Yksin arjessa

Yksin arjessa

Käyttäjä Nymphalis Antiopa aloittanut aikaan 25.07.2019 klo 17:51 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 25.07.2019 klo 17:51

Olen yksin ajatusteni ja tunteideni kanssa. Ei ole ketään ihmistä tässä maailmassa kenelle kertoisin kun jaksaminen tuntuu loppuvan ja kaikkialta tulee vain lunta tupaan. Meitä on varmaan muitakin?

Käyttäjä Mieletön83 kirjoittanut 28.07.2019 klo 14:38

On muitakin täällä ainakin. Vaikka olisikin ihmisiä ympärillä, koen olevani ypöyksin sekavine ajatuksineni. En osaa edes tunteitani selittää. On vaikeaa niin vaikeaa että välillä tekis mieli lakata olemasta. Hurjan lohduton tunne valtaa välissä mielen. Eikä tunnu löytyvän keinoja millä tätä oloa helpottaa, alkoholi painaa vielä syvemmälle kuoppaan. Puhuminenkin on vaikeaa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Kirjotusvirhe
Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 28.07.2019 klo 15:03

Yksinäisyyden kokeminen tuntuu olevan yleistä olipa perhettä ympärillä tai on totaalisesti yksin. Seurassa yksinäisyys korostuu selvemmin, kun ei oikein kuulu porukkaan. Käyttäytyy kuten muutkin, mutta ei ole oikeasti läsnä. Ja puhuminen se vasta vaikeaa on, jos pitäisi avautua itselle tärkeistä asioista. Onko se luottamuksen puutetta vai mitä, en ole saanut sitä selvitetyksi itsellenikään.

Käyttäjä Mieletön83 kirjoittanut 28.07.2019 klo 23:58

Kumpa tietäisi mistä se tunne tulee, en uskalla avata suutani jos on outoja tai vaikkapa tuttujakin useampi kerralla, tuntuu että suusta tulee kyllä puhetta mutten edes kuule omaa ääntä. En pysty kertomaan mitään pitkää tarinaa, vaikka haluaisinkin. Sitten olenkin hiljaa ja vaivun omiin sekaviin ajatuksiin, kun ei taaskaan saanut suutaan auki. En tiedä enkä usko että tämä asia tulee mulla koskaan korjaantumaan, täytyy tyytyä kohtaloonsa. Ja olla hiljaa omien ajatusten kanssa.

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 30.07.2019 klo 15:15

Minulla ei ole enää edes mitään sanottavaa. Tuntuu että ei ole mitään ajatuksiakaan. Epämääräinen huono olo vaan, tietoisuus siitä että kaikki ei ole hyvin. Muiden ihmisten kanssa voi puhua, jos yrittää pinnistellä ja keksimällä keksiä jutun aiheita. Ompas kaunis ilma, mukavaa kun ei ole enää niin kuuma. Täysin turhaa ja yhdentekevää jaarittelua. Mutta en osaa puhua mistään muustakaan

Käyttäjä kirjoittanut 27.09.2019 klo 19:53

Yksin olen minäkin suurimman osan aikaa, omasta ajastani. "Omasta ajasta" - mitä se on, eikö kaikki aika ole? Jos olen olemassa, itselleni? Siitä en ole aina varma, että olisin olemassa, aika tuntuu vaan katoavan. Aamu seuraa aamua, viikko viikkoa, kuukausi seuraavaa... ... ... ...  ....   Kissan elämää olen ehkä ennemminkin viettänyt. Elämäni viimeinen kissa seuranani, aikaisemmat ovat elämänsä eläneet, pitkään elivätkin. Ja onhan tämä toinenkin seuralainen: ystävä Yksinäisyys. Mitä sille kertoisin? Haluaisitko tutustua ystävääni Yksinäisyyteen? Tämä ystävä taitaa olla elämäni ainoa todellinen. Ehkei minusta ole ollut ystäväksi muille? Mietin usein miksi en jaksa enkä taitais rohjetakaan ihan kohti? jos täältä kulman takaa kuitenkin koetan kuulostella - kaikuuko, jonnekin, jonkun koneelle, jotain?

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 19.12.2020 klo 16:54

Nyt kaatuu seinät päälle. Suuri rakkauteni, pieni kissani lähti kissaenkeliksi ja tähdeksi taivaalle. Lohduton suru ja kaipaus. Kuulen tassujen töminän, mutta en enää koskaan saa häntä takaisin.

Suren yksin ilman ketään kelle puhuisin. Kaksi kissaa jäi mutta mikään ei korvaa vaikka tietenkin lohduttaa olemassa olollaan.

Talvi on minulle aina vaikea ja nyt en tiedä kuinka selviän.

Itsesyytökset riivaa enkä saa rauhaa miettimiseltä että olisinko voinut tehdä jotain paremmin.

Tuntuu että en kestä.

Käyttäjä kirjoittanut 24.01.2021 klo 13:19

Kuinka jaksat tänään?

