Itse asiassa en ole tosiaan vielä ollut viikkoa ihan yksin kotona. Yleensä on aina kaveri ollut kylässä, kun vanhemmat on lähtenyt käymään reissussa ja nekin reissut on yleensä ollut jotain about 2-5 päivää.

Mutta suunitelmissa kyllä olis, että jos nyt tänä syksynä vanhemmat lähtee käymään ulkomailla, että jäisin yksin kotia. Koska itseäni ei kiinosta lähteä ulkomaille, koska ulkomailla on todella tylsää jos ei oo kaveria mukana.
Joten ennemmin jäisin koirien kanssa kotia, kuin lähtisin ulkomaille.

Mutta jooh..saas nähä jaksaako sitä tänään vielä käydä iltalenkillä koirien kanssa, kun on aika lämmin keli.
Ehkä saatan käydä illan päälle koirien kans koirapuistossa, vaikka onhan se vähän tylsää käydä puistossa yksin koirien kanssa, kun en siellä pahemmin kenenkään kans juttele.

Välillä kyllä mietin, että olis mukavaa nähä koirapuistossa tämä yks tuttava, jonka kans niitä tapaamisia on ollut ja joka on nyt lomalla. Hänellä kun on myös koira (mutta eipä taida kovin usein käydä koiransa kans koirapuistossa).

Pompula kirjoitti 28.6.2016 21:26
Mä keksin sulle Lukossa homman 😉 Majoitat ton Delffin oman onnensa ojaan sun luokse ja lähdet johonkin reissuun ite viikoksi. Katotaan onko Delffi viikon päästä hukannut avaimensa, unohtanut jääkaapinoven auki, saanut nukuttua, vai kirjoittaako se peloissaan tänne kaiken yötä ja pääseekö Lukossa vielä palaamaan kotipesään. Eiks tää olis hyvä diili? Mua saa heittää kakulla sitten kokeilun päätyttyä 🙂🎂

Tää oli mun mielestä hauska. Delffi voisi ottaa koirat ja vaikka kissatkin mukaan, enkä räjähtäisi vaikka mun parvekepuutarha olisi kaiveltu ja järsitty palatessa. Ja tosiaan hassusti suunnittelin juuri kakun leipomista 😀. Delffi voisi harjoitella urakkaansa vaikka siellä kotimaisemissa. Käsket vanhemmat viikoksi sinne mökille keskenään tappelemaan ja jäät itse kotiin elukoiden kanssa selviytymään. Miltäs Delffi kuulostaisi 😋?

Mulla oli päivän urakkana kakun leipominen. Kello on kymmentä vailla kuusi ja vielä tässä vaiheessa on tekemättä ööööö.. ..se kakun leipominen. No, vielä ehtii, jos laittaa hösseliksi. Oli mulla yksi sosiaalinen koitoskin alunperin tämän päivän salaisena tavoitteena, mutta se ei nyt toteutunut. Sen sijaan kuin salamana kirkkaalta taivaalta sain puhelun, jota en tunnistanut numeron perusteella. Huhhuh. Selvisin kuitenkin mielestäni ihan hyvin, joskin soitto sai pakkani aika sekaisin. Minua yritettiin painostaa erääseen palaveriin, johon minulla ei ole mitään pakkoa osallistua. Onneksi en mennyt lankaan. Ja vaatijakin oli selvästi vähän kokematon, tunnistin puheistaan ja myönsi hän sen itsekin. Onneksi en ole enää ihan raakile ja suostu kaikenmaailman vaatimuksiin. Nyt minulle on tärkeää säännöt ja lait. Niiden mukaan mennään. Ja voi hitto, pelkona on nyt myös joutua ihan oikeasti käräjille. Ei kylläkään syytetyn penkille, mutta yhdelle penkille kylläkin. Kesä tulee olemaan funtsimisen ja selvittelyn aikaa. Miten suuria riskejä haluan ottaa jne. Juristeja ynnä muita. Puhelinsoittoja sinne tänne. Elokuun puolivälin jälkeen alkaa yhteydenotot. Sovittelua vai lakitupaa vai molempia. Hitto vie. Voi siskot, auttakee...! Minua auttaa kauheasti huomata, että meillä kullakin on omat hirviömme, joiden kanssa taistellaan. Delffin vanhemmat riitelee ja tulevaisuus on vielä epäselvä, Laamattomalla on nyt uusi tilanne töiden suhteen, Rina pelkää esiintymisiä ja miettii niin ikään työelämää, Pompulaa pomputtaa epävakaus, Liiza sai hylsyn osatyökyvyttömyyshakemukseensa, Mailis kipuilee läheistensä kanssa jne jne. Kurjia juttuja tietenkin jokainen, mutta helpottaa tavallaan tajuta ettei ole yksin taistelemassa tuulimyllyjen kanssa.

