Lukossa, Kyllä maar taloudellisten asioiden solmuuntuminen pistää jo entisestään matalan mielen vielä matalammaksi. Kauheinta on juuri tuo vaihe, kun ei jaksa enää yhtään mitään ja ajatuskin jonkun asian hoitamisesta luo hirveän ahdistuksen. En tahtonut selvitä veroilmoituksesta , ja tosiaan, piti muutama tukikin hakea. Mulla meni käsiala sellaiseksi tuossa vakavassa masennuksessa, että en meinannut kyetä kirjoittamaan allekirjoitusta papereihin. Näin jälkeenpäin tuntuu hassulta, että harjoittelin yhä uudestaan nimeäni vihkoon, että se sujuisi. ei voi olla totta, että ihmisen pitää opetella uudestaan kirjoittamaankin. Siinä vaiheessa mulla paloi yksityisille lääkäreille iso summa säästöjäni, kun olin varma, että joku vakava sairaus on kaikkien oireideni taustalla. Magneettikuvat ja lukuisat lääkärikäynnit yksityisellä meni siis omasta pussistani. Lopulta yksityinen psykiatri passitti mut julkisen puolen psyk.polille. Mutta pitkä, pitkä matka siitä on ollut toipumiseen.
Tää Suomen hyvinvointijärjestelmä toimii just niin kauan kuin ihminen jaksaa sitä apua hakea, ja siksi on kamalaa olla sellaisessa tilanteessa, että on liikkeellä pikkuisen liian myöhään. Minäkin silloin olin selvästi vakavasti masentunut jo puoli vuotta aiemmin ennenkuin turvauduin lääkäriin. Ei vain jaksanut hakea apua ☹️.
Vähän sadepäivän tunnelma tänään. Toivon sulle lohdullisia ajatuksia, Lukossa. Tirautellaan, kun siltä tuntuu. Toisaalta hyvä, jos kykenee itkemään? Itkuilla voi olla useampia merkityksiä. Lohdutonta tai lohdullista. Jälkimmäisiä mieluusti, kiitos.

Pompula: Kehotit olemaan minua lopettamaan itselleni rumasti puhuminen. Tuo että joku sanoo minulle noin selvästi "lopeta" niin kyllä sai vähän itsemyötätunnon päätä nousemaan, kiitos!

Rina: Kiva oli lukea kommenttejasi. Koirista - kyllä niiden parissa nousee mielialakin kun ne vie lenkille ja tulevat viereen lohduttamaan. Itse asiassa kun otin ekan koiran, ajattelin, että lapsikin saa rakkautta lisää koirilta ja seuraa koulupäivän jälkeen kun ollaan töissä vielä.

Huomaan että stressiä en jaksaisi lisää enää - no sitähän tuli eilen yhden ikävän meistä riippumattoman tapahtuman takia. Nyt pitäisi kestää epävarmuutta ja ehkäpä rahan menoakin. En tykkää☹️ Jospa asiat järjestyy parhain päin.

Jopas minä kirjoitin huonoa suomea ed viestissäni😳

Melatoninin otin ajat sitten ja nyt unilääkkeen, valvottaako minua tuo Aurorix😐 Kauanko voi syödä unilääkkeitä päivittäin?

Minuakin masentaa nuo hallituksen päätökset, kohta selviää voiko enää sairastaa työssä oleva ja ylipäänsä kukaan, vai sinnitteleekö vaan töissä vielä kauemmin sairaana.

