Yksin skitsofrenian kanssa
Minulla todettiin skitsofrenia noin 6 vuotta sitten. Olen saanut hoitoja, kuten keskusteluapu, lääkkeet ja sähköhoito. Olen ollut muutaman kerran myös sairaalassa.
Hoidosta huolimatta kärsin psykoottisista oireista, voimakkaasta ahdistuksesta ja voimattomuudesta. Oireina minulla on tarkkailutuntemukset eli kameroita ja salakuuntelulaitteita asunnossani. Olen varma, että vanhemmat ovat käyneet asentamassa ne minun ollessa poissa ja kameroita on jaettu läheisille ja naapureille. Koen myös, että naapurit tarkkailevat tulemisia ja menemisiä ovisilmästä. Kun lähden ulos, niin tulee lisää oireita. Näitä ovat minun tarkkailu, minulle nauraminen ja selän takana pahaa puhuminen. Tuntuu, että kaupungille mennessä ihmiset tietävät etukäteen tulla minua tarkkailemaan ja pilkkaamaan. Koen myös ajatuksiani pystytään lukemaan. Ne ikään kuin kaikuvat ja joutuu yrittämään kontrolloida ajatuksiaan. Hankala selittää, mutta jollain tapaa näen toisesta, että hän on juuri lukenut ajatukseni. On ollut myös tuntemuksia, että sanomalehdissä kirjoitetaan suoraa minulle. Kärsin peloistakin. Ne ovat yöllä tuleva ahdistus siitä, että joku ilmestyy asuntooni kuin tyhjästä minua vahingoittamaan. En tiedä mikä se ”joku” on. Nukun tästä syystä valot päällä, jotta ehtisin puolustautua.
Olen miettinyt, että miksi oireita ovat juuri nuo tai miksi olen sairastunut. Siihen varmaan vaikuttaa se, että olen ollut koko peruskoulun kiusattu, mikä on alentanut itsetuntoa. Toinen ajatus liittyy vanhempiini. Meillä ei ole koskaan puhuttu tunteista. Puhumattomuus on varmaan parempi sana. Vain arkisista asioista oli lupa jutella. Lisäksi olen kokenut heiltä pilkkaa minua kohtaan. Jos olen vaikka ollut jossain asiassa väärässä tai suuttunut jostain niin he ovat nauraneet minulle. Näitä tilanteita oli paljon ja on vieläkin. Häpesin itseäni heidän seurassaan ja häpeän edelleen. Pidän itseäni lisäksi todella vastemielisenä.
Koulussa ja kotona minua pilkattiin ja olin naurunalainen. Ja oireet perustuvat siihen, että minulle nauretaan ja minua pilkataan. Joku yhteys varmaankin on.
On myös todella usein voimattomuutta, jolloin kaikki pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisilta ja väsyn lähes tyhjästä.
Yritin saada tästä tekstistä ymmärrettävän ja asiallisen vaikka olo on todella huono.
Kirjoitin tämän, koska haluaisin saada muita skitsofreniaa sairastavia tai keitä vaan kommentoimaan ja kertomaan oireistanne ja etenkin selviytymiskeinoistanne oireiden kanssa. Omat selviytymiskeinoni ovat vähissä. Olen yksin tämän sairauteni kanssa. Vertaistukea kaipaisin.
Kirjoitan jatkoa ensimmäiseen viestiini, koska unohdin kertoa muutamia asioita. Kirjoitin sen niin nopeasti.
Minulla ei tosiaan ole selviytymiskeinoja oireiden sietämiseen. Ehkä saattaisi olla jos kykenisin keskittymään vaikka kirjaan tai elokuvaan, mutten pysty siihen kuin muutaman minuutin kerrallaan. Kokoajan puskee paha olo läpi. Ehkä ainoa jotenkin toimiva apu on bentsot. Niiden avulla pääsen ulos ovesta. Ilman niitä en kykenisi käydä kaupassa tai missään muuallakaan. Inhottaa vaan syödä niitä kokoajan kun koukkuun jäämisen mahdollisuus on niin korkea.
