Ei se työ ole mikään itseisarvo, mutta sekin, että terapiatyöstä huolimatta ei tervehdy. Myös se on yhdenlainen takaisku, ainakin itselleni. On joitakin asioita joissa haluaisin selviytyä paremmin. Kortit on jaettu, ei voi mitään.

Ostin tänään kaakaota, kun olette hehkutelleet sitä täällä päivänä, jos toisena 😋

Hyvä, että sulla oli Lukossa, hyvä päivä 🙂

Pompula, mulla on sellainen tuntemus, että sä kyllä paranet tuosta 😀, ja tämän sanon ihan vakavissani 😎. Lukossa on taas saanut juttuja tehdyksi enemmän kuin masennusasetus sallii 😋. Kokkaaminen on vihoviimeistä, jota jaksan tehdä, ja sukat olen neulonut viimeksi 40 vuotta sitten, mutta muuten samaa mieltä olen harrastamisen ja uuden opettelun tärkeydestä (poislukien fysiikka tai kiinankieli, jotka hyvin harvoille sopivat..). Tämä seuraava ei ole kuitenkaan fysiikkaa, vaan kemiaa. Ajatus "minulla ei ole toivoa" kuullostaa musertavalta. Kun sitä toistaa, ei vain yhden tai kymmenen kertaa, vaan 100 000 kertaa (todennäköisesti vielä paljon enemmän), niin hermoyhteys tämän ajatuksen osalta vahvistuu. Niin naivilta ja typerältä tai mahdottomalta kuin se kuullostaakin, kyseisen ajatuksen välttäminen ja vaihtaminen ajatukseen "minulla on toivoa" heikentää ensinmainitun ajatuksen hermoyhteyttä ja alkaa rakentaa jälkimmäistä todellisuutta. Masennuksessa hermoyhteyksiä valitettavasti sammuu (aivotkin kuulemma kutistuvat), mutta uskon vahvasti, että myös tietoisesti valitut ajatuksemme ohjaavat mielialaamme, vaikka ne omissa korvissa kuullostaisivat höpöhöpöltä. Masentunut ei koe kykenevänsä sanomaan, että "minä selviän tästä", se kuullostaa siis palturilta, mutta aivojakin voidaan huijata toistamalla kyseistä uskomusta riittävän monta kertaa. En ole itse mikään optimisti luonteeltani, mutta tämän asian ajattelin nyt uutena opetella niinkuin Lukossa neuvoi 🙂🌻. Toivon hartaasti teille kaikille paranemista. Desper ja Tyttönen, erityisesti teille voimia ja toivoa paremmasta. Minulla itselläni oli tänään jo niin hyvä päivä (lääkkeet tainneet auttaa), että vähän jo hävetti kirjoittaa tänne. En voi oikein olla hyvä vertaistuki, jos alan katsella maailmaa liian valoisasta näkövinkkelistä. Jos teitä alkaa ottaa päähän. Niin palauttakaa mut takaisin masennuksen kamaralle😀.

Lukossa kirjoitti 2.3.2016 14:44
Olet onnekas, jos sinulla toimii kemia lääkärisi kanssa. Sekään ei ole itsestään selvää, kuten ei lääkärin taitavuuskaan. Jotkut sanovat, että toivottomia tapauksia ei olekaan. Minä ehkä varovaisesti sanoisin, että kyllä toivottomia tapauksia ehkä on. Kaikki riippuu siitä, mihin pyritään. Kaikkien masennus ei parane koskaan, mutta kroonisesta masennuksesta kärsivilläkin voi olla ihan kohtuullisen mukava loppuelämä. Se tarkoittaa yleensä sitä, ettei voi olla mukana työelämässä, mutta eihän työ ole kaiken mittari. Ja jos masennus ei satukaan olemaan krooninen, se voi parantua ainakin osittain pitkänkin ajan kuluttua. Aika ei voi tai kannata edes pyrkiä 100% parantumiseen. Minullakin on useampi somaattinen sairaus, joita ei voi parantaa. Niistä on pysyvää haittaa ja niihin on pysyvä hoito, jota joudun välillä pitkn hampain pyörittämään. Minä uskon Desper sinuun, että tilanteessasi on vielä kohentumisen varaa.

Kiitos uskostasi. Ei se lääkäri-onni ole taivaasta pudonnut, maksan siitä joka viikko erikoislääkärin taksaa 45 min:n käynniltä. Kohtuullisen hyvästä elämästä ei minun kohdallani ole kysymys, enemmänkin se muistuttaa helvettiä. En ole työelämässä, vaan eläkkeellä, joka alkoi työkyvyttömyyseläkkeenä. Minulla on etenevä somaattinen sairaus, joka ja jonka lääkitys voivat aiheuttaa masennusta, ahdistuneisuutta tai jopa psykoosin.

