Rina kirjoitti 21.4.2016 8:27
Nyt konkreettinen kiukkuni äitiä kohtaan ei nosta päätään, kun pyörittelen...

Tähän liittyen; Minusta on ollut vapauttavaa, kun olen saanut joitakin vihaa aiheuttaneita asioita märehdittyä niin paljon, että vihantunteet ovat haihtuneet pois. Tilalle on tullut ymmärrystä ja suhteellisuudentajua. Enkä väitä, että viha sinänsä olisi huono tunne. Se vain tuppaa syömään energiaa niin paljon.

Rina kirjoitti 21.4.2016 8:27
Eilen laitoin eräälle taholle "mielestäni rakentavaa kritiikkiä ja uuden esityksen asiasta, joka on harmittanut minua puoli vuotta. Eikös taas illalla tullut tunne, että hajoan vajota maan alle, ja "miks mun piti".

Oliko tämä tilanne sellainen, että jollain tavalla pidit omia puoliasi? Mä olen huomannut, että omien puolien pitäminen on mulle erityisen vaikeaa. Joko en saa pidettyä omia puoliani tai siitä tulee sellainen kärjistynyt kiukunpurkaus (tai siltä ainakin tuntuu). Neutraalilla rakentavalla tavalla omien puolien pitäminen tuntuu utopistiselta. Tai no ehkä esim. sähköpostin avulla pystyn siihen, mutta kasvokkain en. Psykiatrinen hoitajakin kiinnitti huomiota siihen, että mulla on omien puolien pitäminen monissa asioissa ihan retuperällä. Olisikohan tämä eilen tekemäsi toimenpide voinut vaikuttaa siihen, että jouduit yöllä unissasi häpeämään eli siivoamaan vessaa?

Rina kirjoitti 21.4.2016 8:27
Olet jo ulkoilluttanut kasveja, Pompula. Aika vilpoinen ilma toistaiseksi, en ole itse vienyt taimia vielä ulos. Koulin niitä eilen, ja jos aurinko paistaa, saatan osan viedä hetkeksi muovin alle valoon ulos. Vähän pieniä nuo taimet vielä, kun vasta ekat sirkkalehdet ovat auenneet.

Minullakaan ei vielä ole muita lehtiä kuin sirkkalehdet. En ajatellut ulkoiluttaa taimia ennenkuin kasvavat ja tekevät varsinaisia lehtiä. Tosin Rinahan varoitteli honteloksi kasvamisesta sisätiloissa. Yhdestä ohjeesta luin, että taimet voi leikata lyhyemmäksi, jos kasvavat liikaa. Tämä saa ne kestämään vähemmällä vedellä kesällä, kun korkeutta ja näin ollen lehtipinta-alaa on vähemmän. Saatoin tehdä istutuksen sen verran myöhään, että ovat aikataulusta myöhässä koko kasvit.

Ääähhh... Mikäköhän siinä on, että nykyään en saa mitään tehtyä ns. kevyesti, ex-temporee. Tänäänkin olisi ollut hyvä päivä tehdä yksi urakka, mutta en saanut itseäni liikkeelle, koska en ollut etukäteen riittävän hyvin valmistautunut. Olisi tullut vähän kiire ja hösellystä sekä epävarmuutta ja se on syy, miksi jarrut löi kiinni. Tällä hetkellä saan hommat hoidettua vain silloin, kun asiat on hyvin valmisteltu ja olen etukäteen (vähintään edellisenä päivänä) ollut tietoinen asiasta ja valmistautunut siihen. Teen paljon mielikuvaharjoittelua eli käyn asioita tarkkaan läpi etukäteen, mutta se vie aikaa. Tänään on siis välipäivä, mikä ei tarkoita, ettenkö saisi kotona jotain tehtyä. Harmittaa kuitenkin, kun olen saanut vaikean masennuksen jäljiltä itseni jotenkin käyntiin ja toimintaan, etten pystykään juoksemaan sinne tänne. Kun vasta olen oppinut kävelemään, pitäisi jaksaa edetä kävelyvauhtia. Tunnistaako teistä joku tällaista?