Liiza2, mikä unilääke sulla on? Mä olen syönyt unilääkkeeksi Mirtazapinia kolmasosan eli n. 5 mg joka ilta jo kuuden vuoden ajan. Itse asiassa Mirta on masennuslääke, mutta juuri noin pienellä määrällä toimii vain väsyttävästi. Toimii mulla erinomaisesti, ei väsytä liikaa ja tunnen saavani normaaliunet. Mun mielestä paljon parempi valinta kuin joku Temesta tai vastaava, joihin jää koukkuun, ja jotka lakkaavat toimimasta samalla annostuksella, jos niitä kauan syö. Teho laskee siis ajan myötä. Mutta Mirtazapin tuntuu tehoavan vielä yhtä hyvin monen vuoden käytön jälkeen. En vaihtaisi pois, mutta tämä on yhden ihmisen kokemus, ei välttämättä mikään sääntö. Lekurin kanssa kannattaa ottaa asia esille. Ja mullakin on sellainen tuntuma, että mielialalääkkeet "piristävät" niin, että on vaikea saada unta.
Stressiä ja vastoinkäymistä tulee aika ajoin, ei voi mittään ☹️. Mun ensi reaktioni sellaiseen on ahdistus - tuntuu jotenkin ylipääsemättömältä alkaa selvitellä ja hoitaa asioita. Jouduin vähän aika sitten sen eteen, että oli pakko vaihtaa kakkosauto, vaikka ei olisi oikein ollut varaa siihen. Jouduin pähkäilemään, mitä kannattaa tehdä- korjauttaa vanha, joka olisi ollut monen mutkan takana, kun kaikkia osia ei ollut saatavilla. Tuntui ihan ylipääsemättömältä se revohka, mihin oli taivuttava. Mutta nyt pihassa on uusivanha ajoneuvo, joten siitäkin on selvitty.
Lukossa 😀, sä olet todellinen bongari! Lenkkitakkini olen vaihtanut lilaan (voi miten räväkkä väri näin keväällä 😎), mutta ei se koiria haittaa!
Koko viime yön satoi kaatamalla, ihan kuin olisi syksy😝. Linnutkaan ei laula tuolla ulkona, rassukat. Kaipailen niitä Lukkiksen uniperhosia maisemaan. Tykkään bongailla perhosia ja tunnistaa niitä. Mulla onkin suuri päiväperhoskirja ja kirja kiitäjistä ja yökkösistä. Erilaiset koppakuoriaiset ovat myös oiva tunnistamisen lähde. Saan hurjasti iloa luontoasioista. Ja voi kun pääsis vielä sinne kansallispuistoonkin tehtyä retken. Mutta ei tällä sateella!
Iloa ja voimia kaikille! Missä Pompula luuraa? Ja Pompulan unet. 🙂🌻

Liisa2, unilääkkeet on tarkoitettu ihan tosi lyhyeen käyttöön. Vaihtoehtoja kannattaa alkaa etsiä hyvin pian, jos uni ei ilman tule, kuten Rinakin jo kertoi.

Rina, Pompula on hyvin hyvin väsynyt. Meinasin jo eilen lueskellessa kirjoittaa, että olen väsynyt, mutta en sitten jaksanut 😴

Viikon olen syönyt Imovanea. On mulla Stilnoctiakin. Mirtatsapiini ei käy mulle. Ei työterveyslääkäri tiiä näistä mitään, eikä jaksais paneutua. Kärjistetysti sanottuna. Kuljen kai siellä liian usein.

Rina taisi kirjoittaa, että Liizan kirjoituksiin on tullut piristynyt sävy. Olen samaa mieltä. Kolmas koira voisi siis sittenkin olla realistinen...!

Unilääkkeistä sen verran, että mulla on kyllä ollut keskushermostoon vaikuttavia unilääkkeitä (esim. Imovane) käytössä yli kymmenen vuotta, mutta olen käyttänyt sitä vain jaksottain. Joskus aiemman masennuksen yhteydessä pisin jakso joka ilta Imovanea ottaen kesti kuitenkin useita kuukausia. Nykyään mulla on unilääkkeenä Tenox, joka sekä auttaa nukahtamaan että pitkittää unen kestoa. Olen käyttänyt Tenoxia nyt lähes joka ilta yli neljä kuukautta. Kirjoitan lähes joka ilta, sillä välillä nukahdan vahingossa ennen kuin olen ottanut kyseisen lääkkeen. Me ihmiset ollaan tosi erilaisia ja lääkkeet vaikuttaa meihin eri tavoin. Mulla on ollut bentsojakin käytössä yli kymmenen vuotta niin, että otan niitä ahdistusjaksoina ja mm. esiintymisjännitykseen. Niitä on kulunut suhteellisen vähän ja mulle auttaa pienetkin bentsoannokset, enkä jostain syystä totu niihin niin että pitäisi annosta suurentaa. Mä en juuri juo edes alkoholia, eikä ikinä ole ollut minkään aineen kanssa riippuvuusongelmaa (työn ja netin kanssa kyllä). Joskus ihan vieraat yleislääkärit ovat ensitapaamisella alkaneet päivitellä mun bentsoreseptejä, vaikka se lääkitys on psykiatriassa pitkän hoitojakson aikana suunniteltu. Eli olen kokenut sen, kuinka bentsojen käyttäjää pidetään liki narkkarina. Se on ollut ikävää ja kerran siitä tuli iso ongelma, kun lääkäri katkaisi kuin seinään mun lääkityksen. Nyt aikuisempana uskaltaisin kyllä pistää enemmän hanttiin ja pyytää vaikka soittamaan mun ex-psykiatrille (ko. tilanteessa hoito psykiatriassa oli päättynyt). Unilääkkeinä käytetään myös muitakin psyyken lääkkeitä kuten Rinan käyttämää Mirtazapinia ja Ketipinoria sekä Ataraxia. Atarax on allergikkojen käyttämä lääke, joka hillitsee kutinaa. Mä olen käyttänyt jonkin verran myös Ataraxia sekä allergioiden että mt-ongelmien vuoksi. Olen kuullut hyvää tuosta Rinan lääkkeestä, mutta mulle se aiheutti aikoinaan migreenimäisen ankaraa päänsärkyä. Ketipinor teki mut niin veteläksi ja väsyneeksi, että nukuin koko seuraavan päivän melkein ja puhekin oli ihan puuroa.

