Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?
Hei kaikille!
Kirjoitinkin jo johonkin viestiin, että viihdyin vuosia sitten täällä Tukinetissä ja nyt koin tarpeelliseksi tulla takaisin. Keskustelut ovat nykyään täällä erilaisia. Minua ilahdutti huomata, kuinka paljon täällä on kirjoittajia, mutta samalla ahdisti huomata kuinka paljon ja vaikeita ongelmia monilla on. Yritän kommentoida aina silloin tällöin teidän omiin ketjuihinne, mutta minun on tunnustettava etten voi lukea niitä kauheasti, etten itse ahdistuisi lisää.
Ajattelin, että onnistuisikohan avata tällainen uusi ketju, johon kaikki saavat kirjoittaa vaikka kuulumisiaan. Saa kirjoittaa, vaikka olisi paha olo, mutta olisi mukava lukea positiivisistakin asioista.
Toivon kaikille hyvää, tai edes siedettävää, tätä päivää! 🙂🌻
Tää päivä on menny vaihellen, vanhempieni luona olin tänään vaikka kuinka monta tuntia, aamulla pääsin sairaalasta ku vietin yön siellä migreenin takia. Esitän vaan ilosta, vaikka en oikeesti oo..
yksikkö kirjoitti 28.2.2016 20:38
Masentavaa huomata miten paljon täältä löytyy ahdistavia kertomuksia. Onneksi on jokin paikka mihin purkaa pahaa oloaan. En koe olevani masentunut ennemminkin ahdistunut ja surullinen. Päätä särkee eikä suihkustakaan ollut apua.
Olen tällä hetkellä työtön eikä sopivasta työpaikasta ole tietoa.Joskaan se ei masenna.
Ahdistavaa on että työkkäri on patistamassa töihin tai koulutukseen. Haluan mennä sellaiseen paikkaan jossa viihdyn. Ei sellaista työtä pysty tekemään mistä ei viihdy tai pystyy mutta se on silkkaa tuskaa. Tuntuu siltä että ihmisiltä vaaditaan liikaa vain sen takia että tilastot näyttäisivät hyviltä.
Olin nuorempana masentunut ja hyvin vihainen. Olin osastollakin. Mutta jossain vaiheessa pikkuhiljaa pääsin masennuksesta eroon paitsi että elin omassa pikku maailmassani omassa päässäni. Osasin olla onnellinen ja nauraa itselleni, käydä töissä ja tehdä kaikenlaista arki sujui hyvin, osasin olla yksin. Olin unohtanut kaiken tämän muistin sen tänään. Eli olin hullu mutta onnellinen.
Kunnes eräänä päivänä putosin maanpinnalle, todellisuuteen ja kaikki on mennyt sen jälkeen pieleen.
Kysymys kuuluu onko parempi elää todellisuudessa onnettomana vai omassa maailmassa omassa päässään ja olla onnellinen?
Harmi vaan etten tiedä miten sinne pääsisi takaisin.
Eiköhän tämä olo kohene tästä pikkuhiljaa. Kirjoittaminen helpottaa.
Tsemppiä kaikille, jospa huomenna olisi valoisampi päivä.
🙂👍
Mä pääsin lopulta suihkuun ja ihmettelin miten hyvä olo siellä tulee. Sitten pakotin itseni kauppaan. Nyt mietin mitä tehdä. Katsoako Oscar gaala, vai ei. Ei siellä mitään sellaista ole mitä olisin nähnyt. En muista viime vuotena käyneeni kertaakaan leffassa.
Luin juuri yksi päivä tuosta Te-keskus pakkolaitoksesta. Miksi lisätä ihmisten pahoinvointia? 🤕 Sitä en tule ikinä ymmärtämään.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat tuolla elämällä omassa päässään?
Tsempit myös sinne!
Tyttönen vaan kirjoitti 28.2.2016 22:3
Tää päivä on menny vaihellen, vanhempieni luona olin tänään vaikka kuinka monta tuntia, aamulla pääsin sairaalasta ku vietin yön siellä migreenin takia. Esitän vaan ilosta, vaikka en oikeesti oo..
