Mikös sen mukavempaa, ku oksentaminen lääkemyrkytyksen jälkeen. Sairaalareissu jälleen kerran.

Satoshi, mistähän koet jääväsi paitsi? Vai jätätkö itsesi paitsi jostakin hyvästä (ikäänkuin et ansaitsisi parempaa) ? Unestasi tuli tuollaista mieleen .. Pompula, mä kullä katson kaikkia kauhufilmejä, eikä ne muistaakseni ole uniin tulleet, mutta varmaankin kauhuleffat moniin vaikuttaa juuri kuvaamallasi tavalla. Lukossa, sulla oli positiivinen uni, kun onnistuit hoitamaan vaaralliselta tuntuvan tehtävän turvavaljaiden avulla. Mikä muuten edustaa turvaa sinun elämässäsi? Mulle turvallisuutta tuo rutiinit, ja varmaan perhekin. Turvallisuutta tuo myös tunne, että on aiemminkin selviytynyt vaikeista ajanjaksoista. Myös tulevaisuuden unelmat tuo mukavalla tavalla turvallisuutta, vaikka niiden toteutumisesta ei voi olla varma. Unelmointi luo myös toivoa. Tästä päivästä: sain siivottua ja leivottua kakun, kun illalla tulee vieraita. Nyt kyllä vähän väsyttää ja ahdistaa, mutta väliäkös sillä. Vointeja taas teille🙂🌻.

Rina kirjoitti 17.3.2016 12:14
Lukossa, sulla oli positiivinen uni, kun onnistuit hoitamaan vaaralliselta tuntuvan tehtävän turvavaljaiden avulla. Mikä muuten edustaa turvaa sinun elämässäsi?

Rina, hämmennyin itsekin positiivisessa mielessä tuosta, että uneni oli positiivinen ja sisälsi onnistumisen. Koen kärsiväni jonkinlaisesta perusturvattomuudesta ja tämä tunne on ollut minulla kauan. Koen sitoutumiskammoa ja stressaan pienistä. Lapsena olin kova hätääntymään. Tuo uni oli kuitenkin tosiaan positiivinen, mikä on hyvä. Viime aikoina uneni ovat liittyneet paljon menetyksiin. Minulla on isoja prosesseja käynnissä, joten ehkä tuo uni merkitsi, että peli ei ole vielä pelattu vaan jaksan viedä prosesseja eteenpäin. Onnittelut sinulle reippaudesta, kakun leipomisesta ja kaikesta sekä tsemppiä vieraiden emännöintiin.

Satoshin uni oli kiinnostava, mutta en keksinyt siihen mitään. Rinan keksintö osattomaksi jäämisestä oli hyvä. Jännän pitkä uni, joka sisälsi niin absurdeja elementtejä. Vaikka sellaisia ne unet kai usein lienevät.

Tyttönen vaan: Tsemppiä sairaalareissulle. Harmillista, että päädyit sinne jälleen.

Tyttönen vaan kirjoitti 16.3.2016 23:3

Mikös sen mukavempaa, ku oksentaminen lääkemyrkytyksen jälkeen. Sairaalareissu jälleen kerran.

Toivottavasti ottavat nyt sut osastolle. Tiedän, siellä on todennäköisesti vaikeaa, mutta sun suunta näyttää pahalta.

