Rina kirjoitti 4.1.2017 12:35
Mikä on teidän lempparisapuskaa?

Tulin juuri ulkoa ja nyt ihan nenä valuu ja kurkkua kuristaa. Siis pistelin menemään aikamoista vauhtia kotiin tullessa, vaikka on jonkinlainen flunssa päällä. Tämä Rinan kysymys sopii juuri tähän hetkeen kommentoitavaksi. Olen mielestäni todella kaikkiruokainen. En ole aiemmin niin ajatellut, mutta kun olen aikuisiällä törmännyt kauhean valikoiviin ihmisiin, niin olen tajunnut itse syöväni melkein kaikkea. Minäkin tykkään mausteisista ruoista. Saa olla tulistakin ja inkiväärikin menettelee, mutta itämaisista mausteista minut hurmaa inkiväärin sijasta mieluummin curry, garam masala, jeera, kaneli, neilikka, sitruunaruoho, kalakastike, seesam, tuore korianteri jne. Erityisesti intialainen ruoka on lähellä sydäntäni, myös vietnamilainen ja thaimaalainen ovat hyviä. Kiinalaisesta, japanilaisesta ja korealaisesta keittiöstä tykkään suurelta osin. Olen kuitenkin myös suuri kalaruokien ystävä ja tykkään kaloista ns. suomalaisittain laitettuna. Loimulohi ja savulohi, namnamnam. Syön mielelläni ahventa, siikaa, kuhaa, taimenta, muikkua, silakkaa, madetta sekä myös roskakaloja hyvin laitettuina. Silliä löytyy aina kaapista, Matjes-, sipuli- ja tillikastikkeet ovat herkuimpia. Janssoninkiusaus on yksi lempiruoistani eli anjoviskin on hyvää ja se toimii myös suolaisissa piirakoissa. Suomalaisesta keittiöstä minulle maistuu myös lohikeitto, lihakeitto (juuri kyllä söin ravintolassa huonosti maustettua keittoa, ihan laakerilehdelle maistui), lihapullat, karjalanpaisti, poronkäristys, merimiespihvi, metsästäjän pihvi, Lindströmin pihvi, lammasruoat jne. Suomalaisissa ravintoloissa tilaan aika usein maksaa, koska tykkään siitä, mutta sitä tulee harvemmin itse laitettua. Ulkomaisista ruoista minulle maistuu myös BBQ-herkut (ilman ranskalaisia), mausteiset pastat (kermaisista en niin välitä), etanat, pizzat, välimerelliset kasvisgratiinit, Lähi-Idän mausteiset pataruoat jne. Eli taidan olla melkoinen herkkusuu. Nautin ruoasta, vaikka syönkin paljon valmisruokia. Yksi suosimistani valmisruokasarjoista on pakastealtaissa myytävä Kitchen Joy -sarja, joskin joistain sen sarjan makuvaihtoehdoista en pidä ollenkaan.

No nyt on kyllä black outien black out 😀 ...en meinannut muistaa miten eri välilehdille tukinetissa päästään 😎 Lukossa antoi tosi tyhjentävän vastauksen 😀 Minä tein niitä pannukakkuja ja tänään oli olo, että joku on ladannut mun keskivartaloon ylimääräisen 5 kg. Oli ihan vaikea liikkua! Eiköhän se tästä piakkoin tasoitu 😳 Pizza, kanaruoat, hyvin tehty lasagne, kasvikset/vihannekset uunissa, suolaiset piiraat, kiinalainen, nepalilainen, sitten on paljon ruokia, joita en valmista, mutta joista pidän. Yksinkertaiset raaka-aineet ja mausteet. Pippurit (ei chili), valkosipuli, sipuli, ketchup, curry, salvia, meirami, pizzamauste jne. Ennen tykkäsin tulisista ruoista ja garam masalasta ym., nykyisin en voi sietää.

Pää lataukseen, zip! 😉

Itse en pidä kovin mausteisesta ruoasta..ja lempiruokia on ainakin broileripihvit ja makaroonilaatikko.

Mut mitähän ihmettä sitä keksis tälle päivälle, kun pakkastakin on semmoiset - 28 astetta..en tykkää yhtään.

Tänäänkin jää lenkit väliin.. Eilen vielä just ja just tarkenin kävellä lähimpään kauppaan, mutta sieltä sitten vanhemmat tuli hakeen autolla.

Mutta tänään taitaa lenkkeilyt jäädä myös omalta osaltani pois, eikä se oikein tee hyvää tuolle selälle.

