Lukossa, minulla tosiaan on vielä se pihan projekti menossa ja yhä vielä epäselvä tilanne. Lisäksi kaikenlaista muuta jännittävää/epämiellyttävää tässä kuussa ja kesäkuussa vielä.
Tänään on ollut kiireinen päivä taas, ehkä kiire saa minut välillä unohtamaan huolet ja iltaisin otan Melatoninin, niin uni tulee useimmiten. Nyt pitää lähteä hakemaan lapsi harkoista.
Kauniita unia kaikille🌻🙂🌻

Desper kirjoitti 16.5.2016 18:12

Laamaton kirjoitti 16.5.2016 2:55

Desper, miten olen voinut olla niin idiootti, etten ole aikaisemmin tajunnut tätä asiaa. Osuit niin tarkasti ongelman ytimeen, että itku pääsi: "Täällä kirjoittelevat ihmiset ovat sellaisia, jotka ovat joutuneet väärän vallankäytön uhreiksi. Mielivaltainen tarpeeton vallankäyttö ehkä ulkopuolisista pieniltä tuntuvissa asioissa voi silloin ahdistaa paljonkin." Rakastan sua näiden sanojesi vuoksi. Kiitos!

Kiitos, Laamaton! Tunnen samaa sinun sanojesi vuoksi.

Mä olen aika tavalla lukossa tän asian kanssa 🤕

Rina kirjoitti 16.5.2016 16:39
Isoja urakoita sulla, Lukossa 🙂. Minä vain makaan paraikaa sohvalla ja mietin, mitä seuraavaksi söisin😋. Mutta on ihan hyvä olo. "Onhaaan päivä vielä huomennakin...onhaaan päivä vielä huomennakin ...,"

Oletteko koskaan miettineet, että koko masennusjuttu elämässänne onkin harhaa ja kyseessä onkin vain oma laiskuutenne? Tuo on ehkä ihan kreisi ajatus, mutta minulla se on päässä lähes jatkuvasti. Syytän siis itseäni laiskuudesta. Ihan koko masennukseni ajan, siis joka ikinen päivä, olen ajatellut olevani vain laiska. Hakeuduin avun piiriin viime tipassa. Tajusin olevani ei-työkykyinen hetkellä jolloin minun olisi pitänyt tauon jälkeen palata sorvin ääreen. Minulla on kaikenlaisia asioita (mm. verotus, laskutus, ay-jäsenmaksut, kodinhoito) jäänyt tekemättä muutaman vuoden ajalta. En tehnyt niitä, koska en pystynyt. Tein vain palkkatyöni, enkä muuhun kyennyt. Syytän silti itseäni vain ja ainoastaan laiskuudesta. Jouduin jopa osastohoitoon kolmeksi kuukaudeksi, mutta silti syytän itseäni masennuksen sijasta laiskuudesta. Minulla on vaativa persoonallisuushäiriö. Olen hupsu. Joskus on hyvä suhtautua itseensä huumorilla.

Olen viime päivinä miettinyt erästä tuttavaperhettä. Perheen äiti lienee narsistisesti persoonallisuushäiriöinen, isällä on vaativa persoonallisuushäiriö. Lapset ovat pärjänneet kuten arvata saattaa: hyvin ja huonosti. Kaikilla lapsilla on ollut ongelmia, mutta joissain asioissa he kaikki ovat myös pärjänneet hyvin. Persoonallisuushäiriöistä ollaan puhuttu tässä ketjussakin. Mietin, että kuka on niin onnekas, että on persoonallisuushäiriötön. Aika monilla tuntuu olevan vamma, joka siirtyy perintönä sukupolvelta toiselle.

Kirjoitan tätä pienessä sievässä. Kävin nähkääs Tallinnassa ja ostin sieltä punaviiniä. Pidän punaviinistä. En yleensä oikein käytä alkoholia. Välillä on puolen vuoden tauko kaikesta alkoholista. Mutta välillä taas nautin viinin mausta ja humalluttavasta tunteesta. Tulen niin helposti humalaan, että en voi nauttia kuin pikkaisen.

