Lukossa, voi olla, että olen antanut sellaisen kuvan itsestäni, että "elän miehen siivellä", mutta asia ei ole ihan noin yksioikoinen. En ole halunnut julkisesti paljastaa tulonlähteitäni, itselläni on nimittäin huomattavasti enemmän varallisuutta kuin miehelläni. Olen myös myynyt kyseistä omaisuutta. Se ei kuitenkaan kartuta millään muotoa esim. tulevaa eläkettäni.
Onhan se ihmetyksen aihe, että haluan jotakin muutosta kohtuullisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta tai että koen, että jokin tässä kertoo elämänhallinnan puutteesta, mutta mulle ei ole kyse rahasta, vaan jostakin "yleiseen järjestelmään" kuulumisesta. Kyse on myös identiteetin vahvistamisesta. En ole työtön, enkä ole työllinen, en sairaseläkkeellä, mikä halvattu sitten olen?Uimahallin kassalla on vaikea selittää, kun kysyvät mihin maksuluokkaan kuulun. Mulle on helpompi maksaa täysi maksu, kun selitellä tilannettani. Siihen olen todella kyllästynyt:selittelemään etenkin kaupunkilaisille elämäntilannettani. Urbaanit näkökulmat voivat olla yllättävän suppeita.

Lukossa kiitos tsemppeistä.
Oon vähän jotain googlaillut.
Kyllähän sitä yksilövalmentajan kans mietittii ett siinä olis kyl myös sitä asiakaspalvelua, mut yksilövalmentaja myös meinas ett se olis vähän erinlaista.

Mutta joo..
Tänää on tullut käytyä 2 kertaa lenkillä.. Iltalenkillä meni pitkään, koska ei vaan ois huvittanut tulla kotia. Mut pakko kun ei oo kaveria jonka tykö mennä..

Meillä on nimittäin tylsiä vieraita kylässä..

Mietin täs ett pitäiskö pistää jo nukkuun ku ei vaan oo oikein mitää muuta tekemistä ku istua koneella..suihkussakin kyl pitäis käydä, mut laiskottaa.

Pitää selventää : kun kerron, että päällisin puolin näyttää ok:lta, kun toinen ja vain toinen käy palkkatyössä,niin ulospäin se siltä vaikuttaakin näissä olosuhteissa. Mutta en voi kirjoittaa tarkempia yksityiskohtia ihan identiteettisuojani vuoksi. Mihinkään toimeentulotukeen en olisi oikeutettu, vaikka eläisin yksinkin. Mutta edelleenkään: ei ole kyse yksinomaan rahasta ja siinä mielessä olen onnekas. Pään sisältöön mä sen elämänhallinnan haluaisin ja nyt koen, että sitä ei ole.

Rina kirjoitti 28.1.2017 21:14

Lukossa, voi olla, että olen antanut sellaisen kuvan itsestäni, että "elän miehen siivellä", mutta asia ei ole ihan noin yksioikoinen. En ole halunnut julkisesti paljastaa tulonlähteitäni, itselläni on nimittäin huomattavasti enemmän varallisuutta kuin miehelläni. Olen myös myynyt kyseistä omaisuutta. Se ei kuitenkaan kartuta millään muotoa esim. tulevaa eläkettäni.
Onhan se ihmetyksen aihe, että haluan jotakin muutosta kohtuullisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta tai että koen, että jokin tässä kertoo elämänhallinnan puutteesta, mutta mulle ei ole kyse rahasta, vaan jostakin "yleiseen järjestelmään" kuulumisesta. Kyse on myös identiteetin vahvistamisesta. En ole työtön, enkä ole työllinen, en sairaseläkkeellä, mikä halvattu sitten olen?Uimahallin kassalla on vaikea selittää, kun kysyvät mihin maksuluokkaan kuulun. Mulle on helpompi maksaa täysi maksu, kun selitellä tilannettani. Siihen olen todella kyllästynyt:selittelemään etenkin kaupunkilaisille elämäntilannettani. Urbaanit näkökulmat voivat olla yllättävän suppeita.

Ei ole mulle syntynyt kuvaa, että eläisit miehesi siivellä.
Mulla on se hyvä, että olen perityt porot ja niistä voi joku toinen pitää huolen, kun olen itse työkyvytön. Ja eikä ne ole kuin lehmät, että pitäisi joka päivä hoitaa.
Mullakin on kortti millä saisin alennuksia monessa paikkaa mutten sitä käytä. Toisaalta olen katsellut hieman syrjäsilmällä muita eikä siinä tarvi juuri mitään selitellä, jos on oikeutettu alennukseen. Se kun vaan näyttää kortin.

