Olen juuri aloittanut työharjoittelun sellaisella alalla, josta ei juurikaan ole käytännön kokemusta. Ongelmaksi on muodostunut oma vaativuuteni, mikä juontaa juurensa lapsuuden ympyröistä. Harjoittelupaikassa on kolme työpistettä ja jotenkin tulen heti kättelyssä vaatineeksi täydellistä osaamista jokaisessa pisteessä. Virheitä olen kyllä tullut jo tehneeksi runsaastikin, mutta oppimistakin on tapahtunut. Virheistä kyllä nousen, mutta usein ne jäävät kalvamaan mieltä, varsinkin usein sattuessaan. Jotenkin tunnun olevani hukassa. Hankalaa edes selittää koko tunnetta, mikä työstä kokonaisuudessaan välittyy. Nyt on ollut kahden päivän vapaa ja olen tullut miettineeksi, missä loppujen lopuksi mättää. Huominen herääminen uuteen työpäivään ei saa mieltäni innostumaan ja harjoittelua on kuitenkin edessä vielä noin kuukauden päivät.

Aiemmissa paikoissani on kuitenkin ollut naurua ja avoin ilmapiiri, mutta tässä ihmiset vain puurtavat omissa pisteissään välillä jotakin mörähtäen toisilleen. Voiko olla vain niin, että ala on täysin väärä ja se saa jo valmiiksi pasmat sekaisin? Juuri hetki sitten tein AVO-ohjelman ammatinvalintatestin ja se osoitti soveltuvuuteni markkinoinnin saralle, luovalle puolelle. Tällä hetkellä itse olen kassalla/vastaanotossa…

Millä miettein tästä tulisi jatkaa harjoittelun loppuun? Mistä ammentaa tsemppiä? Tokihan voisin paikkaa vaihtaa, mutta kurssi, johon harjoittelu kuuluu, on juurikin myyntiin suuntautuvaa.

Jos jollakulla tulee mietteitä asiaan, jota en osaa kunnolla edes selittää, mielelläni kuulisin niistä!