On kyllä käynyt mielessä, ett pitäiskö käydä uimahallila kuntosalilla ja uimassa, mut ehkä kuitenkin turhan kylmä käydä uimahallissa ja lisäksi yksin on tylsää käydä..

Lisäksi näyttää vähän siltä että tuon pakkasen takia tuskin on ratsastustunteja tänään ☹️

No, huomiselle pitäis lauhtua, joten toivon mukaan lauhtuis ja pääsis huomenna kunnon lenkille.

Kuntosalia, Delffi! 🙂🌻. Sopii jokaisen vartalolle ikään katsomatta. Siihen muuten jää koukkuun.
Olipa tyhjentävät selvitykset lempiruoista 😎. Tosiaan, Lukossan olisi ollut paljon helpompi tehdä lista niistä eväistä, jotka eivät maistu😉. Olet perusteellinen selvityksessäsi niin kuin yleensäkin🙂🌻.
Noh, Pompula, kyllä se pizza maistuu mullekin, kyytipoikana syyllisyys. Erityisesti sellainen ohutpohjainen ja rapea punasipuli, kana ja tuore herkkusieni pizza. Mutta makaronilaatikkoa en ole varmaan syönyt kolmeenkymmeneen vuoteen (Delffi huom.). Varmaan se ihan hyvää on, mutta välttelen makaroni- ja pastaruokia niiden sisältämien "turhien " hiilihydraattien vuoksi. Lisäksi kaipaan ruokaani voimakkaita mausteita.
Eilen sain siivouspuuskan ja lajittelin jouluna vähän kasaantuneet tavarat paikoilleen. Jatkuva siivous parempi ja helpompi tapa kuin vain silloin tällöin tapahtuva. Olen muuten ostanut kaksi uutta tavaraa😋😋. Uudet lenkkitossut ja fleecetakin, verkosta molemmat. Kahta en vaihda:urheiluvaatteita ja ????? Aletietoisuus iski joulun välipäivinä, joten edullisesti mentiin.
Tänään on salia ja kauppareissu. Tammikuuta taaperretaan🙂👍.

Huomentapäivää! Nukuinpa pitkään tänään. Valvoin kyllä yöllä yskimisen ja lumitraktorin metelöinnin vuoksi.

Rina kirjoitti 4.1.2017 12:35
Jotakin ohjelmaa tulevalle vuodelle: menen muistisairaiden omaisten vertaistukiryhmään. Kokoonnutaan kerran kuussa. Se, kuinka hyvin porukassa viihtyy, riippuu varmaankin ihan kemioista. En ole mikään "ryhmäihminen", mutta täytyy sitäkin kokeilla. Hyvällä tuurilla sitä voi vaikka ystävystyä jonkun kanssa. Tai sitten ei😋. Ja jos koko juttu alkaa tuntua hyödyttömältä tai vaikealta ottaa osaa, niin mikään pakko siellä ei ole käydä.

Muutenkin tuntuu nyt siltä, että jotakin ohjelmaa olisi keksittävä. Pieni kylpyläreissu? Olen maininnutkin, että mua ei kylpylään saa uimapuvussa. Mutta katin kontit, mitä väliä sillä on, miltä näyttää. Jos jonkun silmää alkaa koskea, niin siirtäköön katseensa.

Kätten taputuksia Rinalle! Hyvä asenne sinulla tuota ryhmää kohtaan. Tuli mieleen se sanonta "jos ei se anna, niin ei se otakaan" vai miten se meni. Minäkään en pidä itseäni erityisenä "ryhmäihmisenä", mutta aika usein minä erilaisiin ryhmiin kuitenkin ajaudun. Taidan olla niin asiakeskeinen ihminen, että hakeudun vaan toistuvasti minua kiinnostavien asioiden pariin ja se tarkoittaa usein ryhmiin menemistä, vaikken ryhmään ihmisten vuoksi hakeudukaan.

Kylpylästä muutama sana. Minähän olin loppuvuodesta kylpylässä, mutta toki liikkuvan nettiyhteyden kanssa, jotta ette huomaisi mitään 😉. En tiedä, mitä asiaa vartalossasi arastelet, mutta sen voin sanoa, että kaikenlaisia kroppia siellä näki. En kyllä niin kovasti keskittynyt toisten vartaloita tuijottamaan, mutta esimerkiksi ylipainoisia ihmisiä oli ihan kovasti. Olen itse tällä hetkellä lihavampi kuin koskaan elämässäni, mutta kylpylässä koin itseni suorastaan normaalipainoiseksi, mikä ei pidä paikkaansa. Tarkoitan, että painotaulukon yläpää oli kylpylässä erittäin hyvin edustettuna. Toki ongelmasi voi olla jokin ihan muu asia, mutta sanoisin kyllä, että ei kannata rakentaa itselleen esteitä. Kaikki eivät tietenkään kylpylään himoitse, mutta jos kylpylään tekee mieli ja on siihen mahdollisuus, niin miksi ei tarttuisi tilaisuuteen.