On kyllä aivan luonnollista, että haluaa muutoksia elämään vaikka raha-asiat olisivat kunnossa.
Minä sain äidin kuoleman jälkeen yleisen järjestyksen elämääni, laittamalla asiat numerojärjestykseen. Yksi, muista hengittää. Kaksi, syö ja juo. Kolme, hoida eläimet. Neljä siivoa------. Ensin oli vain nuo kolme asiaa, sitten lisäsin neljännen jne.
Lähes huomaamatta oli elämäni järjestyksessä parin vuoden päästä.
Tuota voisi muutkin kuin autistiset ihmiset kokeilla. Tai siksi kai minua kutsutaan autiseksi, kun elämäni on numerojärjestyksessä.

Kiitos Maanvaiva kirjoituksestasi! Hahmotat mainiosti, mitä tarkoitan maaseutuelämällä!
Sisäinen muutoksentarve ei välttämättä lähde konkreettisista olosuhteista (kuten käytettävissä olevista varoista) vaan halusta kokea uutta ja haastaa itseänsä. Itsetuntoon se varmaan osittain liittyy, mutta myös siihen, että kuvittelee, että itsellä on myös jotakin annettavaa. Ehkä suurin pelkoni olisikin juuri se, että minut arvioitaisiin työkkärissä jotenkin kelvottomaksi masennusteni tai sitten ikäni ja vähäisen palkkatyökokemukseni vuoksi. Mielenterveysongelmat nujertavat ihmisen ihan itse, ei siihen tarvita sosiaalityöntekijöiden tai työvoimaviranomaisten apua (puhumattakaan niistä ihmisistä, jotka eivät tunne sinua ja arvottavat ihmisarvosi pelkkien saavutustesi mukaan). Niille, jotka tuntevat sinut, tärkeintä on se, millainen olet-ei se, mikä olet.

Rina: Kyllä minä mielestäni ymmärrän tuota sinun identiteettidilemmaa tai "epäkansalaisuuden" kokemusta. Minähän ihmettelin jo viime keväänä tilannettasi. Enkä tiennyt taloudellisesta tilanteesta, mutta kyllähän jo silloin kirjoittelit, että sinulla on jonkinlaisia omia tulonlähteitä ja että et aivan miehesi siivellä elä. Anteeksi, en tarkoittanut että eläisit. Tarkoin ehkä lähinnä jotain sellaista, että ulkopuolisen silmiin roolisi on kotirouvan rooli, kun taas työssä käyvä miehesi helposti mielletään "perheen elättäjäksi". Rikkonainen työura on kyllä ikävä juttu. Tai pikemminkin se, että ihmisiä arvostetaan työuran kautta. Minua on aina puistattanut sellaiset ihmiset, jotka eivät ole olleet "40/15/10 vuoteen päivääkään sairauslomalla". Ennen vanhaan heitä oli enemmänkin ja minunkin työkavereina on tällaisia ollut. Vaikka en itse ole ollut hirveästi sairauslomilla, niin kyllä minuun aina välillä flunssat ja muut iskee niin, että on pakko olla saikulla. Ja joskus on joku raaja ollut paketissa ja valitettavasti myös pitkäaikaissairaudet ovat vaatineet osansa. Että olenko nyt ihan luuseri sellaisilla meriiteillä? Vai ovatko nämä "alati terveet" jonkinlaisia sankarityyppejä? Minusta on ihan käsittämätöntä, että on vaikka 10 vuoden työrupeama ilman yhtään sairauslomapäivää, huh.

Eikö keneenkään iskenyt tuo mietintäni laiskuudesta? Koetteko koskaan olevanne laiskoja?

Minä koin taas eilen sunnuntaina itseni laiskaksi. Keräilin kyllä kotoani 60-70 asiaa, jotka poistan kodistani kierrätykseen. En kuitenkaan saanut tehtyä niitä paperitöitä, enkä paria muutakaan hommaa, joista haaveilin. Tulee kiirettä tällä viikolla! Kaiken lisäksi kun tänään katsoin herätessäni kelloa, niin se näytti 11.36 😳😠🙄. Yleensähän herään ihan järkevään aikaan aamulla. Ahdistaa... Koen itseni nyt tosi surkeaksi laiskuriksi 😭🤕😯🗯️.