RINA 😍🙂👍🌻🙂🌻
Kiitos kun jaksat odottaa raporttia kansallispuistopatikoinnista ja pyöräilystä! Haluaisin niin kovasti sellaisen kirjoittaa. Tämä sohvannurkka on minut vanginnut jollain kuristavalla lumouksellaan, mutta aion taistella vastaan sen minkä jaksan. Haluaisin niin kovin olla aktiivisempi, mennä ja nauttia kesästä, mutta tämä on nyt tällaista. Tällä hetkellä pystyn ulkoilemaan parvekkeella. Se on rehellisesti minun tasoni nyt. Mutta ehkä vielä ennen kuin kesä on ohi. Ehkä vielä jaksan muutakin. Ihanaa että sinä pääsit ihahaan selkään. Se on paitsi Delffin myös minun intohimoa. Minulla on käyttämättömiä ratsastuksiakin asiakaskortillani. Ehkä syksyllä sitten jo sitäkin...

Lukossa🙂🌻😍, onko sulla oikein sänky siellä parvekkeella (tai sohva siis😉?En oikein voi kuvitella sua betonilattialle pelkän retkipatjan päälle😉. Oi niitä aikoja, kun kykeni nukkumaan sikeästi sammalmätäskolossa ohuen patjan päällä.,Nyt ei tahdo kelvata kalliitkaan sängyt alusiksi, kun selkä oireilee. Parvekenukkuminen kuullostaa silti kivalta, vaikka sitä parveketta mulla ei olekaan. Ulkona nukkuminen tuo mieleen seikkailun ja nuoruuden... siis muistan hämärästi 😋. Siellä partsilla ei varmaankaan ole muurahaisia, hyvä juttu!
Mulle on varmaan helpompi retkeillä kuin hoidella mitään asioita. Pääsen piiloon, enkä pidä puhelinta mukana. Eihän se viisasta ole, mutta elettiin sitä ennenkin (ja jouduttiin kadoksiinkin, tietty). Mikäli oikein olen ymmärtänyt, sinä Lukossa olet rohkea ja tervehtynyt siinä määrin, että nykyisin saat hoidettua asioitasi 🙂. Itse pääsen kyllä hepan selkään, mutta en vaikkapa hammaslääkäriin, vaikka pitäisi kyllä mennä.
Pompula ihan natisee liitoksissaan (siis hyvällä tavalla) ja mikä pakko sieltä nyt minkään romahduksen on tulla? Jatkukoon liito niinkuin albatrossilla!
Delffi taitaa olla vielä alaikäinen (paitsi ei Tukinettiin 🙂. Siitä on toooosi pitkä aika, kun olin nuori, mutta kummasti se elämänvaihe oli niin voimakasta ja intohimoista, että ne ajat muistan paljon paremmin kuin monet vuodet jälkeenpäin. Meikällä oli draamaa ja syviä tunteita tuohon aikaan. Hmmm..minne ne menivät?
Suosittelen pieniä ja suuria askelia Delffille ja muillekin: kukin voimiensa mukaan. Huomenn lähdetään mökille. Jään nettipimentoon, hyvä - vai olikohan se huono- 😎. Odotan jo, että pääsen taas lukemaan kirjoituksianne 🌻🙂🌻.

Jee, sain kakun valmiiksi tai siis jääkaappiin tekeytymään. Huomenna voi siis vetää karkkikermavoikakkua aamupalaksi 😎, tosin tuli siihen paljon rahkaakin joten ei se voi olla niin epäterveellistä. Mutta kello ei ole vielä yhdeksääkään ja päivän päätavoite on pulkassa ja tosiaan tuskainen puhelukin tuli päivää sekoittamaan. Ei paha, vaikka osa salatavoitteista (eli niistä joita en teille kerro 😳) jäikin toteutumatta. Söin jopa oikeaa ruokaakin (eilen jäi taas väliin) kiitos kakun, joka ei olisi muuten mahtunut jääkaappiin. Nyt olisi oikeastaan jälkiruoan vuoro, mutta ei oikein tee mieli mitään, kun vatsa on niin täynnä tuosta lämpimästä ateriasta.

