Mailis: Kyllä kiusaaminen voi aiheuttaa vakavia seuraamuksia ja osin niistä varmaan minäkin nyt olen toipumassa. Kiusaamisesta on kuitenkin jotenkin vaikea puhua.

Laamaton: Sinulla vaikuttaa olleen oikein "kunnon" kuri, jollaisista aina kuulee välillä narsisteihin liittyen. Hyvä että sinulla on ollut henkireikiä. Kirjat ja käsityöt ovat monille tärkeitä, minullekin. Olen vähän samaa mieltä pk-seudun kirjastoista. Osa on vielä säästynyt, mutta monissa paikoissa meteli ja trafiikki on melkoinen, eikä oikein voi keskittyä kirjoihin tai lehtiin. Onneksi lainaaminen vielä sujuu.

Liiza2 taitaa olla oikea aamuvirkku, kun kahdeksan aikaan kirjoitti, että "aamu kului" 🙂

Minulla on vähän kurja olo. Nyt juon kahvia. Sitten loppupäivä varmaan lukemista yms. Ulkona on harmaata. Voisinpa nukkua päiväunia kuten monet teistä, mutta ei nukuta yhtään ylimääräistä koskaan.

Rina kirjoitti 25.3.2016 23:17
Tajusin myös jo addiktoituneeni tähän palstaan, Höh.

Ei tämä sentään ole kovin vaarallinen addiktion kohde, vai mitä. Innotonta on elo täälläkin.

Mailis,
Kyllä kiusaaminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Minun kohdalla kävi niin että koulussa ei siihen aikaan (ainakaan) puhuttu eikä puututtu siihen. Töissä esimies ei uskaltanut eikä osannut puuttua kiusaajan tekemisiin. No, pari vuotta meni, pääsin eri työpisteeseen ja nyt kiusaaja on pois talosta (syytä en tiedä miksi lähti). Hän kiusas muitakin, hänestä tehtiin valituksia. Irtisanominen, jos mahdollista, lopettaa kärsimyksen - paitsi että itse voit olla jo ihan hajalla ja menee aikaa päästä irti kaikesta. Onhan siinä ihan yksin ajatuksineen jos mistään ei saa tukea.

Lukossa,
Heh - aamuvirkkuhan minä ja kännykkäni myös: siirsi itsensä kesäaikaan jo eilen! Wtf 🌻🙂🌻

LonelyWolf kirjoitti 25.3.2016 22:56
On kyllä ollut puuduttavan pitkästyttävä pitkäperjantai. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, nukuin pitkät päikkärit, katselin telkkaria, kävin saunassa ja nyt on kahvin kanssa sitruunakakkua. Hetki sitten vain makasin keittiön lattialla pimeässä ja ihmettelin mitä sitä tekisi. Lopulta keitin kahvia. Huomenna on pakko mennä ulos kävelylle tai muuten seinät kaatuu päälle.

Mukava katsaus päivästäsi. Nämä meidän päivitykset kuulumisista ovat aika erilaisia kuin jossain Facebookissa olevat päivitykset 😉 ja hyvä niin. Minäkin olen joskus maannut lattialla, varmaan silloin kun on jotenkin paha olo. Minä en pystyisi juomaan kahvia noin myöhään tai valvoisin koko yön. Toivottavasti sinulla on tänään myös hetki aikaa kirjoittaa tänne, vaikka omaan ketjuusi. Tykkään lukea ajatuksiasi ja keskustella kanssasi.

Palailen teidän turinoihin myöhemmin paremmalla ajalla. En palstaile miehen kotonaollessa. Pakko pullauttaa tämä kuitenkin pikaisesti: eilen illalla tuntui taas kerran sellainen raskas möykky, ja pääsin vähän lähemmäs sitä. Pillahdin itkuun, kun muistin surun ydintä eli lapsena " yritin pelastaa" äitiä ja isää onnellisiksi. Meillä oli myös paljon kotieläimiä ja villiintyneitä lemmikkieläimiä (siihen aikaan yleistä). Halusin pelastaa niitäkin ja surin valtavasti eläinten kuolemaa. Ei vain rahkeeni riittäneet pelastamaan yhtään ketään, ei edes itseäni. Olisin vain halunnut, että vanhemmat olisivat olleet onnellisia, ja eläimillä hyvä olla. 😭:

