Itsellä on vielä joitain kavereita ja jos tilanne paranee niin tottakai pidän enemmän
yhteyttä. Nyt mennyt vuosi aika erakoituessa. Olisi mahtava saada sellaisia
ystäviä joilla sama tilanne ja jakaa mielipiteitä ja toivoa! Miksi ei tilanteesta
riippuen joku yksinäisten tapaaminenkin sen mukaan miten kenelläkin on
omien ongelmien puitteissa tulla tapaamisiin! Se fyysinen yksinäisten läsnäolo
ja kaikille tutuista asiosta puhuminen voisi olla melkoinen piristysruiske ja
antaa oikestikkin apua!

ps.asun Helsingissä

Kiitos ruokavinkistä, Adele. 🙂 Osaisin itse asiassa tehdä joitain muitakin ruokia, nuorempana pidin ruuanlaitosta. En vain ole jaksanut enää moneen kuukauteen tehdä mitään.

Tosiaan tuo sarjojen ja elokuvien katsominen tietokoneelta onnistuu erilaisten palveluiden kautta, esim Yle Areena ja MTV3 Katsomo. Voit myös hankkia tietokoneeseen digivirittimen, jolloin voit katsella reaaliajassa ohjelmia, kuten tv:stäkin. Nämä tosiaan vaativat hieman uudemman tietokoneen. Kannattaa käyttää hyväkseen myyjien asiantuntemusta, jos aikoo tietokoneen hankkia, eikä käytössä ole mahdollisesti riittävää asiantuntemusta. On mahdollista saada valmis tarpeisiisi soveltuva paketti tätä kautta. Useimmista alan liikkeistä saa valmiin peruskäyttöön soveltuvan tietokonepaketin noin 500€. Jostain saattaa toki saada halvemmallakin.

Lueskelin tässä tosiaan koko viestiketjun kaikki viestit läpi. Aiemmin olin lukenut vain muutaman ensimmäisistä ja viimeisistä. Mielestäni tämä ketju on kyllä todella hyvä idea. Olen muutenkin erittäin tyytyväinen siihen, että tällainen paikka, kuin tämä Tukinet on olemassa. Varmasti auttaa ja on auttanut monia. Itselleni oli kyllä hyvin vaikeaa kirjoittaa tänne, olin käynyt tutustumassa sivuilla kuitenkin jo useampi kuukausi sitten. Tämä vaikeus tosin johtuu vain minusta itsestäni. On paljon muitakin asioita, jotka ovat minulle hyvin vaikeita.

Tosiaan tuo kirjoittamani väljä päiväohjelma pitää suhtkoht hyvin paikkansa. Ruokaa en tosin jaksa joka päivä tehdä. Itse asiassa teen lämmintä ruokaa ehkä muutaman kerran viikossa vain. Useimmiten syön pari leipää päivän aikana ja juon kahvia sitten sitäkin enemmän. Se kyllä harmittaa hieman, sillä kuntoharjoitteluni menee sitä kautta hieman ehkä hukkaan. Syön vaihtelevasti proteiinilisiä ym, kun jaksan.

Tänään oli erittäin kaunis päivä taas. Katsoin muutaman kerran ulos ikkunasta ja ajattelin, että olisi ollut hienoa mennä ulos. En kuitenkaan pystynyt siihen vielä tänään.
Jaksoin kuitenkin pitkästä aikaa tiskata tänään. Itse asiassa viime kerrasta oli jo noin kolme kuukautta. Olin vain tarpeen mukaan tiskannut aina yhden mukin ja yhden lautasen. Oikein iljetti nuo likaiset astiat. En vain ollut jaksanut tiskata aiemmin.
Eilen sain myös siivottua asuntoani parin kuukauden tauon jälkeen. Se on samalla aikaa sekä huvittavaa, että säälittävää. Olen aina ollut hyvin tarkka siisteydestä ja inhoan likaa. En vain ollut jaksanut tehdä mitään.

Tällä hetkellä seuraamiani sarjoja ovat esim Breaking Bad, Lost, 24 ja The Pacific. Nuorempana katselin myös animesarjoja, suosikkini olikin Ergo Proxy, josta nimimerkkini.

Huomenna menen käymään siskoni luona, joka asuu eri paikkakunnalla.