Rina kuvasi hyvin, miten ahdistus nousee stressistä. Asiat tuntuvat liian suurilta hoidettaviksi. Mä oon miettinyt, että mun äitikin oli ahdistumaan taipuvainen ja pelokas. Kukaan ei ole mulle lapsena sanonut lempeällä rauhallisella äänellä, että "kyllä kaikki järjestyy". Mulle oli ihan suuri shokki opiskeluiässä, kun tajusin että tuo on aika tavallinen sanonta. Olen yrittänyt nyt aikuisena opetella itse sanomaan tuota itselleni. Rinakin sai autoasian kuntoon, kyllä kaikki järjestyy 😉

Mitä Pompula on puuhaillut?

Hikiliikuin tänään yli tunnin ulkona ja näin joutsenen, valkovuokkoja ja mustavalkoisia vesilintuja, jotka saattoivat olla tukkasotkia. Vähän shoppailinkin ja kävin Hesessä syömässä.

Mulla on tällä hetkellä kova kriisi tämän masennuksen ja mt-ongelmien kanssa. Olen vihainen ja surullinen siitä, että "just mulle" on tullut näitä ongelmia. En pysty näkemään tilanteessa mitään hyvää ja syytän itseäni luuserisurkimukseksi. Puoliksi syytän itseäni mt-ongelmista, puoliksi en, mutta en oikein osaa syyttää ketään/mitään muutakaan, vaikka varmaan sekin olisi mahdollista. Mutta päässä siis pyörii "miksi, miksi, miksi"-levy, vaikka sinänsä en odota edes vastauksia. Miten te muut ajattelette?

Lukossa, sä sanoit tuon mitä mullekaan ei ole äiti tai isä sanonut koskaan "kyllä kaikki järjestyy". Miten paljon se olisi merkinnytkään minulle lapsena ja nyt!!

Bentsoista ja pameista; minäkin käytän kohtuudella ja riippuvainen olen enempi netistä ja työstäni.

Kyllä mä oon jossain rakastumisen tunteenoma koirakuumeilun takia😍

Se yksi taloudellinen harmi (kaupan purku) kääntyikin sitten meille onneksi - toivon niin! Kannatti minun pistää neuvoa (lue: komentaa) mieheni etsimään uusi ostaja🌻🙂🌻

Luen vielä tarkemmin teidän viestejänne. Mutta sen sanon, että te ootte mahtavia, kaikki🙂👍 Sellainen empatia ja elämän viisaus huokuu teistä.

Mä olen ihan hirveän väsynyt. Pyykki- ja tiskivuori odottaa ja ne kymmeneen kertaan mainitut taimen alut odottaa koulijaa. Eilen sain yhden laitettua 😀

Olen mä siis saanut jotain tehtyä puolipakolla. Tänään oli useampi tai muutama tunti, ihan mukavaa. Muutoin, tällastahan tää elämä on 😋 Sänky on paras kaveri. Mitään unia en muista.

Mulla oli tänään aktiivipäivä, vaikka aamu alkoi väsyneenä ja vetelänä. Koti on päässyt ihan hirvittävän kamalaan kuntoon. Huomenna on siivous- ja kokkauspäivä. Pakko. Perjantaina on tarkoitus jälleen pitää aktiivipäivä ja rynniä muutamien pakottavien töiden perässä. Mun hoitotaho on nyt ottanut mua niskasta kiinni 🤔 ja olen tilivelvollinen tekemisistäni sinne. Eli he tietävät mun monista rästiin jääneistä hommista ja patistavat mua niitä tekemään yksi kerrallaan. Se on oikeastaan aika huojentavaakin 😳. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että nämä mun lisääntyneet voimavarat on pakko kohdistaa oikeiden tehtävien tekoon eikä mihinkään chillailuun. Se on tietenkin mun itseni kannalta tosi hyvä, mutta joudun kohtaamaan monia häpeällisiä tilanteita ja ihmisiä, joille pitänee selittää mihin ja miksi hävisin piip ajaksi. Täytyy keksiä jotain selityksiä. Ihan kaikille en ole valmis masennuksestani tilittämään.