Laamaton, onko sinulla pysynyt ihan aikuisuuteen ja tähän päivään asti kokemus, että "Meitä oli vain 3 sisarusta, minä ja ne kaksi hyvää."? Omassa "perheessä" ajattelen, että kaikki meistä kärsi. Eri tavoin. Minulla on myös tuntemus, että en muista/tiedä kaikkea. Mikä on jollain tavalla niin turhauttavaa.

Minusta LonelyWolfilla oli jotenkin ihanan tyynnyttävä kuvaus pitkäperjantaista. Se lattialla makaaminen oli ihanan lohduttava. Tuli mieleen, että vaikka joskus tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Niin on lohdullista maata lattialla ja huomata, että se katto ei sieltä mihinkään katoa, tai tipu.

Minusta tämä pääsiäisaika on mennyt nopeasti. Toissapäivänä vähän siivosin. Olen katsonut varmaan paljon televisiota. Siivoiluja ja muuta riittäisi. Taas vaan väsyttää. En oikein pysy ketjun kirjoittelussa kärryillä. Minulla on masennuksen lisäksi toinen sairaus mikä jonkin verran vaikuttaa muistamiseen. Sitä pahentaa stressi. Sitä on ollut ja samalla tuntemus, että jokin alitajunnan ajatus stressaa. Minä siis mitä suurimmassa määrin uskon alitajuntaan (siitäkin taisi täällä olla puhetta). Mietin niitä kirjoja. Ja jotenkin odotan, että jos/kun lukiessani muistaisin jotain, jota alitajunta on ahkerasti pitänyt poissa tietoisuudesta. Tuntuu, että kun kaikkia mysteereitä ei ole tietoisuudessa, elää niin kuin valheessa, tai vaillinaista elämää. Mutta kun alitajuntaa ei voi pakottaa, se antaa sen verran kerrallaan, kun määränsä on.

Rinako kysyi minun suojamekanismeista? En halua vastata kysymykseen. Täytyisi antaa aivoille myös lepoa. Viime yönä näin kaksi eri painajaista. Toisin kun moni täällä taisi muistaa unensa, minä en. Muistan toki jotain, kuten että ne olivat painajaisia. Sitten muistan toisesta yhden ihmisen joka siinä esiintyi. Siinäpä se.

Rina, mukava kuulla että sait sulatettua möykkyä itkemällä!

Pompula, kyllä se niin on että olin näytelmän syntipukki. Toinen sisaruksista kun oli/on eri sukupuolta ja toinen lievästi vammainen. Vammainen sisarus nostettiin jumalalliseen asemaan, hän ei voinut mitenkään tehdä mitään väärin, eikä häntä opetettu ottamaan muita huomioon. Älykkyys oli siihen hyvin riittänyt. Niinpä hän äidin selän takana kiusasi minkä ehti, eikä tullut kuuloonkaan valittaa edes fyysisesti väkivaltaisesta käytöksestä. Tämä semiautisti oli/on fyysisesti hyvin vahva. Monta kertaa jouduin henkeni hädässä työntämään ovenkahvaa ylöspäin, kun olin hänen kanssaan kahdestaan kotona. Opin välttelemään sellaisia tilanteita.

Pelastus oli isässä, mutta hän ei tietenkään aina ollut kotona. Ja kuten aikaisemmin jo mainitsin toisessa ketjussa, koen äitini kiusanneen hänetkin hengiltä. Siinä huushollissa suorastaan löyhkäsi passiivinen aggressio, joka säännöllisesti leimahti myös sanalliseksi väkivallaksi. Fyysistä väkivaltaa ei onneksi ollut muuten kuin keharin taholta.

