Pompula kirjoitti 3.4.2016 23:30

Täällä mä oon.

Hurjasti voimia nappi3 ! 🙂

kiitos pompula🙂 eilen oli jutustelu hetki kriisikeskuksessa. kyllähän se auttoi ja kyllä se sattu aivan saakelisti ja eilinen ilta oli kamala kaikki tuli ulos mitä oli syönyt ja ja taju oli mennä.miljoona ruusua niille ihanille ihmisille koko suomeen jotka ovat töissä tai vapaaehtoisena kriisikeskuksessa🌻🙂🌻

Tänään on siivousta ohjelmassa. Saa nähdä, mahtuuko multien vaihtoa ohjelmaan. Kaikkia en saa joka tapauksessa laitettua kerralla, koska tarvitsisin muutaman uuden ruukun, eikä sopivia löytynyt ensimmäisistä kaupoista. Mielessä on alkanut elää myös uusi projekti nimittäin operaatio Uudet Verhot. Masennuslääkityksen nosto taitaa olla vaikuttanut positiivisesti 🙂 Noh, uusien verhojen teko on monivaiheinen projekti mittailuineen ja kankaiden ostoineen. Voi siitä kuitenkin jo vähän haaveilla. Tänään illalla olisi myös Tukinetin Mieli maasta -liveryhmä. Hyvä olla tänään rennosti kotona, sillä huomenna on taas haasteita tiedossa. Saisinpa nyt siivoiluita tehtyä. Olisi siistimiselle tosiaan tarvetta täällä...

Operaatio Uudet Verhot? Tuo kuullostaa hyvältä, Lukossa. Mulla on ollut samat verhot kesät talvet kohta 20 vuotta. Kaikki muukin on samaa tähän taloon muuttamisesta alkaen. Varmaan se maailma on kehittänyt jotain ihan eri sortin materiaaleja näiden parin vuosikymmenen aikana. Sisustusohjelmissa ja sarjassa Suomen kauneimmat talot näkee sisustusratkaisuja, jotka näyttävät tulleen universumin tuolta puolen. Ma luulen, että oma olokin olisi parempi, jos saisi hankittua jotakin uutta. Omalla kohdallani ainakin ulkoinen epäjärjestys masentaa ja saa aikaan toivottomuutta. Sama pätee omaan olemukseen. Jossain toisessa ketjussa valitin, että revin päätäni. En siis voi mennä parturiin päänahan syynäykseen. Uusia vaatteitakaan en ole ostanut aikoihin. Mutta, mutta! Kun kerroit olosi parantuneen, Lukossa, niin samaa minäkin voinen sanoa. On sitten syynä lääkitys, kevät tai tämä tukinetti, niin selvää parannusta on tapahtunut. Edelleenkin jotkut päivät ovat huonompia, mutta keskimäärin olo on ihan eri luokkaa kuin silloin kun avasin tukinetin sivut ensi kertaa ( olisiko siitä pari kuukautta?). Kiitän palstan olemassaoloa ja teitä kaikkia. Olette antaneet paljon ajattelemisen aihetta kirjoituksillanne. Täällä näkee myös ahdistusta ja toivottomuutta sisältäviä kirjoituksia. Monesti tulee tunne, että voi kun osaisi auttaa. Ja toisaalta; koska olemme anonyymejä, on rohkeutta kirjoittaa juuri niin, miltä tuntuu. Se on vapautta, jota reaalimaailmassa ei niin helposti ole.

Rina: Kyllä siivoukset, raivaukset ja uudistukset piristävät. Ja niin kuin kirjoitit, ulkoinen epäjärjestys masentaa. Kun kriittisellä silmällä olen nyt tarkastellut kotiani, olen nähnyt paljon väliaikaisiksi tarkoitettuja ratkaisuja, rikki menneitä asioita jne. Olenkin nyt päättänyt yrittää tehdä asioille jotain. Olen jo vienyt tavaroita roskiin ja kierrätykseen. Sitä pitäisi jatkaa. Joku päätynee korjaukseen. Viherkasvit repsottavat ja roikkuvat. Ne tarvitsevat leikkausta ja uudelleen istutuksia. Jokunen päätyy biojätteeksi. Kyllä kodin tuunaaminen ja puunaaminen on terapeuttista, joskin aika raskasta. Ainakin minulle. Uudet verhot on tavoite, johon haluaisin päästä sanotaanko nyt juhannukseen mennessä. Jotain säilytyslaatikoita olisi myös hyvä hankkia. Kannustan kyllä Rina sinuakin joihinkin piristäviin uudistuksiin. Kyllä siitä hyvää mieltä saa, vaikka en ole mikään suuri shoppailija.

