Pompula, Karyl McBride kirjassaan "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" tarjoaa narsistin lapselle kolmen kohdan eheytymisohjelmaa.. En tiedä, kuinka hyviin tuloksiin sillä päästään, kun en ole vielä päässyt ykkösaskeleesta eteenpäin. ...Tuo Hotchkissin kirja toimii mulla paremmin ja on muutenkin paremmin jäsennelty, eikä sisällä sillisalaattia. Jälkimmäinen kirja on myös herättänyt minussa varhaisia muistoja, jotka olisivat muutoin jääneet historian hämärään täysin irrallisina kokemuksina ilman että olisin ikänä ymmärtänyt niiden olevan oleellisia koko kuvan kannalta. Vihaa olen minäkin Pompulan tavoin tuntenut, vaikka suremisen vaiheissa viha on vain yksi läpikäytävä tunne, josta jossakin vaiheessa pitäisi päästää irti suremisen muut vaiheet käydäkseen. Ei ole lainkaan helppoa.
Lukossa, olet useammankin kerran kirjoittanut niin, että minua alkaa itkettää. Sulla on luontainen taito koskettaa toista ihmistä rohkaisemalla. Luulen, että me kaikki palstalaiset kaipaamme rohkaisua. Että joku tulee ja näkee meidät.
Tänään minuakin on ahdistanut Lukkiksen tavoin koko päivän. Sängyssä olen lueskellut teidän juttujanne ja kirjaa. Kun viikonloppu oli huisketta, niin tulee tuo liiallisen pinnistämisen jälkeinen lamaantuminen. Varmaan tuo hoitokokous vaikuttaa sinuun, Lukossa, samalla tavoin. Että toisinaan voimat tuntuvat tosi vähäisiltä, kun ajatteleekin pinnistelyä. Ja niinkuin totesit: annostusta pitää tarkkailla. Liian paljon liian rasittavaa ei toimi. Mutta kyllä tämä taas tästä. Voidaan 🙂.

Pompula kirjoitti 21.3.2016 13:47
Jos mä aloittaisin pienesti lukemaan jotain narsismista (tai ehkä en sittenkään) kertovaa kirjaa, niin mistä kannattaisi aloittaa? Ei, mä tarvitsisin kirjan, joka kertoisi narsismista eheytymiseen. Miten eheytyä narsistin kynsistä, kun se on hallinnut sun elämää sieltä kapalosta asti? Jos teillä muilla narsistin kynsiin joutuneilla on jotain kikka-kakkosia, niin saa heitellä.

Pompula, monissa narsisteja käsittelevissä kirjoissa käsitellään myös uhrin toipumista. Joskus se näkökulma on tekstin lomassa, joskus omana kappaleenaan. Täytyy kyllä myöntää, että toi uhrin toipuminen on ollut aina mun mielestä huonommin kirjoitettua osiota ja jäänyt jotenkin yleisluonteisemmalle tasolle kuin narsistien edesottamuksien analysointi. Yksi mahdollsuus kiertää koko narsismi ja keskittyä toipumiseen on etsiä lukemista läheisriippuvuudesta. Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta monien mielestä narsistien uhrit hyötyvät läheisriippuvaisuuteen perehtymisestä. Suomeksi löytyy sellainen kirja kuin Melody Beattie: Irti läheisriippuvuudesta, Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni. Tuo kirja menee aika hyvin konkretian puolelle ja siinä on tehtäviä lukemisen tueksi. Ja kun mainitsit tuon "kapalosta asti" niin mainittakoon Karyl McBriden kirja Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?, Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä. Siinä on toipumiselle oma kappaleensa, jolloin voi skipata narsisteista kertovan kappaleen, joskaan en tiedä kuinka hyvin jälkimmäinen osa toimii itsenäisesti. Pidän, Pompula, todella terveenä sitä, että pyrit rajoittamaan monttuun johtavien asioiden määrää elämässäsi.

Ps. Jotenkin kuvaavaa, että tuli tämä narsismi-teemakin mukaan keskusteluun. Mielenterveys ja narsistit siinäpä kaksi asiaa, jotka liittyvät yhteen.

