Plääh..nyt on kyl tylsää täällä mökillä.
Samat pelit alkaa kyllästyttää..
Netti toimii vain kännykällä tai ns. mokkulalla. Eikä täällä ole muita kauppoja kuin Sale.

Vieläkään yks henkilö ei ollut sähköpostiin vastannut..

No, jospa huomenna ois jotain ohjelmaa kun olis tarkoitus käydä Saarijärvellä kaupoissa ja Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä.

Lukossa kirjoitti 14.7.2016 10:45

Smöggis: Tervetuloa mukaan keskusteluun. Tuo työpajaan osallistuminen kuulosti reippaalta! Kuten myös lenkkeily. Älä aliarvioi omaa aktiivisuuttasi, vaikka ymmärrän että päivien toistuminen samanlaisina tuntuu kurjalta. Onko sinulla masennusta tms. työttömyyden lisäksi vai kärsitkö "pelkästä" työttömyydestä?

Masennusta ei ole todettu kliinisesti ja virallisten testien mukaan minulla ei ole masennusta. Työttömyys, huono itseluottamus ja pahalaatuinen pessimismi on melkoinen yhdistelmä. Tuntuu kuitenkin että tässä maailmassa mikään ei riitä. Pitää aina olla unelmia ja tavoitteita joihin pyrkiä.

Tästä päivästä; Tulin eilen takaisin Joensuusta ko. työpajasta. Meininki oli mukavaa ja oli ilo tavata muiden kaupunkien "hubien" järjestäjiä! Reissulta ei jäänyt pahoja muistoja, vaikka alkoholia virtasikin paljon. Kaikilla oli hauskaa keskenään. Nyt kuitenkin palaan taas harmaaseen, yksinäiseen arkeen.

Viikonloppuna voisin mennä tapaamaan vanhempiani maaseudulle.

Aika pettynyt olo ollut tänään. Olin maaliskuusta asti kirjeenvaihdossa yhden ulkomaalaisen naisen kanssa, ja me tunnuttiin olevan tosi samanhenkisiä - tykättiin samanlaisista elokuvista, musiikista jne. ja minun tavoin hänelläkin oli kokemusta masennuksesta (ja muitakin mt-ongelmia). Tänään kuitenkin hän pisti välit poikki, koska ilmeisesti turhautui siihen, etten saanut vastattua niin nopeasti kuin hän olisi halunnut. Olin kyllä selittänyt, että hitaus johtuu siitä, että mielialaongelmien takia voimat ovat vähissä. Itse asiassa hän pisti välit poikki jo viikko sitten, mutta lähettikin sitten pari päivää myöhemmin emailin, jossa pahoitteli "kohtaustaan" ja pisti sen ahdistuneisuushäiriönsä piikkiin. Silloin tuntui olevan tosi häpeissään käytöksestään ja moitti olevansa vielä kuin keskenkasvuinen ja epävakaa teini eikä mikään aikuinen.

Viikon verran luulin kaiken olevan taas hyvin, mutta tänään välit kai sitten katkesi lopullisesti. Häneltä tuli viimeinen viesti, jossa kirjoitti, ettei halua enää olla kirjeenvaihdossa kanssani ja että hän on ollut jo liian kärsivällinen ja ymmärtäväinen minua kohtaan. Oli deletoinut sähköpostitilinsäkin, etten pystynyt enää edes kirjoittamaan hänelle viimeistä viestiä, ja oli lisäksi blokannut minut Facebookissa, etten sitäkään kautta saa yhteyttä. Tuntuu jotenkin oudolta ja loukkaavaltakin - ihan kuin olisin muka joku outo stalkkeri, jonka kontaktiyritykset pitää estää kaikin keinoin.

Tosiaan pettynyt olo on siksi, että minusta me oltiin monessa mielessä tosi samanhenkisiä ihmisiä, ja kun minulle sellaisten löytäminen ei ole kovin helppoa, niin tällainen tuntuu aina melkoiselta kolaukselta. Mutta toisaalta ei kai tämä nyt niin dramaattinen juttu ole. Tuttavuus ei kuitenkaan kestänyt kuin nelisen kuukautta ja kyse oli siis "vain" kirjeystävyydestä.