Kodin lisäksi olen ostanut muutamia uusia vaatekappaleita ja tällä viikolla olisi vielä tarkoitus mennä alennusmyynteihin etsimään uutta. Hirveän inhottavaa puuhaa tuo vaateshoppailu. Yli vuoteen en kuitenkaan ole valehtelematta ostanut mitään. Ilahduttaa myös se, että nyt en haikaile pelkästään mustan ja harmaan perään, vaan pystyn ajattelemaan muihinkin väreihin pukeutumista. Pienissä asioissa huomaan kuntoutumista, mikä on hyvä juttu. Edelleen tosin elämä näyttäytyy aika harmaana ja pelottavana, mutta ei auta kuin taapertaa haasteita kohti.

Eilen sähläsin neulomisessa ja jouduin purkamaan. Olinkin ihmetellyt miten pitkään olin selvinnyt virheittä. Virheet ovat minulle aina vähän hankalia ja tekisi mieli jättää koko työ sikseen tai purkaa alkutekijöihin. Jostain kuitenkin löytyi kärsivällisyyttä purkaa vain sopivaan paikkaan ja yön yli nukuttua jaksoin tänään neuloa sen hankalan paikan yli. Hyvin onnistui loppujen lopuksi. Näin kun jaksaisi ja pystyisi muissakin elämän ongelmissa tekemään, että ottaisi vain tarvittavan verran pakkia ja ajaisi sitten uudestaan kohti tavoitetta.

Lisää kummallisuuksia! Löysin kylpyhuoneestani hajuvesiä. En muista milloin olisin viimeksi laittanut hajuvettä. Tänään sen tein. Kevään kunniaksi pirteää tuoksua. Lempihajuveden aika ei ole vielä... Mutta hyviä uutisia siis on nyt useammassa kuin yhdessä asiassa.

Kylppäriin (tai mun tapauksessa vessaan) onkin kertynyt vuosien varrelta kosmetiikkaa. Kynsilakkoja en ole saanut heitettyä pois, kun ne lienevät ongelmajätettä, joka pitäisi toimittaa jonnekin, kun eivät ole suostuneet kuivumaankaan. Huvitti, kun Lukossa kertoi laittaneensa hajuvettä. Olen illalla menossa kaupungille ystävän kanssa kahville ja rupattelemaan, kun ei olla nähty vähään aikaan. Enkös löytänyt kaapista punaisen puseron, jonka puin päälleni. Nyt minusta tuntuu, että Lukkiksen hajuvesilöytö kuuluu vähän samaan kategoriaan eli kunnon voimistuessa sitä haluaa suorastaan repäistä 😀. Toisaalta mulla tämä päivä on ollut eilistä huonompi eli ahdistaa jonkin verran, ja mietin, kuinka tuon illan jaksan. Mutta onpahan sentään punainen pusero yllä 😎.
Sain vaihdettua pari huonekasvia uusiin multiin. Huusholli on kyllä ihan sekaisin, ja kevään valo paljastaa armotta kaikki likatahrat. En saa viikolla oikein mitään tehtyä (paitsi käytyä lenkillä). Viikonloppuna saatan innostua puutarhan hoitoon tai kodin siivoukseen, kun mies on seurana. En sitten tiedä psykologista syytä, miksi näin on.
Jospa jaksaisi esikasvattaa tänä keväänä kukan taimia. Niistä on sitten kesän mittaan iloa, ja tulevat näin itse kasvatettuina paljon edullisemmiksi. Odottelen sitä "hyvää" päivää, että saan aloitetuksi. Eikä tämä ahdistus loputtomiin kestä, mikäli menneisyyden merkkeihin on luottamista. Tuo kodin, itsensä uudistaminen, mihin Lukossa viittasit, toisi varmasti toivoa ja näköalaa elämään. Ränsistyneisyys on masentavaa. Ei tarvitse kuin katsoa maaseudun tyhjeneviä ja rapistuneita rakennuksia. Kerran voimansa tunnossa ja kukoistuksensa huipulla oleva elämä on murentunut, hävinnyt olemattomiin. No, tämä ajatus lienee masentuneen pessimismiä. Pitänee siirtyä ajatuksissaan vaikkapa hajuvesiin 🙂

