Nytköhän tämä ketju hiljenee😑❓. Toivon, että tulet takaisin, Lukossa ja toivon myös, että pysytään sovussa ihan ketjusta riippumatta 🙂. Olen muuten ällön idealistinen, kun toivon maailmanrauhaa ja uskon hyvyyteen, vaikka historia ihan muuta opettaa.
Muistaako kukaan sitä elokuvaa, jossa unimaailmassa taisteltiin pahisten kanssa, ja sitten siinä unimaailmassa nukahdettiin syvemmälle tasolle ja edelleen syvemmälle. Aikakäsitys oli ihan eri siellä uni uni maailmassa ja pahiksia ryntäsi kimppuun. En nyt muista elokuvan tai miesnäyttelijän nimeä, mutta idea unimaailman sisältämistä maailmoista oli vaikuttava.
Se idea soveltuu identiteetiltään epävarman ihmisen olemukseen. Kun itseään kuorii kuin sipulia, tulee ikään kuin uusia kerroksia. Ei voi olla varma itsestään. Kun pohdin, olenko sittenkään kiltti sisimmältäni, niin saatan tulla tulokseen, että olen, mutta sitten taas ajattelen, että jospa se onkin vain yksi sipulin kuorikerros tai unitaso, ja jos kaivaudun syvemmälle, niin vastaan tuleekin mätää ja pahiksia.
Joskus tuntuu, että viimeksi 5-vuotiaana oli tosi ja ehjä. Eikä silloin ainakaan pohtinut itseään. Pohdinnastakin seuraa se, että alkaa inhota itseään. Oman päänsä ympärillä pyöriminen alkaa tuntua itsekeskeiseltä. Olisi parempi suunnata huomionsa ihan muualle, toimeliaisuuteen ja muihin ihmisiin. No, olipa taas kerran vuodatus!
Katsoiko kukaan eilistä Prismaa? Sokerihiirille hyvää ohjelmaa. En ole oikein hahmottanut, miten paljon makeissa juomissa on tuota sokeria tai että sokeripitoinen juoma ei yhtään vähennä muuta syömistä. Kannustavaa oli se, että jo kuuden viikon sokerin rajoittamisella koehenkilöt laihtuivat keskimäärin 6 kg (paitsi se yksi, joka lisäsi kaljanjuontiaan). Viime viikkoisen sairastelun jälkeen mun ei ole tehnyt mieli makeaa, joten tästä lienee hyvä jatkaa. Iloista on myös se, että mies lupasi lähteä mukaan kokeiluun. Hyviä uutisia siis 🙂. Olisi tosi kiva, jos voitaisiin lenkkeillä yhdessä.

Täällä on kyllä hiljaista..

Mutta joo, tänään oli taas "töitä", vähän jäi toisaalta semmoinen fiilis, ett plääh..ei kiinnostais mennä huomenna. Oli nimittäin matonkuteitten leikkaamista, ja mä en ilmeisesti sitä(kään) enään osaa tehdä, koska leikkasin liian leveästi..
Pitää vaan yrittää ajatella että se on vain 2 päivää viikossa ja 4 tuntia päivässä, ett ne nyt menee, vaikkei huvittaiskaan yhtään..

Pitää vaan yrittää palata huonosta fiiliksestä siihen hyvään fiilikseen mikä tuli kun jutteli yksilövalmentajan kanssa, ja sain hänelle annettua myös nyt sen kiitoslahjan. Vaikka kyllä vähän etuajassa, koska hän kuitekin vielä jonkin aikaa jatkaakin, mut onpahan nyt annettu 🙂

Rina, juu.. Se on kyllä totta, että miten voi askellus erota. Mutta on niitä ponejakin, joilla on hevosten askeleet tai/ja tasaiset askeleet.
En usko että tuohon askellukseen pystyis koulutuksella vaikuttaan, toisilla hevosilla/poneilla on luonnostaan tasaisemmat askeleet ja toisilla ei niin tasaiset.