Mulla tulee kirjoitusvirheitä näköjään täällä.

Saikulla loppuviikko. Ostin saikkupullat leipomosta

Ihmeellisen lämmin ilma ulkona. Nyt täytyisi levätä. Yksi aamu heräsin aikaisin kun oli vielä pimeää. Ulkona linnut jo lauloi siihen asti. Ajattelinkin että "helvetissä ei ainakaan linnut laula noin kauniisti."🌻🙂🌻

Hitsi, Lukossa, mä en mitään muuta teekään kuin chillaille😋. Varmaan joku mt-täti kehottaisi mua tenttimään tuon vuosikymmeniä sitten rästiin jääneen tentin " saadakseni asian pois pöydältä". Mitään hyötyähän siitä ei ole, koska tuskin saisin alaltani töitä. Välillä kyllä mietin, että voisin tehdä mitä tahansa ja millaista työtä tahansa, ja selailen työkkärin sivuja tai yritän keksiä yritysideoita.
Sulla Lukkis on mahdollista palata takaisin työelämään
🙂, minusta se on hyvä juttu. Mietit, mitä selittelisit joillekin ihmisille poissa oloasi. Miltä tuntuisi paukauttaa suoraan, että masennuksen vuoksi olen ollut sairaslomalla? Tarkoitan, että se olisi rohkeaa, ettei tarvitsisi hävetä. Sairaus kuin sairaus, ja jos joku hienohelma ei sitä ymmärrä, niin so what? Joskus on käveltävä kuumien hiilten ja hypättävä benji hyppy. Se on valloittavan vapauttavaa, kun töräyttelee menemään juuri sellaisena kuin on, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
No hyvähän mun on puhua, kun olen jo leimautunut vapaataiteilijaksi,, luuseriksi tai miksi lie, enkä enää jaksa välittää, mitä muut ajattelevat. Tuota miksi kysymystä en muistaakseni ole esittänyt itselleni. Ehkä vastaus on ollut mulle niin itsestäänselvä (miksi sairastuin). Joskus olen sitä jossitellut, että olisi pitänyt valita toinen ammatti tai mies 😐, mutta siihen mun jossitteluni ovat jääneet. Nykyisin en jossittele enää, yritän vain selviytyä tästä näillä eväillä, mitä mulla on. Ja leipää on kaapissa riittävästi, eikä tarvitse sillan alla nukkua. Järkikin pelaa jotenkuten niin myös arki, ja pieniä ilonaiheita ja suunnitelmia on elämässä.
Voih, Pompula 🙂, voisin tulla setvii sun pyykit ja tiskit. Voisit mulle sieltä sängystä huudella ohjeita. Mä olen paljon parempi siivoaja kylässä kuin kotona, anopillakin pyyhin rätillä huolellisesti tiskipöydät. Voimasia sulle Pompula! ☺️❤️
Liiza2, oma äitini oli häilyväinen, enkä muista mitään luottamusta herättävää. Viljeli aiheettomia pelkoja ja neurooseja. Taikauskoakin. Hyh. On se vaan niin väärin😠.
Voikaa taas🙂🌻

Liizan saikkupullat kuulostivat maukkailta. En muista milloin viimeksi olen syönyt pullaa. Oli kiva kuulla, että joku muukin olisi tarvinnut sitä äidin rauhoittelua. Ehkä me opitaan vielä aikuisinakin jollain tavalla rauhoittelemaan itse itsejämme. Jos emme aivan huipputuloksiin pääsisikään, niin voimme kuitenkin päästä jonkinlaisiin tuloksiin.

Pompulalla on samaa hommaa kuin mullakin eli siivousta. Rinan tavoin minäkin siivoaisin mieluummin muualla kuin omassa kodissa. Joku hengetär olisi tervetullut tänne siivoamaan, tosin saattaisi saada slaagin heti ovella.

