Laamaton kirjoitti 16.6.2016 4:54

Arvoihin on syytä suhtautua vakavasti. Jotenkin ajattelen että ne on kuitenkin (aikuisten) henkilöiden olemassaolon tärkein määritelmä...

Noin minäkin ajattelisin. Jotta ei kulje vain massan mukana jonnekin minne ei edes oikeasti halua, niin pitäisi tarkkaan kirjata ylös arvonsa ja tarkistaa aina välillä onko suunta oikea.

TT2 kirjoitti 17.6.2016 13:48
moi mikä lääkitysta sulle annetiin. itse aolitin 15v sitten.

Hei TT2, kysyit tuota asiaa nimimerkki Pixalta. Pixa ei ole enää kuukausiin kirjoittanut tähän ketjuun, enkä ole nähnyt hänen viestejä muuallakaan täällä Tukinetissä.

Tuli tuohon yksinäisyyteen liittyen vielä mieleen yksi juttu. Nimittäin aktiivisuus/passiivisuus. Kyllä se, että on jollain tavalla aktiivinen, lisää mahdollisuuksia löytää kavereita ja muita ihmissuhteita. Ja passiivisuus puolestaan lisää yksinäisyyttä ja yksinäisyyden kokemuksia. Vaikka esimerkiksi harrastuksista ei löytyisikään ystäviä, on kuitenkin parempi olla ns. ihmisten ilmoilla kuin yksinäisenä kotona. Ja työelämässä - oli sitten kyseessä vakityö tai työkokeilu - on ihmissuhteita, vaikka sielläkään ei välttämättä ole läheisiä ystäviä. Ymmärrän kyllä LonelyWolfin kokemusta puolituttujen parissa rasittumisesta, jos täytyy peitellä masennusta. Se rasittuminen kuitenkin ehkä liittyy nimenomaan tuohon peittelyyn ja siihen itse masennukseen eikä niihin puolituttuihin sinänsä. Elleivät ne puolitutut ole jotenkin rasittavia suhteita. Minullakin oli aiemmin sellaista voimakasta väsymistä sosiaalisissa tilanteissa. En kuitenkaan vielä silloin mielestäni peitellyt masennustani (ok, yritin peitellä väsymystäni), vaan en vielä itsekään silloin tiennyt/myöntänyt olevani masentunut. En tiedä tänä päivänäkään, miten asiat menivät. Minulla on myös väsymystä aiheuttava somaattinen sairaus, joten yhtälö ei ole ihan yksinkertainen.

Delffi mainitsi, että istuu vaan yksin kotona koneella. Tietokone netteineen on kuitenkin mahdollisuus olla sosiaalisesti hyvinkin aktiivinen. Delffi taisi itse kertoa Skypettävänsä ystävien kanssa. Samoin täällä nettikeskustelussa olemalla itse aktiivinen pääsee osalliseksi "turinoinnista" paremmin kuin vain viestejä lukemalla. Ja netissä on tietysti chattejä, blogiyhteisöjä, email-kavereita jne.

Ihmiset muuten varmaan eroavat aika paljon siinä, kuinka läheisiä ihmissuhteita he haluavat. Muistuu mieleen eräskin entinen tuttuni. Hänellä oli aika paljon kavereita, mutta yhdessäolo kavereiden kanssa oli lähinnä shoppailua, bilettämistä, kahviloissa pyörimistä jne. Vaikka tunsin hänet aika pitkään, en juuri koskaan jutellut hänen kanssaan erityisen syvällisistä asioista. Se oli sellaista kevyttä yhdessäoloa ja sillä sipuli. Jotkut toiset ihmiset ovat olleet kaverisuhteen alusta lähtien aika syvällisiä ja läheisiä, mutta en tarkoita mitään painostavaa vaan sellaista hyvältä tuntuvan läheistä ajatusten vaihtoa yms.