Delffi, mä en ole koskaan leikannut matonkuteita, enkä tiedä, miten leveiksi ne pitää leikata. En kyllä osaisi kutoa mattoakaan. Käsitöissä mulla taisi olla joku seiska, joten näköjään opettajakin tajusi osaamattomuuteni 😋. No hällä väliä, ei ole pakko osatakaan. Onko sulla seuraa siis muita työntekijöitä tuossa hommassa eli pääsetkö rupattelemaan?
Kiinnitin huomiota tuohon, kun kirjoitit, että yrität palata hyviin fiiliksiin, joita sulla oli yksilövalmentajan tapaamisessa. Olen huomannut, että yritän huonoissa mielialoissa päästä samaan eli ajatella jotakin mukavaa tai lohdullista hetkeä ja tavoittaa kyseisen mielentilan. Toisinaan se ei onnistu, mutta ainakin omat päiväni menevät vaihtelevasti eli huonompina hetkinä tyydyn vain odottamaan parempaa aikaa ja hetkeä. Tuo hyvien hetkien fiilistely on kyllä varteenotettava konsti.
Tänään on taas vähän ahdistanut/masentanut, mutta pääasia tällä hetkellä, ettei se ole jatkuvaa. Jouduin hoitamaan mamman asioita ja siinä kohtaa alakulo iski. Vointeja sulle Delffi ja muille!

Hiljasta on..

Kohta pitäis lähteä "töihin", vaikkei kyl yhtää huvittaisi.
Noo..onneks se on vaa 4 tuntia..

Tänään aattelin käydä sitten "töitten" jälkeen päivällä koirien kans lenkillä ja illalla sit ehkä nuoremman kans iltalenkin.

Nii, ja eilen tosiaan olin ratsastustunnilla. Oli mukava tunti, vaikka meninkin pikku ponilla.

Mut joo..odotan kyl tallin osalta helmikuuta kun silloin tunneille tulee yks polle lisää.

Minä osaan leikata matonkuteita, mummoni opetti. Meillä oli silloin kangaspuut ja kudoimme niillä mattoja ja ryijyjä. Minä kudoin nukkekodin mattoja kun muuhun ei hermoni riittänyt. Leveys riippuu kankaan materiaalista ja muuta en sitten muistakaan asiasta.

Delffi ja Maanvaiva, Kangaspuita taitaa olla enää harvoilla, mutta joissain kudontaryhmissä kaiketi. Itse heitin ennen vanhat ja kuluneet liinavaatteet roskiin, mutta sitten älysin kiikuttaa ne naapurilleni, joka käy kutomassa. Ja arvatkaapa vain: lahjaksi olen sitten saanut hänen hienoja kudonnaisia nyt siis näistä omista rikkeimistä liinavaatteistani ja pyyhkeistä. Koristaapa yksi upea mattokin olohuonetta 🙂.
Tämä päivä alkoi aurinkoisena, mutta nyt pilvi uhkaa taivaanrannassa. Seuraako kukaan newsner sivustoa? Siellä on koskettava eläinsuojelullinen video (sori, en tabletilla kykene liittämään linkkiä tähän). Videolla näyttää siltä, että kyse on pikkutytöstä ja tämän perheestä. Isä hylkää lopuksi tytön metsään, mutta sitten paljastuukin jotakin muuta. Tuli itku siinä kohtaa, koska kun loppukohtaus näytettiin, kaikki muukin videossa sai eri merkityksen. Pompula varmasti tykkäisi tuosta videosta 🙂 ja varmasti muutkin!
Delffille urheita saksimisia matonkuteiden parissa 🙂. Mua odottaa taas iänikuinen, joka kerran yhtä tylsä lenkki 😋.

Rina kirjoitti 19.1.2017 11:13
Toivon, että tulet takaisin, Lukossa ja toivon myös, että pysytään sovussa ihan ketjusta riippumatta 🙂.

En ole vihainen, katkera, loukkaantunut tai mitään muutakaan. Olen yrittänyt keskittyä enemmän omien rästihommieni hoitamiseen. Tänään olisi yksi ihana (ilmais)konsertti, mutta olen jostain syystä ollut niin väsynyt koko päivän, että jätän sen väliin, koska huomiselle on ostetut liput ja on siksi pakko jaksaa.

Eipä kovin monella tosiaan enään taida kangaspuita olla. Muistan että joskus mun tädillä olis ollut kangaspuut, mutta ei taida enään kait olla, kun ne vie niin paljon tilaa.

Tänään tulikin silitettyä tyynyliinoja suurimman osan ajasta ja loppuajan sitten leikkasin matonkuteita. Nyt onkin sitten 4 päivää ettei ole mitään ohjelmaa tiedossa, eli lauantaista-tiistaihin ei ole mitään ohjelmaa tiedossa. Joten se on silloin pääasiassa lenkkeilyä ja varmaan sitten koneella istumista.

