Rina kirjoitti 21.2.2017 17:23
Mitähän suuria suunnitelmia sulla on, Lukossa? Salaperäinen kirje tulossa😉? Mulle tulee korkeintaan laskuja. Millainen sun mielialasi on nykyisin? En ole satavarma, mutta välillä kirjoituksistasi on saanut sellaisen tuntuman, että olet vaihtamassa alaa. Voin olla väärässäkin.

No eiii mulla oikeastaan mitään suuria suunnitelmia ole. Pari matkasuunnitelmaa on suurimpina ja tämä kodin kaikkinainen myllääminen A:sta Ö:hön. Nuo hoidettavat asiat ovat menneiden asioiden setvimisiä eli tosi rasittavia rehellisesti sanottuna. Olenhan kertonut, että mulla on muutamia juridisia prosesseja meneillään. Sinä et ehkä ollenkaan lähtisi tällaisiin juttuihin, mutta minä penään oikeuksiani pienintäkin pilkkua myöten. Minulle on kyllä monikin sanonut, että kohdallani on tapahtunut useampikin vääryys, joten ihan turhasta en mielestäni käräjöi. Rankkaahan tämä on, mutta en voi vain jättää juttuja niikseen. Alaa en ole vaihtamassa, mutta opiskelen lisää kaikenlaista sopivaa. Tai mistäs sitä tietää, mutta siis ainakaan suunnitelmallisesti en ole alaa vaihtamassa. Mielialani on nykyään aika hyvä ja vakaa, mutta pillahdan itkuun helposti hankalista aiheista keskusteltaessa. Eli olen prosessin syövereissä, mutta en vielä valmis.

Rina kirjoitti 21.2.2017 17:23
Aurinkoinen päivä kruunasi kaiken. Hetken aikaa siniseltä taivaalta leijaili olemattomasta pilvestä lunta. Muutaman minuutin ajan tunsin olevani onnellinen ja läsnä. Havaitsin maiseman kaikki kauniit yksityiskohdat ja värit. Pieni sininen hetki siis.

Kun luin tämän, siirryin lapsuuteni maisemaan lumiselle maaseututielle, missä kevätaurinko aina häikäisikin ja erilaiset kuivat korret sekä talventörröttäjät keikkuivat hangella. Tänä aamuna heräsin ensimmäisen kerran auringon noustessa kaupungin ylle. Elämä on heittänyt minut ihan erilaiseen ympäristöön, mutta minusta se on ihan hyvä asia. Lapsuuden maisemastani muistelen juuri luontoa. En niin muuta sieltä tuppukylästä kaipaa. Sinulla on luonto kotiovella. Minulla rappukäytävä 🙂

Jeps, Lukossa, mitään oikeuksia en osaa vaatia. Vääryydet painan villaisella, arvelen, että jolla kulla on ollut vain huono päivä ja annan tappioni anteeksi. Yrittäjänä en ole hyvä, kun en kehtaa pyytää tuotteesta kunnon maksua.
Olet maininnut vaativasta persoonallisuudestasi, ja toimintasi pohjautuu osittain siihen? Yleensä ihmettelen ihmisiä, jotka jaksavat käräjöidä, tehdä kanteluita oikeuskanslereita myöten jne. Sen verran ymmärrän, että kyse täytyy olla erilaisesta luonnetyypistä kuin itse olen. Kokemus vääryydestä on mulle suhteellista tai sitten liian pilkuntarkkaa, jotta jaksaisin välittää. Inhimillisiä virheitä sattuu, en jaksa tapella niistä. Toki virheistä on osa tahallisiakin, esim. huijarien kauppatavat. En ole onneksi sellaisiin törmännyt, vaikka nettihuutokaupasta jotain olen ostanutkin. Siis mun rajani menee siinä, mikä on selvästi rikollista. Sellaisessa tilanteessa hakisinkin oikeutta. Pelkissä tahattomissa vahinkotilanteissa en samaa oikeutta tunne.
Mukavaa, Liiza2, kun piipahdit🙂🌻.