Olen miettinyt viime aikoina niin paljon kaikkea. Persoonallisuushäiriöiden lisäksi olen miettinyt mm. juuria. Olen aikoinaan hurahtanut sukututkimukseen. Se eteni kivuttomasti ja helposti. Olen paljon miettinyt, mistä olen kotoisin. Viime viikolla tein ystäväni kanssa kotiseutumatkan. Hänelle se oli vain maakuntaseikkailu. Minulle se oli retki kasvuaikani kunnaille ja 1600-1900 -lukujen esi-isieni maille. Tuntui kummalliselta. Tuntui liikuttavalta. Minä siellä. Se minussa. Kuitenkin oli kyseessä vain aika kiireinen ja ohikiitävä reissu. Mistä minä olen kotoisin? Olenko mistään kotoisin? Olen selvittänyt aika hyvin sekä isäni että äitini sukutaustaa ja osaan kertoa, mistä olen kotoisin. Tai siis osaan kertoa, missä juureni ovat. Minä sen sijaan olen asunut jo noin puolet elämästäni pääkaupunkiseudulla. Täällä suomalaisten kulttuurisulattamossa. Maamme suurimmassa asutuskeskittymässä. Viihdynkö? Kyllä kai. Kaipaanko muualle? Joskus. Minun pitäisi kai luoda itseni näköinen elämä. Olen miettinyt, pitäisikö ryhtyä karavaanariksi. Silloin voisi pysäyttää majansa aina kulloinkin tärkeältä tuntuvaan kohteeseen.

Vielä jotain. Olen miettinyt ihmistyyppejä. Tiedättehän nörtit, kovikset, nynneröt, hikarit, urheilijat, taiteilijat, alkoholistit, keskiverrot jne. Olen ainakin ollut hikari. Olen kuitenkin ollut myös hyvin ulospäin suuntautunut ja itse pitäisin itseäni jonkin sortin nynnerönä. Nynnerö kännissä, nyt saatte sitä lukea 😀. Valitettavasti en koskaan oikein päässyt nynneröporukoihin, koska en ollut jotenkin riittävän nynnerö tai jotain. Olin liian puhelias, tai utelias, tai liian tavallinen... Sieluni huutaa verta. Oli vääryys, että kasvoin juppijengissä, vaikka oikeasti olisin kuulunut johonkin muuhun kuppikuntaan.

Olen elämässäni jonkinlaisessa haaraumassa. Työelämässäni tulee tapahtumaan todennäköisesti isoja muutoksia. Olen miettinyt, että ehkä myös yksityiselämässäni on aika antaa tilaa uudelle. Heittää jotain ikkunasta ulos ja antaa uusien juttujen tulla sisään. Paitsi tietenkin jännittää, tuleeko mitään uutta sisään vai jäänkö ihan yksin tänne odottelemaan... Iiks. Uskallanko? Ehkä uskallan, ehkä en. Pakko uskaltaa. Tuntuu alastomalta.

Tällaisia pyörittelen. Ajatuksissa on läsnä menneet aina esi-isistä lähtien, ja tuleva josta en paljon tiedä. Kai muillakin on vastaavaa. Tai erilaista, mutta kuitenkin vastaavaa. Miten sitä haluaisi elämänsä käyttää. Sen jäljellä olevan elämänsä siis. Rinan mies oli kiinnostunut lenkkeilyn aloittamisesta. Se on yksi mahdollisuus. Minua kiinnostaisi - niin mikä? Meinasin vastata jotain, mutta vastaus sekosi sormien sekamelskaan näppäimistöllä. Olisi totisesti helpompaa, jos tietäisi mitä haluaisi. Minä en ole koskaan tiennyt. Minulla on ollut selvillä vain seuraava askel ja ne askelmerkitkin päättyivät lukioon. Siitä lähtien sokkona eletty tätä on. Olen kiinnostunut siitä, mikä on mielestäni kaunista. Sellaista on paljon. Voi jee, loppuelämästä tulee vaikeaa ilmeisesti...

Tässä ketjussa on niin paljon hyviä kirjoituksia, joita haluaisin kommentoida, mutta en saa aikaiseksi keskittyä tarpeeksi. Olen sitten vain lueskellut.