Rina: Mulla on tosiaan mahdollisuus palata työelämään ja sitä kovasti tahtoisin. Ihan ongelmatonta se ei tule olemaan, eikä varmasti henkisesti helppoakaan. Mitä ilmeisemmin en tule palaamaan entiseen työpaikkaani. Kun aiemmin puhuit autoprojektistasi, niin minulle iski äsken tajuntaan päätösten teon vaikeus. Se on varmaan yksi syy, miksi asioiden hoitaminen masentuneena on niin raastavaa. Päätösten teon vaikeus kuuluu masennukseen ja ainakin minulla on sitä runsaasti. Kun pakotan itseni johonkin päätökseen, koen vielä jälkikäteenkin stressiä ja epävarmuutta tekemästäni päätöksestä. Talousasioideni lisäksi olen saanut monia ammatillisia juttuja solmuun. Lisäksi minulla on mm. terveysasioita (somaattiset sairaudet) pahasti rästissä. Kyllä saan moneen kertaan ottaa hatun käteen ja nöyrästi lähestyä milloin mitäkin tahoa. Onneksi hoitotaho nyt auttaa ja kannustaa minua asioiden hoitamisessa! Joillekin tahoille voin kertoakin masennuksesta, mutta ihan kaikille tahoille en kerro. Joillekin ehkä sanon vain rehellisesti olleeni pitkällä sairauslomalla - miettikööt itsekseen syitä. Kaikki eivät varmaan kyselekään. Uteliaisuutta voi herättää se, että olen laiminlyönyt kalliita projekteja. Eli minulle on tullut takkiin aika kunnolla ja ihmisiä saattaa kiinnostaa, miksi olen antanut niin tapahtua. Tai sitten heitä ei kiinnosta, en tiedä. Ainakaan en ole velvollinen antamaan mitään selityksiä.

Vaikka viime viestissä väitin, etten syytä ketään tai mitään mt-ongelmistani, niin taidan mielessäni kuitenkin syyttää äitiäni ainakin osittain. Nyt äitienpäivän aikaan olisi tarkoitus tavata ja huomaan ärsyyntyväni asiasta. Tapaaminen saattaa ihan hyvin sujua niinkin, etten pysty hillitsemään tiuskimistani, vaikka kuinka olisi äitienpäivävierailu kyseessä. Siinä suhteessa olemme kyllä erilaisia äidin kanssa. Hän ei koskaan tiuskinut eikä korottanut ääntään (narsisti)äidilleen, vaikka minusta siihen olisi kyllä ollut aihetta. Äiti aina vain alistui, painoi päänsä ja oli hiljaa. Mummoni oli Rinan äidin kaltainen siinä, että hänkin jakeli aiheettomia pelkojaan. Ei ehkä ihme, että äidistäni kasvoi niin pelokas, vaikka ei sentään pelkääkään kaikkia sähkölaitteita tms.

Mun on hankala löytää ns. paikkaani tästä uudenlaisesta masennuksesta ja ahdistuksesta. Oli tavallaan helpompaa talvella, kun vain käperöidyin sohvan nurkkaan kaikiksi päiviksi. Nyt täytyy miettiä, mitä jaksaa ja mitä ei. Asiat ei suju tosiaankaan itsestään, vaan joudun maanittelemaan ja pakottamaan itseäni eri asioihin. Eilen maanittelin itseni pitkälle pyörälenkille. Se oli oikea tahtojen taistelu, mutta sain kun sainkin itseni liikkeelle. Pyörän päällä kilometrien päässä kotoa koin ihmeellistä epätodellisuuden tuntua siitä, että olenko todellakin pyöräilemässä vai istunko edelleen kotisohvalla. Minulle tulee tuota usein silloin, kun pakotan itseni liikkeelle. Sitä vähän niinkun aivottomasti saa itsensä liikkeelle ja vasta jonkin ajan päästä havahtuu todellisuuteen, että on tosiaan liikkeellä. Haluaisin perehtyä siihen mindfulnessiin, mutta sekin tuntuu aika raskaalta projektilta.

Taimet työntää uusia pikkuruisia lehtiä nyt. Edessä on vielä kasvun odottelua, karaisua ja sitten joskus parvekkeelle istutus. Taimipuuhaa on ollut kiva tehdä "yhdessä" teidän kanssa. Mitäs uutta kivaa tai hyödyllistä keksittäisiin? Oletteko te jo urakoineet talvi- ja kesävaatteiden parissa? Vappuviikonlopun aion mököttää mökissäni (=kotona) toivoen, että saisin keskityttyä romaanin lukemiseen.