Pompula: 🌻🙂🌻

Laiskahan mä olen vai olenko? Oletko sinäkään, Lukossa? Tänään just Hesarin sivuilla lukee, että kun ei huvita, eikä jaksa, niin kyse voi ollakin juuri siitä itsestään eli vähintään lievästä masennuksesta. Alakulo ja jaksamattomuus eivät kuuluisikaan normaaliin elämään. Itse koen, että laiskuuteni on juuri tuota jaksamattomuutta. Ei siis huvita. Paitsi silloin, kun pakottaa itsensä tai saa jonkun inspiraation (eli paremman mielialan ja jonkinlaisen tarkoituksellisuuden tunnun. Tämäkin vaihtoehto (eli masennus) kannattaa pitää mielessä ennen kuin itseään laiskaksi toruu!
Anteeksipyyntösi kuultu 🙂. No, oikeassahan olit siinä mielessä, että mies on meistä se suurituloinen. En kumminkaan kuuna päivänä ruinaisi häneltä vaaterahaa. Ylpeys se on hiirelläkin😋. Viikolla mä ostan ruoat (järkevästi), hän taas viikonloppuna. Rahasta ei olla riidelty, kun sitä kerran on riittänyt. Eikä pidetty kirjaa, kummanko tililtä milloin mitäkin maksetaan. Siinä mielessä helppo hengittää.
Pompulasta ei ole mitään havaintoa 😞. Se on surettanut meikää.

Sellainen vielä, että ehkä sterotypiat kannattaisi unohtaa, kun on kyse sairauksista, Lukossa. Olen kova mollaamaan itseänikin, mutta sehän vie vain surkeampaan jamaan. Itsearvostusta taatusti heikentää ajatukset esim. luuseriudesta. Jos jotkut porskuttavat ikiterveinä (kunnes kuolla kupsahtavat), niin hieno juttu, mutta ei se yhtään vähennä ihmisarvoa, jos sairastaa tai jos ei ole saanut riittäviä eväitä selviytyäkseen elämästä ihan niin mallikkaasti kuin joku toinen. Edelleenkin olen sitä mieltä, että kaveria ei jätetä ja että heikoimmista pidetään huolta. Sairaudet eivät ole oma valinta, vaikka sitkeä usko siitä elääkin. Kuvitellaan, että jos ihminen vain hiukan ryhdistäytyy, niin siitä voi tulla sankari tai supermies (tai Yhdysvaltojen presidentti). Lähtökohtaisesti oletus on täysin väärä, sillä ihmisen syntymässä saadut ja kasvatuksella hoidetut tai pilatut ominaisuudet vaikuttavat jo itsessään valinnanvapauteen. Puhumattakaan mielenterveydestä, joka pohjaa vahvasti myös ihmisen perimään. Ryhdistäydy siinä nyt sitten ja voita korttipelissä, jos sulla ei kämmenellä ole yhtään valttikorttia 😋.

Laiskuuteni aiheutti se, että valvoin eilen yötä myöten töitä tehden. Aamulla heräsin aikaisin jatkamaan hommia. Nyt olen matkalla erääseen konttoriin ja jos siellä jonot vetää, niin selviän klo 16 mennessä hoidettavista asioista. Illalla ehdin sähköisesti hoitaa loput työt, joihin tarvitaan päivämääräksi 31.1.2017. Olen vähän liikaa viime tippojen ihminen. Tänään jo tapahtui eräänlainen onnenkantamoinen, kun eräs sähköinen palvelu toimi odotettua paremmin ja vapautti minulta puolitoista tuntia klo 14.30-16.00.

Rinalta kiitoksia laiskuuden armollisesta pohtimisesta ☺️❤️. Voihan todellakin olla kyse masennuksesta! Minua pidetään jo aika parantuneena masiksesta, mutta oikeanlaisella kysymyksellä minut saa parahtamaan itkuun enkä koe olevani normaalissa työkunnossa vielä.

