Pompula kirjoitti 10.4.2016 15:9
Voi Lukossa! Äläpä vielä innostu. Täällä ollaan toista päivää pyjamassa.

Lohdullista! Täällä toinen pyjamatyyppi lentoon lähtevässä mörskässä myöskin. Argh. Tekisi mieli purra itseä siitä pahasta, miten huonosti asiat ovat edenneet. Ainoa hyvä puoli on se, että nyt on ideoita kaikenlaisista tehtävistä asioista. Vähän aikaa sitten keskityin vain selviämään hengissä yhdestä päivästä kerrallaan. Nyt keksin mm., että vaatekaappeja olisi hyvä käydä läpi vaatteita sovitellen. Alennusmyynneistä löytämäni kaksi vaatetta ovat jämähtäneet hintalappuineen ja muovipusseineen niille sijoilleen, joille ne laskin kotiin tullessani. Vaatekaapeista puolestaan löytyy yhtä lailla risoja kuin upouusia vaatteita, joissa on vielä hintalaputkin kiinni. Olen tosiaan ollut monta vuotta masentunut...

Pompula kirjoitti 10.4.2016 15:9
Meinasin sinulta aiemmin kysyä, että oletko päässyt yhtään kotoa ulos, mutta ilmeisesti, kun olet multaa ostanut.

Kiitos ajatuksestasi! Aika vähän käyn ulkona. Ulos lähtemiseen tarvitaan painava syy, joita toki on useampana päivänä viikossa. Huvikäynnit on harvassa, vaikka niitä useinkin suunnittelen ja sitten en saa toteutettua. Vointi on siis edelleen aika hatara ja äskettäin on ollut muutamia paniikkikohtauksia, jotka ovat säikyttäneet. Eteenpäin on kaikesta huolimatta menty tammi-helmikuun voinneista. Toivottavasti suunta säilyy samana.

Pompula kirjoitti 10.4.2016 15:9
Josko tästä itsensä saisi edes suihkuun, niin ei tarvitsisi palella koko päivää.

Minulla on ihan sama ongelma. Palelen ja haaveilen lämpimästä suihkusta, mutta en saa sitä aikaiseksi. Vähän olen leikitellyt ajatuksella, josko menisin hampurilaiselle tänään ja ulkoilisin hieman samalla, mutta taidan sittenkin syödä vain kotoa jotain. Kauhean kankeaa tämä meininki...! Ensi viikolla on kuitenkin taas useampana päivänä pakollista menoa, joten ehkä nämä muutamat pyjamapäivät eivät ole kuolemaksi.

Mitä sinulle muuta kuuluu kuin vain siementen istutuksia? Oletko jatkanut kirjoneuletta? Minä olen neulonut pelkkiä kirjoneuletöitä nyt. Välillä meinaa hermo mennä niiden lankojen kireyksien/löysyyden kanssa, mutta olen kehittynyt koko ajan. Mihin suuntaan vointisi on menossa? Nyt en muista, olitko kuntoutustuella?

Sain käytyä suihkussa ja puettua päivävaatteet. Ja kyllähän se toimii jonkinlaisena herätyksenä tähän maailmaan. Pyjamaan ei pitäisi jäädä jumiin kuin hätäpäivinä. Nyt vielä puin päälleni paidan, joka tuoksuu hajuvedelle. Hämmentävän piristävää! Kokeilkaapa hajuvesikikkaa, että toimiiko se teillä.

Aloitin hieman vaatekaapin siivousta ja vaatteiden pläräystä: Olen pulskistunut. Tuo on armollisempi tapa sanoa, että olen lihonut. Tosin en hirveän paljon, mutta kuitenkin niin paljon, että pitäisi lopettaa jäätelön ja suklaan mussuttaminen. Ääk. Ne ovat tapoja palkita itseäni, kun olen jaksanut jotain tai lohduttaa, kun on taas tapahtunut jotain. Sokerisen kaakaon sijasta täytyisi entistä useammin vissiin juoda teetä ilman makeutusta. 🙄 No, tämäkin on edistystä, että herään ajattelemaan jotain tällaista. Ja löysin vaatekaapistani paljon vaatteita, joita en ole pitänyt viime vuosina. Samoin törmäsin taas siihen tosiasiaan, että muutamia vuosia sitten tehty muutto on jäänyt puolitiehen. En ole asettunut kunnolla aloilleni tähän asuntoon. Pitäisi käydä Ikeassa investoimassa säilytysratkaisuihin. Siinäpä jälleen uusi tavoite minulle. Kohta minulla on vaikka miten paljon tavoitteita ja tekemisiä, kun julkistin jo sen verhotavoitteenkin 😯🗯️