Mailis: Onhan se tietenkin niin, että julkisella sektorilla psykiatrinen hoito on enemmän kuulumisten kyselyä ja psykoterapiassa mennään syvemmälle. Paljon riippuu kuitenkin siitäkin, miten tiiviisti julkisella sektorilla tapaamisia on. Jos tapaamisia on kerran viikossa, päästään sielläkin aika syvälle. Jos tapaamisia taas on vain kerran kuussa - kuten yleensä on - on ymmärrettävää, ettei kovin syvällisesti ehditä asioita käsitellä. Psykoterapiakin voi olla tyhjäkäyntiä. Niin paljon riippuu potilaan ja työntekijän välisestä kemiasta, molemmissa hoitotahoissa. Julkisen tahon työntekijää ei vaan yleensä saa valita.

Minun täytyisi jaksaa olla yhteydessä muutamaan yritykseen ja pyytää tarjoukset, joista parempi tulisi sitten valita. Tämä tuntuu ihan mahdottomalta urakalta. On kyse siitä, että minun pitäisi nyt jaksaa pitää puoliani myyntimiehiä kohtaan. Mielessä melkein ryven surkeudessani ja lisäksi surkuttelen niitä myyjiäkin sekä jotenkin koen, että minun tulee olla heille myötämielinen. Argh!

Rina: Oliko sinullakin tällaista omien puolien pitämisen vaikeutta vai ymmärsinkö väärin? Mietin muuten sitä, kun joskus kirjoitit että olisit sopinut tapetointityöhön, mutta miehesi ei olisi sitä hyväksynyt. Ja nyt myöhemmin kirjoitit, että ehkä ammatillisilla epäonnistumisillasi ja miehesi menestyksellä on yhteyttä. Edelleen mietin sitä, kun aiemmin kirjoitit, ettet voi kuvitella pukeutuvasi värikkäästi, että olisiko silläkin yhteyttä näihin samoihin asioihin. Ajattelen pukeutumista myös miehen miellyttämisen näkökulmasta.

Tervepä terve Lukossa ja Rina ja kaikki lukijat 😋

Olo on karsea. Heräsin viiden jälkeen, siis ihan liian ajoissa. Menin illalla nälkäisenä nukkumaan. Liekö sillä asian kanssa tekemistä. Jatkoin tuossa uniani, yritin. Niin painajainen alkaa pyöriä. Katsoin sitä ja se toistuu ja toistuu ja minä katson sitä odottaen, että se ällöttävä mies keksii jonkin toisen tavan, unessa. Herään ja minulla on kolme peittoa päällekäin, paksut veryttelyhousut päällä ja pitkähihainen yöpukupaita. Tuskin pystyn vetämään happea. Äkkiä ikkunaa auki jne.

Ai liian aikasin olen mennyt karaisemaan kasveja. Sattuuhan sitä 😋

Toivottavasti tämä olo tästä, tai mistään ei tule taas mitään. Aamu televisiotakin ehdin katsoa, ennen kuin menin uudelleen unille. Nyt juon aamukahvia. Helpottaisiko jotain? Olo on kuin kuivaksi puristetulla rätillä. Ei vaan, kyllä silläkin on parempi olo.

"koska se auttaa hahmottamaan näitä ongelmia" Piti Rina kysyä, että onko siitä kirjasta oikeaa hyötyä traumatisoituneelle? Vai onko se vain asioiden pyörittelyä ammattilaisten kesken? Hyödyksi en lue sitä, että itsensä voi diagnosoida kirjan avulla. Koska se ei vaan auta mitään. Oma tietoisuuteni on herännyt kehittymään jo lapsena, joten diagnosointi kirja ei ole minua varten.

Vai tarjouksia Lukossa, voi ei. Onneksi ei tarvitse. Myötämielinen pyhyit! Sinun rahojasi tullaan mitä ilmeisimmin käyttämään, joten ei sinun tarvitse olla kenellekään myötämielinen. Ja eikös nuo tarjoukset suju sähköpostitse.

Pikainen märehtiminen tässä välissä ja ruohotuppu kerrallaan, ettei käy kuin entiselle lehmälle, joka apilaniittyyn halkesi..
Itseäni siinä esityksessä puolustin, mutta myös muutamaa muuta, jotka ovat samaa harmittelua poteneet. Omissa nimissäni kuitenkin kirjoitin eli olisin voinut jättää asian sikseen, ja olisinkin, jos olisin etukäteen tajunnut joutuvani "häpeätunnelmaan". Se, että rohkenin, oli kuitenkin jonkinlainen tervehtymisen merkki? Yleensähän ajattelen, että mitä hyödyttää tai onko sillä väliä, miten jotkut asiat tai toimintatavat tuntuvat toimimattomilta. Enkä halua altistaa itseäni mahdolliselle häpeälle (joka lienee etupäässä olevan korvieni välissä). Sanoisin siis niin, että en oikein osaa tai halua puolustautua joko vaivaa tai häpeää välttääkseni. Miten sinä Lukossa harjoittelet tätä puolesi pitämistä.

