Tiedätte tunteen: ympärillä on elämää, mutta olet itse yksin omassa eriössäsi. Tämä vaivasi jo työpäivinäkin iltaisin, mutta nyt olen käyttänyt sairaslomalla 3 viikkoa. Kaipaan kontakteja. Niskassa on hermopinne ja mieli masentunut. Piti hoitaa kuntoa ja keventää, mutta ulkona on kuin talvikelit. Onko kukaan aikuinen samassa tilanteessa? Olen jo 58, mutta mieli ei ole yhtä vanha kuin vuodet ja peilikuva. Kaikenlaista voisi yrittää tehdä. Asun kaksiossa ja jos sattuisi sopiva ihminen, voisin jakaa asunnon. En etsi seurustelumielessä ketään, lähinnä kämppis-juttu-liikuntaseuraa ja asumisen edullistamista. Palaan toki töihinkin, kunhan tilanne selkiintyy. Mutta nyt on se tunne/pelko, että jospa ei selkiinnykään?

Mitä sitten?