Hupsista. Yksi kappale viikonloppua on hurahtanut ihan tuosta vaan 😐😮😟🤔🙄?!?! Mihin se meni? Kuka näki? Elämä kiitää tosi kovaa!

Sinnehän se meni, eikä takaisin tule! 😎😋

Harvemmin tulee nukuttua huonosti, jos ei lasketa painajaisöitä. Niitä on vähän turhankin tiuhaan ja vielä menneisyyden haamut esiintyy niissä. Jokin teksti osui tänään silmiini, jotakin että ettei potilas traumatisoidu uudestaan terapiassa. Minusta tuntuu, että minulle on käynyt tuo uudelleen traumatisoituminen. En nyt välttämättä tarkoita, että terapiassa, vaan ihan elävässä elämässä. Olen monin tavoin joutunut elämään erilaisia tilanteita uudestaan.

Tänään mietin, kun näin hyvin pukeutuneen nuoren naisen, että tuolta minustakin on joskus tuntunut. Siis se tunne, kun näkee jonkun joka muistuttaa sinua "vanhasta" itsestäsi. Olisin halunnut tehdä aikahypyn, tai kehohypyn ja tuntea sen hetken huolettomuuden, varmuuden ja jonkin joka on jossain? Kun oma itse, tai oma keho tuntuu niin vieraalta itselle. Nyt. Kauan. Aina.

Kyllä, minullakin saa olla viihtyisä koti. Olen lisännyt viherkasvien määrää. Ennen niitä oli todella paljon. Tässä asunnossa niitä ei oikeasti mahtuisi juuri ollenkaan, mutta ujutan niitä väkisin sinne tänne.

Maanantaita!

Viikonloppu kyllä meni nopeasti. Eilen oli myös aamupäivästä ratsastustunti ja oli oikein mukava tunti. Pitkästä aikaa tunti oli tuossa ns. lähempänä olevalla tallilla.

Oli kyllä vähän erikoista mennä pienellä valkoisella ponilla, mutta oikein mukava kyllä tämä pikku poni oli. Seuraavan kerran ratsastustunti on tuolla samaisella tallilla lauantaina.

Harmi vaan, että vasta lauantaina on seuraavan kerran ratsastustunti, koska tuntuu että ratsastuksesta on ollut hyötyöä tuohon mun selkäkipuun.
Ja niimpä olenkin miettinyt, että jos alkais käymään 2 kertaa viikossa tallilla, ja siis kahella erillä tallilla. Koska olen huomannut, että silloin kun on käynyt kahdesti viikossa tallilla, niin selkä ei silloin pahemmin ole kipeä.

Muistan myös kun jokunen vuosi sitten saatoin käydä 3 tai jopa 4 kertaa viikossa tallilla tunnilla, niin silloin selkä ei ollut ollenkaan kipeä.

Mutta joo..Tällä viikolla olenkin sitten pari päivää eläinten kans keskenäni, saas nähä miten se sujuu. Ja mitä sitä keksis tälle viikolle tekemistä, muutakin kuin vain pyöräilyä ja lenkkeilyä.
Mielessä on käynyt, että jos sitä kävis kahvilassa istuskelemassa ja herkuttelemassa, mutta njääh..se on tylsää ja ehkä vähän ahdistavaa yksin.

Lisäksi myös ensviikolla olen sitten kolme päivää eläinten kans keskenäni ja silloin on myös se yksilövalmennus tapaaminen, jonne pitää itse sitten osata joutua ajoissa.

