Tuohon ed viestiini liittyen: kivun lisäksi pelkää komplikaatioita esim kuolemaa. Näin unta 10 v sitten että kuolen ennen kuin täytän xx vuotta,joka on pian. Perhe jäisi ilman äitiä ja puoliso ilman puoliskoaan.😭 Olen taikauskoinen vähän...

Heippa kaikille! En ole hirmuisen ahkera kirjoittelija, mutta on mukava lukea tätä palstaa. Nyt minullakin tuli tarve vähän höpistä....

Minä en oikein tiedä mikä tilanne minulla nyt on... Opinnäytetyön pitäisi olla perjantaiksi valmis, jotta pääsen tämän kevään viimeiseen esitystilaisuuteen. Paha vain, että opparini on aika vaiheessa... Tai jos uurastaisin nyt muutaman päivän oikein kunnolla niin olisi ihan mahdollista saada se esityskuntoon. Vaikeus on siinä, että pääni sumenee aina kun alan kirjoittamaan. Väsymys alkaa painamaan ja hyvä jos jaksan vähän lukea tiedostoja... Näin käy lähes aina kun ryhdyn tekemään opparia eteenpäin, vaikka aamulla olisin noussut virkeänä. Pari tuntia jaksan yrittää, mutta sitten luovutan. Tunnen olevani laiska. Kaikki asiat, joihin liittyy "pakkoa tai normaalia suurempaa stressiä" aiheuttavat tuon sumenemisen tunteen. Silloin kun teen vapaaehtoisesti asioita, joista pidän, tunnen olevani suht iloinen. Oloni on kaikkea "pakkoa" kohtaan välinpitämätön ja saamaton. En jaksa edes patistaa itseäni tekemään mitään... Minä vain lannistun. Kuuluuko tämä masennuksen oireisiin? Olen kuitenkin suht tyytyväinen omissa harrastuksissani. Kiukutteluni, josta olen joskus kertonut on vähentynyt, mutta väsymys ja lannistuminen ovat lisääntyneet... Suunnittelen edelleen asunnon ja töiden hankintaa... kunpa jaksaisin nyt puurtaa koulun loppuun... En haluaisi enää pitkään asua äitini huushollattavana... Minäkin istutin teidän innoittamana pihalle salaattia. versoja on jo noussut hyvin. Istutin siemenpussin kaikki 50 siementä ja toivoin, että edes joku itäisi. Nyt tulee tilanpuute kun näyttää, että suurin osa siemenistä itää...

Liizalle jaksamista ja rohkeutta täältä. Minuakin ahdistaa tuo tilanteesi, kun on omassakin sydämessä ollut pariakin eri epämääräisyyttä. En ole kuitenkaan tuollaisissa tutkimuksissa ollut. Haluaisin uskoa, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on niin kehittynyt, että tutkimus sujuu hienosti. Toivottavasti saa kipulääkityksen. Minulla oli kerran eräässä toisessa tutkimuksessa hankala paikka, kun selvisikin kesken tutkimuksen, että suolessani on rakenteellinen kierre. Se aiheutti kovan kivun tutkimukseen yhdistettynä. Siitä kuitenkin selvisin, kun henkilökunnalla oli osaavat otteet hoitaa tilanne mahdollisimman hyvin ja kipu kesti vain pari hetkeä. Se on jäänyt mieleen se kipu, mutta onneksi se ei enää jälkikäteen satu. Toivon ja uskon, että tutkimuksesi menee hyvin. Hermoiluun ja murehtimiseen taipuvaisena ymmärrän kuitenkin pelkojasi ja huoliasi. Jaksamista! Toivottavasti saat nukuttua! 🌻🙂🌻🙂👍

Olen saanut kirjaa luettua (en tosin tänään). Syödäkin ehdin vasta äsken 🙂👍 Kaikkea muuta tullut tehtyä. Näihin päiviin pitäisi olla se hernekeittopurkki! Mutta sä Lukossa selviät niistä sun jännistä jutuista, vaikka jännitätkin. Eikö? Mulla on kokonaan toisenlainen, kun laittamasi linkin avulla tehty turvapaikka -harjoitus. Se on ihan mun oma juttu.