Nyt minulla oli ruokatauko. Olen opiskellut monta tuntia yhtä soittoa. Teen tehtävää, joka on nyt ehkä puolessa välissä. Tekisi mieli kahvia, mutta en uskalla enää juoda, koska illalla pitäisi saada säädylliseen aikaan unen päästä kiinni. Kotini oli äskettäin siisti ja emännöin oikein vieraitakin. Nyt näkymä on jälleen kuin olisi murtovarkaat käyneet penkomassa kaikki paikat. Se on tämä hiivatin tavarasirkus, joka pakottaa repimään paikkoja auki. Eilen sain edistettyä sitä projektia muutamalla asialla ja tänään aion tehdä pari juttua myös. Parempi edistyä naurettavan hidasta tahtia kuin ei ollenkaan. En voi tosin olla miettimättä, miten erilaisia me olemme Rinan kanssa. Rina laittoi kamansa suitsait ojennukseen ja minä vellon täällä kuukausi kaupalla roinameressäni 😳. Tyylinsä kullakin 😋. Kukat pitäisi muistaa kastella tänään ja maljakon tulppaanit haikailevat jo biojäteastiaan lepäämään.

Minäkin kaipailen Pompulalta taas kuulumisia 🙂

Rina, en minä vaadi ihmisiltä täydellisyyttä. Vaadin "samalla sivulla" oloa. Olen kokenut hylkäämisiä, ei läsnäoloa, välinpitämättömyyttä. Miten ne käsitellään? Kun toinen heittää oven kiinni.

Delffi kirjoitti 21.2.2017 8:43

Ja p..fiilis johtuu mm. siitä kun ei tiiä yhtään ett missä mennään eli mikä on nyt tilanne sen yv:n vaihtumisen kans.. ☹️

Mä ymmärrän tän tuskan. Minusta epävarmuus ja tietämättömyys on pahinta, mitä on.

En osaa kirjoittaa ja lukea palstaa. Tuntuu, että olen niin kiinni arjessa, että paukut ei riitä tänne. Olen lomalla, täältä 😀😋

Hyyyyyiiiiii, mikä mato uni Rina (täältä puuttuu oksennus hymiö).

Kiitos Joie ja kiitos Liisa2!

Lukossa, jäätelötutkimus, nam!

Lukossa kirjoitti 15.2.2017 12:11

Mietin siis, että olisiko esimerkiksi Pompulan surkea fiilis voinut johtua siitä, että hän ikäänkuin epäonnistui toisen psyyken tukemisessa. Vai tapahtuiko tilanteessa vaan yksinkertaisesti negatiivisten tunteiden "tartunta". Vai johtuiko Pompulan kokema surkeus siitä, että toinen syyllisti Pompulaa kiukutellessaan tai onnistui jotenkin muuten painelemaan Pompulan "tunnenappuloita".

En kokenut mitään tarvetta toisen psyyken tukemiseen, mutta jouduin siihen kai tahtomattani. Eli lähinnä noi sun seuraavat lauseet pitää paikkansa, kyllä.

Voihan kilin v! Helvatun halvattu, missähän hemmetin sivulla mun pitäis olla... No löytyihän se vihdoin 😠

Rina kirjoitti 15.2.2017 18:52

Mamma se on opettanut, että olen vastuussa muiden ihmisten mielentiloista. Muistan jo pienestä pitäen seuranneeni hänen ilmeitään siis mielentilojaan ja yrittäneeni "huvittaa" tai tehdä häntä onnellisemmaksi. Tai sitten varoin hänen kiukunpuuskiaan. Niinhän lapset tekevät. Toivovat mahdottomasti, että perhe on onnellinen. Ovat onnellisia silloin, kun äiti ja isä ovat keskenään sovussa. Hakevat vanhemmalta hymyä, kannustusta ja aitoa arvostusta. Ei kehuja vaan ehdotonta rakkautta. Toivovat, että äiti ottaisi syliin ja rutistaisi lasta onnellisena.
Olen jäänyt rakkaudesta paitsi niin kuin vain vanhemman jatkeena elävä lapsi paitsi jää. Joskus mietin, kuvittelinko tai kuvittelenko vain, että lapsuuteni oli noin karu. Mutta en muista moniakaan hyviä hetkiä tai ainakin ikävät muistot tahraavat sen hyvänkin. Vaikka tiedän, etten ole vastuussa esim. äitini mielentilasta, silti syyllistyn helposti. Pyöritän ajatuksia yhä uudestaan kykenemättä olemaan objektiivinen. Ei haukku haavaa tee, sanotaan, mutta mun mentaalipuoli vuotaa helposti kuiviin. Uskon helposti enemmän muita kuin itseäni. En tietoisessa, vaan tiedostomattomassa mielessä. Sitten taas masentaa ja ahdistaa.
No, tätä korjausliikettä pyrin tekemään yhä uudestaan. Pelaamaan tennistä siis.
Sori, tämä taas kerran niin itsekäs, omanapainen itkuvirsi. Tämmöisen jälkeen sitä helposti tulee itseinho omasta pillityksestä😠😝.

