Lukossa kirjoitti 24.4.2016 17:18

Tuntuu vaikealta uskoa, että omia ajatuksiaan voisi muuttaa niin paljon, että pääsisi eroon turhasta itsekriittisyydestä ja tulisi suopeaksi itseään kohtaan.

No huh, ajattelin että kapiteelein huudat itsemyötätunto, kuinka vaikeaa se voi olla 😉 On myös myötätunto itseä kohtaan. Tavalliselle asialle keksitään uusia korusanoja. En tiedä avautuiko tuo tekstini siten, kun oli tarkoitettu. Ehkä.

Liisa2, ei ihme jos olet väsynyt, kun noin aikaisin heräät. Itseturruttaminen on aina välillä mielessä.

Valitettavasti olen monestakin syystä jo hereillä. Ollut jo klo 7 lähtien. Herätessä tänään mietin, että olenko todellakin sekoamassa? Mennäänpä eiliseen iltaan /yöhön. Ajattelin, että menen ajoissa nukkumaan, että herään suhteellisen ajoissa. Olisi paljon tehtävää. Otan iltalääkkeet ja tiedän, että uni ei helposti tule, joten luen kirjaa. Uni alkaa jo vähän kolkutella, joten sammutan valot jne. Hetken perästä hätkähdän ääneen, joka kuulostaa eläimen ja ihmisen äänen sekoitukselta ja mietin mistä se tulee. Ajattelen naapuria. Pelottaa. Yritän saada uudestaan unta, kunhan olen ensin sytyttänyt valot ja todennut, että ei, täällä ei näy ylimääräisiä. Jatkan uniani ja herään siihen, että tuo ääni tulee minusta! Jostain syvältä kurkusta, tai palleasta. Mitä h.... ? Mitä oikein tapahtuu? Olenko alkanut ulvoa kuutamolle? Ääni kuulostaa siltä kun eläimen ääni sekoittuisi ihmisen ääneen ja se tulee minusta. Ajattelen, että olen lopullisesti sekoamassa, mutta jatkan uniani. Mitä muutakaan voin? En muista nähneeni mitään unta, en tajunnut edes vielä nukkuvani, kun "ulvon". Hämmentävää! Ja pelottavaakin. Nolottaa. Ja tämä oli siis ihan totta.

Ihmissusi 😳

Huomenta kaikille 🙂. Maanantain tuuli puhaltaa, mutta ei sentään räntälöi, vaikka silläkin uhkailtiin.
En tiedä, onko mitään oikopolkuja, kun yrittää itseymmärryksessään edetä. Pidän kiinni ajatuksesta, että ahdistus aiheutuu mielen sisäisestä, osin tiedostamattomasta ristiriidasta.
Googlailin sitä sun tätä tarttuakseni johonkin, joka tuntuisi tutulta : avainnipulta, joka sopisi omaan lukkooni. Löysin taas häpeäteeman. Ben Malinen on kirjoittanut aiheesta kattavasti esim. Kirjassaan "Häpeän monet kasvot". Hän kuvaa oman eheytymisensä alkutaivalta näin:

"Olin rakentanut ympärilleni suojaavan kuoren, jonka sisällä olin voinut olla turvassa ilman, että kukaan näki todellista minääni."
"Ahdistukseni johtui siitä, että suojamuuri alkoi ahdistaa, roolielämä puristi liiaksi."
"Minulla oli kaksi vaihtoehtoa : jatkaa elämää kulissien takana ja sinnitellä siihen liittyvän ahdistuksen kanssa tai ottaa riski, purkaa kuori, ja katsoa, millaista elämä olisi ilman naamareita".
Kirja on muuten luettavissa e-kirjastosta.
Ben Malinen käsittelee kirjassaan (jota en kylläkään vielä ehtinyt kokonaan lukea) niitä tapoja, joilla vanhemmat voivat
juurruttaa lapseensa suhteettomia häpeäntunteita sen sijaan, että opettaisivat lapselle tervettä syyllisyyden tunnetta. Terve syyllisyys tunnistaa, milloin teko on väärä, sairas häpeäntunne taas yrittää kokonaisvaltaisesti väittää, että ihminen itsessään on kelvoton tai väärä. Kirjassa kuvataan lukuisia esimerkkejä tästä kaltoinkohtelusta, jota harjoittavat erityisesti vanhemmat, mutta myös lapset toisilleen (esim. Kiusaaminen).
Ben Malinen esittelee myös rooleja, joilla aikuinen minä peittelee tai piilottaa häpeäntunnettaan esim. Auttajan ja Pellen ja Uhrin roolit.
Millainen kaapu minulla on? Nuorempana olin seurassa se "hauska", joka pyrki keventämään tunnelmia keksimällä jotakin nasevaa, joka sai muut nauramaan. Käytän vieläkin tuota suhteessa joihinkin "valikoituihin " tuttuihin. Miksi? Mitä häpeää peitän sillä.
Auttajarooli on myös tuttu juttu, eikä näytä olevan vain mulla, vaan melko usealla tukinettiläisellä. Sehän on muita hyödyttävä rooli, ja siksi yleisesti hyväksyttävä. En vain usko, että itse autettava auttaja pääsee puusta pitkään, jos jumittuu auttajan rooliinsa. Löytyykö auttajaminän takaa kokemus, että näin tulen paremmin hyväksytyksi? Ja että piilotan jotakin kipeää ja haavoittunutta toimillani?
Myötätuntoa itseen (tai itsemyötätuntoa 😉 todellakin tarvitaan. Mutta ensin ehkä pitää tunnistaa häpeä ja tarkastella sitä yltympäriinsä. Ehkä Kaivaa lapsuudesta ne hetket, jolloin ensi kerran alkoi tuntea häpeää ja mikä satuttava, aikuisen ajattelematon sana tai teko sai ne aikaan. Huomattava, että häpeä kehittyi kaltoinkohtelun seurauksena. Piilotettu, ansaitsematon häpeä ilmenee suruna, vihana, masennuksena ja ahdistuksena. Usein myös hyökkäävyytenä, mustasukkaisuutena, ylireagointina.

Avoimuus syntyy avoimuudesta. Tukinetissä anonyyminä olo helpottaa avoimuutta. Heikkouden ja haavoittuvuuden myöntäminen on kaksi askelta eteenpäin. Sen tulos on myötätunto. Itse koen paljon helpommaksi kommunikaation niiden kanssa, jotka ilmaisevat heikkouttaan. Samastun siis heikkoihin avuntarvitsijoihin. Paljon vaikeampaa mulla on ihmisten kanssa, jotka joko ovat vahvoja ja menestyviä tai ovat menestyjiä, jotka vain piilottavat tai eivät tunnista heikkouksiaan. On selvää, että niitäkin on, joille terve itsetunto on itsestäänselvyys ja lapsuudessa jo annettu. Mutta heihin suhtautumista voin työstää vain työstämällä omaa häpeääni.
Muistan vahvasti yhden ensimmäisistä häpeäkokemuksistani. Se liittyi vierailuun naapurin tädin luona. Olin tosi pieni, muistan istuneeni äidin sylissä. Pöydällä oli pussillinen omenoita ja mieleni teki koskettaa niitä. Äitini kai koki häpeää siitä ja oli suhteettoman ankara. Hän siis siirsi häpeäntunteensa minuun. Muistan, että pitkään loppuvierailun ajan istuin lattialla pitäen kädet kasvojeni suojana. Mikään maanittelu ei enää tepsinyt minuun. Ei vaikka naapurintäti tarjosi minulle omenaa. Olin puhumaton ja tuo tapahtuma syöpyi ikiajoiksi minuun.

Pompula hyvä, palaan sinun uneesi vielä kerran 🙂. Jos suutut ja mustaksi muutut, niin väännä mua nenästä. Ne mun uneni ampuvasta ahdistelijasta ovat päättyneet eli olisiko jotakin muutosta kuitenkin parempaan tapahtunut. Kun aiemmin mietin sitä miestä sun unestasi ja tarjosin selitykseksi kaltoinkohtelijaäitiä, niin mulla oli tunne, että se selitys oli ikäänkuin liian ilmeinen. Nyt arvelen, että unesi mies voisi edustaa"heikentynyttä suojamuuria".

Liiza2, mukke nuo tylsät olot on tuttuja. Olo on vetelä ja saamaton samanaikaisesti. Mulle tylsyys on selvää masentuneisuutta. Innostus ja taito keksiä virkistävää puuhaa tulee tilalle, kun masennus hellittää.

Lukossa, kerroit itkeskelystä. Onko sulla avata aiheita, jotka aiheuttavat surua sinussa vai onko itkeskely hahmotonta : että vain itkettää?