Minua muuten mietityttää Rinan koitos 🙂. Olisin laittanut jännittyneen hymiön, jos olisin sellaisen löytänyt. Rina ei yleensä viikonloppuisin viestittele, joten ehkä kuulemme kuulumisia vasta alkuviikolla. Täällä on kuitenkin pidetty peukkuja 🙂👍.

Mukavaa, että huomasitte mun viestin 🙂

Pompula: Jos oon oikein tuon SoKu-hankeen ymmärtänyt, niin vissiin sen avulla yritetään estää nuorten/nuorten aikuisten (18-30 v) syrjäytymistä.

Ainakin jotain tämmöistä löysin yhdeltä sivulta lyhyesti tuosta SoKu-hankeesta:
"Hankkeen tarkoitus on kehittää lappilaista toimintatapaa nuorten sosiaalisen kuntoutuksen edistämiseksi, kehittää ja toteuttaa toimintaa nuorten kanssa heidän tarpeiden, mielenkiinnon kohteiden ja harrastusten mukaisesti sekä luoda ja kehittää osallistavia, asiakaslähtöisiä työkäytäntöjä. Hankkeen toiminnan kohderyhminä ovat 18-30-vuotiaat sosiaalista kuntoutusta tarvitsevat nuoret." (Taisitte saada tuosta vähän vinkkiä iästäni)

Niin, ja kyllähän sitä tulee koirapuistosa välillä moikattua ihmisiä, kun sinne menee. Mutta harvemmin alan siellä ihmisten kanssa jutteleen. On puistossa muutamia ihmisiä, joitten kans tulee vähän juteltua, mutta pääasiassa sitä tulee yksin puistossa kierreltyä.

Lukossa: Juu, SoKu on hankeen nimi. Aion sitä miettiä ainakin nyt tämän kuukauden. Ensikuussa kun yks henkilö palaa töihin kesälomalta, niin olisi käsittääkseni tarkoitus palata tähän SoKu-hanke asiaan hänen kanssa.
Ainakin viimeisimmän sähköpostiviestin lopussa oli jotenkin näin: "Muussa tapauksessa palaamme asiaan sitten heinäkuussa kun tulen lomalta. 🙂 "

LonelyWolf: Kyllä, koirien ansiosta jaksaa paremmin.
No, tuo että koiraharrastusten kautta tutustuis toisiin koiraihmisiin, niin on kans vähän ihmiskohtaista..(kuten varmasti monessa muussakin harrastuksessa on sama juttu)
Toiset saattaa tutustua helpostikkin ja toiset ei.
Itse kuulun tähän jälkimmäiseen, eli koska olen ujo ja hiljainen, niin en kovin helposti tutustu toisiin ihmisiin, vaikka ois koira/koirat mukana.

--

Mutta tosiaan, onneksi on nuo koirat, koska niitten ansiosta jaksaa. Tietysti myös ratsastustunneillakin käyminen on mukavaa, vaikkakin vähän se on nyt alkanut tympimään, kun kaipaisi vaihtelua eikä vain samaa tunneilla käymistä.
Mutta en kuitenkaan aio ratsastus harrastusta lopettaa, ellei sitten jossain välissä tule eteen semmoinen tilanne, ettei ole enään varaa käydä tunneilla.

Lisäksi siitä piti vielä mainita, että osa syynä varmasti tuohon, etten kovin helposti tutustu uusiin ihmisiin ja ryhmiin lähteminen jännittää/ahdistaa, niin on se, että olen koulukiusattu (kiusaaminen oli enimmäkseen henkistä, kuin fyysistä).

Lukossa kirjoitti 17.6.2016 21:17

Tuon masennuksen ja suhteellisuudentajun yhteyden olen kovastikin tuntenut nahoissani viime aikoina. Minusta on tuntunut, että ihan kaikki on minua vastaan. Liikennevalotkin, jos sattuvat vaihtumaan nenäni edestä punaisiksi. Toimintakykyni on parantunut ja välillä mielialanikin on aika myönteinen, mutta pettymysten ja epäonnistumisten sietokyky on tosi alhaalla, kuten myös luottamus omiin kykyihin.