Keskiviikkona sitten olisikin lääkäriaika, joka vähän jännittää. Torstaina ja perjantaina on sitten taas "töitä" ja torstaina on myös ratsastustunti. Tällä hetkellä kyllä kaikista eniten odotan torstaita.

Oli kumminkin kiva kuulla sinusta, Lukossa 🙂. Mulla on jäänyt siivoukset vähän rästiin. Uuteen Vuoteen jaksoin tsempata, mutta nyt olen taas luisunut kohti normitilaa. Onneksi jo siivotut kaapit pitävät lisääntyneen tilan myötä jotenkin kutinsa.
Huomenna pitäisi mennä kylään ja se vähän jännittää ja rasittaa näin etukäteen. Ryhmässä keskusteleminen ei ole mun vahvimpia puoliani. Klaaraan sen kyllä, mutta vähän väkisin, eikä mulla ole rento olo. Siksi vierailu vie enemmän kuin antaa energiaa.
Joskus kauan sitten kynttiläkaupassa oli tyttö, joka oli jotenkin "sekaisin". Hän kulki kaupassa ympäriinsä ja kyseli ihmisiltä, että "mistä sitä valoa oikein saa". Tapaus on jäänyt mieleen, vaikka tuolloin olin itse ihan hyvässä kunnossa. Myöhemmin sitä on oivaltanut, miten olennainen ja tärkeä kysymys se itse asiassa onkaan.
Olen saanut valoa tukinetistä, eilen esim. luin viikari2:n tekstin masennuksen taittamisesta ja sen sietämisestä (ketjussa kun mitkään hoitokeinot eivät auta- nimi taisi olla tämä?). Vaikka masennus ei kokonaan paranisikaan, niin parempia aikoja voi tulla.
Toivotan hyvää viikonloppua ja toivonkipinöitä! Missähän taas Pompula on touhuillut, kun ei ole kuulunut mitään vähään aikaan?

Onpa täällä kyl hiljaista edelleen..
Odottaakohan porukka maanantain chattia?

Mut joo.. Täällä on kyllä nyt hieno ilman ulkona, "vain" - 8 pakkasta ja aurinkokin vähän paistaa pilvien takaa. Tulikin käytyä puolentunni lenkki koirien kans äsken. Kävelin koirapuistoon, jonne on noin 3 km kotoota ja siinä meni semmoinen 30 min. Lisäksi olin vielä koirapuistossa noin puolituntia ja eipä siellä ketään muita ollut koko aikana, kun olin puistossa.

Tainnut kaikki unohtaa tuon puiston olemassa olon, kun se on nykyään puolta pienempi, kuin aiemmin :/

Mut joo..aattelin kyllä käydä vielä toisen lenkin tälle päivälle, koska ei koko päivää viitsi koneellakaan istua. Aktiivisuusrannekkeen mukaan pitäis käydä vielä ainakin tunnin kävelylenkki. Mut saa nähä miten saan koirat lähteen sitten toiselle lenkille, ois kyl hyvä jos edes toisen sais lenkille mukaan.. Yksin lenkkeily ilman koiria on nimittäin todella tylsää..

Rina kirjoitti 20.1.2017 22:41
Missähän taas Pompula on touhuillut, kun ei ole kuulunut mitään vähään aikaan?