Tuo esittämäsi ehdotus yksinäisten kohtaamisesta livenä on mielestäni hyvä, Samppa. Monille se toki saattaa olla liian vaikeaa. Itse asun myös lähellä pääkaupunkiseutua.

Hyvää illan jatkoa ja huomista päivää kaikille. 🙂👍

huih kuinka kauan on vierähtänyt viime kerrasta kun täällä vierailin. Elämä ei hirveästi ole muuttunut muuta kuin sen osalta etten enää ole kuntouttavassa työtoiminnassa vaan aloitin opiskella lähihoitajaksi. Ajatus tuli jostain ties mistä ja ihan kokeilupohjalta lähdin, mutta kohta on puoli vuotta opiskeltu, enää yksi tentti ja sitten työssäoppiminen ja näytöt. Normaalisti olisin jo aivan hermona noista näytöistä mutta nyt olen ottanut sen asenteen että minähän en stressaa, jos homma ei toimi, voin lopettaa opiskelun tai yrittää uudelleen. Kuitenkin taustalla on jo yksi ammattitutkinto niin ei ole mitään hätää sen suhteen.
Yksinäinen olen edelleen vaikka koulu on tuonut siihen jonkin verran helpotusta. En usko että saan sieltä - taaskaan - ketään oikeaa ystävää tai kaveria johon pitäisin yhteyttä koulun loppumisen jälkeen. Jostain syystä tuntuu että minut on jotenkin määrätty olemaan aina vaan yksin - mistään ei tunnu saavan kavereita..
Lueskelin noita aiempia kirjoituksia ja varsinkin eläväisen kirjoitukset kuulostivat kovin tutuilta.
Ujous on ollut minunkin ongelma pitkään, nyt asiat sen suhteen ovat kuitenkin huomattavasti helpottuneet. Osaan jo olla panikoitumatta heti😀
Minullakin on taustalla koulukiusausta ja syrjintää, joten on vaikea uskaltaa mennä ja ottaa kontaktia.
Itse kaipaisin kaveria lenkille, ihan vain oleskeluun, lautapeliä pelaamaan, shoppailemaan, uimaan, milloin minnekin. En vain tunnu löytävän ketään.
Joskus mietin että etsinkö jotain niin täydellistä ettei sellaista olekaan..

Joku tuolla heitti että harrastukset ovat kalliita, niin olisi kiva koota ehdotuksia sellaisista harrastuksista jotka eivät hirveästi maksa. Itsellänikään opiskelijana ei ole mahdollisuutta mittaviin investointeihin.

Minun mielestä esim. lenkkeily on hyvä harrastus joka ei vaadi kuin hyvät kengät, leipominenkaan ei ole kovin kallista, tietysti riippuu kyllä siitä mitä leipoo.. uiminenkaan ei kovin kallista jos vaikka kerran viikossa uimahallissa käy

Itse olen kiinnostunut leimailusta, askartelusta jossa käytetään leimoja esim. korttien tekemiseen. Suunnitelmissa on käydä kyselemässä askartelukaupasta vähän lisää kunhan tulee reissua kaupungissa. Jos siitä löytäisin vaikka uuden harrastuksen..

Itse seuraan myös joitakin netissä olevia blogeja, sellaisen pidostakin saisi edullisen harrastuksen.
Mutta nyt lopetan tämän höpinän tai kukaan ei jaksa lukea😳

Tsemppiä kaikille!

Hei.

Hienoa, että opiskelet lähihoitajaksi, menninkainen.

Itsekin olisi tarkoitus aloittaa nyt syksyllä nuo lähihoitajan opinnot. Yhteen oppilaitokseen olen hakenut ja voi olla, että haen varmuuden vuoksi vielä toiseenkin. Toukokuussa olisi tuo soveltuvuuskoe edessä sitten.