Minne ootte kaikki kadonneet? Stockan Hulluille päivillekö? Laamaton? Tyttönen vaan? Pixa? Pompula ja LonelyWolf ilmoittivat välimatkan tarpeestaan. Jatkan muina miehinä melkein yksinpuheluani tässä turinaketjussa.

Hulluilta päiviltä löytyi hame ja koivuiset neulepuikot. Kaikki himoitsemani saviruukut on loppuunmyyty koko kaupungista. Ei muuta ihmeellistä kuulu tänne.

Rina: Minäkin lähdin lopulta liikenteeseen ahdistuslääkkeen otettuani. Niin se toiveikkuus ja hyvävointisuus kulkee käsi kädessä ahdistuksen ja pahan olon kanssa. Toivottavasti tapaamisesi oli mukava ja onnistunut. Kasvien multien vaihdot on mulla vielä kokonaan aloittamatta, mutta multaa on hankittu. Harmi etten saanut paria uutta ruukkua. Niitä tulee ties milloin kauppaan lisää. Mutta yhteistä meillä on taas se, että minäkin aion yrittää kasvattaa parvekekukkia siemenistä. Olen sitä varten ostanut istutusalustat ja siemeniä jo jonain vuonna, mutta tänä vuonna ajattelin pistää vihdoin hösseliksi. Olen nurkkia siivotessani löytänyt paljon tarvikkeita, jotka on hankittu joskus johonkin inspiraatioon. Neulominenkin alkoi niin, että ahdistuksissani törmäsin lankoihin ja puikkoihin, jotka oli ostettu ties milloin. Tämä kertoo surullista tarinaansa menneistä vuosistani, jolloin en ehtinyt elää eikä ollut aikaa harrastaa. Pää ei pysynyt ympäriinsä säntäilevän kropan mukana. Toisaalta nyt tuntuu, että harrastan niidenkin vuosien edestä. Ja kuten sinä totesit lenkkeilyn sujuvan, mutta muiden hommien junnaavan. Minulla on sama juttu, mutta neulominen on se mikä sujuu. Siivoamiseen ja vastaavaan joudun pakottamaan itseni. Tänään unohdin yhden tärkeän jutun, jota en olisi uskonut voivani unohtaa. Eli vaikka jossain asioissa olisi menty eteenpäin, on paljon vielä oireita ja ongelmia jäljellä.

Mä olen ollut muutaman päivän enemmän elossa. Eräs tuttu haluaisi ottaa auringosta sähköä omakotitaloonsa. No, nyt sitten on melko iso selvittelyprojekti mulla menossa ja hitto että on mielenkiintoista. Olin nuorempanakin tosi innostunut näistä jutuista. Mut sit menin seitsemäksi vuodeksi kouluun muka "paremman työn, koulutuksen ja elämänlaadun perässä" - ja sairastuin. Nyt mussa herää taas sitä rakentajaa joka joskus olin.