Nukunkohan taas parvekkeella 😋 vai menisinkö illalla suoraan omaan sänkyyni... Enpä tiedä. Voi kun en nyt koko iltayötä miettisi tuota päivän puhelua ja surffaisi aihetta liippaavia juttuja. Sen kyllä olen taas huomannut, että oikeuteen viedään mitä vähäpätöisemmän tuntuisia pikkujuttuja ja toisaalta varmaan moni iso asia jää viemättä oikeuteen. Riippuu varmaan kovasti ihmisen rohkeudesta ja tiedollisesta pääomasta.

Tervehdys kaikille!

Jotenkin tuntuu, ettei mulla ole oikeutta kirjoittaa tänne nyt, kun oma olo on jo vähän parempi. Mullahan on päällimmäisenä ollut se paniikkitaipumus, ei vain kohtaukset, vaan pahimmillaan koko päivän kestävä ahdistus ja paniikki, joka on estänyt toimimasta normaalisti (tai no ei se ole estänyt esim. lasta viemästä harrastuksiin, on vaan sit oltu paniikissa ja kärsitty sekunti sekunnilta, varmaan kaikki pitää ihan hulluna tätä säpsijää ja oonkin tietty). No juuri nyt paniikki tulee enää vain kaksi-kolme kertaa viikossa, eikä enää kestä useita tunteja. Pääsen siis kauppaan niin että voin hengittää ja sillai. Ainakin välillä.

Tänään se taas tuli, en voinut niellä ja vain hankalasti hengittää. Onneksi meni vartissa ohi, ei tarvinnut niin pitkään olla kuolemanpelossa kuin yleensä.

Väläyksenomaisesti olen saanut kiinni siitä, mitä tämä ongelma merkitsee lapselle, joka sitä vierestä jatkuvasti seuraa. Yrittää lohdutella, tarkkailee paniikin merkkejä. Sen täytyy olla raskasta, vaikka muuta väittääkin. Äiti, joko sulla taas on huono olo. Mitä vaihtoehtoja on? Olla erossa lapsesta?

Ei.

Pitää vaan olla kauheen rehellinen ja muistaa aina sanoa, ettei nää susta johdu. Lapsilla on tapana ottaa itseensä syy kaikesta, mitä aikuisille tapahtuu (tämän takana piilevää syytä olis todella mielenkiintoista tutkia joskus)...

Eikä lapsesta saa koskaan tehdä sellaista tahoa, johon äiti vain purkaa murheitaan. Vaikka ketään taakan jakajaa ei olisi, lapselle pitää jaksaa näyttää myönteinen nykyisyys ja tulevaisuus.

Ja kantaa taakat itse.

Lukossa, olen liikuttunut siitä, että vielä muistat mut.

Ei mulla ehkä olekaan ihan kamalan hyvä olo vielä

Tulin vaan pikaisesti hehkuttamaan, että juustokakkuni onnistui tosi hyvin. Kivaa! Sain herkullisen aamupalan 🙂. Juhannusviikonloppuna täällä voivottelin sitä, että kaikki mihin kosken tuntuu hajoavan. No, leipomisen aikanakin sähkövatkain hyytyi. Se on kyllä jo oireillut pitkään, mutta nyt viimeistään kävi selväksi että kerman vatkaaminen on sille liian raskas urakka. Eli täytyy uusia sekin vehje. Mutta en nyt syyllistä itseäni tuosta rikkoontumisesta, vaan iloitsen kakun onnistumisesta (se ei siis ole mikään itsestään selvyys 😳).

Minä haluaisin myös nähdä tuon Liisa Peilimaailmassa leffan. On ikuisuus, kun olen viimeksi ollut leffassa. Minä tein radikaalin leikkuun salaatin kanssa. Leikkasin kaikki lehdet, jäi yksi oksa jäljelle. Mikä pistää miettimään, että oliko se salaattia? 😎 Saattoihan se olla eksoottisen salaattisekoituksen jokin salaateista. Ajattelin, että niin kuin ohjeistavat laittamaan kaupan syödyn salaatin multaan, niin leikkaan tämän samalla tavalla ja katson kasvaako uutta. Mites pitkään meinasit mökillä viihtyä Rina?