Ihanaa, kun suunnittelette kevättä ja kevään ohjelmia! Pelkästään keväästä puhuminen tuntuu toivoa herättelevältä.

Lukossa, Paljasta nyt hyvä ihminen, missä kylpylässä kävit 😉. Siis jos menee vaikka Imatran kylpylään, niin siellä näkee lähes pelkästään venäläisiä, jotka on täyteen makeupiin tällättyjä, kampauksiaan varovia naisia 😋. Jokaisen itsensä tuntevan kylpylän pitäisi mainostaa, keitä asiakkaat ovat😎- tyyliin "tänne ovat vanhemmat rouvat tervetulleita, ei painorajoitusta". Olisi myös ihanaa, että kylpylävuorot pelkästään naisille olisivat totta. Vai kävitkö peräti Virossa? Vähän himottaisi uiskennella, mutta näin talvipakkasilla vielä mieluisampaa olisi käydä erilaisissa saunoissa ja ehkäpä hoidoissakin.
Asia minuakin tässä ryhmätapaamisessa kiinnostaa, siis tieto. Netistäkin kaivan toki asiaa, mutta tähän huoltopuoleen (ruokapalvelu, kotihoito, sairaanhoito) saa ehkä paremmin tietoa ihan paikan päältä eli kyseisen tk:n omaistukiryhmän ohjaajilta.

Rina kirjoitti 5.1.2017 12:7
Lukossa, Paljasta nyt hyvä ihminen, missä kylpylässä kävit 😉. Siis jos menee vaikka Imatran kylpylään, niin siellä näkee lähes pelkästään venäläisiä, jotka on täyteen makeupiin tällättyjä, kampauksiaan varovia naisia 😋.

Luulisi kyllä, että ne siellä Imatrallakin ovat tätä nykyä tarkkoja vetensä puhtaudesta. Uima-altaisiin pitää mennä suihkun kautta ja lakattuihin hiuspehkoihin sekä meikattuihin naamoihin suhtaudutaan "allaspoliisin" toimesta jyrkästi. Kotiani lähimmän uimahallin aulastakin löytyy venäjänkieliset kyltit, että hiukset ja naama on pestävä ennen altaaseen menoa. Aiheesta on kirjoitettu lehdessäkin, kun uinninvalvojilla oli yhteen aikaan ongelmia juuri venäläisnaisten kanssa. Itä-Suomessa kuitenkin olin, Kuopiossa. En siinä Siilinjärven puoleisessa kylpylässä, vaan kuopiolaisessa. Siellä on hauska putkiliukumäki, jota sinulle suosittelen 😉, jos sinne päädyt. Kun olin siellä, en kuullut kenenkään puhuvan venäjää, mutta venäjänkielisiä kylttejä näkyi ympäri rakennusta. Minusta kylpylä oli "juntimpi" kuin muut kylpylät, joissa olen vieraillut. Ruokakin oli aika heviä. Hyvin siellä kuitenkin mieli lepäsi. Saunoja on kuitenkin vain tavallinen ja höyrysauna. Savusauna löytyy rannasta, mutta sinne ei pääse joka päivä. Kaksi kosmetologia ja kampaaja on talossa, mutta ajat kannattaa varata etukäteen. Ravintolapuoli on aika iso ja paikka on suosittu tanssipaikka. Tanssia ja karaokea on joka ilta. Kylpyläosasto on siihen nähden mielestäni pieni, joskaan ei pienin näkemäni. Esimerkiksi Naantalin, Caribian ja Haikon kaltaisissa paikoissa meno on erilaista, joskin jokaisessa omanlaistaansa. Runsaasti kylpylöissä käyvillä asiakkailla on varmasti omat lempipaikkansa, niin erilaisia Suomen kylpylät ovat tarjonnaltaan, hengeltään, ruoaltaan jne. Nettisivuista saa jotain osviittaa. Tuo mainitsemasi "asiakasryhmätiedotus" olisi varmasti hyvä lisä markkinointiin 😀. Asiakaskunta taitaa kuitenkin vaihdella aika hurjasti vuoden varrella joka paikassa. On sattumaa, osuuko allasosastolle yhtä aikaa missikiertueen vai Pyhtään eläkeläisten kanssa. Sinulla on nyt hyvä mahdollisuus haastaa itsesi 🙂👍!