Taas on käsityö valmistumassa ja uusi aloitettuna. Hymyilyttää, kun Rina kutsui taannoin käsitöitä sallituksi dopingiksi. Sitä ne ovat ainakin minulle. Pikkutöihin on helppo tarttua ahdistuksen iskiessä kyntensä selkänahkaan ja ne on helppo laittaa syrjään, kun helpottaa tai kyllästyttää. Monta päivää on mennyt lievemmän ahdistuksen kanssa, eilen ja tänään taas alkoi ahdistaa kovemmin. Vanhat asiat palasivat hyökyaallon tavoin mieleen jostain syrjästä, missä ne olivat odottaneet mutta eivät näköjään yhtään miedontuneet. Olin jo ottanut urakaksi suunnitella kevääksi menokalenteria, joka edistyikin hyvin. Tosin kaikki sellaiset työväenopiston kevätkurssit, joista olin kiinnostunut, olivat jo täynnä. Onneksi on tarjolla muutakin. Mutta esimerkiksi syksyä varten on viisastuttava sen verran, että on oltava ajoissa liikkeellä, jos meinaa jonnekin kurssille päästä. Tänään taidan lähinnä mököttää, katsoa Pasila-jaksoja ja ehkä vähän edistää tuota menokalenteria. Olisin voinut lähteä ihmisten ilmoillekin, mutta päivä se on huomennakin jne.

Mitä mahtaa kuulua Pixalle? Entä Desperille?

Ainakaan Pixasta ei ole kuulunut vähään aikaan 😐. Lukossa, mä en oikein osaa sanoa, miikä minua ahdistaa. Periaatteessa asioiden pitäisi olla suht kunnossa tai ei mitenkään eri lailla kuin vaikka viime syksynä, jolloin ei ahdistanut. Ja vaikka tuo masennuslääkitys pitää toimintakykyä yllä, niin kaikkea ahdistusta se ei kykene kitkemään pois. Toisaalta ahdistus ei ole passiivinen tunne (kuten vakavan masennuksen täysi lamaantuminen), joten kai siinä enemmän järkeä on kuin lamaantumisessa. Mutta kun ahdistus tuntuu tulevan tyhjästä, niin mihin silloin voi tarttua? Jos Lukossa ilmeisesti tunnistat niitä asioita, jotka sinua erityisesti ahdistaa; onko se mielestäsi hyvä asia eli tuntuuko susta, että asioiden läpikäyminen auttaa sinua? Varmaan tuo kansalaisopiston kurssi toisi piristystä ja lisää sosiaalisia suhteita 🙂, oletko jo miettinyt, mihin suuntautuisit? Kiitokset muuten tsempeistä! Vierailu tietty stressaa mua, mutta kakusta tuli hyvä🙂. Tyttönen vaan, tilanteesi surettaa ja toivon, että vihdoin saisit jotakin pysyvämpää apua.

Rina kirjoitti 17.3.2016 15:49
Mutta kun ahdistus tuntuu tulevan tyhjästä, niin mihin silloin voi tarttua? Jos Lukossa ilmeisesti tunnistat niitä asioita, jotka sinua erityisesti ahdistaa; onko se mielestäsi hyvä asia eli tuntuuko susta, että asioiden läpikäyminen auttaa sinua? Varmaan tuo kansalaisopiston kurssi toisi piristystä ja lisää sosiaalisia suhteita 🙂, oletko jo miettinyt, mihin suuntautuisit?

Kyllä minä tosiaan tunnistan asioita, jotka ahdistavat. Ne ovat mm. ihmissuhde-, työelämä- ja talousasioita. Kun joku ahdistava asia on ajankohtainen, niin silloin ahdistaa enemmän. Mutta varsinkin ihmissuhdeasiat ja jotkut työasiatkin saattavat pöllähtää yllättäen puskan takaa hyvinkin voimakkaina. Ja asioiden läpikäyminen todellakin helpottaa, joskin se saattaa kestää ja edetä melko hitaasti. Joskus eteneminen on tietysti nopeampaakin. En oikein keksi, että minulla olisi ollut ns. osoitteetonta ahdistusta, jolle ei olisi keksittävissä syytä ja juurta. En tosiaan osaa neuvoa, mihin silloin voisi tarttua muuta kuin esimerkiksi ne käsityöt, leipominen tai jokin muu konkreettinen tekeminen tai muu ahdistuksen hallintakeino. Minulla menee aika hyvin niin, että kun ahdistusasiat hyökkäävät kimppuun, niin voin esimerkiksi neuletyön avulla hillitä ahdistusta, vaikka käytän toki lääkkeitäkin. Ideana on se, että neuloessa ehdin ajatella ahdistusajatuksia, mutta minun täytyy kuitenkin jakaa keskittymistä neuletyöhön. Käsityö antaa tällöin jonkinlaiset raamit ajatuksille ja itse neulominen "sitoo" kropan työn tekemiseen levottomuuden sijasta. Kansalaisopiston kursseille päässen ehkä vasta ensi syksynä. Olen ajatellut käsitöitä ja kieliopintojakin. Onhan siellä paljon kiinnostavia juttuja.

