Axuli83 kirjoitti 14.5.2016 23:55
Tuli aika masentava viesti, mutta helpottaa kun saa asioita ulos. Helpottaa kun tietää etten ole yksin täällä, vaikka muualla olenkin.

Oon miettinyt myös vakavasti masennuslääkkeen annoksen nostoa. On aika tapissa jo, mutta annostus pysyny samana useamman vuoden. Olisiko aika ottaa asia esille psykiatrin kanssa?? Mitä mieltä te ootte??

Kiva kun kirjoitit Axuli! Tervetuloa joukkoomme. Minuakin helpottaa kirjoittaa tänne ja tuntuu mukavalta lukea toisten kirjoituksia. Ihme juttu, että tällainen toiminta auttaa, mutta niin se vain tekee. Minua vähän ahdisti kuulla, että mietit (jos oikein ymmärsin) itsemurhaa. Jos näin on, on masennuksesi aika syvää. Juttelisin sinuna ehdottomasti psykiatrin kanssa, sillä oloasi saatetaan pystyä auttamaan jollain keinolla, esimerkiksi lääkityksellä. Mitä muita apukeinoja sinulla on käytössäsi kuin vain masennuslääke? Muistanko oikein, että käyt vertaistukiryhmässä? Hyvä että olosi on välillä siedettävä. Osaatko sanoa, onko sinulla enemmän ahdistusta vai masennusta? Olisi mukava kuulla sinusta jatkossa enemmän eli kirjoita vaan tänne, jos jaksat.

Pompula kirjoitti 14.5.2016 15:30
Vähän kyllä ärsyttää tämä oma tekemättömyys.

Minua myös! Masennus teettää minulla sellaista, että istun vaan sohvannurkassa ja tuijotan eteenpäin. Saatan istua esimerkiksi pitkään kirja kädessä, mutta en saa aloitettua lukemista enkä myöskään laitettua kirjaa pois. Jään ikäänkuin jumiin kysymykseen: 'jaksanko nyt lukea/keskittyä?' Samoin saatan tuijottaa kutimia pystymättä tarttumaan niihin tai tietokone käsissä tuijottaa Yle Areenan etusivua tarkoituksena katsoa joku tv-ohjelma. Ryhtyminen on vaikeaa. Päätöksenteko on vaikeaa. Argh tätä masennusta!

Ompelin eilen vähän verhoja. Teen siis neljä samanlaista pitkää sivuverhoa. Jostain sivustolta luin, että sivujen ompelu tekee verhoista huolitellumman näköiset, niin ompelen nyt sitten sivutkin vaikka se tietää lisähommia. Kaiken lisäksi teen hommat tyypilliseen tapaani aika pedantin pikkutarkasti. Olen toistaiseksi työn jälkeen tyytyväinen, mutta täytyy myöntää, että aika iso urakkahan tuo masentuneelle on. Toisaalta kun tässä pitäisi kuntoutua työkuntoon, niin onhan isojen urakoidenkin tekeminen ihan järkevää ja toivottavasti kuntouttavaakin. Toivon vaan saavani nuo verhot joku päivä ikkunaan. Siihen on vielä matkaa ja kiinnitysnipsujakin pitäisi muistaa ostaa lisää. No, pikkuhiljaa...

Kiitoksia muuten Pompulalle ja muillekin hyvän viikonlopun toivotuksista. Jotenkin minua ilahduttaa aina lukea sellaisia. Tuntuu että ollaan inhimillisiä ja ystävällisiä toinen toisillemme. Kiitos kaverit, että olette olemassa ja kirjoittelette tänne 🙂🌻🙂👍☺️!!!

Axuli83, juttele sun psykiatrin kanssa. Miksi et näe missään mitään toivoa?

Laamaton, tervetuloa takaisin! Oma kanava kohdasta näet miksi jotakin on moderoitu. Miksi sä et päästäisi siitä kiusaajasta irti?

Mulla oli herätyskello herättämässä, no asiat ei tietty menny kuten oletti. Mulla on terveyden kanssa niin paljon ongelmaa, että taas olen nyt vasta (ehkä tunnin ollut) hereillä. Olisin onnistunut heräämään, mutta.......