Tein aivan samaa. Kun äiti piti hyppysissä minua ja muuta perhettä, minäkin pitelin hyppysissäni koko perhettä. Huvitin ja yritin pitää tunnelman positiivisena. Seurasin pienintäkin mielenliikettä. Tein sitä vielä aikuisenakin. Työpaikalla. Varsinkin siinä työpaikassa, missä en viihtynyt yhtään. Olin kuin marionetti, jota vedettiin langoista. Olen vasta viime vuosina tietoisesti pyrkinyt olemaan kiinnittämättä huomiota ihmisten kasvoihin, niin paljon. Huomaanhan jo lehtikuvasta, että ihminen on paha. Mikä yllätti itseni. En tarkoita, että näin tapahtuisi aina, mutta tässä tapauksessa ihminen oli tuomittu narsisti ja minä katsoin vain kuvaa ja tiesin - miksi? - että hän on paha. Mikä sen kertoi, minulle?

Vaistoatko sinä Rina tuntemattomista ihmisistä jotain, jos sattumalta kiinnität heihin huomiosi? Minulla on Facebook kamuina tuttuja, joiden luonne on itselleni antanut viitettä narsismista, mutta en tunne heitä hyvin. Olen antanut olla. Näitä on siis muutama. Mietin usein, että luulevatkohan ihmiset minun olevan narsisti, tai kaksisuuntainen, kun olen epävakaa, enkä todellakaan epävakautta kuuluta. Itsekin olen noita molempia itsessäni aiemmin ihmetellyt, että voisinko olla. Kovasti on vakuuteltu, että en ole kumpaakaan. En näe itseäni ihmisenä oikein. En siis tiedä kuka olen. Tai jos olenkin syntynyt väärälle aikakaudelle 😋

Delfin kokema kyykyttäjä tyyppi on itselleni työelämästä hyvinkin tuttu. Röyhkeä, pollea käytös, "minä olen aina oikeassa", vastaan on turha napista. Yleensä olet niin hölmistynyt ihmisen käytöksestä, että et osaa toimia. Jäät vaan ihmettelemään ja se paha olo kertautuu ja kertautuu. Niitä on valitettavan monia, työelämässä. Onneksi sait kai laitettua jotain viestiä yksilövalmentajalle. Useimmiten ihmiset välttelee näitä tyyppejä. On harva, joka "osaa" toimia heidän kanssaan. Minä en osannut. Oli kuin joku olisi oksentanut päällesi ja se lika ja paha haju tarttui sinuun, etkä päässyt pois siitä. Karttelit tuota ihmistä aina kuin mahdollista. Sitten se tuli kahvihuoneeseen ja sanoi sinusta jotain "muka huvittavaa" ilkeilläkseen. Se olisi aina pitänyt ymmärtää huumorilla. Minulla ei ole itkun lahjaa. En osannut edes itkeä niitä tunteita ulos. Eikä sellainen käytös kuulu työelämään. Valitettavasti noilta vaan ei voi välttyä. Onko muilla jotain keinoja, selviytyä?

Heititpä mielenkiintoisen kysymyksen, Pompula. Mullahan on huono kasvomuisti, mutta se saattaa johtua siitä, että välttelen jossain määrin katsomasta ihmisten kasvoja ja toisaalta: keskityn niin paljon ilmeisiin ja toisen kehonkieleen, että varsinaiset kasvonpiirteet jäävät tunnistamatta. Havaitsen herkästi kiukkuisuuden, inhon, halveksunnan ja hermostuneisuuden- eleistä siis, vaikka toinen esittäisi puheissaan jotakin muuta. Olen kuin paviaanilauman pohjimmainen, joka väistää kauemmas, kun alfapaviaanin otsa rypistyy tai kulmahammas vähän näkyy. Psykopaatin tunnistaa helposti silmistä (katsokaa vaikka sarjamurhaajien kuvia).
Kurjempi juttu, Pompula, jos olet joutunut pettymään ystäviisi. Mietin, onko sulla taipumusta hakeutua sellaisten ihmisten luo, joilla on narsistista käytöstä. Mä nimittäin jossakin vaiheessa ihastuin etäisiltä ja kylmiltä tuntuviin miehiin: ehkä toistaakseni lapsuuden kuviota ja saadakseni ikään kuin uuden mahdollisuuden muuttaa menneisyyttä.