Minulla ei myöskään ole sosiaalisia suhteita parisuhdetta lukuun ottamatta. Jos näkisin jotain tuttua, niin uuvun heti ja toivon, että se lähtisi pian ja saisin olla taas rauhassa. Vaikka enhän yksin oikeastaan ole kun on kameroita ja kuuntelulaitteita. Ja se on todella tuskallista. Onneksi bentsot auttavat välillä sietämään niitä oireita. Tarkkailu on minulle erityisen vaikeaa, sillä häpeän itseäni niin paljon, että haluaisin olla vain poissa kaikesta elämästä.
En luota ihmisien vilpittömyyteen. Jos joku hymyilee, niin se on selkeästi pilkallista hymyä. Ulkona mennessä minua katsotaan nenänvartta pitkin ja kuin olisin joku todella vastemielinen eli se miksi itseni koen. Ihmisten ilmeet muuttuvat kun minä menen ohi ja sitten he alkavat kuiskailla minusta. Olen yleinen naurun aihe, pelle. Koulussa olin myöskin pelle. Kiusaaminen oli nimittelyä, ulkopuolelle jättämistä ja minulle naurettiin. Tuoleja vedettiin alta jne. Kun kävelin luokkaan, niin joku sanoo aina, että katsokaa kuka tulee ja siihen perään haukkumanimeni. Ja kuten edellisessä viestissä kerroin, ei meidän perheessä puhuttu juuri mistään, niin näin ollen en kertonut kiusaamisestakaan.
On lähes mahdotonta ellei täysin mahdotonta luottaa ihmisiin, heidän pyyteettömyyteensä ja taustalla ilmenee aina vakoilluksi tulemisen kokemus. Tuntemani ihmiset sekä tuntemattomat eivät tunnu jättävän rauhaan vaan tuntuvat seuraavan liikkeitäni monien keinojen välityksellä (puhelinta kuunnellaan, joku värvätty vakoilemaan omaisien puolesta )
Ulkoa kuuluva melu ja äänet ovat kuin merkkinä minulle. Aivan kuin tekisin tai ajattelisin jotain väärin sillä hetkellä ja tästä johtuen en esimerkiksi kykene avaamaan asuntoni verhoja ollenkaan ja vältän kaikin keinoin ylimääräistä meteliä, arkeen kuuluvaakin.
Asunnossa puhuminen on vaikeaa, enkä terassilla kykene puhumaan oikeastaan ollenkaan, sillä aistin salakuuntelua ja varmuutta siitä, että puheestani saatavaa tietoa hyödynnetään jollain tavalla minua vastaan.
Nuo ovat edellisen viestin ja tämän viestin oireet. Ne vaihtelevat välillä siten, että joku on voimakkaammin päällä kuin toinen. Stressi laukaisee oireitani.
Itse olen elänyt skitsofreniadiagnoosin kanssa viitisen vuotta. Psykoottinen oireiluni alkoi kuitenkin jo -06 ja sitä ennen jo pienenä lapsena kärsin vahvasti tunteesta, ettei minusta pidetä (en ollut kiusattu, mutta itkeskelin äidilleni, kuinka kaverini ovat "pettureita"). Olen aina varma, että ne olivat perättömiä tuntemuksia. Sain ala-asteella hymypatsaankin ja aina oli kavereita. Peruskoulun pärjäilin läpi ihan hyvillä arvosanoillakin, mutta 14-vuotiaana koin, ettei kukaan huomaa minua ja ysillä lintsasin puolet tunneista ja paikallaollessani olin kännissä, en tehnyt mitään tai häiritsin..
