Huomenta. Tänne turinaketjuun oli kertynyt niin paljon juttuja tässä Vapun tienoilla, että putosin jo kärryiltä. Vaan eihän se haittaa, pääasia, että karavaani kulkee 🙂.
Ixmalle voimia tuossa sydänjutussa. Inhottavaa varmasti tuo epävarmuus. Tulee tunne, että voiko rasittaa itseään ja missä määrin. Kyllä se helpottaa, kun vaiva saadaan tutkittua. Onneksi näitä sydänjuttuja voidaan hoitaa nykyään hyvin. Mun mies kävi myös tuossa rasituskokeessa, mutta hänen rintakipunsa ei ole sittenkään sydänperäistä, vaan ilmeisesti tulee jostain rangasta. Tieto oli kuitenkin ensiarvoista.
Joku täällä (anteeksi, nyt en muista, kuka 😳) oli saanut voimakkaan paniikkikohtauksen. Mulle tulee niitä joskus nukahtamisvaiheessa, mutta nykyisin harvakseltaan. On ihan varma, että kuolee siihen paikkaan. On se kehollekin rasitus, kun sydän hakkaa ihan omia lukujaan. Mä sain joskus betasalpaajia rauhoittamaan paniikkikohtauksia.
Aika samanlaista on meidän palstalaisten arki. Juuri tuota voimattomuutta ja jaksamattomuutta. Yksinäisyys tuo monen elämään lisätuskaa. Tai ehkä on yksi pääasiallinen masennuksen aiheuttaja. En tiedä, kumpi on ennen, muna vai kana. Kurjaa joka tapauksessa. Onhan maailma ihmisiä piukassa, mutta jotenkin se ystävyyssuhteiden luominen aikuisiällä on hankalaa, mutta erityisesti se on sitä silloin, kun luonnolliset kontaktit tahi voimattomuus ehtyvät esim. sairausloman vuoksi. Pitäisi olla laki, joka määräisi jokaiselle vähintään kaksi uutta ystävää/vuosi. Mutta ei se lakikaan mitään auta, jos ei jaksa pitää yhteyttä ihmisiin. Se on muuten kummaa, miten ystävät kaikkoavat masennuksen hetkellä. Meikän yksi, hyvänäkin ystävänä itseään pitävä katosi suurin piirtein koko ajaksi, kun sairastin tuota vakavaa masennusta (n. vuoden). Jälkeenpäin hän selitteli, että halusi antaa minulle rauhaa toipumiseen 😠. Ihan kuin masentuneella ei olisi riittävästi sitä rauhaa kotona maatessaan. Vaikka vointini oli niin huono, etten jaksanut kuin itkeä (enkä jutella), niin olisi sittenkin ollut mukavaa, ettei olisi ollut tyystin unohdettu. Ei se masennus niin tarttuvaa ole..
Lukossa kirjoitti herkuista, joihin sortuu. Jee, mä olen aloittanut jäätelön syönnin pari viikkoa sitten ja syön sitä joka ikinen päivä. Puurojen (Pompula) suhteen olen kanssa valikoiva : syön vain Fazerin alkupuuroja (hei, Fazer, saanhan provikkaa tästä mainoksesta, saanhan?) Kiitos, Pompula hyvän Vapun toivotuksesta!
Lukossa hyvä, voi, kun olisi joku resepti tuohon ylisuorittamisen vaivaan. Tai siis mä alisuoritan, koska täydellisyyden vaatimus tuntuu niin ylivoimaiselta, että on parempi ikäänkuin luovuttaa kokonaan. Enkä siitä suorittamisesta ole vieläkään päässyt eroon, mikä näkyy tässä liikuntapuolessa. Otan siitäkin stressiä, vaikka on kyseessä harrastus. Kaiken pitäisi siis olla vapaaehtoista, mutta ei se vain tunnu siltä.
Mikähän on, kun krassin lehdet käpertyvät ja kuivuvat, vaikka muuten ovat kasvussa jo pitkällä ? Muut koulitut voivat hyvin, ja ovat nyt ulkona yötä päivää joko muovin tai lasin alla. Raahasin vanhoja ikkunalaseja pihan lämpimään kohtaan ja rakentelin niistä kasvilavoja. Ei puraissut pakkanenkaan, vaikka joku yö oli auton lasit huurtessa. Riskillä mennään, kun en jaksa kiikuttaa kasveja edestakaisin.
Siihen kirpparihommaan ryhdyn vasta kesällä. Kun säälliset ihmiset lompakkoineen ovat lomillaan, niin ehtivät kiertää kirppareita 😎. Josko vaikka kaikki vanhat kirjahyllyn dekkarit kelpaisivat, kun kirjastotkin on heinäkuussa kiinni. Pitääköhän se pöytä varata jo nyt?
Voi Desper, kunpa osaisin kirjoittaa jotakin, josta saisit lohtua. Palsta kun ei tarjoa varsinaisesti konkreettista apua. Virtuaalinen avuntarjous ei korvaa sitä. Kun voimat ovat vähissä, käytännön apu olisi tosi tarpeellista. Osastoa pidetään paikkana, "jossa saa levätä", mutta siihen osaston rytmiin ei ole helppo tottua.
Lukossa, muistui:
Mä käytän sellaista silmälappunaamiosysteemiä, kun valoisuuden takia menisi unirytmi ihan sekaisin. Sain kyseisen maskin jostain lentomatkalta. Siis laput silmillä kuminauhavirityksellä, pysyy päässä nukkuessa. Toimii mulla tosi hyvin, enkä heräile aamun valoisuuteen liian aikaisin.