Täällä sitä ollaan osastolla, mun täytyy saada tavata sossutäti ja saaha lausuntoo kelalle.

Aloitin lukea oma-apukirjaa erään yksittäisen ongelman perkaamisen avuksi. Saa nähdä kuinka jaksan tuota kirjaa lukea. Päässä on montakin ongelmaa, jotka koskettavat elämääni tällä hetkellä. Tiedän että niitä kaikkia täytyisi työstää eteenpäin pääsemiseksi. Olo tuntuu iljettävältä ongalmakasalta. En oikein tiedä, mikä olisi järkevää, antaa ongelmien hautua vai käydä niiden kimppuun itsenäisesti kenties väärillä varustuksilla ja keinoilla. Taidan antaa osan hautua ja osaa käsittelen mm. tuon oma-apukirjan kautta. Aika näyttänee, mitä tästä seuraa, lisää ahdistusta vai helpotusta.

Käsitöiden kanssa on uusi projekti: Yritän käydä loppukevään aikana käsityöpiirissä. Sitä varten täytyy olla sopivassa vaiheessa oleva sopiva käsityö, jota on helppo kuljettaa mukana. Täytyy estää itseä tekemästä ko. käsityötä täällä kotona, että se on valmiina mukaan tempaistavaksi oikeaan aikaan.

Täällä keskusteluissa on nyt tavallista hiljaisempaa tai sitten minusta tuntuu vain siltä. Hyvä että Tyttönen vaan on päässyt intensiivisemmän avun piiriin - näin ainakin ymmärsin.

Lukossa.
Sanoisin, että kaikkia ongelmia ei ehkä kannatakaan ratkaista yhdellä kertaa. Taakka voi olla liian raskas yhdellä kertaa purettavaksi. Etene asia kerrallaan ja oma vointisi huomioon ottaen. Muut asiat hoituvat helpommin kun painolasti on kevyempi. 🙂👍

Onko muut huomanneet sen, kuinka eri tavalla eri kohtaamiset meihin vaikuttaa? Jos tapaat ikävän, negatiivisen ihmisen, niin siitä jäävä tunne on sen mukainen.

Jos tapaat ystävällisen ja kohteliaan ihmisen, niin saat energiaa ja olet hyväntuulinen.

Tuleeko kellekään sellainen olo että vaistoaa "jotain hämärää" toisessa ihmisessä alitajuisesti? Että sillä on jotain omia, vahingollisia pyrkimyksiä.

Olisi kiva kuulla kokemuksia.

Oma-apukirjassa, jota luen, on seuraavanlainen tehtävä.

"Kirjoita paperilapuille 20 asiaa, joista pidät itsessäsi ja ripusta ne seinille, mistä voit niitä lukea, kunnes uskot niitä."

Mitäs mieltä olette arvon turinaketjulaiset, voisitteko tehdä tällaisen tehtävän vai ovatko nämä amerikkalaiskirjailijoiden ohjeet aivan hömppää. Uskallatteko tässä ketjussa paljastaa muutaman tai edes yhden asian, mistä pidätte itsessänne?

Mun mielestä self-help-kirjoja mollataan aivan turhaan. Mitä haittaa tuollaisen harjoituksen tekemisestä sitä paitsi voisi olla? Pahimmillaan se ei vaikuta millään lailla, parhaimmillaan tuo hyvää mieltä ja eteenpäin pääsemisen tunnetta.