Pompulaa minäkin hieman kaipailen. Pompula tuli mieleen, kun olen nyt päässyt mappien äärelle tässä siivousurakassani. Minulla on siis hirveästi mappeja, mutta siitä huolimatta ikkunalaudoille ja sinne tänne muuallekin on päässyt muodostumaan paperipinoja. Yritän nyt noita paperipinoja käydä vähitellen läpi heittäen osan papereista hiiteen ja mapittaen osan. Näin yritän päästä eroon paperipinoista. Joutunen kuitenkin vielä sen jälkeen käymään kaikki *puuh* mapit läpi karsien niistä kaikkea turhaa. Olisi aivan upeaa saada mappien kokonaismäärää selvästi nykyistä pienemmäksi. Osan papereista tulen varmaankin skannaamaan sähköiseen muotoon, vaikka Pompula siitä ihan aiheellisesti varoitteli. Skannattavat paperit ovat varmasti enemmän työhön liittyviä papereita. Minulla on nimittäin tällä hetkellä kotona kauheasti työelämän mappeja ja kirjoja. Ennen ne olivat suurelta osin työhuoneessa. Siinä määrässä on varmasti karsittavaa, mutta myös skannaamisen tarpeessa olevaa. Pompula puhui kyllä aivan järkeviä sen suhteen, että usb-tikut ja muut ovat haavoittuvaisia. Sähköisistä materiaaleista täytyy olla varmuuskopiot. Työpapereiden suhteen minulla on kuitenkin tietyn kokoinen "arkisto" normaalisti pyöriteltäviä asiakirjoja ja niitä olisi kyllä helpompi käyttääkin sähköisestä arkistosta. Lisäksi niiden häviäminen ei ole suuri probleema, koska ne on muualta uudelleen saatavissa, mutta kyllä ne silti täytyy omissa varastoissa olla, koska niitä tarvitsee säännöllisen epäsäännöllisesti. Joutunen siis tekemään jonkinlaisen hybridiratkaisun paperipaljouteni kanssa. Hävittämistä-säilyttämistä-digitalisoimista. En muista enää niitä Rinan numeroita, miten paljosta mappimäärästä hän pääsi eroon. Minusta se oli kuitenkin tosi iso määrä. Ihmettelin jo silloin, miten hän oli jaksanut niitä niin hirveästi lyhyessä ajassa käydä läpi! Nyt ihmettelen lisää. No, olen minäkin aika tehokkaasti saanut paperipinoja madaltumaan, mutta kauhean puuduttavaa hommaa tämä on. Sulatan samalla pakastinta, johon pari päivää sitten poksahti jäähdytyksessä ollut kolapullo, pesen pyykkiä, pidän taukoja ja keksin tähän rinnalle kaikenlaista muuta urakkaa, kun niin puuduttaa kyseiset paperit. Todella tärkeästä työstä on kuitenkin kyse, sillä kotiini on todella kertynyt paperia. Olen lyhyessä ajassa koonnut kolme täyttä paperikassillista keräyspaperia nurkistani. Silti tuntuu, että lehtipinot ovat yhtä korkeat kuin ennenkin, eivätkä kirjat vähene ja mappeihin en ole vielä edes kunnolla ehtinyt koskea.

Lahjoitin vastikään 15 kirjaa pois. Nyt keräsin 21+7+19 kirjaa, jotka seuraavaksi lähtevät kirjastoihin ja divariin. Poistettavien tavaroiden laskeminen tuo minulle jotain ihmeellistä tyydytystä. Nettikirpputorini pistin jouluksi kiinni, enkä ole sitä vielä uudelleen avannut. En ehdikään sitä avaamaan varmaan ennen helmikuun puoliväliä. Hitaaaaaaaaaasti mutta varmasti roina vähenee. Näen pian erään ystäväni. Hän saa lahjaksi tavaran, joka on käyttämättömänä seissyt hyllyssäni. Se sopii hänelle kahdesta eri syystä. Itse olen kyseisen tavaran kyllä joskus itselleni ostanut. Ilmeisesti silloin kuvittelin kyseistä tavaraa tarvitsevani?

Oli ihanaa & mahtavaa kuulla Rinan raivattujen kaappien pysyvän paremmin ojennuksessa. Siihen minäkin pyrin, kuten olen varmaan tuhat kertaa kirjoittanut. Minulla ei siis ole ollutkaan aivan järjettömästi tavaraa ja olen luullut olevani aika hyvin kartalla sen suhteen, mitä minulla on. Kuvittelin aiemmin, että ongelmani on lähinnä paikkojen sekaisuus, tavaroiden huonot sijoittelut jne. Tavaraa läpikäydessä aika usein tulee kyllä mietittyä, että "onko mulla tällainenkin" tai "miksi mulla on näitä näin monta" jne. Jotenkin yököttävän yltäkylläistä 😝. Toisaalta mä olen kyllä mestari kaiken risan tavaran säilömisessä "tätä voi vielä tarvita/korjata/käyttää varaosina tms." Hullua!

No, ehkä minun täytyy mennä jatkamaan tuota paperirumbaa 😟...