En vain ole varma vielä, että kuinka avoimesti kannattaa kertoa siitä että olen lukion jo kertaalleen ja erään lääkealan ammattitutkinnon opinnot kahteen kertaan jättänyt kesken. Nuo jätin tosiaan aikoinaan kesken mielenterveyden ongelmien, lähinnä masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Voipi olla, että noista jos mainitsen, niin jää helposti kyllä opiskelupaikka saamatta, kun en varmasti vaikuta niiden perusteella kovinkaan luotettavalta opiskelijalta. Nyt olisi kyllä todella paljon motivaatiota opiskella ensin lähihoitajaksi ja sen jälkeen pyrkiä vielä sairaanhoitajan opintoja suorittamaan. Se vain, että jos taas jätän aiemman opintohistoriani kertomatta ja se selviääkin haastattelijoille jotain muuta kautta, niin jää varmasti taas paikka saamatta, kun tuollaista jätän kertomatta. Vaikeita valintoja. 😑❓

Nyt tosiaan ensi viikolla aloitan tuon koko kesän jatkuvan työrupeaman taas. Se täytyy tuosta vartijan työn hyvistä puolista mainita, että tulee ainakin omalla kohdalla mukavasti liikuttua sitten kesällä, vaikkakin enimmäkseen yöaikaan, mutta silti. 🙂👍

Heippa!

Olen 21-vuotias opiskelija Uudeltamaalta ja minulla ei ole yhtään ystävää. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. En ole saanut apua tästä sivustostakaan.. Ja tuntuu, että en enää kohta jaksa yrittää.

Kaikki ihmiset joihin tutustun ovat selkäänpuukottajia, selän takana puhujia, toisten henk. koht asioiden levittämistä toisille... Yms.. En edes oikeesti jaksa luetella olen niin turhautunut tämän hetkiseen tilaani, kun kaikki ihmiset joita alan pitämään ystävinä niin katoavat ympäriltä tai tekevät juuri edellämainittuja asioita, joita mielestäni ystävien ei kuuluisi tehdä.

Joka kuukausi olen kirjoittanut kirjeenvaihtopalstalle, että löytyisikö joku ihan mistä tahansa, joka voisi kirjoittaa kanssani etanapostia tai vaikka ihan sähköpostitse, mutta eipä niitä ihmisiä pahemmin löydy.

Nyt aloitan tiistaina 27.4. terapia ryhmän jossa on minun lisäkseni viisi muuta nuorta.
Pelottaa, että mokaan senkin ja minua rangaistaan.

Koen että elämässäni minua rangaistaan, että en kuulu tänne.. Ainoa hyvä mitä elämässäni on ovat gerbiilini ja aviomieheni, vanhempani ja sukulaiseni.

Joka päivä yritän katsoa kohti valoa päämäärää jolloin koen, ettei minua enää rangaista.

Tällähetkellä olen ollut kipeänä pääsiäisen jälkeen 3viikkoa, olimme pääsiäisenä ruotsin risteilyllä ja saimme sieltä mahataudin sekä sen jälkeen sain flunssan jota olen potenut kohta jo kaksi viikkoa! Juuri tällä viikolla todettiin poskiontelontulehdus! Mitä vielä? Korvatulehdus? Sydänlihastulehdus?

Ihan kun kirous olisi päälläni, jota kukaan ei saa pois.

Toivon vain paremmasta huomisesta ja siitä että löydän joskus ystävän!

heippa vaan taas!

Lueskelin mitä ergo kirjoitti, että tahtoisi aloittaa uudestaan lähihoitajaopinnot. Itse olen kanssa samaista koulua käynyt ja lopetin kesken juuri masennuksen takia.. mielenterveyteni ei vain kestänyt.. Lähihoitajaksi opiskeleminen ja se työ itsessään on erittäin raskasta niin henkisesti kuin fyysestikkin.

Ja mielipiteeni on se, että jos et ole psyykkisesti ja henkisesti vahava ihminen niin et voi tukea muita ihmisiä ympärilläsi.

Ja itselläni on ainakin, että olen empaattinen ja otan toisten huolet omikseni ja kun palaan kotiin jään murhetimaan vaikka sitä vanhusta joka kaatui pyörällä ja löi päänsä, että mitenköhän se voi.

Kaikki kannattaa miettiä tarkaan..

Mutta se on hienoa, että olet alkanut miettimään tulevaisuutta. Itse pidän tulevaisuuden suunnittelun voimavaranani.

Hei.

Harmi, että olet ollut kipeänä, Dnana, mutta kiva, kun pääset aloittamaan terapiaryhmän. Jos haluat, niin minulle ainakin voi kirjoitella sähköpostia, taikka sitten ihan tänne Tukinettiin. Itse tosin olen 25 vuotias mies, joten en tiedä olisiko meillä yhteisiä kiinnostuksen tai kirjoitusten kohteita. Koirat ja musiikki ovat ainakin itselleni läheisiä.