Istutin vasta äsken samettikukan taimiani lopulliseen ruukkuun. Taimet ovat niin pieniä, että sain ne kaikki mahtumaan yhteen isoon ruukkuun, vaikka alunperin suunnittelin jakavani ne kahteen eri ruukkuun. Pompula mainitsi lannoittamisesta, mutta en minä tietenkään ole mitään lannoittanut. Yksi taimista on tehnyt ison nupun, josta jo pilkottaa keltaista terälehteä. Muissakin taimissa on nuppuja, mutta vasta pieniä nupunalkuja. Kyllä minä nyt uskon, että ainakin jotkut noista kukkivatkin kesän aikana, mutta kovin vähäiset lehdet niissä on. Aika karun näköisiä siis. Istutin toiseen isoon ruukkuun kesäkukkia siemenistä, jotka olisi pitänyt istuttaa jo toukokuussa. Toukokuun reissuni ja toisaalta tuo kaiken alleen peittänyt selkäkipuni saivat minut unohtamaan istutusajankohdan. Eli varsin kokeellisia kukkaruukkuja parvekkeellani nyt sitten on 😮. Kolmanteen ruukkuun - siis siihen johon piti tulla puolet samettikukista - ajattelin käydä ostamassa jotain kaupan taimia 😀. Saanpahan sillä tavalla edes jotain rehevää ja kukkivaa parvekkeelleni 😎

Oho Lukossa pyöritköhän masennuksen puolen enemmän pohjamudissa, kun osaa aina ajatellakaan. Hyvä, että olet nyt palastellut ja saat hoitotaholle kerrottua tarkemmin.

En minäkään ole lannoittanut niin usein kun pitäisi. Toinen lannoite loppuikin, kuten myös kahvimaito, taas. Eikä minulla näy yhtään nuppua. Johtuisiko siitä, että typistin latvat. Olen kyllä laittanut ne pysyviin ruukkuihin viikkoja sitten. Aika karun näköisiä ovat minunkin. Olisi ehkä pitänyt väliin istuttaa jotain ihan vaan vihreää, esim. roikkuvaa köynnöstä. Minulla jäi yhden kesäkukkaseoksen laittaminen myös kokonaan. Pitäisi taas ostaa lisääää multaa. Olen raahannut sitä niin säkkikaupalla, että en viitsisi enää yhtään.

Ei ole maitokahvikaakaota tänään, enkä ole viitsinyt tuonne vesisateeseen lenkillekään lähteä. Mutta uunileipiä tuli pitkästä aikaa tehtyä. Ruohosipuli puuttui sekin, kun kaupassa ei ollut. Seuraavan kerran sipulin kanssa.

LonelyWolf kirjoitti 17.6.2016 23:35

Tuntuu, että ympäriltä tulee niin ristiriitaista viestiä yksinäisyyteen liittyen, että minulla on jo pää sekaisin. Toisaalla sanotaan, että yksinäisyys pitää hyväksyä ja on ensin voitava hyvin yksin ennen kuin voi tulla muiden kanssa toimeen. Sitten kuitenkin sanotaan, että ihminen voi kasvaa vain suhteessa muihin ihmisiin. Ottaa siitä nyt sitten selvää.

Noinhan se jotenkin on. Minä olen aina viihtynyt yksin. Siinä mielessä en tarvitse ketään pönkittämään itsetuntoani, mutta kyllä elämänpiiri tietyllä tavalla kapenee, jos ei ole ketään jonka kanssa jutella ja jakaa päivänpolttavia asioita. Ihmisten välisessä suorassa kanssakäymisessä oman toiminnan arviointi on helpompaa. Toki sitä voi harjoittaa myös kadulla, missä tahansa missä on toisia ihmisiä.

Pompula kirjoitti 18.6.2016 21:36
Oho Lukossa pyöritköhän masennuksen puolen enemmän pohjamudissa, kun osaa aina ajatellakaan. Hyvä, että olet nyt palastellut ja saat hoitotaholle kerrottua tarkemmin.

