Ilonai kirjoitti 15.4.2016 20:22
Ainut paikka missä tunnen olevani onnellinen ja rauhallinen on metsä.

Onpa hyvä Ilonai, että olet löytänyt itsellesi paikan, jossa voit olla onnellinen ja rauhallinen. Sekään ei ole itsestään selvää. Ja hienoa, että sinulla on oma koira, jonka kanssa on luontevaa kulkea metsissä.

Kun täällä on pohdittu tuota "alivireistä minää" ja "vireää minää", niin olisiko kuitenkin kyse vain yksinkertaisesti "masentuneesta minästä" ja "normaaliminästä"?

Eli normaaliminä olisi se, joka jaksaa olla tavanomaisella tavalla aktiivinen, kiinnostunut ja innostunut. Masentunut minä puolestaan on se sisäinen ääni, joka houkuttelee pyjamapäiviin, eristäytymään, jättämään syömättä/syömään huonosti, laistamaan liikunnasta ja hampaiden pesusta jne.

Sinänsä on samantekevää, mitä nimeä käytetään, mutta ainakin minulle on selventävää, kun liittää masennuksen osaksi tuota käyttäytymis- ja ajattelutapaa. Joskus tuo masentunut minäkin saattaa kyllä olla sillä tavoin ns. oikeassa, että se suojelee ottamasta liian suuria urakoita tai epärealistisia tavoitteita. Se minun esimerkki siitä, kun koin voimakkaasti etteivät siemenet idä, oli puolestaan esimerkki täysin virheellisestä masentuneen minän ajatuksesta.

Rina kirjoitti 14.4.2016 15:33

Eheytymiseen tarvitaan, että persoonan eri osat tulevat toimeen rakentavassa hengessä ja että ne pystyvät keskustelemaan keskenään. Ihmisestä tulee kokonainen. Voin kuvitella miltä persoonalohkot samalla kentällä näyttävät. Lapsi parkuu yhdessä nurkassa "olen avuton, tarvitsen hoivaa, kukaan ei rakasta minua". Teini sättii toisaalla ja haistattelee "voisin tappaa teidät tai itseni", "kostan varmasti", "hel....tin kersa, lakkaa parkumasta siinä, ei sua kukaan auta". Ideaaliminä kuiskii myös, että ei ole sopivaa olla heikko, häpeäisit. Kyllä ihmisen nyt pitää vaikeuksista huolimatta ponnistaa arvostettuun asemaan ja kunnialliseen elämään, eikä ainakaan jäädä laakereilleen lepäämään. Et varmasti ole yrittänyt kaikkea, olet laiska ja saamaton, surkea luuseri." Fantasiaminä istuu taas omassa nurkassaan haaveksimassa "Jospa minä vielä. Joku päivä. Vaikka tumput suorina. Istun tässä tahi makaan, olen turvassa omassa kuplassani." Pimeäminä ei istu hiljaa, eikä ääneti. Se heittää santaa niinkuin sontaa kaikkien muiden päälle. Siihen sisältyy kiellettyjä puolia: kateutta ja katkeruutta. Se on pahantahtoinen, ylemmyydentuntoinen ja syyttelevä. Keksii syyllisiä ja myös tekosyitä.
Miten nämä kaikki persoonanlohkot saataisiin saman pöydän ääreen ? Miten tulla kokonaiseksi? Tuntea itsensä, hyväksyä itsensä. Rakastaa itseään, jotta voisi rakastaa toisia ihmisiä.

Tämä minua jäi mietityttämään, onko kirjassa esitetty persoonan eri osat noin: lapsi, teini, jne.? Pimeäminä ja teini vaikuttavat samoilta, muuten. Minä ajattelisin persoonan eri osat eri tavoin. Kuten temperamentti, avoimuus/sulkeutuneisuus, itsevarma/heikko itsetunto, lasi puoliksi tyhjä/täysi (neg./pos.) jne.

Jos tämä on oma minäkuvasi Rina, niin sinähän olet jo aika pitkällä, tiedostat.