Jää yksin kotia Delffi, nimenomaan niin, että kukaan kaveri ei tule seuraksi, kun vanhemmat lähtee lomalle ulkomaille. Huomaatko, on sulla ainakin ollut ystäviä, kun kerroit, että joku ystävä on tullut seuraa pitämään? 😉

Hyvä, että et suostu kaiken maailman vaatimuksiin Lukossa. Sellainen vaatiikin paljon kanttia. Minä en muuten voisi nukkua parvekkeella. Liikaa valoja ja ääniä. Tuijottaisin koko yön taivasta, vaikka sehän siinä olisikin parhautta.

En minä ole Laamaton ainakaan sinua unohtanut. Käyt mielessä aika ajoin 😋 Paniikkikohtaus 2-3 krt viikossa on aika paljon. Itselläni niin usein tule. Itselläni tulee vain tietyissä tilanteissa, ei ennakkoon aina pysty sanomaan. Eilen otin viimeksi paniikkinappulan kun surffailin epävakaan maailmanpyörässä. Ei se tosin mitään auttanut, en ainakaan huomannut.

Onnea juustokakun onnistumisesta, Lukossa! 🙂

Delffi: Kokeile ihmeessä yksinoloa vaikkapa vanhempiesi lähtiessä mökille. Tuollaiset 2-5 päivän poissaolot ovat hyviä. Myös se ajatus ulkomaan matkan aikaisesta yksinolosta on mielestäni hyvä. Helpompaa olisi kuitenkin varmaan ensin kokeilla lyhyempiä aikoja ja niin, että vanhempasi ovat kotimaan kamaralla. Vaikka kyllähän sinä pärjäät, vaikka he lähtisivät ulkomaillekin. Suomi on turvallinen maa ja meillä on hyvä auttamisverkosto. Jouduinhan minäkin toukokuun lopussa soittamaan itse itselleni ambulanssin ja hyvin sain apua ongelmaani. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Uusia juttuja joutuu aina harjoittelemaan, mutta sitten ne alkavat sujua kyllä. Rohkeus kasvaa vain uskaltautumalla.

Pompula: Juustokakkuni ovat usein ollut vähän kiinteämpiä kuin tämä. Tykkään kyllä itse tämän uusimman rakenteesta, mutta entinen pakastustapani ei kyllä tälle käy. Joudun siis varmaan säilyttelemään sitä jääkaapissa ja syömään sieltä vähitellen. Onneksi kakku on kyllä aika hyvää, eikä liian imelää, joten ihan hyvin se on nyt tehnyt kauppaansa. Jäätelöä minäkin saan menemään aika isoja satseja kerrallaan, mutta muuten en yleensä syö paljon makeaa kerralla. Vai samettikukkakauppiaaksi! Hah. Nyt kukkii jo kaksi ja avautumassa on kaksi ja kaikissa taimissa näkyy nuppuja. Mutta edelleen taimet ovat karun näköisiä ja avautuneet kukat ovat pieniä, eikä niissä ole niin paljon terälehtiä kuin niissä mielestäni pitäisi olla. Ne ovat siis sellaisia "luomun" näköisiä. Pienempiä ja vaatimattomampia. Mutta minultahan jäi se lannoitus pois, kun en sitä tajunnut eikä ollut puhetta. Nyt olen lannoitetta vähän antanut.

