Sähellän. En jaksa olla paikallani ja lukea koulujuttuja. Häärään kotona monta asiaa samaan aikaan. Tarkoituksenani säästää aikaa mutta päädyn säntäilemään ympäriinsä. Päivisin mulla on koulua. Olen nyt päättänyt että alan sosiaaliseksi. Olen oikeasti todella hiljainen ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Lopputulos on se että olen tosi kömpelö kaikkien ihmisten kanssa ja käyttäydyn oudosti. 🤔 Aloitin uuden kivan harrastuksen jota on maanantaisin ja lauantaisin. On mukavaa kun siitä saa vastapainoa koululle.

Rina, olen yrittänyt miettiä mut ei oikein oo mitään kiinnostavia harrastuksia kuin esim. ratsastus.

Mutta joo, ei kyl oo kovin hyvä fiilis nyt..

Tänää olis pitänyt olla eka yksilötyöhönvalmennus tapaaminen, mut eipä ollut, koska ko. henkilö jonka kans tapaaminen olis ollu, niin on edelleenkin sairaslomalla. Ja tämäkin selvis vasta paikan päällä.
Kyllähän sitä pahoiteltiin..
Mut no, opinpa tästä nyt sen, ettei kannata ns. välikäsien kautta varata aikaa.

Lisäksi rehellisesti sanoen, niin mulla kyllä oli jo eilen tunne että tuskinpa tämä henkilö on vielä töissä..

No, nyt vain sit odottelen yhteydenottoa..
Luultavasti menee vasta ensviikkoon..

jaana6 kirjoitti 6.9.2016 17:35

Sain tulokseksi että olisin nyt yksinhuoltaja jonka lapset ovat jo isoja, mutta en edes minä usko että olisin niiden huoltaja.

Jaana6 tarkoitatko, että lapset olisivat ns. ilman huoltajaa, että kukaan ei tietäisi kuka heidän huoltajansa on? Vai tarkoititko, että heistä olisi kasvanut niin hyviä ihmisiä, että kukaan ei olisi uskonut, että sinä kasvatit heidät? Nuo minulle nyt tuli mieleen. Ei itsellänikään ole lapsia. En heitä uskaltanut yksin hankkia. Kunnollisen vastaparin kanssa asia olisi voinut olla toisin. Uskoin, että psyykkisesti en olisi jaksanut, vaan olisin pilannut heidät. Aivan kuten oma äitini minun elämän. Enää en lapsia saa ja asia surettaa, että jo itse lapsena, teininä ollessani aloin miettiä omaa vajavuuttani äidiksi.

Aeleh, kiva että sinulla on mieluinen harrastus 🙂 Minäkin olen isossa porukassa sillä tavalla kömpelö, että olen kovin hiljainen. En pidä isoista väkijoukoista. Tarkastelen ja kuulostelen ihmisiä. Sitä millaisia he ovat. Isossa väkijoukossa on vaikea saada äänensä kuuluviin. Kun mietin johonkin vastaamista, niin tilanne on jo mennyt eteenpäin monta askelta 😳 Joskus olen sanonutkin isossa porukassa, että minun on vaikea seurata, kun äänet sekoittuvat toisiin. Kaikki vaan katsoivat hölmistyneenä, eikä sitä mitenkään otettu huomioon. Tyydyin siis osaani, kun en muuta voinut. Tosin eivät hekään oikein mitään voineet sille, että tila kaikui ja siten äänet kimpoilevat seinästä toiseen ja minun pääni oli ihan sekaisin. Se vei voimia. Päätin, että en turhaa vie omia voimiani, jos vain voin jotenkin sen estää. Ajan kanssa muodostui pienempiä ryhmiä. Tosin ärsytti, että ei voinut mennä kenen kanssa vain keskustelemaan. Tuntui siltä, että jäi monesta paitsi. Ajan kanssa etsiytyi myös paikkoihin missä kaikui vähiten. Kouluissa sitä ongelmaa vaan on kaikkialla.

