piiku990 kirjoitti 29.7.2016 11:31
Parempi varmaan sinne töihin sanoa vain rehellisesti kuinka asiat on?

Ei sinun tarvitse sinne töihin sanoa yhtään enempää kuin, että olet sairauslomalla sihen ja siihen asti sekä toimittaa lääkärintodistus. Minä en ole koskaan sen enempiä höpötellyt paitsi kerran, kun kyseessä oli tapaturma. Naisvaltaisilla hoito-, sosiaali- ja kasvatusalan työpaikoilla kerrotaan mielestäni ihan liikaa henkilökohtaisesta elämästä toisille. Työpaikka on työpaikka eikä mikään henkilökuntaklubi.

Argh. Nyt pitäisi lähteä tosi inhottavalle asioimisretkelle. Ajattelin myös yhdistää tähän pidemmän matkan pyöräilyä, kulttuuria, valokuvaamista jne. Aika rankka retki tulossa ja jotenkin epämiellyttävä tapaaminen on tiedossa. Pakko vaan tämäkin hoitaa, yöks 😝.

Sain soitettua töihin ja kerroin kyllä rehellisesti kuinka asiat on. Meillä niin tiivis työyhteisö, että kyselisivät kuitenkin enkä halua valehdellakkaan. Ollaan muutenkin työkavereiden kanssa läheisiä ja puhutaan aina kaikesta. Tämä nyt oli vain vaikea asia kertoa. Mutta sielä ymmärrettiin tosi hyvin asia ja iso kivi vietähti sydämeltä kun sai sanottua. Nyt saa vain keskittyä lepäämiseen ja toipumiseen. 🙂 Ja nyt kun asia on kaikkien tiedossa niin pystyy suunnittelemaan työvuoroja mun jaksamisen mukaan esim. yövuorot pois jotka ei ole hyviä tämän sairauden vuoksi. Ja aluksi pystyisi tehdä esim. 50% tai 75% työaikaa jahka töihin palajan.. Nyt on toiveikas olo 🌻🙂🌻

Lukossa:
Iha ok tänne kuuluu.
Onhan tää Kemi iha mukava pieni kaupunki..vaikkakin keskustassa on nykyään vähä tympeää pyöräillä (suurin osa teistä on merkattu vain jalkakäytäviksi).

Lisäksi harmittaa ku täällä Kemissä on vain yks koirapuisto ja sekin on nyt kiinni reilun viikon :/
Ja tuttavaa en ehtinyt koirapuistossa näkeen..mutta maanantaina kyl näin hänet pikaisesti. Josta tääl taisinkin jo mainita.

Lisäksi tiistaina olis ehkä tapaaminen tän tuttavan kans..pitää viel varmaa maanantaina varmistaa tekstarilla asia, jos ei tuu sähköpostiin varmistusta.

Vähä myös harmittaa että tallilla yks ope jää pariksi viikoksi lomalle ja tallin vuokraaja pitää luultavasti itse sitten tunnit :/

Hei, juhuu, jippii..! 🙂👍

Mulla oli sittenkin ihan kiva päivä tänään. Jaksoin pyöräillä reittini eli jotain 23-25 kilometriä, tapaaminen meni paremmin kuin odotin ja kävin museossakin. Niin, ja cappuccino eräässä lempikahviloistani osui myös matkan varrelle. Kaiken huipuksi kävelin ihan vain huvin vuoksi ohittamaani Prismaan katsomaan, onko siellä haluamiani krysanteemeja ja heti sisäänkäynnin luona oli sattumalta yksi valkoinen, jonka halusin. Ostin myös sellaisen ruskeanoranssin, kun ajattelin ettei krysanteemin ole hyvä olla yksin 🙂. Muistin onneksi, että museossa on hyvät säilytyskaapit esim. kukkaruukkujen säilyttämiseen 🙂👍. Museon näyttely oli miellyttävä ja jälleen kerran sopivan kokoinen voimilleni. Katselin myös naapurimuseon vaihtuvan näyttelyn, joka oli myös mielenkiintoinen. Valokuvia kertyi tänään suunnitelmien mukaan. Vähän kyllä alkoi jo ärsyttää ainainen pysähtely ja kameran laukusta kaivaminen. Onneksi valokuvausprojektia on enää kaksi viikkoa jäljellä ja loppua kohti kuvailun pitäisi kai vähentyä.

Eli ihan hyvä päivä kaikkiaan. Olikin jo tarpeen saada tämmöinen päivä tämän viikon ikävyyksien jälkeen. Vielä pitäisi jaksaa käydä kaupassa sekä viedä roskat ja ennen kaikkea tuo kirvojen valtaama Marketan raahka parvekkeelta biojätteeseen.

