Kiitos vastauksestasi Rina! Tämä lähiomainen kyllä oli aiemmin erilainen ja jotenkin ajattelen, että hänelle koittaa jätteen henkilökohtainen muutoskausi kunhan lapset lentävät pesästä. Vanhin lapsi on jo valmistelemassa lähtöään. Sitä en tiedä, miten mahdollinen muutos vaikuttaa meidän suhteisiimme, mutta oletan hänen joka tapauksessa muuttuvan jotenkin. On vaan aika rasittavaa, kun esimerkiksi aika usein laitan heidän perheelleen erilaisia pikkuviestejä, postikortteja, pikkulahjoja yms. Käytän eri kanavia kuten eri perheenjäsenten kännyköitä (tekstarit, multimediaviestit, soitot yms.), Facebook, kirjeposti ja sähköposti sekä käytän heidän perheen kumpaakin kieltä. En saa kuitenkaan vastauksia viesteihini kiitoksista nyt puhumattakaan. Juuri hiljattain laitoin tekstarin, jossa kerroin mahdollisesti tulevasta leikkauksestani. Ei vastausta. Joulukuussa, kun sivumennen mainitsin kesäisestä ambulanssikyydistä, niin sain vastaukseksi "et sä ole ambulanssista kertonut". En muista yritinkö siitä kertoa vai en, koska yleensä viestini eivät mene perille. Minua toivotaan todella usein heidän luokseen kylään. Se tarkoittaa, että menen hetkeksi "elämään oikealla tavalla". Joskus he kyläilevät minun luonani ja tällöin teini-ikäiset lapset eivät voi syödä mitään minun tekemää, koska se ei maistu ja tunnu suussa oikealta. Vanhempansa siis kokkaavat minunkin luona ja kaupassa käydään yhdessä etsimässä jotain mitä voi suuhun pistää. He eivät tosiaan koskaan kysy, mitä minä olen tehnyt. Tai mitä yhteisille sukulaisille kuuluu. Heillä on kuitenkin omituinen tapa "pelastaa" muita ihmisiä. He esimerkiksi käyttävät tällaisia lauseita: "Me kutsuttiin X meille jouluksi, koska täytyyhän hänenkin välillä päästä pois sieltä asunnostaan" tai "Täytyyhän X:nkin saada vähän vaihtelua ruokavalioonsa". Näin he sanovat, vaikka he eivät ole lainkaan kiinnostuneita siitä, mitä kaikkea X:n elämään kuuluu. Toisaalta he ovat myös sanoneet, että haluavat tarjota lapsilleen "sukulaisjoulun", joskin lapsensa ovat jo niin isoja, että he huitelevat jossain ystäviensä kanssa tai istuvat suljetun oven takana internetin ääressä. Ruoka-asioista on todettava, että perheen vanhemmat kokkaavat pieteetillä kaikenlaista ihmeellistä ja terveellistä ruokaa. Teinilapset ovat kuitenkin huippunirsoja, eikä heidän ruoissaan saa olla sipulia eikä sitä eikä tätä. Vanhemmat tietenkin toteuttavat lastensa vaatimuksia. Tämä ei koska vain jouluja, vaan myös syyslomia, pääsiäisiä, loppiaisia, uusia vuosia jne. Koen olevani ihmeellisessä roolissa tässä kummallisessa näytelmässä. Toisaalta tilanne on kovin huvittava 😀.

Apua mä sanon, kun vilkaisen kansioitani. Vaikka mulla ei ihan hirveästi ole kaikkea mahdollista tavaraa, niin kansiot ja paperit ovat kirjojen lisäksi yksi mun koetinkivi. Kansioita on kirjahyllyssä (ihan liikaa), keittiön kaapissa (what?) ja näköjään myös vaatekaapistakin niitä löytyy... Noloa! Tiedän varastokopissakin olevan sekä tyhjiä että täysiä kansioita. Kotoa löytyy lisäksi paperipinoja, joissa on sekä pois heitettävää että kansioitavaa materiaalia. Help! No, mutta sitten vasta ensi vuonna isken niihin. Laskeudun vähitellen joulutaukoon, kuten Rinakin. Laitan nettikirpparinkin kiinni joulun ja vuodenvaihteen ajaksi. Enkä heti tammikuun alussa sitä edes meinaa uudestaan avata, mutta jatkan kyllä kaupantekoa keväällä, niin positiivisia ovat olleet kokemukseni.