Vihasta sen verran, että mun mielestä sillä on sekä voimaannuttava että energiaa vievä vaikutus. Vihahan on se, mikä saa aikaan puolustuksen ja aktiivisen olotilan, ja tarpeellinen monessa elämän kohdassa, ettei tulisi tallatuksi. Käsittelemätön viha voi taas kääntyä masennukseksi ja itseensä kohdistuvaksi, jolloin se on todellinen energiasyöppö. Tämä kaltoinkohtelijaminä muuten varmaankin ansaitsisi paljon pohdiskelua, koska häpeäminäkin aktivoituu sen vaikutuksesta. Mikä sitten on tervettä puolustautumista ja mikä ylireagointia? Se on niin kummallista, kun itse en sitä tiedä. Miehellekin selitin "kyllästymiseen asti" tuosta sähköpostiviestistä, jonka lähetin. Olin kuin pikkulapsi, joka yhä uudestaan kysyi, oliko viesti asiallinen ja tarpeellinen ylipäänsä. Itseni puolustaminen kun on sellainen leipälaji, jossa mun pitää peräti kysyä lupaa "viisaammalta mieheltäni". Tarkoitan, että olen liian epävarma toimimaan ihan itsekseni. Hyh, mikä surkimus.😀.
Tässä tämä pikaisesti ahmittu ruohotuppo. Alkoi jo närästää. Menen lenkille ja pistän mustaa päälle😋.
Pompulalle virkistymistä 🙂. Mikä ihmeen painajainen? Jostain miehestä?

Pompula kirjoitti 21.4.2016 12:36
Sinun rahojasi tullaan mitä ilmeisimmin käyttämään, joten ei sinun tarvitse olla kenellekään myötämielinen.

Ihanan tervehenkinen toteamus Pompulalta. Tämän ohjeen kun saisin sisäistettyä ja iskostettua selkäytimeeni! Kiitos!

Rina kirjoitti 21.4.2016 12:58
Sanoisin siis niin, että en oikein osaa tai halua puolustautua joko vaivaa tai häpeää välttääkseni. Miten sinä Lukossa harjoittelet tätä puolesi pitämistä.

Niin, minä ainakin usein jätän tekemättä epämiellyttäviä asioita ja kuittaan mielessäni laiskuudeksi. Todellisempi syy saattaisi olla se, että kyseiset tehtävät herättävät minussa niin epämiellyttäviä tunteita, etten tiedä miten saisin ne tehtävät tehtyä. Epämiellyttävillä tunteilla tarkoitan mm. voimakasta ahdistusta. Otinkin tänään rauhoittavaa lääkettä ennen kuin soitin niihin firmoihin. Epämiellyttäviä tunteita ovat myös ne jälkitunteet kuten häpeä, joka saattaa iskeä urakan jälkeen ja kestää monta tuntia. Mitenkö harjoittelen? Yritän vaan pakottaa itseäni mm. taistelemaan yritysten kanssa. Muistan aikoinaan terapiassa käydessäni, kuinka palautin ensimmäistä kertaa tuotteen liikkeeseen. Se oli minulle iso ponnistus ja pitkän suunnittelun tulos. Sen jälkeen harjoittelin enemmän tuotteiden palautuksia ja reklamointeja, mutta monimutkaisemmat jutut ovat minulle edelleen hankalia. Joka tapauksessa se suurin muuri murtui silloin ensimmäisellä palautuksella ja sen jälkeen olen uskaltanut aika paljon muuta. Itseni puolustaminen ja omien puolien pitäminen on edelleen hankalaa esim. työelämässä.

Rina kirjoitti 21.4.2016 12:58
Mikä sitten on tervettä puolustautumista ja mikä ylireagointia? Se on niin kummallista, kun itse en sitä tiedä. Miehellekin selitin "kyllästymiseen asti" tuosta sähköpostiviestistä, jonka lähetin. Olin kuin pikkulapsi, joka yhä uudestaan kysyi, oliko viesti asiallinen ja tarpeellinen ylipäänsä. Itseni puolustaminen kun on sellainen leipälaji, jossa mun pitää peräti kysyä lupaa "viisaammalta mieheltäni". Tarkoitan, että olen liian epävarma toimimaan ihan itsekseni. Hyh, mikä surkimus.😀.