Miks sun pitää esittää?
Mä mietin mihin lääkäriin suuntaa, huomenna ja minkä vaivan takia. Näitä kun riittää. Vai suuntaanko mihinkään ja kärvistelen kotona ahistuksen kanssa.
Onko kellään sitä, että kun on yksin omasssa kämpässä, niin tavallaan välillä todellisuuden taju katoaa. Että luule olevansa kuin joku puolijumala. Ja tulee joskus semmonen tunne, kun oon kauan ollut yksin, että tavallaan millään ei oo mitään väliä...
Tarvisin vaan jonkun rinnalle kulkemaan... Vielä kun sais vähän voimaa ja energiaa yrittää hankkia sellainen... Tuntuu, että muuta en tässä tilanteessa tarvitsisi...
Turhan elämän turha aamu. Ei ketään. Kalvava tuska.
Tervetuloa Ixma ja yksikkö!
minäitse89 kirjoitti 28.2.2016 22:22
Onko kellään sitä, että kun on yksin omasssa kämpässä, niin tavallaan välillä todellisuuden taju katoaa.
Liika yksinolo ei tee hyvää. Kun on yksin, kukaan ei väitä vastaan eikä kerro omis mielipiteitään. Silloin helposti oma näkemys kapeutuu ja vääristyykin. Olisi hyvä, että olisi joku tai joitakuita, joiden kanssa voisi keskustella ihan arkisistakin asioista. Kyllä mä oon ainakin huomannut, että liiallisen yksinolon vuoksi jotkut asiat ovat paisuneet mielessäni liian suuriksi tms.
Desper kirjoitti 29.2.2016 9:6
Turhan elämän turha aamu. Ei ketään. Kalvava tuska.
Huomenta Desper! Minulla on vähän samanlaisia ajatuksia, mutta tuska ei tänään ole kalvava. Samat arkirutiinit (aamukahvi yms.) toistuvat turvallisina, mutta samalla kaikki on aika yhdentekevää. Onneksi sentään olet tässä porukassamme. Voisitko ajatella kirjoittavasi enemmän ja/tai useammin ajatuksistasi tänne?
Oma elämä päässä tarkoittaa sitä että elin elämää oman pääni sisällä sellaisen millaisen halusin sen olevan. Suurimmaksi osaksi otin aiheita televisiosta ja vedin ne henkilöt mukaan maailmaani. Kävin keskusteluja joskus myös englanniksi. En koskaan ottanut ihmisiä ympäriltäni omaan maailmaani. Sitä on niin vaikea selittää mutta se piti mut hengissä.
Muistin myös eilen että yritinhän mä itsariakin nuorempana ja melkein onnistuinkin.
Ihme että unohdin koko nuoruuteni ahdistuksen ja masennuksen vaikka arpia on muistuttamassa. Mutta kun luin kaikkien juttuja asiat palautuivat mieleeni. Mutta kaikista lääkehoidoista ja hoidossa olemisesta ei ollut minulle hyötyä. Lopulta oma maailmani oli se hoitokeino minulle. Nyt kun sitä ei ole enään ,olenko niin vahva selvytyäkseni kaikista niistä vaatimuksista ja velvollisuuksista mitä mulle asetetaan.
Ja mä stressaannun helposti ja siitä ei ole pitkä matka masennukseen.
Mutta luottavin mielin jatkan tällä hetkellä eteenpäin.🌻🙂🌻
Pompula kirjoitti 28.2.2016 22:15
Tyttönen vaan kirjoitti 28.2.2016 22:3
Tää päivä on menny vaihellen, vanhempieni luona olin tänään vaikka kuinka monta tuntia, aamulla pääsin sairaalasta ku vietin yön siellä migreenin takia. Esitän vaan ilosta, vaikka en oikeesti oo..
Miks sun pitää esittää?
Mä mietin mihin lääkäriin suuntaa, huomenna ja minkä vaivan takia. Näitä kun riittää. Vai suuntaanko mihinkään ja kärvistelen kotona ahistuksen kanssa.