Mailis: Minkälaisia oireita sinulla on? Tarkoitatko kurissa olevalla sairaudella masennusta?

Desper: Minuakin itkettää päivittäin. Ei välttämättä heti aamulla, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. En tiedä, millä keinolla saisi hanat kiinni ja toisaalta joskus itkettää ilman kyyneliä, joten ehkä sekään ei olisi mikään keino.

Ilonai: Hrrr… Apua, olit heittänyt jo talviturkin. Minä olen vilukissa ja kuljen edelleen hanskat kädessä ja kaulaliina kaulassa, vaikka ihmisiä näkyy jo jonkin verran t-paidoissa. Kuulostaa terveeltä tuo, että tulet paremmalle tuulelle, kun teet mistä pidät. Masentuneena sekään ei usein auta, kun mikään ei tunnu miltään.

Rina: Ystävyydet ovat tosiaan kummallisia. Erikoista, että ystäväsi halusi antaa sinulle toipumisrauhaa. Ajattelisin, että edes satunnaiset tekstiviestit piristäisivät enemmän kuin hiljaiselo. Minullakin on kyllä käynyt niin, että yksi ystävä ei juuri yhteyttä pidä. Hän ei oikein pidä muutenkaan, vaan vastuu yhteydenpidosta on minun harteillani. Arvostan ystävyyssuhdettani häneen, mutta jokin siinä suhteessa myös nakertaa minua. Tulen joskus huonovointiseksi hänen seurastaan. Olen kyllä tullut huonovointiseksi muidenkin ystävien seurasta joskus. Pidän sitä omiin ongelmiini liittyvänä ilmiönä enemmän kuin ystävyyksien laatuun liittyvänä asiana. Olen tosiaan ollut jo vuosia masentunut ja se on vaikuttanut myös ihmissuhteisiini. Yksi ongelma on muistamattomuus! Minulta on muisti mennyt jo kauan sitten, enkä muista mitä olen keskustellut ystävieni kanssa ja missä merkeissä. Yksi ystävyys(?) on ollut jäissä jo useamman vuoden, kun elämäntilanteessani tapahtui sellainen luonnollinen muutos, joka katkaisi arkisen yhteydenpitomme. Minulla on kuitenkin epävarma olo ko. ystävästä. Muistelen hämärästi, että viimeisimpiin yhteydenpitoihin saattoi liittyä jotain riitaa. Olen kuitenkin myös voinut kuvitella koko jutun. En yhtään muista! Joka tapauksessa hän ei ole pitänyt minuun yhteyttä (esim. tekstarein), mutta yhteydenpitomme muutenkin perustui lähinnä luonnolliseen yhteyteen, joka meillä oli. Harmittaa kuitenkin nämä muistikatkot. Onko sinulla muistiongelmia? Minulle kävi hiljattain niin, että muistiini palautui materiaalia, jonka olin mahdollisesti masennuksen vuoksi unohtanut. Se vain yhtäkkiä tulvahti takaisin mieleeni ja tuntui tosi hyvältä. Muistan kun aiemman masennusjaksoni aikaan kävi samoin, että unohtunutta materiaalia alkoi palata mieleen tervehtymisvaiheessa. Se oli pelottavaakin, kun tajusi miten ”pihalla” sitä oli masennuksen aikaan ollut. Tapaan tällä viikolla erään ystäväni, joka tietää masennuksestani ja tapaaminen on varmaan rento. Tapaan vielä mahdollisesti toisenkin kaverin, joka ei tiedä masennuksesta ja jota en ole pitkään aikaan tavannut. Se jännittää kovasti. Olen kuitenkin pikkuhiljaa päättänyt tehdä comebackia sosiaalisiin piireihini.