Työ rassaa, ketuttaa kuin pientä oravaa koko paikka. Kun uskaltais repästä ja laskea tuntinsa siihen minimiin jolla selviää laskuistaan ja peruselämisestä..mutta kun on "työ on parasta lääkettä kaikkeen" -tyyppisiä ihmisiä lähipiiri täynnä, niin koita ny niille selittää mitään. Että downshiftaan hetkeks, että psykoterapia saadaan alkuun ja mun mielenterveys jonkinlaiseen balanssiin. Kattovat vaan kieroon, että on se kumma kun ei ihmiselle työ kelpaa, vaikka toiset saa potkuja. Sanovat laiskaks. Muuten menee iha hyvin 😀

Surutiuku: Ikävää kun et voi vähentää työtunteja. Jospa kuitenkin voisit tai joku helpotus tulisi tilanteeseesi. Minulla on tuttuja jotka tekevät lyhennettyä työaikaa eikä me ihmetellä eikä kysellä sitä.

Jos olisin isommassa paikassa hommissa, niin eipä mun työtuntini mihinkään vaikuttais. Mutta meitä on vain kolme, niin kyllä se muita kuormittaa, jos yksi ei tee niin paljon kun pitäisi. Ymmärrän sen, tää on mulle tosi kova paikka. Mutta pakkohan sitä on joskus ajatella itseään, ees joskus. Tai mulle se on selvää, mutta selkeästi ei kaikille mun ympärillä. ☹️

Pikaiset turinat tähän väliin, kun olen lähdössä jumppaan. Liiza 2, mä olen pirteä aamusta puoleen päivään, ja jos saan siihen mentyä jotain tehtyä, niin iltapäiväkin on parempi. Iltapäivä tuonne klo kahdeksaantoista on joka tapauksessa masennusta sekä ahdistusta, mutta illaksi piristyn taas, ja tuntuu "normaalilta".Mitähän se sinun psykologisi hakee takaa sillä kysymyksellä, että milloin tuntee olonsa surkeammaksi/väsyneeksi? Onko surkeuden aikataululla jotain väliä 😋?
Vai pyjamapäiviä ootte viettäneet? Eihän se ole kiellettyä. Lukossa on onnistunut siivoamaan vaatekaappeja 🙂. Mulla on järkyttävässä kaaoksessa nuo vaatekaapit, ei sieltä löydä mitään päällepantavaa. Se on kumma, miten pitää paria samaa rättiä päivästä toiseen, vaikka vaatekaappi pullistelee joko vääränmallisista tai päälle sopimattomista nutuista. Voi, jos voitais pitää keskenämme kierrätyspäivän.
Mukavaa, kun ootte saaneet laitettua siemeniä taimettumaan. Kyllä ne ylös valoa kohti tuovat pikku taimet tuovat iloa elämään. Joka aamu käyn kurkistamassa, onko taimia noussut lisää. Vanhat tomaatinsiemenetkin ovat itäneet. Pimpula kysyi taimien karaisusta. Mä olen ainakin aloittanut noin pari viikkoa ennen lopullista ulosvientiä. Puoli tuntia ulkoilua aluksi, ei suorassa auringonpaisteessa. Eikä kannata aloittaa liian tuulisessa. Sitten vain pidennettään ulkoiluaikaa päivä päivältä.
Nyt täytyy mennä tai myöhästyn!