No joo, teki nyt mieli purkaa ajatuksiaan tänne, kun tämä juttu veti mielen aika matalaksi. Mutta elämä jatkuu.

Minä en tiedä nyt mikä minua vaivaa, mutta olen koko ajan tosi ärtyisä. Enkä keksi mikä tähän oloon auttaisi. Tai ehkä keksin, mutta on vaan niin montaa eri tekemistä, että en tiedä mihin suuntaan repiä itseäni. Tänään ei vaan mikään kiinnosta. Tai vaikka kiinnostaisi, ei jaksa.

Vermillion, ihmiset toimivat joskus kummallisesti. Syyt eivät välttämättä ole sinussa, vaan heissä itsessään.

Olen saattanut löytää elämäni miehen netistä. Tähän mennessä hän on kannustanut minua kokoamaan itseni, ja alkamaan uuden elämän hänen kanssaan. En oikein tiedä miten käsittelisin minulle kuuluvan elämän erillaisuuden, vapaaehtoisuuden ja kaikki sen mukanansa tuomat hyveet, yhdellä kertaa. Entä jos petyn häneen, eikä minulla ole minun normaalia rintavarustustani joka auttaa kestämään mitä vaan(rikollista)eteen tuleekin.
Kuitenkin haluaisin luottaa häneen, ja olla hänen kanssaan samaa mieltä siinä suhteessa että minua on kohdeltu kaltoin ja sitä on turhaa jatkaa enää.
MUTTA, jokin varoittelee takaalalla.😍

Vermillion, ihmiset toimivat joskus kummallisesti. Syyt eivät välttämättä ole sinussa, vaan heissä itsessään.

Joo, tiedostan tämän. Mulla vaan on ihmiskontaktit nykyään sen verran harvassa, että kun joskus onnistuu luomaan kontaktin johonkuhun samanhenkiseen, niin sen kontaktin katkeaminen tuntuu sitten hirveältä menetykseltä. Eilen tuo asia ahdisti tosi paljon, mutta nyt asiaa päässäni pyöriteltyäni olen tajunnut, että ehkä me lopulta oltiin kuitenkin sen verran erilaisia ihmisiä temperamenteiltamme, että parempi näin.

Vermillion kirjoitti 18.7.2016 20:55
Oli deletoinut sähköpostitilinsäkin, etten pystynyt enää edes kirjoittamaan hänelle viimeistä viestiä, ja oli lisäksi blokannut minut Facebookissa, etten sitäkään kautta saa yhteyttä. Tuntuu jotenkin oudolta ja loukkaavaltakin - ihan kuin olisin muka joku outo stalkkeri, jonka kontaktiyritykset pitää estää kaikin keinoin.

Moi Vermillion - pitkästä aikaa!

Tunnemyrskysi oli kai jo laantunut, mutta kommentoin silti. Minulle tuli varsinkin tuosta yllä olevasta lainauksesta sellainen tunne, että tämä toinen henkilö otti asian jostain syystä tosi vakavasti. Kun kerroit, että hän esti sinua kirjoittamasta viimeistä viestiä, niin ehkä se on jotenkin keskeistäkin. Hän halusi olla se, joka sanoi viimeiset sanat. Tämä on nyt silkkaa mielikuvitusta, mutta kun kerroit hänen sanoneen, että hän on ollut liian kärsivällinen suhteesi, niin ehkä se todella oli hänen ongelmansa (suhteessa joihinkin muihin ihmisiin kuin sinuun) ja se sai hänet ylireagoimaan näin pahasti. Tuo on siis minun arvaustani, mutta usein tarvitaan jokin henkilökohtaisesti tosi kipeä juttu, että ihminen käyttäytyy noin voimakkaasti. Tai sitten hän vain on luonteeltaan äkkijyrkkä. Tai sitten on kyseessä kulttuurierot. Tai sitten jotain muuta. Halusin vain yrittää sanoa, että tuskin syy oli ainakaan yksin sinussa. Voit toki miettiä, teitkö jotain erityisen tökeröä tms., mutta pidemmän päälle sellainenkaan jankkaaminen ei auta. Se on sitten eri asia, kun sanoit että sinulla on ihmissuhteet vähissä. Jos lohduttaa, niin minullakin on ihmissuhteet vähissä. Olen myös joskus menettänyt kirjekaverin äkillisesti ja kyllä ne menetykset on tuntuneet, niinkuin muutkin ihmissuhteiden menetykset. Tosin kaikista on päästy yli. Tulevaisuutta määrittää nykyiset ja uudet jutut, eikä menneisyyden asiat. Jokainen - menetettykin - ihmissuhde opettaa aina jotain. Sinänsä ne eivät ole menneeet aivan hukkaan. Minusta oli kuitenkin mukavaa, että kirjoitit meille tänne. Täällä me ollaan päivystetty koko kesä...