Terveisiä taas sängynpohjalta. Olen lopen uupunut. Viisihän siinä Viisikossa, nimensä mukaisesti, tietenkin oli. Taisin samaistua Anneen, tai oikeastaan vähän kaikkiin hahmoihin, milloin mitenkin. Minä myös olen sellainen, että tietyissä asioissa pitäisi tietää kaikki. Ja välillä en jaksa lukea, alkaa muiden murheet kuormittaa omia oloja. Vaan nyt on aurinkoista ja mieli kirkkaampi, vaikka mitään en jaksakaan. Tämä on se olotila missä mielellään painaisi nappia, jolla siirtäisi itsensä päivänvarjon alle ottamaan aurinkoa, juomaan jotain hyvää ja meri tyrskisi vieressä. Ja kirsikkana kakun päällä joku hieroisi jalkoja.

Kuule Lukossa, nyt astui täysillä päälle epävakaa minä ja se on tyystin erilainen, kuin vain masentunut minä. Tällä hetkellä ei millään ole oikein mitään väliä ja ne s... siemenetkin itäneet tekisi mieli heittää kaiken paskan mukana suoraan roskiin. Ihme, että sain tämän kirjoitettua. Tekisi mieleni heittää jotain johonkin.

Minulta on mennyt jotain ohi, kun tuo Pompulan lainaus Rinan tekstistä (pimeäminä, fantasiaminä jne.) vaikutti ihan uudelta jutulta. En siis muista sellaista lukeneeni. Täytyy selata taaksepäin. Onpa muuten hyvä, että noihin lainauksiin tulee päivämäärät ja kellonajat.

Minä sain kuin sainkin itseni liikkeelle tänään. Täälläpäin oli tosi kaunis keli ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Koin itseni kyllä vähän yksinäiseksi, kun monet liikkuivat porukoissa. Kävin katsomassa yhden näyttelyn ja kuuntelemassa yhden ilmaiskonsertin. Molemmat olivat hyviä, konsertti jopa ylitti odotukseni. Näin keltaisia, valkoisia ja liloja krookuksia. Ihania! Kevät on tulossa. Joissain pensaissa oli jo kunnon lehdenalut. Tykkään keväästä, mutta on tässä vuodenajassa myös jotain ahdistavaa. Ymmärrän miksi monille masentuneille tämä on hankalin vuodenaika.

Itsensä liikkeelle saaminen oli muuten aika työlästä tänään. En mennyt aamupäivän tilaisuuteen, mihin olin suunnitellut meneväni. Ei se kovin paljon harmittanut. Minun kohtalonhetki osuu jonnekin aamupesujen, pukemisen ja meikkaamisen kohdille. En tiedä, mikä on se vaikein kynnys. Ehkä se on se päätös, että nyt kuoriudutaan pyjamasta perskeles. Toisaalta myös ovesta ulos lähtöön liittyy vaikeutta. Se on enemmän ahdistusta kun taas pukemisvaiheeseen liittyy enemmän lamaantuminen. Tänään olin jo konserttisalissa istumassa, kun tuli ahdistus ja kaduin etten ollut ottanut rauhoittavaa lääkettä. Hyvin meni silti. En ottanut, koska ajoin pyörällä ja totesin jo kerran ettei Temesta ja pyöräily sovi yhteen.

LIIZA2: Kirjoitin aiemmin, että rauhoittavan lääkkeen alaisena saa ajaa autoa. Näin minulle on sanonut entinen lääkärini, joka puhui myös siitä että kun lääkitys on lääkärin määräämä, niin silloin autoa saa ajaa. Hän sanoi, että itse asiassa ahdistuneena ajaminen voisi olla huonompi vaihtoehto kuin lääkittynä ajaminen. Nyt minun täytyy kuitenkin todeta, että otin Temestaa ja kun sen jälkeen ajoin pyörällä, niin minulla oli känninen olo ja pelkäsin tekeväni ohjausvirheen. Aikoinaan käytin Diapamia ja ajoin monesti autoa ongelmitta sen vaikutuksen alaisena. Eli en uskalla enää sanoa mitään. Riippunee lääkkeestä, potilaasta ja tilanteesta.