Ei he....ti! Ensin ajattelin Lukossa, että osasipa Rina laittaa sanansa hyvin. Noin sanoisin, jos osaisin. Mutta toisen viestisi jälkeen mietin, että ei voi olla totta! Itse olen tavalla ja toisella raakannut ihmisiä elämästäni. Olen halunnut päästä eroon, olen päässyt tahtomattani eroon, olen odottanut paljon ja saanut vähän (henkisesti). Minulle on sanottu, että pyyhi tuo ihminen elämästäsi - jolloin enää ketään ei olisikaan. Olen todella ihmeissäni, että onko aitoja ystävyyssuhteita olemassakaan. Sukulaissuhteista puhumattakaan. Näihin viimeksi mainittuihin en usko. Olen ihmetellyt ihmisten välinpitämättömyyttä: ettekö te tajua minkä läpi olen kävellyt, että olen edes tässä? Useimmat ei edes välitä tietää. Olen antanut olla. Olen yrittänyt aikoinani liikaa (tämä sama tunne tuli sinun viestistäsi), saamatta mitään itse. Olen ollut hyväksikäytetty. Mitä, jos pitäisit etäisyyttä? Et olisi niin monin tavoin yhteydessä tuohon perheeseen? Lopettaisit vähäksi aikaa kaiken? Katsoisit mitä tapahtuu. Se olisi Lukossa minun neuvo sinulle.

Rina kirjoitti 13.12.2016 10:18

Lukossa, sehän on selvää, ettei lähisukulaisesi muutu eli ratkaisu jää sulle: haluatko pitää yhteyttä enemmän tai vähemmän, ja millä ajatuksin. Voitko hyväksyä, että tuo ihminen on k.-pää ja olla silti tekemisissä hänen kanssaan? Siis voithan olla edelleenkin ystävällinen ja kohtelias edellyttämättä, että toinen kykenisi samaan. Se, miksi hän ei kykene vastavuoroisuuteen voi johtua niin monista asioista. Pidän ihmisiä hiukan syyntakeettomina siinä mielessä, että niin kasvatus kuin syntymälahjana saatu luonnekin voivat olla vinoutuneita, eikä henkilö näe toimissaan mitään vikaa, kun niin sokea on.
Palaan Eini Neven tekstiin: oikeudenmukaisuus on suhteellista ja jokaisen näkökulma on henkilökohtainen.

Tämä Rinan kirjoitus osui ja upposi. Olen viime aikoina miettinyt omia vikojani. Niitä on aika vaikea miettiä ja jotain tekemäänsä ei takaisin saa. Esim. tunne siitä, että on joskus kuormittanut jotakuta ihmistä liikaa, kriisin aikana. Toisaalta varmasti jokainen meistä silloin etsii jotain jolle purkaa tuskaa. Olen mielestäni siis inhimillinen, vikoineni. Tehtyä ei tekemättömäksi saa. Sama on tehty itselleni, niin monia monia kertoja. Liikaa. Liika kiltteys on syntymälahja. On ollut pakko olla kiltti, sopeutuva, mukautuva. Näin aikuisena ja vähän kasvaneena sitä saa valita. Eikä siltikään ihmissuhteet ole helppoja. Taitaa olla tämä loppuvuosi olla jonkinlainen puhdistautumisriitti monella tapaa.

