Välillä sitä on itse niin yksin että meinaa pää hajota. Sitten tulee hirveä ahdistus, kun on ollut pitkään yksin. Alkaa tarkkailemaan itseään liikaa. Pakko nähdä ihmisiä. Täällä varmaan monella on sellaista, että on liikaa yksin? Nyt olen lähes pari päivää ollut kotona ja hirvittävä ahdistus päällä. Välillä ahdistus on niin paha, että on pakko soittaa terveyskeskukseen. Elämä tuntuu olevan vain selviytymistä. On vain pakko jatkaa eteenpäin. Pitää vain toivoa, että tulisi vielä hetkiä ilman ahdistusta.Tänään ollut hirveän hankalaa. Ei meinaa ruokakaan maistua. Ajattelen koko ajan, että on pakko jatkaa olemista. Hyvä niin. Nuorempana ei vielä ollut ihan näin hankalaa. Toki oli silloinkin, mutta kun on itsenäistynyt, niin joutuu hirveästi koko ajan tekemään asioita sen eteen että elämästä tulisi jotakin. Saan onneksi itseni kauppaan pakotettua ja kavereita näen välillä. Ja myös vanhempia. En ehkä nuorempana vielä tajunnut täysin kuinka rankkaa elämä loppujen lopuksi on. Ja kuinka rankkaa on olla omissa oloissaan monta päivää putkeen. Tiedän, että jotkut pystyvät olemaan viikko tolkulla yksin. Minä en pysty. Toisaalta en kuitenkaan jaksa olla koko ajan ihmisten seurassa. Elämäni on nykyään sitä että tsemppaan vain itseäni koko ajan menemään paikasta toiseen. Elämä todella voi olla vain pelkkää eloonjäämis taistelua. Luulen että sitä se pohjimmiltaan on. Kun vielä vain saisi elää pitkään. Pitää vain mennä hetki kerrallaan. Ei liiallinen yksinolo kyllä ole mitenkään mukavaa. Varsinkin jos ahdistaa. Vaikeaa on, se on pakko myöntää…
Moikka minäitse89.
Mukavaa, kun oot jaksanut kuitenkin kirjoittaa ajatuksen virtaasi vaikkapa tänne. Erittäin tuttuja ajatuksia ja tuttu elämäntilanne. Tunnen olevani itse hyvin vastaavassa tilanteessa.
Mä oon kyennyt koko elämäni jotenkuten diilaamaan ahdistukseni kanssa. Kuluneen vuoden, ehkä vähän reilun oon nyt kuitenkin kärsinyt ihan jäätävästä paniikkioireilusta ja jännityksestä. Tänään viimeksi kävin eräällä vastaanotolla, jossa huimaus ja itsen tarkkailu, hengen pidättäminen alkoi taas. Lannistun näistä kohtauksista joka kerta lisää.. koska mulla ei siis ole mitään pelkoa ihmisiä kohtaan, ollut ikinä. Oon aina kyennyt normaaleihin tilanteisiin, pieni jännitys on ollut normaalia. Mutta nyt koen olevani jotenkin jumissa tämän paniikin kanssa. En kykene 2 minuuttia pidempiin tapaamishetkiin. Paniikkikohtaus käynnistyy ja joudun pakenemaan paikalta sillein ehkä vähän oudollakin sosiaalisella tavalla. Vastapuoli joskus näkeekin sen minusta, että nyt alkaa paniikki.
Paniikkikohtauksista on tullut mulle mörkö. 🙁 Yritin välttää sen viimeiseen saakka, mutta näin on nyt käynyt. Oon näiden jäljiltä myös psyykkisesti ihan voipunut ja väsyttää sikana. Sätkähtelen (keskushermosto) ja nukun 13 tuntia yössä heittämällä.
Mun ongelma nyt ehkä vähän eri kuin, mistä itse tuossa kirjoitat. Ymmärrän hyvin yksin olon vaarat, mistä kerrot ja ne on ihan todellisia. On luonnollista, että pelot alkaa kasvamaan, erilaiset huolet ja ajatukset eskaloitumaan, jos ei näe ketään.
Toivon, että sinulla on jotain mielekästä tekemistä, joka vie vähän ajatuksia toisaalle. Oletko nyt kesällä kokeillut mennä puistoon istuskelemaan? Itseäni nimittäin sekin saattaa joskus vähän rauhoittaa, että menen lähipuistoon istumaan ja vaan katselen toisten ihmisten menoa.
Harmi, että monet ihmiset joutuu nyt olemaan paljon yksin.
Koita muistella jotain hauskaa, mitä teitte viimeksi jonkun kaverin kanssa. Vaikka siitä olis puoli vuotta kun on viimeksi ollut hauskaa. Se kuitenkin on tapahtunut. Jos yhtään tulee sellaista keveämpää oloa tai huumorijuttuja mieleen niin lähde vaan niihin mukaan. Sieltä saattaa tulla sitten uusia toiveikkaampia ajatuksia.
Kiitos viesteistä!
Se todellakin auttaa että muistelee mitä kavereitten kanssa on tehnyt. Eilen näin taas kavereita ja tuli todella hyvä olo. Käytiin uimassa jne. Tänään ollut ihan ok olo. Luulen että ihmisten olo olisi hyvä jos he eivät olisi niin yksin. Mutta toisaalta nyt on vielä korona aika ja monet ovat todella yksin.
Tuo puistossa istuminen kyllä voisi auttaa. Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä ja nekin kyllä auttavat. Ainut vaan että on todella kuuma sää, mutta olen siihenkin jo vähän tottunut.
Minulla tullut tuo ahdistus viime aikoina ihan fyysisenä. Olotilani vaihtelee päivän mittaan hirveästi. Välillä on ihan ok olo. Välillä taas ei niinkään.
On vain päästävä joka päivä ovesta ulos.
Ei voi kun vain toivoa että korona pandemia poistuisi maailmasta ja ihmiset voisivat taas elää normaalia elämää. On tämä elämä kyllä aikamoista...
Ootko koskaan käyny tässä ketjussa ihmisten vastauksia läpi kuin kooten niistä sulle hyödyllisiä? Tuota alkamaasi toista ketjua tarkoitin.