Heissan tänne..

Tää viikko on tuntunut vähän kyllä pitkältä, kun ei ole enään työkokeilua.

Maanantaina illasta olin kyllä nuoremman koiran kanssa ns. pentukurssilla.
Tiistaina oli yksi tapaaminen, josta jäi kyllä vähän semmonen tyhjä/haikea fiilis.
Lisäksi tiistaina oli illasta myös ratsastustunti, joka meni ihan mukavasti.
Perjantaina käytettiin vanhempi koira eläinlääkärissä, kun oli rokotuksen uusiminen.

Muuten sitä onkin tuntuneet päivät pitkiltä ja tylsiltä. On tullut vain käytyä lenkillä ja pyöräilemässä.
Polarin Kuntomittarin ansiosta on nyt tullut liikuttua enemmän, että saa aktiivisuuden joka päivä täyteen.
Muuten sitä saattaisi vain istua päivät koneella, koska ei ole niitä kavereita, joita voisi nähdä :/

spellcaster, minullakin on muuten 2 whippettiä 🙂

En ole käynyt viikonloppuna kaupassa tai ulkona muutenkaan, joten vähän kaikki on lopussa. Äsken tosin keksin, että pakastimessa on vaniljajäätelöä ja mustikoita. Syön niitä nyt kahvin kanssa. Aamuksi ei ole enää kahvia jäljellä, joten joudun menemään kauppaan ennen aamiaista. Näitä "kaikki on loppu" -tilanteita varten pitäisi kehitellä itselle joku kriisilaatikko, jossa olisi aina paketti kahvia, suklaalevy, wc-paperia, päänsärkylääkettä, keksipaketti jne. Todennäköisesti sieltä kyllä aina uupuisi se suklaalevy. Jos kriisipaketin veisi vaikka varastoon, niin sitten sitä ei tulisi haettua kuin "äärimmäisessä hädässä".

aavameri kirjoitti 12.6.2016 18:13
Kotona on ollut riitoja, haluaisin muuttaa pois mutta ikä ja rahatilanne ei salli. Ei vain ole rahaa omaan vuokra- asuntoon, vaikka kuinka haluaisin. Rahaa ei vain ole😭

Kyllä monet rahattomatkin muuttavat omaan vuokra-asuntoon joko kotoa itsenäistymisen tai vaikka avioeron takia. Silloin he elävät tukien (opinto-, toimeentulo-, asumis-, yms.) varassa. Tuota ikäasiaa en aivan tajunnut. Miten ikä liittyy omilleen muuttamiseen? Jotkut alaikäisetkin muuttavat itsenäisesti asumaan, joten täysi-ikäisyys ei ole välttämätöntä. Ja sinä taidat jo olla täysi-ikäinen..? Omilleen muuttamisen suhteen voisit saada apua kotikuntasi aikuissosiaalityöstä (jos siis olet jo 18v) eli sosiaalitoimistosta. He voisivat kanssasi selvittää, mitä tukia sinun olisi mahdollista saada, minkä hintaisia vuokra-asunnot ovat teidän suunnilla ja miten asuntoja haetaan. Jos käyt heidän luonaan juttelemassa, se ei vielä sido sinua mihinkään asunnonhakuun tms. Tärkeintä olisi, että saisit paikkansa pitävää tietoa asioista. Monet muut nuoret ovat ihan samoissa tilanteissa kuin sinä.

Tsemppiä! (en nyt osaa mitään parempaakaan toivottaa.)

Desper, kiitos linkeistä. Olen kyllä googletellut elokuvia itsekin, mutta en millään jaksaisi nähdä sitä vaivaa, että etsin käsiini jonkun elokuvan ja sitten se olisikin ihan huono. Siksi olisin kaivannut suosituksia. Tuntuu olevan vaikea löytää elokuvaa, joka kertoisi myös yksinäisyydestä. Kaikilla masentuneilla on elokuvissakin aina perhe ja ystäviä.

Lukossa, muistan tuon Tom Hanksin Cast away -elokuvan. Olen nähnyt sen useamman kerran ja oli tosi hyvä.

Onko teillä selvänä mielessä, mitä ovat omat arvonne?
Itsestä tuntuu, että niitä on vaikea tarkkaan määrittää, kun osa on niin itsestäänselviä asioita (esim. rehellisyys, uskollisuus, aitous, hyvyys jne).
Väitetään kuitenkin, että masentunut ei eläisi arvojensa mukaista elämää ("Ilman arvoja elämä on arvotonta"). Ehkä niitä pitäisi osata määrittää vähän konkreettisemmin.

Miksi tähän koneelle aina jämähtää illalla?
Miksi en nyt mene nukkumaan, vaan nukun päivällä?