Huhhuh... Tulin vaan välissä huokailemaan. Olo on kuin opiskelijalla. Allokoin syksyäni kalenteri kädessä, rustaan kurssihakemusta, litkin kahvia joka välissä, pukeudun ssäädyllisesti kotonakin, saan tekstiviestejä, lähetän tekstiviestejä, ihmettelen ympärillä levittäytyvää paperiläjää, etsin kurssikirjaa nettikirjakaupoista, huokailen miten paljon mielenkiintoisia kirjoja maailmassa on, haaveilen lomasta, luen alennuslehtiset tarkkaan, syön nuudeleita ja istun liian pitkään koneen ääressä.

Olen mennyt ilmoittautumaan vaikka minne! Huhhuh. Ja erään kuolintapauksen ympärille levittäytyvät asiat eivät ole likimainkaan järjestyksessä, vaikka vainaja onkin jo onneksi kuopattu. Kyllä minulla siis tosiaan töitä riittää syksyksi. Ja se verhoprojektikin on vielä kesken! Töitä oli Laurenellakin (sympatiani sinne!) ja oletettavasti aelehillakin. LonelyWolfkin mainitsi olevansa palaamassa töihin. Mites te muut? Mitä syksyhommia teillä on? Nyt ei kasvatella kukkia, mutta mitä nyt puuhataan? Mietin laittaisinko parvekkeelle kanervia. En edes tiedä, miten niitä hoidetaan. Kastellaanko niitä normaalisti tai ainakin silloin tällöin?

Hei, minä täällä taas vietän pikkutaukoa hommistani. Mietin muutama päivä sitten tavoitteita - siis sellaisia elämän päämääriä. Omat ikätoverit elävät niitä kuuluisia ruuhkavuosia ja heidän tavoitteena on esim. selvitä tästä viikosta, saada tiettyä kuosia oleva ulkoilupuku kullannupulle, keksiä kiva isänpäivälahja, ilmoittautua muskariin jne. No, tuollaisia ongelmiahan minulla ei ole. Mitä sitten tavoittelen?

Minulla on kieltämättä jo useamman vuoden ajan ollut tavoitteiden puutetta ja epäselvyyttä. Elämä on tuntunut kapeutuneelta joutokäynniltä. Nyt kuitenkin päässäni on marinoitunut jo useampi tavoite. Osa niistä on aivan kihelmöivän ihania! Eikä tässä ole tarkoitus rahalla mällätä, vaikka sitä eittämättä vähän tarvitaankin. Yhden tavoitteen lupaan ehkä itselleni joululahjaksi - ihailen sen kuvaa kuitenkin jo nyt (se on siis konkreettinen esine). Toisen tavoitteen annan palkinnoksi itselleni, jos eräs epämiellyttävä juttu etenee. Kolmas on pidemmän tähtäimen tavoite, mutta se siintelee kuitenkin tulevaisuudessa. Enemmänkin tavoitteita keksin ja mm. tilasin muutamia esitteitä, mutta minun täytyy vielä tutustua asioihin tarkemmin. Joidenkin tavoitteiden toteutuminen edellyttäisi onnistunutta töihinpaluuta...

Psykiatrinen työntekijä kehoitti minua pitämään palkinnot (palkintotavoitteet) mielessäni, kun teen urakoitani (muu tavoite). Kieltämättä minulla on sellaista taipumusta, että keskityn vain työhön. Olen jopa jättänyt palkintoja (esim. tiimin ravintolaruokailu, palkintokakku) väliin. Viime aikoina puolestaan olen määritellyt itselleni urakan (esim. laskujenmaksu/olohuoneen siivous) ja siitä saatavan palkinnon (esim. jäätelöä), mutta olenkin vain syönyt jäätelön ja jopa lykännyt urakkaa hamaan tulevaisuuteen. On ollut sellainen olo, että "en minä kuitenkaan missään onnistu". Nyt minä taidan tehdä itselleni Word-tiedoston, johon laitan kuvia palkinnoista ja kirjaan ylös perusteet, joilla ne saan.

