Voiko elämä vielä hymyillä?
En tiedä enää mitä tehdä..
Elämäni helvetti alkoi reilu kaksi vuotta sitten Olin onnellisesti naimisissa ja pienen tytön onnellinen äiti, juuri ostettu ”uusi isompi” talo, taloudellinen tilanne hyvä. Elämä hymyili meille.
Mutta koko elämämme muuttui yhdessä vuorokaudessa, mieheni siirsi muuuttolaatikkoa (pieni ja kevyt) varastossa, selkä rusahti kipeästi ja luultii et mitää kummempaa ei käynytkään. Mutta aamulla ei mieheni enää päässyt sängystä ylös. Sairaalassa ravaaminen alkoi siitä ja vikko tapahtuneesta kiireella tk:st sairaalaan koska halvaantuminen alkoi. Selkä leikattii kevään ja kesän aikana kaksi kertaa. ja epäonnistuivat kumpikin leikkaus. Silmittömät tuskat jäi ja toinen jalka osittain halvaantui (pystyy sentää viel kävelee vähä). Enää ei mitää tehtävissä.
Meni taloudellinen tilan aivan retu perälle tän asian takia, ei nuorella ole mitään turvaa jos sairastuu, väliaikanen eläke olematon ja puoltoista vuotta me taisteltii, et sai lainat maksettuu ja ruokaa pöytää.
Tietenki mieheni ja minun välit kiristy, ainaiset kivut ja väsymys toisella ja huoli ja turhautuminen toisella, pikku hiljaa. Lopulta taloudellinen tilanne ajo meidät muuttamaan erille ja myymään talo. Ens alkuu meidän suhde viel jatku. Ja sit alku talvest mieheni halusi erota kokonaan.
Mä olen kokoajan ollu eroa vastaan mut en mä voi toista väkisinkään pitää. Hän haluaa kuulemma minulle helpomman ja paremman elämän ja itse elää omien tuskiensa ja ongelmiensa kanssa yksin.
Miksi ei minun mieli piteellä väliä? Rakastan ex miestäni edelleen.
Avioero astuu voimaan ihan näinä päivinä ja se koskee. Tuntuu kuin ei olisi mitään jäänyt enää jäljelle, ei elämällä enää ole tarkoitusta. Onneksi minulla on ihana pieni tyttöni ilman tyttöä ei minua enää olisi. Rankkaa tytön kanssa on kun hän syyttää minua siitä ettei isi saa asua meidän kanssa, ei kenenkään puhuminen auta asiaa. No toisaalta on se parempi et syyttää minuu ku et syyttäis itseään.
Sitten vielä minulla todettii tän vuoden puolella kasisuuntainen mielialahäiriö eli maanis-depressiivinen. Sairaslomalla oon ollu jo viime vuoden kesästä asti ja ny kesällä pitäs sit siirtyä jo kuntoutustuelle. Aiemmin hoidettu vaan pelkästää masennusta.
Ja sit nupiksi viel miulla on lähes tulkoon kaikissa nivelissä turvotusta ja kovia kipuja, ja ny tutkitaan ja epäillään nivelreumaa.
Anteeksi tämä kuulostaa varmaan pelkälle valittamiselle. Mut toivoisin niin kovin että minulle alle kolmekymppiselle naiselle löytyisi syy elää onnellinen elämä. Mutta itsetuntoni on nollassa, koen että olen risa sukka joka on heitetty roskiin. Pelkään että katkeroidun ex miestäni kohtaan. Sisälläni velloo kauheasti raivoa ja surua. Haluan sen pois. Ja elämääni edes vähän iloisuutta. Tytönkin takia haluan että voisin jo laskea irti ja jatkaa elämääni. Löytää tarkoitus sille. Pelkään olla yksin enkä halua olla yksin. Minulla on kyllä ihanat vanhemmat ja sisko mutta en halua heitä huolestuttaa ja vaivata koska heillä on omat murheensa.
Toivoisin että täältä saisin ”juttu seuraa” yksinäiseen elämääni. Ja keinon saada puhua omista tunteistani. Ystäväni ovat kaikki myös ex-mieheni ystäviä enkä halua ketään laittaa ikävästi välikäteen.
Onko minulla vielä toivoa? 😭
Hei!
Tarinasi luettuani tuli aivan sanaton ja lohduton olo; miten elämääsi voisi helpottaa, miten voisin lähettää sinulle ruudun takaa voimia ja uskoa tulevaan...
Tuo tuska, suru ja raivo - jotenkin sinun tulisi saada se purkaa, jollekin! Onko sinun mahdollista saada asuinpaikkakunnallasi ammattiapua, jossa pääsisit purkamaan tätä vyyhtiä ja saisit ulkopuolista näkemystä? Jaksat kantaa huolta läheistesi voinnista ja tunteista. Sekin lisää taakkaasi. Toivottavasti sinulla on täällä oma tukihenkilö, jolle voit purkaa raivoa ja vihaa.
Edessä oleva vuori on mahtava este, mutta jos sen yrittääkin nakertaa pala palalta - joten yksi asia ja ongelma kerrallaan?
Mitkä asiat ovat tuoneet sinulle tyttäresi lisäksi iloa ja voimaa?
Hei!
Kiitos sinulle Jasse! Viestisi lämmittää sydäntäni!