piiku990 kirjoitti 18.7.2016 12:56
Eikö tosiaan lääkehoidon rinnalla pitäisi mennä se psykologi?

Mun mielestä pitäisi. Ja jos luet joitain Käypä hoito -suosituksia tai vastaavia, niin varmaan sielläkin lukee niin.

piiku990 kirjoitti 18.7.2016 12:56
Varaan tälle viikolle ajan lääkäriin ja anon lähetettä sinne. Ja pyydän sen cymbaltan takaisin. Meneekö teillä mitään lääkehoitoa?

Minusta tuo on ihan hyvä suunnitelma. Kyllä meillä kaikilla tai ainakin melkein kaikilla on psyyken lääkkeitä käytössä.

piiku990 kirjoitti 18.7.2016 12:56
Tuntuu niin mahdottomalta tämä olo kun sisällä velloo kokoajan, ulos ei pysty lähteä, kotona ei ole hyvä olla. Töihin pakotan itseni lähtemään, mutta enää en kauaa pysty kyllä töissäkään käydä, ellei tämä olo helpota, ellen saa jotakin apua tähän.

Ei kuulosta hyvältä, mutta hyvä että olet sentään jonkinlaiset avun piirissä. Yritä nyt vaan selittää sille lääkärille, että kohta sinun on jäätävä töistä pois, ellet saa kunnon apua.

piiku990 kirjoitti 18.7.2016 12:56
Tosiaan oon sitä ajatellu että varmaan helpottais kun pystyis kavereille ja miesystävälle kertoa tästä. Mutta miten kertoa? Kuinka te ootte kertonu?

Masennuksesta on aika helppo kertoa, koska se on niin yleistä ja useimmat ihmiset tietää siitä. Ahdistusta on muiden ehkä vähän vaikeampi ymmärtää. Kannattaa miettiä, kenelle kertoo ekana ja miettiä missä, milloin jne. Kyllä se yleensä on ihan hyvin kai mennyt itse kullakin.

Olen tänään jaksanut puuhastella aika montaa asiaa. Nyt en enää meinaisi jaksaa tänne niistä raportoida. Huomenna olisi tiedossa tosi paljon odottamani kulttuuritapahtuma. Huomenna on kuitenkin muuten rauhallisempi päivä kuin tänään. Olen noissa kulttuuritapahtumissa yrittänyt käydä ja lisäksi olen kolunnut mm. puistoja ja museoita sen minkä olen jaksanut. Jokunen kotipäiväkin on ollut välissä, siis sellainen jolloin en ole saanut itseäni liikkeelle. Istun nyt muuten parvekkeella ja olen tosi iloinen, että jaksoin siivota tämän taannoin, tein tänne vähän ompeluksia ja kukatkin rehottaa täysillä eli parveke on tosi kiva.

Lukossa kirjoitti 19.7.2016 21:48
usein tarvitaan jokin henkilökohtaisesti tosi kipeä juttu, että ihminen käyttäytyy noin voimakkaasti. Tai sitten hän vain on luonteeltaan äkkijyrkkä. Tai sitten on kyseessä kulttuurierot. Tai sitten jotain muuta. Halusin vain yrittää sanoa, että tuskin syy oli ainakaan yksin sinussa. Voit toki miettiä, teitkö jotain erityisen tökeröä tms., mutta pidemmän päälle sellainenkaan jankkaaminen ei auta.

