Joo, mäkin katselen Facebookista aina mitä ihmiset tekevät yhdessä. En ole täysin yksin, mutta tässä kaupungissa yksin. Muissa kaupungeissa on ollut normaalia kohtelua, ja aikoinaan eräässä ihanassa kaupungissa asuessani sain luonnollisissa kontakteissa kavereita ,joiden kanssa vietin vapaa-aikaa. En enää tämän ikäisenä jaksa pitää hauskaa ja kulkea missään hauskanpito seuruiessa, vaikka nuorena sekin oli hauskaa kun oli kaunis ja nuori. Eihän tässäkään mitään järkeä ole että pyörii täällä pohtimassa sitä, kenen kanssa voisi tehdä kaikenlaisista kivaa. Mutta tämä auttaa purkamaan pahan mielen tänne. Tämä kaupunki on julma! Ei sitä joukkoon tuosta vaan mene, jos tuntee nahoissaan että ei ole tervetullut.

Tiedän tuon yksinäisyyden tunteen ja olon omasta ja poikani elämästä. Poikani joutuu nyt viettämään yksinäistä kesää omien mokailujensa takia. Hän sai tutkintotodistuksen ammatillisesta oppilaitoksesta, mutta on työtön. Sitä ennen hän humalapäissään hajotti kaverinsa asunnossa irtaimistoa ja pahoinpiteli kahta ystäväänsä. Tästä syystä hän menetti ne ainoat ystävät mitä hänellä oli. Tulevaisuus näyttää aika toivottomalta, koska pojallani on tuhansien eurojen vahingonkorvausvaatimukset ja myös oikeudenkäynti edessä. Myös armeijaan pitäsi mennä.
Yritän tukea häntä parhaani mukaan, mutta ikävä seurata nuoren miehen elämää ilman kavereita.

Mietin itsemurhaa, en jaksa enää yksin.

Desper, pyörii se minullakin mielessä lähes joka päivä.
Tänäänkin tämä yksinäinen juhannusaatto on vahvistanut ajatustani, että en kuulu tähän elämään. Olen täysin ulkopuolinen ja se ikuinen ylimääräinen. Ei se muutu koskaan kun ei ole tähänkään mennessaä muuttunut.
Tiedän kuitenkin etten tee mitään ainakaan niin kauan kuin vanhemmat on hengissä.
Tuntuu muuten ihan kamalalta seurata sitäkin kun omat vanhemmat vanhenee.

On muuten hieman v...tuttanut kaikki kyselyt, että mitä teet juhannuksena. Yritä siinä sitten ajatella, että ihan tavallinen viikonloppu se on, ei sen kummempaa, kun ympäristö kummeksuu jos ei ole mitään.

Jaksamista kuitenkin sinulle ja muille..

Mullakin on nyt juhannuksena ollut taas kerran aika ulkopuolinen olo, vaikken ole sitä ihan yksin viettänytkään. Haluaisin viettää juhannusta mukavassa porukassa hauskaa pitäen, mutta tämä on mennyt taas kahdestaan iäkkään äidin kanssa. Aika laimeissa merkeissä siis. Tosin jos en olisi tullut tänne, niin varmaankin olisin sitten ollut yksin, koska läheisin kaverikin lähti juhannukseksi sukulaistensa luo.

Täällä äidin luonakin minua on jotenkin nolottanut se, että äidille tulee hyvän juhannuksen toivotuksia sukulaisilta ja muilta tuttavilta, mutta minulle ei. Minunhan pitäisi elää parhaillaan elämäni aktiivisinta aikaa, mutta olen ajautunut jollekin ihmeen sivuraiteelle, jossa haahuilen yksin vailla päämäärää. Harvat kaverinikin tuntuvat olevan samalla tavalla sivuraiteilla. Voi kunpa minulla olisi joskus aktiivisemmat sosiaaliset kuviot ja mielellään vielä se oma perhe, joiden kanssa viettää näitä juhlapyhyä ja muutenkin elämää.

Hyvää juhannusta nyt kuitenkin kaikille, vietittepä sitten yksin tai seurassa.

Kiitos, LonelyWolf! Hyvää juhannusta kaikille!

Sanotaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin ja se on varmaan totta, mutta luulenpa, että suurin syy yksinolon kurjuuteen on pelko siitä, "mitä ihmiset ajattelevat" eli pelko, että leimataan luuseriksi ja suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Yksinäisyyden pelko on siis pelkoa, että jää yksin yksinäisyyden takia. Ei kuitenkaan pitäisi tuomita itseään toisten oletettujen arvioitten takia. Itsehän sitä on itselleen se tärkein henkiö ja tärkeintä, että hyväksyy itse itsensä. Ajatelkoot muut mitä lystäävät. Kun itse on vahvoilla, yksinolo ei ole ollenkaan painajaismaista. Tätä saa onneksi silloin tällöin kokea.

Minulle vaikeinta yksinolossa on fyysisen läheisyyden, kosketuksen ja hellyyden puute. Kun niistä ei ole puutetta, ei ole mitään hätää. On kosketuksen merkitys todistettu tieteellisestikin. Siinä erittyy oksitosiinia ja muuta kivaa.
http://kotisivukone.fi/files/pirpana2.kotisivukone.com/tiedostot/kosketuksen_merkitys_-artikkeli.pdf
Jotain tarttis tehrä. Ehkä kadulle ihmisiä halailemaan? Tai johonkin päivätansseihin?

Kaikki mitä kirjoititte on valitettavaan totta. Minäpä tässä kehuksellessani kerron että kävin juuri koirani kanssa yöuinnilla. Oli hienoa ja ja olin sen ajan onnillinen että sain olla yksin. Joo tiedän tosi yksinäisyys on jotain muuta, muttta löysin itselleni hetken, hienon hetken tyynellä järvellä koiraa uittamassa. Mutta tämä taisi mennä ohi aiheen jo. Hmmm..

Katinka, ymmärrän mitä tarkoitata. Kuutamouinti kuullostaa ihanalta. Joskus niitä pieniä hyväkin hetkiä tulee. Hienoa, että sinulla on koira. Siitä on varmasti jotain seuraa.

Tuli vielä mieleen tuosta Katinkan uintiretkestä, että siinähän oli kyse juuri siitä, että sen hetken pystyi olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Ei ollut mennyttä eikä tulevaa. Oli vain se hetki.

Luin joskus jonkun jutun, jossa muisteltiin sitä miten lapsuudessa kesät tuntuivat niin pitkiltä. Silloinkin kyse oli siitä, että lapsena osasi elää hetkessä. En itsekään käyttänyt kesälomaani murehtimalla koulun alkamista, vaan osasin tosiaan olla vain hetkessä - tehdä mitä mieleen juolahtaa. Minne se taito katoaa aikuisena??

Tai minne katoaa se taito, että ylipäänsä keksii tekemistä? 🙂

Tuntuu, että aikaa on aivan liikaa eikä mitään mielekästä tekemistä keksi tai mikään ei huvita. Kesäni on yksinäinen, tylsä ja ahdistava, se tuntuu itse asiassa liian pitkältä...Yksinäisyys on osin omaa valintaa, ei vain ole energiaa masentuneena panostaa sosiaaliseen kanssakäymiseen, ainakaan sellaiseen jossa tarvitsee esittää pirteää/rupatella niitä näitä, koska olen myös introvertti. En myöskään jaksa mitään "kesäromantiikka"-juttuja, sydänsuruista kun vielä toivun. Syksyllä näen taas enemmän ihmisiä joiden seurassa todella viihdyn ja saan olla oma itseni.

Hyvä olo minulla on silloin kun olen lenkillä- yksin mutta ihmisten ilmoilla. Taidan olla koukuttunut lenkkeilyyn, lieneekö sitten niiden endorfiinien vuoksi, nautin myös luonnon kauneudesta. Se on kyllä hyvä juttu ja pitää minut järjissään.

Toi hetkessä eläminen olisikin saavuttelemisen arvoinen asia. Vois väistyä masennuksetkin sitä myöten. Stressi, kiire ja paineet pitävät huolen siitä että koko ajan on mietittävä huomista ja ylihuomista. Kaikkiin asioihin pitää olla enakkosuunnitelmat kuten esim. nykypäivänä täällä kaupungissa ainakaan (kuinkahan maaseudulla) ei enää voi lähteä extemporee kyläilemään, edes piipahtamaan. Kyläilytkin pitää olla enakkoon suunniteltu. No en jaksa tuosta sen enempää. Olis vaan niin kiva kun joku ihan yhtäkkiä piipahtais käymään.