Oivallus tavoitteiden/päämäärien puuttumisesta oikein kopsahti päähäni. Niin merkittävä se oli! Jossain vaiheessa kuljin työpaikan ja kodin väliä miettien mikä on roolini ja päämääräni. En keksinyt muuta kuin veronmaksajan roolin. Olin kyllä silloin jo masentunut, mutta kyllä myös viimeisen vuoden aikana saamani oivallukset (ja vertaistukenne, kiitos!) ovat olleet tärkeitä - ei pelkkä masennuksen hoito.

Delffi, nollaatko huonoa fiilistä siirtymällä mukaviin ajatuksiin (vai onko se edes mahdollista?). En nyt tarkoita, että masennusta voisi nollata millään, mutta huonoa fiilistä ehkä. Mä siirryn haaveilemaan, kun asiat alkavat tympiä. Mutta vointini on kuitenkin nykyisin niin paljon parempi, että se on mahdollista.
Jaana6, tarkoitatko, että sisäinen kriitikkosi iskee myös täällä tukinetissä? Itsensä tarkasteleminen on joskus soimaamista, mutta toisaalta pitää olla armollinen. Mä olen mokannut elämässä monta juttua, mutta oikeastaan en ole osannut tehdä toisinkaan. Niissä olosuhteissa, näillä geeneillä-tulos on sitä, mitä on. Mikä se vaihtoehtoinen elämä kohdallani olisi ollut? Niin monet pienet sattumukset ja käänteet vaikuttavat elämän kulkuun, että koko settiä on vaikea kuvitella. Suuret linjat voivat jäädä surettamaan, niin kuin mulla tuo ammatinvalinta. Mitä jos, ja jossittelu. Jossittelin aiemmin enemmän. Aikaa kutakin. En tahdo toistaa äitini tarinaa, jonka jossittelu johti hänen katkeruuteensa. Siis kuinka paljon parempaa hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi valinnut toisin. Ei todellisuus voi ikinä kilpailla kuvitellun kanssa. Elämä menetetyssä Karjalassakin olisi varmaan ollut sata kertaa parempaa. Vai olisiko ollut sittenkään? Sitä ei voi tietää, koska vaihtoehtoista todellisuutta ei ole. Sen sijaan tietyistä asioista luopuminen ja sureminen on luonnollista. Kipeät asiat pitääkin surra.
Aeleh, sählääminen on joskus merkki masennuksesta/ahdistuksesta ja ylikuormittumisesta. Se, ettei pysty keskittymään yhteen asiaan ja on levoton. Mä huomasin sen siten, etten pystynyt päättämään, mitä seuraavaksi olisin tehnyt.
Pompula, pääsen kuin pääsenkin matkalle🙂. Täytyy vissiin lähteä shoppailemaan😉 kesävaatteita. Matkalla yleensä uskallan olla "paljaammin" pukeutuneena kuin kotimaassa. Siis rennommin. Koinsyömät kintutkin paljastan auringolle.😳
Ihan jännä, Pompula, kun kerroit, että olet hiljainen suuressa joukossa. Jotenkin en olisi sitä heti arvannut. On muuten hupaisaa, kun välillä kuvittelen, miltä kukin tukinettiläinen näyttää. Jostakin syystä luulen, että esim. Lukkiksella on tumma polkkatukka😎. Mahtaisi olla yllätys, jos hän paljastuisi blondiksi😋.

