Yksinäisyydestä ja masennuksesta on tullut ystävykset

Synkkä aika menossa, yleensä keväällä aina herään ”talviuniltani”  mutta nyt ei ole enään. Ahdistaa kaikki. Ahdistaa olla minä. Ahdistaa katsoa peiliin. Oma ryppyinen itseni. Viiltelen ja vetelen itsetunnon alas. Huomaan että olen ollut yksinäinen iät ja ajat. Miksi olen näin onneton en saa rohkeutta sanoa sitä ääneen. Huomaan kuin jotain on pielessä. Huudan en saa ääntäni kuulumaan. Mitä teen..? Anteeksi että vaivauduin kirjoittelemaan tänne. Ja nyt kun ei saa tavata ihmisiä entä me yksinäiset. Mitä niille käy..??