Kyllä varmaan LonelyWolf masennuslääkitys ja masennus itsessään aiheuttaa tuota ajatuksen katkonaisuutta. Elämä, itsessään 😉 On niin paljon informaatiota joka tuutista.

Onko täällä sisäpiiri? Minä olen varmaan sitten siinä ulkoreunalla 😝 Ihana, kun laitoit tuohon klassista musiikkia Laamaton, josta itse pidän paljon, mutta en tunne kappaleiden nimiä. Juuri kuulin jossain kaupassa todella kauniin kappaleen, vaan harmi, en osaa etsiä mikä oli kyseessä. Klassisessa tuntuu menevän niin, että joku sanoo: tämä on kepeää ja minä saatan sanoa samasta kappaleesta, että se on mörrimöykky musiikkia 😀 Niin se musiikin kuuleminen eri tavoin vaihtelee.

Liiza2, soita ihmeessä! Ei ole kyseisestä toimenpiteestä kokemusta, mutta se että soittaa ja kyselee toimenpiteestä etukäteen kannattaa. Se, että sanoo jo puhelimessa ja vielä paikan päällä, että jännittää, auttaa! Hyvin se sitten menee 🙂🌻

On todellakin kokemusta vaativuudesta, jos ei ole aiemmin tullut selväksi. Kyllä se pakon edessä viimeistään alkaa rapista. Köh, köh paraskin puhumaan 😀😀😀 Voi kun tietäisitte ja onneksi ette tiedä! 😉 😎 Nyt mä vaimennan tän hullun vaativuuden, enkä kommentoi jo uusiin tulleisiin keskustelun pätkiin, toistaiseksi mitään.

Ja Laamaton, tais unohtua sanoa, että käyn kuuntelemassa noi laittamasi soinnut.

Aahh, hyvä kun Pompula sanoi jylhän totuuden sanan: Me ollaan kaikki tultu hulluiksi! Wuf!! Kaikki on kirjoittaneet "hullun lailla" ja vastattavaa olis paljon. En kuitenkaan ole vielä ihan tasan oma itseni, joten viittaan vain pariin mieleenjääneimpään juttuun...

Ensinnäkin Lukkikselle, että eikös ne projektit ole just sitä, että elämää jäsennetään jotenkin järkeväksi? Niin ainakin itse ajattelen. Että jos ei ole mitään määriteltyjä kokonaisuuksia, niin kaikki menee ihan pelkäksi haahuiluksi vaan (olen siinä hyvä)... Ja mitä ihmettä ne leivosrajoitukset oli, mä ainakin vedän vaikka seitsemän sorttia kerralla jos maistuu ja rahat riittää 😀 Se on mulle sitä elämästä nauttimista!

Huonekalujen entisöinnistä, ootko kuullu kalkkimaalista (itse opin Strömsöstä tuntemaan). Mietin just käviskö se vanhan, koristesahatun "muumipapan tuolin" pintakäsittelyksi, se tuoli on varmaan koivua kun on niin kovaa, mutta tummanruskeaksi käsiteltyä ja vielä sen jälkeen lakattu, siis ihan kauhukamaa käydä hiomaan...jos sen kalkkimaalin vois vaan vetäistä siihen päälle? Tai siis pitäähän niitä palojakin ensin vielä liimata paikoilleen, on muuten maailmanluokan tilaisuus jättää sorminahat tukalaan pulaan...

Ja Rina, olen samaa mieltä että just vanhemmat henkilöt tarvis sitä ohjausta kuntoiluun. Hienoa, että sulla on sekin ammatti! Wau, respektiä! Mulla ainakin kroppa huutaa rasitusta, kun kuolinsuru vei ne 8 kiloa (ja sit on lähtenyt vielä pari päälle), kaikki lähti lihaksista ja oon nyt sellainen ruppana (en vielä edes laiha lihava, olisko sitten lihava lihava hmmm. BMI 27 mut kaikki ylimääräinen tavara viskeraalista...)...