Aina mä esitän ilosempaa mitä oon, nyt vissiin pukkaa flunssaakin vieläkin päälle. On ollu semmonen olo, et vois tappaa ittensä.
Sitten mulla on vielä luultavasti niitä HSP (highly sensitive person) oireita, kun tuntuu että jos joku vähänkin sanoo esim. väärällä äänen sävyllä jotain, niin mietin että toi varmaan yrittää loukata mua ja aika usein joko poistun paikalta.
On se kyllä aika sietämätöntä, kun reagoi liian voimakkaasti kaikkeen. Tietty herkkyys on hyvästä, mutta jos se menee aivan yli, niin sitten se alkaa tuntua ahdistavalta. Onkohan tämmöiseen ongelmaan mitään lääkitystä? Jotain muuta kuin nuo rauhoittavat. Niistä yritän tällä hetkellä päästä eroon.
Ixma, ahdistukselta tuo sinun olotilasi kuullostaa. Silloin ei jaksa keskittyä mihinkään, ei jaksa katsella edes lempiohjelmaansa. Olo on hermostunut ja levoton. Ja Lukossa , sinähän se olitkin! Palaan vielä tuohon ahdistuksen ja masennuksen väliseen dilemmaan...Kun sairastuin ensimmäisen kerran, niin olin mielestäni vain ahdistunut ja paniikkihäiriöinen. Söin ainoastaan rauhoittavia ja kieltäydyin muusta, vaikka lääkäri tuputti minulle myös masennuslääkkeitä. Silloin sain vielä terapiaakin, mutta kyseinen terapeutti ei tuntunut sopivsn minulle ollenkaan, enkä vuoden terapiasta kokenut olevan mitään hyötyä. Olisiko sittenkin ahdistuksen alla ollut masennusta? Meni noin kolme vuotta ennenkuin ahdistus helpotti. Myöhemmin mulla oli keskivaikea masennus toistuvasti, mutta sen kanssa pärjäsi masennuslääkkeiden avulla. Kun viisi vuotta sitten taas sairastuin vakavaan masennukseen, niin diagnoosiltaan sekamuotoiseen ahdistukseen ja masennukseen eivät enää lääkkeet purreet, vaan tarvittiin tuo sähköhoito. Silloin kyllä tunsin olevani myös masentunut. Nyt taas ahdistaa, ja se tuntuu olevan ehdottomasti päällimmäinen tunne. Yritän kumminkin pärjätä tällä masennuslääkkeellä, kun siihen mulla on ainaisresepti, vaikka välissä en sitä syönytkään. Mitäköhän yritän sanoa...Varmaankin jotakin sellaista, että en ole satavarma, tehoaako tuo lääkitys tähän ahdistukseen (ei tunnu hirveästi auttavan) ja että peittääkö tuo ahdistus alleen masennusta, jota joka tapauksessa kannattaa yrittää hoitaa. Voi viholainen, en tykkää yhtään tästä olosta, mutta kun mietin tuota ajanjaksoa, jolloin yritin selvitä pelkillä rauhoittavilla, niin muistikuvat ovat tosi sumuisia, enkä oikein osaa edes laittaa kaikkia sen aikaisia tapahtumia oikeaan aikajärjestykseen. En siis lähtisi hoitamaan tätä oloa pelkillä rauhoittavilla. Onko täällä ketään, jota olisi hoidettu sähköllä? Voitais jakaa niitä kokemuksia😎😀😋😋 Mites Pompula voit tänään?
yksikkö kirjoitti 29.2.2016 9:35
Oma elämä päässä tarkoittaa sitä että elin elämää oman pääni sisällä sellaisen millaisen halusin sen olevan. Suurimmaksi osaksi otin aiheita televisiosta ja vedin ne henkilöt mukaan maailmaani. Kävin keskusteluja joskus myös englanniksi. En koskaan ottanut ihmisiä ympäriltäni omaan maailmaani. Sitä on niin vaikea selittää mutta se piti mut hengissä.