Lukossa, eipä tuo lievän masennuksen havaitseminen liene helpoimpia diagnosoitavia edes ammattilaisten taholta. Sinähän se itsesi paras asiantuntija masennuksen suhteen olet: jos koet työkunnossasi olevan vielä puutteita, niin ei se tunne tyhjästä tule. Toki pitkä tauko voi tehdä epävarmaksi, mutta tunne se on sekin. Omalta kohdaltani muistan, että ikään kuin yritin olla "hyvä potilas" ja tuottaa psykiatrille onnistumisentunteita, ja halusin siksi esittää terveempää kuin olinkaan tai ainakin optimistia. Mulla on selvästi edelleenkin vähintään lievä tai keskivaikea masennus, mutta minkäs teet. Kesällä on helpompaa ja esim. matkat selvästi piristävät mua. Nyt on kuitenkin siedettävämpi olo kuin vuosi sitten. En kai minä edes tiedä, mikä se normaali olo on. Mutta luulisin, että siinä ihminen on innostunut ja aikaansaava, suunnitelmallinen ja merkityksellisyyttä kokeva. Ei siis tämmöinen raato, joka joutuu ponnistelemaan, että jaksaa tehdä eri asioita.

Rina: Minäkin olen halunnut olla hyvä potilas (esim. muistin hoitotiimiä joululahjoilla 🤔) ja lisäksi olen halunnut olla helppohoitoinen tapaus. Kaiken kukkuraksi minulla on kova halu päästä takaisin hommiin. Valitettavasti minun kohdalla myös fyysiset sairaudet sotkevat toipumista. Leikkauskin saatetaan tehdä ja sitä ennen on mahdollisesti lyhyt tutkimusjakso sairaalassa. Työhön paluu näin pitkän poissaolon jälkeen - etenkin kun työni vaatii vahvaa psyykeä - ei käy leikiten. Siksi opiskelen jo kuntoutusmielessä ja pian alkaa kirjallinen osa-aikatyö, jota saan tehdä omaan tahtiini. Niiden jälkeen tulee kenties työkokeilu jossain muissa kuin omissa työtehtävissäni ja vasta lopulta työkokeilu omissa tehtävissäni, jos kaikki menee hyvin. Toisaalta tuntuu kauhealta olla näin autettava tapaus 😞. Minä, sankarityöntekijä olen yhtäkkiä ihan pohjalla 😭. Sellainen se työtilanteeni kuitenkin tällä hetkellä on. Minäkään en muuten tiedä, mikä on normaaliolo. Olen sen unohtanut jo kauan sitten.

Selvisin ennen klo 16 tehtävistä hommista. Jee! Yksi juttu ei mennyt putkeen, mutta se pystyttiin juridisesti kiertämään. Jos on pakko, myöhemmin laaditaan lisäselvitys, kun viimeiset paperit saapuvat. Nyt pitäisi vielä hoitaa loput tämän päivän työt. Mietin jo puolessa välissä päivää, että teenpä tänään ekstrahommiakin, mutta kun nyt istuin alas ja söin Rinan ohjeen mukaisesti kaksi leivosta, niin en tiedä jaksanko enää nostaa pehvaani mihinkään. Huomenna on jälleen kiireinen päivä, johon sisältyy matkustusta. Ja tostaina on kiireinen päivä, eikä perjantaikaan mikään vapaapäivä ole. Yhtä kovaa minuuttiaikataulua ei kyllä enää ole kuten tänään. Hyvä juttu on se, että moni asiani on nyt vihdoin edennyt oikein kunnolla tai jopa valmistunut. Täytyisi saada kierrätykseen tuomittuja tavaroita kuljetettua sinne, minne ovat menossa. Toivottavasti saan tällä viikolla tehtyä sellaistakin työtä.

Ite oon miettinyt, että itse oon ehkä enemmänkin arkajalka kuin laiska.
Koska esim. koirien kans jaksan käydä pari kertaa päivässä lenkillä (vaikka ne kyllä onkin rasittavia välillä, varsinkin nuorempi koira), mutta jos pitäis aikaa jonnekkin varata, niin sitä en meinaa saada ikinä hoidettua.. (jos edes saan hoidettua asiaa).

Mutta joo..maanantaina olin ratsastustunnilla ja oli mukava tunti, pääsin meneen hevosella, nimeltä Helmi, jonka säkäkorkeus on noin 166 cm.
Oli kyl mukava hevonen ja mielelläni kyllä menen uudestaankin sillä.

Seuraava tunti onkin sitten torstaina ja jos silloin meen taas Helmellä, niin varustaminen voi vähän kyllä tuottaa ongelmia, koska olen niin pätkä ja Helmi on aika korkea.

Delffi: Tuo on hyvä juttu, että pystyt erottelemaan, että saamattomuutesi (esim. fysioterapeutin ajan varaaminen) taustalla on arkuus eikä laiskuus. Kun olet tuon oivalluksen tehnyt, pystyt paremmin miettimään ratkaisukeinoja.