Näin unta ennen heräämistä ja se sai mut kauhuissa miettimään, että minkälainen rasite musta oikein tulevaisuudessa tulee. Unessa oli mies, josta tuli verta/otettiin verta/tms. En oikein muista tarkkaan. Muistan pöydän missä mies suoritti tätä toimenpidettä ja minä olin vieressä seuraamassa ja tarvittaessa auttamassa? Pöydällä oli valkoinen teline, en nyt tästäkään ole varma, että oliko siinä valkoisia lankarullia. Luultavasti oli. Kysyin mieheltä, että kuuluvatko nämä toimenpiteeseen ja hän vastasi, että kyllä. Unessa lankarullat ilmeisesti sekoittuivat päässäni ruiskuihin.

Mies asioi hänelle tarkoitetussa wc:ssä ja karmeissa oli verivanoja, sekä altaissa. Kukaan muu ei wc:tä käyttänyt, ilmeisesti tarttumisvaaran vuoksi ja kukapa veristä wc:tä haluaisi käyttää.

Sanoinko jo, että tämä mies oli yksi bändin jäsen. Bändi lähti bändibussilla matkaan ja minä myös menin mukaan. Ajettiin siis keikalle. Matkalla muut bändin jäsenet (aika iäkkäitä) arvioivat tämän miehen tilaa ja päädyttiin siihen, että mies jää kyydistä. Hänen ilmeisesti tyttärensä tuli häntä bussin ovilla vastaan.

..jatkan edellistä viestiäni. Eli vaikka unessa olin tuo auttaja, niin näen itseni enemmän autettavan roolissa, tulevaisuudessa. Peilasin yhtä kaveriani ja itseäni. Pelottaa minkälainen taakka minusta tulee.

Tälle päivälle oli odotukset ja aikomukset kolmeen eri asiaan. Saan hyvällä onnella niistä yhden tehtyä. Tiskattavaakin olisi, eli nro 4.

Haluaisin saada kuntoa kohennettua ja ylipainoa pois. Löysin vihdoin lenkkarit, mutta en ole vielä käynyt yhdelläkään lenkillä niillä. Kipuja on taas siihen malliin, että päivä on jo ohi. Ohikiitävää, mitenkäs se laulu meni?

Näin se mun hetkellinen epätoivo muuntui ajatukseen, että ei sitä voi kauhalla ammentaa, jos on lusikalla annettu. Vaikka sitä terveyttä 😋

Kiitos kaikille ymmärtämisestä 🙂🌻 En oikeasti ole pystynyt kirjoittamaan tänne mitään pitkiin aikoihin, energia on mennyt jokapäiväiseen eloonjäämiskamppailuun.

Lukkis: se hyväksikäyttöjuttu... seksuaalinen ja literaarinen hyväksikäyttö näyttävät kietoutuvan mun elämässä yhteen. On vaikea selittää tarkemmin ilman liian henkilökohtaisia ja/tai tunnistettavuutta lisääviä huomioita. Öööh... muistin 27-vuotiaana yhtäkkiä sen, mitä isoisä teki mulle 5-12-vuotiaana. Muistaminen johtui siitä, että jouduin työkseni kirjoittamaan seksistä vasten tahtoani. Samat tunteet heräsivät nyt kun tein sitä ystävän lopputyötä uudelleen. Siinä oli liikaa samoja elementtejä. Siksi kirjoittaminen lamaantui tännekin. On tosi kurja ja pieni olo. En tahdo enää ikinä kirjoittaa mitään. En kuitenkaan voi elää kirjoittamatta.

Desper, miten olen voinut olla niin idiootti, etten ole aikaisemmin tajunnut tätä asiaa. Osuit niin tarkasti ongelman ytimeen, että itku pääsi: "Täällä kirjoittelevat ihmiset ovat sellaisia, jotka ovat joutuneet väärän vallankäytön uhreiksi. Mielivaltainen tarpeeton vallankäyttö ehkä ulkopuolisista pieniltä tuntuvissa asioissa voi silloin ahdistaa paljonkin." Rakastan sua näiden sanojesi vuoksi. Kiitos!