Tuo laiskuus-ajatus vaivaa minuakin. Se on samanlainen aivojen vetämä liian suora johtopäätös, kuin että yksinäisyys olisi yksinäisen oma vika. Se on se pinnalla kelluva ajatus, joka on tiellä jos ei jaksa kaivaa tarpeeksi syvälle. Välillä unohtaa ne syvällä olevat oikeat syyt.

Myös minua häiritsee, että vielä aikuisillakin on tapana laittaa ystäviään paremmuusjärjestykseen. En ymmärrä sitä yhtään, että mainostetaan muille kuka on se paras ystävä.

Ajatus kulkee jotenkin katkonaisesti ja olen jopa miettinyt, että voiko masennuslääkkeet aiheuttaa sitä? Olen kuukauden taas syönyt yhtä lääkettä. En tiedä mihin suuntaan oloni on ajautumassa.

Lukossa kirjoitti 16.5.2016 21:18
...
Mietin, että kuka on niin onnekas, että on persoonallisuushäiriötön. Aika monilla tuntuu olevan vamma, joka siirtyy perintönä sukupolvelta toiselle.
...

Minä kai voin sanoa, että minulla ei ole persoonallisuushäiriötä. 🙂 Kysyin nimittäin asiasta terapeutti-psykiatriltani, ja hän vain mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi - tehden jälleen kerran viisaasti. Minusta on ihan hauskaa, että minua ei leimattu mitenkään. Omat epäilykseni minulla on itsestäni... Psykiatrian diagnoosit nyt kyllä ovat vain jonkinlaisia mielipiteitä tai työvälineitä, eivät mitään eksaktia kamaa. - Eräs toinen psykiatri sanoi, että persoonallisuushäiriö-diagnoosia ei aseteta, jos henkilöllä on masennus.

Tässä on voimaannuttavaa musiikkia youtubesta, aivan erilaisia keskenään tosin nämä:

Five Finger Death Punch: Bad Company (mun ehdoton lemppa viime vuosilta) Rina ei varmaan tätä pelästy, mutta muut ehkä 🙂 tai mistä sen tietää...

Georg Friedrich Handel: Chaconne mvt. HVW 448 6, (ellei löydy tällä niin sit vaan Händel d minor chaconne) tai mitä vaan Händelin d-mollijuttuja, ne on kaikki ihastuttavia ja niitä on paljon 🙂 (Opetan yhtenä ammattinani klassista pianoa, mulla on aivan ihastuttavat oppilaat, jotka pitävät mut kaiken kaikkiaan hengissä...)

Albinoni: Adagio for Organs & Strings (tätä olen kerran soittanut uruilla rippijuhlien ehtoollisen yhteydessä neljä tuntia putkeen haah siinä jo sormet puutu)

yöpöllö valvoo ja tekee kirjoitustöitä 😀 ja tykkää tyylilajista "serious music", olipa soittimena mikä tahansa. Lempisoittimet: Ilmaurut (itse soittaa) ja muut koskettimet, sähkökitara (joskus rämpyttänyt poikaystävän stratoa) ja sello (osaan, mutten tunnusta heh)...

Laitoin ruusuliisat kasvihuoneeseen turvaan ensi viikonlopun ennustetuilta sateilta eli ei vielä ulos.

Päätin, että mua ei helpolla nitistetä kaikista kamaluuksista huolimatta. En suostu kynnysmatoksi enkä muutenkaan hyväksikäytetyksi. En, en, en. En ainakaan tänään.

Huomaan, että olette jo niin hitsaantuneet yhteen tällä palstalla, että on vaikea päästä "takaisin" "sisäpiiriin". No ei mun sinne tarvii päästäkään... tyydyn sivustalukijan rooliin ihan mielelläni, jos niin olla täytyy. Puss & kram kuitenkin kaikille (myös vastarannankiiski-Pompulalle, joka näkee vaaran kaikissa hellyydenosoituksissa. Mun on vilpittömiä halauksia ja pusuja, joskin varmaan typeriä ja banaaleja...) 🙂 Mitä sitten! Jos muut pitää mua naurettavana ja tyhmänä, ne saa kuitenki halit 😀 Ja sen oman tyhmyyteni käsittelen sitten kaikessa hiljaisuudessa itseäni kiusaten. Tarkoitus on kuitenkin pelkästään hyvä!