Maanantaipäivää! Toivottavasti uni on nyt maistunut Pompulalle. Mulle tuli viikonloppuna taas liikaakin unta. Kun on pilvistä ja pimeää, mä vain nukkuisin. Yöunia, päikkäreitä. Illaksi sitten herään. Valo vaikuttaa mun toimeliaisuuteen aivan järkyttävän paljon.
Yksi sun toinen asia ei tosiaankaan tee autuaaksi (viittaan Pompulan sanoihin),vaikka mielellään sitä pelastusta ulkopuoleltaan etsisi. Additiotkin helposti vaihtuvat vain lajista toiseen. No, liikuntaa pidän hyvänä addiktiona, siis 🙂👍 esim. Delffi. Tasapainotusta pitää löytää sitten muista asioista. Sosiaalisuus, ihmissuhteet luetaan tärkeäksi osaksi. Mä toisinaan harjoittelen sitä puolta juttelemalla myös ventovieraiden kanssa. Ei niin kovaa luuta, etteikö muutama ystävällinen sana ilahduttaisi ihmisten mieltä. Helposti sitä ajattelee, ettei kukaan huomaa tai että olen näkymätön, mutta entäpä jos huomaisi ensin itse ja tekisi jonkun toisen näkyväksi. Suomalaisia pidetään tuppisuina, mörötetään omissa nurkissamme ja koetaan eristäytyneisyyttä, mistä tulee tunne, ettei kukaan välitä. No, jaksamista se vaatii, että alkaakin välittää toisista. Masentuneena ei todellakaan jaksa olla sosiaalinen eli summa summarum: siinä sitä ollaan.
Äsken paistoi, nyt on pilvistä. Höh. Ihan kuin mieliala olisi laskenut kuin lehmän häntä. Psyykkaaminen, tuo armas apuväline, astukoon kehiin. Ylös, ulos. Tai jos vetäisi peiton korville. Ei kai sentään vielä 😟. Mites sitten joulukuussa, kun pilvet roikkuu matalalla ja räntää roiskii. Joitain konsteja selvitä pitää jättää sinnekin. Jos nyt jo käyttää nukkumiskortin, niin ei hyvä. Ei auta kuin nousta.

Oi, että! Nyt voisin vaihtaa paikkoja Delfin kanssa. Yksin hevosten kanssa 😍 Mitä luksusta! Sinne kahvilaan vois ottaa kirjan mukaan, tai selailla lehtiä. Niitä siellä varmaan on omasta takaa. Tai sitten keksit jotain muuta.

Rina kirjoitti 26.9.2016 10:

Valo vaikuttaa mun toimeliaisuuteen aivan järkyttävän paljon.

Suomalaisia pidetään tuppisuina, mörötetään omissa nurkissamme ja koetaan eristäytyneisyyttä, mistä tulee tunne, ettei kukaan välitä. No, jaksamista se vaatii, että alkaakin välittää toisista. Masentuneena ei todellakaan jaksa olla sosiaalinen eli summa summarum: siinä sitä ollaan.

Niin täälläkin! Ihan järkyttävän paljon. Kodin viihtyisäksi tekeminen voisi kyllä tässäkin auttaa vähän ja sitten voisi muistaa armeliaisuuden itseä kohtaan. Ei aina tarvitse jaksaa. Sen kun olla möllöttää. Joulukuuta ei vielä kannata ajatella. Päivä kerrallaan 🙂

Sehän siinä on. Sitten huomaa, että ei me niin tuppisuita ollakaan. Pitää myös osata valita seuransa. Toki sitä voi sanailla tuntemattomien kanssa myös. Se on oikeinkin virkistävää.

Haluutteko kuulla mun viime yön unen? No kuulette kuitenkin 😋 Nyt siinä ei seikkaillut ihmiset, niin voin hyvin kertoa. Paitsi, minä itse. Makasin unessa alasti. En oikein tiedä minkä päällä, vai makasinko minkään päällä, vai leijuinko hieman ilmassa? Tausta oli ehkä tumma, eikä minusta erottanut yksityiskohtia. Tiesin vain, että se olin minä. Olin täynnä pieniä reikiä. Makasin siis kasvot ylöspäin ja kehoni ja raajani olivat täynnä pieniä reikiä. Niin kuin madon reikiä. Sellaisia mistä paksu kastemato pääsisi menemään, mutta matoja ei näkynyt. Se mikä oli erikoista, oli se, että reikiä oli vieri vieressä, eli hirmuisesti. Mitähän Freudi mahtaisi tästä sanoa? Tämäkin siis yhdenlainen painajainen, yleensä ovat ahdistavimpia. En ymmärrä yhtään mitä uni tarkoitti. Niin no, tavallaan unella on merkityksiä arkielämäni kanssa, mutta perin kummallinen se kuitenkin oli. Olin unessa paikallaan, en siis liikkunut ollenkaan, makasin vain. Ja vaikka minusta ei erottanut muita yksityiskohtia, niin nuo reiät kehossa kyllä. Toisaalta olen miettinyt omaa loppuelämääni viime aikoina, "ennen madonlukuja". Sekin yhtenä arjen asioista voinee vaikuttaa uneen. Mietin tässä kirjoittaessani, että käyköhän täällä psykologian opiskelijat lukemassa. Tässä teille taas unia 😉 Hah!