Kiitos Rina ja Lukossa! Nyt mä olen ihan poikki. Pelkkä sana narsisti saa mun alitajunnan ja olon huonoksi. Eli en jaksa kommentoida nyt sen enempää.

Rina kirjoitti 21.3.2016 16:3
Pompula, Karyl McBride kirjassaan "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" tarjoaa narsistin lapselle kolmen kohdan eheytymisohjelmaa.. En tiedä, kuinka hyviin tuloksiin sillä päästään, kun en ole vielä päässyt ykkösaskeleesta eteenpäin.

Näköjään suositeltiin samaan aikaan samaa kirjaa. Olen lukenut ko. kirjan joskus, koska mielestäni äidinäitini oli narsisti. Koska kirja löytyi kotoa silmäilin nyt uudestaan tuota kolmen kohdan eheytymisohjelmaa. Sen ja kertomasi perusteella olettaisin, että olet Rina ohittanut jo tuon ykkösaskeleen. Ensimmäiseen vaiheeseen nimittäin kuuluu: *kokoa taustatietoa, *tunnista ongelma, *diagnosoi ongelma, *ymmärrä ongelma älyllisesti. Toiseen vaiheeseen kuuluu: *työstä ensimmäiseen askeleeseen liittyvät tunteet, *sure, *tunne, *ohjelmoi uudelleen kielteiset viestit. Kolmanteen vaiheeseen kuuluu: *vaihda kehystä, *näe toisin, *päätä muuttua, *muutu. Olin ainakin käsittävinäni, että sinä olet jo vähintään suru-vaiheessa ellet jo sen ylikin.

Oma-apukirjoissa mua on lohduttanut se, mitä Laamaton aiemmin kirjoitti, että pahimmillaan niistä ei seuraa mitään mutta parhaimmillaan paljonkin. Olen saanut noista kirjoista paljon ja aina joskus palannut vuosien jälkeen lukemaani ja huomannut edistystä/jumiutumista tapahtuneen. Yllättävän usein huomaa jättäneensä jonkun tason tai askeleen taakseen ja kehittyneen seuraavalle tasolle. Valmiiksi en ole silti vielä tullut 😎

Rina kirjoitti 21.3.2016 16:3
Vihaa olen minäkin Pompulan tavoin tuntenut, vaikka suremisen vaiheissa viha on vain yksi läpikäytävä tunne, josta jossakin vaiheessa pitäisi päästää irti suremisen muut vaiheet käydäkseen. Ei ole lainkaan helppoa.

Sama täällä. Viha on pelottava tunne, mutta siihen jumiin jääminen on suorastaan tuhoisaa. Tuossa Karyl McBriden kirjassa sureminen on jaoiteltu seuraaviin vaiheisiin: Hyväksyminen, kieltäminen, kaupankäynti, viha ja masennus. Kuvaavaa on, että kappale on otsikoitu: Opettele suremaan. Narsistiperheiden kasvattien saattaa tosiaan täytyä oppia noin perustavaa laatua olevia taitoja. Olen useammin kuin kerran nähnyt aikuisten ihmisten itkevän tekoitkua tai vaihtoehtoisesti 2-vuotiaan kiukkuitkua. (Tällä en tarkoita, että kaikki narsistien lapset käyttäytyisivät näin!)

Rina kirjoitti 21.3.2016 16:3
Lukossa, olet useammankin kerran kirjoittanut niin, että minua alkaa itkettää. Sulla on luontainen taito koskettaa toista ihmistä rohkaisemalla. Luulen, että me kaikki palstalaiset kaipaamme rohkaisua. Että joku tulee ja näkee meidät.

Kiitos Rina. Tuo on hyvin sanottu tuo "tulee ja näkee". Näen nyt mielikuvituksessani sinut sängyssä lukemassa hieman ahdistuneena. Toivottavasti ahdistuksesi on laskenut. Minua vähän helpotti, kun sain toisen puhelun soitettua (huonoja uutisia, mutta en purskahtanut itkuun) ja syötyä. Jälkiruoaksi oli kaakaota ja neulomista.

Pompula kirjoitti 21.3.2016 16:47
Kiitos Rina ja Lukossa! Nyt mä olen ihan poikki. Pelkkä sana narsisti saa mun alitajunnan ja olon huonoksi. Eli en jaksa kommentoida nyt sen enempää.

