Voiko oireilua vain kuvitella
Mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus kuukausi sitten. Sen jälkeen oon käyny lääkärillä ja psykologilla ja kohta psykiatrilla. Musta kuitenkin tuntuu, ettei mulla edes mitään oikeesti oo, että kuitenkin vaan kuvittelen kaiken ja selitän jotain puppua kaikille, paljastun jossain kohtaa ja oon typerä ja nolo. Ja että oon huomionhakuisuuttani tai lapsellisuuttani sössinyt koko tulevan opiskeluvuoden, että oon turhaan sairauslomalla kun ei mulla ”oikeesti” mitään kuitenkaan oo jne.
En mä tiedä onko tää jotain että välillä vaan tuntuu paremmalta ja unohdan huonot hetket, et oon niin erossa mun tunteista vai mitä. Pelottaa kuitenkin.
Tietenkin on ihmisiä, jotka käyvät jatkuvasti lääkärissä tarkistuttamassa milloin minkäkin oireen ja lääkäri toteaa oireen vaarattomaksi. En usko kuitenkaan, että masennus ja sen tuomat oireet ovat useinkaan vaan omassa päässä kuviteltuja.
Mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia! Luulin, ettei kukaan muu ajattele niin. Mä ajattelin, että mä olen luulosairas. Kuvittelen olevani masentunut, oikeasti olen vain laiska, koska en saa itseäni ylös sängystä enkä lenkille. Ärtymykseni selitin sillä, että olen vain huono ja ärtynyt ihminen, joka ei osaa käyttäytyä. Töiden tökkimisen selitin sillä, että olen laiska tekemään töitä. Mäkin ajattelin, että kuvittelen olevani masentunut ja sillä selitän itselleni ja petän itseäni, oikeasti pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Eihän mulla ollut mitään syytä masentua, elämä oli ihan ok.
Ajattelin myös, että suurentelen oireitani. En oikeasti olisi niin masentunut kuin vaikutin. Hassuja ajatuksia. Nyt, kun olo on lähtenyt parempaan suuntaan, niin huomaan, että oikeasti olen masentunut, en ole laiska. En ole kuvitellut oireitani, en ole liioitellut. Olen oikeasti ollut niin pohjalla kuin tunsinkin. Uskon, että sulla on sama juttu. En usko, että kuvittelet oireitasi, tällainen ajattelu kuuluu masennukseen.