Rasittavan rauhaton olo. Tympii.
Huomenna täytyy siivota ympäri kämppää lojuvat tiskit ja edes avata ikkunaverhot.
Miksi en pysty edes lukemaan kirjaa, jonka haluaisin lukea? Miksi en saa aloitettua mitään?
Tekee mieli vain syödä ja syödä. Jääkaapissa on vain vanhentunutta ruokaa, joka pitäisi heittää pois. Petivaatteet pitäisi vaihtaa. Pyykkejä pitäisi pestä. Ei jaksa. Minne mun hyvä olo katosi? Eikö tästä suosta pääse ikinä ylös?

Mun touhuissa ei ole mitään järkeä! Päivällä en saanut mitään aikaan ja nyt keittelen täällä hernekeittoa keskellä yötä. Pahoittelen, että minulla on pakonomainen tarve nyt kirjoittaa tähän ketjuun.

LonelyWolf kirjoitti 13.6.2016 1:7
Mun touhuissa ei ole mitään järkeä! Päivällä en saanut mitään aikaan ja nyt keittelen täällä hernekeittoa keskellä yötä. Pahoittelen, että minulla on pakonomainen tarve nyt kirjoittaa tähän ketjuun.

Hei LonelyWolf! Sinun touhuissa ei ehkä ole mitään järkeä, mutta vaikuttaa siltä että tarvot samanlaisessa suossa kuin me muutkin mm. tämän ketjun kirjoittajat. Minulla oli enemmän kevättalvella tuollaista sekavaa haahuilua, mutta sitten otin itseäni sieltä kuuluisasta niskasta kiinni ja aloin ryhdistäytymään itseä pakottamalla. Siis minulla oli päivätavoitteet, joihin kuului mm. verhojen avaaminen, pukeutuminen ja hampaiden pesu. Niin alkeelliselle tasolle tämänkin korkeakoulutetun tyypin tavoitteet oli pakko vetää. Vähitellen alkoi sujua, mutta kyllä arki takkuaa edelleenkin. Juuri löysin jääkaapistani kaksi viikkoa vanhoja verilettuja ja kolme viikkoa sitten erääntynyttä smetanaa, vaikka olen yrittänyt käyttää ruokia pois ikäjärjestyksessä.

Minusta on mukavaa, että olet nyt kirjoittanut tähän ketjuun enemmän. Tämän ketjun vertaistuki ja tsemppaus arkisissa asioissa (esim. suihkussa käynti, ahdistus) on auttanut minua paljon. On vähän noloa kirjoittaa tänne julkisesti näkyviin kaikenlaisia arkoja asioita itsestään, mutta ne ovat kuitenkin inhimillisiä asioita ja olen saanut kirjoittamisesta tsemppiä. Joskus asioiden "ääneen" tunnustaminen auttaa ja joskus julkistetut tavoitteet (esim. verhoprojektini) saavat minut ponnistelemaan enemmän. Ihan kaikkea en kylläkään kehtaa tai halua tänne kirjoittaa 😳.

Kirjoitit asiaa elokuviin liittyen. Elokuvien masentuneilla on tosiaan usein perheet ja ystäviä ympärillään. Tosi elämässä varmasti Yhdysvalloissakin on yksinäisiä masentuneita. Jos jaksat lukea, niin suosittelen Neil Hardwickin kirjaa Hullun lailla. Sen lukemisesta on kauan, mutta mielestäni se kuvasi masennusta realistisesti ja kiinnostavasti. Siinä oli tuota yksinäisyys-aspektiakin mukana.

Argh. Minun pitäisi kammeta itseni liikkeelle. Selkää särkee taas ja olo on muutenkin kurja 😞. Tsemppiä teille kaikille kanssataistelijoille.

Delffi; ai kun kiva! Toinen whippetisti! 😀

Lukossa olenko minä sinä, vai sinä minä? Neil Hardwickin Hullun lailla oli oivallinen kirja 🙂 Noista elokuvista sitten tiedä. Mitenkäs minä näen ne?

LonelyWolf kirjoitti 12.6.2016 23:50
Onko teillä selvänä mielessä, mitä ovat omat arvonne?
Itsestä tuntuu, että niitä on vaikea tarkkaan määrittää, kun osa on niin itsestäänselviä asioita (esim. rehellisyys, uskollisuus, aitous, hyvyys jne).
Väitetään kuitenkin, että masentunut ei eläisi arvojensa mukaista elämää ("Ilman arvoja elämä on arvotonta"). Ehkä niitä pitäisi osata määrittää vähän konkreettisemmin.

En muista kuulleeni tuollaista arvojen ja masennuksen välistä yhteyttä, mutta onhan se mahdollista. Minulle tuli lähinnä mieleen, että henkilö voi joutua elämään arvojensa vastaista elämää vastentahtoisesti tai sitten voi elää arvojensa vastaisesti vaikkapa saamattomuutensa vuoksi. Sitten voi olla niin, että henkilön omat arvot eivät ole hänelle itselleen kovin selkeitä tai siis hän ei ole muodostanut mielipiteitään ja arvoja. Arvojen muodostamisesta minulle tulee mieleen mm. poliittiset kannat eri asioihin, suhtautuminen uskontoihin ja henkilökohtaiseen henkisyyteen, näkemyksiä perinteisistä kiistakapuloista (eutanasia, abortti, itsemurha, koe-eläinten käyttäminen, turkiseläinten kasvatus, lihan syöminen, varastaminen välttämättömään tarpeeseen yms.), jaloillaan äänestäminen, boikotointi/suosiminen ostopäätöksiä tehtäessä, kierrätysteot jne.