Itsellänikään ei ole ystäviä ja olenkin itseasiassa syrjäytynyt melko lailla koko yhteiskunnasta jo useampi vuosi sitten. Töissä olen käynyt silloin tällöin, kun ovat vuoroja tarjonneet. Nyt sitten meneekin koko kesä lomia tuuratessa. Työ onkin itse asiassa ollut ainoa yhteyteni varsinaiseen ulkomaailmaan hyvin pitkään. Töitä kun on välillä se 10h/kk, niin tuo yhteys jää melko vähäiseksi. Nyt olen tosin käynyt reilun kolmen kuukauden ajan avohoidossa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa parin, kolmen viikon välein ja olenkin siitä erittäin kiitollinen.

Juu, tiedän kyllä, että lähihoitajan työ ja tulevat opinnotkin tulevat olemaan raskaita. Oman henkisen tilani vahvuus on itse asiassa ollutkin se suurin kysymysmerkki. Kävin TE-keskuksen opintojenvalintaohjaajalla ja hän suosittelikin mieluummin, että suorittaisin lukion loppuun, jonka aikoinaan jätin kesken. Olen kuitenkin niin kyllästynyt nykyiseen ammattiini, jota joutuisin sitten sen lukion jälkeenkin yhä tekemään, että valitsin toisin. Päätin, että jos en pääse opiskelemaan lähihoitajaksi, niin sitten sinne aikuislukioon.

Uskon kyllä, että täytyisi olla henkisesti vahva pystyäkseen tekemään noita Lh-töitä. Itselläni on myös tuo sama ongelma, että otan muiden murheita kantaakseni ja yritän huolehtia esim vanhempien ja sisarusten asioista, vaikkeivat mitään apuani tarvitsisikaan. En pidä tuosta ominaisuudestani, joten olenkin jättänyt sitten heidän kanssaan yhteydenpidon vähemmälle, ettei niin kävisi.

Oma ajatusmaailmani on kyllä niin häiriintynyt, ettei minusta saa normaalia ihmistä tekemälläkään. Odotan kuitenkin mahdollisesti syksyllä alkavaa terapiaa innolla ja uskon, että saisin siitä eväitä sitten pärjätä myös noissa lh-opinnoissa ja myöhemmin työssä.

Suurin syy, minkä takia olen valinnut tuon alan, jota ei varmasti kukaan minut täysin tunteva, tai ongelmistani tietävä voi hyvällä omallatunnolla suositella, on se, että haluan olla mukana auttamassa omalta osaltani apua tarvitsevia.

Tänään täällä on muuten erittäin hieno päivä ulkona, joten lähdenkin lenkille. 🙂👍

Hei!

Mailia en näe tarpeelliseksi kirjoittaa, toivottavasti et ota itteesi. Elän avoliitossa ja se selittääkin jo varmaan ihan tarpeeksi?

Mulla oli tänään vihdoin ja viimein psykiatrilla käynti. Nostivat deprakinen annoksen 1300mg illalla sekä 1/4 mirtazapin. Aamulla 40mg sepram ja yleensä otan kalkit sekä vitamiinit jos vaan muistan.

Lisäksi mut lähetettiin ravitsemusterapeutille sillä painoindeksini on 40. Eli olen sairaaloisenlihanvan rajamailla. Sekä kesäksi olisi suunnitteilla kuntotus terapiaa, sellasta toimintaa muiden samankaltaisten ihmisten kanssa.

Odotan innolla, mutta olen jotenkin niin uupunut tähän odottamiseen 😞

Lisäksi olen alkanut pelkäämään autolla ajamista sillä meinaan nukahtaa rattiin joka kerta, veikkaan että johtuvat tilastani tai sitten yksinkertaisesti vaan lääkkeistä.

Katoin juuri silminnäkiän ylen:n nettitv:stä siinä oli aiheena Koulusta eläkkeelle?

Joo, mutta yritän jaksaa taas huomiseen!

Hei.

No, en todellakaan ota itseeni. 🙂 Tottakai ymmärrän.

