Olen kaikista hoidettavista asioista kiireinen. Koko ajan puhelimessa tai netin äärellä. Onneksi niin monia asioita voi hoitaa puhelimitse tai netin kautta. Tosin vanhempi polvi jo valitti minulle hermostuneesti, kun "en tee mitään". Kai se sitten siltä vaikuttaa. Virret, pääruoka, kakun täytteet, hautapaikka ja kukkien värit on jo valittu. Eiköhän kaikki järjesty...

En oikein pysty osallistumaan teidän kiinnostaviin keskusteluihin, kun olen jotenkin hermostunut ja päässäni hyöriipyörii koko ajan asioita. Viimeisimpänä tutkin jätteiden vastaanottoa asunnon tyhjentämiseen liittyen. Pitäisi pystyä etenemään yksi asia kerrallaan!

Smöggis: Minusta sekä työkkärin psykologipalvelut että psykiatrian poli kuulostavat hyviltä askelilta. Polin pitäisi olla ilmaista palvelua, korkeintaan lääkärinlausunnoista tulee lasku. Minusta on hyvä, että olet lähtenyt hakemaan apua ja tukea. Tuskin siitä ainakaan haittaa on.

Delffi: Voi sinua! Kiusatuksi tulemisesta on itsellänikin kokemuksia. Ei minua kuitenkaan muistaakseni koskaan ole ihan hirveästi kiusattu. Nyt aikuisena tahtoisin enemmän ystäviä, mutta olen onnellinen vähistäkin. Aika usein tunnen kuitenkin oloni yksityiseksi. Minä olen löytänyt ystäviä netin avulla. Ensin ollaan kirjoiteltu ja sitten tavattu. Yksi läheisimmistä ystävistäni on itse asiassa täältä Tukinetistä. Osallistuimme kauan sitten täällä suljettuun teemaryhmään ja ryhmän päätteeksi saimme vaihtaa sähköpostiosoitteita. Nykyään täällä ei kai saa vaihtaa yhteystietoja. Ja mitä tulee tuohon tuttavaasi, niin minä pelkään vähän samaa, mitä Pompulakin aiemmin kirjoitti. Eli minäkin pelkään, että lataat häneen likaa odotuksia. Mitä tapahtuu sitten, kun teidän yhteistyö päättyy? Siis minä ainakin käsitin, että yhteistyönne on päättymässä piakkoin.

Rina: Tervetuloa takaisin! Kiitos mäntysuopavinkistä. Taidan jo tänään suihkutella kukkiani, koska niitä hiivatin kirvoja on levinnyt myös samettikukkiini. Parvekepuutarhani heijastaa kyllä jo loppukesää. Vihreän sävy on muuttunut heleän kirkkaasta väsyneen harmahtavaksi. Kuivuneita lehtiä ja kukkia on paljon, eivätkä jäljellä olevat nuput ole enää yhtä terhakoina avautumassa kuin vielä heinäkuussa. Sinä kirjoitit jotain kannustavaa toipumisesta. Kyllähän minäkin olen kauheasti mennyt eteenpäin. Kiitän Luojaa siitä, että kuolema sattui nyt eikä 6-12kk sitten. Nyt on enemmän voimia. Tosin yhdellekään kesävaellukselle en ole ehtinyt, jos vaelluksia museoissa ei lasketa 😉. Monta kuukautta on ollut tarkoitus ostaa uudet vaelluskengät vanhojen, vettä läpi laskevien tilalle. En ole saanut aikaiseksi. Syksy olisi hyvää vaellusaikaa, joten toivo elää. Pyöräretkiä olen sentään saanut tehtyä ja kulttuuririennoissa on tullut käytyä.

Pompula: Kysyit vesibusseista. Tarkoitin eri ulkoilusaariin (mm. Vallisaari, Kaunissaari, Vartiosaari, Mustasaari, Pihlajasaari, Espoon saaret) kulkevia vesibusseja.