Makaan viltin päällä eräässä ulkoilusaaressa. Aika kiva fiilis. Kirjakin on ja evästä sekä tietty kamera. Jotenkin kyllä yksinäisyys häiritsee olotilaa tai jokin melankolia. En saa oikein selvää siitä tunteesta. Liikaa kaikenlaisia ikävänpuoleisia ajatuksia päässä 😞. Parempi silti täällä kuin kotona nyhjäämässä.

Mukavaa Piiku, että moni asia on lähtenyt menemään eteenpäin. Saat levätä ja saat apua. Työpaikallakin ymmärrettiin. Mainiota!

Tsemppiä!

On kyllä helpottavaa kun on saanut asioita järjestykseen, mutta samalla olo on tosi ahdistunut kun on täytynyt myöntää itselle että nyt en vain enää jaksa ja että täytyy levätä. Olen aina ollut toimelias ja jatkuvasti menossa ja tekemässä kaikkea, mutta sillä olen paennut tätä ahdistusta ja nyt 6vuoden pakenemisen jälkeen se on kai sitten iskenyt kunnolla päälle. Olisi pitänyt hakeutua ammattiavun pariin jo aikaisemmin eikä käydä vain eri lääkäreillä vähän väliä hakemassa eri nappeja.. Noh, toivottavasti täältä noustaan ja pääsen mahd. pian takaisin normaaliin elämään vaikka nyt se tuntuukin kaukaiselta.. olo on niin totaalisen lamaantunut. Aamulla ei huvita edes nousta sängystä ja päivät menee sohvalla maatessa. Iltaa kohden onneksi helpottaa.. Pitäis kai kehittää tähän sairausloman ajaksi joku päivärytmi mitä pakottaisi itseään noudattamaan? Onko teillä ehdotuksia mitä tekemistä sitä vois keksiä? Yksinolo on mulle kaikista pahin mutta ei viittisi koko ajan kavereitakaan tai miesystävää vaivata ja niiden nurkissa pyöriä varsinkin kun kaikilla on omat työt ja harrastuksensa..

Loma loppui☹️ Töihin palaaminen on vaikeaa loman jälkeen. Kyllähän minä pärjään, mutta aina se arjen pyöritys, mies vuorotöissä ja nuoret aloittelee koulun pian, heidän mahdoton aamu-unisuus ja laiskuus tehdä koululäksyt "kohta, kohta" tyyliin. Kotityöt jne. Eli mulla jatkuu normaalisti työt. Saapa nähdä kuinka uupunut olen jouluun mennessä. Nyt kuitenkin vielä jaksan ja päivä kerrallaan mennään. 😎 Hyvä jos näinkin menee, eikä uusia takapakkeja ilmaannu.

Tulipa huonosti nukuttua yöllä, kun aika kova ukkonen ja hirveä kaatosade (kesti vissiin tunnin ja oli ihan päällä, kun tuli mereltä).
No, onneks ukkonen oli viimeyönä, joten jospa sitä sais ensyönä paremmin nukuttua ja jaksaisi herätä huomenna aikaisten.

Lisäksi toivon mukaan tuo sääennustus ei pidä paikkaansa, ku ennustaa huomiselle taas ukkosta. En pidä ukonilmasta, vähän pelkään sitä..

Ai niin, ja eilen kun kävin illalla lenkillä, niin satuinpa kesken lenkin näkemään suoraan edessäpäin salaman ja ehdin about 30 laskee, kun jyrisi. Käännyinpä sit takaisin kotia kohti, vaikka melko kaukanahan se ukkonen iltalenkillä vielä oli..

Mut joo..saapa nähä millainen päivä tästä tulee ja millainen päivä huomenna on..
Tympäsee kyllä todella paljon, kun koirapuistoon ei pääse ollenkaan tällä viikolla (eikä päässyt edes viikonloppunakaan) :/

Minä olin samaa mieltä, kun Lukossa tuosta työpaikalla kertomisesta, mutta teit mikä sinulle tuntui parhaalta Piiku990. Päivät mennä viilettää. Mun onneton muisti. Aloin miettimään, että mitä tein eilen. Nythän on jo vuorokausi vaihtunut. Ai nyt muistan, mitä asioita hoidin. Kauhean nopeasti menee aika, kun häärää milloin mitäkin. Huomiseksikin on vaikka mitä tekemistä. Painostava ilma on jatkunut vaikka kuinka kauan ja olen odottanut ukkosta. Sen kuitenkaan tulematta. Minäkin vähän pelkään ukkosta. Tai riippuu kai mielialasta ja siitä, että tuleeko ukkonen ihan päälle, vai kumahteleeko kauempana.