Minä tiesin, minä tiesin 😋 Siellä sitä pulikoitiin, kun arvelin, että Lukossa saattaa olla kylpylässä! Vaan mitään ei virkannu. Rinan mainoslause on mainio 🙂🌻

Minulle tuli eilen kotiin, varmaan 20 uutta tavaraa ja tänään varmaan toiset saman moiset 😳 Makaronilaatikosta tykkään myös, silloin tällöin. Sipulia pitää olla! 🙂

Olen armottoman väsynyt. Voisiko kauhakuormaaja tulla hakemaan kotoa? Kauhassa voisi olla untuvapeitteet ja se voisi olla vuorattu pehmeäksi ja lämpimäksi. Sitten se tuudittaisi puksutuksellaan uneen, aina siihen saakka kunnes olen siirtynyt paikasta A paikkaan B jne.

Areenassa on jokin hullu filmi, tai dokumentti. Käykää katsomassa. En ole vielä itse ehtinyt. On siellä noin 30 päivää.

Ketä se omaishoito koskettaa Rina? Anteeksi, en muista olivatko kummatkin vanhempasi elossa. Voihan se tietenkin koskettaa myös miehesi vanhempia.

Nyt on virrat matalalla, jostain pitäisi saada lisää. Ja saliliikunta ei sovi kaikille 😋 Koettu on. Kun taas oman kehon painon kanssa työskentely voi mahdollisesti sopia, mutta ei kuitenkaan sovi kaikille. Sääntö se mikä sopii minulle, sopii kaikille, ei päde, tai edes suurimmalle osaa. Delffi voisi mennä kokeilemaan uimahallia ja salia. Onhan siellä hiustenkuivaajat ja saunat, tai ota oma hiustenkuivaaja mukaan. Tai ehkä jompaa kumpaa, niin tiedät kumpi sopii, vai sopivatko kummatkin?

Pompula kirjoitti 5.1.2017 13:4
Minä tiesin, minä tiesin 😋 Siellä sitä pulikoitiin, kun arvelin, että Lukossa saattaa olla kylpylässä! Vaan mitään ei virkannu.

😀😋😉
...ja minä tiesin, että täällä on yksi, joka muistaa ja huomaa kaiken, vaikka väittää olevansa koko ajan ns. hakusessa. Ollaan hassu poppoo 🌻🙂🌻!

Junttikylpylää olen hakenutkin😋😉. Pyhtään huononäköiset eläkeläiset sopisi mun pirtaan 🙂🌻 ja sopeutuisin joukkoon kuin kala veteen!
Ei varmaan sali kaikille sovi, hmmm tai siis olen ymmärtänyt, että juuri laitteilla liikkeet ovat turvallisimpia tehdä. En siis tarkoita vapaita painoja. Kehonpainolla tehtävät liikkeet ovat muuten yllättävän raskaita😉.
No, taas tuli käytyä ja rehkittyä. Sen jälkeen koittaakin sitten sohvalla löhöily, kun muka väsyttää niin kovasti😋.
Mun piti vielä kirjoittaa yhtä sun toista, olisiko aivot valuneet sohvan poimuihin🙄? Ai niin, mamma se tuosta muistihäiriöstä kärsii, on tyystin sairaudentunnoton ja selittelee, mutta muistitesti puhuu karua kieltään. Ei siinä mitään, jos kyseessä olisi vanha herttainen mummo, mutta mutta.. Elävistä tai kuolleista ei saisi sanoa pahaa sanaa, ja yritän olla ymmärtäväinen itse kunkin puutteiden suhteen, mutta väliin olen melkoisen uupunut ja myös tuo verenpaine nousee, ymmärrättehän. Vertaistuki tässäkin ns. Omaishoitajuusasiassa on paikallaan, että jaksan olla diplomaattinen, välttää hankausta. Omat tunteet täytyy siirtää syrjään, koska toisen ihmisen luonne ei paremmaksi muutu, ei ole muuttunut, eikä ainakaan muistisairauden vuoksi tule muuttumaan paremmaksi. Joten diilit tapahtuvat oman pääni sisälle, jotta selviän pienimmillä vaurioilla "näistä haasteista".
Jouluko meni ohi jo? Höh, eihän se edes tullut! Anyway:hyvää loppiaista kaikille.

Heräsin jo neljän jälkeen. En tiedä, mikä valvottaa, mutta en ole yhtään ahdistunut. Äsken keitin kahvia, kun en jaksanut enää pidempään odotella.

