Yksinäisen miehen seksuaalisuus

Yksinäisen miehen seksuaalisuus

Käyttäjä Arska80 aloittanut aikaan 06.03.2009 klo 10:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Arska80 kirjoittanut 06.03.2009 klo 10:44

Seksuaalisuuden ja siitä nauttimisenhan pitäisi olla jokaisen ihmisen oikeus, eikö? Entäpä yksinäisten ihmisten, jotka eivät jostain syystä löydä kumppania itselleen?

Minä itse olen se ihminen jonka ei ole helppoa löytää itselleen kumppania. Moni on sanonut ettei muka ymmärrä miksi minunlaiseni ihminen on edelleen sinkkuna, ottajia kuulemma luulisi olevan pilvin pimein. Liekö tuo kaikki pelkkää säälistä imartelua, vai olenko tuntemattomien ihmisten seurassa muka niin kovin erilainen kuin tuttujen ja ystävien?

Olen siis 28v, ja olen yksin. Kaikki ne harvat orastavat suhteeni ovat päättyneet siihen legendaariseen ”oltaisko vaan kavereita” lausahdukseen naisen suusta. Eli joku mättää ja ilmeisen kovasti. Kumpa joku kertoisi mikä minussa ajaa ihmiset(tarkemmin sanottuna naiset) ympäriltäni vain kavereiksi.

Tämän alun jälkeen päästäänkin otsikon aiheeseen, seksiin. Olen mies niinsanotusti ”parhaassa iässä” ja on kai sanomattakin selvää että minulla on haluja ja tarpeita. Haluan koskettaa ja tulla kosketetuksi. Olen kuitenkin kai siltäosin outo, että en edes yritä löytää yhdenyön juttuja. Olen joskus nuorempana sellaisenkin kokenut, ja sain siitä vaan karmean morkkiksen. En kuitenkaan halua elää selibaatissa enää, joten olen jo alkanut todenteolla miettiä vaihtoehtoja, jopa maksullista seksiä. Mutta tuokin mietintä loppuu aina siihen kun tajuan, että en halua pelkkää yhdyntää. Haluan seksiä sellaisen ihmisen kanssa joka välittää minusta. Haluaisin elämäni ensimmäistä kertaa kuulla jonkun kuiskaavan korvaani ”mä haluan sua…” Haluan tuntea itseni halutuksi ja hyväksytyksi!

*huoh* tämäkin kirjoituspuuska sai alkuna eilisillan tapahtumista. Kävin kaverilla pyörähtämässä, hän oli siellä kahdestaan tyttöystävänsä kanssa. he istuivat lähekkäin ja silittelivät toisiaan siinä samalla kun juteltiin niitänäitä. Ilta kului ja lähdin kotiin. Kotia päästyäni huomasin olevani yksin kylmässä kolkossa asunnossani aivan karmeassa läheisyyden kaipuussa. Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä? Laitoin pornoelokuvan pyörimään, masturboin ja orgasmin jälkeen kääriydyin vilttiin ja nukahdin taas kerran itkien omaa pahaa oloa. Tätäkö tämä helvetin elämä on? Kumpa joku kertoisi miksi kukaan ei halua olla minun lähelläni!

Käyttäjä natskid kirjoittanut 19.03.2009 klo 09:42

Onko ne "hormonit" riippuvaisia enemmän iästä vai alkaako ne "hyrräämään", kun näkee houkutuksia ja menee niiden mukana? 😎

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 03.08.2009 klo 18:48

Tämä oli erittäin mielenkiintoinen viestiketju...Huomaan, että olet kirjoittanut tälle palstalle monta kertaa ja aina samasta ongelmasta. Naisena ja vielä sinua vanhempana naisena olen todella huvittanut ja siis myös liikuttunut ongelmien samankaltaisuudesta.