Tänään on ohjelmassa lisää asioiden hoitamista. Olen aamulla jo matkustanut kahdella julkisella ja nyt istun pari tuntia pitkän matkan bussissa. Bussissa on sekä aasialaista että afrikkalaista puheen sorinaa. Lisäksi kuski kuuntelee radiota. Leppoisaa. Matkustan paljon julkisilla ja pyrin olemaan kiva asiakas. Tänäänkin sanoin bussikuskille "turvallista matkaa" lipun tarkastuksen lopuksi. Lipun ostin siis netistä tarjoushintaan. On ihanaa, että bussi- ja junamatkustaminen on nykyään halvempaa. Aion lukea matkalla KonMari-kirjaa, jonka lukeminen on jäänyt vähän puolitiehen.

Lupasin muuten kertoa teille omista tavoitteistani. Minulla oli vuoden loppuun mennessä tavoitteena ottaa yhteiskäyttöauto alleni ja vetreyttää ajotaitoani. Se ei kyllä valitettavasti toteutunut. Toinen tavoite oli uimahallikäynti, eikä sekään toteutunut. Vielä oli kaksi tavoitetta, joista toinen liittyi tavaran vähentämiseen ja toinen omien asioiden hoitamiseen. Ne molemmat toteutuivat. Yritän nyt kevään aikana uudelleen saavuttaa noita autolla ajamisen ja uimahallikäynnin tavoitteita.

Minä muuten olen saanut sisustusidean, kun olen KonMarin keinoin visualisoinut kotini tulevaa ilmettä. Keksin siis mitä voisin laittaa tyhjille seinilleni 🙂

Mukavaa helmikuuta teille! Valo lisääntyy!

Lukossa, omat tavoitteeni liittyvät tällä hetkellä tuohon liikuntaan. Siinä on kuitenkin se dilemma, että kun ikää tulee lisää, niin väistämättä esim. hapenottokyky heikkenee. Tavoite voi siis olla se, että pysyy edes siinä kunnossa kuin on eli ei motivoimistasoltaan ole välttämättä hirveän kannustavaa.
Sulla, Lukossa on ikään kuin monta rautaa tulessa, ja saat tehtyä asioita, mikä lupaa hyvää mahdollista työhön palaamista silmällä pitäen.
Ostin tänään B12- vitamiinia suihkeena ihan vain kokeillakseni, onko sillä mitään vaikutusta. Mullahan ei ole koskaan mitattu B12 tasoja (kumma kyllä), mutta netin B12 vitamiinin puutoslistasta löytyy kaikki ne samat oireet, joista itse kärsin. Vaikka saisikin B12:a riittävästi ravinnosta, sen imeytyminen on monimutkainen prosessi, ja siihen tarvitaan nk. sisäinen tekijä, joka puuttuu joiltakuilta ihmisiltä. Pillerimuodossaan B12 on myös huono imeytymään, siksipä kokeilen tuota suihketta. B12 vitamiinin puute liittyy myös melatoniin valmistukseen ja koska mulla ei normisti tunnu toimivan tuo melatoniinin erittyminen, niin sekin puoli herätti kiinnostukseni.
Mutta olisihan se järkyttävää, jos suihke lopettaisi masennuksen ja muut hermo+ lihassäryt ja tuntohäiriöt, kun niiden kanssa olen kärvistellyt jo monta vuotta. Jos suihke vähänkin auttaa, käyn vaikka yksityisellä mittaamassa kyseisen vitamiinitason.
Delffi, vaikka olen pitkä, niin korkean hepan selkään en tahdo päästä. Mulle tuotiinkin sellainen naurettava jakkara, jonka avulla kiivetä hevosen selkään😋.

Rina, tuollakin tallilla missä käyn, niin noustaan yleensä jakkaran päältä hevosen selkään, koska se säästää hevosen selkää ja myös satulaa.

Mutta joo..mietin tässä, että lähtiskö käymään Tokmannilla katsomassa itselleni lasten puolelta uusia farkkuja (kyllä, aikuinen ihminen ja olen niin pätkä, että lasten puolelta saattaa löytyä mulle paremmin vaatteita, kuin aikuisten puolelta).

Mulla on kyllä farkkuja muutamat, mutta vain yhet semmoiset farkut (koko 158 cm), jotka istuu kunnolla vyötäröstä ja eivät ole ns. pillifarkut. Saman tyyliset farkut kun löytäis, niin olis hyvä.