Surutiuku: Luin viestejäsi tuolta toisesta ketjusta. Vaikuttaa siltä, että olet ns. puun ja kuoren välissä. Toisaalta mietin, että varmaan sinua rasittaa tämäkin vaihe, jossa mietit vähentääkö tunteja vai ei. Kuulostaa siltä, että olet kahden tulen välissä myös suhteessa terapeuttisi ja läheistesi mielipiteisiin. Nopeampi päätöksenteko voisi auttaa sinua askeleen eteenpäin ja säästää vähän energiaasi muuhun itsesi hyväksi tehtyyn työskentelyyn. Olisiko työtuntien vähentäminen realistinen vaihtoehto työpaikassasi? Siis selviäisivätkö kaksi muuta työntekijää vai täytyisikö sinne palkata sinulle sijainen? Pidätkö itse realistisena sitä, että joku päivä pyytäisit vähempiä työtunteja? Oletko laskenut, miten selviäisit lainanmaksusta vähemmillä työtunneilla? Pelkäätkö, että sinä voisit tulla irtisanotuksi, jos pyydät vähempiä työtunteja? Saisitko myöhemmin tunnit takaisin, jos niin haluaisit? Tiedätkö meneekö firmalla hyvin, huonosti vai keskinkertaisesti? On kurjaa, että lähipiirisi ihmiset suhtautuvat työntekoon niin ehdottomasti. On se toisaalta niinkin, että tämän hetkisessä työmarkkinatilanteessa moni pitää paikastaan kynsin ja hampain kiinni. Läheisesi saattavat esimerkiksi pelätä, että sinut irtisanottaisiin. Minä uskon, että voit selvitä eteenpäin niinkin, että teet työsi entiseen malliin. Psykoterapiassa käyminen ja uupumus eivät välttämättä edellytä sairauslomaa tai työn keventämistä. Työtuntien vähentäminen ei välttämättä siis ole mikään ainoa mahdollinen ratkaisu. Toisaalta jos olet kovin väsynyt, saatat joutua jossain vaiheessa pakolla sairauslomalle. Viisaus ratkaisun löytämiseen pitäisi olla sinulla itselläsi, valitettavasti.

Rina kirjoitti 11.4.2016 9:16
Se on kumma, miten pitää paria samaa rättiä päivästä toiseen, vaikka vaatekaappi pullistelee joko vääränmallisista tai päälle sopimattomista nutuista.

Kiitos Rina tämän asian ääneen lausumisesta. Olin jo ajatellut kirjoittaa aiheesta, mutta en ollut kehdannut. Minäkin olen nimenomaan elänyt pari vuotta likipitäen samoilla muutamilla vaatteilla. Ja värejä on ollut oikeastaan vain yksi eli musta. Kun vielä olin töissä, työkaveritkin jo ääneen ihmettelivät asiaa. Pesin tietenkin vaatteita säännöllisesti, mutta käytin aina vain samoja. Mielestäni tämä asia on yksi masennuksen ilmenemistapa minun kohdallani. Elin äärirajoillani, eikä kapasiteettia riittänyt sellaiseen asiaan kuin useampien asukokonaisuuksien pyörittämiseen arjessa. Ja kyynistyminen oli niin pitkällä, etten välittänyt miltä näytän tai miten hullua on käyttää aina samoja vaatteita tai vain mustaa väriä. Surullista! En tiedä Rina, onko sinun kohdallasi kyse samanlaisesta ilmiöstä vai ei. Uskon kuitenkin, että sinunkin vaatekaapista löytyisi ainakin muutamia oikeanmallisia ja päällä mukavantuntuisia vaatteita, jos etsisit sellaisia. Muutos on yllättävän vaikea, sillä ainakin minulle nuo muutamat vaatteet ovat kuin turvakuori. Mukavia päällä, turvallisen mustia jne. Olen ajatellut, ettei kukaan katso mitä minulla on päällä, kun vaatteet ovat mustia. Se ei varmaan pidä paikkaansa, sillä ainakin osa naisista on tosi tarkkasilmäisiä. Minulla on ollut myös niin hullusti asiat, että ainakin viime kesänä käytin talven sisävaatteita ulkovaatteina. Eli en kaivanut kesävaatteita esille, vaan porskutin talvivaatteilla. Kesä olikin toki kylmä, mutta elokuussa kun oli jo lämpimämpää, olisi voinut käyttää kesävaatteita. Nyt yritän vähittäistä muutosta. Olen ottanut turvavaatteiden rinnalle muutaman uuden asukokonaisuuden, joissa on vähän muita värejäkin. En siis heti odota itseltäni koko vaatekaapin lennokasta hyödyntämistä, vaan totutan itseäni hiljalleen ulos turvakuorestani asukokonaisuuksia laajentamalla. Täytyy sanoa, että tämä masennus on raju sairaus!

Anteeksi muuten yksityiskohtaisista oman elämäni tilityksistä tässä ketjussa. Tiedän että te ymmärrätte vointiani ja elämäni tilannetta. Täältä olen saanut paljon tsemppiä ja oivalluksia. Asioiden kirjoittaminen tänne jotenkin selventää ajatuksiani omassa päässä ja omat tavoitteet muuttuvat totisemmiksi, kun ilmoitan ne täälläkin.