Hei 🙂

Minäkin kävin tänään aamulenkillä. On tosi hyvä ilma. Ihanaa kun aurinko paistaa. Kiva kun sinulla on koiria. Voisin itsekin joskus myöhemmin hommata koiran. Nyt pitäisi siivota mutta ei meinaa energiaa riittää. Tänään olen väsynyt. No teen niin paljon kuin jaksan. Illalla voisin katsoa Netflixiä 🙂

Hmm.. Täällä on tällä hetkellä aika kylmä keli ulkona, koska siellä on tällä hetkellä ainakin - 10 astetta pakkasta. Saa nähä lauhtuuko tuo tuosta, toivottavasti lauhtuis iltaan mennessä, että pääsis käymään koirien tai ainakin toisen koiran kans edes illalla sit lenkillä.

Ei nimittäin tee hyvää istua koneella ja telkkarin ääressä koko päivää, koska se ei oo hyväksi selälle (eikä silmillekkään).

Vähän tässä mietityttää että tuo viime torstai, ett oiskohan sittenkin pitänyt vielä ven

Kirjoitin eilen pitkähkön viestin, mutta jätin sen lähettämättä puolivahingossa tai -tarkoituksella. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Olin eilen konsertissa. Meinasin pukeutua kimalteeseen, mutta jokin löi vastaan ja pukeuduin pelkkään mustaan kuin surupukuun. En ole kyllä vieläkään oma itseni, vaikka moni asia onkin jo hyvin tai ainakin paremmin kuin viime vuoden tammikuussa. Jotenkin koen tuon "oman itseni" myös nyrjähtäneen. Sille on tapahtunut jotain peruuttamatonta ehkä. En pysty palaamaan samaan vanhaan, enkä saa riittävän napakkaa otetta uudenlaisesta "omasta itsestäni". Täällä sitten vaan hapuilen ja harhailen. Se kuvaa hyvin tätä kotiurakkaanikin: Revin vähän kerrassaan auki hyllyjä, laatikoita, pinoja ja nyssäköitä niin, että koti on kuin pommin jäljeltä. Kodista lähtee ulos roinaa ja roskaa hiljaisella virralla, mutta alituinen sotku ja keskeneräisyys rassaa mieltä eikä valmista tunnu tulevan. Olenkohan ottanut itselleni liian suuren urakan vai pitäisikö minun vaan ajatella, että tekemällä tämä valmistuu? Eräs kodistaan runsaasti tavaraa vähentänyt blogin pitäjä kertoi, että hänen tavaran vähennysprojekti vei neljä (!) vuotta. Kotini ja mieleni ovat ehkä aika samanlaisessa tilassa loppujen lopuksi. Kuin pommin jäljiltä molemmat.

Kysyin muistaakseni jo aiemmin Rinalta, että mihin hän tavaran vähentämisellään tähtää. Olen miettinyt omalta kohdaltani samaa kysymystä. Helppo vastaus olisi sellainen, että tähtään avarampaan kotiin, josta löytäisin tavarat helpommin ja jonka pitäminen siistinä olisi helpompaa. KonMari-kirjassa suhtaudutaan asiaan kuitenkin syvällisemmin:

"Ennen kuin ryhdyt heittämään tavaroita pois, pysähdy miettimään asiaa kunnolla. Toisin sanoen visualisoi, millaisesta elämäntyylistä haaveilet. Jos jätät tämän vaiheen väliin, koko prosessi viivästyy ja takapakin riski kasvaa huomattavasti. 'Haluan elää ilman roinaa' tai 'Haluan osata panna tavarat oikeille paikoilleen' ovat liian ylimalkaisia tavoitteita. Asiaa pitää miettiä syvemmin. Ajattele niin konkreettisesti, että pystyt näkemään elävästi mielessäsi, millaista olisi elää roinattomassa kodissa." (Lainaus KonMari-kirjasta)

KonMari-kirja kertoo siivottomasta 25-vuotiaasta naisesta, joka haaveili 'naisellisemmasta elämäntyylistä'. Kun hänen piti visualisoida asiaa terkemmin, hän kertoi kirjan mukaan näin:

"No että kotiin tullessani lattialla ei olisi roinaa... ja että huoneeni olisi siisti kuin hotellisviitti eikä siellä olisi näköesteitä. Minulla olisi valkoinen antiikkilamppu ja sängyllä pinkki päiväpeite. Ennen nukkumaanmenoa kävisin kylvyssä, polttaisin tuoksukynttilää ja kuuntelisin klassista paino- tai viulumusiikkia samalla kuin tekisin joogaharjoituksia ja joisin yrttiteetä. Ja kun nukahtaisin, ympärilläni olisi kiireetön tilan tuntu." (Lainaus KonMari-kirjasta)

KonMari-kirjan mukaan tällaisen visualisoinnin jälkeen seuraava askel on "selvittää, miksi haluat elää niinkuin haaveilet."