Päivän ohjelmassa on *tattadaa* SIIVOUSTA 🙂! Jälleen kerran. Tänään sää on mitä mainioin pakastimen sulatukseen. Eli laitan pakasteet parvekkeelle urakan ajaksi. Myös jääkaapin haluaisin ehtiä putsaamaan ja lisäksi voisin antaa muutamille kuivaelintarvikkeille kyytiä. Astioille voisin pitää "katselmuksen" 😉.

Luin yöllä KonMari-kirjaa ja kyllä se herättää ajatuksia. Minä kyllä karsin tavaraa, järjestelen ja siivoan, mutta toistaiseksi ihan eri menetelmällä kuin KonMari. Edelleen kuitenkin haaveilen marittavani jossain vaiheessa loput tavarani, sitten kun niitä ei ole enää näin julmetusti. Mietin kirjojanikin... Eiväthän ne olisi edes mahtuneet yhtä aikaa levitettäväksi esim. olohuoneen lattialle. Tai ainakin olisin saanut jonkun kohtauksen sellaisen projektin aikana. Sitten kun kirjoja on enää joku 300-400, niin niitä ehkä pystyykin käsittelemään yhdellä kertaa.

Tässä hieman turinaa, saisinko palautetta?

KERTOMUS KAMELEONTISTA ELI TAUSTAAN SULAUTUMISEN TAITO

Elinvuodet 1-4

Kun kameleonttivauva syntyi, hänellä oli melko lokoisat oltavat. Ei juuri tarvinnut piitata ympäristöstä, sillä kaikki sujui helposti ja automaattisesti.
Paitsi että hänet jätettiin puolivuotiaana munuaisongelmien vuoksi yksin sairaalaan moneksi kuukaudeksi yllättäen ja kesken imetyksen. Vanhemmat muuttivat sillä välin toiselle paikkakunnalle. Elossa kuitenkin pysyttiin. Syviä hylkäämistraumoja syntyi.

Kaksivuotiaana kameleontti huomasi talojen katoilla kummallisia koukeroita (SOKOS, ELANTO jne.). Ne olivat kuulemma kirjaimia. Kameleonttia kirjaimet kiehtoivat niin, että hän opetteli pikaisesti tuntemaan ne. Pian hän ymmärsi, että niitä voi yhdistellä toisiinsa lukemattomin eri tavoin.
Kolmivuotiaana hän tunsi jo valtavan määrän erilaisia yhdistelmiä.

Väri: vaihtui huomaamatta ja ilman tuskaa tilanteen mukaan

Motto: mitäs kummaa täällä tapahtuu ja miksi – otanpa selvää

Elinvuodet 5-9

Viisivuotiaana kameleontti sai aarteen, jonka nimi oli kirjastokortti. Kirjastossa tarvittiin kohta jakkaraa, sillä ulottuvilla olevat hyllyt oli pian käyty läpi (Punavyö-lännensarja oli paras, vaikka kirjastotäti ei olisi millään halunnut antaa kameleontille aikuisten kirjoja. Hän ei nimittäin tiennyt, että tämä oli lukenut kotona jo Decameronenkin kahteen kertaan, niin, ja jonkin kummallisen Lennä, uneksi –nimisen kirjan, jossa ei oikeastaan puhuttu kummastakaan toiminnasta ja ainakin sata muuta aikuisten kirjaa).
Oli pakko lukea koko ajan, jotta ikävät ajatukset pysyisivät loitolla. Äiti oli lähettänyt kameleontin pois jaloista pitkiksi ajoiksi erilaisiin paikkoihin, joista yksi oli erityisen paha. Siellä kameleonttia satutettiin, petettiin ja loukattiin. Ja peloteltiin kertomasta. Äiti käyttäytyi muutenkin omituisesti, huusi vihaisesti ja oli kuin sokea ja kuuro yhtä aikaa.

Kameleontti vain odotti perjantaita, että isä tulisi työmatkalta kotiin ja pääsisi syliin. Äidin sylissä oli aina veli (veljessä oli kuulemma jotain vikaa, vaikkei kameleontti vain ollut mitään huomannut). Eikä kameleontti muutenkaan olisi äidin syliin halunnut, sillä siinä oli jotain kylmää ja petollista. Elämä oli jotenkin ahdistavaa, vaikka kameleontti oli onneksi saanut aloittaa koulun 6-vuotiaana ja pääsi pianotunneillekin. Kotona oli kurjaa silloin kun isä oli töissä ja poissa.
Aina kun lentokoneen ääni kuului taivaalta, kameleontti meni keittiön pöydän alle turvaan.

