Eipä sitten tänään tullutkaan mitään viestiä siltä yheltä henkilöltä, hieman kyllä harmittaa..
Saapa nähä tuleeko huomennakaan mitään viestiä..oletettavasti ei tuu..

Mutta joo..
Tänään onkin tullut liikuttua oikein urakalla.

Aamulla tosiaan kävin koirien kanssa n. 4 km lenkillä, aamupäivällä kävin pyöräilemässä n. 11 km, iltapäivällä kävin n. 3 km lenkin, lenkin jälkeen kävin taas pyöräilemässä n. 10 km lenkin ja vielä nyt illasta kävin n. 2 km lenkin koirien kanssa.

Jokainen lenkki koirien kanssa on tänään päättynyt koirapuistoon, ja nyt illasta tulikin puistoon tuttu whippet kaveri, joka on vähän arempi, kuin omat whippettini..
Mullahan tuo nuorempi whippet on välillä vähän turhankin rohkea..
Vähän pojat kuitenkin meinasivat innostua juoksemaan, mutta kun mun vanhempi whippet (narttu) alkoi komentaan nuorempiaan..niin juoksu vähän tyssäsi siihen :/

Noo..eiköhän nuo (whippet) pojat vielä jossakin välissä innostu juoksemaan enemmän, kun ovat kuitenkin molemmat samaa ikäluokkaa.

Yks mitä on tullut mietittyä, että ois mukava tietää mitä tämä mun nuorempi whippet sanois ranskanbuldogista. Englanninbuldogille kun se nimittäin yhesti mätsäreissä rähjäs, vaikka muuten oli ihan rauhassa.
Mutta vielä ei ole tullut koirapuistossa ranskanbuldoggia vastaan..vaikka tiiänkin yhen henkilön, jolla on ranskanbuldoggi.

Jos mietin, niin kyllä lenkillä on tainnut tulla kerran ranskanbuldoggi vastaan ja tuo nuorempi koirahan nyt haukkuu/rähjää hihnassa (mätsärit on poikkeus) kaikille koirille (ei kiva, pitäis saada koulutettua se pois), niin siitä ei oikein voi päätellä hirveesti mitään.

Tulipa tähän nyt aika paljon koirapälätystä..

Mutta tosiaan, huomenna kaveri tulee kylään ja sit ois ylihuomenna lähtö mökille..
Lisäksi huomenna on illalla ratsastustunti..

Saas myös nähä, että jaksaako sitä huomenna taas käydä aamulenkillä koirien kanssa..voi olla etten jaksa..mut sen näkee sit aamulla.

Lukossa kirjoitti 14.7.2016 11:9

Ajattelin opetella tässä kesän aikana tekemään valokuvista diaesitystä/videota.

Tai sattuuko teillä olemaan muuta tietoa tai kokemuksia, mitä kannattaisi ottaa huomioon hommaa aloitellessa?

En muista olenko käyttänyt jotain noista mainitsemistasi ohjelmista, mutta olen kyllä tehnyt diaesityksen. Ei se vaikeaa ole, mutta jos rupeat kikkailemaan saat ajan kulumaan yllättävän hyvin 😉 Kannattaa ensin tutustua ja sitten miettiä kuinka paljon asiaan haluaa käyttää aikaa. Rajaa pois asioita mitä ei aio käyttää.

Täällä ollaan oltu hereillä klo 5 eteenpäin. Tiesinhän mä, mitä tapahtuu, kun kuormitan kroppaa liikaa. Tätä vois varmaan verrata urheilijan ylikuntoon. Nyt pitäis vaan olla, tekemättä paljoa ja saada tarpeeksi hivenaineita yms. Ja tietty olen senkin mukavasti unohtanut. No herättyäni menin heti ottamaan. Nälkäkin on, mutta en jaksa ryömiä laittamaan ruokaa. Tämä ei kestä viikkoja, kuukausia, onneksi. Saiskohan nukuttua, jos söisi välillä. Epäilen, mutta kai se on kokeiltava.

Tulipa käytyä nyt aamusta taas koirien kans lenkillä.

Nyt mietin, että käviskö sitä iltapäivällä lenkillä koirien kans vaiko vain pyöräilemässä.

Illalla olisi kuitekin ratsastustunti, jota odotan ihan mielelläni. Lisäksi tallilla näkee yhen kaverin melko pitkästä aikaa.