"Miksi haluat aromaterapiaa ennen maatamenoa? Miksi haluat kuunnella klassista musiikkia samalla kuin joogaat? Jos vastaat: 'koska haluan rentoutua' ja 'haluan joogata, jotta saisin painoni putoamaan', kysy miksi haluat rentoutua ja miksi haluat laihduttaa. Ehkä vastauksesi ovat: 'en halua lähteä aamulla väsyneenä töihin' ja 'haluan laihduttaa ulkonäkösyistä'. Kysy jälleen kunkin vastauksen kohdalla: 'Miksi?' Toista nämä vaiheet kolmesta viiteen kertaa kaikkien kohtien osalta." (Lainaus KonMari-kirjasta)

Eli KonMari-metodissa mennään vähän hassullakin tavalla omien toiveiden ytimeen materialähtöisesti. Aloitetaan roinasta ja yritetään päätyä omien haaveiden syntysijalle. Olen aika paljon pyöritellyt tällaisia kysymyksiä. Olen myös miettinyt, miksi minulle on kertynyt tiettyjä roinia. Mitä olen ajatellut niitä hankkiessani/vastaanottaessani? Mistä olen silloin haaveillut? Miksi nyt ajattelen toisin? Jotkut vastaukset tuntuvat yksinkertaisilta, mutta toiset vastaukset eivät löydykään niin helposti. Mietin myös, että käynkö jonkinlaista ikäkriisiä läpi. Se on mahdollista. Rina taisi kirjoittaa miehestään, että tälle tavara yhdistyy turvallisuuteen. Siis jos muistan oikein! Minä joskus elin sellaista vaihetta, että minulla oli tosi vähän tavaraa kodissani, enkä ostanut juuri mitään materiaalista. Halusin pystyä vaihtamaan paikkaa eli muuttamaan helposti ja elin sellaista 'väliaikaiselämää'. Olen nykytilanteessa palannut välillä muistelemaan, miten fiksu olin silloin 😉. Totta puhuakseni on myönnettävä, että tuolloin minulla oli aika paljonkin tavaraa varastoituna. Eli poissa silmistä, poissa mielestä. Nyt kun hävitän myös noita varastoja, tilanne on ihan erilainen. Ajatukseni tuntuvat juuttuneet menneisyyden pohtimiseen: 'miksi olen tämänkin säilyttänyt?', 'mistä silloin haaveilin?', 'mihin tarpeeseen olen nämä tavarat säilönyt?' jne. Tulee mieleen sellainen menneisyyden psykologinen ta psykoanalyyttinen vatvominen, mitä en halveksu, mutta mihin en myöskään haluaisi juuttua. Yritän puoliväkisin kääntää ajatuksiani tulevaisuuden miettimiseen, kuten KonMari kehoittaa. Olen jo saanuttanut visualisoidun haavekuvan kodistani 'sitten kun', mutta en meinaa saada otetta niistä perimmäisistä syistä. Miksi haluaisin pöydälleni leikkokukkia? Miksi haluaisin kodistani nykyistä valkoisemman? Miksi haluan eroon sadoista kirjoistani? Miksi haluan karsia ja uudistaa ruokakaappieni sisällön? Miksi haluan säilyttää tietyt työpaperit? Varmaan minun täytyy vaan kysyä itseltäni noita kysymyksiä ja käydä ne KonMarin suosittelemat 3-5 kierrosta koko ajan syvemmälle porautuvia miksi-kysymyksiä 🤔...

Viesti lähti etuajassa..

Elikkä vähän muuten mietityttää viime torstai, koska mietin että oiskohan sittenkin pitänyt sitä ns. kiitoslahjan antamista venyttää eli antaa vasta myöhemmin..
Mut no, eipä kait sillä väliä oo että kiitoslahja on annettu etukäteen..eipä ainakaan enään voi unohtua kiitoslahjan antaminen, kun se on annettu etukäteen.

Mut sitä en kyl tiiä että miksi ihmeessä jännitin sitä lahjan antamista etukäteen, kun ei se kuitenkaan mikään vaikea asia ollut..
Voisin antaa uudelleenkin kiitoslahjan yksilövalmentajalle