Parhain kymmenys jopa jenkkiläisistä itseapukirjoista tarjoaa oikeasti avaimet täydempään elämään. Ongelma on siinä, että jengi on liian laiskaa toteuttamaan kirjassa tarjotut ohjeet ja muut systeemit. Olen aivan varma siitä, että löytyy ainakin sata sellaista kirjaa, joissa kuvailtujen harjoitusten tekeminen kunnollisesti johtaa merkittäviin parannuksiin elämänlaadussa, riippuvuuksista pääsemiseen ja monenlaisiin muihin hyötyihin. On vain kovin vaativaa todella tehdä ne harjoitukset ja pitää yllä koko asiaa (helpompaa ja tyypillisempää on vain lukea kirja, innostua hetkeksi ja antaa ajatusten sitten vain haihtua hiljalleen pois).

Tämä sillä syvällä rintaäänellä, että olen tutustunut valehtelematta useampaan sataan tuollaiseen opukseen elämäni aikana ja ollut aina liian laiska tehdäkseni annetut harjoitukset. Hukkaan on siis kaikki hyvät opit valuneet ainakin meikäläisessä. Jonain päivänä toivon olevani riittävän reipas uskaltaakseni parantaa olotilaani, vaikka sitten näiden oppaiden avulla. Toistaiseksi itsesabotointi on näköjään ollut palkitsevampaa (tähän laittaisin sellaisen oikein pahan piruhymiön)...

Kyllähän säkin Lukkis löydät itsestäsi vaikka mitä hyvää! Vaikka sen, että sulla on hyvät kirjoituslahjat ja taito tehdä käsitöitä (virkkailen täällä pastellinvärisiä miniatyyrimunakuppeja kultareunuksella virpomisvitsoihin kiinnitettäväksi...kuppiin mahtuu pieni suklaamuna, chenilletipu ja muutama höyhen...kaikkee sitä aikuinen ihminen...)...

Olen lukenut ja kuullut monesta paikasta saman ohjeen, mutta otan sen kuitenkin amerikkalaismausteella. Joo, voin kyllä kokeilla, mutta muokkaisin itselleni sopivaksi. Kirjoittaisin sellaisia asioita, joihin uskon jo nyt, oli ne miten pieniä tahansa. Tai joihin voin helposti uskoa jo nyt. Olen kirjoittanut niitä jo vihkooni jonkin aikaa. Toisto on myös tärkeää, jotta aivot oppii ajattelemaan uudella tavalla sinusta. Että itseasiassa sinussa on hyviä puolia. Alitajunta oppii toistamalla, mutta jos tietoinen mieli suodattaa yltiöpositiiviset ajatukset naurettavina tai roskana, ne ei koskaan päädy alitajunnan käsiteltäväksi. Siksi ne sanonnat on hyvä olla edes jollain tavalla ymmärrettävissä tosiksi tai mahdollisiksi.

Lähtisin vaikka siitä, että olen hyvä kuuntelija, tai että osaan tehdä hyvää ruokaa. Molemmat ovat minun mielestäni totta, eikä minun tarvitse valehdella itselleni kummassakaan.

Minä olin suunnitellut tälle päivälle kulttuurikäyntiä, joka olisi samalla ollut altistamisharjoitus ihmisten pariin sukeltamiseksi. Aamulla iski kuitenkin rimakauhu ja sitten itku ja itsesyytökset. En saanut lähdettyä. Liian kaunis ilma ja paikan päällä olisi ollut liian kova meteli, lisäksi olin väsynyt muutaman edellisen päivän touhuista. Silti syytän itseäni tästä epäonnistumisesta. Kiitos kuitenkin teille ja Tukinetille siitä, että minulla oli mahdollisuus tulla jo heti näin lauantaina tilittämään tätä teille muille.