Hyvä Pompula, että tunnistat narsisti-sanan ja huonon olosi yhteyden. Sinun kannattanee varmasti käsitellä narsismi-asian käsittelyä, mutta milloin ja miten riippuu jaksamisestasi. Voin kertoa, että olen itkenyt vuolaasti monien kirjojen äärellä ja se oli raskasta, mutta myös helpottavaa. Kirjat ovat myös halpa ja helppo (voi valita ajan, paikan ja tahdin) terapiamuoto, mutta kaikille ne eivät sovi. Onhan myös muita tapoja kuten psykoterapiat jne. Voimia sinulle iso korillinen. Joskus on vain parasta työntää asia pois mielestä.

Täällä edelleen patistelen lapsia läksyjen tekoon. Vielä ois pari kuukautta koulua ja sitten kesä🌻🙂🌻
Odotatteko kesää? Mä rakastan kesää paitsi nyt aikuisena olen tullut vähän hysteeriseksikin käärmeiden pelon suhteen. Ei niitä ole monta kyllä näkynyt mutta silti. Kesäloma ja aurinko lämmittää mieltä. Nyt onkin erilainen kesä tulossa; esikoinen menee rippileirille ja ei tunne siitä ryhmästä ketään vielä. Mutta jospa hän tutustuu. Mitä olen nyt kuullut niin nuorilla hyviä kokemuksia ollut rippileireistä, yksikin oli itkua våäntänyt kun haikea ollut kun leiri loppunut.
Må muuten kirjoitan tätä tekstiä nyt sångyssä ja tää esikoinen lukee kokeeseen vieressä. Isäntä korsaa sohvalla, töistä palannut juuri.
Tällaista meille tänään. Esikoinen lähtee illalla vielä harkkoihin pelaamaan. Kaikille mukavaa pääsiäisviikkoa!🙂🌻

Nyt järjestetään asumista, et joudun muuttaa tuettuun asuntoon ku oon asunu pari vuotta itekseni nytten. Terapioita tullaan tehostaa ja lääkityskin on. En vaan enää pärjää itekseni..

Hei kaikille!

On tosiaan ihanaa, että meitä on tässä tälläinen porukka. Mahtavaa tulla ymmärretyksi sen sijaan että muut vain vähättelis tai olis epäuskoisia...

Olen Rinan kanssa samaa mieltä siitä, että aikuinen on vastuussa itsestään (vaikka lievensitkin ettei voimat aina riitä jne.). Olen tavannut ihmisiä, jotka on tehneet itsestään jollain tavalla "ikuisen" uhrin vailla toivoa eteenpäin pääsemisestä. En tarkoita tässä ketään teistä! Jotenkin vain tuntuu, että aivan samoin kuin sairauksienkin kohdalla, uhrina pitäytyminen voi joskus tarjota niin paljon hyötyä (esim. myötätunnon tai muun huomion saamisessa, jota muuten jäisi vaille), ettei itsensä kanssa ole motivaatiota tehdä niin paljon työtä kuin vaadittaisiin. Huomaan tätä luovutusmielialaa useimmin hieman vanhemmissa, eläkeikäisissä ihmisissä, mutta varmasti sitä on muissakin ikäluokissa. Oma identiteetti voi rakentua esim. just kroonisen sairauden varaan niin suuressa määrin, että lauseet aloitetaan tyyliin "me reumaatikot" tai "kun minulla on tämä perustauti, niin en voi..." tai esitellään itsensä sairauden nimellä vähän niinkuin gyne voisi luetella päiväohjelmaansa, että aamusta on ensin pari loppuvaiheen raskautta, sitten hiivatulehdus ja alkava endometrioosi. Vaikka kyseessä on ihmiset!

That said, tiedän varsin hyvin omakohtaisestikin millaista on yrittää sen kuuluisan paronin tavoin nostaa itse itsensä suosta niskaotteella 🙂 Asiat on monimutkaisia, eikä elämä tosiaan koskaan mustavalkoista. Juuri sitä tarkoitin muuten sanoessani että Viljamaan kirjassa kuvatut asiat vastaa mun elämää 60-prosenttisesti. Eli vaikka jossain kirjoituksessani totesinkin äitini olevan "täysi" narsisti, en oikeasti voi uskoa että monellakaan ihmisellä tunnusmerkistö ihan täysin täyttyy. Ihmisissä on monenlaisia puolia, niin hyviä kuin huonojakin.