Pompula, taisit käsittää väärin. En ole hevosten kans, vaan koirien ja kissojen kans kotona yksikseni. Tuskinpa hevosten kans pärjäisin yksikseni..tai 2 hepan/ponin kans vielä uskoisin pärjääväni..

Mutta tosiaan pieneläinten kans olen yksikseni kotona muutaman päivän 😀
Eniten jännittää kotona olossa se, että olen yksin ja illat on pimeetä.

Tuota kahvilaa oon miettinyt, mutta en oikein tiiä, ett viittiikö sitä yksin kahvilaan lähteä istuskeleen ja herkutteleen. Ennemmin vaan käyn hakemassa jonkun viinerin tai leivoksen mukaan ja herkuttelen sitten kotona..

Nykyään myös koirapuistossakin kun käyn koirien kans, niin tulee vaan omissa oloissa siellä käveltyä, eikä tule mentyä jutteleen toisten kanssa.
Liekkö lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai jotain muuta..

Ai niin, näinpä tänään lenkillä yksilövalmentajan, kun hän oli menossa toimistolle. Mutta enpä kehdannut huutaa hänen perään, koska välimatka oli sen verran pitkä.
No, 8 päivän päästä on se yksilövalmennus tapaaminen ja silloin sitten nään hänet.

Delffi kirjoitti 26.9.2016 14:2
Nykyään myös koirapuistossakin kun käyn koirien kans, niin tulee vaan omissa oloissa siellä käveltyä, eikä tule mentyä jutteleen toisten kanssa.
Liekkö lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai jotain muuta..

Tiedätkö mitä Delffi. Kirjoitit aiemmin, että sinua on tutkittu joskus aiemmin ja todettu, että sinä et kärsi masennuksesta. Mutta entäs jos kärsitkin esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta? Tarkoitan tällä sitä, että sinä saattaisit hyötyä psykiatrisesta hoidosta, vaikka sinulla ei asiat ihan hullusti olekaan. Sosiaalisten tilanteiden pelkoakin voidaan hoitaa. Ja muistan kyllä, että sinulla on huonot muistot neuropsykologista. Hän ei kuitenkaan varmaan olisi vastassa siellä psykiatrian poliklinikalla tai muussa paikassa, mistä voisit saada apua pelkoihisi. Mitä luulet, voisitko ottaa sosiaalisten tilanteiden pelon puheeksi yksilövalmentajasi kanssa? Käytkö muuten koskaan kirjastossa? Sielläkin on lehtiä luettavaksi ja kirjastossa on ihan normaalia liikkua yksin. Selkäongelmiesi suhteen mietin myös, että kuntosalikin voisi olla sinulle ihan hyvä harrastus tai jopa uinti. Rina varmaan osaisi neuvoa selkäliikunnan suhteen enemmän.

Sitten vielä Delffille yksi ikävä tutkimustulos, joka tällä viikolla julkaistiin:

"Silmiinpistävintä aineistossa on Kainulaisen mukaan vanhempien luona asuvien nuorten aikuisten yksinäisyyden tunne, joka voimistuu iän myötä.
– Jokainen ikävuosi kotona tuo lisää yksinäisyyttä ja pahaa oloa, Sakari Kainulainen sanoo."
http://24uutiset.fi/2016/09/22/sinkut-ja-yksinhuoltajat-ovat-yksinaisimpia/

Lukossa, olen tosiaan miettinyt että voisiko mulla tosiaan olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mutta toisaalta kun mietin, niin kaupassa käyminen ei ole ongelmaa. Lenkilläkään käyminen ei ole ongelmaa. Lisäks linja-autossakaan matkustaminen ei ole ongelma, kun pari kertaa olen tallille mennyt linja-autolla.

Mutta sitten jos pitäis käydä yksin kahvilassa, niin se on jotenkin ahdistavaa.
Koirapuistossa pystyn kyllä käymään koirien kanssa, mutta en nykyään juttele siellä ihmisten kanssa..paitsi jos sattuu mukavia tuttuja näkeen, niin sitten saatan tuttujen ihmisten kans jutella.

Olen myös huomannut, että nykyään mätsäreissä (leikkimieliset koirannäyttelyt) käyntikin on jäänyt vähemmälle. Lauantaina olis mätsärit, mutta taitaa ne jäädä välistä, koska on ratsastustunti samana päivänä ja mätsäreissä menee aina vähintään semmoiset 3 tuntia.