Hmmm joo... Minähän olin koko kevättalven tosi syvällä masennuksen syövereissä. Vasta kevään edetessä, ehkä huhtikuun kieppeillä, alkoi masennus vähän rakoilla ja antaa tilaa keveämmillekin mielialoille. Toukokuussa minulla oli taustaan nähden jopa äkkinäisen vauhdikasta, mikä ehkä peitti sitä tosiasiaa, ettei minulla nyt vielä ihan niin hyvin mennyt. Totuus on ehkä vähän sellaista, että masennus ei enää yksinvaltiaan tavoin hallitse mielialojani, mutta kyllä se edelleen muistuttaa olemassaolostaan vahvasti. Talvella toimintakykyni oli surkea ja se on parantunut huomattavasti. Mieliala laahaa perässä, tosin on sekin tullut paljon valoisammaksi. Mieliala on nykyään sellaista pientä sahausta koko ajan. Eli vaikka juuri nyt tässä hetkessä olisi aika hyvä fiilis, niin pienetkin takaiskut, pikkumokat, väärinymmärrykset, sateesta kastuminen ja kaikki normaalielämään kuuluvat asiat saavat mielialani tippumaan helposti. Syytän itseäni vähän kaikesta jne. Mutta lyhyt aikahan noista masennuksen syvemmistä vesistä vasta onkin. Yritän nyt kesän aikana saada vähän tiukemmin elämän syrjästä taas kiinni. Tavallista elämää, pikkutehtävien tekemistä, joidenkin ihmissuhteiden ja harrastusten elvyttämistä jne. Olen kyllä taipuvainen yliyrittämään ja kasaamaan kaikenlaisia isoja tavoitteita itselleni. Ja sitten kun en niihin pystykään, niin petyn itseeni jne. Eli soutamista ja huopaamista...

Olipa tänään ärsyttävä herätä veemäiseen pää- ja niskakipuun, lisäksi oli vähän huono-olo.
Mutta nyt alkaa pikkusen helpottaan, kun hetken lepäilin/makoilin lepotuolissa (corbusier tuolissa) silmät kiinni.

Mutta pakko se on käydä tuola ulkonaki ainakin jossain välissä, että jos raitis ilma auttais pääkipuun, vaikka fiilis on kyllä tällä hetkellä vähän semmonen, että ei oikein innostais lähteä ulos, kun siellä on miljoona sääskiä ja eikä ole niitä kavereitakaan..
Mutta pakko nuo koirat on ainakin käyttää lenkillä jossain välissä..

Skypessäkään ei kaverit tällä hetkellä ole, mut eipä sitä kyllä koko päivää jaksa koneellakaan istua, mutta kun ei sitä oo muutkaan tekemistä. Eli tekemiseni koostuu vain lenkkeilystä, pyöräilystä ja koneella istumisesta :/
Voi, kunpa olisi niitä kavereita täällä.

Tuli tuossa Lukossa viestistä mieleen, että tallikaverin kanssa juttelen melkein kaikesta ja ehkä jopa syvällisiäkin asioita, mutta harmi vain kun tallikaverin kans nähdään pääasiassa vain tallilla.

Lisäksi olisi yksi henkilö, johon haluaisin näin vapaa-ajalla tutustua, mutta se kait on aika epätodennäköistä..
Ei edes olla törmätty vapaa-aikana, paitsi kerran kaupassa ja moikattiin kyl, mutta ei muuta.
Tekis mieli laittaa hälle viestiä facebookkiin, mut en kyl taida kehata..

Joten pakko odottaa heinäkuuhun asti, että jos mahdollisesti sitten taas näkisi tämän ko. henkilön..
Ja samalla tässä nyt on aikaa yrittää kerätä sitä rohkeutta, etten menisi taas melkein lukkoon, kuten viime tapaamisessa menin jotenkin oudosti vähän lukkoon. Yleensä kyllä tämän ko. henkilön kanssa juttelut on sujuneet aika rennosti (ainakin oman muistini mukaan).