Ps. Yksi hauska juttu... Vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät ovat usein rahasta tarkkoja, monesti oikein hulluuteen asti pihejä. Minäkin olen saita. Olen kuitenkin perso tietyille herkuille ja seuraan nykyään tarkasti käyttämieni kauppojen tarjouksia. Tänään tsemppasin itseäni liikenteeseen sillä, että jäätelö on tarjouksessa 😀 Säästin loppujen lopuksi varmaan 50 senttiä tai euron, mutta pääsin liikkeelle.

Ihan hirmu paljon olisi kirjoitettavaa, mutta pääsen vasta maanantaina vastailemaan enemmän.vaikkapa kiintymyssuhteessaa traumatisoituneen persoonallisuuden eri osista esim lapsiosat, kaltoinkohteleva osa . Näitä osia on vino pino ja jotkut osat aktivoituvat, kun jokin tapahtuma nostaa trauman uudelleen esiin. Osat voivat olla eri/ikäisiä ja dissosiaatiossa integroitumatta (liittymättä)normaaliin perusminään. Eheyttämisen tarkoituksena on tuoda ne päivänvaloon ja auttaa ihmistä ymmärtämään näiden persoonanosien vaikutus esim. Itsensä vahingoittamiseen, Impulsiiviseen tai aggressiiviseen tai vaikkapa lapsenomaiseen käytökseen. Terapiassa käytetään sanallisten toimintatapojen lisäksi myös ei-kielellistä viestintää, jolla esim. Vielä puhumaton vauvaosa saadaan houkuteltua esille. Pompula muistaa heijaamisen! Mitä tunnetiloja siihen liittyy? Voisiko joku tpinen persoonanosa lohduttaa vauvaa? Piirtäminen/mielenkartta on myös suositeltua. Esim. Hahmotella paperille eri persoonanosia. Ja sorri! Ihan harmittaa, etten nyr pääse perehtymään kirjoituksiinne tällä erää tarkemmin. Jään odottelee maanantaita! Sori sekalainen sepustus (ja nopeaakin nopeammin kyhätty sellainen..)

Pompula kirjoitti 16.4.2016 19:1
Kuule Lukossa, nyt astui täysillä päälle epävakaa minä ja se on tyystin erilainen, kuin vain masentunut minä. Tällä hetkellä ei millään ole oikein mitään väliä ja ne s... siemenetkin itäneet tekisi mieli heittää kaiken paskan mukana suoraan roskiin. Ihme, että sain tämän kirjoitettua. Tekisi mieleni heittää jotain johonkin.

Pahoitteluni epävakauden saamasta valta-asemasta. Aloitin vastaamista jo aamulla, mutta jäin sitten miettimään höpötystäni ja poistin tekstin ennen lähetystä. Minä en ole nimittäin ikinä osannut ajatella, että "nyt astui päälle X-minä", mutta niinhän siinä juuri käy. Epävakaa korvataan tietenkin vaativalla. Muuten tuo sinun kuvaava kohtaus/puuska/tila vaikutti tutulta. Joko se meni ohi? Hyvä kun sait kirjoitettua. Ainakin tiedostat ko. tilan läsnäolon - toisin kuin minä, joka sain vasta nyt tiedostamisen ideasta hennosti kiinni.