Toi moniosaajuus on perkeleellinen ansa. Kaikista harrastuksista ei halua tehdä työtä! Viimeiset mihin mua yritettiin saada (viimeisen kuukauden sisällä) oli pitopalvelu ja ompelijan hommat. On ihan eri asia tehdä ystävälle jotain juttuja lahjaksi kuin tehdä niitä töikseen. Työhommiin liittyy aina perfektionismi, ahdistavat aikataulut, hinnoittelun vaikeus ja kaikki muu scheisse. Ok, musiikki ja kirjoittaminen ovat nyt työtä ja ne sellaisiksi hyväksyn, ja on pakkokin. Niidenkin alkuhistoria on kyllä monenkirjava. Eikä kumpikaan vastaa millään tavalla sitä koulutusta, johon kuitenkin käytin 9 vuotta. Heh heh. Alisuoriutujan historia?

Alkaa mörkkiys vähän helpottamaan. Tänään kävi ystävä, joka oli ensi kertaa kokenut psyykkisen romahduksen (muutama päivä sitten). Onnistuin varmaankin saamaan sen viestin perille, että kokemus oli "normaali" eli yleinen, vaikka ihmiset ei yleensä uskalla kertoa muille mitään sellaisista. Mulle on tullut tavaksi pamauttaa ihan suoraan että "kylläpäs nyt paniikki meinaa taas iskeä päälle" tai että "taas tärisee kädet, kattokaa vaikka". Mitäs sitä piilottelemaan. Jos tutisuttaa, niin sitten se on niin. Vai onko se tutisututtaa? Ollaan naurettu lasten kanssa itsemme ihan tärviölle lehtiä lukiessa: "Poliisi käskytti rikollisen antautumaan". On se veemäisen vaikeeta toi poliisin homma, kun pitää jostain löytää ihminen, jonka voisi käskeä käskemään rikollista 😀 😀 Ja jos poliisi sattuis vaikka käskytyttämään, niin sen jonkun tyypin pitäis löytää vielä joku kolmas tyyppi, joka vois sit käskeä sitä rikollista... ei oo helppoo niilläkään 😎

Palailen, mutta Liizalle laitan ensimmäiseksi lohdun sanoja. Itse näin todentuntuisen kuolemaunen juuri kihlauduttuani eli noin 35 vuotta sitten. Siinä unessa minulle julistettiin kuolemaani, jonka piti tapahtua hyvin pian, ennenkuin ehdin perustaa perheen. Herättyäni olin aivan shokissa ja pelontunne varjosti elämässäni pitkään. Myöhemminkin olen nähnyt vastaavia unia. No, vielä täällä sätkin 🙂. Ne omaa kuolemaa koskevat unet ovat pikemminkin psykologisia.
Paljon voimia sulle Liiza2. Mulla ei ole kokemusta varjoainekuvauksista, mutta olet hyvissä käsissä siellä lääkärissä. Muista, että lääkäreille nämä sairauksien hoidot ovat rutiinia, ja että nykyisin toipuminen esim. Pallolaajennuksesta on nopeaa. Isälleni tehtiin aikoinaan varsinainen ohitusleikkaus, ja monisairaanakin hän toipui siitä.

Ahdastaa elämä ja tulevaisuus.. 😭

En tiiä mitä teen... pelottavia ajatuksia päässä.. nettiterapia ei auta mua😭 se ei poista sitä ahdistusta...
Ahdistaa.. haluun elää normaalia ja onnellista elämää.. 😭 ei ole töitä.. ei koskaan ollutkaan.. miten mä rakennam urani ja tulevaisuuteni ja haaveeni kun ei ole varaa mihinkän? Mätänen vaan ahdistukseen.

Täällä olisi taas vaikka mitä kommentoitavaa, mutta osallistun nyt vain pikaisesti puhelimen kautta.

