Hei!

En osaa muuta sanoa kuin että todellakin parisuhteesta huolimatta voi tuntea itsensä uäyksinäisesti. Vaikea tietenkin kommentoida teidän parisuhteen laatua, mutta jos voit noin huonosti kuin kerrot niin ehkä suhde ei ole aivan tasapainossa. Mistä se sitten johtuu, niin tiedät sen varmaan itse paremmin. Joskus se ei tarkoita sitä että vika olisi jommankumman teistä, voi vain olla että olette liian erilaisia esim. kommunikoijia tms.

Olen henkilökohtaisesti sihä mieltä että mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa... Mutta siksi varmaan olenkin nyt 37v. sinkku, yksin ja yksinäinen 🤔 Eli en tiedä olenko oikea neuvomaan tai kommentoimaan 😅 Joka tapauksessa etsi joku jolle puhua: yllättävän monella on varmaankin samankaltaisia kokemuksia ja ainakin yleensä kaksi kuuleva korvaa. Toisinaan nimittäin riittää jo se kun saa ääneen sanoa asiat jotka painaa. Jokin taika siinä on kun kuulee itsensä sanomassa asioita... voi kuulla esim. niiden hullunkurisuuden tai miten kierolta jokin tilanne kuulostaa ääneen selitettynä. Ihmisen mieli tahtoo jäädä yksin puhelussaan kovin kapeakatseiseksi ja junnaavaksi 😑

Tule toki kertomaan mitä nykyisin kuuluu ja onko tilanne kehittynyt johonkin suuntaan.

Hei, ja kiitos vastauksesta. Tilanne on ikävä kyllä kehittynyt äärimmilleen enkä lainkaan tiedä mitä tehdä. Rakkaus on molemmin puolista mutta myös riidanhaluisuus, puolustelu ja hyökkääminen on päivittäistä ja kumpikin alkaa olla loppu. Sitten riidan jatkuttua vähän aikaa tapahtuu jotain, yhtäkkiä kaikki onkin suht hyvin ja saan kuulla äskeisen syytelauseen täysin päinvastaisena, ja kyllä seurustelen epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän naisen kanssa. En tiedä onko minulla itse sitä mutta tätä menoa varmaan kehittyy. En halua erota mutta en halua upota. Molemmat ovat täysin mahdollisia vaihtoehtoja. Haluan apua ja vertaistukea.

Eronneena ihmisenä olen huono vastaamaan isommin. Teidän elämästä ei kuitenkaan säpinää puutu. Koen sen olevan välittämisen merkki, vaikkakin aika hiostava vaihe. Välittämistä oli omassakin 15 vuoden yhteiselossa, kyseenalaistin miehen rakkauden vasta uuvuttuani säpinän (=yhteyden) puuttumiseen. Itsestään selvyydeksi itsen kokemista ei kestä. Joku harmonian hetki vois olla alku uuteen jos sellaiseen mahdollisuus syntyy.

Viisaita sanoja, tuli aidosti hyvä olo kun sanoit että säpinää ei puutu. Se olisi kauheaa jos olisi tunnekylmyyttä ja välinpitämättömyyttä tilalla. Loppuiko teillä silloisen miehesi kanssa keskustelu ja kosketus ja välittäminen vai mikä? Meillä on paljon rakkautta mutta myös yhteentörmäystä ja ajoittaista yksipuolista suhteen ylläpitoa minun puolelta, haluaisin helliä ja hemmotella, halailla ja suukotella mutta hän ilmoittaa että ahdistuu läheisyydestä. Jatkaako eteenpäin kun rakastan häntä mutta oma läheisyyden tarpeeni ei täyty? 

Vastaan tuohon mitä kysyit... vuosien myötä ajauduttiin vaan tilanteeseen, jossa mies oli enemmän naimisissa työnsä kanssa ja minä lasten, jos niin voi sanoa. Meidän taustoissa paljon samankaltaisuutta, oma isäni oli viettiensä viemä, hänen isänsä alkoholin. Äitinsä kuollutkin alkoholiin jo ennen hänen murrosikää. Ehkä siinä on jotain perää, kun sanotaan, jos isä puuttuu, paljon puuttuu, jos äiti, kaikki puuttuu. Tsemppailkaa te, kun teillä paljon yhdessäolon hetkiä; erilaisuus on rikkaus, vaikka kipinöisikin välillä jomman kumman mielestä liikaa.

"Hei! Kirjoittelen taas tänne kun en tiedä missä muualla saisin ilmaistua itseäni. Olen mieleltäni sairas. Minua vaivaa todella voimakas yksinäisyyden tunne ja jonkun kaipuu. Siksi sanoin että olen sairas koska minulla on tyttöystävä, perheenjäseneni ovat elossa sekä minulla on paljon kavereita ja kaikesta huolimatta tunnen valtavaa yksinäisyyttä sekä en koe tulevani kuulluksi hädältäni. Hukkumisen tunne olotilani kanssa on läsnä päivittäin. Asun tyttöystäväni kanssa yhdessä mutta pitkään on tuntunut ettemme ole henkisesti lähellä toisiamme vaan todella etäällä usein sekä saamme riidan pienestäkin asiasta. Usein niin että hän tiuskii tai raivostuu ja minä otan taakan kantaakseni ilman että rähähdän takaisin, vahvuutta vai heikkoutta vai molempia? Olemmeko menettäneet alkuhuuman lopullisesti ja pidämmekö toisiamme itsestäänselvyyksinä? "

Moi!
Kysymysmerkkejä ilmassa parisuhteessa. Kun sulla on toi tunne yksinäisyydestä/hukkumisesta se on huutomerkki että yhteys pariin on huollon tarpeessa.

Saataa olla että olet herkistynyt jo lapsuudessa yksinäisyydelle, ei ymmärretyksitulemiselle - siksi tunnistat sen heti jos se puuttuu?

Riitelemisessä toinen saattaa antaa tulla verbaalisesti olan takaa - toinen vetäytyy. Kumpikaan ei ole toistaan "vahvempia" paitsi että riitelykään ei kohtaa...tavallaan parisuhteessa pitäisi opetella jopa riitelemään 😬

Veikkaisin että jos tyttöystävältäsi kysyttäisiin niin hänkin voisi kertoa että teidän parisuhteessa on jotain häikkää - ja jotain tarvis tehrä!

Parisuhde terapiassa molemmat osapuolet tulee kuulluksi - parisuhde on osaksi myös tahtotila. Pitäs nostaa asia pöydälle ja kysyä olemmeko valmiit  tekemään parisuhteellemme jotain?

Minä lopetin suhteen miesystäväni kanssa kun koin, että en saa tarpeeksi sitä, mitä suhteelta toivon: läheisyyttä. Esimerkkini sai myös samantyyppisten ongelmien kanssa painivan ystäväni rohkaistumaan tekemään saman päätöksen. Hän on löytänyt jo paremman suhteen, minä vielä etsin. Molemmat pohdimme ja yritimme pitkään. Jälkeen päin ajateltuna kärsimme turhan pitkään, mutta eropäätös on vaikea.

Kukaan tuskin tietenkään voi sinulle sanoa, kannattaako jatkaa vai ei, sillä vain sinä itse tiedät asian kaikki puolet. Itse käytin jonkinlaisena mittarina sitä, että missä vaiheessa huonoja päiviä alkoi olla enemmän kuin hyviä. Myös henkinen tilani alkoi olla jo jopa itsetuhoisuuden asteella, niin ajattelin, että nyt ei enää yritetä.