Ihmeen hyvin olen jaksanut tänään puuhailla kotona. Olen saanut viimeisetkin mullat vaihdettua ja pistokkaat istutettua. Yhden kasvin heitin pitkän vatvomisen jälkeen menemään. Minulla oli kuulkaa sellaisia pistokkaita, jotka olivat olleet ehkä kolme vuotta maljakossa. Kyllä ne niinkin pysyivät hengissä, mutta ehkä saavat nyt slaagin tai kasvuspurtin multaan jouduttuaan. Yhden muutonkin ko. pistokkaat siis muuttivat maljakoissa(!). Niillä oli isot limaiset juurakot ja oli melkoinen karsiminen, että sai nätin pehkon ruukkuun. Mutta näinkin kai masennus voi ilmetä. Hommat jää tekemättä vuosien ajoiksi, päätöksiä ei saa tehtyä jne. Muutakin olen saanut nyt kotona tehtyä. Paikkojen laittamista muuton väliaikaisratkaisuista pysyviksi. Toimintakykyni on totisesti kohentunut, kun ei edes ahdista että huomenna on pakollisia menoja jne.

Laamaton mä loukkaannuin sun darlittelusta (darling, kulta), enkä välitä kullittelusta myöskään yhtään. Musta se on vähän sama kuin tytöttely/pojittelu. Sen jälkeen ignoorasin sun jutut. Pöly on laskeutunut. Jos satut täällä käydä lukemassa, seuraamassa ketjua.

Rina heijaamiseen liittyy turvattomuus, tyynnyttely, turva, lohdutus.

Mun eilinen täydellinen epävakauspuuska on vähän laantunut. Yritän paloitella asioita osiin ja yrittää pärjätä. Kai tää tästä, kuten on tapana. Paskaa tää suossa rämpiminen.

Maanantaiaamun kuulumisia sohvan nurkasta. Angiina on jo sinällään parantunut, sain siitä vaan tosiaan sen sammaksen (hiivan) suuhuni. Oisin ehkä selvinnyt ihan onnellisena ilman sitäkin kokemusta 😀 Nyt enää muistona taudista/lisäpulmista oudon tuntuinen kieli ja tunne, että nielussa on koko ajan limaa. En mä siellä kyllä mitään näe. Öllöttävä tunne kuitenkin.
Ja koska oon päässy tähä sairastelun makuun vasta aikuisena, niin muille iha normaalit tukkoset nokat ja karheat kurkut on mulle vähintäänki tappotuomio. Onneks osaan jo vähä nauraakin asialle, on se vähä hassua että yli kolmekymppinen pohtii voiko limaan nielussa kuolla. 😀
Tänään kampaaja, saa ees tukan kuosiin vaikka ei siellä tukan alla ihan kaikki inkkarit kanootissa istukaan. Huomenna töihin ja rapsakkaasti heti vielä terapia samana päivänä..lähen kotoa ennen puolta kasia ja oon takas vähän ennen seittemää illalla.. toivottavasti jaksan päiväni taapertaa!

Rina lupaili kirjoittavansa pohdinnoistaan taas enemmän, joten niitä odotellessa.

Rina kirjoitti 14.4.2016 15:33
Fantasiaminä istuu taas omassa nurkassaan haaveksimassa "Jospa minä vielä. Joku päivä. Vaikka tumput suorina. Istun tässä tahi makaan, olen turvassa omassa kuplassani."

Minun tapauksessa tälla fantasiaminällä on ollut perinteisesti vähän turhan vahva asema. Elämä kuluu päiväunelmoidessa...

Rina kirjoitti 14.4.2016 15:33
Miten nämä kaikki persoonanlohkot saataisiin saman pöydän ääreen ? Miten tulla kokonaiseksi? Tuntea itsensä, hyväksyä itsensä. Rakastaa itseään, jotta voisi rakastaa toisia ihmisiä.

Tässäpä kysymys..!

Surutiuku kirjoitti 18.4.2016 7:35
Tänään kampaaja, saa ees tukan kuosiin vaikka ei siellä tukan alla ihan kaikki inkkarit kanootissa istukaan. Huomenna töihin ja rapsakkaasti heti vielä terapia samana päivänä..lähen kotoa ennen puolta kasia ja oon takas vähän ennen seittemää illalla.. toivottavasti jaksan päiväni taapertaa!

Onnittelut toipumisesta Surutiuku. Otapa tänään vielä rennosti, että jaksat huomenna. Kiva että pääset kampaajalle.

