Kriisipuhelimiin ainakin voi soittaa ilman että pitäisi tuntea olevansa taakka, he ovat siellä sitä varten että auttavat ja kuuntelevat.
Eikä kukaan ole loppujen lopuksi taakka kenellekään, se voi olla vain oma mieli joka yrittää mustamaalata vielä enemmän ettei vain hakisi apua.
En tiedä muuta kuin omasta kokemuksesta sen että itse loin itselleni häkin, pelkäsin että olen ympäristölle taakka ja että olis parempi että en olisi olemassakaan, en osannut mielestäni mitään tehdä oikein. Mutta niin vain pikkuhiljaa kun sain täys-raittiuden ja olin vertaistukiryhmässä toivuin. Mutta sinne ryhmään meno oli kyllä aika kova paikka, en millään olis kehdannut mennä. Ja en tiennyt että se voi auttaa. Sieltä sain puh.num. ja ystäviä joiden kanssa jutella elämän vaikeuksista. Mutta en toipunut heti, siihen meni aikaa ja sen huomasin että kun aloin jakaa asioita muiden kanssa aloin myös toipua ja kerroin kokemuksestani eteenpäin.
Rohkeutta sinulle!

Hei Ansku198
Voimia sulle toivotan, Mullakin paljon IM-ajatuksia. Kriisipuhelimeen soitin kerran ja oli huono kokemus. Luen Raamattua ja käyn Oxaminin voimalla seurakunnassa. Tekstiviestien avulla pidän yhteyttä muihin kärsiviin. Mulla on tuskaa mutta onmyös esirukoilijoita.