Yksinäinen vappu!

Yksinäinen vappu!

Käyttäjä Lapanen_ aloittanut aikaan 30.04.2013 klo 19:29 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lapanen_ kirjoittanut 30.04.2013 klo 19:29

Löytyykö muita, jotka viettävät vappuaan yksin tai kokevat tämän juhlan muuten vain ahdistavana tapahtumana?

Itsekseni istuskelen kotonani ja kuuntelen seinien läpi kuinka naapurit kodeissaan ja ihmiset kadulla juhlivat. Itse koen vapun tänä vuonna erityisen ahdistavaksi, koska ensinnäkin juhlijat haalareissaan ahdistavat minua suunnattomasti sillä olen nyt 5-vuotta pyrkinyt opiskelemaan ylipopistoihin ja korkeakouluihin tuloksetta. Lisäksi olen vielä pitkäaikaistyöttömänä joten ajatus työläisten juhlasta ahdistaa. ☹️

Uskomattominta tässä on se, että minulla on avopuoliso ja silti olen yksin. Hän on ties missä juhlimassa Vappua ja näimme parhaaksi, että minä siirryn kotiin myrkyttämästä ilmapiiriä. Olisin niin kovasti toivonut, että olisimme voineet viettää mukavan juhlan kotona syöden hyvin ja katsoen elokuvaa, mutta ei kun ryyppäämään oli 30-vuotiaan miehen pakko päästä. Ja minä jäin kotiin ruikuttamaan kun tälläinen ongelmakimpale olen! .😯🗯️

Käyttäjä 3lisabeth kirjoittanut 01.05.2013 klo 11:23

Minä olen täällä yksin!
Minulla ei ole enään avopuolisoakaan joka aiempien vuosien tavoin on häätänyt minut omasta kodista juurikin myrkyttämästä pippaloitten ilmapiiriä pahalla olollani.
Eikä minulla ole ystäviä, ei kavereitakaan tai tuttuja, jotka pitäisivät minut kiinni elämässä ja arjessa.
Minulla on psykiatri, joka eilen antoi kriisipuhelin numeron kouraan vapun yli päästäkseni. Nämä juhlapyhät ja kaikenmaailman kissanristiäiset on kaikkein vaikeimpia yksinäisen ihmisen kestää kun näkee, kuulee ja tietää muiden ihmisten hymyn, naurun, ilon ja perhe-/ystäväkokoontumiset.
En koskaan kuvitellut että minä jäisin yksin. Niin yksin. Näin yksin.
😯🗯️

Käyttäjä kirjoittanut 01.05.2013 klo 12:13

Olen mie yksin, kun mieheni on töissä.
Aamulla kävin pitkän hiihtolenkin, söin eväitä laavulla, lämmitin saunan ja tein viimisen päälle hienon brunssin. Ihan pienen kuohuviinipullon korkkasin.
Nyt menen päikkäreille ja sitten etin netistä jonkun hyvän elokuvan.

Minusta ei kannata jäädä yksin ruikuttaan vaan nauttia yksinäisyydestä.

Käyttäjä propeli kirjoittanut 01.05.2013 klo 18:09

Hei.Minä vietin Vapun yksin.En oikein välitä tuosta ryyppyjuhlasta.Unohdin jopa käydä kaupassa,mutta ei se haitannut,hain sitten huoltoasemalta jotain syötävää.Tuli eilen nukuttuakin illalla ja vappu meni siinä huomaamatta.Jäi ilmapallot ja serpentiinitkin laittamatta.😉Tällaista vappua minulla ei ole ollut koskaan🙂🌻.En ryyppää niin en myöskään jaksa katsella sitä ryyppäämistä😳.Onko se nyt niin hienoa,kun on vappu niin silloin pitää kännätä kunnolla?No olen joutunut niin paljon katselemaan tota kännäämistä niin,että en enään jaksa,kun ei ole pakko😉.Tänään ei myöskään ole pahaaoloa eikä morkkista.☺️❤️Aurinkoista Vapunpäivän iltaa kaikille.🌻🙂🌻

Käyttäjä LifeLost kirjoittanut 06.05.2013 klo 12:21

Minä vietin vappuni puolisoni ja ekana pvänä parin ystävän kanssa. Vaikka kuulostaa että oli hauskaa niin ei, se ei ollut sitä. Minä en ole nauttinut vuosiin päivästäkään täällä. Tunsin ystävien keskellä itseni enemmän yksinäiseksi kuin muuloin. En ole osa heitä, en vain voi. Heidän ttasasesti lähestyvät tavoitteet, elämän onnellisuus, asioiden järjestyksessä olo ja muutenkin "normaalius" on kaukana minusta. Siksi koin vapun ahdistavana.