Kävin muuten yhtenä päivänä Esko Valtaojan luennolla. Häntähän on kutsuttu onnellisuusprofessoriksi. Luennolla hän käsitteli paljolti samoja juttuja kuin mitä on oheisen linkin lehtijutussa. Halusin laittaa teille mietittäväksi, jos siitä jäisi vaikka jotain positiivista korvan taakse.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120420717096_uu.shtml

Mukava juttu, Surutiuku, että alat päästä angiinastasi voitolle. Kipeänä olo on kurjaa. Kurkkukivusta en tykkää yhtään, mutta on se mahatautikin kaamea. En siis tiedä, kumman valitsisin, jos olisi pakko valita.
Mitäpä tänne kuuluu tänään? Ihan menettelee, vaikka viikonloppuna jouduin kuskaamaan miehen päivystykseen sydänoireiden vuoksi. Pääsee nyt jatkotutkimuksiin.
Tuota "häpeästä myötätuntoon" kirjankin luin urheasti loppuun asti. Siitä sainkin rakennettua itselleni potilaskertomuksen, joka toivottavasti vastaa Pompulan ja Lukkiksen esittämiin pohdiskeluihin ja kyselyihin. Saatan silti taas kerran unohtaa tekstejänne ja palata niihin myöhemmin tai olla palaamatta, jos senkin unohdan.

Rina: alle kuusikymppinen nainen, joka kärsinyt elämässään toistuvasti erilaisista ahdistuneisuusoireista ja masennuksesta. Välillä on ollut parempia kausia, jolloin potilas on omien sanojensa mukaan "kyennyt liki normaaliin elämään".
Tämän vuoden tammikuussa ahdistusoireet palasivat voimakkaina. Potilas epäilee, että hänen äidillään alkanut muistisairaus olisi käynnistänyt kyseisen ahdistuneisuuden. Potilas reagoi epätavallisen voimakkaasti äitinsä yhteydenottoon ja nykyiseen tarvitsevuuteen. Hän myös ilmaisee vihamielisyyttään kuvatessaan lapsuuden kokemuksiaan ja epäilee tulleensa emotionaalisesti kaltoinkohdelluksi.
Kertomusten perusteella vaikuttaisi mahdollisesti siltä, että potilas olisi lapsena kiinnittynyt vanhempaansa turvaton-ristiriitainen kiintymyssuhde- mallin mukaisesti. Lapsen sisällä on runsaasti sekoittuneita tunnetiloja (negatiivisia ja positiivisia).
Potilas arvelee, että hänen äidillään olisi mahdollisesti ollut narsistisia taipumuksia. Tällöin lapsen hoito tai hoitamatta jääminen olisi perustunut lähinnä äidin tarpeisiin, eikä lapsen tarpeisiin. Potilas muistaa, että hänen äitinsä oli välillä hyvinkin torjuva ja osoitti sekä sanallisesti että ilmeillään, ettei hän halunnut vastata lapsen tarpeiisiin. Toisaalta äiti saattoi olla ylitsevuotava ja kehua lasta, jolloin kuilu lapsen minäihanteiden ja minän välillä käy sietämättömän suureksi. Lapsi kokee, että hän ei kelpaa omana itsenään ja hänelle kehittyy häpeäindentiteetti.
Potilas valitsee häpeäkompanssista täysin vastakkaisen häpeäidentiteetin kuin arvelee äidillään olleen. Kun äiti on projisoinut häpeän toisiin ihmisiin (oman häpeän välttäminen), niin potilas kokee oman häpeänsä voimakkaana. Se ilmenee vuorovaikutussuhteissa eli kun potilas haluaa vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa, niin torjutuksi tulemisen vaiheessa hän kokee suunnatonta häpeää ja pyrkii siksi etääntymään vuorovaikutuksesta häpeää välttääkseen. Siksi potilas kokee myös eristäytyneensä työelämästä ja ihmissuhteissaan. Häpeäkokemus mahdollisen epäonnistumisen sattuessa on niin musertava, että potilaan voimavarat eivät tunnu riittävän sen käsittelyyn. Potilas kuvaileekin näitä häpeäkokemuksiaan :"halusin vajota maan alle" , "en halua enää palata näiden ihmisten pariin, jotka olivat todistamassa epäonnistumistani". Häpeäkokemukset ovat olleet potilaalle niin voimakkaita, että ne ovat estäneet häntä hakeutumasta pysyvämpään työelämään ja saaneet hänet välttelemään ihmisiä, joiden kanssa hän aiemmin työskenteli.
Potilas pitääkin yksinäisyyttä "turvapaikkanaan". Sieltä käsin hän on turvassa, mutta kokee silti tarvetta tulla esiin ja yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Potilas toistaa traumaa omissa ihmissuhteissaan: hän haluaa lähelle ja yhteyteen, mutta vetäytyy kiireesti pois epäillessään tullessaan torjutuksi tai loukatuksi. Vanhan trauman saattaa aktivoida toisen ihmisen ärtyneisyys, vaikka se ei liittyisikään potilaaseen. Ärtyneisyys( joka on muistutus äidin huonosta tuulesta) kuitenkin aktivoi potilaan lapsiosan. Muiden ihmisten ärtyneisyydestä saattaa tulla tässä tapauksessa henkilökohtaista ja potilas tuntee tarvetta puolustamiseen.