Se on totta, että tämän virtuaalisen yhteyden kautta ei voi kuin lähettää terveisiä ja yrittää myötäelää sekä kannustaa toisia. Välillä tekisi mieli lähteä auttamaan siivouksessa tai vastaanottaa itse vastaavaa apua. Kaikessa vaillinaisuudessaankin tämä Tukinet on toki meille tärkeä. Sitäkin olen miettinyt, että näihin vertaistukijuttuihin liittyy välillä kateutta. Koin ja seurasin sellaista aiemman masennusjaksoni aikana eräässä toisessa masentuneiden nettiyhteisössä. Siellä ilmeni kateutta esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, kun joku toipui ehkä suuremmin harppauksin kuin joku toinen / jotkut toiset. Samoin jotkut ikään kuin jumittuivat masennukseen (krooninen masennus?) ja pyrkivät jollain tavoin sitomaan muitakin samaan suohon. Varsinkin päihteitä käyttävillä syntyi riitoja, jotka olivat tosi raskaita kaikille. Toisaalta oli myös vilpitöntä iloitsemista toisten edistysaskelista jne. Vertaistuessakin on omat ”sivuvaikutuksensa”, eikä kaikki vertaistuki ole aina vain hyväksi. Olen kuitenkin hyötynyt Tukinetistä tosi paljon, toivottavasti te muutkin.

Lukossa,

Mä vaan aattelen että kai sairaus jotenkin näkyy ja tuntuu vaikka se kurissa olisikin. Mutta jos siitä ei lääkärissä puhuta niin ei sitä tarvii hoitaa, ei sitä ole Ikäänkuin olemassa.

Kyllä se voi aiheuttaa ahdistusta ja masennusta ja saamattomuutta. Mutta ei se ketään muita haittaa. Mua se haittaa.

Jotenkin nytkin tyhjä olo. Toimeen tarttuminen on vaikeaa. Mutta kai joskus saa levätä.

-m

Jäin just saikulle viikoksi.. En tiiä mikä on mieli maassa jne..
😭😟

Auringon kukka, Mieli maassa on yhdistys.

Tattarihan se oli, eikä ohrapuuro 😝
Minä laitoin eilen samettikukkia ulos ja jätin yöksi. Koko illan selailin sääennustetta 😀 Siellä ne on ihan pirteinä. Varmaankaan ei vielä kaikki. Näitä kun on niin monessa paikassa. Minä luin jostain netistä, että jos taimia ottaa välillä sisään ja taas ulos, niin niistä tulisi ohuita hujoppeja. Kun taas pysyvä sijoittaminen tekee niiden solutasolla jotain, että vankkenevat.