Päätän tämän päivän Freen ihastuttavaan biisiin, jossa toivotaan rakkautta ja rauhallista maailmaa, love and a peaceful world... biisin nimi on Wishing Well...

😍

Kaikkein paras jäi lopusta pois! Eero Piirto: Tuuli se taivutti koivunlarvan (olen itse eteläpohjalaista sukua ja tykkään näistä kansanlauluista...) voi tästä olla muitakin versioita, mutta tuo nyt ainakin löytyi...

Ihanaa, kun täällä on säpinää 😀🌻🙂🌻. Lukossa ja Lonelywolf: Olen mä varmaan laiskakin😋, mutta se ei kyllä selitä ihan kaikkea. Haluaisin kuitenkin olla mukana maailmassa, työssä ja vaikuttamassa. En tiedä sitten, miten hyvin jaksaisin, mutta kyllä se työnteko kummittelee edelleen takaraivossa : ei siksi, että olisin "vähemmän laiska", vaan nimenomaan siksi, että koen, että mulla voisi olla jotakin annettavaa työelämässä. 🙄 kuullostaa hieman koppavalta 😋, mutta vahvoina hetkinäni tunnen juuri noin. Oli työ sitten mikä tahansa. Omaan ammattiini mulla ei ole enää mitään mahiksia kuitenkaan.
Voi Pompula, haluaisin tulla kiskomaan sut sängystä vaikka väkisin. Vaikka tykkäisit kyttyrää. Tai jospa mentäis salille? Mulla on personal trainer koulutus muun lisäksi. Laiskuuteni😋 on vain estänyt minua hyödyntämästä sitä. Moni silti tykkää käydä salilla, koska se on mielelle helpompi tapa kuntoilla kuten esim. Kävelylenkit. Tulostakin syntyy nopeasti etenkin alkuvaiheessa.
Ihaa, Laamaton. Tukinet on kuin saippuasarja (sori tämä vulgaari vertaus), johon pääsee kyllä kärryille, vaikka muutama sata jaksoa olisi jäänyt katsomatta välistä 😎.
Liiza2, mulla on tunne, että olet selättämässä masennuksen, onko näin 🙂?
Lukossa! Huomaatko: sulla on projekti toinen toisensa jälkeen joko tehtynä tai odottamassa . Väistämättä mulle tulee mieleen, että punnitset itseäsi onnistumisen/epäonnistumisen kautta. Ei laiskuus sinua kosketa, koska olet niin työorientoitunut. Kyse on ollut siitä, ettet ole kyennyt tai jaksanut tehdä asioita. Mulla on sellainen tunne, että sulle voisi tehdä hyvää opetella vähän laiskottelemaan😐. Kuullostaako oudolta? Pötköttää vaikka parvekkeella ja lukea naistenlehtihömppää. Vaikka se sun hoitotahosi patistaa tekemään sitä sun tätä, niin vaativalle luonteelle voisi tehdä hyvää olemasn armollisempi itseään kohtaan. Kyllähän sinä sen tiedät ja olet siitä kirjoittanut, mietin vain, miten sitä käytännössä toteuttaisit?
Kiitos musiikkivinkistä, Lasmaton
😉

Laamaton kirjoitti 17.5.2016 4:2
...
Huomaan, että olette jo niin hitsaantuneet yhteen tällä palstalla, että on vaikea päästä "takaisin" "sisäpiiriin". No ei mun sinne tarvii päästäkään... tyydyn sivustalukijan rooliin ihan mielelläni, jos niin olla täytyy.
...

Eisunkaan TÄÄLLÄ nyt sentään klikkejä muodosteta...