Taas se tapahtui. Unohdin pyykit koneeseen illalla ja nukahdin sohvalle valojen jäädessä päälle. Yritin huonolla menestyksellä katsoa Areenasta ohjelmaa, jonka ääreen olin jo paria päivää aiemmin nukahtanut. Nyt tuntuu tosi kaukaiselta, että vielä pari kuukautta sitten tarvitsin unilääkettä nukahtamiseen.

Olisi paljon tekemistä. Vaikea saada aloitettua. Se ahdistaakin. No, uusi viikko käsillä joka tapauksessa.

Onnekasta viikkoa teille kaikille!

Jep! Täällä on oltu ennen seitsemää hereillä. Väsyttää. Edelleen makoilen sängyssä. Ja täällä myös eiliset pyykit koneessa. Kyllä se tästä, tämä viikko 😴 Täytyy ainakin laittaa herätys pois, että saa nukkua.

Pompula, sulla oli turinaketjun historian mielenkiintoisin uni. Olisi kiva kuulla, mitä Rina siitä sanoo 😋. Mitä mahdoit Pompula tarkoittaa taakaksi tulemisella?

Pompula kirjoitti 15.5.2016 15:42
Tälle päivälle oli odotukset ja aikomukset kolmeen eri asiaan. Saan hyvällä onnella niistä yhden tehtyä. Tiskattavaakin olisi, eli nro 4.

Haluaisin saada kuntoa kohennettua ja ylipainoa pois. Löysin vihdoin lenkkarit, mutta en ole vielä käynyt yhdelläkään lenkillä niillä. Kipuja on taas siihen malliin, että päivä on jo ohi. Ohikiitävää, mitenkäs se laulu meni?

Mulla on taipumuksena ohjelmoida itselleni liikaa hommia kullekin päivälle (vaativuus) ja sitten epäonnistua niiden tekemisessä (ahdistuminen). Tuosta kehästä mun on vaikea päästä eroon, vaikka sen tajuan. Hyvinä päivinä sujuu kyllä, mutta juuri niinä huonoina päivinä kun tarvitsisin apua itseltäni, kaikki menee persiilleen.

Ja tuo kunnon kohennus sekä painon pudotus on meillä yhteistä. Olen jo pari kuukautta suunnitellut liikunnan aloittamista tuloksetta, mutta en ole siitä itselleni kärttyinen, sillä mä olen todella tarvinnut tämän ajan muuhun toipumiseen. Nyt alkaisi kuitenkin vähitellen olla aika päästä liikkeelle. Polkupyöräilyä (lempparini) olenkin jo aloittanut hyötyliikunnan merkeissä. Siinäkin saa muuten helposti hien pintaan ja hyvän treenin aikaiseksi. Harmi että sulla on kipuja! Toivottavasti löydät jonkun pehmeän tai muuten sopivan tavan liikkua niin etteivät kivut haittaisi.

Tervehdys. Olen käynyt jo kaupassa ja kirjastossa, vaikka olo on vähän lysähtänyt niinkuin se harmaina päivinä tuppaa olemaan. Olen lenkittänyt viikonloppuna Pompulankin edestä niin, että jo tökkii tossujen näkeminenkin. Pyykin kasautuminen on ikuista, samoin pölynmuodostus. Kiitos eläkeasioista vastanneille. Kyllä se eläkekarttuma tulee koko työelämältä, eikä vain viimeisiltä vuosilta (jolloin kuitenkin tulee superkarttumaa etenkin jos jatkaa työssä pitkään.).
Oli kiva kuulla sinusta. Laamaton, vaikka et niin iloisissa merkeissä kirjoittanutkaan. Jos/kun joku häviää palstalta, niin sitä hiukan pohdiskelee, että mistä syystä.
Lukossa kävi Tallinnassa 🙂. Ja olet nukkunutkin ilmeisen hyvin🙂. Kyllä mielestäni näitä "kehityksen" kukkasia pilkahtelee siellä täällä 🙂. Itsellänikin on ahdistus vähentynyt huomattavasti ja toimintakyky palautunut. Väsymys ja velttous ovat pääasiallinen vaiva, ei kuitenkaan jokapäiväistä. Masennus tulee esiin lähinnä siis innottomuutena ja velttona fiiliksenä.
Ostin muuten pullaa ja söin sitä ison palan kahvin kanssa. Tämä epäterveellinen välipala teki hyvää. Välillä pitää ottaa lomaa tavoitteellisuudesta, terveellisyydestä ja liikunnasta . Voisi mennä vaikka ongelle. Tai kaupungin parhaimpaan kahvilaan vetämään tuplaleivokset.
Voikaa taas ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille 🙂🌻