Satoshilla on mukava projekti, vieläpä ympäristöystävällinen. Sama vika rahikaisella, että tuli suvun painostuksesta hommattua "hienompi" ammatti. Tässä sitä sitten ollaan, ilman hommia ja pöpipäänä 😋. Olisin sopinut käytännön ammattiin, mm. Yksi rakennusmies pyysi kimppaan tekemään tapetointeja, kun oli nähnyt mun tapetointeja, kun yhteen aikaan tein niitä omaan kotiin ja naapureille muun työn puutteessa. Mutta oma mies olisi repinyt pelihousunsa, jos olisin semmoiseen ryhtynyt, enkä uskaltanut edes ehdottaa.
Lukossa ihmetteli, minne kaikki ovat hävinneet. Jos ovat hävinneet, niin toivottavasti hyvällä mielellä kevään syliin touhuamaan pihoissa ja kaupungilla. Vaikka eilinen ilta mua etukäteen jännittikin ja ahdisti, niin oli tosi mukavaa ja juttua riitti niin ettei olisi malttanut kotiin lähteä. Tuntui taas ihan "normaalilta".
Tuota mietin, miksi en oikein saa tehtyä kotihommia, kun olen yksinäni. Se varmaan liittyy jotenkin siihen, että mun mies ei kertakaikkiaan huomaa yhtään mitään muutosta huushollissa, tekipä siellä jotakin tai ei. Siksi touhuan viikonloppuna, kun puoliso on sentään näkemässä sen. Vaikka ei saisi olla riippuva (niinkuin minä olen), niin se vaikuttaa motivaatiooni tehdä yhtikäs mitään. Kai ihmiset työssäkin kaipaavat jotakin positiivista palautetta? Joulun jälkeen, kun olin vienyt kuusen pois, niin mieheltä meni 2 päivää huomata se. Tai olisi voinut mennä paljon pidempään, ellen olisi asiaa maininnut. Tunnen oloni niin näkymättömäksi. Sitä toivoo, että olisi joku, jonka kanssa touhuta yhdessä. Mies ei välitä siivoamisesta tai puutarhan hoidosta. Kai se on väsynytkin, kun tekee pitkää työpäivää.

Tänään Iltasanomissa tai -lehdessä luki että olikse joka viides saikku johtuu mt-puolen ongelmista. Mulla ja varmaan monella on vaikea hakea saikkua mt-asioissa, melkein mieluummin sitä selkää valittaa jos on siinäkin vikaa. Mutta kovin yleistähän tuo on, niin ei varmaan kannattais ujostella kertoo pomolle oikeeta saikun syytä (näkeehän se ainaki diagnoosinumeron A-todistuksesta).

Mukavaa viikonloppua teille🌻🙂🌻

Satoshi: Onnittelut projektista! Meistä muutamat ovat haikailleet jotain kiinnostavia projekteja, joiden avulla voisi saada innostusta ja kiinnostusta heräämään. Kuulosti kivalta, että sinä olet saanut ainakin vähäksi aikaa mukavaa puuhaa itsellesi.

Rina: Olen iloinen, että iltasi meni niin hyvin. Masentuneena vertaiskaverina sitä tietää, että tuollaiset asiat ovat aina ponnistuksen ja jännityksen takana, vaikka ns. normaaleille vastaavissa tapaamisissa ei ole mitään ihmeellistä. Minä esimerkiksi joudun melkein aina ottamaan ahdistuslääkettä ennen lähtöä ja kantamaan lisälääkettä sekä vesipulloa mukanani. Niin kovin epävarmoilla vesillä tässä vielä seilataan. Mutta on tärkeää, että yritetään ja räpiköidään eteenpäin kukin omalla tyylillämme. Jäin miettimään, että eikö se miehesi tosiaan huomaa, vai eikö vaan sano aiheesta mitään. Osa ihmisistä kun vaan on sellaisia, ettei sano mitään ns. itsestään selvistä asioista. Voi tietenkin olla niinkin, ettei mies oikeasti huomaa. Ymmärrän tuon nyt paremmin, että teet hommia mieluummin miehen läsnäollessa. Toisaalta sanoit myös aiemmin, että epäjärjestys sinänsä masentaa sinua. Minusta on luonnollista, että palaute motivoi ja palautteen odottaminen on ymmärrettävää. Minunkaltaisella yksinasuvalla ei kuitenkaan ole palautteenantajaa, joten motivaationa toimii esimerkiksi siivouksen tuoma ilo silmälle. Toki paikkojen kuntoon saamisessa on muutakin hyvää kuin ilo silmälle. Esimerkiksi elämää helpottaa, kun esineet on helpommin löydettävissä ja risat tavarat korjattu/uusittu. Toivottavasti et koe, että kritisoin sinua riippuvaisuudesta miehesi palautteelle. Ennemminkin yritän tökkiä sinuun motivaatiota helliä itse itseäsi kodin uudistusten tai vaikka itseesi panostuksen keinoin. Meillä kaikilla on kuitenkin kipukohtamme. Sinulta käy liikunta. Minä vasta suunnittelen (monta viikkoa olen suunnitellut) liikunnan aloittamista. Viime päivinä olen kuitenkin jo luonut toiveikkaita katseita kuntopyörään ja miettinyt, mitä voisi katsoa televisiosta pyörää polkiessa.