Kirjastossa en ole käynyt pitkään aikaan käynyt..eikä siellä oikein tuu käytyä.
Mutta tosiaan.. En sitten tiiä vosiko mulla olla lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Toisaltaa kyllähän mä jokunen vuosi sitten olin valokuvauskurssilla (joka jäi kyllä vähän kesken itellä) ja autokoulussa, jotka oli sosiaalisia tilanteita. Tietysti myös työkkärin järjestämällä yhellä kurssilla olin jokunen vuosi sitten.
Niin, ja kävin myös ATK-kurssin jokunen vuosi sitten.
Ja olen monessa muussakin sosiaalisessa tilanteessa ollut..

En sitten tiiä, että voiko sosiaalisten tilanteiiden pelko kehittyä myöhemmin..

Ehkä vois jutella yksilövalmentajan kans asiasta..jos edes saan otettua asiaa puheeksi.

Sen kuitenkin yksilövalmentaja tietää, että uudet asiat mua jännittää..ja ryhmä tapaamiset ei oikein ole mun juttu.

Sitä yhtä hanketta olen todella paljon miettinyt, mutta en vaan ole saanut aikaseksi ottaa ryhmänohjaan yhteyttä..koska tuntuu etten kuitenkaan lähtis mihinkään juttuihin mukaan, vaikka oliskin pienempikin ryhmä.

Lisäksi kun mietin lapsuuttani, niin silloin mä muistaakseni olin ihan sosiaalinen ja mulla oli melko paljon kavereita.

Mutta peruskoulussa alkoi se kiusaaminen, jonka jälkeen musta on tullut vähän syrjäänvetäytyvä/ujo.

Ai niin, enkä tosiaan tykännyt koulussa pitää esitelmiä.

Lisäks tuli tuosta selästä mieleen, että kyllähän multa työkkärissä kysyttiin, ett haluanko että sitä selkää tutkittais..mutta ei ollut nyt vielä tarvetta. Mutta kuulemman voin tarivttaessa työkkäriin ottaa yhteyttä tai vaikka suoraan työkkärin terveydenhoitajallekkin voin soittaa. Mutta sit taas tuo soittaminen on vähän niin ja näin..
Ennemmin hoidan sähköpostin tai tekstivien välityksellä asiat, kuin soittamalla.

Lisäksi tuota yksin asumista olen kyllä pohtinyt todella paljon, mutta ongelmana on se, kun ei oikein ole löytynyt asuntoa, mihin sais koirat ottaa ja joka ois kohtuu hintainen, eikä kerrostalo. Kyllä..liikaa vaatimuksia asunnosta mulla..

Nyt tulee omanapainen viesti, mutta oman navan ympärillä täällä vain pyörin. Mokasin nimittäin tänään taas yhden jutun, jonka olin jo aiemmin monta kertaa mokannut. Huomenna olisi pakko onnistua yhdessä toisessa - niin ikään aiemmin sössityssä - jutussa. Sitten olisi myös paineita tehdä huomenna tuntikaupalla läksyjä eräälle työväenopiston kurssille. Voisin saada teiltä paremmin maaliin osuvaa kannustusta, jos pystyisin paremmin kuvaamaan näitä päänsärkyjäni, mutta en uskalla ettei tule liikaa tietoa minusta. Tiedän kyllä, että olette aina hengessä mukana rakkaat kanssakirjoittelijat.

Raivostuin niin tänään itselleni tuon yhden jutun sössimisestä, että pakotin itseni siivoamaan mätiä kasviksia(!!!). Olen siis tajunnut, että jääkaapissani on erittäin huonoksi menneitä kasviksia, mutta kun ne ovat olleet siellä sievässä pussissa, niin olen antanut olla. Samoin olen antanut parvekkeelle pystyyn kuivuneiden ja kuolleiden kukkien olla siellä viikosta toiseen. Nyt sitten niitäkin nyhdin biojätepussiin. Homma on vielä vähän kesken.

Mielestäni tämä paikkojen rempallaan olo on ihan masennusta edelleen, vaikka olenkin jo paljon toipunut. Ja noi sössimiset johtuvat paljon siitä, etten vaan ole saanut itsestäni irti.