Samaa mieltä Pompulan kanssa siitä, että voisitko Lukossa vähentää yhteydenpitoa? Osaatko kertoa, mikä on syvin motivaatiosi pitää yhteyttä ihmisiin, jotka eivät vastaa toivomallasi tavalla? En tarkoita vääntää tahi kääntää kulmikasta pyöreäksi, mutta selvästikin sinua vaivaa vastavuoroisuuden puute perheen taholta. Olet pettynyt, se on selvää. Todennäköisesti tuo perhe ei kuitenkaan edes huomaa sitä, mikä on kurjinta. Ihmiset eivät välttämättä tahallaan ole tökeröitä, heillä saattaa olla vain toisenlainen arvomaailma ja ajattelutapa. Jos nyt vähentäisit viestittelyäsi, niin voisiko se johtaa muutokseen toisessa päässä?
Aidot ystävyyssuhteet, Pompula😉, mitä niillä tarkoitetaan? En ole vielä tavannut täydellistä ihmistä (itseni mukaan lukien), joka voisi täyttää toiveeni. Inhimillisiä ihmisiä olen nähnyt sitäkin enemmän. On siis itselläkin lupa olla vajavainen ja tehdä virheitä. Ja mä olen tehnyt niitä niin roppakaupalla, etten kehtaa kaikkia tunnustaakaan. Aito ystävyyssuhde kuitenkin kestää vajavaisuudet. Puolin ja toisin. Jos tarvitsee yliyrittää tai hakea hyväksyntää, tai käyttää toista hyväkseen, niin kyseessä on jotakin muuta.
Olet käynyt kovan koulun, Pompula. Kerroit, että sulla on lähipiirissä ihmisiä, jotka eivät sitä ymmärrä. Valitettava fakta on useimmiten juuri empatian puuttuminen. Mutta empaattiseksi kasvetaan, kun siihen saadaan kotoa kunnon eväät. Harvallapa meistä on ne eväät omasta takaa. Ihmisiltä ei voi odottaa paljoa. Kun odottaa vähemmän, pettyy vähemmän. Itsekunnioitusta pitää ja kannattaa rakentaa muista ihmisistä riippumatta. Puhun nyt siis rakkaudesta itseään kohtaan☺️❤️. Siitä voi riittää armoa myös muille😐.

Kiitos Pompula ja Rina! ☺️❤️
Huvittavaa on, että tuo sukulaiseni on minulle todella läheinen. Voin sanoa hänelle mitä tahansa. Ajattelin sanoa, että hän on kusipää, koska Rinakin näkemykseni vahvisti. Voin kyllä perustella kusipäisyytensä monin konkreettisin esimerkein. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa hänelle etenapostikirje ja lähettää se vaikka työpaikalleen, jossa hän ehkä keskittyy paremmin. Hän on mielestäni naurettava helikopterivanhempi / curling-vanhempi. He antavat lapsilleen kaiken periksi. Ajatelkaa nyt, ne teini-ikäiset lapset eivät syö kun yhden merkkistä kinkkuleikettä, tiettyä paahtoleipää ja tiettyä pakastepizzaa. Vastaavia esimerkkejä olisi todella paljon. Vanhempiensa mielestä kyseiset lapset ovat ihania ja hyvinkasvatettuja. Minusta lapset ovat mukavia minua kohtaan (tosin voisivat vastata viesteihini), mutta käyttäytyvät hyvin oudosti vanhempiaan kohtaan, jotka puolestaan käyttäytyvät hyvin oudosti lapsiaan kohtaan. Esikoinen on nyt ilmoittanut muuttavansa pitkän matkan päähän opiskelemaan. On todella mielenkiintoista seurata, toteutuuko se. Toivon oikeastaan, että se toteutuisi. En tiedä, miten nämä vanhemmat sitten "pimahtavat" kun eivät enää voi palvella lapsiaan 24h/vrk. Mielenkiintoisia sävyjä asiaan tulee siitä, että kyseessä on kahden kulttuurin perhe. On mielenkiintoista seurata, millaisia ennakkoluuloja ei-suomalaisten mielessä on ja miten ne siirretään seuraavalle sukupolvelle. Yksi tavoitteeni on saada perhe tai osa perheestä kanssani Tallinnaan joku kerta, kun he ovat minun luonani kylässä. Vielä se ei ole toteutunut, koska he eivät uskalla lähteä "vaaralliseen Neuvostoliittoon". He todellakin miettivät sellaisia asioita, että onko Tallinnassa sellaisia vessoja, joihin voi mennä, onko Tallinnan ravintoloiden hygienia länsimaista tasoa jne. Ja kyse on siis minun lähisukulaisesta, jonka suonissa siis virtaa supisuomalaista verta. Olen kestänyt aika paljon ja kaikenlaista heidän kanssaan 😎.