Ensimmäinen kunnon psykoosini oli ehkä hankalin. Oli juuri tuota paranoiaa. Ajatuksia luetaan ("NE lukee"), kameroita joka paikassa kotona ja kärpäset oli salakuuntelulaitteita ("NE tarkkaili"). Uskoin, että kaikki ystäväni ja kihlattuni juonittelevat mua vastaan, aikovat jopa tappaa. Ajattelin, että elämästäni tehdään elokuvaa, jolle kaikki nauravat. Ja mitä enemmän ahdistuin, sitä enemmän nauretaan. Löysin biisestä ja niiden musavideoista viestejä, jotka oli tarkoitettu johtolangoiksi. Kadulla oli kameroita ja kaikki nauroivat ja vinuilivat mulle. Lisäksi näin kuolleita ihmisiä, kauhuleffojen pahiksia ja varjoihmisiä. Joka ilta pelotti (ensin vampyyrit ja sitten pahat henget). Pidin ranteessa amulettia, joka suojasi mua hyökkäyksiltä, fyysisiltä.
Kaikki pelotti, ahdisti ja raastoi. Toisaalta välillä olin maaninen ja koin huomattavaa euforiaa. Mulla oli myös kivoja harhoja ja opettelin "napsauttamaan ne päälle", koska en kestänyt elämääni. Pakenin myös huumeisiin, kirjoittamiseen, uniin, musiikkiin ja opettelin vajoamaan halutessani transsiin. En halunnut olla todellisuudessani, se oli painajainen. Tein mitä tahansa, että sain taukoa painajaismaisesta olosta.
No tie vei tietenkin suljetulle osastolle. Ensimmäisenä kysyin, että missä kaikkialla on kameroita, mutta kun monitorit näytettiin, en uskonut ettei kameroita ole enempää. Pelkäsin vaatekaappien sisällä olevia kuolleita kaksosia.. Kiipesin usein vaatekaapin päälle, koska halusin olla rauhassa. Majailin myös sängyn alla, peiton alla, suihkutiloissa....
Noita psykooseja on ton jälkeen tullut joku 8 ehkä. Aina vaikeita oireita. Mun toimintakyky laski valehtelematta melkein nollaan. Mitään ei jaksanut tehdä.... Olen ollut 11 kertaa suljetulla osastolla. Lääkkeitä on kokeiltu helposti yli 30 merkkiä. Pahimmillaan meni 9 eri lääkemerkkiä ja 15 pilleriä päivässä, ne ei mahtunut edes dosettiin. Sähköhoidossakin olen käynyt.
Nyt on hyvä lääkitys (ja pillerit mahtuu dosettiin 😉 ) ja olen itse melko tyytyväinen elämääni. Mä jaksan siivota aika hyvin ja lenkkeilen koiran kanssa, ulkona päivässä 1-3h. Mä olen naimisissa ja asun tavallisessa vuokra-asunnossa. Mä en nuku niin paljon ja oon pirteempi. Huumeita en käytä ja alkoholia juon harvoin. Katson taas elokuvia ja sarjoja ja luen (keskittyminen onnistuu). Olen uskossa. Saan hyvää avohoitoa, on toimintaterapeutti, psykologi ja lääkäri, kaikki todella päteviä. Jaksan kerran viikossa, joskus kaksikin, lähteä ilman koiraa keskustaan.
Yksi ongelma ja hyvin vakava sellainen mulla on vielä ja siitä kerroinkin aloittamassani ketjussa. Kyseessä on pahat raivokohtaukset. Mutta ei niistä enempää tässä 🙂
Minullakin on todettu kauan sitten skitsofrenia joka kieltämättä tekee päivistä mielenkiintoisia. Harhat ovat joka päiväisiä joiden kanssa pystyy elämään. Ongelmana on yleensä se, että ei tiedä mikä on harhaa ja mikä ei. Muisti toimii jos toimii.. Leponex ja Seroquelia napsin sairauteen.. tsemppiä!
Moi! Mulla on annettu alustavaksi diagnosiksi paranoidinen skitsofrenia ja määrittelemätön skitsofrenia sekä pelkofoobinen ahdistuneisuushäiriö. Skitsofrenia diagnosin saaminen kestää kuulemma 5 vuotta, mulla oireita ollut nyt 2 vuotta ja ollut 2 psykoosia. Mulla vaihdettiin just lääkitystä, nyt on olo paljon parempi. Mä oon kans pelänny et asuntoon on laitettu kameroita ja että mua tarkkaillaan ja vainotaan. Ekan psykoosini aikoihin luulin että ihmiset näkevät silmieni kautta, joten peittelin silmiäni etteivät he näkisi minua peilistä tai perhettäni tai missä asun.