Väri: läpinäkyvä, veden värinen ja kaltainen

Motto: jos olen hiljaa, minulle ei ehkä huudeta

Ikävuodet 9-12

Kun kameleontti täytti 9, koko perhe muutti monen sadan kilometrin päähän uudelle paikkakunnalle. Kun koulu syksyllä alkoi, asiat alkoivat mennä kummallisesti pieleen. Kävi ilmi, että luokkakaverit inhosivat kameleonttia useammastakin syystä. Hän ensinnäkin puhui omituista pohjanmaan murretta ja oli jotenkin liian rohkea. Meni noin vain puhuttelemaan toisia, vaikkei tuntenut heitä. Siitä seurasi ranteiden vääntelyä, tönimistä ja monenlaista sanomista. Kameleontti oli myös aivan liian hyvä koulussa – se näytti olevan vieläkin huonompi juttu.

Kaiken huippu oli se, kun kameleontin näkö heikkeni 12-vuotiaana ja hänelle jouduttiin hankkimaan silmälasit. Hän muuttui hetkessä rumaksi hylkiöksi, jolla ei ollut kavereita ja joka hakattiin melkein kuuroksi koulumatkoilla. Kameleontti kertoi kiusaamisesta kotona, mutta häntä kehotettiin vain pitämään puolensa (isä) tai toisaalta piiloutumaan ja väistelemään (äiti). Mitähän sekin mahtoi tarkoittaa?
Onneksi koulua oli vain puoli päivää. Illalla sai polkea kirjastoon, käydä konservatoriossa pianotunneilla ja opetella espanjaa radion kielikurssin avulla. Ja haaveilla jostain muusta kuin mitä nyt oli ulottuvilla. Äiti istui kaiket illat television äärellä tekohymy kasvoillaan, eikä kuullut mitään, vaikka häntä olisi puhuteltu.

Televisiosta tuli niin hyvää ohjelmaa.

Isä meni aikaisin nukkumaan. Joskus hän oli iltoja poissa, vaikka äiti yritti parhaansa vahtia ja pakottaa pysymään kotona.

Kotiin ei koskaan ostettu sohvaa, vaan kolme isoa, nahkaista, kakanruskeaa, pyörivää tuolia. Vieressä istuminen olisi ollut karkea loukkaus perheen puhumattomia sopimuksia vastaan (kameleontti oli aina yhtä hämmästynyt, kun kavereiden kotona halailtiin sohvassa). Yleensä olohuoneessa istui vain äiti yksinään illalla ja piti kammottavasti vääristyneitä varpaitaan (toki sukkien sisällä) tuoleihin kuuluvalla nahkapallilla. Hänestä lähti hirveä löyhkä. Ei se fyysistä ollut.

Äiti pelotteli lapsia isällä: ”Kun isä tulee illalla kotiin, saatte rangaistuksen.” Miten tyhmää! Isähän oli kiltti ja kultainen ja oikeudenmukainen, joten uhkaukset olivat aivan hampaattomia. Mahtoiko äiti itsekään ymmärtää mitä höpötti? Huuteli naapureihinkin jotain noloa, jos sieltä kuului musiikkia, ja pakotti kameleontinkin huutelemaan seinien läpi. Häpeä oli tukahduttava ja kurkkua kuristi. Naapureiden seurassa äiti oli samaan aikaan nöyrän vaatimaton ja ylimielinen. Äidin valheellisuus ja teeskentely saivat kameleontin voimaan pahoin.

Jos äiti oli kaupassa, veli yritti väkisin sisään huoneeseen. Hän halusi lyödä kameleonttia, joka ei ollut voinut vastustaa kiusausta sanoa jotain ilkeää. Veli oli vähän tyhmä, olihan siinä jotain vikaa sittenkin.
Siinä olisi voinut henki mennä.

Väri: taustan värinen, hiljainen ja murrettu

Motto: yritän löytää joka päivä mahdollisimman hyvän piilopaikan (koulun vessa on aika hyvä vaikka siellä haisee)

Ikävuodet 13-16

Kun kameleontista tuli nainen, tapahtui kaksi asiaa. Äiti torjui hänet yhä kiivaammin, mutta vaikka hän lähettikin kameleontin vielä silloin tällöin sinne kauheaan paikkaan, siellä ei enää tapahtunutkaan pahaa entisellä tavalla. Siellä oli ainoastaan vaikea hengittää, mutta siihen kameleontti oli tottunut.
Joskus tuntui, että äiti oli myös mustasukkainen isästä.