Nyt joudun pitämään tauon, kun on hoidettavaa. Palataan 🙂🌻

Pompula kirjoitti 24.4.2016 22:1
No huh, ajattelin että kapiteelein huudat itsemyötätunto, kuinka vaikeaa se voi olla 😉 On myös myötätunto itseä kohtaan. Tavalliselle asialle keksitään uusia korusanoja. En tiedä avautuiko tuo tekstini siten, kun oli tarkoitettu. Ehkä.

En tiedä, ymmärsinkö oikein vai ei. Olen kuitenkin tosi huono tuossa itseni lohduttamisessa ja sellaisessa, mikä kuuluu tuon itsemyötätunnon alle. Käsitin, että sullakin olisi samaa ongelmaa. On tosiaan hupaisaa, kun vanhoille viisauksille keksitään uusia nimiä. Mutta se mikä on hyvä, on järkeenkäypien treeniohjelmien tekeminen. Olen sun viestien rivien väleistä ollut lukevinani, että tunnet mindfulnessia. Olenko tulkinnut oikein? Mua kiinnostaisi se kovasti ja olen suunnitellut kurssille menoa. Yritän perehtyä kuitenkin ihan itsekseni näihin ja tutkailen, voinko saada ihan yksinänikin jotain aikaiseksi.

Ps. Joka aamu melkein ensimmäisenä tarkastan taimieni kasvun. Kyllä siellä jotain koko ajan tapahtuu. Nyt ensimmäiset taimet puskevat sirkkalehtien välistä ensimmäisiä samettikukan lehtiä. Kyllä tästä varmaan vielä istutuspuuhiin päästään, vaikka muutamat taimet vaikuttavatkin aika hyytyneiltä.

Tekstini taisi hävitä bittiavaruuteen. Nyt kokeilen lyhyesti..

Masennus siis ilmenee väsyneenä olona jne, mistä kerroin. Voi kun saisi pillerin, joka piristäisi aamusta iltaan ja nukkumaan mennessä uni tulisi houkuttelematta eikä heräisi painajaisiin.
Aurorix nostettiin nyt 2 tbl aamuisin. Eipä taida tämäkään lääke auttaa. Kilppariarvot pitäs olla jo ok. Auttaakohan Aurorix sosiaalisissa tilanteissa?

Jutteletteko itsekseen? Mulla on joitakin häpeän tunteita ollut vuosikausia ja sanonkin itselleni "sika" tms. Miksihän nuo tunteet tulee vielä esiin vuosikymmenten takaa😑❓

Mä olen vieläkin ahdistunut ja ihmeissäni mun yöllisistä ulvomisista ja mietin, että pitäiskö mut toimittaa lähimmälle päälääkärille? 😟 Miten tollasta voi tapahtua? En käsitä.

Ben Malinen, en ole oikein hänestä pitänyt/saanut mitään tuntumaa koko ihmisestä. En mä ole laskenut mun suojamuuria, ei se ole heikentynyt Rina.

Kirjoitit Lukossa ITSEMYÖTÄTUNTO ja siitä ajattelin ensin, että ettekö nyt tajua itsemyötätunto! Minä, eli Lukossa tiedän ainakin. Laitat niin monesti kaikkia linkkejä jne. Joo, rivienväleistä tai mistälie Mindfulness on mulle tuttu. Mun tarttis vieläkin koulia ja katsoa muutama, että virkosiko ne vai palellutinko ne 😋

Paljon olisi tehtävää, vaan nyt ei mitään motivaatiota mihinkään. Väsähdin täysin. Mitä jos mä ensi yönäkin ulvon? Vieläkö se viime yönä oli kuutamo? Ainakin muutama päivä ennen. Nyt mä saan kerättyä tästä varsinaisen ongelman itselleni 😯🗯️

En muuten todellakaan Rina muista mun ensimmäistä, saati ensimmäisiä häpeän kokemuksia. Tosin ne varmaan liittyi johonkin mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä. Vähän niin kuin sunkin omena kokemus. Ja se, että noihin aikoihin kylässä lapset ei saaneet koskea mihinkään. Piti istua ja mielellään hiljaa. Semmoinen mielikuva mulla on.