Hienoa Rina, että miehesi sydämessä ei ollutkaan mitään vikaa. Piti tuosta jokin aika sitten kysyäkin. Minunkin on pitänyt käydä Ikeassa. En kyllä enää muista miksi. Se mitä joku kysyi; Rina, Lukossa? Että onko koko yön valvominen toivottavaa. No ei ole! En tiedä miksi toisinaan vaan hyörin ja pyörin. Jännitänkö jotain, vai miksi. Täysikuu ainakin aiheuttaa valvomista.

Minä törmäilen täällä yhteen laatikkoon, niin että polvet on mustelmilla. Siivoilut vähän vaiheessa, enkä osaa varoa. Taidanpa heittää tänään lisää taimia ulos.

Tänään olisi kaikenlaista tekemistä. Ei huvittaisi nyt yhtään.

Siedettävää päivää kaikille!

Mailis, on se masennus olemassa, vaikka siitä ei puhuttaisikaan☹️, vaikkapa siellä lääkärissä. Mutta ei se lääkärikään oikein tajua nostaa sitä kissaa pöydälle, ellei itse sitä tee. On vain joskus niin turhauttavaa puhella muutama sana masennuksestaan, kun sen setvimiseen voisi mennä vuosia. Pilleri vain poskeen, ja seuraava potilas sisään.
Jäin miettimään näitä ystävyyssuhteita. Mulla on vuosikymmen sitten katkennut yksi ihan totaalisesti. Se alkoi sellaisena näykkimisenä ja arvosteluna, jonka seurauksena aloin sitten varomaan sanomisiani. Tilanne ei siitä parantunut, vaan lopputuloksena tämä ihminen huusi kurkku suorana, että olin valehdellut hänelle, mikä ei edes pitänyt paikkansa. Tuntui, että hän keksimällä keksi saadakseen välimme rikotuksi. Toisaalta en ollut ensimmäinen, johon hän oli polttanut sillat. Kovasti tuo tapaus silti mietitytti. En voinut oikein ymmärtää, miksi hän peilasi itseään niin voimakkaasti ystäviinsä. Huono itsetunto varmasti vaikutti siihen osaltaan. Mutta en minäkään kuvitellut mikään menestyjä olevani. Nyt tämä samainen ystävä elää yksin. Miesystäväkin pakkasi tavaransa muutaman vuoden yhteiselon jälkeen. Se, mitä opin oli kai se, että ystäviin ei saa ladata odotuksia - he voivat ja ehkä saavatkin käyttäytyä miten tahansa. Eri asia on, kannattaako ystävyyttä tälläisessä tapauksessa yrittää vaalia. Ei varsinkaan, jos seurassa olosta tulee paha olo. Toki paha olo voi olla seurausta jännittämisestä. Mutta jännittäminen on taas seurausta siitä, ettei koe tulevansa oikein hyväksytyksi omana itsenään
Jos ystäväsi pyrkii arvostelemaan sinua, niin hän projisoi kielteisiä tunteitaan sinuun. Etenkin kateus on mestarinaamioituja. Tuosta mainitsemastani ystävyydestä (joka siis katkesi) vielä sen verran, että tämä ihminen oli tukenani silloin, kun minulla meni huonosti, mutta ei selvästikään voinut sietää minua siinä vaiheessa, kun olin onnellinen ja täynnä intoa ja tulevaisuudenuskoa. Silloin kateus nosti hänessä niin voimakkaasti päätään, että hän alkoi puhua myrkyllisesti ja arvostellen. Ei se ole mitään tosiystävyyttä. Näinkin päin siis tapahtuu, että ystävyys katoaa kunnon parantuessa. Siihenhän sinä, Lukossa osaltaan viittasitkin, kun puhuit tuosta palstakokemuksestasi. Ehkä siksi osa porukasta liukenee palstoilta toipumisen vaiheessa, kun alkaa kokea, että on "heitä" ja "meitä". Mielestäni se on vähän sääli siinä mielessä, että silloin toipuneiden kokemukset eivät enää tule palstan päivänvaloon, ja iloiset uutiset jäävät pimentoon. Toivoa kun luo se, että joku on ollut huonossa kunnossa, mutta siitä toipunut. Mutta ei tietenkään huonokuntoinen voi samastua vielä toipujaan. Ehkä sitten joskus 🙂. Te, me, he ja kaikki muutkin paljon voimia ja auringonpaistetta. 🌻🙂🌻