Ja tietysti myös näen tänään yhen toisenkin kaverin pitkästä aikaa, kunhan hän pääsee kotoa lähtemään..

Harmittaa vaan kyllä se, kun en eilen ehtinyt nähä sitä yhtä henikilöä, jolle laitoin sähköpostia. Oon miettinyt, että tekis mieli soittaa tälle ko. henkilölle, mutta en kyl taida kehata soittaa..ja lisäksi puhelimessa puhuminen muutenkin on mulle hankalaa..varsinkin jos pitäis itse soittaa jonnekkin.
Vastaaminen ei oo paha, varsinkin jos tiedän, että kuka soittaa..
Ainoat joille tosiaan uskallan soittaa, nii on tietysti vanhemmat..

Olen vähän pöhnässä. Hyttysen puremat äityivät niin pahoiksi, että minun oli pakko ottaa Ataraxia, joka on vanhanaikainen voimakkaasti väsyttävä allergialääke. Se on ainoa lääke, joka vie kutinan pois ja mahdollistaa nukkumisen, mutta se tosiaan väsyttää aika paljon.

Tuntuu kurjalta, että passiivisen kökkimisjakson jälkeen pieni aktivoituminen aiheutti kamalan allergiashown ja toisaalta satutin tuon jalkanikin. Ikään kuin olisi rangaistu aktivoitumisesta, vaikka tiedän kyllä että tällainen negatiivinen ajattelu on ylilyöntiä 🙄.

Tänään pitäisi aloittaa masennuslääkkeestä isompi annos, kunhan jaksaisi aamulääkkeet ottaa. En ole varma, onko se jo sitten maksimiannos ko. lääkkeestä vai onko vielä nostovaraa.

On kiva lukea teidän kuulumisia. Delffi, sinun koirajuttuja on kiva lukea. Kirjoita niitä vaan jatkossakin. Kirjoita meille sitten jonkinlainen raportti siitä mökkilomastasikin 🙂. Lähtevätkö muuten koirat mukaan sinne mökille? Pompulan pörhellys ja varsinkin siitä seuraavat kivut kauhistuttavat välillä täälläkin päässä, kun on tuoreena muistissa omat selkäkivut. Kiitos Pompula diaesitys-vinkeistä. Huomasin kyllä jo, että tuohon hommaan voi saada aikaa kulutettua. Minua kiinnostaa kuitenkin (onneksi) aika yksinkertaiset jutut. Sain jo jujusta kiinni, kun löysin järkeenkäypän ohjelman.

Täällä sataa. Saatan tehdä käsitöitä tänään. Jalka on edelleen kipeä, mutta se varmaan paranee parissa päivässä. En sen vuoksi päässyt eilen lempikahvilaani (tai minulla on monta lempparikahvilaa) enkä kävelylenkille, mikä harmitti aika paljon, kun kelikin oli niin hyvä.

Smöggis: Pompula kirjoitti asiaa liittyen avun hakemiseen. Kannattaa hakea apua mahdollisimman pian, eikä liikaa suunnitella narun jatkoksi menemistä. Avun hakeminen voi liittyä myös toimeentuloon, sillä saatat vointisi puolesta olla oikeutettu sairauspäivärahaan ja myöhemmin kuntoutustukeen, jos ongelma pitenee. Vai miltä itsestäsi nyt tuntuu, olisitko työkykyinen, jos työtä tarjottaisiin jostain yhtäkkiä? Työkykyisellä tarkoitan kunnolla työkykyistä enkä sellaista tilannetta, jossa nipinnapin voisi selvitä työstään. Voin ihan omakohtaisestikin sanoa, että mitä aiemmin hakee apua, sitä suuremmilta ongelmilta voi välttyä. Minä pitkitin avun hakemista pitkään ja sain jossain vaiheessa vääränlaista apuakin ja sain asiani oikein kunnolla solmuun.

Plääh..Eipä tänään sitten tullut siltä yheltä henkilöltä sähköpostia, saa nähä meneekö ensviikko reissussa siihen, että katon joka päivä sähköpostit ja petyn kun ei ookkaan tältä ko. henkilöltä mitään viestiä..

Noo..toivottavasti reissussa keksitään jotain muuta tekemistä..etten vaan mieti noita sähköposteja..