Moi, Lukossa!

Joo, kyllä tässä varmaan taustalla vaikuttivat tämän kirjekaverini aiemmat ikävät kokemukset, joiden takia hän kuulemma ahdistuu voimakkaasti, jos toisesta ei kuulu pitkään aikaan - tosin hän kertoi tästä asiasta vasta melkein loppuvaiheessa. Lisäksi meillä tuntui olevan vähän eri käsitys siitä, mikä on pitkä viive toiselle vastaamisessa. Kyllä minä itseäni syytän siitä, etten vastannut yhtä nopeasti kuin hän, mutta toisaalta tuntuu, että hänkin olisi voinut olla tässä asiassa vähän joustavampi. Hän kuitenkin tuntui ymmärtävän hyvin, kuinka masentuneena aika vain venyy ja venyy eikä meinaa saada asioita aikaan (oli siis itsekin kokenut masennuksen), mutta silti hän nyt ei sitten malttanut olla joustava, vaan pisti välit kokonaan poikki.

No joo, ei tämä nyt enää niin vakava asia ole. Olisin halunnut jatkaa yhteydenpitoa häneen paljon pitempään, mutta eihän tämä nyt mikään maailmanloppu ole.

jaana6 kirjoitti 19.7.2016 16:51

Olen saattanut löytää elämäni miehen netistä. Tähän mennessä hän on kannustanut minua kokoamaan itseni, ja alkamaan uuden elämän hänen kanssaan. En oikein tiedä miten käsittelisin minulle kuuluvan elämän erillaisuuden, vapaaehtoisuuden ja kaikki sen mukanansa tuomat hyveet, yhdellä kertaa. Entä jos petyn häneen, eikä minulla ole minun normaalia rintavarustustani joka auttaa kestämään mitä vaan(rikollista)eteen tuleekin.
Kuitenkin haluaisin luottaa häneen, ja olla hänen kanssaan samaa mieltä siinä suhteessa että minua on kohdeltu kaltoin ja sitä on turhaa jatkaa enää.
MUTTA, jokin varoittelee takaalalla.😍

Minä en oikein ymmärrä jaana6 näitä sinun kirjoituksia. Tarkoitatko, että sinua on kaltoin kohdeltu joskus aiemmin, jossain toisessa suhteessa? Liian nopeasti ei kannata edetä minkään suhteen ja niitä omia taka-alan hälytyskelloja on syytä kuunnella.

Minä olen herännyt tänään kukonlaulun aikaan. Kipuihin, herra ties mihin. En tiedä miksi nukun taas huonosti. Ärtymystä, huonoa unta ja kummallisia unia. Ei taas mene hyvin. Tulisi keskittyä taas omiin ja iloa tuottaviin asioihin. Nyt makaan sängyllä ja mietin mitä tästä päivästä tulee, vai tuleeko mitään. Taas nälkä, vaikka juuri äsken söin. Minulla olisi kolme eri hommaa hoidettavana tänään. Kaksi mukavempaa ja yksi vähän vähemmän mukava. Ehkä perun sen ja yritän nämä kaksi muuta iloa tuottavampaa hoitaa 😳 Kesä menee menojaan. Kai se on mentävä puurokattilaa hämmentämään, tai otettava nokoset.

Tänää tulikin sähköpostiviesti siltä yheltä henkilöltä jolta sitä odottelin.
Pitää jossain välissä vastata siihen viestiin..Mut täällä on vähä hankala ku ei netti toimi kuin vain kännykällä.

Tänään oli tosi hyvä konsertti! Onnittelen itseäni siitä, että kehtasin tunkea itseni eturivin viimeiselle tyhjälle paikalle ja varsinkin siitä että olin ajoissa paikalla tehdäkseni sen. Tuli hyvä fiilis hyvästä musiikista ja hienosta muusikon työstä. Eilenkin olin konsertissa ja hyvin sielläkin soitettiin, mutta musiikki oli kyllä vähän out of my box. Eilinen konsertti oli kyllä yleissivistävä ja mielenkiintoinen.