Kiitos Rina karaisuohjeista. Kuvittelin että taimet voi tyyliin laittaa ensimmäisenä päivänä kahdeksaksi tunniksi ulos kunhan ottaa yöksi sisään. Samettikukista löysin kaiken lisäksi tiedon, että ne ovat kovin kylmänarkoja ja karaiseminen tulisi tehdä huolellisesti. Nyt tajuan paremmin, mitä on huolellisesti ja kuinka pitkään karaisemista jatketaan. Toivon kukista iloa. Vielä ei tietenkään näy minulla merkkiäkään taimista, mutta toivottavasti jotain nousee. Tästä istutustouhusta tuli näköjään tämän keskusteluketjun yhteinen harrastus 🙂

Surutiuku kirjoitti 11.4.2016 7:44
Mutta pakkohan sitä on joskus ajatella itseään, ees joskus. Tai mulle se on selvää, mutta selkeästi ei kaikille mun ympärillä. ☹️

Lisään vielä, että jos olet Surutiuku jo tehnyt päätöksesi työtuntien vähentämisestä, niin sitten varmaan pitäisi edetä käytännön toteutukseen. Käsittelet ilmeisesti näitä asioita myös terapiassa. Voitko luottaa terapeuttiisi?

Rina: En todellakaan ymmärrä mitä psykologi hakee kysymyksellään, milloin olen väsynein tai pirtein. Liittyyköhän se minun työuupumiseen ja selvitykseen työterveyslääkärille että onkohan tuo nyt oikeesti uupunut. Heräsin tällainen harha (?) minulle, koska hän on työterveyden psykologi. En saanut kyllä mitään uutta ajatusta tai kannustusta elämääni hänen luonaan eikä sovittu edes uutta aikaa sinne vaan että tarvittaessa saan käydä siellä.

Minäkin kävin nyt aamulla uimahallissa, ehkä pari kertaa kuukaudessa tulee käytyä. Aamuhässäkkä oli kotona ja päätin että en enää taistele vanhimman teinin kanssa vaan soitin kouluterveydenhoitajalle että vois varata ajan kuraattorille. Joskus asiassa kuin asiassa tulee vaan seinä vastaan ja sisu nousee, että pakkoko on pinnistellä ja tulla "hulluksi" jonkun asian takia. Niin kauanhan sitä pinnistelee kuin pystyy, mutta jos minäkin olen hakenut apua niin miksi ei sitten murkkuikäinen.

Anteeksi Pompula, kun kirjoitin nimesi väärin edellisessä tekstissä. En ehtinyt esitarkastaa tekstiäni, kun olin jo myöhässä. Kirjoitan näitä viestejäni pienellä laitteella, näppäimet ovat turhan lähekkäin, ja usein tulee virheitä. Yritän kyllä korjailla niitä, mutta usein siltikin huomaan, että kirjoitusvirheitä löytyy. Eihän se tietysti vakavaa ole, mutta nimet mieluusti kirjoittaisi oikein.
Lukossa, Kyllä ne minunkin vaatteideni väri on tavallisimmin mustaa tai harmaata. En halua erottua väreillä, koska olen muutenkin epävarma ulkonäöstäni. Kaipa se vaatii itsevarmuutta ja iloisuutta kantaa rohkeita värejä. Katson kuitenkin mielelläni näitä stylistiohjelmia, joissa vaatimattomasti pukeutuvista kuoriutuu näyttäviä naisia vaatekaapin uudistamisen ja kampauksen muuttamisen jälkeen. En sitten tiedä, onko muna ennen kanaa eli löytyisikö sitä itsevarmuutta, jos vain pukeutuisi tyylikkämmin vai pitäisikö sitä varmuutta olla etukäteen, että ylipäänsä uskaltaisi sen värikkään rätin pukea päällensä. Mulla on sellainen tunne, että täytyy laittautua (papiljotit päähän ja meikkiä) ennenkuin edes uskaltaa katsoa värilliseen vaatteeseen päin. Ikä tuo omat haasteensa, ja ehkä masennustakin. Tulee sellainen olo, ettei sillä ulkonäöllä ole enää mitään väliä, vaikka ei kai se mikään yleispätevä asenne ole. Kyllä vanhemmatkin rouvat voivat pukeutua kauniisti ja tyylikkäästi.
Sorruin minäkin tähän vaateasiaan, vaikka se on ongelmista pienimpiä (?). Mutta heijasteleehan se sisäistä olemusta.
Eilinen päivä oli suhteellisen hyvä, ja tämäkin päivä on alkanut ihan mukavasti. Huomaan sen siitäkin, että on voimaa asettaa tavoitteita. No, liikunnalliset tavoitteet ovat lähinnä niitä ainoita, mutta nyt myös tuo pihan siivoaminen ja kasvien laitto on alkanut jossakin määrin kiinnostamaan. Sisäsiivousta en vieläkään jaksaisi. Ahdistus aiheuttaa mulle juuri tuota päättämättömyyttä : en saa joko aloitettua tai vielä useammin : en saa päätettyä, mistä päästä aloittaisin. Se päättämättömyyden tila saattaa ihan hetkessä laukaista ahdistuksen. Sitten on vain äkkiä tartuttava tekemään jotakin, että pääsee kyseisestä tilasta yli. Tarvitsisin varmaan jonkun toisen laatiman listan😋. Listaa seuraten saattaisin onnistuakin aloittamaan puuhailun.
Vointeja teille toivotan, ja voimaa kevään auringosta. Eilen näin sitruunaperhosen, se oli mukavaa.