Ymmärrän kyllä tuota kyselemistä, joskaan itselläni ei oikein ole ketään jolta kysellä. Se muuten sinkkuudessa on, että monista tunnesolmuista täytyy selvitä vain yksinään. Se tuo jonkinlaista vahvuuden tunnetta, mutta toisaalta joskus se aiheuttaa suurta ahdistusta. Toki minullakin on joitain henkilöitä, joilta voin jotain kysellä ja keskustella, mutta ystäviä ei voi samalla tavalla pommittaa kuin esim. omaa miestä.

Rinaa kadehdin tuosta lenkkeilyn sujumisesta. Siellä se taas painelee jossain mustissaan 😉. Minä olen toisaalta tyytyväinen siihenkin, että nopealla aikataululla olen saanut vitamiinit ja hajuveden päivittäisrutiineihin ja lämpimiä aterioita vähän lisättyä. Jospa kohta puoleen alkaisin ajaa päivittäin kuntopyörällä. Nyt on kyllä tosi paljon kaikenlaisia paperiasioita yms. urakoita hoidettavana. Alkaakin oikea kevätrutistus virastorumban parissa ennen heinäkuun lomasesonkia. Ja unelmoin niistä uusista verhoistakin, että saisin ne ennen juhannusta.

Rina, se painajainen ja mies. Se mies oli mulle ihan tuntematon hämärän oloinen. Unessa se rämpi pientä nurmikko rinnettä ylös, tarkoituksena raiskata minut. Se ei onneksi päässyt sitä rinnettä ylös, vaikka normaalisti sen pääsisi lähes kuka tahansa ylös. Se liuskahti aina vähän, eikä onneksi päässyt mun luo. Mä jatkoin katselua, että mitä tapahtuisi. Itse en pystynyt siinä unessa liikkumaan. Mietin, että eikö toi nyt mitään muuta keksi, kun mun raiskaaminen. Sitten aloin herätellä itseäni. Koko päivä on ollut ihan sumuinen. Ihan kun ei olis kunnolla hereillä.

Rina kirjoitti 21.4.2016 12:58

Pikainen märehtiminen tässä välissä ja ruohotuppu kerrallaan, ettei käy kuin entiselle lehmälle, joka apilaniittyyn halkesi..

Voi kuule! Tämä kielikuva sopi niin tämän päivän teemaan 😀 Olin nimittäin liikenteessä ja katselin peilikuvaani näyteikkunoista ja peilistä. Hui kamala! Siinä on kuulkaa mittaa 😀 Huomenna mun on lähettävä lenkille, edes lyhyelle. Ehkä, tai ylihuomenna viimeistään! Ei kun sunnuntaina. No niin, pian kuitenkin. Vääristihän ne, eikö? Vääristi pakosti!! 😀

Pompula kysyit pahan (siis vaikean😉) kysymyksen- siis että auttaako kirja yhtikäs mitään. No ainakaan 60:sta ekasta sivusta en saanut itselleni mitään irti ja terapeuttien turinoista se kirja on kasattu. Kirjoittavista suuri osa kuitenkin näitä traumaterapeutteja, jotka myös antavat joko julkista tai yksityistä terapiaa ympäri Suomen. En kiellä, etteikö kirja olisi myös oppimateriaalia, eikä mulla ole niin paljon kokemusta terapeuteista, jotta voisin sanoa, mitä niin ihmeellistä antia terapiaistunnoissa olisi, että kirjan anti jäisi pahasti jalkoihin. Kyllä kait olin tyytyväinen, että murskaava häpeäkokemukseni sai kirjassa nimen ja selityksen. Tähän asti kun olen kuvitellut, että kaikkihan niin tuntevat, ja että mitään muuta reagoimistapaa ei ole olemassakaan.
En voi laittaa päätäni pantiksi 😋, että lukemani auttaa sua tai ketään muutakaan. Itsestä tuntuu vain, että hyödyin kirjan mulle avaama tavasta ymmärtää itseä ja muita. Voihan se olla harhaakin😉, ja olen muuten vain piristynyt ja vahvistunut😎. Ei sun auta kuin lukea kirja, jos haluat tietää, onko sen lukemisella mitään vaikutusta. Heität mua sitten kirjalla 😀, jos käytit aikasi hukkaan.
Jösses Lukossa! Ma en ole kuunaan päivänä palauttanut tai reklamoinut mistään. Olen syönyt läpiraa'an pihvinkin, vaikka olen muuta tilannut 😎. Tässä näköjäänkin on paljon uutta opittavaa. Seuraavan kerran soitan miehelle kysyäkseni, voinko palauttaa ruoka-annoksen...
😝
Ps. Älyttömästi tuli näitä hymiöitä. Mistäs nyt tuuli puhaltaa?