Aa Lukkis nyt ymmärrän mitä tarkoitat sillä ihmisten parissa olemisen vaikeudella. Se liittyy enemmän tämänhetkisiin voimiin ja herkkyystilanteeseen kuin peruspersoonallisuuteesi. Varsin ymmärrettävää ja kuulostaa siltä, että tilanne voi hyvinkin kääntyä parempaan koska vain! Hienoa!

Vielä siitä narsismista (sori Pompula!), että olen onnistunut tukahduttamaan oman tietoisuuteni ongelman todellisesta luonteesta niin pitkään, että olen vasta tässä iässä (50+) pääsemässä siitä kuuluisasta denial-vaiheesta eteenpäin ja saavuttamassa omaa mielenrauhaa. Miten sitä kuvailis... jos alkutilanne on se, että sitä on pimeässä silmät kiinni niin olen nyt siinä kohdassa, missä valot kyllä on jo syttyneet ja tiedän sen, mutta en ole vielä uskaltanut avata silmiä. Sen vuoksi jankutan tästä narsistiaiheesta juuri nyt. Eikä välien katkaisemisesta ole kulunut vuottakaan. En voi vieläkään uskoa kaikkea todeksi, vaikka varsin hyvin tiedän syvällä sisimmässä, että näin on ja kroppakin jo ilmoittaa oman mielipiteensä... Viljamaakin toteaa, että jotkut fiksut murroikäiset onnistuvat kapinassaan (joka leimataan teinien temppuiluksi) irtautumaan sairaasta vanhemmastaan niin hyvin, että kykenevät luomaan ihan mukiinmenevän tulevaisuuden. Muistan kyllä väittäneeni vastaan, mutta taisin kuitenkin luovuttaa jossain vaiheessa. No ratkaisuna oli pako toiselle paikkakunnalle. Itse asiassa mun ihana isäni lähetti mut turvaan edes multa lupaa kysymättä. Se oli varmasti oikea ratkaisu ja saattoi pelastaa koko tulevaisuuteni! Muutenkin miessuhteet on aina olleet mulle hyviä kokemuksia ja tarjonneet turvaa ja lohdutusta. Ehkä just siks että faija oli niin lämmin ihminen...

Nonih, nyt saa turinat riittää hetkeksi! Mukavaa tiistaipäivää kaikille!!🙂

Nopsa kommentti tähän väliin 😉. Tuo uhriutuminen on siinä mielessä vakava juttu, että ihminen ei lopulta oikeasti tahdo päästä irti kyseisestä olotilasfa. Palaan taasen siihen fysiologiseen puoleen. Kun samaa asiaa vatvoo toistuvasti, niin aivojen hermoyhteyksille se on vähän sama kuin kulkisi samaa polkua päivästä toiseen. Alussa se ei ole vaarallista, kun on ikäänkuin kesä, ja voi vielä poiketa polulta (ajattelemaan rakentavammin ja pyrkien pääsemään asioissa eteenpäin ja tekemään elämäänsä parannuksia). Mutta jos antaa ajan kulua ja jumiutuu kävelemään samaa polkua (eli toistamaan ikävää asiaa yhä uudestaan), niin vähitellen polku kulkeekin umpihangen läpi, ja tuntuu lähes toivottomalta poiketa polulta. Kun Laamaton viittasit vanhoihin ihmisiin, jotka ovat uhriutuneet ja jämähtäneet masennuksen olotilaansa, niin tilanne on surullisen toivoton, ja monelle sellaiselle ulospääsy jo lähes mahdoton. Tässä siis on yritettävä kaikkensa välttäkseen toivottomuutta. Huonona hetkenä ei jaksa, mutta hyvät hetket on käytettävä aktiivisesti hyödykseen. Tehtävä itselle mieluisia asioita. Käytävä ihmisten ilmoilla. Rakennettava pieniä tavoitteita. Hip heijaa muuten! Näin unta, että aloin siivota kahta vinttikamaria. Ne olivatkin likaa täynnä. Pölyisiä mattoja ja liinoja oli siellä sun täällä. Kävin ravistelemassa pölyt pois ja pesin likaiset lattiat. Pian olikin suht koht puhdasta, vain toinen kammari (lieneekö oikea aivopuolisko?) jäi keskeneräiseksi. Kohta saapuikin lapsia leikkimään sinne. Oli oman lapseni syntymäpäivät. Olihan positiivinen uni. Jospa sisäinen lapseni tästä kuoriutuu leikkimään ( syntymäpäivä) ja masennus helpottaa. Nyt menen lenkille, kun on taas sellainen hetki, että jaksaa. Liiza2, mikä niissä käärmeissä pelottaa? Ei tule nyt mieleen, että kukaan olisi kuollut käärmeenpuremaan. Onko teillä muilla pelkoja, jotka liittyisivät esim. eläimiin?