Lisäks tänään tuli yheltä vanhalta luokkakaverilta (jota en ole pahemmin nähnyt, jokunen vuosi moikattiin kaupassa ja vaihettiin vähän kuulumisia) erikoinen pyyntö, mutta tuli niin huonoon aikaan, kun oli illasta talli ja huomenna on reissuun lähtö, niin musta ei ollut nyt apua :/
Mutta mahdollisesti tän luokkakaverin kans reissun jälkeen nähdään joku päivä..oishan se iha mukavaa, kun nuorempana (joskus ala-asteella) oltiin melkein kuin paita ja peppu tän ko. luokkakaverin kans.

Niin, ja tosiaan, tänään oli tunti ja oli ihan mukava tunti. Menin ponilla, nimeltä Laki (Laki on Uunon emä) ja Lakikin on reipas poni, varsinkin laukan odottamisessa poni on välillä vähän malttamaton, mutta laukassahan se pysyy ihan hyvin käsissä.

Erikoisia uutisia myös kuulin tallilla, mutta eipä siitä sen enempää..koska se on vielä ainakin toistaiseks salaisuus.

Mutta joo..vois alkaa pakkaileen reissua varten..

Eilinen oli sadepäivä ja kului tietokoneen ääressä. Tänään on poutaa ja pitäisi lähteä jonnekin ulkoilemaan. Olen nyt vähän listannut kohteita, joissa voisi käydä kesän aikana. Yleensäkin ajattelen paljon kynällä ja paperilla, mutta lista on olemassa myös lähtemisiä helpottamaan. Fiilis on kyllä sellainen, etten haluaisi olla olemassakaan. Pakko kai vaan ottaa itseä sieltä niskasta kiinni (inhoan ko. sanontaa, silti itse käytän sitä) ja pistää töppöstä toisen eteen.

Mitäs teille muille kuuluu? Heinäkuu on jo puolessa välissä.

Delffi: Mukavaa reissua! Yritä olla katsomatta sähköpostia joka päivä. Kyllähän sinä varmaan saat vastauksen viestiisi aikanaan. Reissussa olisi kuitenkin hyvä keskittyä lomailuun ja kaverin seurassa olemiseen. Oli muuten mukava kuulla, että olet saanut viestin vanhalta ystävältäsi. Siihen kannattaa mielestäni tarttua ja huolehtia, että tapaaminen hänen kanssaan toteutuu.

Töppöstä toisen eteen, kuulostaa itseltäni 😉 😋

Eilen oli ihan kamala päivä. Oli peruttava kaikki. Illalla kuitenkin kävin kaupassa, mutta askellus oli hieman etana-tahtista. Tänään voisin vaan nukkua, mutta en taida saada päivällä nukuttua. Pääsin eilen kotiin kaupasta ja tänään suren, että tuli ostettua kaikkea mahdollista mättöä 😳 Olisin kyllä hyvin voinut jättää jotain ostamatta, mutta kaupassa toimiminenkin oli outoa, kun olo oli mitä oli. Olisin aivan hyvin voinut pyytää yhtä kaveria käymään kaupassa, mutta kun en muista milloin hän on kotona ja milloin ei ole 😀

Tänään olen "juossut jotain pakollista, muuten vaan yrittänyt makoilla.

Kuulostaa kivalta Delffi, että vanha kaverisi on ottanut yhteyttä. Toivottavasti saatte treffit sovittua, kun palaat mökiltä! Mukavaa reissua!

Mikäs Lukossa masentaa? Mietin, että kaikista parasta kesässä on, kun ottaa jonkun viltin, menee paikkaan mihin sen voi levittää ja tuijottaa taivasta 🙂 On vielä tekemättä.

Eilen kauppareissulla kuuntelin paria miestä. En sillä tavalla havainnut keitä he oli, tai mitään. Jaksaminen, kun oli mitä oli. Toinen sanoi toiselle, että en minä tiennyt, että hän rakasti minua. Pitäisi varmaan kirjoittaa kirje hänelle. Mietin, että olen itse jättänyt muutaman kerran sanomatta, että rakastan. Hämmästelin vielä sitä, kun tämä toinen puhui kirjeen kirjoittamisesta. Miten ihanaa, tänä päivänä! Saattoivat olla pienessä tuiskeessa, että toivottavasti vielä selvänä muistavat sanomansa.