Jos ei kilttien poikien ole helppo löytää sopivaa kumppania, ei aina kilttien naistenkaan. Pelkkä seksi ei ajan oloon riitä sitomaan kahta ihmistä yhteen, kyllä pitää olla muitakin kiinnostuksen kohteita, varsinkin jos kummallakaan osapuolella ei ole omia tai yhteisiä lapsia. Tästä minulla on kokemusta.

Naisen on ehkä vähän helpompaa elää pidempiä aikoja ilman seksiä, koska voi sublimoida eli kiinnostua muista asioista. Tilanne muuttuu kuitenkin ratkaisevasti, jos näköpiirissä on joku, josta olet vakavasti kiinnostunut. Yllätyt ehkä, mutta totta: kaikki miehet eivät halua seksiä heti, ei ainakaan yhdyntään johtavaa. Hämmästyttävää, mutta totta.

Tämä tilanne saattaa olla yllättävän vaikeaa kestää, siis minulle myös naisena. Kaikki miehet eivät takuulla tiedä tätä, mutta jos seksuaalista leikkiä harrastetaan pidempään ja sitten erotaan, niin ainakin minulle iskevät niin kovat alavatsakivut että hädin tuskin pääsen kävelemään. Kun tämä ekan kerran tapahtui minulle nuorena, olin aivan hädissäni ja etsin tietoa lääkärikirjasta. Eipä ollut ihan helppoa löytää vastausta, mutta löysin sitten sellaisen lopulta. Lääkärin neuvo oli yksinkertaisesti: Orgasmi on saatava aikaan, tavalla tai toisella.

Orgasmin saaminenkaan ei vain aina ole niin helppoa naiselle, siis omin voimin. Eipä siis ole meidänkään tilanteessamme kadehtimista. Yksinäisyyden tunne ja epäilyt omasta kelpaamattomuudesta kaikkine tuskatiloineen ovat kyllä samoja. Silti rakkaus ja seksuaalisuus ovat meillekin ylittämättömiä nautinnon lähteitä.

Filosofiasta on kyllä apua. Nautinto ja kärsimys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Pitkitetty seksuaalinen nautintokin muuttuu kärsimykseksi, tämänkin olen kokenut, ja nautintoa tavoitellessaan ihminen voi eksyä syvälle kärsimyksen labyrinttiin. Juuri siksi Buddha suositteli himoista vapautumista nirvanaan johtavana polkuna.

Ongelma on vain siinä, että me emme ole vielä buddhia. Mitä naiset sitten haluavat? Kaikkien ihmissuhteiden kultainen sääntö numero yksi: kiinnostu toisesta! Kuuntele häntä, eläydy hänen huoliinsa, jaa hänen ilonsa. Jos et ymmärrä kaikkea, mikä häntä kiinnosta, osoita nöyrästi kiinnostusta ja pyydä häntä kertomaan lisää. Jokainen ihminen haluaa ennen kaikkea puhua itsestään.

Jos haluat saada naisen kiinnostumaan sinusta, ole kiinnostunut hänestä. Ihaile häntä, kuuntele häntä, myötäile häntä. Esitä fiksuja kommentteja jos keksit niitä. Kun huomaat, että hän alkaa lämmetä, tee varovasti jokin hellä aloite. Muista, että useimmat naiset eivät uskalla mennä heti sänkyyn. Itsekin olin nuorena siinä asiassa hyvin varovainen. Tilanne on vähän toinen, kun ikää on jo karttunut... Seksi kiinnostaa paradoksaalista kyllä ihan yhtä lailla kun nuorena, erityisesti kun selibaatin vuosia on kertynyt paljonkin. Mutta sanotaanhan, että mitään hyvää ei odota liian kauan.

Ennen kaikkea: älä luovuta. Minuakin riivaa rakkaus kuten voit lukea toisaalta viestiketjustani Onneton rakkaus. Mutta ainahan ihmistä joku tai jokin riivaa. Maallisesta onnesta puuttuu aina jotakin, kuppi ei koskaan täyty kokonaan. Se kuuluu olemassaolon luonteeseen. Puutteessakin voi elää, vaikka se onkin kovaa. Maailmassa tapahtuu ikävä kyllä joka päivä paljon hirveämpiäkin asioita.