Lukossa kirjoitti 11.8.2016 13:17

Yksi läheisimmistä ystävistäni on itse asiassa täältä Tukinetistä. Osallistuimme kauan sitten täällä suljettuun teemaryhmään ja ryhmän päätteeksi saimme vaihtaa sähköpostiosoitteita. Nykyään täällä ei kai saa vaihtaa yhteystietoja.

Hei nimimerkki Lukossa ja toki kaikki muutkin,
🙂🌻

Yhteystietojen vaihtaminen ei tosiaan ole turvallisuussyistä sallittua Tukinetin avoimissa ryhmissä. Suljettujen ryhmien järjestäjät päättävät ryhmäkohtaisesti saako ko. ryhmässä vaihtaa yhteystietoja.

Mukavaa loppukesää kaikille! 🌻🙂🌻

Lukossa, hmm..jos ymmärrän tuon oikein ett lataan tähän tuttavaan liika odotuksia. Niin ehkä se voi olla niin..en tiiä/osaa sanoa..

Mut tämä ko. tuttava on kuitenkin vaan yks ihanimpia/mukavimpia ihmisiä joita olen tavannut ja joitten kans olen asioinut.

Enkä tosiaan tiiä mitä tapahtuu kun yhteistyö päättyy tän tuttavan kans..rehellisesti sanoen se ajatus vähän pelottaa. Mut se on kyl totta että en mä voi kokoajan roikkua tässä tuttavassa.

Olisihan se kuitenkin mukavaa jos yhteydenpito jatkuis sit vaikka vapaa-ajalla tän tuttavan kans..Mut epäilen..
Koska olen kuitenkin vain asiakas muiden joukossa tälle tuttavalle..
Olis vain mukavaa ku olis ns. isosisko, jota mulla ei ole..

Delffi,

Olet muutaman kerran kirjoittanut kiusaamisesta. Mua on aika pahasti kiusattu. En ole täysin selvinnyt mutta eteenpäin kuitenkin.

Minulla on mielikuva että olet aika nuori. Haluan sanoa että aika auttaa tähänkin ja moneen muuhun asiaan. Suru haalenee ja voi saada ns. Korvaavia kokemuksia.

Sitä vaan oppii enemmän arvostaan itteään. Kun yrittää itse ja huomaa pärjäävänsä. Tulee armollisemmaksi itselleen.

Kyllä se siitä. 🙂

Tänään mua auttoi liikunta. Vitsit ku piristi.

Palaillaan!

Delffi: Minä toivon, että sinä löydät vielä ystävän/ystäviä kaukana asuvien ystäviesi lisäksi. Ehkä esimerkiksi sen SoKun tai koiraharrastuksesi kautta. Minulla on useampia miespuolisia ystäviä. Kannustan sinua ottamaan miehetkin huomioon potentiaalisina ystävinä. Samoin minun ystävistäni osa on minua nuorempia ja osa selvästikin vanhempia. Koskaan ei tiedä, kenestä tulee ystävä. Ja sinähän olit pohtinut sitä opistoakin, jos sieltä löytyisi kursseja. Hyviä ideoita sinulla!

Täällä on puhuttu syömisistä. Minulla on ne asiat ihan retuperällä, kun on nyt ollut niin paljon kiireitä. Ei ehdi edes ajattelemaan syömisiä, kokkailuista puhumattakaan. Tänäänkin taidan syödä Hesburgerissa, kun on kaksi tärkeää tapaamista tänään. Päivästä päivään kuitenkin edetään. Ensi viikolla vähän helpottaa, onneksi 😟...