Pompula, jospa joku osa susta vain yrittää herätä henkiin? Voisiko se olla hyvä juttukin tuo ulvonta? Jotkut terapiat kait kannustaakin siihen, että huuda tuskasi ilmoille eläimellisesti. Ei vaan, tosi pelottavaa tuo...En kumminkaan usko, että olet sekoamassa. Sä olisit seonnut jo, jos niin olisi ollut tarkoitus käydä. Eikä se mikään viimeinen perälauta sekään ole.
Liiza2, ikävää, kun tuota lääkitystä ja annostusta saa hakea, eikä lääkäri muuta keksi, kun vaihtaa droppia, jos lääke ei tehoa. Onko sun voinnissa ollut mitään muutosta? Milloin masennuit? Sorry, en ole varma, oletko aiemmin maininnut sitä. Mua piristää lenkkeily, se onkin mulle paras konsti, josta saan elämään normaalia rytmiä ja luonnollista väsymystä. Pienet tavoitteet liikunnan suhteen tuovat iloa ja ryhtiä elämään. Ryhmäliikunta tuo sosiaalisia suhteita. En tiedä, miten paljon lenkkeilet koiriesi kanssa, mutta voisiko koiraharrastusta jotenkin laajentaa? Agilityä tai vastaavaa?
Saatan taas puhua läpiä päähäni ja sekoittaa, unohtaa eri kirjoittajien asioita, antakkee anteex.
Voi Lukossa, mullakin kasvit vihertää. Jokunen koulimistani on nääntynyt, mutta suurin osa voi hyvin. Pitäisi vielä lehtikaalin taimet koulia. Tänään aikani taas tärvääntyi metsässä poluilla vaelteluun. Sen jälkeen olenkin löhöillyt sohvalla ja syönyt.
Piti kertoa vielä viimeöisestä unesta. Kun Pompula joskus ihmetteli, ollaanko samalla kartalla, niin unessani olin kartalla kyllä, mutta rastimerkinnät puuttuivat kolmannen rastin jälkeen. En siis ole hukassa, mutta en tiedä, mihin suuntaan jatkaa matkaa. Uni jatkui vielä niin, että olin jonkinlaisessa yhteislähtökilpailussa, ja jossakin vaiheessa mulla oli tunne, että pitää irrottautua muusta ryhmästä, jotta olisi mahdollisuus pärjätä. Kilpailu juostiin pimeässä (tietenkin..). Pääsin maalipaikalle, joka oli huone, jonka seinälle oma paperi piti ripustaa. Siihen kuitenkin ennätti joku nuori ja urheilullinen tyttö, joka itseään epäilemättä kiinnitti paperinsa tauluun. Mä jäin hölmönä paperi kourassa ja tajusin, että voitto meni sivu suun. Mies oli siinä vieressä. Sen sijaan, että hän olisi lähestynyt tyttöä ja torjunut minut (niinkuin joskus aiemmissa unissa), hän kysyikin minulta, miksi en laittanut sitä omaa paperiani seinään, olisin kuulemma ehtinyt hyvin tehdä sen ennen tuota tyttöä. Mä ajattelin vain, että minähän jotenkin bluffasin, kun en löytänyt niitä kartasta puuttuvia rasteja. En siis olisi voinut rehellisesti voittaa. Olenko mä siis bluffari🤕, voi tsiikus ja fiikus. Varmaan sitäkin, ja niin hyvä bluffari, että menen itsekin lankaan.

Muistit Rina ihan oikein🙂 Koiraharrastusta ajattelinkin laajentaa ☺️❤️ Se kolmas koira on meillä hankinnassa kun mies jo lupasi niin ja mä oon jo rakastunut siihen rotuun. Tulee myös uutta opiskeltavaa kun on iso laumanvartijatyyppinen nallukka. Tiedän rodun riskeistä itsekin koiria kasvattaneena. Siinäpä sitten riitää kursseja käydä ja uusia ihmisiä tavata.

Masennusta oli jo kouluaikoina, synnytysten jälkeen mutta niistä ei puhuttu eikä hoidettu. Nyt 2 v sitten alkoi tämä masennus. Vointi huononee mutta pillereillä sinnittelen. Pakko ottaa unilääke ku penskat nostaa adrenaliinin ja valvottaa, Aurorixkin valvottaa ehkä. Lihon ja päivät oon töissä ja usein saikulla millon minkin takia - vaivoja riittää, oon listannu ne jo työterv.lääkärille.