Pornoelokuvia voi kyllä katsoa, mutta ei niistä ihmissuhteisiin mitään neuvoja saa. Ihminen on kokonaisuus ja naisilla on ajatuksia ja tunteita. Jos haluat valloittaa naisen, keskustele hänen kanssaan älykkäästi ja ole kiinnostunut hänen tunne-elämästään, esim. siitä, mistä kirjoista, elokuvista, musiikista jne. hän pitää, mikä hänen lempivärinsä on ja niin edelleen. Eli yritä kiinnostua hänen persoonastaan, sitten hänkin vähitellen pakostakin kiinnostuu sinusta. Lopulta pääsette sänkyynkin, toivon mukaan. Rakkauden määrän ratkaisee vain aika. Alberonin mukaan rakastumisen lumous kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen, sitten alkaa kumppanuus, ja sekin voi olla tosi antoisaa aikaa.

Tällaisia neuvoja minä annan sinulle sinua parikymmentä vuotta vanhempana naisena. Viljele kauniita sanoja ja ennen kaikkea: kehitä luonnettasi. Kuka tahansa, jolla on paljon rahaa, pystyy järjestämään hienot häät, mutta luonne ratkaisee, millainen avioliitosta, millainen elämästä tulee. Jos haluat elää onnellisena, älä tavoittele omaa onneasi, vaan toisten. Silloin voit itsekin löytää oman onnesi. 🙂

Käyttäjä petri kirjoittanut 21.09.2009 klo 16:07

Yksinäisen ihmisen on vältettävä sielunhoitajina helluntalaisia. Heistä melkein kaikki
väittävät masturbointia synniksi. Elä siinä sitten.

Käyttäjä rrr kirjoittanut 26.09.2009 klo 15:11

hei.

tunnen erään tutun (joka miespuolinen, minä naispuolinen), joka on koko elämänsä kuluttanut maksullista seksiä. Vielä 3 vuotta sitten seksi-jutut eivät tunkeneet sen kundin ja minun välisiin juttuihin, mutta nykyään on ´ällöä´ tavata, koska sen riippuvuus tulee juttuihin mukaan. Tapaamme silloin tällöin, eli juomme oluen tai pari tai kahvia ja juttelemme kuulumiset. Kyse ei ole petipuuhista eikä omalta osaltani alkoholin liika-käytöstä.

Tunkeminen tarkoittaa sitä, että kiusallisessa määrin ryhtyy puhumaa seksi-asioista ja kinumaan, avautumaan. Avautumiseen liittyy alkoholin käyttö aina.

Olemme tutustuneet siten, että minä soitin ja pyysin kerran kahville. seurustelimme 1 kuukauden, kunnes se poika sanoi, että se ei halua jatkaa. Sittemmin otti tyttöystävän, jolle maksaa seksipalveluista. Lisäksi on soitellut minulle joskus öisin ja pyytänyt ao. palveluja ja tarjonnut rahaakin. Mies on aika rikas: asuntoja, autoja jne. Kieltäydyin ryhtymästä moiseen keskellä pitkäaikastyöttömyyttäkin eli olen aika ryhdikäs. Puhelutkin onneksi loppuivat, koska olen tehnyt asian selväksi.

Itse olen sitä mieltä, että pitkäaikainen riippuvuus on alkanut näkyä terveydellisenä haittana. Ei iloa, ei kekseliäisyyttä, terveys hidastunut ja rapistunut. Kyse on myös alkoholin käytöstä. Selvin päin vähäsanainen, kireä, epäluuloinen, kuin haamu entisestä ja eilisestä. SEllaisen ihmisen auttaminen on tosi hankalaa, koska torjuu kaiken avun, koska on niin epäluuloinen. Minä olen surullinen sen puolesta, koska oikeasti tykkäsin siitä.