Minä kirjoitin yksi päivä listaa asioista mitä tulisi tehdä tänä kesänä. Siis, että viettäisi kesää! Ennen kuin se on ohi. On jotain paikkoja jossa haluan käydä. Miten nämä päivät juoksee niin nopeaan. Tänään on tiistai ja eilen tuntui siltä, kun olisi perjantai. Vaan eipä ollutkaan tulossa viikonloppu, vaan viikon alku 😝

Elämä valuu kuin hiekka tiimalasissa. Nopeasti. Minä teen suunnitelmia myös päiviä etukäteen, mutta ei asiat aina toteudu. Nytkin on ollut paljon kipuja. Ja olen mennyt tohottanut, vaikka pitäisi hiljentää. Ehkä minä vielä pääsen seesteiseen tilaan? 😀 Mietin kyllä, että kadunko syksyllä ja varsinkin talvella sitä miten olen viettänyt kesän? Laitan myös tarve hankintoja ylös. Välillä paljonkin etukäteen, kun ei ole varaa ostaa jotain. Siinä tulee tovi, jos toinenkin mietittyä, että onko hankinta sen arvoinen. Juuri tänään joitain tarkistin ja päätin, en tarvitse! Hukkaan heitettyä rahaa.

Taas särkee päätä. Iltalääkkeet on otettu. Ehtisikö katsoa vielä areenan tarjontaa. Varmasti alkaa silmä lurppaamaan kesken. Myrskyistä tiistaita! Hym, saapa nähdä!

Minä vietän aika paljon aikaa ihmisten keskellä ns. Tiedän, että mitä "hiljaisempaan" paikkaan menee, niin sitä yksinäisemmäksi usein itsensä tuntee. Jos ei satu erityisesti pitämään paikasta, siis todella. Tämä ajatus tuli vielä mieleeni Lukossa viimeiseen kirjoitukseen. Kaikkia teidän viestejä en ole ehtinyt lueskella.

Olin pienellä reissulla. Oli mukavaa; heitin talviturkin, grillattiin, tuijotettiin auringonlaskua jne. Nyt pitäisi päättää, mihin reissuun sitä seuraavaksi lähtisi. Olisi pari vaihtoehtoa, joista pitäisi valita. Yksi reissuista on siis pakollinen, mutta ehkä voisin tehdä yhden ex temporee reissun myös - jos jaksan. Tänä iltana olisi kiinnostava konserttikin, johon ehtisin, jos järjestelisin muut asiat oikein. Ihan kaikkeen en kuitenkaan veny. Kamalan monta päätöstä pitäisi tehdä lähiviikkoina.

Erilainen olo kuin pitkään aikaan. Asiat kiinnostaa. Aikaisemmin ei jaksanut kiinnostua mistään. Sain työtäkin. Käyn iltaisin siivoamassa. Pikkukeikka vaan ja mul on kiva työkaveri. Aloitan opiskelun 2,5 viikon päästä. Olen iloinen siitä. Olin melkein 10 kuukautta putkeen työttömänä ja istuin aika paljon vaan kotona. Rakastuin yhteen mieheen oltiin vähän aikaa yhdessä sit tuli ero. Työpaikalla olo oli tuskaa. Ei voinu puhua kenellekään, huono ilmapiiri. Sit työ loppui jäin yksin. Luin sitten pääsykokeisiin. Se piti mut järjissäni.

En voi uskoa että olo on nyt näin hyvä. Kai joku henkinen muutos on tapahtunut ja olen oppinut hyväksymään itseni. En koe tarvitsevani nyt masennuslääkkeitä. Mulle olis ollu perjantaina aika uuden reseptin tekoon. Peruin sen ajan netissä. Nyt mietin tarviinko enää psyk sairaanhoitajankaan aikaa ens viikolla. Voisin melkein perua senkin. Aika paras lääke haavoihin. Mutta jos feidaan heidät tuolla tavalla niin siitä varmaan tulee mulle jotain seuraamuksia. Onko kellään tietoa?

Olipa mukava tapaaminen tänään, en mennyt niin lukkoon kuin viimeksi. Lisäksi tuttava huomas, että olen ollu paljon ulkona, ku olen saanut väriä (eli ruskettunut).

Lisäks tuttava mahdollisesti tulee sitten 1.9 työkkäriin mukaan, ainakin itse kysyi, että haluanko että hän tulee ja olisihan se ihan kiva 🙂

Mutta sitä ennen on viel 19 päivä tapaaminen tuttavan kans, jonne ehkä tulee yks toinenkin henkilö, liittyen siihen yhteen hankkeeseen.