Minulla on kyllä jonkin verran ollut aikuisuuteni aikana kriisejä, kun olenkin tajunnut että esimerkiksi pareissa vaaleissa äänestämäni puolue onkin kanssani ihan eri mielinen monissa tärkeissä asioissa. Ainakin minun kohdalla äänestysikä alkoi ennenkuin oli lukenut yhdenkään puolueen puolueohjelmaa, joten aika mielikuvien varassa sitä mentiin. Monet muut arvovalinnat ja niiden toteuttaminen arjessa on ollut paljon helpompaa. En tiedä, pohditko yhtään tällaista näistä arvoista vai mitä.

Yksinäisyydestä ja masennuksesta kun aiemmin puhuttiin. Minulle on monta kertaa ehdotettu psykiatrian poliklinikalla, että "voiko joku tulla kanssasi" tai "voiko joku tulla seuraksesi". Periaatteessa minulla ehkä olisikin joku jota voisin joskus johonkin pyytää, mutta mitenkään jatkuvasti en voi ystäviäni ja tuttaviani hyppyyttää, sitä paitsi katson että aikuisen ihmisen täytyy selvitä monista normaaleista asioista ihan yksinkin (tiedän että kaikki eivät selviä). Ihmetyttää vaan se, miten usein tuota on nyt ehdotettu ja mietin miltä se tuntuu sellaisten potilaiden korvissa joilla ei ole ketään ketä pyytää. Eipä minullakaan juuri ole.

Lukossa, kiitos että huomasit viime öiset huhuiluni 🙂 Nyt tekisi mieli punaviiniä. Tosi harvoin viitsin sitä hakea. Ehkäpä etsin tuon Hardwickin kirjan käsiini. Pitäisi etsiä myös Juhani Mattilan kirja "Ujoudesta, yksinäisyydestä".
Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin!

Tuohon arvokysymykseen olen itsekin törmännyt, viimeksi tänään. Hassua, miten niinkin itsestäänselvät asiat voivatkin olla hankalia, kun niitä oikein ajattelee. Ei varmaan kenelläkään ole joka ainoa arvo tiedossa, saati sitten järjestyksessä.

Tänään on parempi päivä. Jotenkin rinnastan itseni kuntoutuvien alkoholistien kanssa. Alussa, kun ahdistuksestaan ja masennusoireistaan uskaltaa viimein kertoa läheisille, ja myöntää itselleen, kannustusta ja tukea saa paljon (harmittaa, ettei kaikilla näin ole). Kun aikaa kuluu, hyviä päiviä tulee enemmän eikä asia ole jatkuvasti ykköspuheenaihe, ihmiset alkaa olettaa että tilanne on ohi. Mutta eihän se ole. Ja silloin kun sitä tukea taas tarvitsisi, ei läheisiä viitsisi enää vaivata samalla vanhalla marinalla. Silloin niitä retkahduksia tulee helpommin. Itse helposti silloin vetäydyn piiloon, vaikka tukea tarvitsisi vain pyytää.

Tuntuu hölmöltä, että on tällaisia ongelmia. Onhan muilla hankalampaa kuin itsellä. Ei ole mitään yksittäistä tapausta johon voisi vedota. Minähän olen opiskellut mielenterveysalaa, eihän minulle voi käydä näin.
Näiden ajatusten kanssa teen vielä töitä.

Pompula kirjoitti 13.6.2016 18:53
Lukossa olenko minä sinä, vai sinä minä? Neil Hardwickin Hullun lailla oli oivallinen kirja 🙂 Noista elokuvista sitten tiedä. Mitenkäs minä näen ne?

En tiedä 😀 Palastelin vinkkisi mukaan ahdistustani paperille ja meni kolmannelle A4:lle. Otin paperin mukaan vastaanotolle, eikä 45min edes riittänyt niiden läpikäymiseen. Mutta se oli hyvä vinkki. Helpotti hetkeksi ja toiseksikin. Voisit tykätä Cast away:sta - ainakin jos siedät Tom Hanksiä. Siinä leffassa paha olo välittyi katsomoon, mutta ei kuitenkaan murskaavalla tavalla.

Voi miten löperö päivä minulla on ollut. Oikein mikään homma ei etene. Yksi ajankohtainen kysymys vatvoontuu aivoissa, enkä osaa päätyä kyllään enkä eihin. Pakko yrittää siivota, mutta aika hitaanlaisesti syntyy tuloksia. Turhauttaa 🙄😠!!