Niin tosiaan ensimmäisen psykoosini aikoihin luulin että minut aiotaan tappaa. Kuulin 3-5 miesääntä ja yhden naisäänen. Äänet uhkasivat tappaa minut ja sanoivat että he näkevät koko ajan kaiken minkä minäkin näen silmieni kautta. Siksi peittellin silmiäni ja sammutin valot sieltä, missä kuljin. Sitten keräsin veitsiä itsepuolustukseksi ja yritin löytää isäni asetta(mutta onneksi ei löytynyt). Sanoin vanhemmilleni että meidän täytyy lähteä täältä muuten meidät tapetaan. Vanhempani suostuivat lähtemään kanssani ajelulle. Autossa sitten aprikoitiin että pitäskö mennä sairaalaan sisälle vai ei. Mua pelotti sillon sairaalaan meno ja pelottaa edelleenkin niin vanhempani eivät pakottaneet minua sairaalaan. Menimme takas kotiin ja rauhoituin vähitellen kun otin lääkkeet. On mulla myöhemminkin ollu toi pelko että mut yritetään tappaa tai että joku vainoo mua että mua ei jätetä rauhaan. Mullakin on koira pelkään toisinaan iltaisin kävelyttää sitä kun pelkään että mut kaapataan johonkin autoon. Niin oon pelänny että asuntooni on asetettu kameroita, puhelintani kuunnellaan. Ylipäätänsä semmonen fiilis että ihmiset ovat valmiita näkemään hirveästi vaivaa haitatakseen mun elämää. Lähiaikoina mulla on ollu sellasta pelkoa että menettäisin kontrollin ittestäni, että tekisin jotain hullua miten nolaisin itseni. Tai jotain millä saisin ihmiset provosoitua ja suuttumaan mulle. Että vasten tahtoani saisin ihmiset provosoitumaan ja suuttumaan mulle. Pelkään että meen sanomaan tai tekemään jotain mitä en todellakaan halua tehdä tai sanoa. Mulla on semmonen pakkoajatus että mun täytyy mennä sanomaan jollekkin tietyllä tavalla vaikka en todellakaan tarkota mitä sanon enkä halua sanoa niin.Nyt mua ei vaivaa mitkään häiritsevät pakkoajatukset kun vaihdoin lääkitystä. Syön nyt Leponexia ja se toimii hyvin 🙂 Ihanan levollinen olo kokoajan. Se on tuonut minulle paljon realiteetin tajua niinkuin psykiatrini sanoikin että se tuo. Sitä ennen käytin Xeplion pistosta en kuullut ääniä sillon tai taisin kerran kuulla satunnaisesti. Mutta mua ahdisti sillon paljon. Erityisesti minua häiritsi aamuahdistukset ja sitten ahdisti vielä pitkin päivää ja jouduin popsimaan Oxaminia pitkin päivää. Xeplionia ennen käytin Abilify Maintena pistosta siinä oli samat ongelmat kun Xeplionissa. Kyllä nekin ihan kohtalaisesti toimi, mutta Leponex toimii kyllä parhaiten. Mulla on kyllä vielä tota sairaalapelkoa kun en oo koskaan käyny. Psykiatri otti joku aika sitten puheeksi että menisin sairaalaan lääkevaihdon ajaksi. Niin mua rupes heti pelottaa että mut tapetaan tai vähintään hakataan siellä. Millasia kokemuksia teillä on sairaalasta? Entä millasia kokemuksia teillä on eri lääkkeistä? Ainiin ja mulla on sellasia kokemuksia että autot seuraisivat mua kun kävelen tuolla. Lopuksi voisin vielä todeta että mulla on suuri apu ja tuki mun venhemmista ja sulhasesta. Onko teillä tukea perheestä tai ystävistä? Ainiin en ole koskaan kokeillut huumeita enkä juo alkoholia tippaakaan(ennen join) ja syön kaikki lääkkeeni ajallaan.