Mitä ahdistuslääkettä käytätte? Tai siis eikös sellainen lääke väsytä eikä voi ajaa autolla?

Mulla olisi huomenna käynti lääkärissä ja jännittää ihan sikana mitä hän sanoo kun pitäisi työkykyäni arvioida. Osaanko kertoa oikeita asioita ja oikein. Tästä käynnistä nyt riippuu jatkot, mitä tapahtuu mun työelämässä... Jännittää.

Hertsyykkeli, osa istuttamistani siemenistä puskee jo vihreää...!! Lupasin iloita, jos näin käy eli nyt vaan kannat kattoon ja juhlimaan 🌻🙂🌻 🙂👍 😍 😀

Lukossa kirjoitti 10.4.2016 15:42

Mitä sinulle muuta kuuluu kuin vain siementen istutuksia?

"Mitä sinulle kuuluu?" Tuota mietin koko eilisen illan ja tänään huomaan, että sanamuoto oli vähän eri, mutta kuitenkin. Mietin sitä niin monelta kantilta, että unohdetaan koko juttu 😋 Ja kirjoneule oli yksi monista innostuksista (kai) joka lopahti alkuunsa. Kokeilin kyllä monenlaisia kuvioita. Kuntoutustuella olen.

Surutiuku yritä vaan vähentää niitä tunteja, jos mahdollista. Kysy. Et siinä mitään menetäkään.

Rina kirjoitti 11.4.2016 9:16

Se on kumma, miten pitää paria samaa rättiä päivästä toiseen, vaikka vaatekaappi pullistelee joko vääränmallisista tai päälle sopimattomista nutuista.

Joka aamu käyn kurkistamassa, onko taimia noussut lisää. Vanhat tomaatinsiemenetkin ovat itäneet. Pimpula kysyi taimien karaisusta. Mä olen ainakin aloittanut noin pari viikkoa ennen lopullista ulosvientiä. Puoli tuntia ulkoilua aluksi, ei suorassa auringonpaisteessa. Eikä kannata aloittaa liian tuulisessa. Sitten vain pidennettään ulkoiluaikaa päivä päivältä.

Täällä sama noiden vaatteiden kanssa. Minä odottelen edelleen, että rasva sulaisi ja mahtuisin vanhoihin vaatteisiin. Sinullakin oli siemenistä laitettuja 🙂 En itse ole laittanut tomaatteja, mutta ehkä ostan valmiin amppelin. Kiitos noista ohjeista. Nyt täytyy vielä muistaa ne. Ja noinkin pienellä aloittaa. Vielä kyselen, että milloin kannattaisi aloittaa karaisu? Samoin, kuin Lukossa olisin laittanut taimet kahdeksaksi tunniksi ulos suoraan ja ottanut vain yöksi sisään. Se mitä Lukossa sanoi samettikukkien kylmän arkuudesta oli itselle ihan uusi tieto. Olen luullut, että ovat kovinkin helppoja kukkia. Oma kärsivällisyyteni ei ehkä riitä niin tarkkaan kasvien ideaali olosuhteiden tutkimiseen.