Sitten delete. Pyyhin omat jatko mietteeni. Ja mietin unta, jonka näin viime yönä. Se oli aamulla aika selvästi muistissa, mutta en oikein tiedä mitä se tahtoo sanoa. Jotkin asiat eivät ole menneet nyt oman aikatauluni mukaan, koska on tullut muuta kiireellistä. Harmittaa. Ensi viikolla on saatava näitäkin tehtyä 🙂

Niin heinäkuu on tosiaan jo puolessa välissä, mutta eilen kauppareissulla muistan ajatelleeni, että ihan kuin olisi jo elokuu. Sää oli sellainen. Onneksi tänään on taas heinäkuun tuntua, tämä kuu vaan menee liian nopeasti.

Pompula kirjoitti 16.7.2016 18:12
Mikäs Lukossa masentaa?

Olen itsekin miettinyt tätä. Osittain uskon olevan kyse ihan vain masennuksen ns. biologisesta aspektista. Tai ainakin ennen olo on jonkin verran parantunut masennuslääkitystä nostamalla. Kuormittavina tekijöinä on mm. ne oikeusjutut, joihin olen hieman aiemmin viitannut täällä. Pää on taipuvainen jankkaamaan tiettyjä asioita, vaikka itse yrittäisi hillitä ja saada ajatuksia toisille raiteille.

Pompula kirjoitti 16.7.2016 18:12
Mietin, että kaikista parasta kesässä on, kun ottaa jonkun viltin, menee paikkaan mihin sen voi levittää ja tuijottaa taivasta 🙂 On vielä tekemättä.

Tämä on ihan hyvä neuvo. Pitäisi ehkä kokeilla, vaikka olenkin jotenkin arka ns. ottamaan omaa tilaa täällä kaupunkiympäristössä. Toinen ongelma on se, etten kauhean paljon tykkää olla suorassa auringon paisteessa varsinkaan paikallani. Eihän sen tosin tarvitsekaan olla kovin helteinen päivä, kun viltin kanssa suuntaa ulos.

Minua on joinain vuosina helpottanut, kun elokuu alkaa. Silloin tosi monet palaavat töihin ja lapset kouluihin. Olen välillä pitänyt lomaakin elokuussa, mikä on kyllä Euroopassa matkailuun huono kuukausi. Tuntuu kivalta, kun lukee Facebookista työhönpaluu-viestejä ja itse voi nauttia vapaudesta. Monissa kotimaan turistipaikoissa on vähemmän tungosta ja saa olla ulkomaisten turistien joukossa. Elokuu on ollut minulle sellainen salainen "lisäkesä". Voi kunpa olisi ihania ilmoja elokuussa ja vielä vaikka syyskuussakin.

Nyt on iha hyvä fiilis, ku kaveri on mukana täällä mökillä.

Eilen ttultiin tosiaan mökille ja ehdittiin käydä kylällä kävelemässä.

Tänää käytiin Kyyjärvellä, kauppakeskus Paletissa ja Karstulassa Wanhat wehkeet -museossa.

Ja tosiaan koirat on mukana reissussa.

Pitää myös yrittää olla katselematta sähköpostia ensviikolla liikaa..

Suunnitelmissa olis ensviikolla
käydä Saarijärvellä kaupoissa ja Vaajakoskella,Pandan tehtaanmyymälässä.

Kirjoittelen reissun jälkeen pitemmästi, kun pääsee koneella nettiin.

Hei!

Lueskelin tätä viestiketjua ja ajattelin että täältä voisi löytyä vertaistukea/kohtalotovereita. Olen 26-vuotias nainen ja mulla on kuutisen vuotta ollut ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö, johon olen vuosien saatossa syönyt essitalopraamia eri annoksilla, cymbaltaa ja buspironia, mutta mistään ei ole ollut sen suurempaa apua, joten niistä on luovuttu. Cymbaltan ja buspironin syömisen lopetin n. 4kk sitten, jonka jälkeen olin hetken syömättä mitään lääkettä, jonka jälkeen pahimmat ahdistukset alkoivat, jotka ovat nyt päällä. Mietiskelin vain, että oliskohan siitä cymbaltasta sittenkin ollut apua, koska sen lopettamisen jälkeen nämä pahimmat oireet ilmaantuivat?? Propralia olen syönyt paniikkikohtauksiin, joka on ainut, josta tuntuu olevan edes hieman apua.