Pompula kirjoitti 13.12.2016 14:19
Olen yrittänyt aikoinani liikaa (tämä sama tunne tuli sinun viestistäsi), saamatta mitään itse. Olen ollut hyväksikäytetty. Mitä, jos pitäisit etäisyyttä? Et olisi niin monin tavoin yhteydessä tuohon perheeseen? Lopettaisit vähäksi aikaa kaiken? Katsoisit mitä tapahtuu. Se olisi Lukossa minun neuvo sinulle.

Niinpä Pompula. Ihmissuhteet eivät ole helppoja. Kaikki ihmissuhdeopaskirjatkin tuntuvat kertovan teoreettisista ihmissuhteista, joita ei ole olemassakaan. Olen aikoinaan pitänyt aika paljonkin etäisyyttä tuohon perheeseen. Joinain vuosina en vaan ole jaksanut. Kyllä se lähisukulaiseni on silloin aktivoitunut ja ollut aloitteentekijä yhteydenpidossa. Ja se täytyy myöntää, että hän soittaa minulle useammin kuin minä hänelle, mutta minä en koskaan saakaan häntä kiinni, jos yritän. Jaksan olla aktiivinen yhteydenpidossa kaikkein eniten niiden lasten takia. Ne ovat kivoja kersoja kuitenkin kun niiden kanssa juttelee tai tekee jotain ja olen ollut heidän elämässään "aina" läsnä. Kohta he toki lentävät ulos pesästä, jos asiat etenevät toivotusti. Olen todella utelias näkemään, miten heidän vanhempansa selviävät lasten itsenäistymisestä ja ns. tyhjän pesän problematiikasta. Remontitkin on kohta saatu tehtyä, joten ei kai niitä voi heti alusta aloittaa. Urallaan he eivät kai voi enää juuri nousta ja jatko-opintojakin on jo suoritettu vaikka miten paljon. Kihisen uteliaisuudesta 😋, mutta joudun vielä muutaman vuoden odottamaan.

Pompula: Minusta tuntuu, että näiden lähiomaisteni näkökulmasta minun elämäni ei ole minkään arvoista. Minun elämässäni ei heidän näkökulmastaan tapahdu mitään ja minulta puuttuu elämän tärkein sisältö (lapset). Minulla ei ole edes lemmikkieläintä. Ihmetyttää tosiaan, miten kauhean kömpelöitä ja sokeita ihmiset voivat olla läheisten ihmisten osalta. Ikäänkuin ei haluttaisi tutustua aidosti siihen ihmiseen, joka jo valmiiksi on siinä lähellä. Minulla on myös eräs ystävä, joka on hyvin hassu. Hän on hyväntahtoinen, mutta eräällä tavalla kusipää hänkin. Hän kuvittelee tuntevansa minut hyvinkin, mutta sekoilee tavanomaisissa faktoissakin. Lisäksi hänellä on tautinaan se, ettei hän oikein koskaan ole väärässä. Onneksi hän sentään joskus nöyrtyy olemaan väärässä. Joskus mietin sitäkin, että kaikaisisin välini häneen. Niin paljon tietyt asiat ärsyttivät. Sitten päätin vain sietää häntä sellaisena kuin hän on, koska laskeskelin että hän ei kuitenkaan hyväksikäytä eikä ole aktiivisesti ilkeä. Kovin paljon emme joka tapauksessa ole tekemisissä. Hänkin on muutoskohdassa. Hän on maksellut asuntolainaansa tiukalla takaisinmaksuohjelmalla. Äskettäin hän sanoi, että pian on maksut maksettu ja rahaa jää esimerkiksi matkusteluun. Kihisen uteliaisuudesta nähdä mitä käy, nimittäin hänellä ei ole ketään kenen kanssa matkustelisi. En oikein usko, että hän matkustelisi yksin. Enkä usko, että hänellä olisi aikaa matkustamiseen, sillä asuntolainan maksamisen loppuminen ei paranna työnarkomaniaa. On jännä katsella, kuinka ihmiset kieriskelevät ikäkriiseissään kukin omalla tavallaan (minäkin tietysti).