Uskotte varmaan, miten "kiva" oli mennä kotiin koulupäivän päätteeksi. Tunneilla kiusattiin aina, kun opettajan silmä vältti. Kässätunnilla revittiin työ käsistä ja pilattiin. Tavaroita ja vaatteita heiteltiin ja supatettiin ja naurettiin. Välitunnit vietin melkein aina haisevassa vessakopissa, koska siellä sai sentään oven lukkoon. Koulumatkat olivat joinain vuosina yhtä h...ttiä, kun pahin kiusaaja asui samalla suunnalla. Piti aina odotella jossain piilopaikassa, että se ehtisi lähteä edeltä. Kerran mua lyötiin koulumatkalla sillä lailla korville, etten kuullut moneen päivään kunnolla.

Ja sitten joka päivä selviytyi kotiovelle asti. Ja avasi sen. Ja sitten...

Olipahan vuodatus, mutta täyttä totta kaikki.

Niistä kirjastoista vielä... tajusin vasta nyt, miksi suhtaudun niin kielteisesti niiden nykytilaan. Kirjastohan oli mun ainoa pakopaikka! Ja nyt on sekin viety... no onneksi en ole enää samassa tilanteessakaan, mutta silti se tuntuu pahalta. Kai olen oppinut pitämään kirjastoa jotenkin pyhänä paikkana, sellaisena kuin yleisesti pidetään kirkkorakennuksia.

Mun kohdalla kiusaaminen loppui lukiossa ja seurustelun aloittamisen myötä kokonaan. Työelämässä en onneksi ole joutunut kuviota toistamaan, vain kerran olin vähän aikaa naisvaltaisessa työpaikassa, jota hallitsi narsisti. Yhteisön sairastaminen oli niin ilmeistä, että tuo henkilö saikin lähtöpassit - itselläni oli vähän osuutta hänen kierojen toimintatapojensa paljastamiseen. Uutena työntekijänä on helpompi puuttua tuollaisiin kuvioihin.

Yhdessä ystävyyssuhteessa mua kiusattiin monta vuotta, mutta sen kohdalla olikin -yllätys, yllätys- paljon vaikeampi havaita tilannetta. Tavarat lensivät jo kohti, kun vasta ymmärsin mistä on kysymys. Pohdittuani viimeisiä vuosia totesin, että verbaalinen kiusaaminen oli alkanut jo aikaisemmin. Olin vain sulkenut siltä silmäni, sillä kyseinen ystävä oli mulle tärkeä. En kuitenkaan enää pystynyt olemaan narsistisen kohtelun uhrina, vaan katkaisin ystävyyssuhteen surullisin mielin. Sitä nyt sitten jaksetaan lähipiirissä kummastella. En aio selitellä mitään kenellekään... keskiverto tavallinen ihminen ei todellakaan ymmärrä, mistä on kyse. Tälläkin entisellä ystävälläni on narskulle tyypillisesti hyvin miellyttävä käytös ja ilmiasu.

Mulla on ollut onni kohdata hyviä ja lempeitä miehiä, eikä heidän joukossaan ole ollut yhtään lievästikään narsistisesti käyttäytyvää. Taitaa olla totuuden siemen siinä, että tytöt valitsevat isäänsä muistuttavia kumppaneita!

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

🌻🙂🌻

Laamaton kirjoitti 26.3.2016 16:24

Vammainen sisarus nostettiin jumalalliseen asemaan, hän ei voinut mitenkään tehdä mitään väärin, eikä häntä opetettu ottamaan muita huomioon.

Huomaatko, että hänellekin tehtiin karhunpalvelus, kun ei opetettu ottamaan muita huomioon? Se on varmasti lyönyt päin kasvoja myöhemmässä elämässään.

Narsistisen vanhemman kynsistä on vaikea, ellei mahdoton yleensä yhdenkään lapsen säilyä ehyenä. Oppia normaalit käyttäytymissäännöt. Narsisti vain on niin viekas, että tekee pahuutensa usein niin, että myös lapset kääntyvät toisiaan vastaan. On hankala sen moisen käsittelyn jälkeen ymmärtää seuraavaksi lähimpiään, eli edes omia sisaruksiaan. Ymmärtää miksi. Antaa jollain tasolla anteeksi.