Yksi käsityö taas valmistui eilistä Vaalien välissä -ohjelmaa kuunnellen. Kiva seurata ajankohtaisia asioita. Tuntee itsensä jotenkin kärryillä pysytteleväksi, kun pystyy seuraamaan uutisia tietäen esimerkiksi mitä yhteiskuntasopimus, kilpailukykysopimus, kehysriihi ja pakkolait tarkoittavat.

Onneksi on tämä internet olemassa. Siemenpussien kyljessä ollut istutusohje oli niin silkkaa ammattislangia, ettei siitä ottanut selvää. Googlen avulla selvisi, mitä on kouliminen ja muutenkin tuli homma selväksi. Jouduin kyllä oikomaan mutkia, kun ei tässä mitään intohimoista puutarhaa pidetä. Parista parvekeruukusta on vain kyse ja koulimisen aion yrittää oikoa, eikä multalajikaan ole mitään istutusmultaa. Aika huolettomasti suhtaudun tähän projektiin, kun on etupäässä päähänpisto kyseessä. Kukat voi ostaa taiminakin, jos tästä ei kukkia synny. Mutta sitä piti tulla kertomani, että aivan ihmeellinen pessimismi iski siemeniä istuttaessa. Päässä on siis ollut ajatus, että olisi ihana nähdä siementen itävän ja saada itse aikaan siemenistä taimet kasvua alusta lähtien seuraten. Nyt istutusvaiheessa iski kuitenkin oikein sellainen voimakas tunne, että ei tästä mitään tule, yksikään siemen ei kuitenkaan idä. Inhottava tunne. Hyvä asia oli tietenkin se, että sain siemenet multaan, vaikkakin pyjama päällä täällä epämääräisesti haahuilenkin. Hyvä asia oli sekin, että varmaan olo oli sen verran parempi, että mielialan heilahduksen huonompaan huomasin. Tajusin myös, että nyt noiden siementen seuraaminen pelottaa. Vai pitäisikö sanoa jännittää. Etukäteen minulla oli ihanteellinen kuva, kuinka jokaisesta siemenestä syntyy terhakka ja kaunis kasvi, mutta voihan tässä toisinkin käydä. Minulla on muuten aika usein ihanteellinen kuva monista asioista. Olen taipuvainen aliarvioimaan tehtävän vaatiman työn ja yliarvioimaan tuloksen. Kuitenkaan en oikein saa tyydytystä mistään hyvin menneistäkään jutuista 😞 No, nyt minulla ei kai ole enää oikein muuta roolia näiden siementen kanssa kuin kastella sopivasti ja toivoa parasta. Jospa tämä projekti opettaisi minulle kärsivällisyyttä ja "kohtaloon luottamista". Lupaan kautta kiven ja kannon iloita tuloksesta, jos taimia ilmaantuu.