Tulipa fiiliksiä Pompulan unesta. Nyt se traumaterapeutti kysyisi sulta, mitä persoonasi osaa unesi mies sinulle edustaa? Kuinka ahdistavalta sinusta tuntuu ajatella sitä unen miestä? Mikä persoonanosasi pystyi torjumaan raiskauksen. Mitä unen mies oikeastaan haluaa kertoa sinulle raiskauksen yrityksellään? Miten persoonanosasi kokevat kysymykseni, kun vaikutat hämmentyneeltä... Jne. Terapeutti olettaa, että unesi mies on persoonasi osa😉, Terapeutti osoittaa siten kysymykset yleisesti kaikille osille ja kohdennettuina joillekin osille. Ja kysymysten pitää kuulemma olla niin selkeitä, että lapsi-emotionaalinen persoonanosa pysyy kärryillä.
Siis mikä persoonanosa on sinulle pelottavin? Millaista luulet olevan sitten, kun mies ja sinä ette pelkää/ahdistele toisianne (eli kun voitte sopia asioista yhdessä).
Tämmöinen simulaatio sivuilta 92-93 🙂. Esimerkiksi vain, kun aiemmin unohdin kirjoitella niitä traumaterapeutin kysymyksiä.

Rina kirjoitti 21.4.2016 19:38

Tulipa fiiliksiä Pompulan unesta. Nyt se traumaterapeutti kysyisi sulta, mitä persoonasi osaa unesi mies sinulle edustaa? Kuinka ahdistavalta sinusta tuntuu ajatella sitä unen miestä? Mikä persoonanosasi pystyi torjumaan raiskauksen. Mitä unen mies oikeastaan haluaa kertoa sinulle raiskauksen yrityksellään? Miten persoonanosasi kokevat kysymykseni, kun vaikutat hämmentyneeltä... Jne. Terapeutti olettaa, että unesi mies on persoonasi osa😉, Terapeutti osoittaa siten kysymykset yleisesti kaikille osille ja kohdennettuina joillekin osille. Ja kysymysten pitää kuulemma olla niin selkeitä, että lapsi-emotionaalinen persoonanosa pysyy kärryillä.
Siis mikä persoonanosa on sinulle pelottavin? Millaista luulet olevan sitten, kun mies ja sinä ette pelkää/ahdistele toisianne (eli kun voitte sopia asioista yhdessä).
Tämmöinen simulaatio sivuilta 92-93 🙂. Esimerkiksi vain, kun aiemmin unohdin kirjoitella niitä traumaterapeutin kysymyksiä.

No niin, nyt se Rina siellä hykertelee menemään
😋 Yritän vastata, kun en viitsi mennä liian aikaisin nukkumaan, että saan kunnolla nukuttua.

Pelko tuli ensimmäisenä mieleen. Sun toisen kysymyksen kohdalla tuli Hyiiii, ennen kun luin sitä edes loppuun. Erittäin ahdistavalta, yökötys. Pelosta tuli myös äiti mieleen. Epätäydellisyys, mutta koska se on todella lame -ilmaus, niin myös jonkinlaista kyvyttömyyttä. Josta tuli myös mieleeni eräs vanha tyttökaverini. Jotain samaa heissä. Seuraava kysymyksesi on ehkä väärä. Menemättä sen enempää siihen. Sitä seuraavaa en osaa juuri nyt vastata, en tiedä.

Kun koen hämmennystä, koen hämmennystä. Miten tuohon voi vastata?