Katsoin itsekin tuon saman Silminnäkijän ja onhan se hyvin ajankohtainen aihe. Minulla on tuohon aiheeseen hieman kriittisempi kanta. Viimeisin tyttöystäväni ja pari hänen tuttavistaan oli eläkkeelle ja kaikki heistä minua nuorempia. Itse olen tosiaan 25. Kyllä se hieman ikävältä tuntuu. Itse tosiaan olen osa-aikaisena töitä tehnyt ja välillä töitä oli todella vähän, niin kyllähän se huonolta tuntui, kun varsinkin eräs näistä tutuista oli kova leveilemään rahoillaan, joita eläkeläisenä sai. Itse en kyllä havainnut merkkiäkään vaikeasta masennuksesta, jonka takia oli mukamas työkyky mennyt.

Itselläni sairasloma loppui samalla viikolla, kun minut passitettiin ulos suljetulta osastolta, vaikka päivittäin oli mielessä, että haluaisin tappaa itseni. Siitä pari viikkoa ja oli tapaaminen lääkärin kanssa, joka kysyi minulta, että kirjoitettaisiinko lisää sairaslomaa? Kerroin, että itse asiassa sairaslomani loppui jo reilut pari viikkoa sitten. Siihen hän tokaisi, että no hyvä, kun pärjäät sitten ilmankin. Tuona aikana minulla ei myöskään ollut työtä, enkä ollut henkisesti kykenevä hoitamaan raha-asioitani mitenkään, joten minulla ei ollut minkäänlaisia tuloja. Pikavippejä täytyi muutama ottaa, että sai vuokran maksettua. Päivät kului sängyssä maaten.

Nyt olen taas töissä ja olen maksanut noita vippejä ja siihen ovatkin palkkarahani menneet. Eli varmasti helppo ymmärtää katkeruuteni näitä parikymppisiä eläkeläisiä kohtaan. Itse olen kuitenkin jo reilut 7 vuotta maksanut kaikenlaisia maksuja verojen muodossa, mutta itseni potkaistiin ns tyhjän päälle heti diagnoosin saatuani. Ensi tapaamisella lääkäri sanoi lähtiessäni, että: Koitapa pitää itsesi kuitenkin hengissä, kunnes tapaamme ensi kerran. 🙂 Tuohon tapaamiseen oli silloin reilut kolme kuukautta ja se on nyt ensi viikolla. Olen siis edelleen hengissä. Silti joudun kamppailemaan joka päivä ajatusta, joka on koko ajan mielessäni, vastaan, että ottaisin pari paketillista rauhoittavia kera litran viinapullon.

Dnana, tuo kesäksi suunnitteilla oleva terapia kuulostaa kyllä todella hyvältä, itselläni olisi toivottavasti tarkoitus aloittaa syksyllä psykoterapia. Toivon totisesti, että pääsisin siihen.

Itselläni ei hirveästi ole ollut ongelmia painoni kanssa, tosin silloin kun oli kaikista huonoin vaihe se nousi +8kg normaalistani. Johtui varmaan pitkälti siitä, kun en vain jaksanut mennä mihinkään ja lojuin vain kotonani. Nyt nuo kilot ovat kuitenkin taas poissa ja olenkin hieman kuntoillut kotona jo useamman kuukauden ja onnistun jopa näkemään hieman tuloksia siitä.

Voimia Sinulle ja hauskaa kesän alkua kaikille. 🙂🌻

Taaspa pistää ahdistamaan oikeen viimisen päälle!

Yksi ystäväni joka oli parhaita ystäviäni, joka on kohdellut minua viime aikoina todella kaltoin ja otin häneen pienen tauon jälkeen yhteyttä, hän päätti tai oikeastaan hänen aviomiehensä on päättänyt hänen puolestaan, että hän ei enää voi olla ystäväni. Ja tähän erkaantuu meidän tiemme.

Tuntuu todella pahalta. Mutta ainakaan ei tarvinnut erota vihamiehinä mikä on minulle elintärkeää.

Jostain syystä tänään olen saanut turhautumista sisällä olosta ja ihan omasta toimesta päätin lähteä haravoimaan pihaa. Olen nyt ollut 2x n.20min tämän päivän aikana haravoimassa. Kyllä on rankkaa, kun ei ole yhtään peruskuntoa, mutta päivä kerrallaan 🙂

Ja kyllä pääsen tosta ystävä jutustakin, menen vain eteenpäin välittämättä tästä episodista. Ja jos tuntuu oikeen pahalle niin on olemassa päivystävä kriisipuhelin.

