vain tyhjyys. Tai että kuolema on olemattomuus. Mun aivoni ei sitä pysty käsittämään. Pystyn käsittämään kolminaisuusopin ja Jeesus Kristus Vapahtajan ja Isä Jumalan ja Taivaan ihanuuden, mutta en pysty käsittämään tyhjyyttä. Miten ei voi olla enää missään?

Uskon kyllä sen että välttämättä kaikki ei pääse taivaaseen tai sitten pääsevät, mutta mikä tämä tällainen elämä oikein on, kun olemme täällä hetken tietoisia omasta kuolemasta ja sitten kuolemme? Mikä tämän elämän olemus ja tarkoitus on? Jotenkin kun katson maailmaa ja ihmisiä niin nään että kaikki ravaavat paikasta toiseen, mutta tietääkö kukaan oikeasti sitä totuutta? Sitä tässä ihmettelen? Vähän nyt karkasi aiheesta. 🙂