Lisäks sain yhen lappusen mukaan, missä oli yhestä koulutuksesta juttua. Sitä pitää vielä miettiä, ja mahdollisesti sitten työkkärissä jutella siitä.

Mutta tosiaan, kaikin puolin jäi ihan hyvä fiilis tämän päivän tapaamisesta. En tiiä oliko vaikutusta sillä, että tapaaminen oli aikasten, niin en ehtinyt liikaa miettiä tapaamista ja mennä lukkoon..vaikkakin alussa oli kyllä pieni hiljaisuus, mut se meni sit ohi.

Nii, ja lisäksi voisi noita Kivalo-opiston kursseja vähän selailla. Tuttavakin aikoi ehkä katsoa niitä kursseja, jos löytyis jotain kiinostavaa.

Mutta joo..sais tuo ukkonen mennä muualle. Nyt on ollut sunnuntaina ukosta, sunnutai-maanantai välisenä yönä ukkosta ja nyt taas on ukkonen (ainakin jyrisee)..en tykkää.
Mut noh, ehkä parempi että on nyt, eikä illasta, ku olis ratsastustunti..

Mikä mua vaivaa? Nyt on sellainen peura ajovaloissa -fiilis. Teen kymmentä asiaa samaan aikaan. Sähellän siellä ja täällä. Tänään mietin noita sisaruspuolia ja sisarpuolia (minusta se sisarpuoli on myös sukupuolineutraali) muun muassa ja yhtä äkkiä muistin, että vihasin sisareni käytöstä jo lapsena. Kaikkea kohellusta, väärässä seurassa kulkemista, kaikkea. Vihasin sitä miten hän kohteli itseään. Vertaan siis väärään seuraan hakeutumista itsestä huonosti huolta pitäväksi. Se oli raivostuttavaa. Emme pidä yhteyttä. Hänellä on jokin luonnehäiriö, en tiedä mikä, mutta ei hän täysipäinen ole. Ihan vinksallaan. Välillä tuntuu rasittavalta kirjoittaa tänne yhtään mitään. Tuntuu velvollisuudelta. Ei kiva. Kaikki tuntuu velvollisuudelta. Voisipa painaa off nappulaa, pois päältä, niin kuin valokatkaisijaa. Ei mitään velvoitteita, ei mitään. Kiitos ja hyvästi! Ärsyttää nämä jatkuvat kivutkin ja milloin mikäkin sairauden merkki. Ärsyttää myös yksi kadonnut lottokuponki. Tarkistamaton, jo viikkoja kadoksissa. Kaikki muut epävakaat lukee yhden edesottamuksia ja on ihan hiljaa. Välillä kyllä mietin, että onko mulla joku adhd. Vaan olen tehnyt joskus nettitestin ja sen mukaan ei olisi syytä huoleen. Tietty tän voisi heittää sen piikkiin, että olen hyvin utelias (hyvässä mielessä) ihminen ja sinkoilen sinne tänne. Kroppa ja mieli, tai kognitiiviset toiminnot ei tahdo pysyä mukana ja se saa aikaan suuren vetutuksen. Jaahas 🙄 🤕 🤔 😠 😟 😮

Miten voikin jäädä jostain asiasta hyvä fiilis.
Vieläkin tulee hyvä fiilis, kun mietin eilistä tapaamista ja palaan siihen tapaamisen jälkeiseen fiilikseen.

Juu, olihan siinä alkuun pieni hiljasuus, kun en kuullut kunnolla mitä tuttava kysyi ja en hoksannut kysyä, ett anteeksi mitä..
Mutta meni se hiljaisuus onneksi sit ohi ja tulihan sitten sitä puhettakin jonkin verran..ainakin enemmän kuin viimeksi.

Kyllä vaan tämä tuttava on yks mukavimpia ihmisiä, joita olen tavannut ja kunhan en jännitä liikaa tai mee lukkoon, niin kyllä sitä juttua välillä myös tuleekin.

Vähän kyllä jännittää se 19.8 ja samoin 1.9, ja nuo on mahdollisesti viimeiset kerrat, kun näen tämän tuttavan.
Riippuu vähän mitä työkkärissä tuolloin 1.9 sit jutellaan..

Ai niin, pitäis kyllä joku päivä jaksaa tehdä se avo-ohjelma, mutta siihen pitää varata paljon aikaa.
Kuitenkin vois yrittää ennen tuota 19.8 sen tehdä, kun on siitä aikaa kun viimeksi oon sen tehnyt..