Ahdistuneisuushäiriöni alkoi 6-vuotta sitten, kun töissä alkasi huimaamaan ja sydän alkasi hakkaamaan kovasti. Silloin tehtiin monet laboratoriokokeet ja sydäntutkimuksia, eikä fyysyseltä puolelta löytynyt mitään vikaa. Työterveyslääkäri päätyi silloin ahdistuneisuushäiriö diagnoosiin, joka oli aluksi vaikea hyväksyä, kun ajattelin että sen täytyy olla jotakin fyysistä, koska olen aina ollut henkisesti vahva, perhe ja ystävyyssuhteet kunnossa yms. Ainut syy ensimmäiselle paniikkikohtaukselle voisi olla silloinen kihlattuni, jonka alkoholinkäytön ynnä muun käytöksen takia aiheutui stressiä.

Ahdistuneisuushäiriöni oireet ovat vaihdelleet paljon, välillä oireet ovat pysyneet hyvin hallinnassa ja sitten on tullut kausia, kun oireet ovat olleet jatkuvasti läsnä: käsien tärinää, pahoja keskittymisvaikeuksia, pelkotiloja, tunnetta, että menettää järjen ja sekoaa lopullisesti, pahoinvointi ja kovat vatsakivut, puutumista, huimausta, tunnetta, että olet fyysisesti läsnä mutta henkisesti ihan toisessa maailmassa. Rentoutua en pysty ollenkaan, mutta silti ei monesti pysty aloittaa mitään tekemistäkään. On ilmennyt myös muistihäiriöitä, jotka voi toki johtua keskittymiskyvyn puutteestakin? Saatan selittää moneen kertaan samoja asioita, joita en muista kertoneeni jo ja muutenkin mokailen paljon. Itsetunto on mennyt ihan riekaleiksi tämän sairauden myötä. Yksin kotona ollessa olo on kaikista kamalin, kun ajatukset pyörii päässä ja kaikki tekemättömät asiat ja kaiken tekeminen tai ihmisten näkeminen tai edes niiden ajatteleminen ahdistaa ja sitten on koko ajan mahdottoman paha olla. Silti pakotan itseni ihmisten ilmoille, vaikka ahdistaa kamalasti.

Nyt oireet ovat pahentuneet viimeisen parin kuukauden sisällä mittavasti, eivätkä ole koskaan olleet näin pahat. Olen ihan umpikujassa näiden oireiden kanssa enkä enää tiedä mikä avuksi? Ja eniten mietin, että mistä tämä ahdistus johtuu ja eikö se mene koskaan ohi, että joudunko elää loppuelämäni tämän asian kanssa ja kun pahenee vain. Koko ajan on epätodellinen olo. Kun mitään syytä tähän ahdistukseen ei ole, kaikki on päällisin puolin tosi hyvin; olen fyysisesti terve, mulla on paljon ystäviä, hyvä perhe, kiva uusi omistusasunto, uusi ihana miesystävä (jonka toki pelkään menettäväni, kun olen ajatellut, että parempi luovuttaa seurustelun suhteen, kun en pysty kertoa hänelle tästä ahdistuksesta ja esitän myös hänelle, että kaikki on hyvin ja pelkään, että jos se selviää, niin hän jättää minut, niin olen ajatellut, että ennen sitä lopettaisin itse suhteen) ja hyvä työpaikka (Työskentelen lähihoitajana kehitysvammaisten asumisyksikössä ja oon vielä tähän asti pystynyt hoitaa työni ja töissä on ollut ihan hyvä olla, kun on mielekästä tekemistä, mutta nyt pelottaa, että en selviydy enää töistänikään, kun ahdistusoireet alkavat näkymään jo sieläkin; en pysty keskittyä asioihin ja muisti pätkii, kun ajatukset pyörii vain ahdistuksen ympärillä ja kun en halua, että kukaan huomaa töissä, että mitään olisi vinossa, koska olen onnistunut töissä esiintymään positiivisena ja huumorintajuisena vahvana tyyppinä, joka olen ennen tätä ahdistuneisuushäiriötä ollut.)