Mikä omista persoonan osistani on pelottavin, niinkö? Viha. Toinen meistä on kuollut 😋 Ai mutta se ei käykään, koska pitää sopia yhdessä. Hymmm. No me sovitaan, että en tapa sitä, mutta satutan ihan saamerin kovaa. Eli.. 😋

Liikkumaton osa : siis kuollut. (Mitä ei voi muistaa, sitä ei voi unohtaa- Jari Vainio). Trauma on päättynyt, mutta minän osa ei herää henkiin, ennenkuin varhaislapsuuden uskomus on saatu muokattua uusiksi. Raiskaaja : tunkeutuminen väkivalloin. Mamma toimillaan on uhannut psyykkistä vointia niin pahoin, että lapsen on sietämätöntä kipua välttääkseen täytynyt "tappaa" ja eriyttää jokin tunteva osa näennäisen normaalin minästä. Unen miehen voimat näkyivät olevan kuitenkin jo heikot eli nykytilassa nuo mamman aseet eivät enää pure. Kuollut osa on välinpitämätön, vihaosa aktivoituu. Haluaa tappaa "mamman". Liikkumaton osa saattaisi olla myös välittävä lapsiosa, joka tekeytyy kuolleeksi, ettei sen tarvitse tuntea tarvitsevuuttaan ja rakkauttaan, ja sitä voimakasta ristiriitaa, jonka vihaosa (puolustaja) ja mies(hyökkääjä) hänessä aiheuttavat.
😋
Sorry, että innostuin Pompula. Eikä tässä sulle mitään uutta liene, tiedostat kaiken itsekin ja tulkkaat unesi tsiljoonasti paremmin kuin kukaan muu. Ja mulle tuli sellainenkin etiäinen, että unen miehen rooli voi olla jotakin muutakin. Vähän vastuutonta tää toisten unien tulkkaus. Onko outoa? Etten ole muistaakseni ikinä nähnyt raiskausunia. Mulle vastaava uni on tappaja, joka lähestyy minua teräase tai ampuma-ase kädessään. Paljon verta ja kauhua, kun taistelen henkeni edestä.
Mutta nyt juon aamukahvit! Kirjoitin, minkä kirjoitin, jään odottelemaan "varoitussignaaleja", "häpeäkokemusta". Kiva kumminkin, että aurinko paistaa ja työ ootte siellä. Voisko sanoo "ystävät" vai meneekö jo overiksi 😉

Rina kirjoitti 21.4.2016 19:7
Jösses Lukossa! Ma en ole kuunaan päivänä palauttanut tai reklamoinut mistään. Olen syönyt läpiraa'an pihvinkin, vaikka olen muuta tilannut 😎. Tässä näköjäänkin on paljon uutta opittavaa. Seuraavan kerran soitan miehelle kysyäkseni, voinko palauttaa ruoka-annoksen...
😝

Minäkin sain nuorena kerran pizzan, jossa oli paljon kaprista, vaikka tilasin jotain muuta. Söin pizzasta osan kaivellen kapriksia lautasen reunalle. Kun lopuksi tarjoilija tuli hakemaan lautasia pois ja kysymään maistuiko, totesin saaneeni väärän pizzan ja lisäsin "ei se haitannut". Tarjoilija tuijotti kesken jäänyttä pizzan jämää ja lautaselle kaiveltuja kapriksia epäuskoisena. Kaverini vähän naureskeli. Minä en varmaan tuntenut mitään pistosta valehtelustani, koska sehän palveli tätä reklamointikauhuani. Tämä tapaus on kuitenkin jäänyt mieleeni lähinnä varmaan tarjoilijan ja kaverini reaktioiden vuoksi. Nykypäivänä en voisi kuvitella hyväksyväni kaprispizzaa, jos olen muuta tilannut. Mielenkiintoista kuitenkin muistella, miten "nössykkä" olen joskus ollut. Onneksi kehitystäkin on tapahtunut.

Sain eilen soiteltua näihin firmoihin ihan hyvällä menestyksellä, mutta kyllä se niin raskasta oli kuin kuvittelinkin. Ahdistuslääkkeen ottaminen ennen soittoja ei ollut liioittelua. Vertailen palveluita vielä edelleen ja teen päätöksen ensi viikolla. Vähemmän palveluaan tyrkyttävä firma on tässä vaiheessa vahvemmilla. Yritän kuitenkin tehdä päätöksen faktaperustein enkä myyjäkontaktin perusteella.

Rina: Sinä näytät ulkoistaneen reklamointipersoonanosasi (anteeksi, en osaa paremmin nimetä) toiminnan miehellesi. Vai ymmärsinkö väärin? Tuo lukemasi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.