Virvatuli89 onnea tuleviin häihin ☺️❤️☺️

On kyllä niin ihana auringonpaiste, että 😎

Pompula ilahdutti kasvikertomuksilla. Nyt on luvattu niin lämpimiä, että taitaavat mun taimeni saada lämpöhalvauksen tuolla muovin sisällä😋.
En se ollut minä, joka kyseli valvomisista 😉. Minä nukun liiankin sikeästi Mirtoilla, eikä valvominen kuulu mun repertuaariin. En nyt muista Pompula, käytätkö mitään unta helpottamaan. Maitoa, eikä kuumavesipulloja ei lasketa, eikä lampaitakaan🙂.
Oli se helpotus tuo miehen rasituskokeen tulos..Meikän läheisriippuvuus on sitä tasoa, että miehen on parempi pysyä elävien kirjoissa. Toki hänestä välitänkin, eikä mulla siksikään ole mitään varasuunnitelmaa Kunhan nyt vielä muutama vuosikymmen tässä yhdessä taaperrettaisiin, siinä on toiveet. Jännä, miten vanhetessa asiat kiteytyy vain muutamaan olennaiseen asiaan.

Tuli noista sydänjutuista mieleen, että itsehän jouduin toissa kesänä lähtemään ensiapuun pistävän rintakivun takia. Kipu tuntui juuri vasemmalla puolella ja tuntui siltä, kuin joku olisi puukkoa tunkenut tuonne kylkiluiden väliin. Makasin vaan käppyrässä ja itkin, enkä pystynyt hengittämään kunnolla. Kymmenen tuntia meni siellä ensiavussa maatessa ja kaikenlaisia tutkimuksia tehtiin ja kokeita otettiin. Sydämestä kuului joku pieni suhina. Mitään ei kuitenkaan siellä sen suuremmin selvinnyt ja seuraavana päivänä kävin terveyskeskuslääkärin luona joka laittoi lähetteen sydänultraan. Oli ihan kamalaa odotella se reilu viikko kotona maatessa ja kaikenlaisia kauhukuvia pyöri mielessä. Olin ihan varma, että mulla on joku reikä sydämessä yms. Noh, eihän mun sydämessä sitten loppujen lopuksi mitään vikaa ollutkaan. Suhina oli kuulemma viaton sivuääni ja se kipu rinnassa johtui siitä, että rintarangassa oli jäänyt hermo puristuksiin. Kardiologin ohje oli, että liiku ja venyttele enemmän. Sanoi vielä, että niin kauan kuin se kipu on pistävää niin ei ole kyse sydämestä. Jos kipu on puristavaa tai polttavaa niin sitten voit huolestua 😀

Virvatuli89. Se mieheni kipu on just sitä puristavaa...ja tulee rasituksessa tai rasituksen jälkeen. Tai sitten syke nousee yhtäkkiä korkealle ja pysyy monta minuuttia ylhäällä. Nyt pitäisi kuitenkin kuulemma syödä lääkkeitä "varmuuden vuoksi", vaikka rasituskokeessa ei näkynyt mitään hälyttävää. Vähän jäi epäselväksi koko juttu☹️.

Kuten aiemmin olin kirjoittanut tänne, mulla löytyi rasitus-EKG:ssä sydämen happivajausta jonkin aikaa ja tuli voimakas kipu rintaan. Pääsen varmaan jatkotutkimuksiin. Pelottaa kyllä.