Rina, ainakin tänään oli ihan ok päivä. Ja tuli ihan hyvä fiilis, kun poristiin aamupäivästä yksilövalmentajan kanssa vähän aikaa.
Lisäksi yksilövalmentaja meinas, että tulis taas ensviikolla käymään.. Eli liekkö sit tämä nykyinen yksilövalmentaja on ainakin vielä toistaiseksi mulla.

Pompula, juu.. Epävarmuus ja tietämättömyys todellakin on pahinta. Mutta onneksi tänään kuitenkin näki yksilövalmentajan ja poristiin vähän aikaa.
Mut tosiaan, sainpahan nyt kysyttyä jatkosta.. Ett ainakin tosiaan ensviikolla tulis nykyinen yksilövalmentaja taas käymään.

Saa nyt sitten nähä, ett kuinka kauan nykyinen yksilövalmentaja on mulla.. Olisi kyllä huippua, jos olis kuntouttavan loppuun asti.. Mut saas nähä..
Ei saa olla liian toiveikas..

Mutta joo.. tänään onkin illasta tunti, saas nähä miten talilla sit menee..

Pompula: Niin, ja sain mä tosiaan laitettua tuosta tapauksesta yksilövalmentajalle jonkinlaisen viestin. En siinä jaksanut tarkemmin kuvailla tilannetta..

Tänään kuitenkin tuli pikkusen asia puheeksi ja nyt kun asiaa olen viikon ajan pohtinut, niin ehkä ko. henkilöllä saattoi olla vain huono päivä tuolloin..

Mutta myös mainitsin yksilövalmentajalle sen, että saatan ottaa jotkut asiat/sanomiset liian herkästi.. Ja yksilövalmentajakin mainitsi, ett toiset saattaa töksäytellä..

Olen tien päällä, enkä nyt pääse vastailemaan muiden kommentteihin, kun en niitä näe. Taidan myöhästyä määränpäästäni. Viime aikoina olen saanut kaiken hoidettua viime tipassa tai myöhässä. Ärsyttää! Olisipa sellainen reipas ja rivakka. Olisipa mulla hyvä organisointikyky ja ajantaju. Uusin kurssi alkoi sittenkin mukavasti. Keskustelualueella syntyi heti mukavasti juttua ensimmäisestä tehtävästä, jonka mäkin tein tänään loppuun. Edellisellä ko. aineen kuurssilla oli vaisu tunnelma ja suurin osa keskeytti kurssin. Minä ja pari muuta taaplattiin se loppuun asti vaiteliaassa tunnelmassa. Nyt täytyy lopettaa.

Tulipa tänään sitten herättyä jo puol seiskalta, vaikkei olekkaan minnekkään menoa, koska ns. työpäivät on tosiaan nykyään keskiviikko ja torstai.

Vähän kyl tulee viikonloppu tuntuun pitkältä, kun ei oo mitään ohjelmaa tälle päivälle..

Voisin sanoa, ett eniten odotan ensviikkoa, että näkee taas sen todella mukavan yksilövalmentajan.
Vaikka muuten vähän onkin tylsiä työtehtäivä ollut nyt Pesulalla. Tällä viikolla oli pelkkää silittämistä..

Saa nähä onko ensviikolla samaa vai jotain mielenkiintoisempaa hommaa..

Eilen oli kuitenkin tunti, ja oli ihan mukava tunti, vaikka meninkin aika isolla hepalla ja gramaanien kans oli vähän vaikeuksia.
Lisäksi tunnin lopuksi kun tulin selästä alas, niin tärähti jalat/nilkat, kun en muistanut joustaa polvista alas tulossa.

Mut saas nähä kellä sitä maanantaina menee..
Tuskin pääsen meneen sillä mahdollisesti lempparillani (en nimitäin viel tiedä onko ko. pikku hevonen lemppari, kun sillä mennyt vasta kerran.. mut tykkäsin kyl paljon)

Mut joo.. Ens viikolla tosiaan on tallilla vielä normisti tunnit ja sitten onkin ns. hiihtolomavuokraukset ja silloin vuokraan yhtä pikku ponia kaks peräkkäistä päivää..