Ai niin. Sori meikän paatoksellisuus😋. Solmussa minäkin olen läheisten ihmissuhteitteni kanssa. Olen myös hyvä torjumaan läheisyyttä. Sekin vaivaa minua, enkä oikein tiedä, onko syytä sysissä vai sepissä (noinkohan sananlasku meni?). Mielummin eristäydyn kuin nautin ihmisten seurasta. Koen ystävyyssuhteetkin siis suoritteina. Olen hirviö siinä mielessä, että olen etupäässä tyytyväinen vähistä yhteyden otoista, Se ei ole henkilökohtaista, mutta en vain jaksa tavata ihmisiä/pitää yhteyttä siinä määrin kuin ehkä olisi standardi. Sori, kaverit, mutta siinä suhteessa en minäkään taida muuttua. Se on kaksiteräinen miekka: toisaalta tuntee ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä ja kaipuuta ihmisten pariin, mutta sitten iskee tunne, ettei minusta vain ole sosiaaliseksi. Sosiaalisuudesta tulee näytös, joka rasittaa ja uuvuttaa niin että haluaa paeta vain koloonsa.
No, tulipahan jälleen avaus😝.

Niin ja KonMari se onkin kunnon puhdistautumisriitti 😉 Eikä olla vielä edes siellä asti! Minä tänään siivotessani (pienesti pitää edes vähän yrittää) mietin Lukossa niitä sinun 186 kpl:ta jotain. Ensin tuli mieleen kynät 😀 Mustekyniä! Ne on muuten arvokkaita, jos menee ostamaan, että kannattaa vaan säilytellä iso osa 😉 Sitten kyllä kuoppasin sen ajatuksen ja mietin, että muovitaskuja ne on. Nyt olen sitä mieltä, että eivät ole kumpiakaan. Jotain se siellä hilloaa, eikä kerro mitään 😋

Minun täytyy huomenna mennä ostamaan kaupasta jotain, että saan hommia eteenpäin. Täällä ei siis ole mitään ostolakkoa, ei sinnepäinkään. Ei kyllä tekisi mieli myöskään ostaa mitään turhaa. Eli ihan tarpeeseen menen ostamaan ja selvittämään onko sitä tavaraa, mitä tarvitsen 🙂 Siitä ideasta poiki toinenkin ja tajusin miten muuten pystyn sitä hyödyntämään 🙂 Paljon olisi kaikenlaista hommaa hoidettavana, mutta ongelmaksi muodostuu se, että en saa kiskottua itseäni aamulla jalkeille. Ihana lämmin sänky houkuttelee paljon enemmän. Näin tässä jo jonkin aikaa sitten hienon unen. Hienoa siinä oli iso porukka ihmisiä ja seikkailu. Oikeasti siis oltiin seikkailemassa jossain. En muista ketä ne ihmiset olivat, mutta hyvä tunnelma siitä jäi.

Piti muuten kysyä missä Rina kävi lomalla? Nyt hää luokittelee mut k..pääks, kun se on tietty kerrottu ja lausuttu? Oliko siellä jotain erityistä, mieleenpainuvaa?