Pompula mainitsi ettei joulukuuta kannata vielä ajatella. Minulla on jo ajatukset kääntyneet jouluun - olen nimittäin jonkinlainen jouluihminen ja vietän joulua koko joulukuun. Neulon lahjavillasukkia ja suunnittelen lahjaleipomuksia. Ompelukoneellakin aion tehdä lahjoja. Ja joulukortit varmaan askartelen itse. (Suunnitelmat eivät kuulosta masentuneilta, mutta saa nähdä, mitä oikeasti sitten toteutuu...) Itselleni olen suunnitellut joululahjoja, siis mitä lahjoja ostan itselleni 😋. Ne ovat järkeviä ja ehkä tänä vuonna tulee astioita tms. Pyrin tekemään hankintoja koko aika tässä syksyn edetessä. Mutta tällaisia mietin. Ja olen päättänyt, että tietyt projektit on saatava jouluun mennessä valmiiksi. Tai jo aiemminkin. Aion pitää yhdet pienenpienet pikkujoulut kotonani muutamalle tarkkaan valitulle henkilölle. Suunnitelmilleni on nykyään yhteistä se, että pyrin lyömään mahdollisimman monta kärpästä yhdellä iskulla. Nuo pikkujoulut toimivat esimerkiksi deadlinena muutamien "kotiprojektien" loppuun saattamisessa. Kaikki suunnitelmani eivät taas varmaankaan toteudu ja jotkut toteutuvat mutta epäonnistuen. Sellaista se on. Yrittäminen on kuitenkin tärkeintä. Joulukuu ei siis ole pelkkää ikävää räntäsadetta. Se on myös kynttilöitä, glögiä ja pipareiden paistamista.

Sosiaalisten tilanteiden pelko- ennen vanhaan yksinkertaisesti ujous- voi olla myös luonteenpiirre? Tuntuu, että nykyään kaikelle lyödään jokin diagnoosi ja kategorisointi, joka saa ihmisen ihmettelemään, liikkuuko vielä normaalin rajoissa. Eri asia sitten, jos jokin ominaisuus tuottaa murhetta ja masennusta. Voihan ihminen olla introvertti luonnostaan vai mitä Delffi?
Pompulan uni oli mielenkiintoinen😉, ja mielestäni vahvasti symbolinen. Mulle tuli mieleen nuoruudessa vääntämäni mietelause : "Tähän alkaa jo tottua. Näinhin konepistoolisarjoihin".
Mielenkiintoista unessasi oli myös se, ettet erottanut itsestäsi juurikaan muita piirteitä kuin nuo madonreiät. Voisiko olla, että keskityt elämässäsi liikaa siihen, mikä on sinua satuttanut? En meinaa, että tietoisesti niin tekisit, mutta alitajunta osaa kertoa, missä mennään. Olen siinä mielessä Jungin kannattaja (en Freudin, joka kietoi unet lähinnä seksuaalisuuteen), että uskon unien yrittävän kertoa meille tietoisen mielen saavuttamattomissa olevia asioita, vieläpä meidän hyväksemme, jotta voisimme eheytyä.
Itse olin viime yönä kilpailun lähtöviivalla, ja tietenkin multa puuttui tossut ym. kisassa tarvittavaa rekvisiittaa. Aloin anella, että kilpailun alkua viivästettäisiin, että saisin itseni lähtövalmiiksi. No, tuhrasin tietysti iän kaiken lähtövalmistelujen kanssa, ja sitten huomasin, että muut kisaajat oli laskettu radalleen. Raivostuin ja menin kilpailutoimistoon haukkumaan toimitsijat, jotka vain nauroivat minulle. Siinä vaiheessa paiskoin ja rikoin kaikkea mahdollista tavaraa eli olin varsinainen pelle ja hävettävä häirikkö 😝. Noinhan en elävässä elämässä ikinä tekisi, vaan luikkisin häntä koipien välissä kotiin.
Aurinko paistaa upeasti, ja ruska on nyt mitä kaunein. Pitää ottaa kamera ja lähteä tallentamaan värejä ennen kuin nuo sateet saapuvat. Lukossa, joulupuheesi eivät sytytä vielä minua lainkaan😉! Päinvastoin: haluan pitää kiinni kesästä entistä enemmän 😀.
Vai ruoskit itseäsi sössimisen jälkeen😋, kuullostaa oudolta. Epäonnistumisen jälkeen mä tarvin pikemminkin lohdutusta (esim. Tuplaleivoksen) pikemminkin kuin vihannesraatojen siivoamista pois jääkaapista 😎