En tiedä ymmärränkö sinua ja sinun maailmaasi oikein, mutta myös minä olen elänyt ns. mielikuvitusmaailman turvin arkipäivää. Minulla ei ollu televisiosta otettuja henkilöitä tms., mutta uskottelin itselleni, että tietyt asiat ovat eri tolalla kuin ne todellisuudessa olivatkaan. Koko aika tosin samalla myös tajusin, että valehtelen itselleni, mutta jostain syystä en jaksanut tai pystynyt pysäyttämään itseäni tosiasioiden äärelle. Ehkä arjessani oli niin kipeitä asioita, että tarvitsin mielikuvitusmaailmani. Tai sitten vain mielikuvitusmaailma oli muuten niin houkutteleva. Jälkikäteen ajateltuna kaikki oli aika surullista.
yksikkö kirjoitti 29.2.2016 9:35
Oma elämä päässä tarkoittaa sitä että elin elämää oman pääni sisällä sellaisen millaisen halusin sen olevan. Suurimmaksi osaksi otin aiheita televisiosta ja vedin ne henkilöt mukaan maailmaani. Kävin keskusteluja joskus myös englanniksi.
Oliko sulla harhoja?
Tyttönen vaan kirjoitti 29.2.2016 9:39
Pompula kirjoitti 28.2.2016 22:15
Tyttönen vaan kirjoitti 28.2.2016 22:3
Tää päivä on menny vaihellen, vanhempieni luona olin tänään vaikka kuinka monta tuntia, aamulla pääsin sairaalasta ku vietin yön siellä migreenin takia. Esitän vaan ilosta, vaikka en oikeesti oo..
Miks sun pitää esittää?
Mä mietin mihin lääkäriin suuntaa, huomenna ja minkä vaivan takia. Näitä kun riittää. Vai suuntaanko mihinkään ja kärvistelen kotona ahistuksen kanssa.
Aina mä esitän ilosempaa mitä oon, nyt vissiin pukkaa flunssaakin vieläkin päälle. On ollu semmonen olo, et vois tappaa ittensä.
Mullakin välillä toi itsensä tappaminen. En päässy tänään yhteenkään lääkäriin. Mutta nukuin vaihteeksi paremmin. Mä en oikein tiedä mitä tehdä itteni kanssa? Olin hetken onnellinen, että sain hyvin nukuttua ja taas tuli ahdistus kuvaan. Ainakin saat sitten luvalla maata sängyssä, jos flunssa on 🙂
Minäitse89 HSP ei ole sairaus vaan persoonallisuuden piirre. Samaan tapaan kun temperamentti.
Rina kirjoitti 29.2.2016 11:24
Ixma, ahdistukselta tuo sinun olotilasi kuullostaa. Silloin ei jaksa keskittyä mihinkään, ei jaksa katsella edes lempiohjelmaansa. Olo on hermostunut ja levoton.
On rasittavaa, kun ahdistus naamioituu tuollaiseen levottomaan ja kärsimättömään olotilaan. Kun ei mikään oikein ole hyvä ja kaikki on huonosti, hermostuu helposti myös itseensä ja alkaa soimata itseään. Mieluummin ottaisin sellaisen "yhyy ahdistaa paha mieli" -kohtauksen, jossa saa rypeä vaikka 20 minuuttia kuin tämän jatkuvan levottomuusolotilan.
Mitä tulee tuohon mielikuvitusmaailmaan: olen itse rohkaistunut ja muuttunut ihmisenä niin paljon parissa vuodessa, että toisinaan tunnen esittäväni jotain. Se ujous on edelleen sisälläni ja tuntuu, että pidän koko ajan roolia päällä kun olen reipas. Aivan kuin olisin joku muu. Mutta enhän minä nyt voi heittää hukkaan kehitystäni ja palata takaisin elämään jossa voin huonosti vain siksi, että muutos ahdistaa ja pelottaa enkä ole täysin sinut sen kanssa. Pitäisi olla ottamatta stressiä ja keskittyä olemaan onnellinen, oli se sitten millaista tahansa.