Te ootte kaikki tullu ihan hulluiks! 😎 Ei mulla muuta. Pitäis alkaa etsimään ruokaa, ehkä kaupasta? Olen siis päässyt pois sängynpohjalta, mutta jokin vetää mua sinne kyllä takaisin. Väsymys 😑❓

On kivaa, että täällä on säpinää! Vahinko että joudun lähipäivinä seuraamaan teitä reissun päältä eli pääsen ehkä kirjoittamaan vähemmin, luen kyllä. Laamaton murehti sisäpiiristä. Ei huolta. Rinan saippuasarja-vertaus oli osuva. Tämä on sellainen sekamelska, että meiltä menee aina jotain ohi ja kuten LonelyWolfkin totesi, kaikkea kiinnostavaakaan ei vain kykene kommentoimaan. Laamattoman roolina oli jo aikoinaan toimia yöpäivystäjänä. Aikataulu näyttää säilyneen ennallaan. On ihanaa, kun on luettavaa aamukahvin kera. Peittoaa Hesarin 🙂 Rinaa ja Laamatonta taitaa yhdistää monitaitoisuus. Laamattoman musiikkipuoli tuli itselleni yllätyksenä! Diggaan klassista kovasti, mutta Händel on vieraampi. Ja Rinako personal trainer!? Sulla on kyllä kyky tsempata. Kiitos, olen hyötynyt jutuistasi paljon! Ymmärrän, että mieli palaisi työmaailmaan. Olisiko ikäihmisillä halua personal trainerille? Tarkoitan ehkä 50-100v väkeä. LonelyWolf kuvasi hienosti aivojen oikopolkua. Aivojen antama äkkiväärä vastaus ei ole oikea ja sen tajuaakin, mutta siitä ei silti pääse eroon. Muistan kuinka aikoinaan äitini oli masentunut, niin hänen äitinsä syytti vain laiskaksi. Ehkä ajatus tulee päähäni jo sieltä saakka eli lapsuudestani.

Minulla on muutenkin tapana jumiutua ajatuksiin ja asioihin. Tuohon edelliseen viestiini liittyen: olen myös kiinni menneessä, enkä osaa astua uuteen. Rakastan vanhoja asioita. Siksi olen tutkinut sukua ja siksi entisöin huonekaluja. On kuitenkin traagista, että osa minusta on jumiutunut lapsuuteni paikkakunnalle asumaan. En ole osannut aloittaa avoimin mielin elämääni täällä nykyisellä kotipaikkakunnallani. Sen huomaa mm. harrastuksistani tai niiden vähyydessä. En myöskään ole osannut aloittaa asumista uudessa kodissani, vaan roikuin pitkään henkisesti entisessä asunnossani. Laiminlöin uuden sisustusta ja asettumista. Nyt olen paremmalla tiellä, kun on kukka-, verho- ja tuoliprojektit sekä peilikin tuli hankittua 🙂. Silti oikein harmittaa minkälainen jumittaja on. Elämä menee jumittamiseen. Sitten kai vaan huomaan jossain vaiheessa, että elämä on ohi ☹️.

Anteeksi muuten pienessä sievässä kirjoittelu. Vaikka kukaan ei ainakaan vielä valittanut, koen tarpeelliseksi pyytää anteeksi. Olen muuten tosi häveliäs ihminen (siksi en pystyisi kahvilassa kahta leivostakaan syömään) ja kohtelias. Luontooni kuuluu alituineen anteeksi pyytely ja kiittely. Toisaalta eilen oli kiva revitelläkin. Nynnerö minussa pisti ranttaliksi. Vähän surin eilistä epäonnistumista ja vähän halusin vain rentoutua. Humallun tosiaan helposti ja eilen päässäni alkoi pyöriä ihan liian pian. Ehkä lääkkeet tai sitten vain tämä masennus aiheutti sen, vaikka mitään bentsoja en ollutkaan syönyt moneen päivään. Taitaa viinit jäädä taas pitkäksi ajaksi. Sen verran oli kummallinen tuo eilinen olotila.

Olisi hyvä, jos Rina saisi Pompulan sängystä. Minähän en mitään mistään tiedä, mutta mietin onko Pompulan lääkitys ihan kohdillaan. Voisiko väsymys johtua lääkkeistä?