Rina kirjoitti 27.9.2016 11:28

Pompulan uni oli mielenkiintoinen😉, ja mielestäni vahvasti symbolinen. Mulle tuli mieleen nuoruudessa vääntämäni mietelause : "Tähän alkaa jo tottua. Näinhin konepistoolisarjoihin".
Mielenkiintoista unessasi oli myös se, ettet erottanut itsestäsi juurikaan muita piirteitä kuin nuo madonreiät. Voisiko olla, että keskityt elämässäsi liikaa siihen, mikä on sinua satuttanut? En meinaa, että tietoisesti niin tekisit, mutta alitajunta osaa kertoa, missä mennään. Olen siinä mielessä Jungin kannattaja (en Freudin, joka kietoi unet lähinnä seksuaalisuuteen), että uskon unien yrittävän kertoa meille tietoisen mielen saavuttamattomissa olevia asioita, vieläpä meidän hyväksemme, jotta voisimme eheytyä.

Tähän piti tarttua nyt heti. "Hauska" tuo sinun mietelause 😀 🤕 Tuota olen itsekin todellakin miettinyt, että alitajuntani pyörittää näitä. Enkä minä voi oikein mitään 😞 Itse en noista Freudeista ja Jungeista paljon mitään tiedä. Psykologia ei ole ollut koskaan mieliaineitani. Jotkut asiat ovat kyllä ihan tietoisessakin mielessä, mutta en löydä toistaiseksi niille ratkaisua 🙄

Rina kirjoitti 27.9.2016 11:28
Sosiaalisten tilanteiden pelko- ennen vanhaan yksinkertaisesti ujous- voi olla myös luonteenpiirre? Tuntuu, että nykyään kaikelle lyödään jokin diagnoosi ja kategorisointi, joka saa ihmisen ihmettelemään, liikkuuko vielä normaalin rajoissa. Eri asia sitten, jos jokin ominaisuus tuottaa murhetta ja masennusta. Voihan ihminen olla introvertti luonnostaan vai mitä Delffi?

Nyt olen Rinan kanssa vähän eri mietteissä. Ajattelen, että sosiaalisten tilanteiden pelolla, ujoudella ja introverttiydellä on kaikilla yhtymäkohtia keskenään, mutta en ollenkaan pidä niitä samoina asioina. Noista asioista ajattelen, että introverttiys on pysyvä piirre, joka on ilmennyt henkilössä jo lapsena jos on. Ujous on sitkeä luonteenpiirre, mutta ei välttämättä täysin pysyvä juttu. Ajattelen, että vaikkapa maalla kasvanut lapsi saattaa muuttua ujoksi perheen muutettua kaupunkiin, vaikka aiemmin ujoutta ei olisi ilmennyt. Moni myös alkaa ujostella teini-iässä, vaikka ei olisi lapsena ollut ujo. Moni aikuinen on kertonut olleensa lapsena ujo, mutta ei enää koe itseään ujoksi. Ujous on mielestäni myös viehättävä piirre. Punastuminen on söpöä ja ujot ovat usein hyviä kuuntelemaan jne. Sosiaalisten tilanteiden pelko on mielestäni kuitenkin ihan eri juttu. Se on pelkoa samoin kuin lentopelko, käärmepelko, korkeanpaikan pelko, rokotus/näytteenottopelko, hammaslääkäripelko, esiintymispelko jne.