Komppaan tavoite/palkintoideaa. Minäkin jaksan paremmin touhuta, jos tiedossa on jotakin, jolla itseään palkita. Ilman tavoitteita elämä on yhtä haahuumista. Mutta mielekkyyttä ei repäistä mistään silloin, kun elämä tuntuu merkityksettömältä tai kun mikään ei kiinnosta. Siis syvästi masentuneena. Silloinkin tietty pienten tavoitteiden asettaminen edesauttaa toipumista. Millä masentunut jaksaa palkita itseään? En muista mitään palkintoja niiltä ajoilta, kun olo oli niin paha, ettei edes jaksanut olla. On jopa sellainen mielikuva, etteivät rauhoittavatkaan auttaneet. Nukutuksi en saanut. Kummallista muistella näin jälkeenpäin. Vähän ahdistavaakin. Yritän huolehtia pääkopastani niin, etten enää joutuisi samaan jamaan. Tai että ainakin osaisin hakea apua riittävän ajoissa.

Rina kirjoitti 8.9.2016 9:44
---
On muuten hupaisaa, kun välillä kuvittelen, miltä kukin tukinettiläinen näyttää. Jostakin syystä luulen, että esim. Lukkiksella on tumma polkkatukka😎. Mahtaisi olla yllätys, jos hän paljastuisi blondiksi😋.

Voisihan hän paljastua vaikka mieheksi, vaikka on antanut ymmärtää olevansa nainen!

Miten niin, ei kasvatella kukkia Lukossa? Mun samettiruusut on parhaimmillaan 😉 Kanervia ei mun käsityksen mukaan kastella niin paljon, jos ollenkaan. Ehkä jos on lämpöisiä päiviä, mutta säilyvät parempina pitempään, kun lopettaa ennen yöpakkasia kastelun kokonaan. Ja sitäkin ennen siis, maltilla! Lukossa seilaa kovaa, välillä käydään työelämässä ja sitten siirrytään muihin tavoitteisiin 😎 Minä ajattelin alkaa laittamaan herkkusyömisiäni ylös. Eilen tuli ihan kammottava olo, kun oli syönyt liikaa herkkuja. Enkä ollut syönyt edes jäätelöä. Eihän tämä ole normaalia, että joka päivä syö herkkuja. Minulle se on vaan ollut sitä useita vuosia. En enää edes tiedä mikä on sallittu määrä.

Otin maltilla kursseja. On niin paljon muutakin tekemistä. Ihan turha ottaa liikaa, mistä ei sitten suoriudu. Suorastaan idioottimaista. Aika hyvin nimittäin tiedän mitä jaksan, mitä en. Kun lopetan jatkuvan herkuttelun, saan toivottavasti lisää energiaa muuhun.

Hih Desper, niinpä! En tullut ajatelleeksi, että Lukkis voisi olla miäs😋. Kiva miäs kummiski 😎. Nyt mun harmaat aivosoluni yrittää ymmärtää, mitä varten Lukkis pukeutuu mekkoihin. Tai jos se on pelkkä peitetarina, niin onpahan onnistunut😉. Tumma polkkatukka miähellä vois kyllä olla ihan magee.
Totta puhuen: arvelen, että useimmilla täällä ei ole sukupuolensa tai edes ikäryhmänsä suhteen väärennettyä identiteettiä. En ymmärrä, mitä se hyödyttäisi. Eihän tämä mikään treffipalsta ole. Toki joukkoon saattaa mahtua niitäkin, jotka pelkäävät niin paljon paljastumisen? puolesta, että esiintyvät vähintään neutraaleina. En minä tiedä. Jokainen tykönään tietää, mitä on 🙂.

Pompula kirjoitti 8.9.2016 15:43

Miten niin, ei kasvatella kukkia Lukossa? Mun samettiruusut on parhaimmillaan 😉 Kanervia ei mun käsityksen mukaan kastella niin paljon, jos ollenkaan. Ehkä jos on lämpöisiä päiviä, mutta säilyvät parempina pitempään, kun lopettaa ennen yöpakkasia kastelun kokonaan. Ja sitäkin ennen siis, maltilla! Lukossa seilaa kovaa, välillä käydään työelämässä ja sitten siirrytään muihin tavoitteisiin 😎 Minä ajattelin alkaa laittamaan herkkusyömisiäni ylös. Eilen tuli ihan kammottava olo, kun oli syönyt liikaa herkkuja. Enkä ollut syönyt edes jäätelöä. Eihän tämä ole normaalia, että joka päivä syö herkkuja. Minulle se on vaan ollut sitä useita vuosia. En enää edes tiedä mikä on sallittu määrä.