Mitään lisäressejä en enää ota esim myymishommaa - niitä renkaan potkijia riittää. Sama koiran pennun myynnissä ja sen pennunhan pitäs olla täydellinen heti ostajan mielestä. Oikeesti: mulla on pääsääntöisesti ollu hyvät ostajat mutta kaikenlaista oon kuullu ja nähny näissä piireissä.

Liisa2, nyt lopetat heti tuon itsesi nimittelyn! Kyllä minäkin puhun itsekseni, joka päivä. Mä taidan olla jo niin höyrähtänyt, että saatan kaupassa, tai ulkona kävellessäkin sanoa jotakin ääneen. Mutta kotona siis puhelen tekemisiäni ääneen. Voin tietty joskus sanoa, että voi samperin samperin tyhmä, itselleni, mutta en mä muutoin nimittele.

Rina, onko se unen mies siis sun oma mies?

Kylläpäs meni tämä päivä äkkiä. Niin ja minun piti aloittaa se urheilu.. 😋 Jos jaksaisi silloin enemmän? Tuntuu, että vaikka päivän mittaan tekee, niin ei saa paljoakaan aikaiseksi. Ne taimetkin tais jäädä huomiselle. Tänään tullut mussutettua karkkiakin ylenmäärin ☹️

Nyt kun mä olen ehtinyt miettiä sitä ulvomista, niin mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. Mutta naapurit ei varmaan tykkää ulvovasta naapurista 😝

Näin tänään narsisseja sekä istutettuina että sipuleista puhjenneina. Lisäksi näin joidenkin sipulikukkien, luultavasti tulppaanien, nuppuja. Valkoposkihanhiakin näin, mutta niitä näin jo aiemminkin.

Viime yönä tai sitä edellisenä näin unta, että seurasin kevään merkkejä ja näin perhosia. Olin joidenkin kanssa, sillä osoitin heille perhosia sitä mukaa kuin niitä näkyi. En oikeasti tunne perhosia kovinkaan montaa laatua. Siinä unessa esiintyivät ne mitkä tunnen ja lisäksi muutamia mielikuvitusperhosia. En ole muistanut viime aikaisista unista kovinkaan paljon. Tämä pätkä tuli mieleeni tänään, kun aloin ihmetellä minä päivänä niitä perhosia näinkään ja tajusin sen olleen unta. Haluaisin muistaa uniani paremmin. Mikäköhän siinä auttaisi.

Jatkan vielä: Jumpissa rupeen käymåän taas kun pystyn. Kyllä liikunta tekee hyvää varsinkin kun löytää mieluisen lajin.

Mut mä en vaan ehdi tehdä muuta ku käydä töissä, kaupassa ja pakolliset jutut. Sitten illat tahtoo mennä riidellessä väsyneenä (pojan harkkoihin kuskaus, samoista asioista muistuttaminen esim jos vois pestä hampaansa, laittaa tiskikone, kerätä vaatteensa lattioilta etc), kun alan nukkumaan, lapset vaan mekastaa.

Vielä kun tulenee lisäksi mopo ja kevarikorttiasiat niin saa olla sydän syrjällään. Jo nyt riittää vauhtia tässä perheessä. Ettei vaan liian helpoksi menis niin kk päästä ollaan reissuun lähdössä Holiday club esittelyyn ja yövytään siellä. Juu, ei osteta kyllä osaketta sieltä! Mut joku risteily vielä jonneki. Lähteekö Turusta Tallinnaan laivaa? 🌻🙂🌻

Kylläpä mulla on lennokasta tekstiä? Laidasta laitaan asioita.

No nyt nukkumaan. Nukkukaa rentoutuneena ja toivotaan kauniitä unia🙂🌻

Lukossa, tee rusina-harjoitus näin vapun alla http://www.ksml.fi/kotimaa/N%C3%A4in-testaat-l%C3%A4sn%C3%A4olosi-%E2%80%93-rusinalla/193252
Siitä se oikeastaan kaikki lähtee. Kun laitat rusinan suuhun, niin sulje silmät mielellään. Mindfulness "guru" on John Kabat-Zinn. Hänen ja muidenkin videoita löytyy YouTubesta. Voisit myös googlata löydätkö mitään seuraavilla: Mitä-taidot, Miten-taidot. Mindfulness, suomeksi tietoinen läsnäolo. Kabat-Zinn:lla tietenkin myös kirja/kirjoja.