Pikku hiljaa kiusaaminen koulussa väheni. Kun kameleontti aloitti lukion 15-vuotiaana, tapahtui jotain uutta ja erikoista. Pojat! Pojat alkoivat vilkuilla hänen suuntaansa ja ryhtyivät juttusillekin. Muut tytöt näyttivät vähitellen ymmärtävän, ettei kameleonttia käynytkään halveksuminen (silmälaseista huolimatta!), sillä he olisivat kernaasti tahtoneet itsekin samankaltaista huomiota osakseen. Kameleontti paistatteli viimeinkin lämmössä ja hyväksynnässä. Aurinko paistoi kirkkaammin, eikä edes talvinen kylmyys haitannut, sillä jossain oli aina joku jota ajatella ja josta haaveilla.

Ja ne haaveet kävivät lopulta toteen 16-vuotiaana, ja seurusteleminen oli unelmien täyttymys. Kameleontti ei enää piitannut niin paljon siitä, mitä kotona tapahtui. Koulussa oli mukavaa ja vapaa-aikana paljon tekemistä. Ja eräs poika sanoi kerran tuntevansa monta muutakin poikaa, jotka olisivat tahtoneet olla kameleontin kanssa (eräs heistä halusi kuulemma mennä naimisiinkin).

Ennen sitä, 13-vuotiaana, kameleontti viipyi kerran koulumatkalla puoli tuntia tavallista pidempään sen vuoksi, että jutteli parhaan ystävänsä kanssa tienristeyksessä jostain tärkeästä asiasta. Kun hän pääsi kotiin, äiti kävi kiinni hänen hiuksiinsa ja huusi hysteerisenä: ”Sinä olit niiden rekkamiesten kyydissä, kyllä minä tiedän! Siellä huoltoasemalla niitä on ja sinä menit sinne autoon sisälle!” Kameleontti oli niin ällistynyt, ettei huomannut edes säikähtää. Millainen nuoruus äidillä itsellään oli mahtanut olla? Eihän kameleontti ollut vielä edes pussannut ketään!

Väri: vaaleanpunainen, kullanhohtoinen, lämmin ja kylmä yhtä aikaa

Motto: ehkä pääsen vielä irti kaikesta ikävästä, jippii!

Ikävuodet 17-28

Kameleontti tykkäsi tehdä töitä. Hän hoiti kehitysvammaisia (kakkojen kerääminen kestovaipoista vaati joskus hieman sisua, samoin se, kun joku puri käteen hampaita harjatessa, ja yksinäiset yövuorot suljetulla osastolla pelottivat), istui pankin kassalla, veti musiikkiteatteria, antoi pianotunteja, siivosi, toimi sihteerinä, myi autoja, soitti urkuja kirkossa, oli opettajan sijaisena ja teki vielä hieman eksoottisempiakin hommia. CV:ssä oli 27-vuotiaana 63 eri työpaikkaa.

Samalla hän myös tykkäsi opiskella ja juhlia. Maisterintutkinto irtosi yhdeksän vuoden jälkeen vasta, kun ensimmäinen yhdeksän kuukauden projekti alkoi olla lopuillaan ja edessä lähtö Naistenklinikalle (naimisissa oltiin jo). Paperit ja esikoinen siis yhtä aikaa.

Väri: vapaasti valittavissa omien toiveiden mukaan, usein sininen kuin vapaasti hengittävä taivas

Motto: kukaan ei käske minua, en edes minä itse

Ikävuodet 29-50:

Sitten toinen lapsi. Ja kolmas. Ei uraa, mutta kameleontti rakasti lasten kanssa olemista ja nukkaposkien haistelua siinä määrin, ettei osannut ajatella nenäänsä pidemmälle. Kolmannen lapsen jälkeen aviomies lakkasi viihtymästä kotosalla (liikaa meteliä varmaankin) ja siirtyi työpaikan nuoren sihteerikön viereen osa-aikaisesti. Kameleontti ei aavistanut mitään, ajatteli vain myötätunnolla miehen suurta työtaakkaa. Raukka joutuu iltamyöhään roikkumaan kokouksissa.

Mies tahtoi eron. Mies ei tahtonut eroa. Mies tahtoi koiran. Mies tahtoi neljännen lapsen. Taustalla pettäminen jatkui, mutta kameleontti ei ymmärtänyt mistään mitään. Mitä sitten? Syntyi ihana kuopus. (Sitten mies tahtoi eron.)