Vähän semmonen fiilis nyt, että tekis vaan mieli nukkua tämä päivä ohi..
Päivät tuntuu niin ahdistavan pitkiltä, kun aina samanlaiset päivät eli koneella istumista ja lenkkeilyä ainakin pari kertaa päivässä..

Pompula kirjoitti 18.6.2016 21:43

LonelyWolf kirjoitti 17.6.2016 23:35

Tuntuu, että ympäriltä tulee niin ristiriitaista viestiä yksinäisyyteen liittyen, että minulla on jo pää sekaisin. Toisaalla sanotaan, että yksinäisyys pitää hyväksyä ja on ensin voitava hyvin yksin ennen kuin voi tulla muiden kanssa toimeen. Sitten kuitenkin sanotaan, että ihminen voi kasvaa vain suhteessa muihin ihmisiin. Ottaa siitä nyt sitten selvää.

Noinhan se jotenkin on. Minä olen aina viihtynyt yksin. Siinä mielessä en tarvitse ketään pönkittämään itsetuntoani, mutta kyllä elämänpiiri tietyllä tavalla kapenee, jos ei ole ketään jonka kanssa jutella ja jakaa päivänpolttavia asioita. Ihmisten välisessä suorassa kanssakäymisessä oman toiminnan arviointi on helpompaa. Toki sitä voi harjoittaa myös kadulla, missä tahansa missä on toisia ihmisiä.

Minäkin ajattelen, että nuo LonelyWolfin mainitsemat sinänsä ristiriitaisen oloiset asiat voivat molemmat pitää paikkaansa. Ehkä tuossa pitäisi olla jokin lisäsana esimerkiksi "ihminen voi kasvaa sosiaalisesti vain suhteessa muihin ihmisiin" tms. Sillä kyllä minusta ihminen voi kasvaa ihmisenä, vaikka olisi yksinäinenkin, mutta se ei ole ehkä sellaista kokonaisvaltaista kasvua silloin. Ja Pompula mainitsi tärkeän asian; kaikki maailman ihmiset myös kanssakävelijät kadulla ovat tärkeitä meille ihmisille. Ei kaikkeen aina tarvita syvällistä suhdetta sydänystävän kanssa. Ja täällä netissäkin me vaan sujuvasti "kasvamme" koko ajan, vaikka oikeasti ollaan ventovieraita toisillemme. Siis emme tunnistaisi toisiamme, vaikka asuisimme toistemme naapureissa.

LonelyWolf kirjoitti hyvin arvoista ja tökkäsi mun arkaan kohtaan. Siis ystävien valkoisiin valheisiin. Eipä siitä enempää.

Muistelen Lukossa, että mainitsit, että jotkut ketjut tukinetissä kuormittavat. Saavat voimaan huonommin. Hyvä, että pysyt tällaisista pois.

Tänään on huono päivä. Paleltaa ja tuntuu, kun joku tökkäisi veistä selkään. Kipuja siis, on on ja on. Väsyttää, eikä jaksa edes sinne suihkuun. Takaisin vällyjen alle, humps!

Pompula kirjoitti 19.6.2016 13:43
Muistelen Lukossa, että mainitsit, että jotkut ketjut tukinetissä kuormittavat. Saavat voimaan huonommin. Hyvä, että pysyt tällaisista pois.

Joo, tunnun olevan jotenkin vereslihalla. En edes herkkänahkainen, vaan enemmän. Sama juttu siinä, mitä lukee netistä, somesta jne. Ainoa keino on kai pysyä poissa tai sitten väistellä, annostella ja varoa.

Pompula kirjoitti 19.6.2016 13:43
Tänään on huono päivä. Paleltaa ja tuntuu, kun joku tökkäisi veistä selkään. Kipuja siis, on on ja on. Väsyttää, eikä jaksa edes sinne suihkuun. Takaisin vällyjen alle, humps!

Täälläkin on paleltu. Ja ollut huono päivä. Kipuja ei ole niinkään enää ollut, vähän vain. Ei käy kivut kateeksi - ei tosiaan.