No tämä akka on saatava huomenna ylös ja ulos! Toivokaa parasta! 😋 😎😳

Auhhhh, tunnistan tuon kiusauksen😉 kertoa tarinoita ystävistä ja lähipiiristä ; siis siitä, miten kieroon kasvattavat lapsensa😋, egoisteiksi jne. Ainakaan nykyajan kasvatusmaailma ja meikeläisen arviot hyvästä kasvatuksesta eivät kohtaa😉. Toisaalta - uskoakseni jokainen vanhempi yrittää parhaansa tai sen, mihin kykenee. Mulla on myös ikävä tapa ruotia omia ärsytyksiäni eli kuinka paljon ja mitä se kertoo minusta itsestäni, jos ja kun jokin asia tai ihminen saa verenpaineeni nousemaan. Kun jokin asia koskettaa kipeää kohtaa, niin se saa reagoimaan. Ja niitä kohtia riittää! Kun ystäväperheen lapset saavat liki kaiken haluamansa, se on muistutus siitä, miten omat vanhempani pettivät lupauksensa ja mm. Vedättivät monta vuotta lupaamalla, että saisin oman hevosen sitten joskus. Eihän sitä päivää tietenkään tullut, vaikka sitä lupausta vastaan tein asioita kiltisti.
Toiset ihmiset toimivat peilinä ja loppujen lopuksi 😐: voisiko kyse olla hyväksynnän ja rakkauden kaipuusta, mahdollisesta arvostuksen puutteesta, jonka koemme kipeästi. Jokainen kaipaa myönteistä palautetta ja sen kautta tulevasta arvostuksesta. Kaikki ihmiset eivät todellakaan osaa antaa sitä. Mulla on yksi sukulainen, joka huomaa joka kerran antaa positiivista palautetta ja kiitokset, mutta hän onkin toiminut asiakaspalvelutehtävissä esimiehenä vuosikymmeniä. Silti tuo tapa tuntuu aivan ihanalta. Hän vastaa viesteihin välittömästi, jopa niin, että hän ei nyt ehdi, mutta parin tunnin päästä hän palaa asiaan. Hän myös löytää asioista aurinkoiset puolet ja saa hyvän tuulen leviämään auringonsäteiden tavoin. Eräs ystäväni sen sijaan voi venyttää vastaustaan muutamalla päivällä niin että jään joksikin aikaa ihan tyhjän päälle-onko hän edes saanut viestiäni. Tapa on äärimmäisen ärsyttävä. Hän on lisäksi myöhässä liki joka tapaamisesta: onko minun aikani siis vähäpätöisempää kuin hänen?
Hahaaa, Pompula:"k..pää-luokittelu "ei kuitenkaan kuulu arkielämääni! Siis ihmiset voivat toimia "k..päisesti", mutta ei sekään tee vielä täysipäiväistä "k..päätä"😎😀😋. Enkä muuten kertonut, missä lomailin😀. En kerro vieläkään. Eikä unohtaminen olisi "k..päistä! Se olisi vain inhimillistä!
Haleja teille taistelijoille🌻🙂🌻😍. Valjetkoon hyvä päivä!

Rina kirjoitti 14.12.2016 10:54
Mulla on yksi sukulainen, joka huomaa joka kerran antaa positiivista palautetta ja kiitokset, mutta hän onkin toiminut asiakaspalvelutehtävissä esimiehenä vuosikymmeniä. Silti tuo tapa tuntuu aivan ihanalta. Hän vastaa viesteihin välittömästi, jopa niin, että hän ei nyt ehdi, mutta parin tunnin päästä hän palaa asiaan. Hän myös löytää asioista aurinkoiset puolet ja saa hyvän tuulen leviämään auringonsäteiden tavoin.