Olen törmännyt narsistisen vanhemman lapsiin, elävässä elämässä, sekä netissä. Jotkut ymmärtävät vasta aikuisena, että vanhempi on narsisti. Jotkut on niin henkisesti ja fyysisesti nujerrettu, että elävät sitä samaa helvettiä vielä aikuisena. Osaamatta, tajuamatta, että tämä käytös jota vastaanotan on väärin. He elävät siis sitä samaa lapsena opetettua, opittua mallia aina siihen asti, kunnes vanhempi kuolee. Mitä sen jälkeen? Todennäköisesti heidän vielä jatkuva oma elämänsä tuusan nuuskana.

Laamaton kuvaa osuvasti koulukiusaamista. Minä kärsin myös koulumatkojen aikana, mutta onneksi pelastuksena oli kävellä päivittäin hieman pidempi reitti, jossa oli enemmän väkeä liikenteessä. Kiusaajat iskivät nimittäin vain lyhimmällä reitillä, joka oli metsäinen ja hämärä kevyenliikenteenväylä. Ja kyllä tosiaan se kiusaaminen oli fyysisesti rajua ihan alakouluikäisten tyttöjen kesken. Ihmetyttää, mistä sellaiset otteet oli keksitty. Kummankin kiusaajan isä oli kylläkin alkoholisti. Narsismista minulla ei kai ole kokemusta kotoa, korkeintaan jotain sukupolven ylittäviä kaikuja. Kehitysvammaisia sisaruksia oli muutamillakin kavereilla, eikä se aina tosiaan vaikuttanut kovin helpolta. Ihmettelin erään suurperheen kohdalla, miksi lievästi kehitysvammainen tytär oli vapautettu kaikista kotitöistä, vaikka muilta lapsilta odotettiin paljon osallistumista kotitöihin. No, ihmisillä on omia kasvatusperiaatteitaan.

Pompulan tavoin minäkin olen vähän siivonnut ja siivousta olisi vielä lisääkin.

Toivottavasti pillahtaminen ja pullauttaminen auttoivat Rinaa. Minullekin on viime päivinä noussut mieleen vahvoja mielikuvia lapsuudesta.

Lukossa kirjoitti 15.2.2016 12:5

Vastaan itselleni, kun aikaa on ja tekemisen puutetta. Olisi kiva tietää, mitä teidän muiden sairauslomalla/eläkkeellä olevien päiviin kuuluu. Kun elämä on synkkää, eikä oikein mikään tuo iloa tai edes laimeaa tyydytystä, on pakko keksiä jotain. Minä keitä itselleni usein kaakaota tai teetä. Lisäksi käyn usein (1-2) kertaa päivässä lämpimässä suihkussa, vaikka ei tarvitsisikaan. Siitä tulee hyvä olo. Käytän myös ns. piikkimattoa ja mikrossa lämmitettävää kaurapussia. Ne auttavat rentoutumaan. Olisi minulla rentoutusharjoituslevyjäkin, jos niitä jossain vaiheessa innostuisin käyttämään. Televisiota katson, mutta sieltä tulee hirveästi negatiivisia (sota, terrorismi, irtisanomiset, talouskriisi) asioita. Jos tiedätte hyviä ohjelmia, niin saa neuvoa.

Mahdollisimman hyvää tätä päivää kohtalotovereille 🙂🌻

Moi, kyselit hyviä ohjelmia; onhan siellä TV:ssä Teema-kanava josta tulee aina asiaa, ja jos sua yhtään kiinnostaa uskon asiat, niin Taivaskanava TV7:stä saat intoa ja lohtua elämään...se näkyy verkossakin ja tottahan toki myös telkkarissa. verkossa linkissä http://www.tv7.fi/ ja sitten telkkarissa kaapeliverkossa kanavilla 23, 27, tai 53.

ja kyllähän säännöllinen kävelyretki luontoon ja lähiympäristöön on iloa tuottavaa, jos vain pääset liikkeelle?