Laamaton: Entisöinnistä minulla ei ole laaja-alaista kokemusta, mutta puutuoleja on tullut entisöityä jo useita. Niiden kanssa on tullut todettua totuudeksi opettajani sanat: Oikotietä onneen ei ole, sitä saa mitä tekee. Hänen oppinsa on, että pohjatyöt ovat tärkeimpiä ja näkyvät aina päälle. Olen ostanut tuoleja kirpparilta, muutaman perinyt. Monet kunnostamani tuolit on maalattu aiemmin useampaan kertaan ja sitten hylätty. Ne ovat olleet rumia: Maali hilseilee, kupruilee, on aikanaan maalattu liian paksulla maalikerroksella joka sitten valunut ja muodostanut paakkuja. Poistan vanhat maalikerrokset kuumailmapuhaltimen ja skrapan avulla. Joskus olen kokeillut maalinpoistoainetta. Sitten on hiomisvaihe, pohjamaalaus, kevyt hionta, varsinainen maalaus, kevyt hionta, toinen maalikerros jne. Inhosin ennen hiontaa, mutta nykyään se on ihan ok. Teen töitä hitaasti. Projekti lojuu keskeneräisenä pitkään. Tosin on tuoli joskus kunnostettu kahdessakin päivässä. Useammassa omista tuoleistani on ollut tumma petsi alla. Se on viheliästä. Samoin lakat. Menevät usein tahmeiksi kuumailmapuhaltimen kanssa. Ne lähtevät parhaiten hiomalla, mutta aina sitä jää silloinkin tuolin pintaan. Silloin pohjamaalaus on a ja o. Etenkin jos maalaa vaaleaksi, sillä tumma petsi hohkaa vaalean maalin läpi yllättävän voimakkaasti vaikka kerroksia olisi monta. Pohjamaali on kalkkimaista. Varsinaista kalkkimaalia en tunne, vaikka hämärästi kuulostaa tutulta. Minä en lähtisi maalaamaan tumman päälle ilman huolellista pohjatyötä, koska olen pikkutarkka ja tykkään entisöinnistä sinänsä. En kuitenkaan voi sanoa, etteikö tulos voisi olla pirteä ja riittävän hyvä. Riippuu siitäkin, millaiseen paikkaan ja tarkoitukseen tuoli tulee. Sama tässä kuten rättikässässäkin; huolellinen työ näkyy ja palkitsee, mutta joskus helpot tekniikatkin ovat kivoja.

Pompula: Ompelen yksinkertaisia suoria sivuverhoja puuvillasta. Minulla on vanhat verhot (liian lyhyet nyk. kotiini) samasta kankaasta (sivuja ei ommeltu), joten voin vertailla lopputulosta sitten joskus. Vielä en osaa sanoa kannattiko sivujen ompelu. Ei se olisi ollut ainakaan välttämätöntä.

Äh, osallistutaan nyt sitten enemmänkin...

LonelyWolf: Luin juuri hiljattain tutkimuksesta, jonka mukaan ainakin jotkut masennuslääkkeet voivat aiheuttaa kognitiivisia ongelmia (mm. muisti), mutta itse masennus aiheuttaa samanlaisia ongelmia. Lääkityksen hyötyjen pitäisi olla suurempia kuin mikä tilanne on ilman lääkitystä. Kuukausi on vielä käsittääkseni lyhyt aika masislääkkeen toimivuuden arvioinnissa. Kannattaa ehkä antaa lääkkeelle mahdollisuus näyttää kyntensä, kun olet jo kuukauden syönyt.