Rina kirjoitti 17.5.2016 9:38
Lukossa! Huomaatko: sulla on projekti toinen toisensa jälkeen joko tehtynä tai odottamassa . Väistämättä mulle tulee mieleen, että punnitset itseäsi onnistumisen/epäonnistumisen kautta. Ei laiskuus sinua kosketa, koska olet niin työorientoitunut. Kyse on ollut siitä, ettet ole kyennyt tai jaksanut tehdä asioita. Mulla on sellainen tunne, että sulle voisi tehdä hyvää opetella vähän laiskottelemaan😐. Kuullostaako oudolta? Pötköttää vaikka parvekkeella ja lukea naistenlehtihömppää. Vaikka se sun hoitotahosi patistaa tekemään sitä sun tätä, niin vaativalle luonteelle voisi tehdä hyvää olemasn armollisempi itseään kohtaan. Kyllähän sinä sen tiedät ja olet siitä kirjoittanut, mietin vain, miten sitä käytännössä toteuttaisit?

Huomaan! En oikein osaa ajatella itseäni tai elämääni muuten kuin projektien kautta. Tällä hetkellä on vielä se, että joudun koko ajan maanittelemaan ja pakottamaan itseäni. Muuten mitään ei tulisi tehtyä. Ja olen opetellut laiskottelemista ihan tosissani jo edellisen masennuksen aikana. Pystyn esimerkiksi makaamaan sohvalla tekemättä mitään, mutta siitä tulee pidemmän päälle ahdistava olo. Television katselu sen sijaan rentouttaa. Parhaiten rentoudun tekemällä jotain rentoa, vaikka patikoimalla luonnossa. Naistenlehtiä joskus luen, mutta mua ne usein ahdistavat(!!!). Naistenlehdethän ovat täynnä "käskyjä": kiinteytä, siivoa, järjestele, kerää, säilö, viljele, leivo, kokkaa, kiillota, uudista, elvytä, hoida... Ja kaikki tämä on kuvattu mallikuvin jne. Tässä yksi esimerkki, miten vaativuus vaikuttaa arkeen. Viattomat lehdet ahdistavat. Kirjojen lukeminen on helpompaa. Yritän harjoitella armollisuutta. Ja hoitotaho kyllä patistaa mua tekemään asioita, mutta vain hitaassa aikataulussa yksi kerrallaan. Mua helpottaa, kun "työnjohto" on nyt hoitotaholla.

Vanhat tavarat ovat kauniita, keräilen niitä itsekin. Eikä tarvitse olla mitään antiikkiluksusta, mulle riittää vanha kerälle kääritty ja ruosteinen piikkilanka tai rikkoutunut kulho pihan koristeeksi. Oikeastaan tykkään vanhasta tavarasta siyä enemmän, mitä arkisempi se on. Ja löytämiseen kuuluu löytämisen riemu!
Naistenlehdistä paljastan sen verran, että Voi Hyvin lehdellä oli kerran toimittaja, jonka kotona oli vain pakastettuja valmispiirakoita tarjottavaksi, vaikka hänen lehtijuttunsa edustivat upeita kuvia terveellisistä herkuista 😀. Ei ne jutut ole tosia kuin korkeintaan toinen puoli😋, mutta tietysti ne luovat kummallisen kaksoistodellisuuden kuten tekevät televisiosarjatkin. Oletteko verranneet oman jääkaapin sisältöä telkkarin sarjoissa esitettäviin jääkaapin sisältöihin 😀😎? Liekö jääkaapit edes samalta planeetalta 😀? No joskus jonkun murhajutun yhteydessä jääkaapissa saattaa olla vanhaa maitoa, oi sitä onnea, kun sen havaitsee
😀.
Pompula, mainio tokaisu 🙂🌻 hulluuden hulvattomasta ulottuvuudesta.
Totta maar juuri ikäihmiset tarvitsisivat liikuntaa ja salia, jotta fyysinen toimintakyky pysyisi yllä ja ihminen kykenisi itsenäiseen ja hyvään elämään vielä vanhoilla päivilläkin. Enkä tarkoita tätä kansantalouden näkökulmasta, vaan ihan ihmisen itsensä takia. Mutta ei siihen välttämättä mitään trainereita tarvita 🙂.