Heippa!

Löysin tämän nettisivun kaverini välityksellä ja olen erittäin helpottunut ja iloinenkin että muita yksinäisiäkin löytyy!ja että en ole asiani kanssa täysin yksin ☺️
Minun tilanteeni on tämä, olen muuttanut toiselta paikkakunnalta poikaystäväni kanssa pääkaupunkiseudulle opiskelemaan ja töihin. Vuosi täällä sujui hyvin, mutta poikaystäväni huomasi että hän ei opiskele sitä alaa, mitä hän haluaa ja hän haki toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja pääsi sisään. Olemme olleet etäsuhteessa vuoden ja on toiminut ihan hyvin. Nyt poikaystäväni kuitenkin vapun kunniaksi totesi että, hänen mielestään emme oikein ole ikinä sopineet toisillemme, ja että hän ei enää rakasta minua. Minua rupesi ahdistamaan todella paljon, emme olleet seurusteleet kun 5 vuotta, mutta silti. Nyt asun täällä yksin, eikä minulla ole hirveästi ystäviä, tottakai tuttuja olen saanut töistä ja koulusta, mutta ei ole oikein ketään kenen kanssa voisi mennä syömään, elokuviin yms.. ennen poikaystäväni on ollut minulle paras ystävä. Minua ahdistaa nyt todella paljon.

Hei taas.

Harmi, jos Sinua noin ahdistaa, Ffffrida. ☹️

Itse olen tosiaan asustellut koko ikäni 50km alueen sisällä, eikä minulla kuitenkaan ole ollut ystäviä enää yli 10 vuoteen. Tietysti saan syyttää siitä itseäni, minun on vain vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Olen joko liian pidättyväinen taikka liian innokas. Ikään kuin en kerro omasta elämästäni mitään taikka sitten melkein kaiken mahdollisen ja se toki pelottaa normaalit ihmiset pois.

Tänään oli vihdoin lääkärin tapaaminen, jota olin odottanut todella paljon. Olisin vihdoin halunnut B-lausunnon KELAn tukemaa terapiaa varten, mutta sen sijaan sain niin suuren kasan lääkkeitä, että voisin tappaa itseni niillä 10 kertaan ja uuden ajan 3,5kkn päähän. Harmi. ;(

Pari viikkoa sitten laitoin viestiä srkn diakonille, aiheena haluni osallistua vapaehtoistoimintaan, mutta sieltäkään ei ole tullut vastausta. Olisin niin suuresti halunnut auttaa esim ulkoilemalla vanhusten kanssa ja mahdollisesti myös juttelemalla heidän kanssaan. Toki myönnän, että minulla ei ole vain pyyteetön halu auttaa taustalla, vaan haluaisin osallistua yhteiskunnan toimintaan jollain tavalla, ettei tarvitsisi aina olla yksin. Yksin ollessani ajatukseni aina synkistyvät ja haluan viillellä itseäni ja on kovin vaikeaa olla päättämättä päiviään. Jatkuvaa taistelua itseään ja pään sisäistä äntä vastaan.

Onneksi minulla on edes työ, vaikka onkin yötyö, joten siinä ei kovin paljoa ihmisiä tapaa.

Olen syrjäytynyt yhteiskunnasta ja vieraantunut itsestäni. Olen omasta ja joskus muidenkin mielestä ns kaunis poika, mutta minulla ei tällä hetkellä ole varaa tyttöystävään, ehkä kesän jälkeen. Haluaisin koiran. Rakastan koiria. Sille taas minulla ei nyt ole aikaa, kun olen koko kesän töissä. En tosin usko, että olisi edes kovin reilua mahdollista tyttöystävää kohtaan, sillä olen niin häiriintynyt ja elän eri maailmassa, kuin nykypäivän normaalit ihmiset. Harmi. ;(

Tulipas taas sepustettua kaikenlaista harhaista höpinää. En tosiaan ole todellisuudessa mitenkään tavallista kauniimpi ihminen muiden kuin itseni mielestä, häiriintynyt kylläkin. Toki pidän omasta kuvastani useimmiten ja saatan ihastella tai harmistella itseäni peilistä useamman tunnin päivässä.