Käyn Säännöllisesti mtk:ssa, mutta miun omahoitaja oli pitkää pois töistä ja en saanut hänen poissa ollessa kenellekään toiselle aikaa. Mutta tänää hää palas töihi ja järjesti miulle saman tien ajan.
🙂 Joten sillä saralla asia etenee taas paremmin.
Täällä minulla ei ole omaa tukihenkilöä ainakaan tällä hetkellä, koska ensimmäisen keskustelun jälkeen hän jäi pois. Täytyy yrittää saaha uusi tukihenkilö..
Minulla ei ole pitkään aikaan ole ollut muita ilon ja voiman lähteitä kuin tyttäreni. Sain aloittaa ryhmäkuntoutuksen niin siitä on ollut iloa minulle, mutta nyt se jääkin kesän ajaksi tauolle, en paljon ehtinyt siellä käydä. ☹️ Ilokseni voin kertoa että yksi ryhmäläisistä yllätti ja halusi tutustua minuun paremmin ja pitää minuun säännöllisesti yhteyttä. 🙂👍 Ehkäpä meistä tulee oikein hyvät ystävät!? Toivoisin niin. Hän on oikein mukava ihminen.
En oikein ymmärrä mitä eilen oikein tapahtui, mutta tuntuu kuin minun pimeään elämään on tullut pieni pilkahdus valoa. Minä olen hymyillyt ekan kerran pitkään aikaan. Ja voin sanoa että olen oikeasti ollut iloinen tänään.🙂
Eilen taisi niin sanotusti katketa kamelin selkä, ja sanoin myös ex-miehelleni aikalailla suoraan asioista voisin väittää että jopa julmasti. Mutta tänää tapahtui ihme aivan kui exäni olisi herännyt ja tajunnut mitä olin yrittänyt niin kauan hänelle sanoa ja käytös kohtaani tyystin muuttui. Nyt oikeasti tuntuu siltä että ehkä meistä voi oikeasti ystävät vielä tulla.
Oliko tämä päivä jokin oikku vai voisiko tulevaisuus olla hieman valoisampi. Ei tuskani ole mihinkään hävinnyt mutta oloni jotenkin kevyempi ollut tänään 🙂 Ehkä nyt juuri käy niin että siitä vuoresta aletaan nakertaa pala kerrallaan?
Jotenkin epätodelliselta tämä päivä on tuntunut. Mutta nyt nautin tästä hyvästä mielestä.
Ja kiitos vielä kerran sinulle Jasse että jaksoit minulle vastata. 🙂🌻
Hei, luin kirjoituksesi ja kuvainnollisesti tunsin tuskasi.
Sanattomaksi veti ja kyyneleetkin silmiin.
Kuten edellinen kirjoittaja, toivon sinulle ruudun takaa lohtua ja valoa elämääsi, toivo saattaa olla nyt kaiken pimeyden keskellä mutta toivon että jonain päivänä vielä löydät sen uudelleen.
Toivottavasti saat elämääsi järjestykseen, kirjoituksesi jälkeen tunnen omat ongelmani pieniksi ja mitättömiksi, niin paljon tämä kosketti..
Hei,
Olen iloinen puolestasi tuosta pilkahduksesta ja toivon sinulle niitä lisää! Uskon, että pahoina hetkinä ilonpilkahduksen muisto auttaa ja lisää uskoa siihen, että niitä tulee varmasti lisää.
🙂🌻
Hei!
Anteeksi, etten ole teille mitään vastannut 😳 .
Miun elämä on menny sellaista vuoristorataa et tuntuu ettei ite enää peräs meinaa pysyä. Miun hoito on taas sujunu ihan hyvin MTK:ssa. Vieläkin tunteeni ovat ristiriitaiset en halua asua ja elää yksin, silti olen hyvin iloinen että olemme exäni kanssa saaneet välimme hyviin uomiin ja voin sanoa että olemme ystäviä. En voi sanoa ettei mitää sanomista olisi enään ollut. Mutta ollaan saatua asiat puhumalla selvitettyä.
Minä luulen että olen normaalia kriittisempi/herkkempi äänen sävyille, sanamuodoille ja ilmeille!? Ja nostan oikeasti hattua exälle että hän jaksaa minua vaikka en itse edes huomaa jos olen äreä/kärttyinen.
Itkeskelen vieläkin mutta en niin usein ja olen alkanut hymyilemään useammin. En vieläkään osaa ajatella tulevaisuutta, menen hetki kerrallaan eteenpäin. Mikä on minun paikkani elämässä ja mitä se vielä minulle suo? Toivon että joskus vielä olen onnellinen.
Pikkunainen meillä jokaisella on omat ongelmat ja murheensa eikä voi niitä verrata keskenään. Toiselle vastaava murhe saattaa olla mitätön ja toisella se kaataa maailman.
Ja kiitos teille pikkunainen ja Jasse. Olette antaneet minulle voimaa jatkaa eteenpäin 🌻🙂🌻 . Toivotan teille oikein hyvää kesää sekä oikein paljon voimia elämäänne, toivon myös että elämä hymyilee teille.
Yritän vähän päivitellä sitä kuinka elämäni kulkee. Mania vaihees ei vaa oikee taho keskittyminen riittää kirjottamiseen. 🤔 Mutta yritän kuitenkin..