Laamaton: Kuten olen kertonut, äidilläni on ollut minun lapsuuteni aikana mielenterveysongelmia. Minulle vaikeinta on varmaan aina ollut, että hän salasi asian ihan täysin mimulta. Siis hän kävi psykiatrilla salaa, piti lääkkeitään lukitussa kaapissa jne. Tietysti näin ja koin äitini oirehdintaa, mikä vaikeutti asiaa minun kannaltani. Minä keksin päässäni erilaisia selityksiä asioille ja kyllä - varmasti myös syytin itseäni. On käsittääkseni aika uusi ilmiö, että mt-ongelmista kannustetaan kertomaan lapsille. Minusta sinulla oli järkevä suunnitelma lapselle kertomisen suhteen. Toivottavasti kuitenkin pystyisit antamaan itsellesi luvan olla rennosti se mitä olet. Eihän kukaan ole täydellinen. Mietin nyt myös, että miten paljon se vanhemman lapsesi tilanne josta olet täällä kertonut, vaikuttaa nyt sinun ja tämän ilmeisesti nuorimman lapsesi suhteeseen. Toivottavasti et syytä itseäsi vanhemman lapsen tilanteesta! Kaikkeen ei voi vaikuttaa, eikä elämää voi pakottaa mihinkään muottiin tai raiteelle. Sitä paitsi jokaisen kasvavan lapsen elämässä on useita merkittäviä aikuisia, vastuu tuloksista ei siis olisi edes yksin sinun, jos ajateltaisiin että sinulla jonkinlainen vastuu olisi. Lähetän sinulle virtuaalihalauksen tällaisen lapsiomaisen roolissa, yrityksenä lohduttaa ja kannustaa eteenpäin.

Rina kirjoitti 29.6.2016 20:30
Mulle on varmaan helpompi retkeillä kuin hoidella mitään asioita. Pääsen piiloon, enkä pidä puhelinta mukana. Eihän se viisasta ole, mutta elettiin sitä ennenkin (ja jouduttiin kadoksiinkin, tietty). Mikäli oikein olen ymmärtänyt, sinä Lukossa olet rohkea ja tervehtynyt siinä määrin, että nykyisin saat hoidettua asioitasi 🙂. Itse pääsen kyllä hepan selkään, mutta en vaikkapa hammaslääkäriin, vaikka pitäisi kyllä mennä.

Minä tosiaan olen niin velvollisuudentuntoinen, että kipeää tekee. Juoksen ajoissa kaikissa määräaikaisterveystarkastuksissa sun muissa, ihan vaan velvollisuudentunteesta enkä esimerkiksi pelon vuoksi. Joskus laskin, että joutuisin joka toinen kuukausi käymään jollain (usein yksityis-) lääkärillä, jos aivan orjallisesti noudattaisin kaikkia ohjeita. Silloin vähän tajusin relata. Hammaspuolellekin minulla on itse asiassa tehty todennäköisesti pari turhaa juttua, kun hammaslääkärit haluavat aina tehdä jotain palkkioita saadakseen. Kollegansa sitten jälkikäteen miettivät, miksi jotakin on tehty.

Nyt minulla on muita suuria murheita, joita joudun hoitamaan. Tänäänkin olen yhden puhelun hoitanut ja odotan soittoa vielä virka-ajan puitteissa. Istun puhelimen vieressä vessahätäisenä, enkä meinaa uskalla vessassa käydä. Umpihullua! Nämä puhelut työllistävät välillä kovasti, sillä joka päivä en suinkaan ole riittävässä vireessä niitä hoitamaan. Silloin istun sohvannurkassa itseäni maanittelemassa. Pahimmillaan yhden puhelun uskaltautuminen vie kolme päivää. Ei kuitenkaan jostain syystä neljää, olen tällaiseen päätynyt. Enkä jaksa hoitaa useinkaan montaa asiaa samana päivänä. Nytkin pitäisi myös soittaa erääseen korjaamoon, mutta niin vain tuo toinen asia vie kaiken energian. Mutta se on vissi ja varma, että minun on aivan mahdotonta saada itseäni huvittelemaan, kun on asioita hoitamatta. Eli aina. Siispä joudun huvituksetkin laittamaan työlistalle, että niitä tulisi edes joskus tehtyä. Lähteminen ja ryhtyminen on vaikeaa, mutta kyllä minä sitten onnistun niistä huvituksista nauttimaan, kun pääsen alkuun.

Ja Rina, retkipatjallahan minä siellä parvekkeella nukun 😀. Lattiabetonin päällä on uudenaikainen komposiitti, joka ei ole betonin tavoin kylmä. Retkipatja on paksumpi kuin ne ohuimmat mallit ja minulla on vielä vähän lisäpehmikettä ja -lämmikettä siinä. Kunnon tyyny on myös. Mutta siis selkä on toipunut näin hyvin! Ja tosiaan tuo on lähiretkeilyä ilman muurahaisia tai kyykäärmeitä. Ekan parvekeyön idea oli herätä sateeseen ja/tai ukkoseen, mutta silloin ei tullut kumpaakaan. Minä niin tykkään varsinkin ukkosesta. Taidan jatkaa tuota parvekenukkumista aina silloin tällöin. Syksyllä, kun on pimeää, se voisi olla omalla tavallaan suloista. Ja ehkä vielä bongaan jonkun ukkosyön. Täytyy seurata ennusteita. Kiva, ettette pidä aivan kahjona 🙂.