Liikunnasta alkaa mielihyvähormonit hyrräämään tosta vaan, ja pitkäksi aikaa, ja pienikin lenkki tekee ihan hyvää, ja poistaa masennuksen tunnetta! Suosittelen kaikille, jos sen verran jaksamista löytyy, yrittämään raittiiseen ilmaan - aivot kun voivat paremmin, kun saavat tarpeeksi happea, sitä kun ei sisällä istumalla saa...Liikunta ehkäisee myös dementiaa!

Mä en ainakaan jää enää kotiin istumaan/makaamaan koko päiväksi, sekin on jo koettu, kun annoin periksi ja söin vaan herkkuja ja makasin sohvalla. Heitin sohvan pois, niin ei tule edes kiusausta alkaa makoilla enää...sehän vain tylsistyttää. Olen minäkin työkyvyttömyyseläkeläinen, ja kovia kokenut jatkuvasti, mut koetan olla aktiivinen yhteisön jäsen siitä huolimatta!

Lukossa kirjoitti 26.3.2016 10:15

Mukava katsaus päivästäsi. Nämä meidän päivitykset kuulumisista ovat aika erilaisia kuin jossain Facebookissa olevat päivitykset 😉 ja hyvä niin. Minäkin olen joskus maannut lattialla, varmaan silloin kun on jotenkin paha olo. Minä en pystyisi juomaan kahvia noin myöhään tai valvoisin koko yön. Toivottavasti sinulla on tänään myös hetki aikaa kirjoittaa tänne, vaikka omaan ketjuusi. Tykkään lukea ajatuksiasi ja keskustella kanssasi.

Joo, kirjoitukset täällä ovat tosiaan erilaisia kuin facebookissa. En usko, että tällaiset kuulumiseni siellä paljon kiinnostaisivat ketään. Meillä on täällä vähän eri näkökulma maailmaan kuin keskiverto fb-ihmisillä. Heh, menin lattialle makaamaan, koska sohvalla löhöämisestä tuli niin ryhditön ja lysähtänyt olo. Kova lattia tuntui paremmalta selkää vasten. Sammutin valot, etteivät ne olisi paistaneet suoraan silmiin. Nyt ei oikein irtoa mitään ajatuksia omaan ketjuun. Tai siitä piti mainita sinulle, että se kertomasi kenkäjuttu kuullosti aika ikävältä. Ei ystävän kyllä kuuluisi vaikuttaa tyytyväiseltä, jos uusista kengistäsi menee jotain rikki.

Tein tänään pitkän, lähes 10 km kävelylenkin. Kai se vähän oloa kohensi ainakin fyysisesti, mutta henkisesti oli aika tympääntynyt/masentunut olo koko lenkin ajan. Luonto näyttää näin alkukeväästä aika ankealta, vaikka aurinko paistoikin. Tiet olivat kuraisia ja nurmikot ruskeita.

Pompula kirjoitti 26.3.2016 12:49

Minusta LonelyWolfilla oli jotenkin ihanan tyynnyttävä kuvaus pitkäperjantaista. Se lattialla makaaminen oli ihanan lohduttava. Tuli mieleen, että vaikka joskus tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle. Niin on lohdullista maata lattialla ja huomata, että se katto ei sieltä mihinkään katoa, tai tipu.

Minä siis mitä suurimmassa määrin uskon alitajuntaan (siitäkin taisi täällä olla puhetta). Mutta kun alitajuntaa ei voi pakottaa, se antaa sen verran kerrallaan, kun määränsä on.

Kiitos, Pompula, mukava näkökulma. Kyllä alitajunta varmasti on olemassa ja (erityis)herkillä se imee ympäristöstään paljon enemmän tietoa kuin muiden ihmisten alitajunta. Se olisikin sitten mielenkiintoista tietää, että millä perusteella sieltä suodattuu tietoa tietoiselle mielelle.

Laamaton, kuullostaa tosi raskaalta, mitä olet joutunut kokemaan sekä koulussa että kotona.