Kun joku täällä alkaa kirjoitella enemmän ja vapautuneemmin, mulle tulee mieleen, että tuo on piristymisen merkki 🙂. Liiza2:n koiraharrastus kuullostaa mukavalta- mulla on kaveri, joka käy kaikenmaailman koirajutuissa (agilityssä, jäljestämiskursseilla) ja hauskaa näyttää olevan. Koiraihmisiä tulee usein vastaan, kun käyn lenkillä. Tekisi mieleni rapsuttaa niitä kaikkia. Ikävä, kun nykymaailma on mennyt sellaiseksi, että koiralliset joutuvat säännönmukaisesti väistelemään vastaantulijoita. Pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi porukka osaa nimittäin motkottaa jopa koirista. Hauh, grrrr sellaisille😠.
Mä luulen, että kolme koiraa menee siinä kuin kaksi, ja paremmin kuin yksi. Koira tykkää isosta laumasta 🙂. Meilläkin on ollut pari koiraa. Kyllä lemmikki voi olla tosi rakas ja läheinen. Itsestäni tuntuu, etten halua enää uutta koiraa, kun se luopumisen tuska on niin kova. Toisaalta koiristamme on jäänyt valtavasti hyviä muistoja.
Tuli tuosta Liiza2:n tekstistä mieleen, että eihän kaikkien masennusten syyt tarvi siellä menneisyydessä olla. Voihan tämänhetkinen hektinen elämä ja uupumus sekin olla masennuksen laukaiseva tekijä. Yhtälailla syrjäytyminen vaikka työelämästä voi kehittää ja ylläpitää masennusta. Silloin kai pitäisi miettiä, mitä korjausliikkeitä voisi elämäänsä tehdä. Se ei vaan ole helppoa, kun ulkopuoliset asiat ovat sitä, mitä ovat.
En tiedä, meneekö laivoja Turusta Tallinnaan. Googlataan 🙂.

Liikuntaa, liikuntaa..se vie mut normaalielämän kokemuksen äärelle. Ryhmäjumpassa kukaan ei kysele sun työelämästä, eikä muistakaan ongelmista. Siellä jutellaan liikunnasta ja sen merkityksestä hyvinvoinnille. Mä luulen, että vakavan masennuksen jäljiltä liikunta on se tekijä, joka pelasti mut. Sain jonkilaisen pitkäjänteisen, tulevaisuuteen sijoittuvan tavoitteen itselleni. Kun pääsee alkuun, niin sen jälkeen homma sujuu ja sitä kaipaa.
Olis niin kiva viedä tämä porukka vaikka kansallispuistoon retkelle. Ja tietty kahvien ja eväiden kera!
Mites Pompulan yö meni? Näitkö unia? Mies mun unessani on oma mieheni, mutta kuten aiemmin selitin, niin unissani mies taitaa edustaa jotain minäni osaa, olisiki ihanneminä?
Lukkiksen perhosunista minulla ei ole aavistustakaan, mitä ne kertovat. Kevään tulosta? Mielikuvitusperhoset- olisiko ne hauraita toiveita ? Perhosuni tuo mulle joka tapauksessa myönteisiä fiboja.
Voikaa taas, turisijat 🙂🌻

Rina kirjoitti 25.4.2016 10:34
Lukossa, kerroit itkeskelystä. Onko sulla avata aiheita, jotka aiheuttavat surua sinussa vai onko itkeskely hahmotonta : että vain itkettää?