Lukossa, enköhän mä kotona eka harjoittele sitä yksin oloa, mahdollisesti sitten syksyllä.

Rina, olisinkin vielä alle 18v, mutta ehei..
Rehellisesti sanoen vaikutan nuoremmalta, mitä oikeasti olen..

Mutta tosiaan mökille olen luvannut lähteä ja kun sinne tosiaan lähtee yks kaveri (joka asuu noin 300 km päässä) mukaan ja lisäksi ei olla pitkään aikaan käyty ko. mökillä (kyseessä on siis oikeastaan viikko-osake).

Niin, ja noista kavereista vielä, niin silloin kun olen ollut yksin kotona, niin on yleensä tullut toinen tai molemmat kaverit kylään, ja nämä ko. kaverit tosiaan kumpikin asuu noin 300 km päässä. Eli täällä kotikaupungissa mulla ei tosiaan ole kavereita :/

Mutta joo..tänää oliskin taas ratsastustunti illasta ja ikävä kyllä sääennuste lupailee illaksi ukkosta. Toivon todella todella paljon, ettei sääennuste pidä paikkaansa.
Ainakaan ei kyllä ole sen oloista, että tulis ukkosta eli ei ainakaan omasta mielestäni tunnu hiostavalta ilma..

Laamaton kirjoitti 30.6.2016 3:2

Mullahan on päällimmäisenä ollut se paniikkitaipumus, ei vain kohtaukset, vaan pahimmillaan koko päivän kestävä ahdistus ja paniikki, joka on estänyt toimimasta normaalisti (tai no ei se ole estänyt esim. lasta viemästä harrastuksiin, on vaan sit oltu paniikissa ja kärsitty sekunti sekunnilta, varmaan kaikki pitää ihan hulluna tätä säpsijää ja oonkin tietty). No juuri nyt paniikki tulee enää vain kaksi-kolme kertaa viikossa, eikä enää kestä useita tunteja. Pääsen siis kauppaan niin että voin hengittää ja sillai. Ainakin välillä.

Tänään se taas tuli, en voinut niellä ja vain hankalasti hengittää. Onneksi meni vartissa ohi, ei tarvinnut niin pitkään olla kuolemanpelossa kuin yleensä.

Väläyksenomaisesti olen saanut kiinni siitä, mitä tämä ongelma merkitsee lapselle, joka sitä vierestä jatkuvasti seuraa. Yrittää lohdutella, tarkkailee paniikin merkkejä. Sen täytyy olla raskasta, vaikka muuta väittääkin. Äiti, joko sulla taas on huono olo. Mitä vaihtoehtoja on? Olla erossa lapsesta?

Niin, sä juot liikaa. Lopeta. <- vaikka ei toi nyt tietty merkinny mitään, jos oot ihan koukussa alkoholiin. Se pitäis löytyä susta itsestäs. Siten ahdistuskin voisi joskus lientyä. Alkoholi ruokkii sitä. Sun lapsi tarkkailee sua. Tiedät, että se ei ole hänelle hyväksi. Menneisiin sä et voi enää vaikuttaa, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voit. Huonot miessuhteet kuulostaa samalta, kuin itselläni ja sitoutumiskammo. Here here. Se mitä sun esikoinen kävi läpi, kun oli pieni. Kuinka paljon siihen vaikutti sun oma epätasapaino, äitisi vaikutus, lapsen isä. Sitä ei voi tietää ja osa on herkempiä narsismille, kuin toiset. Siksi itse en valinnut vastuuta lapsesta. Valitsin lapsettomuuden. Tunnistin oman vajavuuteni. Ja nyt puhun liikaa itsestäni. Olen edelleen epävakaa. Se on se minkä tunnistin ja en halunnut ottaa riskiä, että turmelen viattoman lapsen. Sun pitäis ottaa vastuu itsestäsi, juomisesta. Se olisi ensimmäinen askel. Tiedät sen.