Tuntuu järkyttävältä, että on jo kesäkuun 19. Tuntuu järkyttävältä, että on kesäkuu. Tuntuu järkyttävältä, että on 2016. 😭🤕😮😞☹️😠 Taas on elämää lorahtanut jonnekin viemäriin, hukkaan, kadotukseen, kaatopaikalle... Siltä tuntui silloin aikoinaan, kun olin masentunut ja siltä tuntuu nyt. Masentavaa herätä siihen tosiasiaan, että toisten elämässä on tapahtunut vaikka mitä sillä aikaa, kun minä olen ollut masennuksen kourissa. Eli kun toipuu masennuksesta sen verran, että alkaa katsella ympärilleen, tekeekin mieli vetäytyä takaisin omaan poteroon piileskelemään ja potemaan. Ja jos joskus tulisi halu päästä takaisin mukaan elämään, niin miten se toteutettaisiin. Onko jossain joku asema, mistä pääsee nousemaan junan kyytiin? Vai mitä hemmetissä pitäisi tehdä.

LonelyWolf kirjoitti 17.6.2016 23:35
---
Tuntuu, että ympäriltä tulee niin ristiriitaista viestiä yksinäisyyteen liittyen, että minulla on jo pää sekaisin. Toisaalla sanotaan, että yksinäisyys pitää hyväksyä ja on ensin voitava hyvin yksin ennen kuin voi tulla muiden kanssa toimeen. Sitten kuitenkin sanotaan, että ihminen voi kasvaa vain suhteessa muihin ihmisiin. Ottaa siitä nyt sitten selvää.

Tuota on tullut pähkäiltyä. Ei yksinäisyyden hyväksyminen onnistu millään ajattelutoiminnalla, mistään väkisinhyväksymisestä ei tule mitään. Oikeastaan pitää hyväksyä itsensä eikä yksinäisyyttä, mutta ei siitäkään tule järkeilemällä mitään. Minulla itsensä hyväksymisen kokemuksia on tullut sitä kautta, että terapeutti on ollut niin hyväksyvä - pitäen kuitenkin tiukasti terapeuttiset rajat. Muistan kokemuksen noin vuoden päästä terapian alusta, kun terapeutin suhtautuminen sai minussa aikaan valtavan kokemuksen: siis minullakin on oikeus kokea hyvää, saada jotain ilman mitään ansioita. Tuo ansaitsematon hyvyys oli järisyttävä kokemus. Siitä alkoi hidas itsensä hyväksymisen oppimisen taival.

Toinen kokemus on sellainen, että kun olen pystynyt puolustautumaan, yksinäisyyden tuska on yhtäkkiä häinnyt. Selitän sen sillä, että kun en pysty puolustautumaan, koen olevani historian jäänteinä päässäni olevien sisäistettyjen syyttävien hahmojen (= omien ajatusteni) armoilla. Sehän merkitsee, että en koe olevani hyväksytty. Kun olen tyrmännyt nuo "syyttäjät", olen vapaa myös yksinäisyyden tuskasta ja "hyväksytty". Yksinäisyyden tuskahan johtuu juuri noista "syyttäjistä" (siis omista ajatuksistani), jotka hokevat, että olen huono enkä kelpaa kenellekään ystäväksi.

Tämä nyt ei varsinaisesti ollut vastaus tuohon siteeraamaani kysymyksenasetteluun, mutta en jaksa tällä kertaa yrittää enempää... 🙂

Kyllä onkin ollut paska päivä! Kerroinko jo, että samettiruusuistakaan ei ole enää jäljellä, kuin yksi 😠 ! Lidlissä on myynnissä sellaisia tosi tuuheita kukassa olevia hintaan 4,99€ /kpl. En kyllä osta yhen yhtä kukansiementä ensi vuonna! Kaikki valmiina, mutta vihannekset on sitten eri juttu. Samettiruusu ei edes ole mikään suosikkikukkani. Kunhan oli tullut siemenet jostain halvennuksesta varmaan, hankittua. Mistäköhän johtuu, että salaatissa on reikiä, siis useammassa? Mitään ötököitä ei näy. K-kaupassa oli tuoksuvia ruukkuruusuja. Tosi kauniita. En raaskinut ostaa. Delffi en minä oikeen osaa sanoa, teet mikä tuntuu oikealta.