Rina kirjoitti 16.5.2016 13:37
Lukossa kävi Tallinnassa 🙂. Ja olet nukkunutkin ilmeisen hyvin🙂. Kyllä mielestäni näitä "kehityksen" kukkasia pilkahtelee siellä täällä 🙂. Itsellänikin on ahdistus vähentynyt huomattavasti ja toimintakyky palautunut. Väsymys ja velttous ovat pääasiallinen vaiva, ei kuitenkaan jokapäiväistä. Masennus tulee esiin lähinnä siis innottomuutena ja velttona fiiliksenä.

Kävin Tallinnassa 🙂!!! Ja olen tosiaan nukkunut hyvin. Viimeisin kehitys on tarkoittanut sitä, että olen myös herännyt entistä paremmin ja aiemmin. Vielä helmi-maaliskuussa jouduin ottamaan monta pilleriä nukkuakseni ja silti heräilin niin, että otin silloisen ohjeen mukaisesti rauhoittavaa aamuyölläkin saadakseni lisää unta. Tällä haavaa en ota kuin melatoniinia iltaisin. Kyllä tässä on menty eteenpäin. Viime viikolla hoitopalaverissa todettiin nämä edistysaskeleet ja toimintakyvyn paraneminen myös. Ajatella että jaksoin päiväreissun Tallinnaan vapaaehtoisesti, kun vielä kevättalvella pakollinen kauppareissu saattoi olla itkun aihe. Varmaan muistatte, että kotoa lähteminen oli minulle vaikeaa.

Mutta velttoutta, innottomuutta, saamattomuutta ja muuta on täälläkin vielä. Tänäänkin olisi yksi urakka edessä, mutta tuntuu niin raskaalta saada se tehtyä. Ja onhan minulla paljon urakoita odottamassa osaansa kohentuneesta toimintakyvystäni: verhojen ompelu, kahden tuolin entisöiminen, erinäisten paperiröykkiöiden siivous, kirpputoriaikomus, vaatekaappien siivous, kylpyhuoneen siivous, parvekkeen siivous... Nyt kyllä sisuunnun, keitän kahvia, suljen tämän koneen ja teen tämän päivän urakan, vaikka huulta purren (Tallinnan reissullekin jouduin itseäni pakottamaan ja siellä ahdistustani tyynnyttämään, mutta lopputulos oli onnistunut).

Ps. Mitä tarkoittaa "vetää tuplaleivokset"? Voiko se tarkoittaa sitä, että yksi henkilö syö kaksi leivosta peräjälkeen? En ikinä kehtaisi kahvilassa sitä tehdä. Paitsi kerran kehtasin eräässä itäeurooppalaisessa kahvilassa, jossa kukaan ei kuitenkaan tuntenut hullua turistia. Ihanat leivokset maksoivat siellä muistaakseni euron kipale tai jotain vastaavaa.