Kiitos Rina, kysymästä. Kyllä mulla aina on aihe, joka pistää itkemään. Olenkin täällä jo kertonut, että olen tosiasiallisesti sairastanut masennusta jo useamman vuoden normaalielämässä sinnitellen. Olen mm. pitänyt sairausloman sijasta virkavapaata omalla kustannuksella. Olen käynyt yksityisissä hoidoissa omalla kustannuksella. Ja ylipäätään olen tehnyt kaikenlaista, jotta pysyisin oravanpyörässä tarvitsematta pysähtyä ja myöntää olevani masentunut. Tilanne tietenkin meni ihan mahdottomaksi. Lopulta olin niin vakavasti masentunut, etten jaksanut mitään. En saanut haettua itselleni tukia, jotka minulle olisi kuulunut, en avannut kirjeitä, joten maksuja meni perintään jne. En syönyt, en jaksanut pestä hampaita jne. Tilanteeni oli tosi surkea. Vähitellen sieltä on noustu niin, että nyt on nenä pinnalla ja vähän poskiakin. Kuin ihmeen kaupalla luottotietoni ovat vielä tallella. Taloudellista tappiota on kuitenkin tullut aika lailla. Minua itkettää aika paljon, kun mietin tuota sinnittelyn aikaa ja erinäisiä tilanteita, joita olen kokenut. Koin tuona aikana aika paljon ymmärtämättömyyttä ja muuta törkeyttä erinäisten virkailijoiden ja työntekijöiden osalta. Toisaalta minua itkettää myös ne tapaukset, joissa joku työntekijä oli ymmärtäväinen ja empaaattinen minua kohtaan. Asiani ovat osittain edelleen sotkussa ja sekin itkettää, kun joudun setvimään vuosia vanhoja taloudellisia asioita yms. Kukkamultien vaihtokin 4-6 vuoden tauon jälkeen itketti, koska se muistutti sinnittelyn vuosista ja kaikesta mitä silloin jäi tekemättä. Toki sekin itkettää, että elämää on tavallaan mennyt hukkaan.

Rina kirjoitti 26.4.2016 9:35
Koiraihmisiä tulee usein vastaan, kun käyn lenkillä. Tekisi mieleni rapsuttaa niitä kaikkia.

Itkusta kun viimeksi kirjoitin, niin tämä sai kyllä nauramaan. Näin sielujeni silmin tuulipukuisen Rinan hyökkäämässä rapsuttelemaan ihmisiä korvan takaa 😀

Rina kirjoitti 26.4.2016 9:35
Tuli tuosta Liiza2:n tekstistä mieleen, että eihän kaikkien masennusten syyt tarvi siellä menneisyydessä olla. Voihan tämänhetkinen hektinen elämä ja uupumus sekin olla masennuksen laukaiseva tekijä. Yhtälailla syrjäytyminen vaikka työelämästä voi kehittää ja ylläpitää masennusta. Silloin kai pitäisi miettiä, mitä korjausliikkeitä voisi elämäänsä tehdä. Se ei vaan ole helppoa, kun ulkopuoliset asiat ovat sitä, mitä ovat.

Mun psykiatri sanoi, että masennus ei tarvitse puhjetakseen mitään ulkoista syytä. Ja hän on ihan inhimillinen tyyppi, eikä mikään neurobiokemiaa korostava tohtori. Omassa elämässäni kyllä tunnistan surun aiheita, jotka saattavat olla olleet yhteydessä masennuksen puhkeamiseen. Vakavan masennuksen yhteydessä tuli kyllä taas voimakas muistutus siitä, että masennus on vakava sairaus ihan fyysiselläkin tasolla.

Rina kirjoitti 26.4.2016 9:35
En tiedä, meneekö laivoja Turusta Tallinnaan. Googlataan 🙂.

Ei mene. Tallinnaan pääsee vain Helsingistä.

Rina kirjoitti 26.4.2016 9:35
Olis niin kiva viedä tämä porukka vaikka kansallispuistoon retkelle. Ja tietty kahvien ja eväiden kera!

Ihana ajatus! Tätä ei voi toteuttaa kuin haaveissa, mutta jo ajatus piristi minua. Meillä on aika kiva porukka ☺️❤️

Rina kirjoitti 26.4.2016 9:35
Lukkiksen perhosunista minulla ei ole aavistustakaan, mitä ne kertovat. Kevään tulosta? Mielikuvitusperhoset- olisiko ne hauraita toiveita ? Perhosuni tuo mulle joka tapauksessa myönteisiä fiboja.

Minä en oikein osaa yhtään tulkita unia, mutta Rinalta se vaikuttaa käyvän kuin leikiten. Kevään tulo on eloon heräämisen aikaa. Voisikohan se viitata siihen, että vakava masennus on hellittämässä? Kuulostaisi kivalta, jos mielikuvitusperhoset viittaisivat vaikka hauraisiin toiveisiin 🙂 Minullekin tuli unesta myönteisiä fiboja. Perhoset olivat värikkäitä ja aika suuriakin. Olin vieläpä toisten ihmisten seurassa, mikä oli mukavaa, kun olen niin paljon muuten yksinäni.

POMPULA: Kiitos monista vihjeistäsi! Tajusin vasta nyt, että aiheeseen tosiaan voi perehtyä itsenäisestikin. Olen tähän mennessä harmitellut, kun kurssit ovat olleet täysiä.