Mut tosiaan, mitähän sitä keksis nyt täksi viikonlopuksi.. Hyviä kelejä ainakin näyttäis viikonloppuna olevan, joten varmaan sitä tulee lenkkeiltyä. Sunnuntaina olis kyllä mätsärit (Match Show), joten saa nähä meniskö sitä nuoremman koiran kans niihin.. Mut toisaalta, jos on hyvä keli, niin ehkä sitä ennemmin käy lenkillä.. Kun on montaa tuntia sisällä hallissa..

Mut toisaalta, jos menis mätsäreihin, niin saattas nähdä tuttuja..

Aamulla tuli peruutus tämän päivän menosta. Se oli oikeastaan huippujuttu, sillä nyt olisi pari kiireellistä ja pakollista asiaa hoidettava. En vain jotenkin meinaa saada ryhdyttyä niiden hoitamiseen. Tehokkuuteni on tosi surkea. Saan vain vähän jotain pientä tehtyä päivittäin. Paljon aikaa menee sellaiseen henkiseen haahuiluun, vaikka käytän kyllä sitä aikaa mm. lukemiseen ja kai siinä lukiessa prosessoin joitain (oleellisia?) asioita.

Olen huomannut itsestäni sellaisen asian, että olen ryhmäprosesseissa usein on/off. Eli joko olen tosi osallistuva ja ryhmän ehkä aktiivisin jäsen tai sitten tosi passiivinen ja sellainen ryhmän mukana "roikkuva" tyyppi. Usein teen oman hommani joko yli-innokkaaseen tyyliin ensimmäisenä tai sitten oma osuuteni tulee valmiiksi aikataulustaan myöhästyneenä ja jotenkuten tehtynä. Tänä keväänä yritän olla yhdessä ryhmässä kertakaikkisen keskiverto. Yritän tehdä hommani keskiverrosti ja palauttaa työni aikataulun mukaisessa puolivälissä. Se tulee olemaan haastavaa ihan aikataulutuksenkin kannalta. En yleensä hahmota kuin deadlinen. Monesti teen homman ihan heti, koska pelkään myöhästymistä. Useimmiten jätän viime tippaan, jolloin sitten aika usein myöhästyn.

Yritän kommentoida myöhemmin muutamia teidän juttuja. Pari meiliäkin pitäisi lähettää ja kirjoja olisi vaikka kuinka paljon lukemista odottamassa. Ja muutamia asiakirjoja täytyisi taas tehdä jne. Onneksi viikonloppu alkaa. Taidan ainakin yhden päivän pyhittää lukemiselle.

Sain yhden p*skamaisen jutun tehtyä. Eli lähetin yhden ikävää asiaa sisältävän postin eräälle tärkeälle henkilölle. Periaatteessahan sellaisia ei lainkaan kannattaisi lähetellä perjantaina eikä varsinkaan lounaan jälkeen, mutta toivon että a) kyseinen henkilö on hiihtolomalla, b) lähettämäni posti ei ole kyseiselle henkilölle yhtä merkityksellinen kuin minulle (mikä varmaan on totta).

Eli nyt olisi jäljellä vielä kaksi tosi ikävää juttua, jotka ovat molemmat ikävän paljon myöhässä sekä yksi neutraali asia, joka ei ole myöhässä. Tekisi mieli ottaa tässä välissä kahvia ns. neuvoa antavaksi 😉, mutta olen juonut aamupäivän aikana jo liikaa kahvia.

Voi miten inhoan, että myöhästelen kaikesta ja joudun sitten noloilla tavoilla hoitamaan erääntyneitä, rästiintyneitä ja monimutkaistuneita asioita 😭🤕😠😝🤔😯🗯️

Sain tehtyä sen neutraalin homman, joka ei ollut myöhässä (jee, hoidin tehtävän ajoissa!!!). Nyt kerään voimia niihin kahteen aivan kamalaan ja järkyttävän paljon myöhässä olevaan hommaan 🤕🤕🤕😭😯🗯️