Mailis, liikunta tosiaan piristää 🙂. Lukossa ja Delffi- näistä odotuksista suhteessa muihin ihmisiin- vähän liippaa aihe, että olen nuorempana ollut varsinainen hörhö, mitä tulee "täydellisen kumppanin" etsintään. Vielä Nelikymppisenä kuvittelin, että joku "sieluntoveri" odottaa vielä löytymistään😋, jösses sentään, ja ihastuin netissä ensimmäiseen kontaktiin, joka eteen tuli. Nuorempien on varmaan vaikea kuvitella elämää ennen nettiä😀, mutta jokapaikan nettiyhteys tuli mahdolliseksi vasta 80-luvun lopulla. Kun kotiin hommattiin kone ja yhteys, jonkinlainen rajaton taivas tuntui aukeavan! Yhtäkkiä valtava määrä kiinnostavia ihmisiä oli klikkauksen päässä: siinä meni naapurintytön pää pyörälle. Kun ei ollut yhteistä synnyinkieltä, ja kaveri toisella puolella Atlanttia, niin vain mielikuvitus oli rajana, mitä tuli odotuksiin "sieluntoverista". En saanut puoleen vuoteen kaverin kuvaakaan, joten ajatuksissa tämä oli jonkinlainen Robert Redfordin ja Clint Eastwoodin välimuoto😎, Hevoskuiskaaja ja Hiljaisten siltojen sankari. Hahaa, millainen idiootti meikä olikaan😳. Kun korkealta putoaa rytinällä, niin siinä voi joko pettyä tai oppia. Taisin tehdä molemmat. Eikä kyse ollut yksin valokuvasta tai siis ulkonäöstä.
Ei myöskään yksin toisesta ihmisestä, vaan omista odotuksistani. Pitäisi uskaltaa kohdata itsensä kaltaiset eli epätäydelliset ihmiset ilman odotuksia. Jos siitä seuraa jotakin hyvää, niin se on plussaa. Toisen ihmisen vikojen rakastaminen ei ole helppo juttu, mutta helpottuu, kun alkaa sietää omia puutteitaan.
Mutta se lopputulema: hörhöily meni ohi- onneksi.

Tajusin miten olen itse aiheuttanut pahaa oloani vuosien aikana. Olen esittänyt muuta kuin olen, valehdellut, salaillut asioita. Otin viime työpaikalla marttyyrin roolin. Hitsi kylläpä hävettää näin jälkeenpäin kun ajattelee. Olin tosi lapsellinen! 😳

Mailis, en tiiä minkä ikäistä piät vielä nuorena.
Mutta kaitpa olen vielä nuori aikuinen.

Tuo kiusattuna oleminen ei ole kyllä mitään mukavaa, ja siitä herkästi jää arvet.
Omalla kohdallani kun kiusaaminen oli henkistä, niin minun on nykyään mm. vaikea tutustua uusiin ihmisiin.

Toivottavasti myös olet oikeassa, että aika auttaa.

Lukossa, toivottavasti löytäisin vielä täältä kotikaupungistakin ystäviä tai edes yhen ystävän, jonka kanssa viettää aikaa.

Saa nähä miten sitten 19 päivä, kun on tapaaminen ja mahdollisesti kuulee lisää siitä SoKu-hankkeesta, että innostaako lähteä tähän hankkeeseen mukaan.
Itseäni vain mietityttää aina ryhmiin osallistuminen.

Lisäksi varmaan voisi olla hyvä, että yrittäisin mainita tuosta kiusaamisesta sitten tuolla tapaamisella..

Rina, itse kyllä muistan ajan ilman nettiä jotenkin.
Nykyään ei kyllä enään osaisi olla ilman nettiä, kun siihen on tottunut.
Itse en ole tainnut yhteenkään ihmiseen tutustua netin kautta..
Paitsi jos riparilaiset lasketaan, koska silloin kun kävin riparin, niin kävin ratsastusriparin ja yhden isosen ja yhden leiriläisen kans taisin jutella sähköpostitse ennen riparia.

Nykyään olen facebookissa tän yhden leiriläisen kans välillä ollut yhteyksissä, mutta eipä olla nähy kuitenkaan enään leirin jälkeen..