Lukossa, et kehtaisi syödä useampaa kuin yhden leivoksen 😀? Mitä varten ne leivokset muuten siellä rivissä ovat ellei ne ole tarkoitettu syötäväksi😎? Voihan sitä käydä vessassa välissä ja aloittaa uuden kierroksen 🙂👍.
Pompulan uni on kokonaisuudessaan vähän epäselvä: verivanat vittaa kyllä voimattomuuteen tai voimien hukkaamiseen. Veriunet on mulle tyypillisiä, vaikka niitä en ole nyt vähän aikaan nähnyt. Miksi ajattelet, että susta tulee taakka? Viittaatko sillä fyysisiin sairauksiin? Kelkkaa voi yrittää kääntää voimien mukaan, oli tämänhetkinen tilanne sitten mikä hyvänsä. Ei ole myöhäistä. Onko tämä nyt hyvää tarkoittava neuvo, joka saa enempi harmitusta aikaan🙄. Mun mies on nyt aloittanut lenkkeilyn, kun pelästyi oireistaan. Hänellä on ylipainoa, mutta jo nyt parin viikon lenkkeilyn jälkeen hän mielestään jaksaa paremmin: oireet ovat vähentyneet ja kengännauhatkin hän saa paremmin kiinni, kuulemma. Muutokset eivät ole helppoja, eikä ne ole sitä ainakaan meille, jotka kamppailemme monien asioiden kanssa. Lenkkeily on kuitenkin auttanut itseäni siinä määrin, etten malta olla siitä kirjoittamatta😀. Yök😝 minua 🙂, en minä tapojani muuta.
Isoja urakoita sulla, Lukossa 🙂. Minä vain makaan paraikaa sohvalla ja mietin, mitä seuraavaksi söisin😋. Mutta on ihan hyvä olo. "Onhaaan päivä vielä huomennakin...onhaaan päivä vielä huomennakin ...,"

Täällä sitä maataan sängyssä. Päätin unohtaa tämän päivän tekemiset. Pitäisi saada edes jonkinlaista ruokaa itselleen laitettua. Ja tehtyä jokin kropalle hyvä ohjelma, että rupeaisi taas toimimaan jotenkin. Ärsyttää, että ei saa mitään tehtyä. Mietin, että lukisin yhtä kirjaa vaikka 10 sivua päivässä, mutta en tiedä. Hyvä kun jaksoin tämän viestin kirjoittaa.

No niin. Jottei menisi liian positiivisesti, epäonnistuin tämän päivän urakassa. Sitä ei voi tehdä vain osin vaan se pitää tehdä kokonaan. Olen vähän funtsinutkin, että kun olen esimerkiksi noita verhoja ommellut iltaisin, niin minulle ei ole jäänyt kaikesta asiasta vapaata ajattelu- ja valmistautumisaikaa. Tämänpäiväistä hommaa olisi pitänyt valmistella etukäteen, jotta olisin voinut tänään sen sitten suorittaa. Ei onnistunut, enkä saanut itsestäni irti sellaista tehokkuutta, että olisin saanut sekä valmistelun että suorituksen hoidettua yhtenä päivänä. Normaalitilassa se olisi pikkujuttu vaan, mutta ei tässä tilassa. Tämä päivä meni siis valmisteluun ja itse urakka siirtyi huomiseen. Harmittaa, koska nämä vaikuttavat muidenkin ihmisten elämiin. Minulla on tässä kuussa vielä monta jännää juttua hoidettavana ja jännitettävänä 😳. Valitettavasti kuun loppuosasta tulee siis rankka, koska jännittämiseni ja murehtimiseni menee aina niin överiksi 😠. Saa nähdä joudunko ottamaan unilääkkeitä tai rauhoittavia uudestaan käyttöön. Taisi olla Liiza, joka kuvasi vähän samanlaista murehtimista, vaikka siinä (jokin pihajuttu, myyntikö) taisi olla vähän syytäkin murehtimiseen. No, huomenna taas pistän hännän pystyyn ja lähden päättäväisesti kohti uusia urakoita.

Löysin tänään turvapaikkaharjoituksen YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=G2ya0xfFFGs
Tunnetteko tämän harjoituksen? Onko siitä ollut apua ahdistukseen tai johonkin muuhun?

Laamaton kirjoitti 16.5.2016 2:55

Desper, miten olen voinut olla niin idiootti, etten ole aikaisemmin tajunnut tätä asiaa. Osuit niin tarkasti ongelman ytimeen, että itku pääsi: "Täällä kirjoittelevat ihmiset ovat sellaisia, jotka ovat joutuneet väärän vallankäytön uhreiksi. Mielivaltainen tarpeeton vallankäyttö ehkä ulkopuolisista pieniltä tuntuvissa asioissa voi silloin ahdistaa paljonkin." Rakastan sua näiden sanojesi vuoksi. Kiitos!

Kiitos, Laamaton! Tunnen samaa sinun sanojesi vuoksi.