Rina kirjoitti 2.3.2016 19:22

Pompula, mulla on sellainen tuntemus, että sä kyllä paranet tuosta 😀, ja tämän sanon ihan vakavissani 😎. Lukossa on taas saanut juttuja tehdyksi enemmän kuin masennusasetus sallii 😋. Kokkaaminen on vihoviimeistä, jota jaksan tehdä, ja sukat olen neulonut viimeksi 40 vuotta sitten, mutta muuten samaa mieltä olen harrastamisen ja uuden opettelun tärkeydestä (poislukien fysiikka tai kiinankieli, jotka hyvin harvoille sopivat..). Tämä seuraava ei ole kuitenkaan fysiikkaa, vaan kemiaa. Ajatus "minulla ei ole toivoa" kuullostaa musertavalta. Kun sitä toistaa, ei vain yhden tai kymmenen kertaa, vaan 100 000 kertaa (todennäköisesti vielä paljon enemmän), niin hermoyhteys tämän ajatuksen osalta vahvistuu. Niin naivilta ja typerältä tai mahdottomalta kuin se kuullostaakin, kyseisen ajatuksen välttäminen ja vaihtaminen ajatukseen "minulla on toivoa" heikentää ensinmainitun ajatuksen hermoyhteyttä ja alkaa rakentaa jälkimmäistä todellisuutta. Masennuksessa hermoyhteyksiä valitettavasti sammuu (aivotkin kuulemma kutistuvat), mutta uskon vahvasti, että myös tietoisesti valitut ajatuksemme ohjaavat mielialaamme, vaikka ne omissa korvissa kuullostaisivat höpöhöpöltä. Masentunut ei koe kykenevänsä sanomaan, että "minä selviän tästä", se kuullostaa siis palturilta, mutta aivojakin voidaan huijata toistamalla kyseistä uskomusta riittävän monta kertaa. En ole itse mikään optimisti luonteeltani, mutta tämän asian ajattelin nyt uutena opetella niinkuin Lukossa neuvoi 🙂🌻. Toivon hartaasti teille kaikille paranemista. Desper ja Tyttönen, erityisesti teille voimia ja toivoa paremmasta. Minulla itselläni oli tänään jo niin hyvä päivä (lääkkeet tainneet auttaa), että vähän jo hävetti kirjoittaa tänne. En voi oikein olla hyvä vertaistuki, jos alan katsella maailmaa liian valoisasta näkövinkkelistä. Jos teitä alkaa ottaa päähän. Niin palauttakaa mut takaisin masennuksen kamaralle😀.

Voi ihana Rina 🙂🌻. Olipa tosi tosi virkistävä teksti taasen, kiitos sinulle. Sait minut hymyilemään🙂.
Lukossa, toivon sinulle hyviä päiviä kun saat hoidettua paljon asioita 🙂🌻.
Minulla oli eilen ihan horror päivä taas... Ahdistutti niin että pää meinasi hajota. Minullehan nostettiin lääkeannosta jälleen kerran ja luulen että sillä oli osansa siihen 🙄. Mutta hei, tänään aamulla avasin hiljaa silmät ja mietin että, huoh, mikäs olo rouvalla tänään ? Raahauduin keittiiöön keitin kahavet ja tunnustelin, niinkuin nykyään aina, oloani... Ja huppista keikkaa😋. Minulla on kohtalaisen hyvä olla ja pikkasen iloakin rinnan alla.
Nyt nimittäin tuntuu siltä että otan tuon Positive thinkingin käyttöön vaikka se välillä tuntuukin vaikealta ja jopa mahdottomalta...
Muksaa päivää kaikille.

Rina kirjoitti 2.3.2016 19:22
Lukossa on taas saanut juttuja tehdyksi enemmän kuin masennusasetus sallii 😋.

Kiitos, nyt on ollut kohtuullisen hyviä päiviä. Mutta esimerkiksi nuo villasukat ovat kyllä valmistuneet lähinnä ahdistusvoimalla. Aloitin niiden tekemisenkin, jotta sain jotain helposti aloitettavaa ja lopetettavaa tekemistä ahdistushetkien varalle. Ja se on toiminut aika hyvin. Neulominen auttaa ahdistukseen ja sukkia valmistuu (tänään aloitin yhden sukan taas)...