Mutta joo..vielä pitäisi jaksaa viikko tuohon seuraavaan tapaamiseen.
Saa nähä kuinka äkkiä menee viikko. Pitäis/Vois kyllä tuota tapaamista ennen tehdä se Avo-ohjelma, kuhan jaksaisi. Sen tekemiseen kun pitää varata aika paljon aikaa..

Viikonloppuna kun periaatteessa olis aikaa tehdä tuo Avo-ohjelma, kun on huonoa keliä luvattu viikonlopuksi. Tylsää sadetta nimittäin..

Toivottavasti tänään illasta olis hyvää keliä, että pääsisi vielä iltalenkille koirien kanssa.
Nyt tuolla ulkona nimittäin tuulee ja sataa.. :/
No, onneks ehin kuitenkin puoliltapäivin käydä yhen melko pitkän lenkin koirien kanssa, ennenkuin alkoi sataan.

Teinpä sittenkin jo nyt tuon Avo-ohjelman, ku ei ollu muutakaan tekemistä tylsän kelin takia. Mut eipä tuon ohjelman teossa mennytkään kuin reilu tunti.
Nyt mietin ett tulostanko sivut, mut niitä on kyl niin paljon, etten tiiä miten muste riittää tulostimessa.

No, onneks tulokset voi tallentaa..

Pitää vain muistaa perjantaina mainita tuttavalle että tein sen avo-ohjelman..Ellen sit ennen tapaamista laita hänelle viestiä asiasta..

Mutta joo..tylsää keliä luvattu viikonlopuksi. Toivottavasti tuo sade edes tänään illaksi loppuis, että pääsis lenkille. Itselläni nimittäin tulee pää herkästi kipeäksi sisällä..

Hei,

Olen uusi täällä. Olen kolmevuotiaan pojan äiti, ja miehen vaimo. Olen kuntoutustuella, ja toiveenani on palata työelämään pikkuhiljaa tämän sykysn aikana.

Tänään ahdistaa. Olen kaksin poikani kanssa viikonlopun. Arkisin hän on kokopäivähoidossa. Mulla on jonkin sortin kriisi työnhaussa ja ehkä myös parisuhteessa.

Tällä kertaa en jaksa kirjoittaa enempää, mutta palaan asiaan.

Hei pitkästä aikaa! Minulla on kesä mennyt suhteellisen hyvin. Olen jaksanut olla aktiivinen ja käynyt useammilla festareillakin, vaikka kaiken olenkin tehnyt yksin. Tänään sitten oli aamulla poikkeuksellisen alhainen mieliala. En meinannut jaksaa nousta sängystä ylös ollenkaan ja mielessä pyöri kaikkea ikävää, kuten "minunhan ei tarvitse välittää turvallisuudesta ollenkaan kun voin mennä yksin minne vaan ja olen aina näkymätön (eli ei mua ketkään rosvotkaan huomaisi)" ja "kukaan muu ei ole aina näin yksin" ja "mussa on pahasti jotain vialla kun kukaan ei halua olla seurassani, ihan sama mitä yhrittäisin tehdä niin lopputulos on aina se, että minä olen yksin" ja "se, että terapiassa mua kehoitetaan hyväksymään yksinäisyyteni on vain julmaa. Hyväksyisikö hän sellaista itse? Miksi mun pitäisi tyytyä olemaan koko ikäni ilman sitä tärkeintä asiaa eli rakkautta? Hirveän julma ajatus. Miksi sitten vaivaudun edes olemaan olemassa?"

Noita ajatuksia pyörittelin niin kauan kunnes lopulta pääsin ylös ja tein aamiaista. Yllättäen sitten pelkkä syöminen kohensi oloa niin paljon, että nuo ajatukset katosivat. Se oli muistutus itselle siitä, miten tärkeää on syödä kunnon aamiainen ja miten tärkeää yleensäkin on ettei jätä syömisten välejä liian pitkiksi. Niillä on suora vaikutus mielialaan, vaikka aamulla sängyssä maatessa ajattelin 100% varmuudella, että halusin kuolla siihen.