Otin maltilla kursseja. On niin paljon muutakin tekemistä. Ihan turha ottaa liikaa, mistä ei sitten suoriudu. Suorastaan idioottimaista. Aika hyvin nimittäin tiedän mitä jaksan, mitä en. Kun lopetan jatkuvan herkuttelun, saan toivottavasti lisää energiaa muuhun.

Haa, olenkin kuullut että samettikukat kukoistavat joillakin syksyllä. Voi olla lajikkeestakin kiinni. Kyllä minunkin vielä kukkia tekevät, mutta laiskasti ja osa lehdistä on ihan kuivia koppuroita eli rumia. Ostin kaupan alesta juuri yhden krysanteemin. Olen kyllä jo tappanut kaksi. Eivät tykkää minun hoidosta näköjään yhtään. Kiitos kanervien hoito-ohjeista. Saatan niitä vielä parvekkeelle laittaa ellen sitä luovuta jo tätä leikkiä tältä vuodelta. Töihin paluusta on paras puhua, kun on sitä kohti oikeasti pyrkimässä. Asiasta on jo mustaa valkoisella, mutta tarkoitus on aloittaa varovasti. Kurssit toimivat mulle treeninä. Ei niitä silti hirveästi ole. Aloitus vaan hirvittää. Kaikkiaan mulla on syksyksi paljon ohjelmaa, mutta sitä voi karsia. Muutamasta jutusta en edes vielä tiedä, mahdunko mukaan. Jäätelönälkäni on hiukan hellittänyt, kun on ollut viileämpää. Olen kuitenkin hurahtanut uuteen herkkuun nimittäin light colaan. Siinä ei toki ole kaloreita, mutta varmaan kaikkea muuta epäterveellistä kyllä. Sillä saa elimistön sekaisin, mutta silti se himottaa.

Ai niin, kysyit polttohautauksen arkuista. Kyllä ne arkut voi olla koristeellisiakin - maksaja(t) päättää. On myös puun värisiä oikein yksinkertaisia arkkuja, jotka oli nimetty niin, että tajusin niiden olevan polttohautausarkkuja. Joissain siunauskappeleissa on "arkkualba" eli valkoinen kangas, joka levitetään siunaustilaisuuden ajaksi arkun päälle. Näiden polttohautausarkkujen yhteydessä oli teksti, että "suositellaan alban käyttämistä". Olivat aika halvan näköisiä kyllä mielestäni. Halvimmassa hintaluokassa oli kyllä aika monenlaisia arkkuja. Kaikkein halvin ei minusta näyttänyt halvimmalta jne. Kun mentiin hintaluokissa ylöspäin, niin arkkujen määrä väheni. Kalleimmissa arkuissa taisi maksaa pikemminkin puulaji (esim. tammi, mahonki) eikä koristeet. Kauneus taitaa olla katsojan silmissä näissä arkkuasioissa.

Mä olen ottanut vähän viiniä, punaviiniä, no en, mutta huppelissa olen kuitenkin. Ja mä tajusin tänään jotain profaund, ehkä meni väärin mutta kivijalkaa, että on lupa pitää itsestään huolta. On lupa pitää itsestään huolta. Mä olen koko elämäni pitänyt muista huolta, tai tukahduttanut omat haluni jostain paremmasta. Mutta mulla on oikeasti lupa pitää itsestäni huolta. Aina olen vähätellyt omat tarpeeni ja ensisijaisena on olleet toisten tarpeet. Äidin. Mutta mulla on oikeasti lupa pitää itsestäni, eikä kenestäkään muusta huoli. Olen menettänyt niin paljon elämässä pitämällä muista huolen. Joitain 😭 asioita en saa koskaan takaisin. Vääryys! Jota ei voi korjata.