Rina kirjoitti 22.2.2017 14:35
Jeps, Lukossa, mitään oikeuksia en osaa vaatia. Vääryydet painan villaisella, arvelen, että jolla kulla on ollut vain huono päivä ja annan tappioni anteeksi. Yrittäjänä en ole hyvä, kun en kehtaa pyytää tuotteesta kunnon maksua.
Olet maininnut vaativasta persoonallisuudestasi, ja toimintasi pohjautuu osittain siihen? Yleensä ihmettelen ihmisiä, jotka jaksavat käräjöidä, tehdä kanteluita oikeuskanslereita myöten jne. Sen verran ymmärrän, että kyse täytyy olla erilaisesta luonnetyypistä kuin itse olen. Kokemus vääryydestä on mulle suhteellista tai sitten liian pilkuntarkkaa, jotta jaksaisin välittää. Inhimillisiä virheitä sattuu, en jaksa tapella niistä. Toki virheistä on osa tahallisiakin, esim. huijarien kauppatavat. En ole onneksi sellaisiin törmännyt, vaikka nettihuutokaupasta jotain olen ostanutkin. Siis mun rajani menee siinä, mikä on selvästi rikollista. Sellaisessa tilanteessa hakisinkin oikeutta. Pelkissä tahattomissa vahinkotilanteissa en samaa oikeutta tunne.

Äitini on todellinen villaisella painaja. Katselin häntä vierestä lapsena ja ajattelin, että minusta ei koskaan tule samanlaista. Ehkä sieltä juontaa haluni penätä oikeuksiani? Yritän kuitenkin olla asioita selvitellessäni kohtelias, asiallinen ja kohtuudellinen kuten isoisäni oli. Ihan kaikesta en myöskään valita. Eräälle tyypille kävin hiljattain kasvokkain antamassa kriittistä palautetta ja totesin, että vaikka minulla olisi valittamisen mahdollisuus, en valita. Jotenkin tuon palautteen antaminen kohensi hiukan itsekunnioitustani, vaikka en tiedä oliko sillä mitään merkitystä kyseiselle henkilölle. Samoin kerroinkin jo teille, että pyysin eräästä instanssista itselleni uutta yhdyshenkilöä, kun yhteistyö nykyisen yhdyshenkilön kanssa on niin mahdottoman hankalaa. Mietin kyllä ennen puhelua, että olenko nyt aivan kaheli ja vaadinko itselleni erityiskohtelua. Asia on kuitenkin minulle todella tärkeä, joten päädyin anomaan yhteyshenkilön vaihtoa. Nämä juridiset asiat, joita minulla on käynnissä, täyttävät rikosten tunnusmerkit. Sitä en tiedä, onko tekijällä ollut vakaa tarkoitus vahingoittaa minua vai onko taustalla vain silkka leväperäisyys jne. Ihan vahingoiksi tilanteita ei voi luokitella varsinkaan kun ottaa huomioon henkilöiden aseman. Kummassakin tapauksessa on ollut jo alunperin riitatilanne, joka on johtanut suurempiin ongelmiin. Olisi kuvitellut, että kyseiset henkilöt olisivat varmistaneet oman selustansa toimimalla lakien mukaan, mutta jostain syystä he eivät näin toimineet. Juridiset tilanteet ovat aina mutkikkaita, mutta en lähtisi liian hankalista tilanteista käräjöimään. Nyt on ihan selkeät todisteet olemassa, joten todella ihmettelen miten kyseiset henkilöt ovat antaneet tilanteiden mennä niinkuin ne menivät. Välinpitämättömyyttä? Typeryyttä? Itsepäisyyttä? Kuvitelmaa, etteivät jäisi kiinni tai etten lähtisi ajamaan oikeuksiani? Varmaan taustalla on em. asioiden yhdistelmää. Valittamiseen, käräjöimiseen ja omien oikeuksien vaatimiseen liittyy myös paljon uhkia jatkon suhteen. Sitä saa aika helposti hankalan ihmisen leiman. Sen tiedostaen taaplaan eteenpäin kohteliaasti hattu kädessä, päivä kerrallaan.

Minä olen jotenkin sisäistänyt, että minulla on vaativa persoonallisuushäiriö, mutta kuulemma niin ei välttämättä olekaan. Minulla on kuulemma joitakin piirteitä siitä, mutta monilta osin käytökseni ja ajatteluni eivät kuulemma sovikaan ko. diagnoosin kriteereihin tai sitten minä olen muuttunut vuosien varrella. Jotain häikkää minussa kuitenkin varmaan on, siis muutakin kuin vain masennus.