Huh.

Mitä mieltä olette pokemon-villityksestä? Onko se saanut teistä otetta? Itse olen jäänyt koukkuun 🙂

Hei. Vietän eläke päiviäni yksin kotonani. Minä olen löytänyt ystäviä ja jonkinlaisen miesystävänkin, ei mitään kovin läheistä meillä ole, enimmäkseen epäonnistuvia treffejä.
Mietin miksi on niin vaikeata tutustua kunnollisesti ennenkuin aloittaa seurustelemaan todenteolla, jos siitä joskus tulisikaan mitään. Olen seksuaalisesti saanut kylmän maineen, annettuani rukkasia miehille. Ja muutenkin en näe seksuaalisuudessani mitään mieltä nykyään. Kaikki haluni kohdistuvat muuhun. Eipä minulla tässä sen kummempaa ole kirjoitettavaa. Hyvää jatkoa teille.☺️❤️☺️

No jaa, sama alakulo iski uudelleen eikä mikään kiinnosta.
Mitä tämä kaikki on mitä yritän tehdä? Teeskentelyä, että yksin voi voida hyvin?
Alkaa taas tuntua elämä niin turhalta. Ei taas jaksaisi tällaista oloa.

LonelyWolf kirjoitti 13.8.2016 12:34
---
"se, että terapiassa mua kehoitetaan hyväksymään yksinäisyyteni on vain julmaa. Hyväksyisikö hän sellaista itse? Miksi mun pitäisi tyytyä olemaan koko ikäni ilman sitä tärkeintä asiaa eli rakkautta? Hirveän julma ajatus. Miksi sitten vaivaudun edes olemaan olemassa?"
---

Mielestäni terapeuttisi puhuu soopaa. Vähintäänkin hänen olisi syytä perustella vaatimuksensa. Miksi pitäisi hyväksyä yksinäisyys, miksi? Tosiasiahan on, että jokainen ihminen kaipaa yhteyttä toisiin ja läheisyyttä. Ei kuulosta yhtään terapeuttiselta kieltää sinulta tunteesi ja kaipauksesi. En ole omalta terapeutiltani kuullut moisesta teoriasta, ja ongelmani ovat samansuuntaiset kuin sinun.

Itse olen viime aikoina pohdiskellut seuraavaa. Koen myös yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Yhtäkkiä keksin keinon tuon tunteen hetkittäiseen poistamiseen: tuntemalla itse rakkautta muita kohtaan hylätyksi tulemisen tunne poistuu. Huomasin samalla, että tuntiessani itseni hylätyksi asetun ikäänkuin muiden alapuolelle. Rakastamalla itse asetun samalle tasolle muiden kanssa. Rakastaminen on tietysti vaikeaa, jos ei ole koskaan saanut kokea muuta kuin kiusaamista ja päähänpotkimista, joten tämä konsti ei auta. Terapeuttini kommentoi ajatuksiani sanomalla, että uudella ajattelutavallani teen itsestäni subjektin sensijaan että olisin pelkkä uhri ja objekti. Tätä voisi varmaan itse kukin mietiskellä. Onko pakko alistua pelkäksi objektiksi sensijaan, että pyrkisi olemaan elämänsä subjekti? Vaikeaa se tietysti on.

(jatkoa edelliseen)
Enkä tarkoita elämänsä subjektina olemisella tekoja, en sitä, että pitäisi pystyä kääntämään elämänsä kulku tuosta vain toisenlaiseksi ja voittamaan psyykkiset esteet. Tarkoitan ajatuksia, sitä, onko pakko tuntea, että muilla on ikäänkuin valta minuun ja että muut ovat automaattisesti yläpuolellani.