Rina, olen yrittänyt välillä nollata huonoa fiilistä mukavilla ajatuksilla, mutta eipä se oikein onnistu, kuin ehkä hetkellisesti..

Mutta joo..tänään olikin vikatunti nykyisellä tallilla nykyisillä tuntareilla..joskus lokakuussa sitten onkin uudet tuntarit samaisella tallilla. Pitää nyt katsoa tuleeko itsellä taukoa ratsastukseen vai yrittäiskö sitä tiistaille saada uudelta tallilta tuntia, ku yks kaveri ainakin olis menossa tiistaina tunnille..pitäis vain osamatkasta mennä bussilla.
Mut ois se kyl ihan mielenkiintoista nähä miten nämä tuntarit sopeutuu uuteen paikkaan..

Lukossa, Pompula, tarkistin nuo kanervien hoito-ohjeet, kun olen saanut ohjeita, jotka eroavat Pompulan ohjeista. Mullahan kanervat tuppasivat menettämään värinsä ennen aikojaan ennen kuin kysyin ohjeita. Ennen kastelin vain satunnaisesti, kun luulin, että kanerva tykkää kuivasta.

Siis kanervia tulee kastella säännöllisesti, niin että multa pysyy kosteana. Tavallinen puutarhamulta käy. Liika vesi on kuitenkin pahasta eli tulee kaataa pois ruukusta, ettei kanervan juuret tukehdu. Hyvää kanervasyksyä 🙂!🌻🙂🌻

Pompula kirjoitti 8.9.2016 20:45
Mutta mulla on oikeasti lupa pitää itsestäni, eikä kenestäkään muusta huoli. Olen menettänyt niin paljon elämässä pitämällä muista huolen. Joitain 😭 asioita en saa koskaan takaisin. Vääryys! Jota ei voi korjata.

Pompula (ja varmaan tämä koskee muitakin), tämä on tosi tärkeä juttu. On paitsi lupa huolehtia itsestään, myös velvollisuus huolehtia itsestään. Tämä on ollut minullekin vaikea kouluaine ja on edelleen. Olen kirjoittanut asiasta ihan muistilapunkin seinälleni. Masentuneena ei jaksa ihan kaikkea, mutta voi yrittää pikkujuttuja. Minä esimerkiksi pakotan itseni harjaamaan hampaat säännöllisesti ja hajuveden suihkautus on päivittäin pieni mutta tärkeä juttu. Tykkään syödä hampurilaispaikoissa silloin tällöin, mutta huolehdin itsestäni ottamalla porkkanat perunoiden sijasta. Äskettäin kävin näöntarkastuksessa, kun oli ilmaiskampanja. Ostin uusia rintsikoita (tämä saattaa olla osa peitetarinaa 😉 ). Hankin myös silmänympärysvoidetta kauan sitten loppuneen tilalle. Haluaisin hoitaa jalkani ihan kynnetkin lakaten, mutta siihen en vielä ole jaksanut. Minuakin harmittaa menneet vääryydet. Uskon kuitenkin, että jokaisesta päivästä voi tehdä itselleen paremman pienin keinoin. Samoin tulevaisuudesta. Kun mietin kahta lähestä ihmistä, niin toinen on käyttänyt muita ihmisiä hyväkseen ja toinen on ollut velvollisuudentuntoinen huolehtija. Ensin mainittu on pärjännyt elämässään huonosti, jälkimmäinen hyvin. Elämä on ikäänkuin palkinnut jälkimmäistä ja kurittanut hyväksikäyttäjää. Aina asiat eivät ehkä mene ihan näin.