Rina kirjoitti 2.3.2016 19:22
...mutta muuten samaa mieltä olen harrastamisen ja uuden opettelun tärkeydestä (poislukien fysiikka tai kiinankieli, jotka hyvin harvoille sopivat..). Tämä seuraava ei ole kuitenkaan fysiikkaa, vaan kemiaa. Ajatus "minulla ei ole toivoa" kuullostaa musertavalta. Kun sitä toistaa, ei vain yhden tai kymmenen kertaa, vaan 100 000 kertaa (todennäköisesti vielä paljon enemmän), niin hermoyhteys tämän ajatuksen osalta vahvistuu. Niin naivilta ja typerältä tai mahdottomalta kuin se kuullostaakin, kyseisen ajatuksen välttäminen ja vaihtaminen ajatukseen "minulla on toivoa" heikentää ensinmainitun ajatuksen hermoyhteyttä ja alkaa rakentaa jälkimmäistä todellisuutta. Masennuksessa hermoyhteyksiä valitettavasti sammuu (aivotkin kuulemma kutistuvat), mutta uskon vahvasti, että myös tietoisesti valitut ajatuksemme ohjaavat mielialaamme, vaikka ne omissa korvissa kuullostaisivat höpöhöpöltä. Masentunut ei koe kykenevänsä sanomaan, että "minä selviän tästä", se kuullostaa siis palturilta, mutta aivojakin voidaan huijata toistamalla kyseistä uskomusta riittävän monta kertaa.

Tuo on hyvä esimerkki, että ei sen opeteltavan asian tarvitse välttämättä olla konkreettinen. Tuo miten puhuu itselleen on tärkeää. Moni täällä on harmitellut, ettei kuntoutuminen etene, mutta riittävän paljon pitäisi itselle hokea etenemisen mahdollisuuksista ja pienimmistäkin edistysaskelista.

Rina kirjoitti 2.3.2016 19:22
En voi oikein olla hyvä vertaistuki, jos alan katsella maailmaa liian valoisasta näkövinkkelistä. Jos teitä alkaa ottaa päähän. Niin palauttakaa mut takaisin masennuksen kamaralle😀.

Tätä olen itsekin ajatellut. Mainitsit häpeän hyvästä olosta ja/tai edistyksestä. Minusta olisi mukavaa nähdä ja kuulla ihmisten toipuvan, sillä se toisi uskoa siihen, että joskus on vielä omakin vuoro. Ja sitten toinen juttu on, että eteenpäin mennään edistysaskelien ja takapakkien kautta. Minäkin valvoin viime yönä ja koko tämän päivän ohjelma meni uusiksi. En lähtenytkään tänään asioille enkä minnekään, vaan tästä tuli kotipäivä takapakkidepiksineen.

Desper kirjoitti 3.3.2016 4:47
Kiitos uskostasi. Ei se lääkäri-onni ole taivaasta pudonnut, maksan siitä joka viikko erikoislääkärin taksaa 45 min:n käynniltä. Kohtuullisen hyvästä elämästä ei minun kohdallani ole kysymys, enemmänkin se muistuttaa helvettiä. En ole työelämässä, vaan eläkkeellä, joka alkoi työkyvyttömyyseläkkeenä. Minulla on etenevä somaattinen sairaus, joka ja jonka lääkitys voivat aiheuttaa masennusta, ahdistuneisuutta tai jopa psykoosin.

Ok, Desper. Nyt ymmärrän tilannettasi paremmin. Olen niin uusi täällä keskusteluissa, etten tiennyt taustaasi kuten ehkä jotkut muut. Pahoittelut sairaudestasi ja sen haastavasta lääkityksestä. Pidän kuitenkin kiinni siitä uskostani 😉 jos olisi vaikka mahdollisuudet kohtuullisen hyvään helvettiin 😉

Minä keitän kahvit silläkin uhalla, että iskee kauhea paniikki. Päätä särkee niin kuin aina. Luin eri ketjuja ja huomasin, että se ei ole minulle hyväksi, ahdistun toisten ahdistuksista. Tekisi mieli lähteä tänään pienelle kävelylenkille, mutta en tiedä onko tuolla liian kylmä. Paleltaa. Mietin myös, että olisipa hienoa, kun saataisiin kaikki ihmiset kasaan. Heissä lukisi diagnoosit, elämänhistoria, eli kipukohdat ja suuret onnistumiset/onnellisuuden tunteet. Siitä voisi sitten jokainen valita itselleen potentiaalisen ystävän. Olen sitä mieltä, että saman tapaiset historiat yhdistävät, että ymmärtää toista ja toisen olemusta. Olen monesti joutunut ihmissuhteissa pettymään. Mutta yksinäisyyden tunteita olen kokenut ehkä vähemmän, kun joku toinen? En tiedä. Olen tottunut olemaan yksin, pienestä kai jo. Totta kai haluaisin elämääni tosiystäviä. Enkä ole kokonaan menettänyt toivoa siltä osin.