Pikaviesti taas kerran. En nimittäin halua selvitellä miehelle näitä kirjoittamisia. On sellainen etiäinen, että mun ja Laamattoman elämässä on yhteneväisyyksiä. Olen myös perheen musta lammas, ja veljeni taas "tekee kaiken oikein": ja on siis sokea äitimme suhteen. Myös tätini jumaloi veljeäni eli lähisuvussa ei mulle löydy puolustajaa 😋, mutta tietty tähän on jo tottunut, enkä jaksa siitä enää välittää🙄. Kumpaakin ( siis veljeäni ja minua) kohdellaan siis väärin, vaikka eri tavalla. Ja kun Laamaton mainitsit "perheen paremmuudesta " (äitisi käsitys siis) niin samaa ylenkatsetta on äitini harrastanut myös suhteessa muihin ihmisiin. Sama koskee tietysti mun "rahvaanomaisia" liikuntaharrastuksia 😎. Kun narsismiin taipuvaisten vanhempien lapset ovat taipuvaisia joko yli-tai alisuorittamiseen, niin itse olen enemmän alisuoriutuja ja kapinallinen, ja tahallani jopa ylikorostan "moukkamaisuuttani". Vaikka äiti mua harmittaakin, tajuan, että hänkin on eväänsä saanut lapsuudessa ja on jossakin määrin syyntakeeton eli Minkäs teet.. Aurinkoista päivää. Ps. Ei ole ahdistanut muutamaan päivään

Minusta vanhempani eivät ole narsisteja, mutta ovat silti kohdelleet meitä lapsia eri tavoin. Meillä yksi lapsista on moniongelmainen ja ollut jo nuoresta. Hän on aina ollut se, jota on pidetty jo lapsesta asti laiskana yms. Äitini on aina nostanut yhtä lasta muita ylemmäs, mutta uskon että se johtuu siitä että kyseessä on esikoinen, jolla sattuu olemaan samanlainen luonne kuin äidillä. Minulla on hyvin erilainen temperamentti ja luonne kuin äidillä, mistä olen joutunut kärsimään jonkin verran.

Heräsin muuten aamuyöllä taas painajaiseen. Olin mukana jonkinlaisessa suuressa poliittisessa kokouksessa. Jouduimme vaihtamaan jostain isosta tilasta (kongressitalo tms.) läheiseen halliin ja kuljimme kävelytietä ruuhkassa. Minä olin huonovointinen ja pyörryin ruuhkaan. Ketään ei hirveästi kiinnostanut auttaa minua, mutta lopulta jotkut nuoret miehet siirsivät minut syrjään. Olin ilmeisesti tajuton, mutta he eivät laittaneet minua kylkiasentoon vaan valahdin vatsalleni. Kyseisessä paikassa kävelytie meni ihan rannassa, joten kasvoni ulottuivat veteen asti. Miehet eivät tehneet mitään minun siirtämiseksi parempaan paikkaan ja asentoon. Tunsin kuitenkin kylmän veden naamallani ja tukehtumisen tunteen. Nostin ylävartaloani itse ylös ja siihen heräsin. Minulla oli monta vuotta elämässäni, kun en juuri nähnyt unia tai siis muistanut niitä. Nyt muistan unia enemmän.

Tuli halu jakaa teille, että olen oppinut lyhyessä ajassa paljon neulomisesta. Minähän aloitin tämän keskusteluketjun aikana tekemään terapiasukkaa eli yksinkertaista villasukkaa ahdistuksen hoitokeinona. Voin kertoa neuloneeni jo useammat sukat ja muutakin. Nyt neulon kirjoneuletyötä, joka etenee hyvin ja näyttää kauniilta. Luen juuri itsetunnosta ja varmaan siitä nousi tämä halu tulla teidän kanssa jakamaan tuo asia: minä olen oppinut! Masennus juoksee kuitenkin kintereillä, sillä viimeksi tänään päässäni pyöri mitätöivä ajatus: "Neulominen on vain yksinäisten tätien ja mummojen hommaa." Olen ihan itku kurkussa tuosta ajatuksesta. Tulee takauma juuri kaikkien lapsuuden kiusaajien puheisiin, kuinka he aina halusivat mitätöidä, lannistaa ja pilata ilon. Joka tapauksessa yritän niin hyvin kuin mahdollista nauttia oppimisestani ja työntää ikäviä ajatuksia pois mielestä.