Minä itse koen itseni aika introvertiksi ja ujokin olen. Minulla on kuitenkin myös pelkoja. Sosiaalisia tilanteita pelkään jonkin verran, mutta joitain muita asioita paljon enemmän. Olen saanut pelkoihin mm. beetasalpaajaa, joka ei minulle sopinut alhaisen verenpaineen takia. Rauhoittavat lääkkeet (esim. Diapam) ovat sen sijaan sopineet hyvin. Toki olen saanut myös psykoterapiaa, on tehty altistusharjoituksia ja keskusteltu muuten pelkojen kohtaamisesta ja voittamisesta sekä niiden kanssa elämisestä. Yksi peloistani esimerkiksi vaikuttaa työelämääni. Olen paljon tehnyt psyykkistä työtä sen eteen, mutta lääkäreiden kanssa on sovittu, että rauhoittavien lääkkeiden satunnainen käyttö sopii minulle ns. pysyväksi hoidoksi. Vaikka tosiaan sosiaaliset tilanteet eivät olekaan suurin pelkoni, otan kuitenkin tarvittaessa rauhoittavaa lääkitystä myös ennen tietynlaisia sosiaalisia ponnistuksia. Esimerkiksi kun uusi työväenopiston kurssi on alkamassa, otan lääkettä helpottamaan ensikokoontumiseen menoa. Seuraavalla kerralla en yleensä lääkettä tarvitse. Jos opettaja on tuttu ja tilanne on muutenkin tutumpi, en välttämättä ota lääkettä ensimmäiselle kerrallekaan. Tärkeää on myös se, että pakotan itseäni (=altistan) pelottaviin tilanteisiin. Ymmärrän kuitenkin hyvin ns. rohkaisuryypyn idean. Minulla on rohkaisupilleri 🙂. Kyllä pelkoihin voi saada apua psykiatrian poliklinikalta tai vastaavasta paikasta. Surullisempaa mielestäni on, jos pelot pääsevät kapeuttamaan ihmisen elämää. Silloin sitä joutuu elämään kuin häkissä. Rinalle myös tiedoksi, että minä ja Delffi ollaan oltu samoissa keskusteluissa myös chatin puolella ja siksi olen ehkä kuullut Delffin tilanteesta muutaman jutun enemmän kuin mitä tässä ketjussa on tullut ilmi. Delffille sopisi mielestäni myös tämän Tukinetin tukihenkilön eli Net-tuen apu. Tukihenkilönkin kanssa voi miettiä mm. sitä, ovatko omat ongelmat luonteeltaan sellaisia, että niihin kannattaisi hakea apua psykiatrisen hoidon suunnasta.

Rina kirjoitti 27.9.2016 11:28
Pompulan uni oli mielenkiintoinen😉, ja mielestäni vahvasti symbolinen. Mulle tuli mieleen nuoruudessa vääntämäni mietelause : "Tähän alkaa jo tottua. Näinhin konepistoolisarjoihin".

Pompulalla on usein mielenkiintoisia unia! Tämä madonreikäuni oli melestäni kuitenkin aika ahdistava. Rina kiinnitti hienosti huomiota tuohon, ettei Pompula erottanut itsestään muuta kuin reiät. Se tuntuu aika järkeenkäyvältä näkökulmalta uneen.

Rina kirjoitti 27.9.2016 11:28
Aurinko paistaa upeasti, ja ruska on nyt mitä kaunein. Pitää ottaa kamera ja lähteä tallentamaan värejä ennen kuin nuo sateet saapuvat. Lukossa, joulupuheesi eivät sytytä vielä minua lainkaan😉! Päinvastoin: haluan pitää kiinni kesästä entistä enemmän 😀.

Kyllä minullakin on itse asiassa vielä tarkoitus nauttia syksystä ja olenkin poltellut kynttilöitä yms. Kameran kanssa olisi tosiaan mukava lähteä ulkoilemaan. Silti ajattelen jo sitä jouluakin... Ensimmäiset lahjasukat ovat jo melkein valmiina. Kudon vielä ainakin yhdet sukat, maksimissaan kolmet sukat ennen joulua.

Rina kirjoitti 27.9.2016 11:28
Vai ruoskit itseäsi sössimisen jälkeen😋, kuullostaa oudolta. Epäonnistumisen jälkeen mä tarvin pikemminkin lohdutusta (esim. Tuplaleivoksen) pikemminkin kuin vihannesraatojen siivoamista pois jääkaapista 😎

Tästä on uhuttu jo joskus ennenkin, mutta minä nimenomaan ruoskin itseäni epäonnistumisten jälkeen. Enkä vain ruoski, vaan sätin, haukun, syyllistän, inhoan ja vihaan itseäni. Kieriskelen usein myös menneissä epäonnistumisissani, joita kukaan muu ei enää muista. Muistan lapsuudenkin ajalta naurettavia epäonnistumisia. Lohdutusta ei minulta itselleni heru. Joskus aiemmin saatoin jopa kieltää tavallisen ruoan itseltäni epäonnistumisen jälkeen. Nykyään en ehkä enää ihan siihen mene, mutta herkuttelua nyt ei ainakaan harrasteta epäonnistumisen jälkeen.