Potilaan kanssa jutellaan eri persoonanosista ja autetaan ymmärtämään, mikä persoonanosa kulloinkin on äänessä. Emotionaalisista persoonanosista yleisimpiä ovat eri-ikäiset lapsiosat, joille on tyypillistä pelokkuus ja tarvitsevuus. Eri persoonien ikä määräytyy sen perusteella, kuinka vanha potilas oli trauman sattumishetkellä. Potilas tunnistaa lapsiosiensa pelokkuuden ja tarvitsevuuden. Hädäntunne aktivoituu voimakkaana vähänkään odottamattomien tapahtumien keskellä. Esimerkiksi pienet vastoinkäymiset aktivoivat lapsuuden aikaisen trauman helposti. Todennäköisesti varhaislapsuuden perustarpeisiin (nälkä, hätääntyminen) ei ole riittävän nopeasti vastattu äidin puolelta. Lapsi on joutunut erillistämään sietämättömän tunteensa ja siitä on kehittynyt trauma. Sama trauma kuitenkin seuraa potilasta aikuisuuteen asti, koska lapsiosa ei ymmärtä trauman päättyneen, vaan se aktivoituu yhä uudelleen pelokkuutena ja ahdistuksena.
Osan äidin kaltoinkohtelusta lapsi on sisäistänyt itseensä. Kaltoinkohteluminä harjoittaa itsensä vahingoittamista (päänahan repiminen, itseviha), mutta kaltoinkohtelija saattaa myös aktivoitua suhteessa toisiin ihmisiin. Potilaan äidin avuttomuus muistihäiriöiden vuoksi saattaa aktivoida potilaassa musertavan raivontunteen. Potilas on siten sisäistänyt sen raivon, minkä äiti aikanaan on tuntenut kohdatessaan lapsen avuttomuuden. Potilas huomaa saman raivontunteen myös itsessään huomatessaan ihmisten avuttomuuden auttaa itse itseänsä. Toisaalta potilaalle on kehittynyt lapsuudessa suojeleva ja hoivaava minä. Ilman turvallista kiintymyssuhdetta vanhempaansa lapsella on kuitenkin ollut ratkaiseva kiintymyssuhde, joka on kyennyt tarjoamaan lohdutusta ja myönteisiä malleja. Tämä turvallinen kiintymyssuhde on liittynyt lapsen suhteeseen maatilan eläimiin ja lemmikeihin. Erityisesti kissojen hoivaaminen on rakentanut potilaan auttaja- ja lohduttajaminää. Näiden myönteisten lapsiosien vaikutuksesta potilaan oma lastenkasvatus on perustunut hoivaan ja välittämiseen, eikä omien lasten avuttomuus ole aktivoinut kaltoinkohtelijaminää. Potilas on siten tiedostanut vahingon, mitä hänen oma äitinsä on saanut hänessä aikaan. Vaistomaisesti hän on myös suojellut lapsiaan isoäitinsä vahingoittavalta vaikutukselta ja pitänyt nämä toisistaan erillään niin paljon kuin korrektia on.