Rina, kiitos tästä. Minä myös tunnen kohteliaita ja huomaavaisia ihmisiä, joiden käytöstä ihailen ja yritän siitä ottaa oppia. Työelämä on heistäkin monia koulinut, mutta joissakin tapauksissa taustalla on kotikasvatus tai jokin muu. Yritän kyllä muistuttaa itselleni, ettei ihmisiltä voi kauhalla vaatia, jos nämä ovat lusikalla saaneet. Kohteliaisuus ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, kuten se kuuluu yleisiin tapoihin joissain muissa kulttuureissa. Yritän itse olla jaksamiseni puitteissa kohtelias, jopa kohteliaampi kuin Suomessa keskimäärin ollaan. Siinä on yksi syy, miksi niin paljon pidän ko. perheeseen yhteyttä erilaisin viestein ja muutenkin. Eilen vein heille postiin pienen joulutervehdykseni. Paketti sisältää itsetehdyn jouluisen käsityön, joka oli aika suuritöinen. Tiedän, että he arvostavat sitä ehkä korkeintaan saman verran kuin Ikeasta hankittua vastaavaa "Made in China". Toteutan tässä jollain tavalla kuitenkin myös itseäni ja yritän "julistaa" omia arvojani, joihin kuuluu mm. käsillä tekeminen ja pienet huomionosoitukset. Ehkä en saa vastauksia, mutta oman toimintani kautta saan olla minä, sellainen kuin ole. Ja kun en jaksa, voin huoletta skipata jotkut synttäeit, joulun tms.

Minulla on muuten ollut aivan s**tanallinen syksy. Olen ollut todella väsynyt ja kivulias. En ehkä ole siitä teille niin paljon puhunut. Olen nappaillut särkylääkkeitä miten sattuu, mutta ne eivät auta väsymykseen. Tässä suhteessa minäkin odotan kevättä. Tai lähinnä odotan, että labraseurantani etenee, somaattista lääkitystäni nostetaan, lääkärit tekevät tiettyjä päätöksiä etenemisestä jne. Odotin värikästä ja toimeliasta syksyä. Sain kitkuttelua, jossa päivittäin yritän jollain keinolla selvitä jostain miniurakasta pettymyksiä silti itse itselleni tuottaen. Kevättä en ole miettinyt. En melkein uskallakaan miettiä. Tavaran vähentäminen ja sen jälkeen tulevaisuudessa siintävät sisustusprojektit tuovat jotain iloa minulle. Olen yllättynyt, että kiinnityin näin voimakkaasti tällaiseen sinänsä kovin yksinkertaiseen asiaan. Olen joulusta pitävä ihminen, mutta nyt en jaksa käydä joulukonserteissa enkä -tapahtumissa. Haaveilen nukkuvani jouluna. Niin väsynyt olen. En ole jaksanut laittaa joulukoristeita enkä valojakaan. Olen surullinen siitä, mutta lohdutan itseäni sanomalla "ensi jouluna sitten". Voi kumpa en olisi näin väsynyt ja kivulias.

Pitäis olla nukkumassa jo, mut jostain syystä ei meinaa saada unta..

Tuli muuten mieleen, ett miksiköhän ääneen kehuminen on vaikeaa..tai ainakin mulle se on vaikeaa..
Monesti oon miettinyt, ett tekis mieli kehua yksilövalmentajaa, mut ei kuitenkaan tuu koskaan hänelle sanottua kehuja..Mut toisaalta taas en kyl tiiä ett mitä sitä edes sit sanois..

Lukossa kirjoitti 14.12.2016 15:14

Voi kumpa en olisi näin väsynyt ja kivulias.

Sepä se. Tänään (eilen) sain puolet ajatelluista tehtyä. Oli kamalan kylmä ja sitten tajusin, että selkä on ihan lukossa. Nyt on vähän parempi. Minulla oli jotain hyviä ajatuksia mitä kirjoittaa, mutta kun en tehnyt sitä heti, unohdin 😳

Delffi, oliko Delfillä eilen se tapaaminen? Minullekin on tullut joskus mieleen haukkua kaveri pystyyn. Sitten on tullut myös se sama ajatus, kun sinulla Lukossa, että tajuaisiko tuo edes mitään. Ojasta allikkoon.

Ihmiset asuu niin vankasti oman päänsä sisällä, että tuntuvat elävän välillä eri planeetalla. Perheellisillä on kummallisia oman perheen välisiä virityksiä. Ne on varmaan niitä samoja, mitä meilläkin on ollut lapsuudenkodeissamme. Jokaisessa omat mysteerinsä. Harmi, että se selvänäköinen hetki meni, milloin olisi samantien pitänyt kirjoittaa ajatuksensa sanoiksi.