Pompula: Olen tosiaan kova jännittämään. Lapsena tulin usein jännityksestä ihan sairaaksikin. Kysyit jotain sellaista, että miten pystyn tekemään asioita jännittämisestä huolimatta. En suoraan sanottuna tiedä. Teen vaan. Pakotan itseni. Psyykkaan itseäni etukäteen ja sitten vain pakotan. Sinulla Pompula oli hyvä neuvo Liizalle. Että voi sanoa hoitajalle, että jännittää. Minäkin usein myönnän jännittäväni esim. työpaikkahaastattelussa. Myös Laamattoman ohje on monesti kokeiltu eli saatan porukassa sanoa, että katsokaa nyt kuinka tärisen. Yleensä saa myötätuntoa. Yksi hyvä juttu on se, että aikuisena olen oppinut pitämään punastumisesta. Siis omastani ja toisten. Saatan siitäkin sanoa jotain sellaista kuten, jopas nyt punastuttaa tai tulipas yhtäkkiä kuuma. Punasteluni on kyllä vähentynyt sen jälkeen, kun aloin tykkäämään siitä. Käytän jännittämiseen jonkun verran myös bentsoja. Beetasalpaajat eivät minulle käy, koska verenpaineeni on matala. Yritän myös huolehtia perusasioista kuten nukkumisesta, syömisestä, juomisesta ja vältän alkoholia sekä liikaa kahvin ja sokerin syömistä. Aikoinaan hyödyin rentoutusharjoituksista. Nyt haluaisin oppia mielikuvaharjoituksia ja tietoisuustaitoja. Yksi juttu on se, että uskoo asiaansa. Esimerkiksi minä jännitän esiintymistä. Paras apu siihen on hyvä valmistautuminen ja harjoittelu. Olen myös aika hyvin oppinut kieltäytymään sellaisista jutuista, jotka ovat liian suuria haasteita.

EksynytVarpunen kirjoitti 18.5.2016 10:38
Ahdistaa.. haluun elää normaalia ja onnellista elämää.. 😭 ei ole töitä.. ei koskaan ollutkaan.. miten mä rakennam urani ja tulevaisuuteni ja haaveeni kun ei ole varaa mihinkän? Mätänen vaan ahdistukseen.

Minusta tässä on yksi hyvä puoli nimittäin se, että toiveesi normaalista ja onnellisesta elämästä on realistinen ja terve. Siitä mun mielestä saakin olla ahdistunut, kun toive tuntuu nyt niin kaukaiselta. Mua on aikoinaan ja edelleenkin lohduttanut sellainen juttu, että kuvittelen elämän osatekijät palikoiksi. Vähän niinkuin esimerkiksi Tetris-pelissä on eri värisiä ja eri muotoisia paloja. Mä ajattelen, että ihminen ei yleensä voi vaikuttaa kaikkiin paloihin yhtä aikaisesti, vaan osa palikoista odottaa, kun säädät toisten kanssa. Jos muistan oikein, niin sä olet nyt siellä työharjoittelussa, mikä on tosi hyvä juttu. Siis tosi hyvä juttu! Et ehkä osaa arvostaa sitä itse riittävästi. Lisäksi sulla oli muistaakseni ajatus siitä vapaaehtoistyöstä. Sekin oli tosi hyvä idea, jota voisit edistää. Siinä on sulle jo kaksi palikkaa. Nettiterapia taitaa olla jolla palikka. Voisitko antaa sinne palautetta, ettet koe sen auttavan sua? Ehkä siellä voitaisiin tehdä jotain muutoksia tai suositella jotain sopivampaa jatkoa. Joka tapauksessa varmaan siitäkin on sulle jotain hyötyä, edes jotain. En tiedä, keksisitkö itse vielä jonkin muun palikan (esim. ihmissuhteet, harrastukset, itsestä huolenpito), jota voisit edistää. Muista kuitenkin, että kaikkia palikoita ei voikaan kerrallaan edistää, vaan jotkut lojuvat ns. odottamassa omaa vuoroaan. Olen ihan varma, että sä saat aikanaan kunnon työtä ja siitä sitten palkkaakin. Toivottavasti sun ahdistus helpottaa edes hitusen.

Kiitos muuten Laamattomalle "synninpäästöstä" koskien projektiajattelua. Olen huomannut ajattelutapani olevan aika tekninen, matemaattinenkin. Ilman projekteja kaikki olisi tosiaan epämääräistä massaa ja eläminen menisi helposti saamattomaksi haahuiluksi. Keskeistä minulle on se, miten suhtaudun projekteihini. Minulla on lupa niin onnistua kuin epäonnistuakin. Samoin projektin aikataulu voi pettää jne. Projekteja voi olla meneillään useita samaan aikaan, mutta saa olla vain yksikin käynnissä tai ei yhtään. Minulla on paljonpaljon opittavaa vielä itseni kanssa näistä projekteista, mutta olen hyväksynyt tämän projektimaisen näkökulman itselleni sopivaksi maailman jäsentämistavaksi. Tällä hetkellä kuormittavinta on, että masennuksen vuoksi hommia on jäänyt tekemättä parin vuoden ajalta. Ja kun aikaa on kulunut, asiat ovat mutkistuneet. Joudun totisesti nielemään ylpeyttäni ja jokusen bentsonkin, jotta uskallan soittaa erinäisiin paikkoihin ja selvitellä sotkujani. Tässä rästiurakoinnissa hoitotahosta on paljon apua.