Toinen mikä jäi mieleen näistä teidän teksteistä oli ystävyyssuhteen katkeaminen. Itsellekin kävi niin, että sinkkuystäväni vaikutti kateelliselle ja ilkeälle kun menin aikoinaan naimisiin ja sain lapsia. Puheet olivat ilkeitä. Hän sanoi, että ootko paksuna kun menet naimisiin ja nimitteli lapsiani penskoiksi. Laitoin hänet vielä lapseni kummiksi, koska kukaan ei ollut pyytänyt häntä kummiksi ja hän oli lapsuudesta asti ollut minun kaverini. Minulla oli vähemmän aikaa hänelle ja kun hän tuli luokseni, hän oli 7 tuntia luonani vieraana, mieheni oli reissussa silloin. Väsyin suoraan sanottuna hänen passaamiseensa koska lapsetkin piti hoitaa samalla. En saanut olla kuin kotonani vaan hän vaati huomiota sen 7 tunnin ajan. Kuljetin häntä meille ja kotiinsa, tein ruoat ym. En saanut mennä saunaankaan, koska hän halusi, että pidän hänelle seuraa. Silloin tuli rytmihäiriön tyyppisiä tuntemuksia minulle. Tästä on jo aikaa, mutta surettaa vieläkin koko sotku☹️

No näinhän se on, että meikäläinen putosi taas kärryiltä. Tumps! Onneksi meitä on useampi kirjoittaja, niin pysyy jotenkin hanskassa tää keskustelu. Auringonpaiste on kyllä jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa ja vielä ovat luvanneet lämpimämpää ☺️❤️

Ei ne Rina paahdu. Ne on ihan onnessaan ja alkaa kukoistamaan. Näin mä ainakin toivon. Ja unohdin samalla mitä muuta mun piti kirjoittaa 😋

Nyt on iloisia uutisia 🙂☺️😀🙂👍🙂🌻
Ensinnäkin olen tosi iloinen, että jaksoin tänään tosi hyvin koko päivän, vaikka jännitin jaksamista, kun olin eilenkin menossa. Nyt siis tuli kaksi peräkkäistä päivää aktiviteetteja ja hyvin jaksoin. Meni siis kuparinen rikki. Näissä kyllä oli niin, että maanantaina oli ikävin juttu eli Ikean reissu ja tänään ensin raskaampi juttu ja sen jälkeen kivempi juttu. Toisekseen sain tänään kuulla, että saisin ilmaiseksi astinpesukoneen, kun kaverin täytyy muuton vuoksi päästä siitä eroon. Olen aiemmin ajatellut, että yksinäisen tiskeihin ei konetta tarvita, mutta voisin ihan oman vaativuuteni kiusaksi (vaativat haluavat usein tehdä asioita raskaimman kautta, kärsimys jalostaa, pah!) koneistaa tiskini. Täytyy vielä organisoida kuljetus. Kolmannekseen tälle viikolle tuli lisää ohjelmaa (gulp! 🤔), mutta se on niin rentoa, että voinee verrata kotona lepäämiseen. Tällä viikolla olisi kuitenkin joka päivä ohjelmaa, joskin joinakin päivinä vain puolipäiväisesti. Vain lauantaina on sellainen jännittävä juttu, joka etukäteen ahdistaa ja vienee voimia. Muuten viikon ohjelma sisältää paljon minulle rakasta luonnossa liikkumista ja erääseen reissuun yhdistetään hieman rästiasioiden hoitoa. Voi veljet, jos hommat toteutuu, niin tiedossa on mukavaa tekemistä ja samalla projektien etenemistä. Vähän kyllä jännittää oma jaksamiseni... Vielä neljäntenä kivana asiana on se, että tänään mietimme psykiatrian polin käynnillä oleellisia juttuja ja tuntui, että jotain loksahti kohdilleen.

Kiitos muutamien "lohdutuksista"! Seuraan kiinnostuneena kirjoituksianne ja ne ovat minulle vertaistukea, en vain oikein meinaa jaksaa kirjoitella. Voikaa mahdollisimman hyvin!