Olen tähän asti yrittänyt esittää kaikille, että kaikki on ok, koska en ole halunnut kertoa tästä kellekkään, ettei mua leimata hulluksi ja muutenkin on itsellä helpompi yrittää "unohtaa" tätä ahdistusta, kun kukaan ei tiedä siitä. Enkä haluaisi kuormittaa/huolestuttaa ketään läheistä mun ongelmilla, kun ihmisillä on omiakin ongelmia tarpeeksi ja pelkään, että jos kertoisin tästä, niin ihmiset alkaisi kohdella mua eritavalla tai alkais välttelemään. Ja työpaikalla jos tästä kertoisin, niin pelottaa työkavereiden ja pomon reaktiot, vaikka enhän mä itse tälle mitään voi ja nyt kun tämä olotila alkaa käydä vain pahemmaksi kun koskaan ennen, niin pelottaa, että vastaan tulee tilanne, että pitää ottaa sairaslomaa ja sitte on pakko kertoa ja sen jälkeen olis tosi ahdistavaa mennä takas töihin jos tästä enää takas työkuntoiseksi sitte tuleekaa.

Ottaa ylikaiken päähän, kun mulla olis hirveesti unelmia ja tulevaisuudensuunnitelmia ja asioita joita haluaisin tehdä, mutta tämän sairauden vuoksi kaikki tuntuu silti mahdottomalta. Esim. perheen perustaminen yms. Entä jos tämä ahdistus ei mee koskaan pois? Pelottaa että pää sekoaa lopullisesti näiden asioiden kanssa. Kun edes jotenkin pystyis itte ymmärtää mistä tämä sairaus johtuu ja miten siitä vois auttaa itteensä parantumaan.

Oon käynyt yksityisellä näiden asioiden kanssa, kun stressaan myös sitä, että jos menen työterveyden kautta lääkäriin, niin nämä mielenterveysongelmat jää mun papereihin ja näkyy sitäkautta kaikille ja jos esim haen joskus jotakin hoitoalan työpaikkaa ja sitävarten täytyy olla lääkärintodistus niin eihän kukaan ota töihin jos sielä näkyy että on ollut tämmöisiä ongelmia. Mutta ei meinaa rahat riittää sielä käymiseen, niin ajattelin, että täytyyköhän vain mennä sinne työterveyteen seuraavaksi? Viimeksi kävin kuukausi sitten yksityisellä psykiatrilla ja sekin vain sanoi että kyllä sulla ihan todellisia ongelmia on ja että kaikki lääkkeetkin on kokeiltu. SSRI ja SNRI lääkkeet siis. Eikö muita lääkkeitä sitte oo esim. klomipramiini ja MAO estäjät ja sitte viimenen vaihtoehto on bentsot, joita myös oon valmis kokeilemaan jos ei mikään muu auta?? Mulla on diapam 5mg 10tabl saatu jollakin lääkärikäynnillä ja nyt oon joutunut turvautua niihin, kun olo on ollut niin järkyttävä ja on niistä ollut vähän apuakin. Sanoin tästä sille psykiatrille, niin sanoi, että hän ei bentsoja kenellekkään määrää. No se määräs mulle Ketipinor 25mg 3:sti päiväs tarvittaessa ja käski kuukauden päästä varata ajan uudestaan. Ketipinor teki todella tokkuraisen ja väsyneen olon, joten en ole pystynyt ottamaan sitä, kun 1-2tabl. nukkumaanmentäessä, eikä siitä ole ollut minkäännäköistä apua. Pyysin lähetettä pskologille ja tämä psykiatri sanoi vaan että katsotaan nyt tämä ketipinor ensin.

Tuntuu että kaikki lääkärit määrää vain lääkkeitä. Haluaisin nyt oikeasti lähetteen sinne psykologille, että voisi puhua näistä asioista ja tuntemuksista jollekkin joka ymmärtää ja osaisi antaa neuvoja, kuinka päästä eroon tästä ahdistuneisuudesta tai edes helpottaa sitä. Myöskin täytyisi saada sanottua ystäville tästä, mutta tuntuu etten pysty, mutta sekin kai voisi helpottaa? Mutta kuinka tästä sanoa? Ymmärtääkö kukaan kuitenkaan mitä käyn läpi? Yksi kavereistani tietää tästä ja hänen kanssaan voin jutella asiasta, koska hän on läpikäynyt myös ahdistuneisuushäiriön, mutta hänellä on lääkkeet onneksi purreet. Mutta en haluaisi häntäkään liikaa ahdistaa omilla asioillani. Ja äiti tietää, että mulla tälläinen häiriö on, mutta ei tiedä kuinka paha ja elämäärajoittava tämä sairaus tälläkin hetkellä on, enkä tiedä kuinka asiasta kertoisin.