Museoihinkin olen ehtinyt eilen ja tänään. Ja valokuvaprojektiin on kertynyt uusia kuvia.

Kaikesta reippailusta huolimatta olen ollut aika vetelä. Aika tavalla joutuu itseään pakottamaan liikkeelle ja aktiviteetteihin. Jos minulla ei olisi pitkälle suunniteltua ohjelmaa ja vierailukohteita mietittynä, niin istuisin varmaan koko kesän sohvannurkassa. Tunnen masennuksen läsnäolon - se ikäänkuin leijuu mukana koko ajan. Sen sijaan ahdistus on nyt vissiin kesälomalla, kun vain harvoin olen edes muistanut koko vaivaa.

Valokuvaprojekti tuntuu edelleen tosi hyvältä jutulta. Silmäni etsivät koko ajan kuvattavia juttuja, ja aivoilla on tekemistä. En jouda tarkastelemaan muita ihmisiä ja minun on poikettava iänikuisilta reiteiltäni sekä tunkeuduttava otollisiin kuvauskulmiin vaikka toisten ihmisten "reviirille". Ja hehkutetaan nyt vielä polkupyöräilyäkin. Se on minulle tosi sopiva tapa liikkua sanan kahdessa eri merkityksessä.

Help me..! Juuri kun olin vielä hienosta konsertista tyytyväinen, tajusin sitten että olen sopinut tapaamisen erään kaverin/ystävän kanssa lähipäiville. Eihän tässä muuta, mutta ei olla juteltu yli kahteen vuoteen. Vähän ollaan viestitelty ja niissä viesteissä onneksi kerroin masennuksesta, mikä luultavasti helpottaa minua itse tapaamisessa. Mutta tapaamisen jännittäminen alkoi jo nyt ja kestää tapaamiseen asti. Siitä tullee minulle tosi raskas tilanne, vaikka hän on ihan mukava ja tosi kiltti ihminen. Minulta kuluu energiaa jännittämiseen, panikoimiseen, keskustelun ylläpitämiseen jne. Haluan kuitenkin ottaa tämän askeleen, mutta raskasta tulee taas olemaan 😞. Ja minä kun ajattelin, että saan pitää nyt kesällä lomaa kuntoutumisesta!

Jaa-a, tämmöstä eilen;

Päivä meni normaalisti kotona möllöttäessä. Lenkillä tuli käytyä jolkottelemassa reilu neljä kilsaa. Sitten siirryin keskiviikkoisen harrasteeni pariin, eli oluiden maisteluun ja niistä blogiin kirjoitteluun.

Blogijulkaisun jälkeen katsoin, että ilma on edelleen kuin morsian ja päätin lähteä kylille. Paikalliseen oluthuoneeseen oli tullut Islantilaista vehnäolutta, joten kävin myös kokeilemassa sen. Pois lähtiessäni vastaan tuli yllättäen lauma tuttuja ja menin heidän mukana vielä viettämään iltaa.

Illanvieton aikana tuli vähemmän yllättäen puheeksi työt ja ura pelialalla. Kerroin totuutta mukaillen, etten ole tehnyt alan hommia aktiivisesti ja etten ole edes hakenut. Tämä aiheutti kaverissani suurta ihmetystä.

Miksikö en ole hakenut? Koska en ole tarpeeksi hyvä. No miksi en treenaa? Koska en näe siinä mitään järkeä. "Rohkaisevia" kysymyksiä riitti. Kaverini mielestä alalla pärjää kunhan vain tekee. No, ketkä pärjää, ketkä ei. En jaksa uskoa omaan kykyyni kilpailla alalla. Oikein millään alalla...

Vähän myöhemmin poistuin porukasta ja lähdin laahustamaan kotiin nukkumaan. Koko matka kului leuka rinnassa ja pää synkkiä ajatuksia täynnä. Toivoin jääväni auton alle tai muuten vain kuolevani ettei tarvitsisi enää ajatella uraa, rahaa ja työtä. Pois nukkuminen ratkaisisi kaikki ongelmani.

Anteeksi, jos olen vähän yksitoikkoinen näissä kirjoituksissa 🤔