kuluneet 5 vuotta elämässäni ovat olleet aikamoinen vuoristorata.
2007 syntyi elämääni lapsi, joka tuli minulle yllätyksenä. sain tietää vasta viikoilla 18-19 odottavani lasta. Lapsen isä halusi meidän muuttavan yhteen, vaikken olisi halunut hänen monien ongelmiensa takia (alkoholismi, narsismi, omakehu jne). Oma äitini pakotti ottamaan häneen yhteyttä, koska emme olleet nähneet sen jälkeen kun lapsi oli laitettu alulle. Lapsen isä vaati minua muuttamaan luokseen omakotitaloon, josta oli kauheasti velkaa. Alkuun kaikki meni hyvin, mut sitten alkoi tulla ongelmia. Aloin masentumaan ongelmien takia. Ukko vietti omaa aikaa ja minä hoidin kodin ja lapsen. Hain apua tuolloin ja sainkin alkuun ihanan ps.saikun, joka tuki minua vaikeassa elämäntilanteessa. kun lapsemme oli reilun vuoden, isänsä uhkasi itsarilla. ja me hakeuduimme turvaan (tosin vasta parin päivän päästä). Ilmoitin sair. hoitsulle tilanteesta ja mies joutui muutamaksi päiväksi tai viikoksi suljetulle osastolle. Me ”pääsimme ” turvakotiin, jossa olimme melkein kuukauden, ja koko ajan eräs sossun tantta painosti ottaan mieheen yhteyttä. Turvakodissa minulle kuitenkin sanottiin miesohjaajan soittavan ja kertovan asian. Lopulta jouduin kuitenkin painostuksen alla soittaan ja mies tuli sitten häntä koipien välissä itkien meitä katsoon. No taas menin lankaan ja menin hänen puheistaan lankaan. Minua ei oltais päästetty turvakodista hänen luokseen, mut en tuntenut enää sielläkään turvalliseksi kun siellä painostettiin minua koko ajan enkä kyennyt nukkumaan siellä. Lopulta keksimme asianajajan, isäni sekä mieheni kanssa suunnitelman ja karkasin sieltä pois. Ajoin toiselle paikkakunnalle kauas tuosta paikasta ja veimme tavarat erääseen taloon. kun mentiin isäni luo, hän kertoi poliisin hakeneen minua. Outo tilanne minulle. pelkäsimme et minut taas viedään tuohon paikkaan. piileksimme kuukauden verran ja sitten tuli keskustelun aika. turvakodin väki oli kyl oikees siinä, et olin menny lankaan. Karu totuus sitten taas paljasti kaiken
😭 mies edelleen ryyppäsi… Meillä alkoi käymään ihana perhetyöntekijä, joka tuki minua ja hänen kanssaan sitten lopulta puolen vuoden päästä sain oman asunnon. olin onnellinen ja kuvittelin päässeeni irti. mut mies on moneen otteeseen saanut minut puolelleen ja vietämme edelleen paljon aikaa yhdessä. Lasta en uskalla hänelle yksin antaa. on vasta 4 vuotias. ps. saikun luona keskeytin käynnin kun totesin ettei uudella paikkakunnalla ollut saikku hyvä…

Viime vuoden jouluna minun piti valmistua unelmieni ammattiin hoitoalalle. Koulun aloitin jo vuonna 2006 aikuispuolella, mutta tosiaan lapseni syntyi 2007 ja keskeytin opinnot. Jatkoin opintojani 1,5 vuotta sitten ja viimeisimmän valmistumispäivämäärän piti olla kesäkuus. Keväällä alkoi masentaa ja huomasinkin eräänä päivänä vältteleväni kaikkien koulunpuolelta tulevien puheluiden vastaanoton. Vasta kun kuraattori, jolle olin kertonut ongelmistani, soitti niin vastasin ja itkin. Hän kehoitti ottamaan yhteyttä terkkariin. menin yleislekurin vastaanotolle ja hän määräsi mulle kuukauden saikkua ja erään lääkkeen, joka ei ennenkään ole vaikuttanut. Kuukauden päästä hän puhelimitse määräsi lisää saikkua ja lisäsi annosta lääkkeestä. kerroin ettei tuo ollut auttanut. sain 3 viikkoo saikkua. pääsin sit vasta saikun luokse puhumaan, mut ei kemiat kohdanneet tämän saikun kanssa ja minulla olisikin vaihtuntu saikku. jätin käynnit sikseen kun tiedän et muutamme toiselle paikkakunnalle.
Kela ja työkkäri on kanssa täs aiheuttanu surua ja murhetta, sillä tammikuus ei alkuun tullut rahaa ja nyt taas saikun jälkeen on ollut vaikeeta saada rahaa. en ole käynyt sossussa, sillä tiedän et siellä todettais et mun pitää saada sitä elatusrahaa isältä. meillä ei ole huoltajuussopimus tässä ajassa, sillä en jaksa taistella tässä kunnossa. Nyt on ollut kassani kurallaan kun on joitain pieniä maksuja erääntynyt. Kuukauden päästä meinaan laittaa asuntoni pois ja muutamme toiseen paikkaan ja asun hetken yhdellä mökillä. Alan oleen aika epätoivoinen sillä oon niin yksin, eikä kukaan kuuntele enää…😯🗯️