Delffi kirjoitti 26.9.2016 14:2

Pompula, taisit käsittää väärin. En ole hevosten kans, vaan koirien ja kissojen kans kotona yksikseni. Tuskinpa hevosten kans pärjäisin yksikseni..tai 2 hepan/ponin kans vielä uskoisin pärjääväni..

Mutta tosiaan pieneläinten kans olen yksikseni kotona muutaman päivän 😀
Eniten jännittää kotona olossa se, että olen yksin ja illat on pimeetä.

Niin taisin. Taisin lukea hieman vauhdikkaasti 😀 Mutta uskon kyllä, että pärjäisit heppojen, tai ponienkin kanssa. Toiset tosiaan jännittää yksinoloa ja pimeää enemmän, kuin toiset. Muistan nuoruudesta, että yhdellä kaverilla piti aina olla seuraa. Lieneekö johtunut tuosta. Itsekin olen kyllä joskus jännittänyt. Jotenkin muistelen, että yhdistin ne asioihin joita olin lukenut esim. lehdestä. Esim., että joku oli tapettu, tai muuta sellaista. Siis lähellä, tai vähän kauempanakin missä asuin. Mutta ajan kanssa tuollaiset pelot unohtuu.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoahan voi olla erilaista. Ei varmasti ole kaikilla sosiaalisten tilanteiden pelko samanlaista. Kaikkihan me ollaan erilaisia kaikissa asioissa, enempi ja vähempi.

Delffi kirjoitti 26.9.2016 18:8

Olen myös huomannut, että nykyään mätsäreissä (leikkimieliset koirannäyttelyt) käyntikin on jäänyt vähemmälle. Lauantaina olis mätsärit, mutta taitaa ne jäädä välistä, koska on ratsastustunti samana päivänä ja mätsäreissä menee aina vähintään semmoiset 3 tuntia.

En sitten tiiä, että voiko sosiaalisten tilanteiiden pelko kehittyä myöhemmin..

Ehkä vois jutella yksilövalmentajan kans asiasta..jos edes saan otettua asiaa puheeksi.

Sen kuitenkin yksilövalmentaja tietää, että uudet asiat mua jännittää..ja ryhmä tapaamiset ei oikein ole mun juttu.

Sitä yhtä hanketta olen todella paljon miettinyt, mutta en vaan ole saanut aikaseksi ottaa ryhmänohjaan yhteyttä..koska tuntuu etten kuitenkaan lähtis mihinkään juttuihin mukaan, vaikka oliskin pienempikin ryhmä.

Se mitä olen kuullut, niin nuo mätsäritkin ja ylipäätään koiraharrastaminen menisi toisilla kateudeksi, eikä ne "leikkimieliset" koiranäyttelyt enää pysyisikään kivoissa ja sopuisissa rajoissa. Siellä leimahtelee, jos toisen koira pärjää ja oma ei, tms.

Kannattaa ottaa se asia yksilövalmentajan kanssa puheeksi. Mutta tuohan voisi olla oikein hyväkin, jos olisi pienempi ryhmä. Se on vaan joskus mentävä ja uskallettava ja katsottava mitä tapahtuu. Voihan aina kokeilla 🙂

Eivät kyllä sytytä myöskään minua. Taidat olla pahin painajaiseni, mitä tulee jouluun Lukossa 😟 🤔 🤕 🙄 🤨 Tuo ruoskiminen on tuttua, mutta myös lohtusyöminen. Lohtusyöminen kylläkin taitaa kallistua siihen, jos olen pettynyt johonkuhun toiseen, tai elämääni yleensä. Jostain typerästä sössimisestä voin sitten ruoskia itseäni.

Tänään on kivut tapissa. Ei tiedä miten päin olisi. Istuisiko tuolilla, vai lattialla, vai miten olisi. Auttaisiko lämmin suihku. Heräsin kaksi kertaa yöllä, vessaan. Toisella kerralla myös kipuun. Vaihteeksi en nähnyt painajaisia. Jonkun unen kyllä, jota en muista enää.

Sään piti lämmetä, mutta nyt kyllä tuntuu tosi viileältä. Ruskan värit näkyvät kauniisti ikkunasta, mutta en ole vielä saanut kerättyä niitä sisään. Kävin jopa yksi päivä metsässä ja keräsin sieltä jäkälää, sammalta (joo, ei kai saisi) ja unohdin ne sinne mettään! Join kahvia ja kiertelin ja unohdus. Ajattelin ne sieltä tässä joku päivä hakea, jos sattuisivat olemaan tallessa.