Eli suihkussa käynti ja kahvin juonti sai minut kuitenkin liikkeelle. Pitäisi vaan päästä pidemmälle liikkeelle, ennen kuin posahtaa päässä. Huomenna lähden, vaikka kaatosateeseen!

Lidliin tulee taas vähän erilaisempaa myyntiin juhannusviikolla. Tänään ostin mantelijäätelöä. Ei olisi pitänyt. Tuli vaan turvonnut olo. Ja kaikki muut herkut tietty. Tunnesyöppö

☹️

Niistä kukansiemenistä ei tule yhtään mitään, tai korkeintaan joitain pieniä ruikkuja, jotka voi samantien työntää biojätteeseen. Kokemuksen jylhä ääni tässä puhuu nimimerkillä ei onnistunut 70-, 80-, 90-, 00-, eikä -10-luvullakaan. Sitä paitsi olen huomannut myös sen, että taimikaupassakin kannattaa olla tarkkana. Ei pidä ostaa kituvan näköisiä taimia, vaan odottaa, että löytää jostain oikein reheviä ja elinvoimaisia. Noh ei sitä aina tietty malta...

Sitä paitsi osalla ihmisiä on se ihmeellinen viherpeukalo. No mulla sitä ei ole, jauhopeukalo kyllä löytyy...

Nyt on satanut jo niin kauan, että luulis kohta jo oikein kuuluvan miten kasvit rehottaa! Tänä keväänä sain tyttäreltäni äitienpäiväruusun ja ollaan yhdessä hihitelty aina kastelun yhteydessä, ruusu imee lautaselta vettä niin että sihinä kuuluu, elävä olentohan se on. Laitetaan korvat siihen lähelle, niin hyvin kuuluu 🙂

Rina, olen tehnyt kaamean havainnon. Varmasti olen jo ennenkin ollut siitä jollain tasolla tietoinen, mutta en ole uskaltanut päästää sitä ihan arkitodellisuuteen. Se mamman vaiva on tarttunut myös yhteen omista lapsistani. Tämä asia on niin synkkä, musta ja kamala, että sitä on vaikea niellä kerralla, mutta kun kerran tulee jostain tietoiseksi, ei voi enää koskaan peruuttaa viattomuuden aikaan. Damn.

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää Desperin ajatuksia vallasta. Siinä on viisas ihminen.

Liiza2, mulla on hirvittävä koirakuume! Samoin tyttärellä. Mikä avuksi? Juuh, pizzanhimokin lähtee pizzalla. Mutta...

Lukkis, sulla on tosiaan samankaltainen moodi kuin mullakin. Liika muiden auttaminen, ikuinen sopeutuminen, suorittaminen vaikka tarvettakaan ei olis jne. Mulla ainakin vielä perfektionistinen suhtautuminen pienimpiinkin asioihin. Mitä jos yhtäkkiä muuttuiskin (lue: muuttais itsensä) joksikin hemmotelluksi rich bitchiksi, eikä korvaansakaan lotkauttaisi velvollisuuksille. No se rich-osasto ei ehkä noin vaan tule. Mutta entäs se bitch?

Paremman toivossa virkkailen tässä vielä muutaman osan rakkaan ystävän seuraavaan joululahjaan...😎

Pompula kirjoitti 19.6.2016 20:36
---
Samettiruusu ei edes ole mikään suosikkikukkani. Kunhan oli tullut siemenet jostain halvennuksesta varmaan, hankittua.
---

Ihmettelinkin täällä esiintynyttä samettiruusuvillitystä. Eihän se ole mitenkään herkimmästä ja kauneimmasta päästä kukkamaailmassa. 🙂