Ens viikoksi ajattelin varata ajan joko yksityiselle tai sinne työterveyteen ja pakko kai pyytää bentsoja tähän pahimpaan vaiheeseen kun mikään muu ei auta? Ja jos jotakin lääkettä vois vielä kokeilla? Ja sinne psykologille jos sais lähetteen jos siitä olis jtn apua. Myös ajattelin, että oliskohan siitä cymbaltasta ollut kuitenkin jotakin hyötyä, koska sen ja buspironin lopetuksen jälkeen tämä kaikista pahin ahdistus alkoi??

Nytkin kyyneleet valuu kun tätä kirjoitan. Haluaisin vain olla joskus taas oma itteni, joka oli aina positiivinen ja elämäniloinen ja tykkäisin matkustella. Haluaisin pystyä nauttia taas elämästä. Tällä hetkellä kaikki tuntuu mahdottomalta ja väkinäiseltä. Mitään ei jaksa, vaikka toisaalta huvittais, mutta sitten pelottaa että ahdistus ja paniikki iskee jos johonkin lähtee. Silti esitän kaikille että kaikki on hyvin vaikka hirvittävä ahdistus velloo sisällä kokoajan. Hyvin oon onnistunut sen naamioimaan, mutta nyt tuntuu, etten enää meinaa pystyä. Tuntuu, että pian pakka hajoaa, vaikka sen kuinka yrittäis pitää kasas viimeisillä voimillaan. Oon aina ollu aika vahva, en olis koskaan uskonut, että mulle voi tulla joku psyykkinen sairaus. Mutta ehkä se, että oon vahva niin on auttanu mua selviämään tähän asti tämän sairauden kanssa. Toivottavasti jostakin löytyy voimia nousta taas tästäkin ja että joskus tämä kamala sairaus lähtis pois.

Tulipa pitkä teksti. Toivottavasti joku jaksaa lukea, oli ainakin helpottavaa saada johonkin purettua näitä asioita. Jos joku teistä läpikäynyt samanlaisia juttuja niin kuulisin mielelläni teidän kokemuksia ja neuvoja. Kiitos🙂🌻

Lukossa kirjoitti 17.7.2016 10:56

Kuormittavina tekijöinä on mm. ne oikeusjutut, joihin olen hieman aiemmin viitannut täällä. Pää on taipuvainen jankkaamaan tiettyjä asioita, vaikka itse yrittäisi hillitä ja saada ajatuksia toisille raiteille.

Tämä on ihan hyvä neuvo. Pitäisi ehkä kokeilla, vaikka olenkin jotenkin arka ns. ottamaan omaa tilaa täällä kaupunkiympäristössä. Toinen ongelma on se, etten kauhean paljon tykkää olla suorassa auringon paisteessa varsinkaan paikallani. Eihän sen tosin tarvitsekaan olla kovin helteinen päivä, kun viltin kanssa suuntaa ulos.

Voi kunpa olisi ihania ilmoja elokuussa ja vielä vaikka syyskuussakin.

Kirjoitin jo aiemmin ja sitten töpeksin taaaaas jotain ja hups heijaa, taaaaaasaaas kaikki katos!

Niin sinulla on Lukossa erityisen kuormittavia asioita nyt. Minäkään en pidä suorasta auringon paahteesta. Jos vain löytyisi jokin vähän varjoisampi paikka, josta kuitenkin näkisi taivaan sinen, joka on kuin meri harsovaippoineen, tai vaihtoehtoisesti puolipilvinen päivä 🙂

Tässä olisi vielä paljon tekemistä jäljellä, kesällä tehtäväksi. Minäkin toivon, että kesä pysyisi elokuun. Tänään palelin, vaikka sisälämpötila oli noin +25 ja ulkolämpötila noin +20. Villasukat, kiitos! Odottelen kyllä syksyn sinisiä iltoja, kun on vielä lämmin ja voi istua parvekkeella ja nauttia pienestä hämärästä.