Leikin amerikkalaista 😎. Juon Cocacolaa ja heitän roskiin jotain tavaroita avaamattomissa pakkauksissaan.

Kyse on siis tästä minun tavaran vähentämisrumbasta, joka jatkuu taas pienen tauon jälkeen. Ihan kaikkea en jaksa laittaa kirpparillekaan myyntiin, kun ostohintakin on ollut pari euroa. Ja joissain näistä postikulut nousisivat turhan korkeiksi, jos nettikirpparilla myisi vaikka 20-50 sentillä. No, eipä enää kirvele omaatuntoakaan kovin, kun jätteet menevät polttolaitokseen. Epäekologistahan tämä tietysti on, mutta sådant är livet.

Tavaran vähentämiseen liittyen. On kyllä kivaa, että kaapeistani löytyy mm. kosmetiikkaa ihan kivasti. Eipä tarvitse ostaa nyt. Täytyisi vaan käyttää sitä! Ja olen nyt vähän kuorintoja yrittänyt käyttääkin. Pitäisi vain muistaa säännöllisyys. Masennusvuosina ei ole paljon naaman iho kiinnostanut ja vieläkin kaikki säännöllisyys tuppaa olemaan vaikeaa, kun huonot päivät romuttavat kaikki rutiinit jne. (Tiedän kyllä, että nimenomaan huonoina päivinä tulisi pitää kiinni rutiineista, mutta ei se aina ole niin helppoa.)

Nyt vasta se masentaa.. ikäviä uutisia kuulin tallilta.
Mut pakko koota itteni ennen tuntia..

Lukkis, suurkiitos virtuaaliomaisen halauksesta 😀 Hmmm... oon aina ajatellut, että lapset on olleet mun elämän pääprojekti (niinkuin main tai major, ei head, vaikka eihän sitäkään tiedä hih). Olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta heistä huolehtimiseen ja jättänyt urahaaveet ja muut sivuun, koulutus on jäänyt hyödyntämättä yms. En vain voinut pikkuisia jättää muille hoidettavaksi, tuntui tärkeämmältä olla äiti kuin rakentaa uraa. Joudun arvioimaan nyt kaiken uudelleen.

Ei mulla ole mitään syyllisyydentunteita esikoisen narsismista, sillä olen hoitanut häntä aivan yhtä suurella rakkaudella kuin muitakin - sen parempaan en olisi pystynyt mitenkään. Hän kuitenkin lähti ovet paukkuen jo alaikäisenä kotoa. Jälkeenpäin kun olen miettinyt asiaa, olen todennut hänen turhautuneen siihen, etteivät manipulaatio, valehtelu tai marttyyriksi heittäytyminen tuottaneet tulosta kanssani - niinpä olin huono äiti, juoppo ja mitä kaikkia arvonimityksiä musta nyt käytettiinkin (myös esim. sukulaisten ja naapurien kanssa jutustellessa). Olin liian hyvin kouliintunut tunnistamaan kaiken epäilyttävän siksi, että äitini oli niin vahvasti narsistinen. Ex on todennut valehtelut ja muun nyt jälkeenpäin, joten mun nimi on ainakin osin puhdistettu. Itse olin ihan hämmästynyt lähdön hetkellä ja kyselin nuoremmilta sisaruksilta mahtoivatko he tietää, miksi tuolla tavalla lähti. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, mitä tapahtui.

Automaattisesti kuitenkin kai osasin olla menemättä mukaan narsistin kuvioihin, kun olin sitä jo lapsuuteni, nuoruuteni ja vielä muutama vuosi siihen päälle oppinut välttämään.

Nyt olen taas kerran ymmälläni. En ole henkisesti riittävän vahva kestääkseni kuolevan äidin martyrismia yhtä aikaa esikoisen manipulaation kanssa. En halua kumpaakaan, haluan olla tavoittamattomissa. En vastaa puheluihin, en jaksa kuunnella syytöksiä. En ole tehnyt mitään pahaa, haluan vain suojautua.

Onneksi mulla on kolme täysipäistä lasta, jotka ymmärtää tilanteen kukin omalla tavallaan. Saan ymmärrystä ja suojaa, ja tarjoan samaa myös heille (esikoinen yrittää painostaa ja pakottaa myös heitä).

Nojoo, tuli taas avauduttua.