Lukossa, taisit hiukka heijastella omia tuntojasi niihin siemeniin 🙂. Ole huoleti, kyllä ne itävät, joskus liiankin kanssa. Mä joudun koulimaan taimia, kun kuitenkin laitan purkkiin liian monta siementä, ja on pakko siirtää taimia isompiin astioihin, ettei ne tukahdu toistensa jalkoihin. Toki varsinainen taimimulta saattaa olla otollisempi kasvualusta siemenille (eli ei liian ravinteikas), mutta oletkos luonnossa nähnyt taimimultaa, ja siltikin uutta kukkaa pukkaa niityille joka kesä. Mitä siemeniä kylvit? Olen ostanut jo hajuherneen, krassin ja kosmoskukan siemeniä, ja edellisvuosiltakin on jyviä runsain mitoin. Ajattelin kylvää ensi viikolla. Rasittavin vaihe on tuo taimien ulos totuttaminen, kun sitäkään ei saa tehdä kertarysäyksellä. Menee jonkin aikaa ennenkuin hennot taimet vahvistuvat tuulen vaikutuksesta ja alkavat sietämään auringon ultraviolettisäteilyä. Mutta joka kesä taimia on tullut liiankin kanssa niin että loput taimet olen jakanut niitä huoliville naapureille. Mukavaa, että täällä palstalla on viherpeukaloitakin.
En todellakaan hermostu Lukossa, kun viittaat tähän riippuvuusjuttuun . 🙂. Tää siivousasia on mulle muutenkin kumma asia, koska jossakin vaiheessa olin yltiösiisti (vuosikausia), ja kuurasin kaikki paikat tosi tarkkaan ja käytin siivoamiseen ihan liikaakin aikaani. Huusholli oli suorastaan epäilyttävän siisti (vieraidenkin mielestä). Joku burnout siihen siivousvimmaan sitten iski. Olisi psykoterapeutille töitä . Unissani edelleenkin siivoan : taas viime yönä.
Kun kannat Lukossa mukana rauhoittavia, niin riittääkö sulle useimmiten se, että ne ovat mukana ? Eli rauhoittaako sua se tieto, että ne ovat mukana.
Liiza2, mukava kun kirjoittelit ! Tosiaan, on nämä mielenterveyteen liittyvät ongelmat ihan yleinen kansantauti siinä missä verenpaineet sun muut. Se, että ihmiset pyrkivät salaamaan ne tai käyttämään joitain kiertoilmaisuja, varmistaa sen, ettei kukaan halua olla avoin. Pitäisi varmaan ostaa t-paita tekstillä "depressio (ahdistus/mielenterveysongelma) ei aina näy päällepäin" 🙂.

Rina kirjoitti 8.4.2016 10:34
Lukossa ihmetteli, minne kaikki ovat hävinneet. Jos ovat hävinneet, niin toivottavasti hyvällä mielellä kevään syliin touhuamaan pihoissa ja kaupungilla.

Joo, ihmettelenpä ihmettelen. Toivon samaa kuin Rina eli että kadoksissa olevat turinoitsijat olisivat hyvällä mielellä jossain kevätkiireissä. Osa minusta kuitenkin pelkää, että makaavat kodeissaan masennuksen kourissa tai kävelevät ympyrää ahdistuksissaan. Kevät kun tuppaa osalle masentuneista olemaan se vaikein vuodenaika, vaikka monille se edustaakin piristystä. Lähetän täältä kuitenkin lämpöisiä ajatuksia ja kukkasia kaikille, missä olettekin 🌻🙂🌻

Omista projekteistani sen verran, että sain puolet viherkasveista laitettua uusiin multiin. Huoh. Niiden katseleminen on nyt ihan erilaista. Leikkasin ja karsin niitä aika ronskilla kädellä ja osan vaihdoin suurempiin ruukkuihin. Ovat nyt ilmavan ja puhtaan näköisiä, kun myös suihkutin pölykerrokset lehdiltä pois. Kaiken kaikkiaan kannattava urakka, eikä tullut kalliiksikaan (multa 10l/1e), mutta ymmärrän hyvin ettei multien vaihto ole masentuneilla päällimmäisenä mielessä. Kuten kerroin, en ollut multia vaihtanut 4-6 vuoteen, vaikka tykkään viherkasveistani. Nyt se tuntui välttämättömältä tehdä terapeuttisessakin mielessä. Omien jälkien siivoaminen ja tekemättömien töiden tekeminen on karvasta, mutta lopulta palkitsevaa. (Ja voin kertoa, että noilta vuosilta on paljon muutakin tekemätöntä työtä.)