Eilen illalla sain ihan pähkähullun idean ja jatkoin yhtä ikuisuusprojektiani. Siinä menikin monta monituista tuntia. Sitten katsoin vielä Skavabölen pojat areenalta ja menin myöhään nukkumaan. Heräsin aikaisin ja ihmettelin, mitä teen tähän aikaan virkeänä ylhäällä. Päätin kiskaista peittoa tiukemmin päälle ja jatkaa unia. Niin, että kaikki tänään aikomani asiat jää tekemättä. Lista olisi ollut pitkä ja olisi kiire käydä kaupoilla, ennen kuin tavara jota olin ostamassa häviää. Harmittaa. Tähän aikaan ei huvita enää lähteä mihinkään, joten tästä tulee taas pyjamapäivä. Taimet täytyy tarkistaa ja mahdollisesti kastella. Lisääkin niitä vielä pitäisi laittaa, mutta ehtiihän tässä kai. Vähän kyllä mietityttää, jäikö siementen laittaminen liian myöhäiseksi, joidenkin osalta.

Juttelin äsken Net-tuki Liven tukihenkilön kanssa ja ajattelin jakaa teille muillekin oivallukseni. Meillä oli puhetta itsemyötätunnosta, joka on nyt tällainen uusi psykologinen termi. Netistä löytyy lisätietoa ja katsoinkin itse Youtubesta Väestöliiton lyhytvideon aiheesta. Sen mukaan myötätunnossa on neljä peruselementtiä: 1) kärsimyksen huomaaminen, 2) lämmöllä lohduttaminen, 3) rinnalla pysyminen ja 4) yleisinhimillistäminen. Noiden elementtien kautta siis hyvä ystävä antaa myötätuntoa itselle ja samojen elementtien kautta myös ihmisen tulisi antaa myötätuntoa itselleen. Videolla mainittiin mm. tuo rinnalla pysyminen niin, että epäonnistumisen hetkellä ei saisi hylätä kärsivää itseään sättimällä ja haukkumalla itseään, vaan pitäisi pysyä itse itsensä rinnalla lohduttaen ja kannustaen.

Minulle tuli heti mieleen, että lapsena koin usein hylkäämisen tuossa 3-kohdassa, koska en uskaltanut tai välittänyt kertoa psyykkisesti sairaalle äidilleni murheistani. Eihän hän voinut minua lohduttaa, kun en antanut siihen mahdollisuutta murheistani kertomalla. Toisaalta ei hän oikein osannutkaan lohduttaa, kun oli itse niin omien ongelmiensa ympäröimä ja tunnetaidoiltaankin enemmän tai vähemmän törppö (tämän sanon kaikella rakkaudella). Siksi en kertonut, kun en ollut aiemmin saanut lohdutusta. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Narsistiäidin lapsi ei ole tietenkään itsekään saanut lapsena myötätuntoa. Tässä itsemyötätunnossa olisi paljon opittavaa. Minullahan on ankaruutta itseäni kohtaan ja vaikeuksia sietää omia virheitä. Mahtaako teillä muilla olla samaa vikaa? Vai miltä tämä itsemyötätunto kuulostaa?

Tässä linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=LiMGfkzTce8

Eipä mitään Rina.

Lukossa kirjoitti 11.4.2016 17:23

tunnetaidoiltaankin enemmän tai vähemmän törppö

Minullahan on ankaruutta itseäni kohtaan ja vaikeuksia sietää omia virheitä. Mahtaako teillä muilla olla samaa vikaa? Vai miltä tämä itsemyötätunto kuulostaa?

Tässä linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=LiMGfkzTce8

Tunnustan, että vajoan tavallaan lapseksi, kun teen virheitä. Huomasin sen viime kertaisesta hölmöilystäni, tai ehkä kahdesta viime kertaisesta. Johtuneeko siitä, että lapsena ei saanut turvallisesti tehdä virheitä? En tiedä. Olen tosi avuton, tai oikeammin tulee sellainen tosi kova avuttomuuden tunne.

Tuo tunnetaidoiltaan enemmän tai vähemmän törppö sopii myös itseeni aika ajoin. Tunteet on jotain mystillistä kai aina. Kun on lapsuudesta aikuisuuteen elänyt pelon ilmapiirissä, piilottaen omat tunteet, niin se on aika vaikea näin aikuisena edes tunnistaa aina omia tunteitaan. Saati sitten, että tietäisi mitä niiden kanssa tehdä.

Olen ymmärtänyt, että olen joskus törppö, tai tuo asia on pienesti avannut verhoaan. En oikein tiedä milloin se törppöys moodi menee päälle ja mikä sen aiheuttaa. Ehkä epävarmuus, pelko, viha? Onko oikein, että törppöys moodi menee päälle? Sitäkään en tiedä. On aika hassua olla lapsena aikuinen ja aikuisena lapsi 🤕