Pixa 🙂🌻, onpa tosi kiva kuulla paremmasta olotilastasi ! Kyllä nämä päivät ovat erilaisia ahdistuksen suhteen, mutta ei lannistuta. Muhun vaikuttaa aika paljon sääkin. Jos aurinko paistaa, niin sängyssäkin on mukavampi makoilla, vaikka ahdistaisikin. 🙂👍

Pompula kirjoitti 2.3.2016 16:55

Ei se työ ole mikään itseisarvo, mutta sekin, että terapiatyöstä huolimatta ei tervehdy. Myös se on yhdenlainen takaisku, ainakin itselleni. On joitakin asioita joissa haluaisin selviytyä paremmin. Kortit on jaettu, ei voi mitään.

Ostin tänään kaakaota, kun olette hehkutelleet sitä täällä päivänä, jos toisena 😋

Hyvä, että sulla oli Lukossa, hyvä päivä 🙂

Ehkä tuota tervehtymistä ei aina edes oikein huomaa. Ja joskus on niin, että tervehtyminen voi johtaa asioiden näkemiseen uudelta kantilta ja se kantti voi olla maailmanmenon näkökulmasta (ns. pinnallinen näkemys) huono. Tervehtymiseen kai kuuluu se, miten oppii olemaan osa tätä yhteiskuntaa ja se voi ottaa aikaa. Kaakaossa on kai oikeastikin jotain sellaista ainetta, joka on hyväksi aivokemialle. Mulla on juuri nytkin kaakaota kupillinen tuossa vieressä. Toivottavasti kaakaosta on iloa sinullekin. Kiitos kannustuksesta. Minulla oli hyvä päivä eilen, mutta tänään on huono päivä. Ei se mitään. Tämä on tällaista hyvien ja huonojen päivien vuorottelua.

Vetämätön olo, mut silti sain siivottua ja ruuaks väsään makkarakeittoo. Kauheen epätodellinen olokin, en tiiä oonko maanpinnalla vai jossain muualla. Mut kieltämättä nukkuminenkin venähti, ku oli univelkaa nii päivä on jo näin pitkällä, et saa nähä käynnistyykö tästä vielä vai ei.

Mä en vaan jaksa enää. Haluaisin kuolla.

Tyttönen vaan kirjoitti 3.3.2016 13:13

Vetämätön olo, mut silti sain siivottua ja ruuaks väsään makkarakeittoo. Kauheen epätodellinen olokin, en tiiä oonko maanpinnalla vai jossain muualla. Mut kieltämättä nukkuminenkin venähti, ku oli univelkaa nii päivä on jo näin pitkällä, et saa nähä käynnistyykö tästä vielä vai ei.

Reipasta kokkailla makkarakeittoa! Toivottavasti tuli hyvän makuista. Epätodellinen olo lienee tuttua monille meistä. Varsinkin uniongelmat tai muutokset unirytmissä aiheuttavat sellaista. Hyvää tätä päivää Sinulle!

Moikka!

Olen vähän silmäillyt kirjoituksia täällä. Tuntuu niin kivalta kuinka täällä tsempataan toisia ja ymmärretään. Se on todella hieno juttu 😊

Minusta toivoa on niin kauan kuin on elämää.

Mukavaa päivää sulle!

Mailis kirjoitti 4.3.2016 9:8
Olen vähän silmäillyt kirjoituksia täällä. Tuntuu niin kivalta kuinka täällä tsempataan toisia ja ymmärretään. Se on todella hieno juttu 😊

Kiitos kehuista. Tervetuloa mukaan tähän ketjuun, jos kiinnostaa. Tämä tervetulotoivotus koskee tietenkin kaikkia muitakin, joita voisi tällainen fiilisten jakaminen ja tsemppaaminen kiinnostaa.

Mailis kirjoitti 4.3.2016 9:8
Minusta toivoa on niin kauan kuin on elämää.

Hyvin sanottu. Mukavaa päivää sinulle Mailis!

Tyttönen vaan kirjoitti 4.3.2016 8:24
Mä en vaan jaksa enää. Haluaisin kuolla.

Niinhän me masentuneet haluttaisiin kuolla 😞
Jaksa nyt kuitenkin taas tämä yksi päivä vaikka hetki kerrallaan.