Mitä mieltä olette muuten yhteydenpidosta? Olen miettinyt sitä viime päivinä aika paljon. Minulla on monen tyyppisiä tuttavia kuten a) tyyppi, joka on ja tiedostaa olevansa huono pitämään yhteyttä, b) tyyppi joka on huono pitämään yhteyttä mutta ei tiedosta sitä ja c) tyyppi, joka on luonteva yhteydenpidon laadun ja määrän osalta. Minun lähipiiriini ei kuulu ketään, joka pitäisi liikaa tai väärällä tavalla yhteyttä. Joskus kyllä oli eräs, joka kännitekstaili öisin jne. Tällä hetkellä vaan mietityttää monet ihmissuhteet, joissa minä saan olla se yhteydenpitäjä. Olo tuntuu hylätyltä, kun parin vuoden masennuksen aikana tasan kaksi ystävää on tehnyt yhteydenpitoaloitteen. Toisaalta monet lemppari-ihmistyyppini (esim. ujot) ovat usein sellaisia perässävedettäviä mitä yhteydenpitoon tulee. Mietityttää kuitenkin ihmisten käytöstavat nykyään. Miksi ei lähetellä enää joulukortteja tai edes niitä joulutekstareita? Miksei kiitetä? Toivoteta hyvää syntymäpäivää? Vastata ystävänpäivätervehdykseen? Mitä mieltä olette näistä? Olen miettinyt, miten voisin itse kehittyä tällä saralla. Ehkä vastaaminen joskus minultakin unohtuu ja siinä pitäisi kehittyä. Ajattelin myös, että voisin kehittää oman joulukorttiperinteen. Osanani on kai varmaan myös johonkin pisteeseen asti hyväksyä se, että tietyissä ihmissuhteissa olen vetovastuussa.

Lukossa, kyllä olen työharjoittelussa... olen ollut monta kertaa aikaisemminkkn ollut työharjoittelussa eikä se työllistänyt mua... jotenki vaikeeta uskoo et nyt työllistyisi ☹️
Heinäkuun jälkeen olen luultavasti taas aloituspisteessä eli työtön...

Kiitos rohkaisuista kyllä minä soitan vielä ennen toimenpidettä hoitajalle ja pyydän huomioimaan pelkoni ja piikkikammoni. 🌻🙂🌻 Ja haluan kipulääkettä tarpeeksi.

Sitten vielä hammaslääkäriin, kun tåmä asia on hoidettu.

Tuli flunssakin ja kurkku on kipeä. Voihan se olla, että jos tulee kuume, niin tutkimus siirtyy.

Kaikille mukavaa päivää🙂🌻

Tässä on nyt hyvä esimerkki taas minusta. Istun bussissa. Ulkona on mahtava sää. Minä olen ahdistunut. Ahdistaa se minne olen menossa, vaikka se mieleinen paikka. Ahdistaa koti, josta lähdin. Tarkastin lähtiessäni yhden kerran huolellisesti hellan napit, sähkölaitteet ja valot. Silti tuntuu, että jotain kuitenkin unohdin ja jotain ikävää tapahtuu. Samoin tuntuu, että kuitenkin unohdin jotain mitä tarvitsisin. Tarkastin kuitenkin, että lääkkeet yms. on mukana. Se on varmaan tämä masennus, mikä aiheuttaa niin negatiivisia ajatuksia mieleen. Ahdistusta, huolia ja pelkoja. Voisin ottaa bentsoja, mutta en jaksa eikä ahdistus ole riittävän kova. Kun aloitin kirjoittaman tätä, ahdisti enemmän. Nyt jo vähän helpotti. Kiitos taas kaverit 🌻🙂🌻.