Sitä se sitten oli, yövalvomista, korvatulehduksia ja oksennustauteja (lasten palomieskypärät osoittautuivat käteviksi: keräät vain kaikki oksentajat ympärille isoon vuoteeseen ja ojennat kypärää sinne, mistä pahin yökkäysääni kuuluu – tosin käsiä oli vain kaksi, vaikka kypäriä useampi ja siinä yhdessä keltaisessa oli pirulauta reikä) ja ihanaa nelivuotiaitten kyselykoulua (äiti, lentääkö taikurit niinku niinku aina panttereilla?), halimista, pusimista, itkua ja vääntöä. Vieläkin jää herkästi vessanovi auki taaperonvahtimismielessä. Eikä suihkuun mennä noin vain (jos siis joku sattuu näkemään kameleontin nykyisessä sotalaivahabituksessaan housut nilkoissa vessanovi auki tai suihkuhuoneen ovella oudon pohdiskelevin ja empivin elkein, älköön enempää ihmetelkö).

Mutta rakkautta niin äärimmäisen paljon.

Muuten, mitä televisio-ohjelmia oli 90-luvulla? Tai 2000-luvun alussa?

Väri: pikku palluroiksi hajonnut sekoitus, joka heijastaa prisman tavoin valoa

Motto: äitikin saa itkeä oikein väsyneenä, kun vain tekee selväksi, ettei se ole vaarallista eikä lasten syy

Ikävuodet 51-112:

Kameleontista on tullut kukkahattutäti. Ei hän mikään täti tietenkään ole, eikä hänellä ole kukkahattuakaan. Eikä hän nipota. Hän ei siis olekaan kukkahattutäti.'

Hän pitää hassuttelusta ja hulluista tempauksista. Hän matkustaa maailmalla ja puhuu seitsemää eri kieltä. Hän ei piittaa siitä, mitä hänestä puhutaan ja hän iskee hävyttömästi silmää tummahipiäisille nuorukaisille. Kameleontti pitää tropiikin kuumuudesta ja kosteudesta. Hän on palaamassa alkujuurilleen, kotiinsa, omaan paikkaansa.

Kameleontti kertoo lastensa lapsille miten tärkeää on olla oma itsensä. Toisten pillien mukaan tanssiminen voi nimittäin koitua tämän maailman kameleonttien kohtaloksi. Kameleontti kertoo tämän maailman kaikille ihmisille, jotka vain vaivautuvat lukemaan hänen matkakertomustaan.
Jonka hän on kirjoittanut itseään säästelemättä, mitään peittelemättä ja väriä vaihtamatta.

(Ai niin ja aikoo tehdä saman tempun kuin se pariisilaismadame, joka solmi syytinkisopimuksen 70-vuotiaana ja eli pidempään kuin asunnonomistajan jälkeläisten jälkeläiset. Kiäh kiäh.)
Väri: valo
Motto: tässä mitään mottoja tarvita

Rina kirjoitti 5.1.2017 20:31
Joten diilit tapahtuvat oman pääni sisälle, jotta selviän pienimmillä vaurioilla "näistä haasteista".

Tässä oli hyvä peukalosääntö hankalien ihmissuhteiden varalle. Tosiaan diilit vain oman pään sisällä.

Meidän suvun muistihäiriöinen narsistivanhus muuttui aina vaan mahtavammaksi tuttavuudeksi viimeisten parin vuoden aikanaan. Hän soitteli aina välillä minulle, mutta en tiedä kenelle hän luuli soittelevansa, kun kohteli kuin vierasta konsanaan ja oli niin kohtelias. Juttunsa olivat puuta heinää. Minulle oli suorastaan terapeuttista kokea hänen niin heikkona, koska hän oli despotismillaan aina aiemmin heikentänyt muut. Polvet loukkoa lyöden jouduimme hänen ripityksiään kuuntelemaan. En tiedä, miten vanhus käyttäytyi hoitajiaan tai lapsiaan kohtaan, mutta minulle jäi siis sellainen olo, että loppujen lopuksi tilimme menivät melkein tasan. Olisin halunnut hänen elävän pidempäänkin, mutta pian menen häntä viimeiselle matkalleen saattamaan.

Diana11 minä olen kuullut tuon tarinan ennenkin. Hieman toisella otteella, mutta kuitenkin. Luulen siis tunnistavani sinut 🙂

Huomenta! En ole saanut silmiä auki, tokko saankaan tänään. Kun teen liikaa, moottori sammuu. Tuon tarinan tuolta välistä nopeasti luin. Uutta kuppia kahvia. Kahvin ostoon olisi tänään päästävä. Rupesin miettimään, että mitä jos joku toinen kertoo Diana11 tarinaa.