Yksinäisyys ja vieraantumisen tunne
Tunnen itseni usein niin hirveän yksinäiseksi ja vieraantuneeksi. Ihmettelen usein ihmisten muodollisia tapoja ja käyttäytymismalleja. On kuin putoaisin aina aivan uuteen maailmaan, jonka normit olen unohtanut. Tältä varmaan tuntuu jos sairastaa jonkinlaista muistisairautta.
Luulen, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä korkealentoisemmaksi mieli menee. Me olemme kuin puita. Mitä suuremmiksi kasvamme sitä kauempana latva on maan pinnasta. Kun ikää tulee lisää, ihminen, tai ainakin minä, kasvaa ikään kuin ulospäin myös yhteisön piiristä.
Täytän jossain vaiheessa kolmekymmentä. Siihen ei ole enää pitkä aika. Minun latvani on jo tarpeeksi korkealla. En haluaisi enää korkeammalle.
Olen pohtinut kuntoutumista. Huomasin aikoinaan, että mitä syvemmällä juureni olivat maan mullassa, sitä parempi oli elämäni laatu. Tulin johtopäätökseen: maadoittuminen on kuntoutumisen kannalta tärkeää.
Tarkoitan maadoittumisella kaikkea arkeen liittyvää, kuten ruoanlaittoa ja siivoilua, yms. .
Vielä yksinäisyydestä. Olen kuullut puhuttavan monta kertaa siitä, kuinka tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi ystävien ympäröimänä. Olen nyt ymmärtänyt tuon tunnetilan hyvin omakohtaisesti. Minulla on paljon ystäviä ja tuttavia. Tuntuu kuitenkin, että olen menettänyt mielenkiintoni sosiaaliseen kanssakäymiseen. Olen mieluummin kotona, kuin käyn esim. ulkona. Millään, tai kenelläkään ei ole minulle enää mitään annettavaa ja päinvastoin.
Kun alan pohtia elämän tarkoitusta, kaikki alkaa mennä vinoon. ajattelu kieroutuu, enkä näe lopulta enää missään mitään järkeä.
Toisinaan elämä toki tuntuu myös mielekkäältä. Välillä uskoni systeemiin ja sen huolenpitoon ovat kohdillaan.
Luonnossa oleilu ja mielekäs tekeminen maadoittavat parhaiten.
Luulen, että masentunut ihminen on menettänyt ennen kaikkea luottamuksensa. Tällä tarkoitan luottamusta itseensä, omiin mahdollisuuksiinsa selvitä ja maailmaan. Jos tulee liian monta kertaa torjutuksi, alkaa usko ja luottamus omaan pärjäämiseen horjua.
Tässä vaiheessa onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä.
Koeta sinnitellä, jaksa vain odottaa, niin minäkin teen, kun ei tässä ole muutakaan vaihtoehtoa.
terve88 kirjoitti 18.2.2015 2:48
Ihmettelen usein ihmisten muodollisia tapoja ja käyttäytymismalleja.
Kun alan pohtia elämän tarkoitusta, kaikki alkaa mennä vinoon. ajattelu kieroutuu, enkä näe lopulta enää missään mitään järkeä.
Luulen, että masentunut ihminen on menettänyt ennen kaikkea luottamuksensa. Tällä tarkoitan luottamusta itseensä, omiin mahdollisuuksiinsa selvitä ja maailmaan. Jos tulee liian monta kertaa torjutuksi, alkaa usko ja luottamus omaan pärjäämiseen horjua.
Hei, tunnen hyvin samoin kuin mitä noissa kohdissa kirjoitit. Ihmettelen onko mikään tässä elämässä aitoa. Tuntuu, että joka päivä tulee henkisiä iskuja milloin mistäkin. En ole koskaan sopinut tähän maailmaan.
Kirjoitat viestissäsi yksinäisyydestä, vieraantuneisuudesta ja mielekkyydestä. Jotenkin minulle tulee sellainen tunne, että etsit jotain tarkoitusta omalla elämällesi. Viestistäsi ei selviä muu elämäntilanteesi. Jos ajattelen itseäni kuvaamasi kaltaisessa olotilassa, tulee mieleeni, että haet kenties jonkinlaista omaa elämänfilosofiaa? Sellaisen etsimisen voi luullakseni ottaa tehtäväkseen ja löytää sen etsimisestä tarkoituksellista toimintaa elämälleen. Toiminta jossain oikeansuuntaiseksi kokemassaan ryhmässä voisi tuoda elämään sisältöä. Enkä tarkoita nettiryhmiä, jotka saattavat joskus osoittautua virtuaalisemmiksi kuin voisi arvella. Tarkoitan sellaisia vanhanaikaisia ryhmiä, kuten vaikka Pelastusarmeija, kirkko, luonnonsuojeluyhdistykset, lukupiirit, martat, 4H, jonkun pienemmän valtion ystävien seura, erilaiset terveysyhdistykset ja mitähän lie vastaavaa. Niissä on tietty tehtävä, jonka puitteissa ihmiset toimivat yhdessä, mutta tärkeää on myös ihmisten tapaaminen.
Minulle aikoinaan yksi täti sanoi, että "lue ihmisiä tai lue kirjoja". En tiedä miten kurantilta tämä neuvo sinusta tuntuu, mutta minusta siinä on se ajatus, että ihminen ei välttämättä tunne kovin monenlaisia ihmisiä, eikä tunne ihmisiä kovin syvältä. Minua nuorena poikana rauhoitti oudosti sen tajuaminen, että oman ikäluokkani ihmiset ovat vain pieni joukko kansasta.
Onnistumisen elämyksiä ei ehkä helposti tule sellaisessa seurassa, jossa kaikki ovat samalla viivalla, samanlaisia, samanikäisiä, yms. Ehkä kirjavammassa seurassa voisit tulla paremmin huomatuksi omine avuinesi?