Pompula kirjoitti 15.12.2016 2:23
Minullekin on tullut joskus mieleen haukkua kaveri pystyyn. Sitten on tullut myös se sama ajatus, kun sinulla Lukossa, että tajuaisiko tuo edes mitään. Ojasta allikkoon.

Niinpä 😀! Minä kerran mietin pidemmän aikaa, että miten saisin erään ystäväni ymmärtämään minun näkökulmaani. Mietin ajoituksen ja sanani tarkkaan. Yritin antaa palautteeni rakentavalla tavalla. Ja arvaattekos mitä ystäväni vastasi? Hän kysyi minulta, että miksi olen hänen kanssaan, jos hänessä on niin paljon vikaa. Hän ei tuntunut edes hitusen vertaa ymmärtävän, että ihminen voi muuttua, jos haluaa. Että hänkin olisi voinut pohtia antamaani kritiikkiä tykönään ja kenties ottaa opikseen. Ei, hän silmät pyöreänä ihmetteli, miksi sitten vietän aikaani hänen kanssaan, jos hänessä on niin paljon vikoja. Voi jukra, miten sokeita sinänsä älykkäät ihmiset voivat olla. Todettakoon, että tällä ihmisellä ei ole oikeastaan yhtään ystävää. Hän on käynyt monivuotisen psykoterapian, josta ei hänen itsensä mukaan ollut mitään hyötyä. No, olen kaikesta huolimatta päättänyt pysyä hänen ystävänään, mutta olen nykyään varovaisempi. Olen hänen ystävänsä vain sillä tavalla kapea-alaisesti, etten itse tuskastu tai loukkaa itseäni hänen kanssaan. Hänen mielipiteensä ovat niin kulmikkaita, että niihin on helppo satuttaa itsensä. Hän tietää, mikä on oikein ja väärin sekä miten kuuluu elää ja olla.

Pompula kirjoitti 15.12.2016 2:23
Ihmiset asuu niin vankasti oman päänsä sisällä, että tuntuvat elävän välillä eri planeetalla. Perheellisillä on kummallisia oman perheen välisiä virityksiä. Ne on varmaan niitä samoja, mitä meilläkin on ollut lapsuudenkodeissamme. Jokaisessa omat mysteerinsä. Harmi, että se selvänäköinen hetki meni, milloin olisi samantien pitänyt kirjoittaa ajatuksensa sanoiksi.

Todellakin harmi, että selvänäköinen hetkesi hahtui matkoihinsa. Juttujasi on mukava lukea. Tuo on kyllä hyvin sanottu, että ihmiset asuu niin vankasti oman päänsä sisällä. Siitähän tuossa em. ystäväni tapauksessakin on kyse. Sitä se varmaan myös on, kun sinänsä fiksut ihmiset kompastuvat kerta toisensa jälkeen samoihin ongelmiin elämässä tai törmäävät aina vaan keskenään samanlaisiin ongelmallisiin ihmissuhteisiin. Jotenkin kuvittelisi, että ihminen kasvaisi jonkinlaisen evoluution vuoksi psyykkisesti järkevämmäksi olennoksi kuin mitä todellisuudessa tapahtuu. On kovin hämmentävää, miten psyykkisesti kömpelöitä me olemmekaan.

Pompula, juu.. Eilen oli se tapaaminen. Oli ihan mukava tapaaminen, ja tammikuussa alkaa kuntouttava työtoiminta. Siihen sisältyy sit myös se yksilövalmennus, ja ainakin toistaiseks on sama yksilövalmentaja. Mutta pitää varautua, että yksilövalmentaja saattaa tulla vaihtumaan (en kyllä haluais, että vaihtuis).

Lisäksi terveydenhoitajalle tulee jossain välissä aikaa tuon selän takia..

Aiemmin tuossa mietin, että miksiköhän kehuminen ääneen voi olla vaikeaa, tai ainakin mulle se on vaikeaa..