Rina kirjoitti 21.3.2016 16:3
Vihaa olen minäkin Pompulan tavoin tuntenut, vaikka suremisen vaiheissa viha on vain yksi läpikäytävä tunne, josta jossakin vaiheessa pitäisi päästää irti suremisen muut vaiheet käydäkseen. Ei ole lainkaan helppoa.

En nyt onnistunut löytämään, mutta Rina ja muutkin ovat keskustelleet viime päivinä siitä, että ei ole hyvä "jäädä tuleen makaamaan". Eli juuttua uhriksi loppuiäkseen. Olen joskus ajatellut, että jos esimerkiksi koulukiusattu antaa itsensä ehdoin tahdoin epäonnistua elämässä eikä pyri parempaan, hän ikäänkuin vielä aikuisenakin antaa koulukiusaajien voittaa ja vaikuttaa elämäänsä. Suruprosessit ja muutkin prosessit pitäisi pystyä läpikäymään tavalla tai toisella, vaikka kompuroiden ja kontaten.

Kun nyt on ollut puhetta myös narsisteista, inspiroiduin lukemaan netistä Sam Vakninia. Törmäsin seuraavaan lauseeseen: "Pysyväisluontoinen sureminen on oman väärinkohtelumme jatkamista toisella tavoin." Tuo on mielestäni hyvin sanottu.

Lähde: http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

Rina kysyi mikä käärmeissä pelottaa. Hyvä oikeastaan ihan muistuttaa itseään ettei käärmeen puremaan ole kuollut kukaan. Näin lapsenakin unta käärmeestä joka jahtasi minua. Laitoin oven kiinni mutta käärme tuli oven läpi. Inhoan myös hämähäkkejä ja ampiaisia ja sen sukuisia pörriäisiä. Valitettavasti lapset ovat perineet ampiaiskammoni. Hiirikin saa minut huutamaan. Olen kai aika säikky ihminen.
Töissä oltu tänään ja aika väsynythän sitä aina on sen jälkeen. Loppuviikosta on vielä kellon viisareiden siirtäminen ja pitää nousta jo kello 5 aamulla.

Ahdistaa nuo hiillostamiset ja puheet luovutusmielialasta ja tuleen makaamaan jäämisestä. Kyllä tässä on yritetty kaikin voimin. Jättäkää vanhat, heikot ja sairaat rauhaan, please. Aikanaan näette, mitä se on.

Minusta tuntuu, että täällä vaaditaan nyt liikaa itseltä ja muilta. Olisi syytä löysätä, ei kiristää.

Mä olen aikalailla Desperin kanssa samaa mieltä ja samalla aika hämmennyksissä. Eilen mulla kävi mielessä, että luuletteko, että uhkun täällä vihaa päivästä toiseen. Voi elämä! Äsh, jätän kirjoittamatta. Aivan sama.

Desper kirjoitti 23.3.2016 5:3

Minusta tuntuu, että täällä vaaditaan nyt liikaa itseltä ja muilta. Olisi syytä löysätä, ei kiristää.

Näinpä! Minä taistelen tänään sekä fyysisen, että henkisen puolen kanssa. Välillä käy mielessä, että joillakin on koko prosessi käyty. He odottavat samaa muilta.