Minä jo aiemmin mietin, että meidän pitäisi tsempata toinen toisiamme ulos, happihyppelylle. Nyt on muuten tänään olo jo aika normaali, vaikka aika epänormaalihan se on aina 😀

Tervetuloa, piiku990! En minä nyt osaa muuta sanoa kun, että ota se Cymbalta takaisin. Muitakin lääkkeitä mitkä auttavat ahdistukseen on. Ja niitä kannattaa lääkäriltä kysellä. Voivat esim. liittää tuon Cymbaltan kanssa. En siis puhu nyt bentsoista. Niitä ei kannata syödä, kuin lyhyitä aikoja.

Pompula kirjoitti 17.7.2016 22:59
Minä jo aiemmin mietin, että meidän pitäisi tsempata toinen toisiamme ulos, happihyppelylle.

Kyllä! Minua kyllä on tsempannutkin, kun olen tänne kirjoittanut suunnitelmistani ja lukenut teidän muiden puuhista. Onneksi tänään on hyvä ilma. Joudun vähän hoitamaan asioitani ja illalla menen yhteen kulttuuritapahtumaan. Siinä välissä ehtisin jotain muutakin, mutta en tiedä jaksanko kaikkea tänään.

PIIKU990: Tervetuloa keskusteluun. Minä en osaa noista lääkkeistä sanoa mitään, mutta ihmettelin sitä, ettei sinulla ole keskusteluapua ongelmiisi. Minusta kuulosti siltä, että sinä tosiaan tarvisit jonkun työntekijän, jonka kanssa voisit puhua sairaudestasi ja sen vaikutuksista töihin, parisuhteeseen jne. Kyllä työelämässä on paljon ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia. Myös terveydenhuollon alalla. Kun et voi kenellekään puhua asioistasi, vaan joudut näyttelemään ja salailemaan, se kuormittaa sinua varmaan kovasti ja loppujen lopuksi ihan turhaan. Minusta sinun ehkä kannattaisi joko työterveyden tai terveyskeskuksen kautta yrittää saada itsellesi sellainen hoitokontakti, jota kautta voisit saada psykologin/psyk.sairaanhoitajan keskusteluapua.

Moikka! Ja kiitos, että sain liittyä mukaan keskusteluun! Juu tosiaan lääkäreiltä kun kysyy, että olisko mahdollista saada lähetettä sinne psykologin juttusille, niin lääkkeitä vaan. Eikö tosiaan lääkehoidon rinnalla pitäisi mennä se psykologi?

Varaan tälle viikolle ajan lääkäriin ja anon lähetettä sinne. Ja pyydän sen cymbaltan takaisin. Meneekö teillä mitään lääkehoitoa? Bentsoista ajattelin, että jos niitä ottais kohtauslääkkeenä pahimman ajan yli, siihen asti, että olo olis edes vähän siedettävämpi. Tuntuu niin mahdottomalta tämä olo kun sisällä velloo kokoajan, ulos ei pysty lähteä, kotona ei ole hyvä olla. Töihin pakotan itseni lähtemään, mutta enää en kauaa pysty kyllä töissäkään käydä, ellei tämä olo helpota, ellen saa jotakin apua tähän.

Nyt on onneksi tämä ja huominen yövuorot ja sitten on loppukuu lomaa, niin ei tarvi töissä pärjäämistä murehtia, mutta toisaalta pelkään myös sitä lomaa, kuinka päivät kuluu, kun joutuu olla kotona ajatustensa kanssa. Töissä olo sentäs helpottaa välillä kun on niin paljon muuta ajateltavaa. Senkään takia en oo halunut ottaa sairaslomaa töistä, kun kotona ainakin pää sekoaa. Mutta en vaan pian pysty enää mun työhön, kun tosiaan en pysty keskittyä mihinkään, muisti pätkii ja oon poissaoleva kun päässä pyörii silti tämä ahdistus ja se ettei kukaan vaan huomaa mitään.

Tosiaan oon sitä ajatellu että varmaan helpottais kun pystyis kavereille ja miesystävälle kertoa tästä. Mutta miten kertoa? Kuinka te ootte kertonu?

Oon tähän asti yrittäny selvitä tästä kaikesta yksin ja kai se on vaan patoutunu sitte täs kuuden vuoden aikana ja aiheuttanu varmaan masennustakin kun ottaa niin kovasti aivoon, kun ei pysty tehdä asioita vaikka haluais ja ettei ole enää oma itsensä.