Mailis: Olen Rinan kanssa samaa mieltä siitä, että kyllä masennus on ilman lääkärin puheitakin, jos se on ollakseen. Minulla alkoi masennus niin, että olin ”pelkän” työterveyslääkärin hoidossa pitkään. Hän määräsi vain vähän masennuslääkettä, eikä nostanut annosta yhtään eikä masennukseen oikein muutenkaan puututtu puhein eikä teoin. Sitten kävi niin, että masennus ei parantunutkaan vaan paheni. Ja lopulta löysin itseni psykiatriselta osastolta… Tuo saamattomuus on masennuksessa kurjaa! Joskus saa tietysti levätä, mutta se on kurjaa jos jatkuvasti on kovin saamaton.

Auringon kukka: Voimia! Ehkä saikulle jääminen oli hyvä asia.

Pompula: Minäkin tykkään ”taimiterveisistä”. Vai että siellä ulkoillaan jo. Minä olen odottanut vähän isommaksi kasvua ja onhan noita lehtiä tullutkin lisää. Kyllä täälläkin mennään kohta parvekkeelle. Kysyin valvomisesta, kun mietin onko se toivottavaa. Jotkut tykkäävät valvoa yöllä. Se on kuitenkin kurjaa, jos haluaisi nukkua eikä saa nukuttua. Toivottavasti saisit unet kuntoon, vaikka vähän hankaliahan nuo ongelmat ovat. Minulla on ollut univaikeuksia lukioiästä lähtien. Nyt unet toimii aika hyvin. Tällä hetkellä yritän kääntää rytmiä niin, että heräisin aiemmin, klo 7-8 aikaan. Tänään heräsin jo ennen kuutta pirteänä. Se oli ihan kivaa, kun nyt on kuitenkin jo valoisaa. Minullakin on siivoilut vaiheessa. Aina tuntuu olevan joku vaihe siinä hommassa. Koskaan ei ole täysin valmista. Tykkään muuten noista kommenteistasi ”on kyllä niin ihana auringonpaiste, että”. Osaat sanoa sellaisella sävyllä, että tunnekin välittyy.

Rina: Pahoittelut entisestä ystäväsuhteesta, vaikka kyllähän sekin on antanut sinulle elämänkokemusta jos ei muuta. Minullakin on yksi ystävä, jonka kohdalla minusta tuntuu, ettei hän täysin voi sietää hyviä juttujani. Viime aikoina on kyllä ollut hiljaiseloa välillämme. Noista nettipalstajutuista vielä. Silloin kun elämä alkaa kantaa, on aika luonnollista että tulee enää vähemmän ”roikuttua” nettipalstoilla. Elämään tulee yksinkertaisesti niin paljon muuta sisältöä. Ihmiset ovat kyllä tässä suhteessa erilaisia. Toipuneiden tai ainakin eteenpäin kuntoutuneiden tarinoissa on aina se toivon pilkahdus masentuneille, kuten totesit. Voi ajatella, että ”ehkä minäkin joskus kun nuokin”. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka katkeroituvat, kun edistystä ei omalle kohdalle tunnu tulevan. Kyllähän varmaan jokainen toivoo, että joskus olisi oma vuoro.

Tänään olen tosiaan aamuvirkkuna täällä pystyssä ja kahvimukin ääressä. Yritän aikaistaa vuorokausirytmiäni ja ainakin tänään sujui mallikelpoisesti. Minulla on tässä pieni tavoitekin, mutta siitä ehkä myöhemmin, jos onnistun sen saavuttamaan... Olo on nyt aika energinen. Eilen oli hyvä päivä, kuten kirjoitin, ja olo on vielä siitä vähän kevyt ja poreileva. Ainakaan vielä ei tunnu yhtään suoritusväsymystä tai krapulaa, vaikka olen kahtena peräkkäisenä päivänä ryntäillyt kaupungilla. Tekisi mieli asentaa peili ja aloittaa verhojen ompelu, vaikka kello ei ole vielä seitsemää. Ehkä se on vähän liioittelua 😀. Taidan tyytyä romaanin lukuun, sillä se pitäisi palauttaa viikon päästä kirjastoon - mielellään luettuna.