Miten potilaan terapiaa voitaisiin edistää? Suosittelen lapsuudenaikaisten traumojen läpikäymistä yksi kerrallaan. Lähdetään purkamaan yksittäisiä muistoja niin, että saadaan houkuteltua myös sen hetkisiä tunteita esiin. Muisto saattaa aktivoida jonkun toisen tapahtuman. Tärkeää on, että välillä potilasn oloa vakautetaan. Vakauttaminen voi tapahtua palaamalla tämän hetken neutraaleihin tai iloa tuoviin aiheisiin (vaikka neulominen, puutarhanhoito). Tunteiden ja oman persoonanosia voi tuoda esiin trauman käsittelytilanteessa vaikka piirtämällä. Piirrokseen kannattaa lisätä myös parantava paikka, joka suojelee potilasta liian ahdistavilta tunteilta.

Terapian tärkein tavoite on muuttaa potilaan traumoista peräisin olevat vääristyneet uskomukset uusiin, myönteisempiin uskomuksiin. Persoonan eri osat ovat tässä prosessissa ratkaisevassa asemassa. Kun esimerkiksi lapsiosa ilmaantuu paikalle jonkun tapahtuman tai muiston aktivoidessa lapsiosan avuttomuuden ja pelokkuuden) niin "kutsutaan paikalle"auttaja-ja lohduttajaminä, jotta lapsiosa saisi kaipaamaansa tukea ja ymmärtäisi, että nyt hän on turvassa. Kun kaltoinkohtelijaminä ilmaantuu paikalle ja alkaa syytellä muita pahasta olostaan tai mollata itseään, mietitään omaa pahantekijäroolia ja sitä, mistä se pohjimmiltaan kumpuaa. Sisäinen pahantekijä on usein ankara, vaativa ja kriittinen sekä muita että ennen kaikkea itseään kohtaan. On tärkeä ymmärtää, että sisäinen pahantekijä on alunperin pyrkinyt toiminnallaan ennakoimaan ja valmistautumaan odottamaansa ulkoiseen kaltoinkohteluun.

Potilaskertomus päättyy tähän, mutta terapia jatkuu. Kun aiemmin kuvasin persoonan osia, olin vasta päässyt lukemisrn alkuun. Nyt kirjan termein sanoisin, että "pimeäminä" on pahantekijäminä (kaltoinkohtelija). Lapsiosa minussa on tarvitseva, pelokas ja helposti hätääntyvä). Eri persoonanosienkin sisällä on siis vielä osia, sekä kielteisiä, että myönteisiä (pelokas, epäluuloinen, rohkea, avoin)jne. Pompula viittasit myös persoonanosiin (sulkeutunut/avoin jne). Se, että nimesin omat persoonan osani ylivireään/alivireään/teiniin jne, johtuu siitä, että ne kumpusivat sisäiseen piirrokseeni. Mutta esim. Teiniminä on sekä "tarvitseva", että "poistyöntävä" tai "rakastava" sekä "vihaava". Vähän sellainen kuin lapsiminästä kasvaa ristiriitaisessa kiintymyssuhteessa. Ylivireä minäni on lähinnä ihanneminä, jota pahantekijäminäni sabotoi tyyliin "ei tästä mitään tule". Tällä taas varmistetaan musertavan häpeäkokemuksen välttäminen.
Tässä riittää mulle pureskeltavaa piiittkäksi aikaa. Toivottavasti kykenin vastamaan kysymyksiinne. Palaan toisen kerran niihin terapeuttisiin kysymyksiin. Alkaa jo akku loppua vehkeestä ja itsestänikin. Voin kuitenkin ihan hyvin.