Luin eilen noin 80 sivua sitä oma-apukirjaa ja välillä pidin taukoja, jolloin siivosin. Minulla on tapana syyttää itseäni tästä sairauslomasta ja ns. laiskuudesta, kun vain olen kotona tekemättä mitään. Sitten kasaan itselleni hirveät työmäärät ja paineet. Esimerkiksi nyt pitäisi edetä tuon oma-apukirjan kanssa ja sen sisältämien asioiden kanssa kauheaa tahtia. Tauot pitäisi käyttää hyödyllisesti vaikkapa juuri siivoten ja altistusharjoituksia pitäisi myös tehdä yhtenään. Lääh. Satoshi tuossa jo ymmärsi yskän ja kehotti etenemään rauhallisesti, mutta kun se on niin vaikeaa!!! Tässä on muuten hyvä havainto, että käsitöitä tehdessäni koen olevani ”vapaalla” eli se ei ole suorittamista, mutta en myöskään arvosta käsitöitä yhtä paljon kuin näitä muita asioita. Minulla on jonkinlainen pakonomainen ajatus siitä, että minun täytyy parantaa itse itseni tästä masennuksesta. Pidän itseäni myös syyllisenä masennukseeni. Ja tietenkin ajattelen, että paranemisen olisi paras tapahtua nopeasti, suoraviivaisesti ja tuloksen olisi oltava täydellinen. Nyyh. Itkettää ihan tämä oma idioottius…

No, kerron kuitenkin vielä viime viestini tehtävään liittyen, että pidän kiltteydestäni, herkkyydestäni ja uskollisuudestani – ja Satoshille kiitos vinkistä, minäkin osaan tehdä hyvää ruokaa. Olen muuten samaa mieltä Satoshin kanssa siitä, että noiden ominaisuuksien on hyvä olla sellaisia joihin jo uskoo tai melkein uskoo, jotta homma toimii. Ehkä tehtävä pitäisikin olla, että "ripusta ne seinille, jotta alat itse muistaa nämä ominaisuutesi". Eli kyllähän minullakin on paljon ominaisuuksia, joista pidän, mutta en minä niitä muista/muistele, vaan niitä pitää oikein kaivelemalla muistella ja silloinkin olen taipuvainen lyttäämään niitä ajattelemalla esimerkiksi että "herkkyys ja kiltteys ovat myös piirteitä joista kärsin".

Laamaton: Huomasitko muuten, että jätit taas ns. tehtävän tekemättä eli et kertonut yhtään asiaa, mistä pidät itsessäsi. Sen sijaan annoit minulle kaksi asiaa (kiitos!). Tuli vaan mieleen, että kun ihmisillä on taipumus toistaa tuttuja polkujaan, niin sinä viestissäsi totisesti teit tutulla tavalla. Minusta on hienoa, että olet jaksanut lukea noin monia selfhelp-kirjoja, mutta samalla kuulosti jotenkin surulliselta ettet ole ottanut niiden apua vastaan. Samalla myönnän, että tuo kuvaamasi tapa lienee yleinen. Minä olen kyllä puurtanut selfhelp-kirjojen parissa, joskaan en ole lukenut niitä varmaan kymmentäkään. Tämän mitä nyt luen, olen lukenut aiemminkin ja silloin se oli aivan maailmaa mullistava kokemus. Nyt toisella kerralla tunnevyöry ei ole lainkaan samanlainen, mutta huomaan että monia kohtia on viime kerralla (kymmenisen vuotta sitten) on jäänyt ymmärtämättä tai vaille huomiota. Minäkin huomaan toistaneeni tuttuja toimintatapoja.

Mailis: Etenkin tuolla ”Taistelua”-alkuisessa ketjussa keskusteltiin hiljattain siitä, millaisia tuntemuksia tulee erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Olen huomannut, että iloisista ja kohteliaista ihmisistä saa energiaa ja hyvää mieltä. Olen aina välillä havainnut myös tuota mainitsemaasi juonikkuutta ihmisissä. Joskus voi mennä ns. kylmät väreet ja muutenkin tulla sellainen ikävä olo. Joskus näin on ikävä kyllä joidenkin aika läheistenkin ihmisten seurassa.