Univaje ja lääkkeiden loppuminen vain saa minut aina välillä sekaisin. No nyt on taas lääkkeet. Koiran kyllä kuitenkin haluaisin. Ehkä sitten kesän jälkeen, kun on enemmän aikaa.

Voimia kaikille. 🙂👍

hei,
olin 11 vuotta työtön, mutta tänä keväänä sain oikean työn koulusta. sijaisuuden . sillä on ollut iso merkitys omalle itsetunnolle: saa olla osa työntekijä ryhmää ja tiimiä, saa soveltaa opiskelujaan työssä. Teen töitä avustajana oppimisvaikeuksisten ryhmässä.

Täytyy olla aika hyvä itsetunto, että pystyy säilyttämään uskon siihen, että joskus saa enemmän palkkaa kuin työttömyysturva. Olen ollut tosi huonotuulinen välillä, en tajua miten olen selvinnyt, oli tukihenkilökin usemman vuotta. olenkin työn aikana päässyt eroon siitä, että pohjavire ei ole levoton, vaan enegia on mennyt työntekemiseen eli olen päässyt tavallaan eroon työttömyys-stressistä.

Viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa ite kesätapahtumassa, jossa söin, ostin jotain pientä, kahvia, jäätelöä. oli rahaa lähikaupungin bussilippuun. Olen ollut aika onneni kukkuloillani siitä mitä minulle on tapahtunut. ensi kuussa toteutan 20-vuotisen unelmani osallistua eräälle luontoretkelle hevosvoimin. Voi olla, että on ärsyttävää luettavaa, mutta en voi olla ´hiljaa´. tosin työ päättyy viikon kuluttua. lähitulevaisuudesta en tiedä. olen jo itkenyt sen päättymistä ja eroamista oppilaista.

Elämä on kapeutuva tunneli. Kun tulee vanhemmaksi, sen huomaa selvemmin. Ystävät vähenevät, kaikilla on omat menonsa, yhteisyyttä ei ole enää samalla tavalla. Yksinäisyys ahdistaa...

Yritän hakea apua uskonnosta, mutta sillä alueella törmää jatkuvasti korkeisiin moraalivaatimuksiin. Ei kykene niin suureen uhrautuvaisuuteen ja antaumukseen, mitä kaikki uskonnot tuntuvat edellyttävän, mutta totta kai se on myös tie, jota on vain kuljettava. Joka tapauksessa Jumalan todellisuus tuntuu ainoalta mahdolliselta, sillä kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä.

Ihminen etsii kai aina sitä sielunkumppania, joka jaksaisi tukea ja ymmärtää, kun maailma murjoo. Joskus sen uskoo jopa löytäneensä, mutta sitten taas toinen katoaa omiin maailmoihinsa... Mutta onhan sekin jotain, että on edes jonkun löytänyt. Voi sitten kaivata ja unelmoida hänestä ja joskus jopa hänen kanssaan.

Toisaalta yksinäisyyskin voi olla eheyttävää. Tarvitaan uskoa, uskoa siihen, että oma elämä on kuitenkin jotenkin merkityksellinen, että toivoa on. Välillä usko katoaa... Minulla puhkeaa aina depressio toukokuussa, näköjään, vaikka on kaunista ja odotettu kesä viimein täällä.

Hyvistä kirjoista on kyllä paljon lohtua. Aloitin nyt Suzanne Collinsin kirjan Nälkäpeli. Selviytyminen ahdistavissa olosuhteissa on mielenkiintoinen aihe, ja näen kirjassa myös kätkettyä kapitalismin ja amerikkalaisen yhteiskunnan kritiiikkiä. Meidänkin maailmamme on jaettu vyöhykkeisiin, vaikka erot eivät ole niin silmiinpistäviä kuin tässä katastrofin jälkeisessä maailmassa. Kaikkien vyöhykkeiden ihmiset saavat tyydytystä Nälkäpelin seuraamisesta, missä ihmiset tappavat toisiaan kuin gladiaattorit areenalla. Kaiken maailman Idolsit ja X-Factorit tulevat mieleen, niissä haetaan sitä valovoimaisinta yksilöä aivan kuten Nälkäpelissäkin, jossa taistelijoita stailataan ja trimmataan itse koitosta varten.

Mitä mielenkiintoisia kirjoja te muut yksinäiset olette lukeneet viime aikoina?