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 02.02.2021 klo 14:48

Talvi on aina kuin tervanjuontia, pitkää, pimeää ja kylmää, tylsää. Laskemalla päiviä kevääseen kestää paremmin.

Ahdistus riivaa. Ilman mitään syytä tulee paniikki ja aina jos yritän tehdä jotain niin.taatusti tulee ja tekeminen jää siihen. Kuitenkin on morkkis ja ahdistaa kun en saa mitään tehdyksi.

Suru ja ikävä jäytää sisuksia aina vaan.

Käyttäjä kirjoittanut 03.02.2021 klo 07:52

Niin.

Käyttäjä Rowena kirjoittanut 04.02.2021 klo 17:18

Täälä kans yksi joka tuntee samoin. Väsymys painaa ja ahdistaa. Ei ole ketään kelle kertoa fiiliksistä...

Käyttäjä ask kirjoittanut 05.02.2021 klo 01:38

Joo täällä kans yksi yksinäinen, juttelen vain nallelleni, kun ei ole muutakaan. Yksinäisyys on niin kuin pimeä pilvi, joka on minun päälläni, samoin kun siihen turtuu, ei enään olekkaan ketään jolle keskustella. Minä en viitsi vanhempiaan rasittaa tällä ja muita läheisiä. Yksinäisyyteen liittyy myös inhottavia ajatuksia. Minulle ainakin. Yksinäinen juttelee itsekseen paljon minä ainakin. Yksinäisyys sattuu, sisältä että fyysisestikin. Minun yksinäisyyteen liittyy myös pelko se on suuri ja voimakas jos saan kaverin niin se hylkää mut ainakin jossain vaiheessa. Ehkä pelko on liian voimakas. Ja tuntuu kuin olisi joku voimakas kivi joka vyöryisi alas kun kaikki suhteeni etenee..

Käyttäjä YksinäinenNainen87 kirjoittanut 08.02.2021 klo 22:22

Mulla on välillä sellainen olo, että ei jaksa enää tätä yksinäisyyttä. Ystäviä on mut tosi harvoin tämän koronan aikaan nyt nähnyt ketään. Töissä tuntuu et oon näkymätön, kotona juttelen kissoille. Tuntuu et tää tunne tukahduttaa. Kaipaan läheisyyttä, aitoa rakkautta myös. Tuntuu että en osaa itsekään enää antaa itsestäni, koska suojelen liikaa jo valmiiks rikkinäistä sydäntä. Haluaisin niin kovasti nauraa ystävän tai oman rakkaan kanssa, tehdä kivoja juttuja. Yksin en saa lähdettyä edes lenkille. Tää on ihan kauheeta. Koskaan en ennen oo miettinyt itsetuhoisesti, nyt mietin vaan että jos vaan katoaisin. Mutta en vois tehdä itselle mitään, enkä halua. Elämä on ihanaa, mutta just nyt tämä tunne on vallannut mun mielen. Oon ku haamu kodin ja työpaikan välillä.. Vois jo loppua tämä ihmisten rääkkäys mitä korona on aiheuttanut. Tiedän että mulla on ympärillä ihmisiä jotka välittää, mutta liian harvoin saan takaisin kun itse tarviin tukea..Tuntuu että silloin kaikki kääntää selän. Enkä varmasti niinä hetkinä mökötä jos saan nähdä rakkaita.. Kaipaan vaan sitä nauramista ja hassuttelua.

Käyttäjä kirjoittanut 21.02.2021 klo 11:03

Tiesittekö, jos ehtoollisyhteys on teitä tukenut, sellaiseen on mahdollisuus vaikka korona estänyt varsinaisten messujen pitämisen? Netissä on srkien yhteystiedot, yleensä kkohranvirastot, joihin ilmoittamalla ehtoolliseen osallistumisen halukkuuden, on mahdollista siihen. Kokoavat listan määrästä, viimeksi kuulosti olevan 20 henk. se määrä joka voi kerralla osallistua. Viimeisimpiä koronarajoituksia en ole seurannut, jos on muuttunut.

Ehtoollisen koen helpottavan tätä yksin elämistä. Se yhteys antaa voimia.

Mikä sinulle antaa voimaa?

Käyttäjä pupunen86 kirjoittanut 22.02.2021 klo 12:43

Mulla on muutama kaveri joiden kanssa voin jutella, olen heistä kiitollinen. Silti tuntuu että seinät kaatuu päälle, jäin just työttömäksi. Poikaystävä jätti noin kuukausi sitten. Koirani on vanha ja pelkään että joudun lopettamaan hänet pian. Mulla on sellainen turvaton kiintymyssuhde että ahdistun pahasti parisuhteissa. Silti kaipaisin että olis joku tossa vierellä.

Käyttäjä pupunen86 kirjoittanut 22.02.2021 klo 12:44

Hyvin sanottu, väärässä seurassa tuntee yleensä olevansa totaalisen yksin... vaikka olis ihmisiä ympärillä..