Kukka-asioista: mulla on hoidossa sellainen suuri amppeli, jossa on tötterökukkia, joita pitää koko ajan nyppiä. Keksittiin kuopuksen kanssa ruuti uudelleen: paistopihdeillä on hyvä nyppiä, ei tule sitä ällöttävää tahmaa sormiin! Olisko surfinia tai jokin, näyttää vähän petunialta ne kukat.

Toi kesäkukkien hyötäminen on vähän kuin leipomoasiat, ammattilaisilla on sellaiset lannoitteet että kasvu ihan räjähtää ja leipureilla lisäaineet, joilla tulee kuohkeita leipiä yms. Ei siinä tavallisella tallaajalla ole paljon mahdollisuuksia...

Perjantai! Olen syntynyt perjantaina, se on Venuksen päivä, joten kaikki kaunis ja mukava rulaa tänään... hyvää perjantaita kaikille!

Laamaton kirjoitti 1.7.2016 4:20

Lukkis, suurkiitos virtuaaliomaisen halauksesta 😀 Hmmm... oon aina ajatellut, että lapset on olleet mun elämän pääprojekti (niinkuin main tai major, ei head, vaikka eihän sitäkään tiedä hih). Olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta heistä huolehtimiseen ja jättänyt urahaaveet ja muut sivuun, koulutus on jäänyt hyödyntämättä yms. En vain voinut pikkuisia jättää muille hoidettavaksi, tuntui tärkeämmältä olla äiti kuin rakentaa uraa. Joudun arvioimaan nyt kaiken uudelleen.

Ei mulla ole mitään syyllisyydentunteita esikoisen narsismista, sillä olen hoitanut häntä aivan yhtä suurella rakkaudella kuin muitakin - sen parempaan en olisi pystynyt mitenkään. Hän kuitenkin lähti ovet paukkuen jo alaikäisenä kotoa. Jälkeenpäin kun olen miettinyt asiaa, olen todennut hänen turhautuneen siihen, etteivät manipulaatio, valehtelu tai marttyyriksi heittäytyminen tuottaneet tulosta kanssani - niinpä olin huono äiti, juoppo ja mitä kaikkia arvonimityksiä musta nyt käytettiinkin (myös esim. sukulaisten ja naapurien kanssa jutustellessa). Olin liian hyvin kouliintunut tunnistamaan kaiken epäilyttävän siksi, että äitini oli niin vahvasti narsistinen. Ex on todennut valehtelut ja muun nyt jälkeenpäin, joten mun nimi on ainakin osin puhdistettu. Itse olin ihan hämmästynyt lähdön hetkellä ja kyselin nuoremmilta sisaruksilta mahtoivatko he tietää, miksi tuolla tavalla lähti. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, mitä tapahtui.

Automaattisesti kuitenkin kai osasin olla menemättä mukaan narsistin kuvioihin, kun olin sitä jo lapsuuteni, nuoruuteni ja vielä muutama vuosi siihen päälle oppinut välttämään.

Nyt olen taas kerran ymmälläni. En ole henkisesti riittävän vahva kestääkseni kuolevan äidin martyrismia yhtä aikaa esikoisen manipulaation kanssa. En halua kumpaakaan, haluan olla tavoittamattomissa. En vastaa puheluihin, en jaksa kuunnella syytöksiä. En ole tehnyt mitään pahaa, haluan vain suojautua.

Onneksi mulla on kolme täysipäistä lasta, jotka ymmärtää tilanteen kukin omalla tavallaan. Saan ymmärrystä ja suojaa, ja tarjoan samaa myös heille (esikoinen yrittää painostaa ja pakottaa myös heitä).

Sun jutut Laamaton on täynnä epäjohdonmukaisuuksia.

Tässä ketjussa kerrot, kuinka olet ollut onnekas ja tavannut vain lempeitä, isäsi kaltaisia miehiä. Sen sijaan ketjussa: Kun on pakko kasvaa erilleen, kerrot vähän toisenlaista tarinaa.

Nyt puhut urahaaveista ja koulutuksen hyödyntämättä jättämisestä. Tuon akateemisen koulutuksen, johon sinut vanhempiesi taholta pakotettiin, kuten olet kertonut.

Tässä päivässä ei kyl itselleni ole mitään hyvää. Eilen tosiaankin kuulin tallilla todella huonoja uutisia.
Elämä on kyllä todella todella epäreilua..