Itsensä maanittelu tai pakottaminen on muuten ihan oma taiteenlajinsa. Pompula kirjoitti aikoinaan jotenkin niin, että joka toinen päivä täytyy pitää lepopäivinä. Minulla on usein kova kamppailu oman tahtomisen ja väsymyksen & masennuksen välillä. Tähän kamppailuun menee hirvittästi energiaa. Tänään päässäni käydään taistelua paitsi huomisen päivän ohjelmasta myös eräästä isommasta jutusta, joka joko toteutuu tai jää toteutumatta lähiviikkoina. Osa kamppailusta lienee masennukseen kuuluvaa päätösten teon vaikeutta ja osa liittyy tähän masennuksen alentuneeseen energiatasoon. Miten teillä muilla on tämän asian kanssa? Oletteko keksineet hyviä keinoja itsenne maanitteluun tai motivoimiseen? Tarvitsetteko te lepopäiviä vai palaudutteko te ilman niitä? Minulla ei edes maanittelua helpota, vaikka kyseessä olisi kiva asia. Lähes yhtä hankalaa on saada itseä kivaan menoon kuin ikävään velvollisuuteen.

En kehtaisi tunnustaa, mutta tunnustanpa nyt kuitenkin, että hoitotahoni lupasi minulle pullakahvit jos saan rästitöistäni ensimmäiset kolme tehtyä. Hävettää olla näin pohjalla, että verorahoja käytetään minun pullakahvittamiseen. Minusta hoitotaho ei kuitenkaan sinänsä ylireagoinut, vaan ihan oikeasti asiani ovat niin rempallaan, että joudun ylittämään itseäni moneen kertaa asioita kuntoon laittaessani. Huoh. 😯🗯️

Lukossa, hyvä, että tunnustit niistä hoitotahon kahveista 🙂😉. Hörpi ne vaan ilolla, saat ilmaiset kahvit 🙂 ja toivottavasti pullaa kans. Sä Lukossa vaadit itseltäsi aika tavalla, kertoilitkin, että olet ns. vaativa persoonallisuus. Joku siihenkin on syynä, en usko, että se olisi millään muotoa synnynnäistä. Ja masennusta ja uupumistahan se aiheuttaa, kun ei riitä itselleen, eikä tämä nykyajan työelämä auta siinä tippaakaan, kun vaatimukset ovat koko ajan koventuneet. Voisitko ajatella, että vaativuuden taustan selvittäminen voisi auttaa sua? Nyt ruoskit aika tavalla itseäsi. Hoidettavat asiat pitää hoitaa (jos jaksaa), mutta minuuden sitominen suorittamiseen on raskasta. Taas pälpätän täällä, anna mulle vitsaa. Eihän juurtuneista tavoista kukaan irti pääse noin vain, eikä ainakaan hyvää tarkoittavista tuupiskeluista johtuen.
Tehtäviä, lepoa, huilausta, tehtäviä. Noin se mullakin menee. Säännönmukaisesti aamupäivällä olen tomera ja kuvittelen saavani maailman valmiiksi iltaan mennessä. Iltapäivällä eli nyt mua alkaa hieman ahdistaa, ja joudun keventämään. Illalla saatan olla taas innostunut, mutta silloin pitää mennä maate. Eli hirveästi en saa aikaan. Sellaisena päivänä, kun on mentävä kotoa pois joko hoidettavan asian tai jumpan takia, mulla on melko normaali fiilis. Mitä kiireempi on lentää paikasta toiseen, sitä parempi mulle. Fokus on silloin tehtävässä, eikä päässä pyöri liikoja niinkuin kotona touhutessa.
Just tuo päättämisen vaikeus ja sen aiheuttama ahdistus! Olis paljon parempi kuin olisi vain yksi vaiihtoehto, ettei tarvitsisi päättää. Autojutussakin minun piti päättää, mihin päädyn: yritetäänkö korjata vanhaa vai alanko etsiä uutta. Ihan kamalaa, hui. Mä olen myös niin turvallisuushakuinen, etten kykene muuttamaan niitäkään elämänkohtia uusiksi, jotka sitä vaatisi. Kainalosauvoillakin voi kävellä silloin, kun pelkää menettävänsä jalkansa.
Kirpputorille ajattelin kesällä raastaa tavaroita. Aamulla tätä ajattelin ja siitä innostuin. Mutta hui hai, ei sitä tunnelmaa nyt ole. Näin se menee😋.