Olen nyt vähän shokissa. Itse kiirehdin sydäntutkimuksiin pääsyä ja nyt kun sain sen ajan, olen paniikissa. Yksi syy on se, että työkaverini kertoi kiroilleensa kivuissaan, kun sydämen varjoainekuvauksessa valtimoon pistettiin ja työnnettiin katetria (?). Varmaan vielä soitan hoitajalle ennen tutkimusta että saisko kipulääkettä jo ennen toimenpidettä. Diatsepaaminhan ne antaa, mutta eihän se kipua poista.

Rina tai joku, onko kokemusta valtimoon pistämisestä ja tästä toimenpiteestä?

Näin se eilinen touhuvaihde vaihtui shokkitilaan☹️

En nyt pysy enää itsenikään perässä 😋, mutta piti sanoman, että eipä minua ainakaan haitannut, jos viiniä nautit palstailun yhteydessä. Punaviini on kai terveellistäkin 🙂.
Täällä palstalla jos missä huomaa, missä suhteessa eroamme toisistamme. Koen antoisaksi sen että saa vähän kurkistaa roolien taakse (livereality elämä, jossa ihmiset ovat ehkä muodollisesti samankaltaisempia toistensa kanssa.) Täällä palstalla oppii, että olemme hyvin yksilöllisiä ja itse kullakin on taustasta tai vastaavasta johtuen erilainen tapa tulkita maailmaa ja sen ihmisiä -ei siis parempi- vaan erilainen. Sen takia joskus kestää vaikkapa meikeläiseltä kauan sisäistää, miltä jostakusta toisesta tuntuu. Sitten tulee ikäänkuin ahaa elämys asiasta, jonka joku toinen kirjoittaja tiesi itsestään jo aikoja sitten. Onneksi olette kärsivällisiä selittäjiä 🙂. Ja vaikka olet iät ja ajat kertonut omasta tilanteestasi, Lukossa, niin nyt mulla vasta lamppu syttyi 😐. Sun vaatimuksesi itseäsi kohtaan on ihan eri luokkaa kuin oma vaatimukseni itseäni kohtaan. Ihan kuin olisin saanut ilmestyksen, jösses..Tätä se Pompulan tokaisu tiesi.😀

Rina kirjoitti 16.5.2016 16:39

Pompulan uni on kokonaisuudessaan vähän epäselvä: verivanat vittaa kyllä voimattomuuteen tai voimien hukkaamiseen. Veriunet on mulle tyypillisiä, vaikka niitä en ole nyt vähän aikaan nähnyt. Miksi ajattelet, että susta tulee taakka? Viittaatko sillä fyysisiin sairauksiin? Kelkkaa voi yrittää kääntää voimien mukaan, oli tämänhetkinen tilanne sitten mikä hyvänsä. Ei ole myöhäistä.

Miksi verivanat viittaa voimattomuuteen? Mitäs muita salatieteitä olet lukenut? Niihinpä niihin. Ei ole myöhäistä, ei.

Minkälaisia verhoja Lukossa ompelet, kun sivutkin ompelet? Materiaalia lähinnä mietin. Kivut väsyttää. Se kun heräät, etkä voi nukkua enään, kun kivut valvottaa. Ei tässä mitään lääke vaihdoksia tarvita 😀

Laamaton, sitähän tämä on; eloonjäämiskamppailua enemmän ja vähemmän. Jokainen päivä erilainen. Minua vähän ihmetyttikin, miksi kirjoitit kokonaan jonkun toisen lopputyön. Joku sua siinä siis pidätteli.

Harrastatko Rina onkimista? Se voisi olla rauhoittavaa. Toisaalta matoa koukkuun ja kalaa pois koulusta, ei enää houkutakaan. Saako muuten jokamiehen oikeuksilla onkia, vai tarvitaanko siihenkin lupa?

Jatkan myöhemmin, menen nyt puuhiini. Joka vois tulla tekemään mulle ruokaa, ei viedä salille 😎 😝